Kirjapöllön vuosi 2017

Hyvää vuoden 2017 viimeistä päivää!

On aika tehdä blogini vuosikooste, johon sisältyy vuoden lukuelämykseni, tärkeimmät muutokset, kuulumiset, luettujen kirjojen määrä ja lukuhaasteet. Tämän postauksen lopussa on tänään päättyvien lukuhaasteiden koosteet.

Vuonna 2017 ilmestyneiden kirjojen parhaimmisto

Vuonna 2017 ilmestyi valtavan monta hienoa nuorten (aikuisten) kirjaa, joista esille haluan nostaa aika monta.

Käännöskirjoja:

Caraval: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY. (Caraval #1)

Kaikki kaikessa: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow

Oonko ihan normaali?: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus. (Normaali #1)

Mikä kaikki voi mennä pieleen?: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus. (Normaali #2)

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava.

Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto.

Viha jonka kylvät: Angie Thomas. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava.

Will Grayson, Will Grayson: John Green & David Levithan. Suomentanut Helene Bützow. WSOY

Viimeinen valtakunta - Usvasyntyinen 1: Brandon Sanderson. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava (Usvasyntyinen #1)

Kotimaisia:

Hän sanoi nimekseen Aleia: Erika Vik. Gummerus (Kaksosauringot #1)

Seleesian näkijä: Erika Vik. Gummerus. (Kaksosauringot #2)

Kajo: Elina Pitkäkangas. Myllylahti. (Kuura #2)

Muistojenlukija - Väki 1: Elina Rouhiainen. Tammi. (Väki #1)

Pehmolelutyttö: Jukka Behm. WSOY.

Kirjanoita: Anne Leinonen. WSOY. (Kirjanoita #1)






Lastenkirjoista nousee esille muutama. Kuvakirjoja en tänä vuonna juurikaan blogissani esitellyt, vain pidempiä lastenkertomuksia.

Käännöskirjoja:

Mitä sain tietää meduusoista: Ali Benjamin. Suomentanut Marianna Kurtto. Otava.


Kotimaisia: 

Nellyn uudet kuviot: Henna Helmi. Kuvittanut Reetta Niemensivu.Tammi. (Ice Love #1)

Opossumi repussa: Johanna Venho. Kuvittanut Emmi Jormalainen. WSOY.

Kiepaus: Vuokko Hurme. Kuvat Susanna Iivanainen. S&S. (Huimaa #1)

Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä: Roope Lipasti. Kuvittanut Harri Oksanen. Lukupalat-sarja. WSO. (Lätkä-Lauri #1)






Aikuisille suunnattuja romaaneja (ja elämäkertoja) luin joitakuita. Niistä esille nostan nämä:

Käännöskirjoja:

Orjattaresi: Margaret Atwood. Suomentanut Matti Kannosto. Tammi (korjattu painos.) Ensimmäinen painos Kirjayhtymä Oy 1986.

Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Gummerus.



Melkein tosi tarina: Mattias Edvardsson. Suomentanut Tiina Ohinmaa. Like.

Kotimaisia:

Kalle Päätalo - Kirjailijan elämä: Ritva Ylönen. SKS.

Käärmeiden kaupunki: Katri Alatalo. Gummerus. 


Luin toki myös muitakin kuin uutuuskirjoja, joista eniten innostuin näistä:

Fangirl: Rainbow Rowell. St Martin's Griffin 2013.

A Million Worlds With You: Claudia Gray. HarperTeen 2016.

Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen. Suomentanut Sirkka-Liisa Norkko-Turja (tarkistanut Päivö Taubert). WSOY 2003 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1922) 











 Lukuisia kirjoja, lukemattomia kirjoja  

Luin vuonna 2017 yhteensä 120 kirjaa, eli Goodreadsissa asettamani tavoite tuli täyteen prikulleen. Kuten ennenkin, bloggasin lähes kaikista lukemistani kirjoista, mutta muutamia sellaisia on, joista tein merkinnän vain Goodreadsiin. Ensi vuodeksi taidan hilata tavoitetta hiukan alemmas, tasan pyöreään sataan.

Tein viime keväänä tarkan lukutilaston lukemistani kirjoista, sen voit lukea tästä linkistä. Siinä kerron myös kuulumiseni keväältä, joita en siis tässä enää kertaa. Tilastoin lukemiseni myös kesältä, ja hiukan syksyn alusta, mutta työn aloitus sotki harrastuskuvioni pahasti eikä siis tilastointini koostetta ole nyt tulossa tältä syksyltä (eikä kesältä.) Elämä on, ja varsinkin työelämä on :) Goodreads kuitenkin tilastoi vuoden ajalta puolestani seuraavaa:

Luin 120 kirjaa
33 883 sivua
Lyhyin kirja 31 sivua
Pisin kirja 686 sivua
Keskiarvosanani kirjoille 3.9

Jos haluat nähdä tarkemmin Goodreads-koosteen, tästä linkistä se onnistuu.


 Syksyn kuulumisia

Poikani aloitti syksyllä koulun ja tyttäreni siirtyi kolmannelle luokalle eri kouluun. Hiukan siis muutoksia tuli taas meidän arkeen, mutta onneksi sain olla kotona lasteni koulunaloitukset, joten kaikki alkoi sujua mallikkaasti.

Syksyn alussa unelmani toteutui, kun matkustin elokuussa nuorten aikuisten kirjallisuusfestareille, Hel-YA -festeille Helsinkiin. Siitä tarkempi raportti löytyy tästä linkistä.

Tutustuin syksyllä myös äänikirjojen maailmaan, kun etsin hyviä porkkanoita lenkkeilyyn. Tästä linkistä pääset lukemaan äänikirjapostaukseni.

Suurin muutos blogissani oli syksyinen nimen ja ulkoasun muutos. Ennen Dysphoriana tunnettu blogi muuttui Kirjapöllön huhuiluja -nimiseksi ja blogin ulkoasu sai hillityn harmaavalkoisen värimaailman sekä uuden pöllöaiheisen logon.

Lokakuun alussa aloitin työt kirjastovirkailijana kotikaupunkini pääkirjastossa. Sijaisuus kestää maaliskuun alkuun, joten tulevaisuus on arvoitus. Lukeminen jäi hiukan vähemmälle työelämään siirtymisen jälkeen, muttei suinkaan väistynyt kokonaan. Lukemiselle löytää kyllä aina aikaa, samoin kuin niin rakkaalle ja antoisalle bloggaamiselle.

Joulun alla rakas kissavanhuksemme Adalmiina piti nukuttaa ikiuneen, kun hän sai sairaskohtauksen ilmeisesti elinten pettäessä. Onneksi meille jäi 3-vuotias kollipoika Sameli lohduttamaan kissaikävää, ja onpa meille tulossa tammikuun lopulla uusi pentu Sampan kaveriksi ja meidän ikävää liennyttämään. 

Lepää rauhassa, Adalmiina-rakas!

Lukuhaasteita rennolla otteella

Kesään lukuhaasteita en kertaa, sillä ne on käyty läpi jo keväään koosteessa. Voit lukaista niistä tästä linkistä.

Kesällä olin mukana muutamissa kiintoisissa lukuhaasteissa.

Prideviikon-lukutempaukseen (Yöpöydän kirjat 26.6.-2.7.2017) luin Salla Simukan Kun enkelit katsovat muualle ja Minuuttivalssi -yhteisniteen(Tammi 2015) sekä

teoksen Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen.( Karisto 2011).

Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogin Naistenviikkohaasteeseen (18.-24.7.2017) luin teokset Agnes: Minna Canth. (Weilin+Göös 1990, 1. painos 1987); Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen. Suomentanut Sirkka-Liisa Norkko-Turja (tarkistanut Päivö Taubert). (WSOY 2003, ilm. suomeksi ensimmäisen kerran 1922.) sekä Runoja: Edith Södergran. Suomentanut Uuno Kailas. Kuvittanut Tapio Tapiovaara. (WSOY 1996, 1. painos 1942).

Heinäkuussa bloggasin myös Kirjabloggaajien klassikkohaasteesta (osa 5), johon luin tällä kertaa kirjan Eläinten vallankumous: George Orwell.
Sain samalla kunnian vetää seuraavaa Kirjabloggaajien klassikkohaastetta, joka on järjestyksessään kuudes. Siihen voi muuten vielä osallistua, klikkaappa tästä.

Elokuussa päättyi Lapsuuteni kirjasuosikit -haaste (Luetaanko tämä? 1.2.-31.8.2017), johon luin vain yhden kirjan.

Sivutiellä-blogissa oli hauska Keväisen kesäinen kansikuvahaaste (16.5.-31.12.2017), johon tekemäni kansikuva-analyysin voit lukea tästä.

Olen ollut mukana myös seuraavissa vuoden loppuun asti kestävissä lukuhaasteissa, joiden koonti tulee tähän yhteyteen:

Runohaaste 6.1.-31.12.2017 (Reader, why did I marry him -blogissa)

Luin haasteeseen viisi runoteosta:

Siniset vuodet - Blue Years: Tekla Inari. Kääntänyt englanniksi Kasper Salonen. Kosmos 2017.

Runoja: Edith Södergran. Suomentanut Uuno Kailas. Kuvittanut Tapio Tapiovaara. WSOY 1996 (1. painos julkaistu 1942)
 
Elukat: Roald Dahl. Kuvittanut Quentin Blake. Suomentanut Tuomas Nevanlinna. Art House 2017. 

Pönttö: Kirsti Kuronen. Säeromaani. Karisto 2017.

Kirje maalta - Kootut runot: Eeva Heilala. Tammi 2000.




 Kiitos kivasta lukuhaasteestä, Omppu Martin!




Uudelleen Luettua 1.1.-31.12.2017 (Yöpöydän kirjat -blogissa)

Noloa, mutta enpäs juuri lukenut paljon mitään uudelleen. Ehkä se vain kertoo mentaliteetistani, että haluan aina mennä eteenpäin ja uutta kohti, eli luen enimmäkseen uusia ja ennen lukemattomia teoksia kuin palaisin vanhoihin. Toki olisi ihana lukea monia lempikirjojani uusiksi, mutta kun ei ole aikaa. Seitsemän kirjaa sain kuitenkin tähän haasteeseen eli saavutin tason: "Kertaus on opintojen äiti"

Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen. Suomentanut Sirkka-Liisa Norkko-Turja (tarkistanut Päivö Taubert). WSOY 2003 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1922)

Pikkuponi Tuisku: Marie Louise Rudolfsson. Kuvittanut Conny Åsberg. Suomentanut Anne Seppälä.  Karisto 1988. (Tuisku #1)

Tuisku ja Nopsa: Marie Louise Rudolfsson.Kuvittanut Conny Åsberg. Suomentanut Anne Seppälä.  Karisto 1990. (Tuisku #2) (tästä vain Goodreads-arvio)

Tuisku ja Tähti: Marie Louise Rudolfsson.Kuvittanut Conny Åsberg. Suomentanut Anne Seppälä.  Karisto 1988. (Tuisku #3) (tästä vain Goodreads-arvio)

Tuisku oppii hyppäämään:  Marie Louise Rudolfsson.Kuvittanut Conny Åsberg. Suomentanut Anne Seppälä.  Karisto 1980. (Tuisku #4) (tästä vain Goodreads-arvio)

 Langennut: Lauren Kate. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2017. (Tämän olen lukenut aikaisemmin englanniksi)

Runoja: Edith Södergran. Suomentanut Uuno Kailas. Kuvittanut Tapio Tapiovaara. WSOY 1996 (1. painos julkaistu 1942)

Kiitos kivasta haasteesta, Niina T!


Helmet-haaste 2017 1.1.-31.12.2017 ( Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen oma 50-kohtainen lukuhaaste)

Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helmet-haasteeseen, ja olen yllättynyt, että sain lähes kaikki 50 kohtaa täytettyä. Lähdin mukaan sillä periaatteella, etten ala väkisillä räätälöimään kohtiin sopivia kirjoja, mutta toki katselen luettaviani sillä silmällä, jos niistä joku osuisi sopivaan kohtaan. Tässä Helmet-haasteeseen merkitsemäni kirjat:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Verso: Tuomo Jäntti
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Juoksuhaudantie: Kari Hotakainen
3. Suomalainen klassikkokirja
Agnes: Minna Canth
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Suomen lasten luontokirja: Lasse J. Laine ja Iiris Kalliola
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
Mörköreitti: Tuutikki Tolonen
6. Kirjassa on monta kertojaa
Ihme: R.J. Palacio
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
Eläinten vallankumous: George Orwell
8. Suomen historiasta kertova kirja
Uppalan kartanon aarre: Mervi Heikkilä & Marjo Nygård
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
Pohjolan porteilla: Mervi Heikkilä
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
Lasinen miekka: Victoria Aveyard
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
Kirje maalta - kootut runot: Eeva Heilala
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
Uinuvat jättiläiset: Sylvain Neuvel
13. Kirja "kertoo sinusta"
Kun enkelit katsovat muualle: Salla Simukka
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Hyvä naapuri: Shari Lapena
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
Fangirl: Rainbow Rowell. 
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
Bridget Jones - Vauvapäiväkirjat: Helen Fieldings. (Goodreads-arvio)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
Herra Gummi ja kirsikkapuu: Andy Stanton
19. Yhdenpäivänromaani
Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
Maailman lahjakkain tyttö: M. R. Carey.
21. Sankaritarina
Puolikas sotaa: Joe Abercrompie.
22. Kuvitettu kirja
Pieni urheilukirja: Mauri Kunnas
23. Käännöskirja
Pimeää ainetta: Blake Crouch
24. Kirjassa selvitetään rikos
Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
My True Love Gave To Me: Stephanie Perkins (edit.)
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
Hotellien henget - kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista: Tiina Hautala.28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
Rising Moon. Omnipotent - Kaikkivaltias: Sarianna Suorsa.
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
Kirjanoita: Anne Leinonen
30. Kirjan nimessä on tunne
Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen
31. Fantasiakirja
Hän sanoi nimekseen Aleia: Erika Vik
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
Kaikki kaikessa: Nicola Yoon
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
Apinoiden planeetta: Pierre Boulle.
35. Kirjan nimessä on erisnimi
Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä: Roope Lipasti. Kuvittanut Harri Oksanen.
36. Elämäkerta tai muistelmateos
Kalle Päätalo - kirjailijan elämä: Ritva Ylönen.
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Elukat: Roald Dahl
38. Kirjassa mennään naimisiin
Ainoa: Kiera Cass
39. Ikääntymisestä kertova kirja
Aika-arkku: Andri Snær Magnason 
 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Mistä tavarat tulevat: Oldřich Ružička & Alexandra Hetmerová  
41. Kirjan kannessa on eläin
Maailman merkillisimmät kummitustarinat: Mervi Koski
42. Esikoisteos
Caraval: Stephanie Garber
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Pretties: Scott Westerfeld
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
Langennut: Lauren Kate
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
Oonko ihan normaali?: Holly Bourne
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Tassu-trio - Kuriton koiranpentu: Helena Meripaasi
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
Viillot: Veronica Roth
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Ester & Isak: Jessica Schiefauer
 

Täyttämättä jäi siis vain kohdat:

26. Sukutarina,
33. Kirja kertoo Intiasta,
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja ja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Aika hassua, sillä esimerkiksi tuo kohta 45 olisi ollut tosi helppo täyttää. Olen silti hyvin tyytyväinen. Osallistun tietenkin myös ensi vuoden Helmet-haasteeseen, jota voit kurkata tästä.

