"Rising Moon -kirjasarjan ensimmäinen osa avaa vauhdilla lukijalleen näkymän uuteen maailmaan, joka tarraa lukijan mukaansa. Fantasia/scifi –aiheinen kirja kertoo neljään valtioon jakautuneesta maailmasta, jossa elämää varjostaa alituinen sodan uhka.
Lunar-eclipse on valtio, jossa kehittyneen geenimanipulaation avulla on onnistuttu istuttamaan syntymättömiin lapsiin erikoiskykyjä, joita halutaan hyödyntää maata uhkaavassa sodassa. Jokainen nuori on velvoitettu palvelemaan maataan ankarassa taistelukoulussa, joka armotta karsii heikoimmat joukosta.
Maan köyhimmässä kolkassa varttuneet Tegan, Alaric ja Alisha lähtevät vuorollaan taistelukouluun suorittamaan velvollisuuttaan. Jo alkupäivät osoittavat, että kaverusten on toimittava yhdessä kannatellen toinen toistaan sekä löydettävä tarvittavat liittolaiset, jotta selviytyminen onnistuisi.
Heikoimmassa asemassa näyttää olevan Alisha, jolla ei erikoiskykyjä ole lainkaan. Alisha osoittaa kuitenkin olevansa taistelija, joka ei helpolla luovuta. Tegan, kolmikosta vahvin, huomaa varsin nopeasti vihollisia olevan yllättävillä paikoilla. Vaikean taustan omaava Tegan joutuukin suurimman paineen alle joutuessaan erikoisvalvonnan alaiseksi liian vahvojen erikoiskykyjensä takia. Alaric onnistuu pehmentämään taitavilla sosiaalisilla kyvyillään kolmikon kohtaamia vastuksia, mutta aivan kaikkeen hänenkään taidot eivät riitä.
Teganin elämään astuu koulutuksessa vahva ja innostava nuorukainen. Pystyykö Tegan löytämään itsestään kyvyn rakastaa toista ihmistä varauksetta…"
Oma arvio:
Tämä Sarianna Suorsan esikoisromaani jakaa mielipiteeni kahtia. Mukaansatempaava tämä on - kyllä. Kirja pitää sisällään mielenkiintoisia henkilöhahmoja - kyllä. Kirjan tarina on hyvin kehitelty ja yksityiskohdat mietitty suurimmalti osin tarkkaan - kyllä. Mutta joitakin seikkoja tässä kirjassa kuitenkin on, jotka minua häiritsee sen verran, etten listaa tätä parhaimpien lukukokemusteni listalle.
Päähenkilö Tegan on alusta saakka hyvin vahva, määrätietoinen ja aggressiivinen henkilö. Hänen väkivaltaisuutensa on siinä määrin rajua, että se saa minut hätkähtelemään: hän mojauttaa tuosta noin vaan ystäväänsä, hölmön tyttömäiseksi kuvailtua Alishaa turpaan (kirjaimellisesti), jos tämä edes leikillään härnää ystäväänsä. Hän paiskaa ystävänsä päin pöytää, kun lupaa opettaa tätä taistelemaan. Hän on siis suoraan sanottuna kamala ihminen, jolle en alkuun soisi yhtään ystävää. Onneksi Tegan hiukan rauhoittuu tarinan edetessä ja lopettaa ystäviensä mukiloimisen, sillä en olisi jaksanut lukea kirjaa enää yhtään pidemmälle.
Teganin väkivaltaisuus saa syyn, kun heti kirjan alusta valotetaan hänen lapsuuttaan. Hänen väkivaltainen isänsä kun on kouluttanut tyttöään soturiksi lähinnä alistamalla, kiduttamalla ja lähes päästämällä useasti tytön päiviltään. Mietinkin, että noinkohan kukaan olisi selvinnyt lähellekään täysijärkisenä tuollaisen isäsuhteen jälkeen. Tegan kuitenkin onneksi pehmenee kirjan loppua myöten ja kykenee jopa laskemaan leikkiä itsestään ja rakastumaan.
Teganin suhde kuolleeseen isäänsä on välillä ristiriitainen: vaikka hän muistelee isänsä kyseenalaisia kasvatuskeinojaan katkerana, välillä hän tuntuu ihannoivan isänsä muistoa ja perustelevan sillä aggressiivisuuttaan.
Parasta tässä kirjassa on taistelukoulun oppilaiden monipuoliset erikoiskyvyt, joihin Suorsa on selvästi panostanut. Kirja on selvästi saanut vaikutteita useista dystopia-kirjasarjoista: Teganin immuunius muiden kyvyille ja oman kyvyn laajantaminen muiden suojaksi, kuin myös koulun johtajan Cedrigin kyky lukea ajatuksia koskettamalla, tuo hyvin vahvasti mieleen Stephenie Meyerin Twilight-sarjan. Oppilaiden harjoitustehtävä suljetulla maastoareenalla muistuttaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan peliareenaa. Koulun kammottava johtaja Cedrig karmaisevine tekoineen tuo mieleen erehdyttävästi Nälkäpelin presidentti Snow:n. Veronica Rothin Outolintu-trilogiasta taas muistuttaa muun muassa koulun taisteluharjoitukset. Teganin äkkipikaisuus taas tuo mieleeni Sally Greenin Puoliksi Paha -trilogian päähenkilön Nathanin, joka heiluttelee nyrkkejään tuon tuostakin ja haistattelee joka toiselle vastaantulevalle.
Tarinan romanssipuoli on minusta sydäntäsykähdyttävän ihanaa ja Dante niin täydellisen söpö kovanaama. Käsittämättömän hyvin Evanescent - Katoavainen koukutti minut, ja odotan ehdottomasti tarinalle jatkoa. Haluaisin ehdottomasti tietää enemmän myös Lunar-Eclipse valtion rakenteista geenimanipulaatioineen.
Arvosanani on 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Rising Moon. Omnipotent - Kaikkivaltias: Sarianna Suorsa. Bookcover 2016.
Alkaa ajojahti, jossa punnitaan kumpi on vahvempi. Vaikka Tegan olettaa olevansa yksin, tekee hänen ystävät työtä Teganin tavoitteiden eteen.
Dante kokee olevansa vastuussa Teganin perheen kuolemasta. Ovatko asiat kuitenkaan niin yksinkertaisia maailmassa, jossa ihmisten yliluonnolliset kyvyt ovat arkipäivää?
Lunar-eclipse on valtio, jossa kehittyneen geenimanipulaation avulla on onnistuttu istuttamaan syntymättömiin lapsiin erikoiskykyjä, joita halutaan hyödyntää maata uhkaavassa sodassa. Jokainen nuori on velvoitettu palvelemaan maataan ankarassa taistelukoulussa, joka armotta karsii heikoimmat joukosta (Bookcover)
Oma arvio:
Pidin tästä Rising Moon -sarjan toisesta osasta enemmän kuin avausosasta. Kirjan juoni on mielestäni hyvin rakennettu, pysyin tapahtumien matkassa paljon paremmin kuin ensimmäistä osaa lukiessani ja mielenkiintoni säilyi hyvin yllä. Suorsan välillä itseään toistava kirjoitustyyli tuntui tosin välillä raskaalta lukea. Hän kirjoittaa kuitenkin mukavan kuvailevasti tapahtumista.
Maailma on jakautunut neljään valtioon, jotka poikkeavat johdoltaan toisistaan. Lunar Eclipsessa koulutetaan 18 vuotta täyttäneet sotilaiksi, joihin on lapsena istutettu erilaisia erikoiskyvyn antavia geenejä. Red Moonbeamissa aivopestään kauko-ohjattavia, tahdottomia sotilaita, kun taas Silver Crescentissä tehdään geenimanipulaatiolla ihmisten ja eläinten risteytyksiä. Rising Moon on tuntematon, rauhaa rakastava valtio, kunnes selviää, että siellä on kehitelty seerumi, joka eliminoi kaikkien kyvyt. Nämä valtioiden erilaiset rakenteet tuovat mieleeni vahvasti Outolinnun viisi eri kaupunkiluokkaa. Toisaalta Rising Moon, valtio, josta kukaan ei oikein tiedä mitään, muistuttaa Nälkäpelin Vyöhykettä 13, jonne myös väki lopulta pakeni.