Blogin medianäkyvyys

Vaikka blogi on minulle tällainen oma pieni harrastus, ei sovi sivuuttaa sitä, että se on kuitenkin julkinen, kaikkien luettavissa oleva julkaisu -  ja lukijoitakin on nyt huikeat 105. Kiva, että jaksatte roikkua mukana!

Facebook-sivuillani on 87 seuraajaa, Twitterissa blogiani seuraa 294 ja Instagramissa kuviani katselee 234 (Insta-tilini on yhdistelmä omaa ykstityiselämääni ja blogejani, joten seuraajista osa on ystäviäni tai kavereitani yksityiselämästä.)

Myös muussa kuin sosiaalisessa mediassa on blogini näkynyt.  Helsingin Sanomat haastatteli minua toukokuussa YA-kirjallisuusjuttuun:

https://www.hs.fi/paivanlehti/26062017/art-2000005267746.html
(valitettavasti vain tilaajille, mutta kirjastossa pääset lukemaan jutun epressin kautta)

(edit)Kirjapöllön huhuiluja oli myös Lukujonossa-blogin haastattelussa:

https://lukujonossa.fi/2017/09/vieraana-kirjabloggaaja-kirjapollon-huhuiluja/

Joulukuun Stiiknafuulia-lehdessä on myös juttua kirjablogistani:

https://issuu.com/stiiknafuulia/docs/stiiknafuulia_23 (s.14-16)

Eikä sovi unohtaa näkyvyyttäni vuoden alusta alkaneessa YLE Kirjojen Suomi -kampanjassa, jonka  Kirjablogit ja 101 -kirjaa kampanjan kautta bloggaukseni pääsi esille. Mukana on myös 100 muuta mahtavaa bloggausta, kannatta lukea!

https://yle.fi/aihe/kirjojen-suomi/kirjablogit-ja-101-kirjaa

Haluan toivottaa lukijoilleni ja kanssabloggaajilleni oikein onnekasta ja lukuintoista uuttavuotta 2018!

Hotellien henget - kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista: Tiina Hautala

Hotellien henget - kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista: Tiina Hautala. Kuvitus Suvi Kari. Haamu 2017

"Mitä oikeastaan tiedät majapaikastasi? Tervetuloa tutustumaan hotellien henkiin!

Hotellit ovat elämänkohtaloiden risteyspaikkoja. Huoneiden ja kabinettien huomassa ovat leiskuneet intohimot, perhedraamat, sydänsurut, poliittiset vehkeilyt ja villit sisäpiirin juhlat. Ja siinä rinnalla ovat vierailleet tavalliset matkaajat, jotka arvostavat rauhallista yötä ja tasokasta aamupalaa – sekä kiehtovia tarinoita. Tähän kirjaan on kerätty aavetarinoita suomalaisista hotelleista, joissa on historiaa, tunnelmaa, persoonallisuutta ja hyvä henki.

Suvi Karin upeasti kuvittamissa aavetarinoissa ovat mukana GLO Hotel Art (Helsinki), Park Hotel (Turku), Mukkulan Kartano (Lahti), Hotelli Vanajanlinna (Hämeenlinna), Imatran Valtionhotelli (Imatra), Grand Hotel Tammer (Tampere), Hotelli Punkaharju (Punkaharju), Hotelli Central (Vaasa), Hotelli Seurahuone (Kokkola) ja Hotelli Lasaretti (Oulu)."(Haamu)

Kirjatraileri:  https://youtu.be/NmrEQJKnFVk

Oma arvio: 

Itsenäisen Suomen 100-vuotispäivänä bloggaan suomalaisten hotellien kummitustarinoita sisältävästä teoksesta, sillä suomalaiset kummitustarinat ovat arvokasta kansanperintöä siinä missä muutkin. Tiina Hautala on kirjoittanut teokseen tarinat kymmenestä eri hotellista tai majapaikasta, jotka ovat kaikki tavalla tai toisella ylpeitä kummituksistaan. Jokaisella kummituksella on oma, kiehtova tarinansa, ja omat persoonalliset ominaisuutensa. 

Monet hotellien vieraat tai työntekijät ovat joutuneet pyörtämään mielipiteensä kummittelun olemassaolosta, kun ovat joutuneet todistamaan yön tai aamun pimeinä tunteita outoja ääniä, näkyjä tai tuntemuksia. Yksi asia tuntuu yhdistävän näitä kertomuksia: hotellit tuntuvat kertovan tarinoitaan ylpeinä ja uskovat haamujen olemassaolon olevan osa hotellinsa toimintaa, persoonallinen säväys paikan historiaan.

1990-luvulla eräs pariskunta todisti syksyisenä yönä kummallisen näyn katsoessaan huoneensa ikkunasta puutarhaan. Keskellä pihaa puistokäytävän kohdalla väreili ihan selkeä vaalea naishahmo, joka istui siinä kuin ilmassa. (Hotelli Vanajanlinna, s. 47) 

********

Hotellin turvakamerat ovat myös käyttäytyneet kummasti. Ihmiskokoisen hahmon havainnointiin säädetty lämpötunnistin käynnistää kameroita outoihin aikoihin erityisesti länsisiivessä. Kuvassa näkyy yleensä tyhjä hotellikäytävä, jossa on selittämättömiä varjoja. (Hotelli Vanajanlinna, s. 54)

********

Talon väki teitää ja kuulee aavetarinoita sekä toisiltaan että myös yöpyjiltä.

Vessojen siivoojia varoitellaan, että aina toisinaan öisin, kun jynssäät yhtä vessakoppia, avautuu hiljaa naristen toisen kopin ovi. (Hotelli Punkaharju, s.82)

Myös oman kotikaupunkini Oulun Hotelli Lasaretti on mukana kirjassa. Tuo niin olutpanimona, maaherran virkatalona kuin sotilassairaalanakin toiminut rakennus on tunnettu ensimmäisen presidenttimme Kaarlo Juho Stählbergin Amanda-vaimon haamusta, joka tuntuu pitävän paikassa yhä jöötä. Myös kellarissa sijaitsevan, entisen ruumishuoneen omituinen ilmapiiri ja sotilaspukuisen hahmon juoksupyrähdys illan hämyssä ihmetyttävät paikan työntekijöitä. 

 Uusille työntekijöille kerrotaan, että huoneeseen tultaessa kannattaa sanoa reippaasti kuuluvaan ääneen: "Päivää kaikille". Ainakin, jos toivoo, että työskentely sujuu mutkattomasti ja ilman silmäkulmassa vilahtelevia hahmoja. (Hotelli Lasaretti, s. 108)

Minä innostuin tarinoista niin paljon, että seuraavan kerran, kun varaan hotellia jostain kaupungista, tarkistan, onko se joku kirjan hotelleista. Vaikka kummitustarinoita luen pilke silmäkulmassa, ovat ne hyvin hieno osa kulttuuriperimäämme ja niihin voi suhtautua vakavalla kunnioituksella. Suosittelen tutustamaan kirjan tarinoihin, joissa pääsee tutustumaan muutenkin kyseisten majapaikkojen viehkeään historiaan.

Arvosanani kirjalle 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Kummitustarinoita löydät myös näistä:

Maailman merkillisimmät kummitustarinat: Mervi Koski
Suuri suomalainen kummituskirja - kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen: Eero Ojanen

Hotellien henget muissa blogeissa:

Kirjan vuoksi
Kirjakaapin avain

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan  27: Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

Kalle Päätalo - kirjailijan elämä: Ritva Ylönen

Kalle Päätalo - Kirjailijan elämä: Ritva Ylönen. SKS 2017.

Kannen suunnittelu: Samppa Ranta

"Kalle Päätalo on lähes myyttinen hahmo - työn, omillaan pärjäämisen ja rehellisyyden perikuva. Lukijat ja media loivat Päätalosta tuhkimotarinan sankarin, ja tätä käsitystä Päätalo itsekin vahvisti lukuisissa haastatteluissa ja Iijoki-sarjassaan. Mutta millainen oli mies myytin takana?

Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä tuo esiin todellisen, inhimillisemmän Kalle Päätalon: epävarman, pikkutarkan, työhönsä liikaakin uppoutuvan miehen kirjavine naissuhteineen. Oliko Päätalo sittenkään niin keskiverto ja jokamiesmäinen kuin on ymmärretty? Tai niin rehellinen? Millaisista asioista ja tunteista laveasanainen kirjailija vaikeni?

Kalle Päätalo on suomalaisessa kirjallisuudessa ainutlaatuinen ilmiö. Suosittu kirjailija on pysytellyt levikkilistojen kärjessä vuosikymmenestä toiseen. Uusi elämäkerta seuraa vaihe vaiheelta, millaisen elämän vetovoimainen kirjailija eli.(SKS)"

Oma arvio:

Kuva: Heidi Petrov

Nyt voi moni lukija hieraista hämmästyksestä silmiään: mitä ihmettä, miksi lähes vain ja ainoastaan YA-kirjoja fanittava Kirjapöllö on lukenut Kalle Päätalosta kirjoitetun elämäkerran. Niin, miksi ihmeessä? Siihen on monta syytä. Minun sukujuureni tulevat Kainuusta, vaikka olenkin koko elämäni asunut Oulussa, joten kai minä jollain tapaa sieluni sopukoissa samaistun tuon alueen ihmisten elämään. Minun suvussani on tehty aina ruumiillista töitä, pidetty lehmiä ja raivattu metsää. Isäni on kirvesmies, joten rakennusalakin on jollain tapaa tuttu. Meillä ei ole puhuttu sievistellen, vaan rumia sanoja väliin päräyttäen. Niinpä samaistumispintaa löytyy monella tapaa, vaikka ei aina niin suoraan, niin kuitenkin välillisesti.

Minä olen lukenut parikymppisenä Päätalon 26-osaisen Iijoki-sarjan noin puoliväliin saakka. En muista, mikä oli viimeinen lukemani teos, mutta muistelisin sen olleen joko Pohjalta ponnistaen tai Nuorikkoa näyttämässä. Asia on aina hiukan kaihertanut minua, ja ehkä joku päivä luen vielä tuon sarjan loppuun. 

Kuva: Heidi Petrov

Ensikosketukseni Kalle Päätaloon sain, kun olin alakouluikäinen tyttönen, ja telkkarista tuli kirjailijan lapsuusajasta kertova, Mikko Niskasen ohjaama Elämäni vonkamies -sarja. Katsoimme sitä koko perhe yhdessä ja pidin oikein kovasti sarjan huumorista, mutta myös traagisuudesta. Oli hämmentävää, kuinka Kallen lapsuus vaikutti välillä todella kurjalta, mutta yhtä aikaa silti niin antoisalta. Myöhemmin katsoin myös Kallen nuoruusvuosista kertovan elokuvan Nuoruuteni savotat, ja se elokuva tuli katsottua sitten VHS-kasetilta niin moneen kertaan, että nauha lähes kului puhki. Jotenkin minä samaistuin tuohon sinnikkääseen Kainuun kasvattiin, joka haaveili pöllinteon keskellä kirjailijaksi tulosta, ja nautin selkosen murteesta ja maisemista. Isäni omistamia Päätalo-kirjoja lueskelin jo tuolloin, mutta todellinen kiinnostus Iijoki-sarjan lukemiseen tuli vasta parikymppisenä iltalukiolaisena. Pidin myös englannin kurssin esitelmän tuosta samaisesta sarjasta.

Kuva: Heidi Petrov

Tämän postauksen kuvitukset ovat Kalle Päätalon kotitalolta Kallioniemestä, jossa kävin kesällä 2015 Päätalopäivien yhteydessä. Sain viimeinkin toteutettua haaveeni ja vierailtuani idolini kotona, nähdä Jokijärven maisemat, uuden ja vanhan pirtin, paikkaansa hakevan uunin ja Kallen ja hänen vanhempiensa, Herkon ja Riitun, henkilökohtaisia tavaroita.

Kuva: Heidi Petrov

Kalle Päätalo - kirjailijan elämä -kirjan kirjoittaja Ritva Ylönen on Suomen tällä hetkellä ainoa Päätalosta väitellyt tohtori. Joitakin tutkimuksia toki on Päätalon kirjallisesta tuotannosta tehty, ja vilahteleepa myös joukossa minulle tuttu nimi, nimittäin entinen Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Liisi Huhtala muiden joukossa. Ylönen on ottanut tehtäväkseen unohtaa oman faniutensa ja tutkia koko Kalle Päätalon elämänkaarta objektiivisin silmin. Hän halusi myös selvittää, mitkä kohdat omaelämäkerrallisessa Iijoki-sarjassa ovat sepitettyjä ja mitkä totta. Kukaanhan ei voi mitenkään muistaa koko omaa elämäänsä repliikkeineen kaikkineen, ei edes Kalle itse, vaikka hän on koko elämänsä pitänyt tunnollisesti muistikirjaa. Kirjan sisäkansilla onkin nähtävillä hänen tunnontarkkoja, milli-kallemaisia päivyrimerkintöjään vuosilta 1993-1994. Ei voi muuta kuin ihastella hänen kaunista ja tarkkaa käsialaansa.

Kuva: Heidi Petrov

Ylönen etenee kirjassa kronologisesti Kallen syntymästä kuolemaan, mutta hän on kuitenkin jaksotellut luvut tiettyjen teemojen ympärille niin, ettei kronologia kärsi.  Minusta tämä on hyvin toimiva rakenne ja tekee kirjasta mukavasti luettavan. Yhdessä luvussa esimerkiksi käsitellään perusteellisesti Kallen traumatisoivaa lapsuutta, yhdessä sota-aikaa, yhdessä työtä rakennusmestarina, yhdessä käydään läpi Kallen naisseikkailuja ja tietenkin myös hänen kirjallinen tuotantonsa ja sen saama arvostus, kritiikki (tai sen puute) ja huomio tulee esille. 490-sivuisessa teoksessa on yhteensä kaksitoista päälukua alalukuineen, sekä lopussa kattavasti viiteitä lisätietoa haluaville, Kalle Päätalon tuotanto kokonaisuudessaan, hänen kirjallisuudestaan tehtyjä opinnäytteitä sekä laaja artikkeliluettelo, joka tuo apua mahdolliselle seuraavalle Kalle Päätaloa tutkivalle. (Harmi, että opiskeluvuoteni ovat ohi.) Lisäksi kirjan lopussa on henkilöluettelo, joka on kätevä, jos haluaa myöhemmin etsiä johonkin tiettyyn henkilöön liittyviä mainintoja. Valokuvaliite sekä myös tekstin seassa vilahtelevat kuvat esimerkiksi ensimmäisestä kustannussopimuksesta elävöittävät lukunautintoa.