Kirjan juoni muistuttaa kovasti Nälkäpelin juonta: Lunar-Eclipse -valtion johtaja Cedrig saalistaa koulutuskeskuksesta karannutta Tegania ja pommittaa kostoksi hänen kotikaupunkiaan, ihan kuten presidentti Snow jahtaa Katnissiä. Välillä menee epäuskottavuuden puolelle jo se, miten maan johtava mies jahtaa yhtä tyttöä niin paljon, ettei omalla perheellä saati muilla ihmisillä tunnu olevan enää mitään väliä.
"Hän on aina askeleen edellä", kuiskasin. "Aina kun luulen voittaneeni...kun luulen murtaneeni hänet...kun luulen, että olen ajatellut kaiken läpi eikä ole mitään keinoa, miten hän voisi kostaa, hän voisi löytää jonkin muun keinon...hän tappoi kaikki...kaikki..." (s. 152)
Tegan on alkuun hyvin haavoittuvaisen oloinen ja surun murtama äitinsä ja pikkusiskonsa Abigailin kuolemasta, mutta pian hänen kyltymätön kostonhimonsa ja raakuutensa vievät huomion hänen herkemmästä puolestaan. Harmi, sillä olisin halunnut nähdä hänestä enemmän hiukan lempeämpääkin puolta. Kun Tegan lyöttäytyy yhteen Dmitrin kanssa, hänestä löytyy tuon nuorukaisen seurassa hiukan leikillisempi puoli, mutta vain hetkellisesti. Teganin valinnat ovat välillä puistattavan tunteettomia. Toisaalta tarinan maailma on niin dystopisen synkkä ja raadollinen, että ymmärrettävästi hän on sellainen kun on.
Avasin
silmäni ja samoin uurnan. Nousin seisomaan, ja nostin uurnan kädelläni
ilmaan. Kun kallistin sitä, tuuli otti äitini ja siskoni lämpimään syleilyyn. Tuhka lähti kiemurtelemaan tuulen mukana, ja osa laskeutui puroon, osa jatkoi matkaansa ilmassa. Seurasin katseellani tuhkaa ja tunsin äidin ja siskon olevan kanssani. He pitivät minua kädestä. Ja taas minä itkin. (s.16)
Kirjassa on kaksi minäkertojaa, enimmäkseen Tegan sekä välillä koulutuskeskukseen jäänyt Dante. Minua hiukan hämäsi välillä, kun heidän kerrontavuorojaan ei ollut merkitty lukujen alkuun mitenkään. Lisäksi sivujuonteena seurataan vasta toisiinsa ihastuneiden Alishan ja Alaricin vaiheita heidän tuskaillessaan ystävänsä Teganin kohtaloa. He ovat jääneet koulutuskeskukseen julman Cedrigin oppilaiksi. Heidän orastavaa romanssia oli mukava seurata, vaikken mitään suuria kipinöitä aistinutkaan.
Kun Tegan löytää kotoaan äitinsä kirjoittaman kirjan, joka kertoo Felina ja Flyer -nimisistä sisaruksista, hän pääsee tarinaa lukemalla lähemmäksi äitiään. Pidän siitä, että miten tämä tarina tarinan sisällä kietoutuu lopulta kirjan todellisuuteen. Selvennyksen vuoksi olisi vain ollut hyvä, jos tarinanlukujaksot olisi erotettu muusta tekstistä kursivoinnilla.
Kirjan loppu jättää minun hyvin uteliaaksi jatko-osan suhteen.
Arvosana 4-
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Samantyylistä luettavaa:
Merkitsin Helmet-lukuhaasteeseen kohdan:
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
Kirjassa käsitellään myös ystävyyttä keskeisenä teemana, joten merkitsen kirjan myös BFF-lukuhaasteeseen.
Kirjassa käsitellään myös ystävyyttä keskeisenä teemana, joten merkitsen kirjan myös BFF-lukuhaasteeseen.