Kuva: Heidi Petrov

Kalle Päätalon asema kansankirjailijana korostuu läpi koko teoksen. Hän kirjoitti tekstiä, jossa oli runsain mitoin murresanoja, karskeja ilmaisuja ja häpeilemättömiä kohtauksia. Ihmiset rakastivat hänen kirjojaan, ja tuntuu, että etenkin pohjoissuomalaisten ja kainuulaisten yleissivistykseen ja velvollisuudekseen kuului lukea Kalle Päätalon kirjoja. Toinenkin puoli on silti olemassa. Joidenkin mielestä Päätalon kirjat ovat liian pikkutarkkoja, jankkaavia ja hänen kirjat olivat kuin sienirihmasto - niitä vain tuli lisää, vaikka kaikki oli jo nähty ja koettu. Kalle Päätalon kirjoihin jotkut kaipasivat enemmän korkeakirjallisia tunnusmerkkejä ja yhteiskunnallisia kannanottoja. Silti niitä myytiin laatikkotolkulla joka ikinen isänpäivä ja joulunalus. Ihmiset samaistuivat Kallen rankkaan lapsuuteen ja nuoruuteen, kielenkäyttöön ja tunsivat ja elivät hänen kanssaan kaikki elämän käännekohdat.

 Menetelmä on yksinkertaisuudessaan seuraava: hidas, perinpohjainen pohjustus, näkökulman kaventaminen kaventamistaan, jolloin lukija on jo melkein Kalle itse, sitten tapahtuman huipentuma, jossa lukija on jo Kallena Kallen paikalla. Lukija kokee saman tuskan ja ahdistuksen, jonka hänkin on kokenut - ja myös laukeamisen, tuskallisesta tilanteesta selviämisen ilon. (s. 54)

Kuva: Heidi Petrov

Minä olen puhtaasti sitä mieltä, että tämä teos on suuri kunnianosoitus Kalle Päätalon elämälle. Osa asioista jää vielä hiukan mysteeriksi, mutta eihän tämän kirjan tarkoitus olekaan olla pelkästi paljastuskirja, vaan teoksen sävy on tasapainoisesti tutkiva ja pohdiskeleva. Ylönen on tehnyt mittavaa taustatyötä ja hänen intohimonsa Kalle Päätaloa kohtaan huokuu kirjasta.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa:

Kirjan vuoksi
Keskisuomalainen (Hannu Niklander)
Helsingin Sanomat (Vesa Karonen)

Samantyylistä luettavaa:

Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen.
(Elämäkerta)

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
 36. Elämäkerta tai muistelmateos

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 5 ~ Eläinten vallankumous: George Orwell

Eläinten vallankumous: George Orwell. Suomentanut Panu Pekkanen. WSOY 2005 (1. painos 1969)

Englanninkielinen alkuteos (1945): Animal Farm

 "George Orwell (1903-1950), englantilainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko, asetti taiteelle ja kirjallisuudelle johdonmukaisesti sosiaalisen mittapuun. Eläinten vallankumouksen perustana on Orwellin henkilökohtainen, ideologinen pettymys. Sen hän kirjassaan heijastaa eläimiin, välittää kepeässä ilkamoivassa sadun hengessä vakavuudessaan karmaisevia ajatuksia ja näkemyksiä siitä, mihin vallan väärinkäyttö maailmassa johtaa. Vallankumous, joka toteutetaan eräällä englantilaisella maatilalla, alkaa ihanteellisen tasa-arvoisuuden merkeissä. Mutta muita älykkäämpinä siat osoittautuvat myös muita tasa-arvoisemmiksi. Ne ottavat vallan käsiinsä ja samastuvat ennen pitkää täydellisesti entiseen sortajaan ja veriviholliseen, ihmiseen."

Oma arvio:

Jälleen on tullut selätettyä yksi klassikkoteos lisää, nimittäin on aika taas Kirjabloggaajien klassikkohaastepostauksen. Tätä järjestyksessään viidettä haastetta isännöi Tekstiluola-blogin Tuomas, kiitos hänelle! Seuraavan, kuudennen klassikkohaasteen vedänkin sitten minä, ja infoan asiasta lisää tässä piakkoin.

 Ennen kuin pureudun George Orwellin Eläinten vallankumoukseen, muistuttelen vielä edellisistä lukemistani klassikoista:

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 4 (Yöpöydän kirjat):  Apinoiden planeetta: Pierre Boulle.

 Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 3 ( 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä): Liisan seikkailut Ihmemaassa: Lewis Carroll.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 2 (Tuijata.Kulttuuripohdintoja): Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling 

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 1 (Reader, why did i marry him): Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien

*************************

 Eikö siis ole päivänselvää, toverit, että kaikki elämässämme oleva paha on peräisin Ihmisen tyranniasta? Kunhan vain pääsemme eroon Ihmisestä, meidän työmme tuotto jää omaksemme.(s. 14)

Eläinten vallankumous on nokkela satiiri ihmisten toiminnan älyttömyydestä verhottuna tarinaan vallankumouksellista eläintilan asukeista. Kirjassa ei ole mitään turhia alustuksia, vaan juoni alkaa kehittyä heti eläinten kokouksesta suoraan vallankumoukseen. Tilanomistaja Jones saa potkut tilaltaan ja eläimet alkavat kehittää toimintasuunnitelmiaan pärjätäkseen omalla tilallaan. Aluksi heillä on hyvin tasa-arvoiset ja demokraattiset suunnitelmat, ja eläinten seitsemässä käskyssä tulee hyvin esille se, miten he eivät halua toimia kuten vihaamansa ihmiset:

SEITSEMÄN KÄSKYÄ

1. Jokainen kahdella jalalla kulkeva on vihollinen.

2. Jokainen neljällä jalalla kulkeva tai siivekäs on ystävä.

3. Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita.

4. Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa. 

5. Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia.

6. Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä.

7. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia. (s. 28)

Aika pian alkaa selvitä, että siat ovat ehkä hiukan muita älykkäämpiä, ja Eläintilan johtajaksi nousee Napoleon- ja Lumipallo-nimiset siat, jotka saavat Vinku-nimisestä siasta tiedottajansa. Alkuun kaikki menee hyvin mallikkaasti, kaikki saavat ruokaa ja jokainen kantaa kortensa kekoon. Jotkut eläimet oppivat lukutaitoa, mutta eivät läheskään kaikki. Pian kuitenkin jotkut eläimet alkavat laiskotella töistä, eräs hevonen karkaa ihmisen omistukseen ja siat omivat itselleen parempia annoksia, vedoten vaativaan suunnittelutyöhönsä. He hallitsevat myös muita eläimiä pelolla, uhaten että vanhat huonot ajat palaavat, jos kaikki eivät tee kuten siat sanovat.

Yötä päivää me valvomme teidän hyvinvointianne. Vain teidän tähtenne me juomme maidon ja syömme omenat. Teidättekö mitä tapahtuisi, jos me siat emme pystyisi suoriutumaan velvollisuuksistamme? Jones tulisi takaisin! (s. 38)

Lumipallon ja Napoleonin välillä alkaa tulla erimielisyyksiä. Lumipallo haluaisi, että tilalle rakennettaisiin sähkönlähteeksi tuulimylly, mutta Napoleon tyrmää hänen haaveensa typerinä. Yhtäkkiä Lumipallo saa niskaansa propagandaa ja hänet karkotetaan tilalta. Yllättäin Napoleon ilmoittaakin tilan eläimille tuulimyllyhankkeesta, johon hän väittää laatineensa itse piirustukset. Näin  alkaa kova uurastus.

Kuva: Pixabay

Tuulimyllyurakasta tuleekin eläintilan suurin ja kinkkisin koetinkivi. Ensimmäinen tuulimylly romahti heikon rakenteensa vuoksi, mutta Napoleon kätyreineen julisti tuhon Lumipallon tihutyöksi. Rakennettiin uusi tuulimylly, jonka lähitilojen miehet räjäyttivät hyökkäyksessään. Kolmas tuulimylly valmistuu kirjan loppuun mennessä, ja se uuvuttaa vanhan työhevosen, Jyskyn henkihieveriin. Siat muuttavat vaivihkaa ihmisten asumukseen, alkavat nukkua sängyissä ja lopulta kävellä kahdella jalalla. 

Ajan myötä siat rikkovat jokaista seitsemää sääntöä, ja muiden eläinten ihmetellessä tätä, heidän sanotaan muistavan väärin. Ladon seinään maalatut  säännöt muuttavat kummasti muotoaan. Ihan lopussa siellä ei enää lue kuin yksi lause:

KAIKKI ELÄIMET OVAT TASA-ARVOISIA, MUTTA JOTKIN ELÄIMET OVAT TASA-ARVOISEMPIA KUIN TOISET. (s.120)

Uskonnollista saarnaajaa symboloi korppi nimeltä Mooses, joka kertoo eläimille erityisestä Sokeritoppavuoresta, erityisestä onnen maasta, jonne eläimet kuoltuaan pääsevät.  Kovissa olosuhteissa olevat eläimet uskoivat Mooseksen puheet paremmin kuin yltäkylläisyydessä elävät siat.

Sokeritoppavuorella oli sunnuntai seitsemänä päivänä viikossa, apila rehotti parhaimmillaan kaiken vuotta, ja palasokeria ja pellavasiemenkakkuja kasvoi pitkin pensasaitoja. (s. 22)

Vaikka Eläintilan tarkoitus oli osoittaa, että eläimet eivät riistä keneltäkään ja uurastavat oman ruokansa eteen, he sortuvat lopulta samoihin virheisiin kuin ihmiskunta: koulutetuimmista tulee johtajia, jotka saavat enemmän etuuksia, muuttavat sääntöjä omaksi edukseen, käyttäytyvät häikäilemättömästi omia uskottujaan kohtaan ja levittävät propagandaa. Vähemmän koulutetut (lukutaidottomat) eläimet uskovat kaiken mitä ylemmät sanovat, koska heillä ei ole taitoja ottaa asiasta itse selvää. Heidän epäilyksensä kumotaan pelottelulla, manipuloinnilla ja uhkailulla. Loppujen lopuksi eläintilan Siat muistuttavat ihmisiä niin käytökseltään kuin ulkonäöltäänkin, ja kehä on sulkeutunut. Mikään ei ole muuttunut eläinten vallankumouksessa.

Kuva: Pixabay

Eläinten vallankumous on mainio teos, joka samalla huvittaa että pistää miettimään. Välillä huomasin hieman tylsistystymisen merkkejä itsessäni, mutta annettakoon se anteeksi. Haluiaisin seuraavana lukea Orwellin scifiklassikon  1984, ehkäpä seuraavana klassikkohaastekirjanani.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Jokken kirjanurkka

Kirjainten virrassa

Koko lailla kirjallisesti

Nannan kirjakimara

Krooninen äly

Kirjaneidon tornihuone

Kirjamielellä

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

Lisäksi lisään tämän Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopulla.

Naistenviikkohaaste ~ Agnes: Minna Canth

Agnes: Minna Canth. Teoksessa Kodin suuret klassikot - Minna Canth 2: Ilpo Tiitinen (toim.). Weilin+Göös 1990 (1. painos 1987) 

 Julkaistu ensimmäisen kerran teoksessa Novelleja II, Otava 1892.

"Minna Canthin aikaisemmista naistyypeistä Agnes poikkeaa varsin paljon. Agnes on ensimmäisiä Canthin tuotannon itsenäisiä, miehen yläpuolelle asettuvia naisia. Näin siitä huolimatta että novellin loppu on tavanomainen ja sovinnainen. (s. 369)"

Oma arvio:

Näin valikoitui naistenviikon viimeisimmäksi luettavakseni suomalaisen naisasianaisen, Minna Canthin novelli Agnes, johon en ole aiemmin tutustunut. 

Aiemmin olen lukenut häneltä novellit/näytelmät Työmiehen vaimo, Papin perhe, Anna Liisa ja Hanna.

Novellin nimihenkilö Agnes ei ole tarinan minäkertoja, vaan se on Liisi, joka tarinan alussa on viisitoistavuotias, vallaton neiti. Hän ihailee suunnattomasti luokkatoveriaan Agnesta, joka on kaikin tavoin kauniimpi ja ylväämpi kuin muut tytöt. Koulussa supistaan, kenet Agnes mahtaakaan huolia miehekseen, niin muita ylempänä hän on. Myöhemmin  juorutaan hänen matkanneen Pietariin seuranaiseksi ruhtinattarelle.

- Rakastuukohan Agnes milloinkaan? tuumailimme useasti keskenämme. Ja kehen? Kuka on se onnellinen? Löytyykö yhtä ainoata miestä, joka olisi kyllin arvokas hänelle? (s. 134)

Tarina jatkuu siitä, kun Liisi on ollut jo viisi vuotta naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Hänen miehensä Antti on talonpoika, tavallinen suomalainen, hiukan juro mies, joka kuitenkin osoittaa hellyyttä ja rakkauttaan vaimolleen. Kun Agnes saapuu yllättäin vierailulle, koko kylän miehet ja naisetkin sekoavat tuohon ylevään maailmannaiseen, joka tuntuu vähättelevän paikallista väkeä. Hänen mielestään he ovat nurkkapatriootteja, naiiveja isänmaallisuudessaan ja vailla tietoa paremmasta.

Kuva: Pixabay

Teki masentavan vaikutuksen, kun käänsi silmänsä Agnesista meihin muihin. En vielä milloinkaan ollut huomannut, kuinka kömpelöitä ja tympeitä me todellakin olemme. Ja kuinka tarantekoisia meidän vaatteemme, kuinka mauttomia! (Liisi, s. 150)

Liisin jurona tunnettu Antti-mies muuttuu yhtäkkiä vallan kohteliaaksi ja huomaavaiseksi lupautuessaan näyttämään Liisin ystävälle seudun nähtävyyksiä. Liisi huomaa mustasukkaisuuden kasvavan itsessään, vaikka aluksi ei sitä myönnäkään. Hänen mustasukkaisuuden tunteet on kuvattu hyvin vaikuttavasti, niin että jopa minun korvistani meinasi ruveta nousemaan savu Liisin puolesta.

Tunsin äkkinäistä, kauheata vihaa Anttia kohtaan. Olisin tahtonut repiä hänet tuhansiksi palasiksi, ruhjoa, musertaa...

Miksi ei ollut minulla asetta kädessä. Olisin ampunut hänet lävitse. Hänet ensin, sitten tuon toisen, tuon - (s. 164)

Novelli päättyy ihan erilailla kuin minä ajattelin. Agnes osoittautuu entistä ylpeämmäksi puheissaan, mutta ei saa Liisin elämänasennetta muutettua.

 - Jos kehitys vie meitä elämän kyllästymiseen, on onnellisempaa pysyä kehittymättömänä. (Liisi Agnesille, s.178)

Agnes on talonpoikaisvaimo Liisin silmiin hyvin erikoinen ja lähes pöyristyttävä: hän osaa ratsastaa hevosella, hän polttaa savuketta  eikä hän ole naimisissa. Agnes paheksuu Liisiä ja pitää tätä naiivina: kuinka hän liikuttuu isänmaallisista lauluista kevätjuhlassa, kuinka hän luottaa sokeasti mieheensä Anttiin, kuinka hänelle riittää vaatimaton elämä, suomalainen musiikki ja kristinuskon opit.

- --- Pohjoismaiden naiset ovat hiljaisia, uskollisia, nöyriä, kärsivällisiä, miehensä ja lastensa kuuliaisia palvelijoita - tiedätkö, mistä syystä?

- Siitä syystä, että pitävät sen velvollisuutenaan.

- Eikös mitä! Siitä syystä vaan, että he ovat heikkoja raukkoja ja typeriä. He eivät kykene olemaan muuta - siinä koko asia. (Agnes Liisille, s.161-162)

Agnes on tarina siitä, kuinka yksi nainen voi sekoittaa kokonaisen pikkukaupungin tuodessaan sinne jotain sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan osannut kaivata. Se kertoo myös mustasukkaisuudesta ja , kotiseuturakkaudesta ja omien periaatteiden tärkeydestä.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kirjavaras Rere
Kirjojen kamari 
Maailman ääreen

Osallistun tällä kirjalla Naistenviikkohaasteen (Tuijata.kulttuuripohdintoja) lisäksi Novellihaasteeseen (Nipvet). 

Agnes ansaitsee myös Novellihaasteen mukaisen peukutuksen:

"Konflikti: Novellissakin juoni syntyy konfliktista: jokin tai joku estää jotakuta saamasta sitä, mitä hän haluaa. Konflikti voi asettaa vastakkain ihmisiä toisiaan, yhteisöään, itseään tai luonnonvoimia vastaan. Konflikteja voi olla samanaikaisesti useita."(Nipvet)





Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 3. Suomalainen klassikkokirja

Naistenviikkohaaste ~ Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen

Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen. Suomentanut Sirkka-Liisa Norkko-Turja (tarkistanut Päivö Taubert). WSOY 2003 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1922, tämän suomennoksen 1. painos 1947, tarkistettu 11. painos 1996)

Englanninkielinen alkuteos (1813): Pride and Prejudice. Kansi: M. Hankama

" 'Englannin hilpein klassikko' 

Jane Austen (1775-1817) piirtää herkullisin vedoin näkyviin 1700-luvun loppupuolen pikkuporvarisperheen: sarkastista huumoria viljelevän, kohtaloonsa alistuneen isä Bennetin, hänen hössöttävän vaimonsa ja heidän viisi kaunista, naimaikäistä tytärtään. Kaiken keskustana on älykäs, nokkelasanainen, vastustamatonta viehätysvoimaa säteilevä Elizabeth Bennet, jolle rakkaus valmistaa todellisen yllätyksen. "

Oma arvio:

"Hän on siedettävä, mutta ei kyllin kaunis houkutellakseen minua; en ole nyt sellaisella tuulella, että kiinnittäisin huomiota toisten miesten väheksymiin nuoriin naisiin.---" (Herra Darcy Bingleylle, s. 249)

Mikäpä voisi sopia paremmin naistenviikon luettavaksi kuin  1800-luvun englantilainen klassikko, Ylpeys ja ennakkoluulo. Eilen tuli kuluneeksi  200 vuotta sen kirjoittajan, Jane Austenin kuolemasta, joten tämä kirja on senkin osalta nappivalinta. 

Kuva: Pixabay

Hämmästyn taas jälleen siitä, miten hyvin nykyaikana voi viihdyttää niinkin vanha kuin 1800-luvulla julkaistu teos, jolloin tavat ja asenteet ovat olleet täysin erilaiset kuin nykyään: esimerkiksi fyysistä läheisyyttä ennen avioliittoa ei ole ollut soveliasta osoittaa, joten kävelylenkit rinnatusten ja lähekkäin istuminen ruokapöydässä olivat omiaan virittämään  vetovoimaa naisen ja miehen välillä. Juuri tämä seikka tekee Darcyn ja Elizabethin romanssista niin kuuman - kun voi aistia heidän välillä syttyvät tunteet, tunnistaa rakkauden Darcyn kauniista puheista, lämpimästä äänensävystä ja vakavista mutta intensiivisistä katseista. Kuinka ihanan vienosti Elizabeth punastuu, kun huomaa tunteensa Darcya kohtaan lämmenneen. Kirjan pääparin rakkaus syttyy teoista, ajatuksista, sanoista, ehkä myös ulkoisista ulkonäköseikoistakin, vaikka Elizabeth ei muiden naisten tavoin lankeakaan heti ensi tapaamiselle komean herra Darcyn pauloihin, koska hänen ylpeä käytöksensä rumentaa hänet.

"Oikeastaan ei ole ihme, että noin komea nuori mies, joka on hienosta perheestä ja rikas ja jolla on kaikki edut puolellaan, onkin hiukan olevinaan. Henellä on jonkinlainen oikeus olla ylpeä, mikäli niin saa sanoa."(Charlotte Elizabethille, s. 254-255)

Austen ottaa sarkastisella otteella vaivihkaa kantaa sen ajan naiskuvaan henkilöhahmojen perusteellisissa dialogeissa. Milloin hämmästellään naisten etevyyttä käsitöissä ja musiikissa, milloin korostetaan kauneuden merkitystä, milloin vähätellään omien ajatusten esille tuomista (kuten arvon Lady Catherine De Bourgh kommenteissaan.) Elizabeth edustaa kuitenkin erilaista naiskuvaa: hän on sanavalmis, nokkela, hän on sivistänyt itseään lukemalla kirjoja, hän ei kumartele ylempiarvoisilleen, jos he eivät ansaitse kunnioitusta. Elizabeth ei halua mennä naimisiin varallisuuden takia, vaan hän haluaa löytää miehen, joka aidosti rakastaa häntä ja jota hän rakastaa.

"Se vielä puuttuisi! Sehän olisi kaikkein suurin onnettomuus. Huomata, että mies, jota on päättänyt vihata, onkin miellyttävä! Älä toivota minulle mitään niin pahaa." (Elizabeth Charlottelle, s. 302)

Vaikka Elizabeth luulee perustaneensa kaikki ajatuksensa järjelle, hän kuitenkin itsekin sortuu ennakkoluuloihin - herra Darcy ei ole oikeasti ylpeä, vaan sosiaalisesti taitamaton. Nyt voitaisiin sanoa, että Darcy on introvertti luonne, mutta 1800-luvulla ei tuollaisia määritteitä ollut - oli vain hyvin ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Elizabeth myös sortuu uskomaan Wickhamin pahoja sanoja Darcystä, koska tämä osaa voittaa naisen puolelleen miellyttävällä ja hurmaavalla käytöksellään - ilmiselvä narsistinen luonne siis. Elizabeth kuitenkin osaa viimein niellä ylpeytensä ja vaihtaa ennakkoluulonsa oikeaan tietoon. Hän saa huomata, miten myös Darcy voi muuttaa käytöstään, sillä kukaan ei ole aiemmin uskaltanut sanoa tälle suoraan, miten huonosti hän välillä toimii ihmisten kanssa.

"Olkoon minusta kaukana, että paheksuisin tuollaisia huveja. Epäilemättä ne ovat naisten enemmistön mielen mukaisia. Mutta tunnustan, etteivät ne pysty viehättämään minua. Paljon mieluummin luen." (Mary Lydialle, s. 387)

Mitä tulee Bennetin perheen muihin naisiin, heissä jokaisessa on jotain äärimmäsyyksiin vietyjä piirteitä, joita voisi heikkouksiksi kutsua: Kirjoja ahkerasti lukeva Mary karsastaa hauskanpitoa ja on tämän vuoksi jäykkä, liian sovinnainen ja epäkiinnostavaa seuraa. Lydia, perheen nuorimmainen, on sopimattoman äänekäs, riehakas ja turhan innokas Merytoniin tulleista sotilaista. Tämä johtaakin lopulta nuoren naisen vaikeuksiin. Kitty, toiseksi nuorin, on pikkusiskonsa tapaan turhan riehakas ja mukailee liikaa hänen tapaansa toimia. Tarinan lopussa Elizabeth ja Jane kuitenkin ottavat Kittyn kasvatuksesta vastuun ja yrittävät ehkäistä uuden katastrofin syntymistä perhepiirissä. Ja sitten Jane - voi, niin kauhean myötämielinen, ennakkoluuloton ja kaikista hyvää ajatteleva Jane, jonka kasvoilta ei näy tunteen heilahdukset. Tämän takia hänen taattuna pidetty avioliitto Bingleyn kanssa meinaa mennä mönkään, sillä hän ei osoita vastarakkauttaan tarpeeksi näkyvästi. 

"Niin, tiedäthän, että olet taipuvainen pitämään ihmisistä yleensä. Ethän sinä koskaan näe vikoja kenessäkään. Sinun silmissäsi koko maailma on hyvä ja miellyttävä. En ole koskaan kuullut sinun puhuvan pahaa kenestäkään ihmisestä." (Elisabeth Janelle: s. 251)

Elizabethin ystävä Charlotte Lucas ei häikäise kauneudellaan, mutta hän on käytökseltään sopivan tyyni ja mukava. Hänen avioliittonsa Collinsin kanssa perustuu pelkästään järkeen, sillä Charlotte ei välitä sellaisista asioista kuin rakkaus. Tämä aiheuttaa alkuun ystävättärien välille ristiriitoja, sillä Elizabeth ajattelee asioista täysin päinvastaisesti.

"Luetteko todella mieluummin, kuin pelaatte?" hän kysyi. "Sepä varsin merkillinen maku."

"Neiti Elizabeth halveksii kortteja", sanoi neiti Bingley." Hän on lukutoukka, eikä häntä huvita mikään muu." (s 267)

Darcyyn ihastunut Bingleyn sisar taas edustaa juuri sellaista naistyyppiä, joka yrittää voittaa miehen puolelleen kehumalla, mielistelemällä ja myötäilemällä tätä. Hän myös yrittää epäsuorin vihjauksin mustamaalata jatkuvasti Elizabethiä ja tämän perhettä, jotta Darcy unohtaisi tämän, mutta turhaan. Darcyyn ei tuollainen hännystely pure, vaan hän nauttii Elizabethin haasteellisesta luonteesta.

Vaikka hänen arvosteleva katseensa oli havainnut useita vikoja tytön ulkonaisessa olemuksessa, hänen oli pakko myöntää, että tyttö oli sittenkin kepeä ja viehättävä. Ja vaikka Darcy totesi, että Elizabeth Bennet ei suinkaan noudattanut hienon maailman tapoja, häntä viehätti tämän leikillisyys. (s. 257)

"Voit yhtä hyvin nimittää sitä nenäkkyydeksi. Tuskin se muuta oli. Tosiasia lienee, että olit perinpohjin kyllästynyt kohteliaisuuteen, myöntyväisyyteen ja liialliseen huomaavaisuuteen. Sinä olit saanut tarpeeksesi naisista, jotka aina puhuivbat, esiintyivät ja ajattelivat vain saavuttaakseen sinun hyväksymisesi. Minä kiinnostin sinua ja herätin huomiotasi, koska olin niin erilainen kuin he.---" (Elizabeth Darcylle, s. 491)

Kuva: Pixabay

Perheen äiti on oikea karikatyyri, oikea heikkouksien sekamelska: hän on kateellinen, ennakkoluuloinen, töksäyttelevä, ailahteleva, tunteisiin vetoava marttyyri, jonka suurin huoli on saada naitettua tyttärensä mahdollisimman rikkaille sulhoille. Koska hänen oma avioliittonsa on täysin rakkaudeton, ei hän osaa ajatella sellaisen asian tärkeyttä. Kun tyttärien serkku, pappi Collins kosii Elisabethiä, äiti ei voi millään tajuta, miksi hänen tyttärensä kieltäytyy noin mahtavasta tarjouksesta. Elizabethin isä taas vaatii, että hänen lempityttönsä on menevä naimisiin rakkaudesta, koska hän itse on elänyt rakkaudettoman avioliiton kurimuksessa.

"Erehdyt kultaseni. Kunnioitan suuresti hermojasi. Nehän ovat vanhoja tuttujani. Olen kuullut sinun vetoavan niihin ainakin kahdenkymmenen viime vuoden ajan!" (Herra Bennet Rouva Bennetille, s. 244) 

"Lavertelustanne päätellen te olette tämän maan tyhmimmät tyttölapset. Olen sitä jo jonkin aikaa epäillytkin, mutta nyt olen siitä varma." (Herra Bennet Kittylle ja Lydialle, s 261)

Minun täytyy sanoa, että vaikka ymmärrän herra Bennetin tölväisyissä sisältyvän sarkasmin, en voi pitää hänestä. Hän on suorastaan kamala isä: hän pitää suosikkityttärinään Janea ja Elizabethiä, ja muita tyttöjään hän (muka) sarkasminsa suojassa voi haukkua tyhmiksi. Hän ivailee ja irvailee muka-hauskasti vaimollensa jatkuvasti, sanoo viimeisen sanansa ja vetäytyy kirjastoonsa. Hän ei pidä mitään kuria nuorimmaisiin tyttäriinsä, vaikka Elizabeth välillä varoittelee ja vaatii isäänsä estämään Lydiaa. Kun Lydia karkaa Wichamin kanssa, isän on nieltävä sarkasminsa ja myönnettävä, että hänen olisi pitänyt uskoa Elisabethiä ja olla Lydialle ankarampi. Oppia ikä kaikki. Herra Bennetin ja Elizabethin läheiset välit ovat toki ihastuttava seikka, sillä kun hänen äitinsä on niin epävakaa, on hyvä että hänellä on noin rakastava isä.

Kuva: Pixabay

 "Turhaan olen koettanut taistella vastaan. Siitä ei tule mitään. En kykene tukahduttamaan tunteitani. Teidän täytyy sallia minun sanoa teille, miten suuresti ihailen ja rakastan teitä." (Darcy Elizabethille, s. 365)

Ylpeys ja ennakkoluulo paranee joka kerta, kun olen sen uudelleen lukenut, ja saan yhä uudelleen sydämentykytyksiä Darcyn kauniista, rakkaudentäyttämistä puheista Elizabethille. Uskallan väittää, että tarina on  esikuvana suurimmalle osalle haters-to-lovers-tarinoille, esimerkiksi Helen Fieldingin Bridget Jones - elämäni sinkkuna -kirjalle.

Suosittelen katsomaan myös BBC:n tekemän kuusiosaisen sarjan, jossa Darcynä on ainoa oikea Colin Firth. Myös Keira Knightleyn tähdittämä elokuvaversio on ihan ok. (Olen koonnut kaikki kirjoista tehdyt leffat ja sarjat yhteen luetteloon, jonka läydät tästä linkistä.)

Arvosanani 5+

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Toinen ulottuvuus
Maailmankirjat
Tarinoiden syvyydet
Jokken kirjanurkka
Kirjavarkaan tunnustuksia
P.S. Rakastan kirjoja
Kirsin book club
Book Hunter

Lisään tämän Tuijata.kulttuuripohdintoja-blogin naistenviikkohaasteen lisäksi Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -haasteeseen sekä Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

30. Kirjan nimessä on tunne

Lisäksi osallistun kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopulla.