Surunhauras, lasinterävä: Siiri Enoranta.

Surunhauras, lasinterävä: Siiri Enoranta. WSOY 2015.

"Ja heitä kaikkia ajoi rakkaus.

Sarastuksen palatsi kuhisee valtapelejä ja pieni paholaislapsi keittelee myrkkyjään. Prinsessa Sadeialla on pakkomielle, joka uhkaa koko valtakuntaa.

Sarastuksen Lasinkirkas Sadeia on vasta kuudentoista, mutta hän on hallinnut vuosia yksinvaltiaana maataan. Hänen on pidettävä kaikki langat käsissään ja kaikkien on taivuttava hänen tahtoonsa.

Valtameren takana elää Surukauriin kansa, jolle surukauris kertoo, kuinka paljon surua kukin joutuu elämänsä aikana kantamaan. Pieni Uli-poika saa suuremman lahjan kuin kukaan aikaisemmin ja kirjoittaa viestin, joka kantautuu liiankin kauas.

Enorannan romaani on kertojaäänien kudelma, jossa kaikki haluavat jotakin ja rakastavat jotakuta. Se on kuin prisma, jossa unelmat, valtasuhteet ja riippuvuudet taittuvat ja hajoavat."

Oma arvio: 

Olen aivan pökerryttävän, hykerryttävän ilahtunut tästä Siiri Enorannan uutukaisesta kirjasta! Miten mahtavan maailman hän on taas luonutkaan kirjan kansien väliin: on surumielinen, mutta toiveikas Surukauriin saarten kansa, joka elää eristyksissä omalla saarellaan, kunnes kaikki muuttuu saarelle saapuvien vieraiden myötä. On myös Läntisellä merimantereella sijaitseva Sidrineian niemimaa, jossa Sarastuksen lasinkirkas prinsessa Sadeia pitää hoviaan lasittariensa kanssa. Sadeia elää matriarkaalisessa yhteisössä, jossa miehillä ei ole sijaa tärkeisiin virkoihin ja tehtäviin. Sadeia joutuu kuitenkin tarkistamaan näkemyksiään, kun hän tapaa Surukauriin saarten kansan ja eri toten erään nuoren huiluntekijän, Asporin.

Pidin myös Enorannan aiemmasta teoksesta Nokkosvallankumous, vaikka se oli välillä liian ahdistavan synkkä minun makuuni. Surunhauras, lasinterävä on minusta toiveikkaampi teos, joka nappaa lukijansa mukaan erikoiseen maailmaansa. Tarinan taustalla kulkee mukana surumielisyys, mutta kyllä minä sieltä löysin paljon myös toivoa ja iloa. Kirjan viimeinen lause mullisti kaiken päälaelleen, pidin siitä erityisesti! 

Minusta on aina mukava lukea kirjaa, jossa kertojat vaihtuvat luvuittain - näin saan mahdollisimman moniulotteisen näkökulman tarinaan. Enorannan kirjoitustyyliä en voi koskaan kehua liikaa, sillä hänen tekstiään on järisyttävän mukava lukea.

Vaikka tämä kirja on suunnattu nuorille, minusta jokaisen aikuisen pitäisi lukea tämä kirja.

Arvosanani tälle ihanalle 5.

Kirjankansibingon kooste

Taas on yksi haaste selätetty, kun Kirjakaapin kummitus -blogin emännöimä Kirjankansibingo päättyi 15.8.  Päätin, etten taktikoi kirjavalinnoissani niin, että saisin ruudukkoon mahdollisimman paljon rukseja, vaan luin lukusuunnitelmani mukaan ja katsoin, mitä satun ruudukkoon saamaan. Muutamista kirjoista en saanut soveltamallakaan merkintää.

 Ihan täyteen en ruudukkoa saanut, mutta sain kuitenkin yhden pysty- ja vaakarivin. Yhteensä sain seitsemäntoista ruksia, juhuu!

Tällaisista kirjankansista sain ruksini:

Lauren Kate: Waterfall  - nainen
Kat Falls: Vastavirta  - eläin
Kerstin Gier: Rubiininpuna  - siluetti
Kerstin Gier: Safiirinsini  - sininen
Kerstin Gier: Smaragdinvihreä  - pariskunta
Elina Rouhiainen: Kesytön - valokuva
Elina Rouhiainen: Uhanalainen  - maisema
Kerstin Gier: Lupaus  - piirroskuva
Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka  - värikäs
Tuija Lehtinen: Laura menopäällä  - monta henkilöä
Tuija Lehtinen: Laura, ystäväni  - punainen
Tuija Lehtinen: Laura kielikurssilla - kaupunki
Margaret Atwood: Uusi maa  - luonto
Gayle Forman: Jos vielä jään  - kasvokuva
Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen - mustavalkoinen 
Annmari Dannebey: Kun kuulet laulun varjojen  - kasvi
Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus - rakennus

Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer

Hävitys. Eteläraja-trilogia 1: Jeff VanderMeer. Suomentanut Niko Aula. Like 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2014): Annihilation. Book 1 of the Southern Reach Trilogy.

"Alue X on joutunut vuosikymmeniä sitten tuntemattoman voiman eristämäksi. Sinne lähetetyille retkikunnille on aina käynyt huonosti. Nyt retkikunta 12 yrittää saada selvyyttä rajan takaisesta todellisuudesta. Alue ylittää kuitenkin heidän hurjimmatkin odotuksensa. Herää kysymys, onko retkikunnalle valehdeltu alusta lähtien.

Nebula-palkinto 2014. Locus-palkintoehdokas 2015 (koko trilogia), World Fantasy -palkintoehdokas 2015 (koko trilogia)."

Oma arvio:
Ihan ensimmäiseksi annan suuret taputukset kauniille, osin hohtavalle kannen kuviolle, joka ei pääse ihan tässä nettikuvassa oikeuksiinsa. Kannen kuvituksesta vastaa Eric Nyquist.  Jaksan aina jauhaa siitä, miten suuri merkitys minulle on kirjan kannella.

Mutta itse kirjaan: tämä nappasi minut mukaansa heti kirjan alkusivuilta lähtien. Kirja on kirjoitettu ikään kuin se olisi yhden retkikuntalaisen, naispuolisen biologin raportti hänen kokemuksistaan alue X:llä. Välillä hän ottaa lukijan osalliseksi puhuttelemalla tätä ja asettamalla tälle kysymyksiä tarinan kulusta. Sillä on melkoinen teho jännityksen määrään, ainakin minun kohdallani.

Se, ettei kenelläkään retkikunnassa ollut omia nimiä, vaan heitä puhuteltiin ammattiensa mukaan, toi toisaalta etäisyyttä henkilöihin. Oli biologia, maanmittaria, psykologia, kielitieteilijää. Päähenkilö kertoo välillä takaumia omasta elämästään ennen alueelle menoaan, mutta muuten kirjassa keskitytään seuraamaan jännityksestä pinkeänä, mitä on edessä tällä oudolla alueelle, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään.

Seuraava osa Hallinta ilmestynee suomeksi lokakuussa, joten jään nyt jännittyneenä odottamaan, miten tarina jatkuu. 

Arvosanani tälle 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitokset kustantajalle! 

Hallinta. Eteläraja-trilogia 2: Jeff VanderMeer. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2015.

 Englanninkielinen alkuteos (2014): Authority



" Alue X:n salaisuus raottuu

Etelärajaan, hallituksen salaiseen laitokseen, tuodaan pahamaineiselta Alue X:ltä palanneen retkikunnan selviytyjät. Laitosta johtava agentti kuulustelee heitä raottaakseen näkymättömän rajan taakse kätkeytyvän maailman mysteeriä. Hän kuulee pelkoa herättäviä, ristiriitaisia vihjailuja, että raja liikkuisi vääjäämättä kohti laitosta, mutta huomaa, ettei voi luottaa saamiinsa tietoihin. Sabotoiko joku hänen työtään peitelläkseen totuutta Alue X:n ja retkikuntien kohtalosta?"

Oma arvio:

Eteläraja-trilogian kakkososan kannessa hohtaa maanisen näköinen pupujussi ääriviivoiltaan kauniin sinisenä hehkuen. Maaninen pupu kuvastaakin kirjan tunnelmaan mainiosti: Hallinta on maanisen piinaava, arvuutteleva, omituinen, ahdistava, kauhunsekainen tarina.

Tällä kertaa alue X:n kanssa tekemisiin joutuu Controliksi nimetty John, joka nimetään Eteläraja-keskuksen johtajaksi edesmenneen, eli ensimmäisestä osasta tutuksi tulleen psykologin tilalle. Hän kohtaa tutkimuksissaan suoranaisen omituisuuksien vyyhdin. Lopulta hän alkaa nähdä asioiden todellisen laidan, menettää osin mielensä hallinnan ja  - järkyttyy. Niin myös lukijakin!

Välillä minua rupesi kyllästyttämään Controlin juupas-eipäs-pähkäilyt, kun tuntui, ettei tutkimukset tuottaneet tulosta eikä mitään suoranaisen jännittävää käännettä tapahtunut. Vaan auta armias, kun kirja lähenee loppuaan - Jeff VanderMeer loihtii sellaista psykologista kauhua, että minulla ihan selkäpiitä karmii. En taas tiedä yhtään, mitä tulee tapahtumaan sarjan kolmannessa osassa Hyväksyntä. Ei auta kuin odotella ensi vuoden puolelle...

Arvosanani tälle osalle 4,5

Tämäkin on arvostelukappale, kiitän! 

Hyväksyntä. Eteläraja-trilogia 3: Jeff VanderMeer. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2016.

 Englanninkielinen alkuteos (2014): Acceptance

"Salaisuudet paljastuvat

Alue X on haudannut alleen hallituksen salaisen Eteläraja-laitoksen. Ryhmä tuhosta selviytyneitä agentteja etsii totuutta mystisen alueen synnystä ja maailmaamme uhkaavasta laajentumisesta."

Oma arvio:

Näin tuli päätökseen tämäkin omalaatuinen scifitrilogia, ja tämän viimeisen osan myötä mieleni myllertää sekaisissa ja lähes pöllämystyneissä tunnelmissa. Miten joku kirja voikaan olla näin hämy? Jeff VanderMeer osaa pistää lukijansa pään pyörälle!

Hyväksyntä on mallikelpoinen trilogian päätösosa: siinä valotetaan nyt aikoja ennen trilogian ensimmäisen Hävitys-osan tapahtumia, ihan siitä ajasta kun Alue X:llä alkaa tapahtua kummia ja Henry ja Suzanne ("Valopääosasto", kuten majakanvartija-Saul on heidät nimennyt) saapuvat majakan läheisyyteen tutkimaan näitä kummallisuuksia. Pääsen tutustumaan silloisen majakanvartijan, Saulin, elämään, ja samalla selviää, kuinka tuhoisasti Alue X häneen vaikuttaa. Mukana tarinassa on myös majakalla viihtyvä Gloria, pieni näsäviisasteleva tyttö, josta tulee aikuisena Etelärajan johtaja, sama joka on myös mukana kahdennentoista retkikunnan psykologina. 

Myös ihmisruumiit saattoivat olla loistoja, Saul tiesi. Majakka oli kiinteä loisto, jolla oli määrätty tehtävä. Henkilö oli liikkuva loisto. Ihmiset kuitenkin hohtivat valoa omalla tavallaan, he loimottivat kilometrien päähän varoittavasti, kutsuvasti tai toimivat merkkivaloina ---

Kirjassa vuorottelevat  Majakanvartijan, Johtajan (joka on kahdennentoista retkikunnan psykologi, aiemmin Gloria, myöhemmin Cynthia), viimeisimmän Etelärajan johtajan Controlin ja Haamulinnun (joka on kahdennentoista retkikunnan biologin klooni) näkökulmat. Control ja Haamulintu palaavat yhdessä alue X:lle sen jälkeen, kun raja on alkanut levitä ja peittänyt alleen myös Eteläraja-rakennuksen. He löytävät alueelta monia kummallisuuksia, selityksiä mutta myös yllättävän henkilön. 

Haamulintu oli kieltäytynyt hengityssuojaimesta ja sen mukana ajatuksesta, että alue X esiintyi täällä tiivistyneessä muodossa, tässä ahtaassa tilassa, näillä portailla ja hohtavissa sanoissa, joista oli tullut hänelle turhan tuttuja. Alue X ympäröi heitä kaikkialla. Alue X ei tiivistynyt yhteen paikkaan eikä yhteen hahmoon- - -

Kirjassa saan selville, mitä tapahtuu psykologin ja Whitbyn salaisilla reissuilla Alue X:llä. Whitby, joka sekoaakin trilogian toisessa osassa Hallinta, ei koskaan toivu näkemästään. Psykologi saa todistaa omin silmin, mitä tapahtui majakanvartija Saulille. Tarinan myötä valkenee myös, kuinka häikäilemätön tyyppi Lowry on.

Kirja pyörittää ja sekoittaa päätäni niin, että jossain välissä meinaan väsyä siihen. Silti palan halusta lukea sen loppuun. Kirjan lopussa olen sekä pettynyt että tavallaan huojentunut - lopullista selvyyttä Alue X:n syntyyn ei anneta vieläkään, eikä Controlin ja Haamulinnun jatkosta ole mitään hajua.

Ai niin, ja tämä on ehdottomasti kaunein kirjan kansi ikinä! 

Arvosanani tälle myös 4,5

Tämä on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin, Sunnuntaisatuja, Kirjan vuoksi


 

Pienen rasian jumala - ja muita novelleja: Anne Leinonen

Pienen rasian jumala - ja muita novelleja: Anne Leinonen. Atena 2015.

"Kiehtova kokoelma kummallisten tarinoiden mestarilta

Tyttö, joka löytää sisältään suden. Poika, joka ei saa rauhaa ennen kuin pystyy muistamaan rakastettunsa. Mies, joka haluaa selvittää, mihin rikokseen hän tulee todennäköisesti syyllistymään. Ja kulkijanainen, joka toivoo, että parkkiintunut iho tuntisi – mitä tahansa.

Pienen rasian jumala kertoo kohtalokkaista rakkauksista, mieltä kaihertavista muistoista ja ihmismielen levottomuudesta. Teos vie tulevaisuuteen, jossa yhteiskunta on romahtanut, ja maailmoihin, joissa kaikki näyttää olevan hyvin, vaikka pinnan alla kihisee. Silti on myös valoa: lapsia, joilla on mahdollisuus muuttaa todellisuutta, ja lapsia, jotka ovat aivan tavallisia ja siksi arvokkaita.

Anne Leinonen ammentaa tarinoihinsa menneisyydestä ja kurottaa samalla tulevaan. Maailma on epävakaa ja muuttuva, mutta perusasiat pysyvät: On luotava nahkansa, jotta voi vapautua. On muistettava, jotta voi antaa anteeksi."

Oma arvio:
Miten minulta meinasi mennä ihan täysin ohi tämä mahtava, todellisen spefi:n ystävän novellipaketti? Onnekseni huomasin tämän toukokuussa ilmestyneen teoksen arvostelun Risingshadow-sivustolla ja kiinnostuin. Muistin taas, miten mukava on välillä lukea novelleja paksujen romaanien sijaan - työmatkalla bussissa ehdin juuri sopivasti aina lukea yhden novellin.

Anne Leinosen novellikokoelma sisältää yhdeksän toinen toistaan milenkiintoisempaa novellia, joissa on ripaus fantasiaa, scifiä, dystopista ja postapokalyptista maailmaa. Kaikista eniten pidin seuraavista novelleista:

Sanojen mahti sijoittuu tulevaisuuteen, jossa osa ihmisistä on perustanut siirtokunnan uudelle planeetalle. Suurlähettiläs van Leeden on saapunut turistiryhmän mukana uudelle planeetalle pyytämään apua Lakatos-nimiseltä mieheltä, joka on saanut erikoisvoimia uudella planeetalla asuessaan. Maahan on tunkeutunut kissankaltaisia olentoja, prosakkeja, jotka tekevät isäntäihmisen elämästä niin täydellisen kuin tämä haluaa. Van Leeden ei pidä sitä hyvänä asiana. Tarina kauhistuttaa, yllättää ja hieman ahdistaa, mutta myös herättää ajatuksia.

Tilastollisesti syyllinen esittelee dystopisen maailmankuvan, jossa kaikesta ja kaikista voidaan tehdä tilastoja seulontojen avulla. Näin voidaan estää onnettomuudet, estää ihmisten sairaudet, karsia rikolliset pois joukosta ja tehdä maailmasta täydellisen vaaraton paikka. Tilastointisysteemi näyttää toteuttavan itseään karmaisevalla tavalla, sen saa päähenkilö Leon huomata.

Oliverin kirja on tarina tulevaisuudesta, jossa kirjat ovat harvinaisuuksia ja niihin ei ole varaa kuin harvoilla ja valituilla. Felix-poikaa kiehtoo kirjat ja hän saakin sellaisen lahjakseen uudelta naapurinrouvalta. Pian alkaa paljastua asioita, jotka muuttavat pienen pojan maailmankuvan täysin.

Suosittelen tätä mahtipontista novellikokoelmaa eritoten kaikille scifin ystäville. Viihdyttävää ja mukavaa luettavaa, kiitos! Arvosanani tälle täydet 5.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Kun kuulet laulun varjojen: Annmari Dannebey

Kun kuulet laulun varjojen: Annmari Dannebey. Myllylahti 2015.

"1950-luvun Ranska nuolee vielä haavojaan toisen maailmansodan jälkeen. Kun temperamenttinen Enora irtisanotaan nahkavärjäämössä, ja kiukuspäissään päätyy Eavin metsään, ei hän arvaakaan seurauksia.

Vuonna 1745 markiisi Jean-Philippe de Belleroy lähtee juhlavalle metsästysretkelle seurueineen. Uskollinen ratsumestari Gwendal toivoo, ettei heidän tarvitsisi koskaan palata ja hän välttyisi näin itse puisevalta naimakaupalta.

Pienen normandialaiskylän kupeessa kasvaa ikiaikainen metsä, yksi Ranskan suurimpia, ja sen kävijöiden tarinat ovat kirvoittaneet paikallisten keskuudessa legendoja. Eavin metsässä tapahtuu kummia. Se on oma maailmansa, jossa on omat sääntönsä ja lakinsa. Ja jossain laulaa valkoinen mustarastas..."

Oma arvio:
Ennakko-odotukseni tästä kirjasta herkän kansikuvan, kirjan runollisen nimen sekä kuvaustekstin perusteella olivat suuret. Odotin herkkää, rönsyilevää tekstiä, ylitsepursuavaa romantiikkaa, kaunista luonnon kuvailua sekä aikamatkailua. Nämä odotukset eivät oikein täyttyneet - Annmari Dannebeyn esikoisromaani antoi silti minulle jotain muuta.

Tässä kirjassa oli hyvin kaunis ja johdonmukaisesti etenevä tarina, joka etenkin kirjan keskivaiheilla piti minut hyvin vallassaan ja sai kääntelemään sivuja rivakasti ahmien eteenpäin. Kun Enora alkaa sopeutua alkukantaiseen kylään, on tarinan lukeminen todella mieluisaa. Pidin myös siitä, miten hevoset olivat keskeisessä roolissa.

Enora on hyvin kipakka persoona, joka ei arastele sanoa mielipidettään julki seurauksista huolimatta. Ei siis onneksi mikään onnettoman alistuva sankaritar. Ratsumestari Gwendal jää minulle etäisemmäksi, eikä näiden kahden romanssi saanut minussa kipinöitä syttymään. Markiisi Jean-Philippe osoittautui kyltymättömän julkeaksi, mutta hänestä olisi mielestäni saanut rakennettua vieläkin kammottavamman persoonan, niin tarinaan olisi tullut lisää jännitystä.

Mitä tarinan pahiksiin tulee, ne veivät minulta hiukan lukuintoa. Noidan langettama kirous, kaivo ja noidalle uskolliset risupedot eivät saaneet minun selkäpiitäni karmimaan. Tarinan päätös jäi hiukan keskeneräiseksi, mutta ehkä hyvä niin. Arvosanani tälle kirjalle 4-

Kirjankansibingoon ruksi.

Talven hallava hevonen: Tuomo Jäntti

Talven hallava hevonen: Tuomo Jäntti. Gummerus 2015.

"Helsinki 2019. Ronille soitetaan päiväkodista. Olisi parempi tulla käymään. Nuori isä käy läpi vanhempien tyypilliset painajaiset: tapaturma, onnettomuus... Perillä selviää, että Ronin tytär Silja on osoittanut nukkea sormella ja nukke on kohonnut ilmaan. Seuraavaksi Roni huomaa, että joku seuraa heidän liikkeitään.

Puutikas 2001. Ronin äiti Sanna yrittää turhaan tavoittaa uutta poikaystäväänsä Jacoa. Jacon puhelin löytyy läheisen oikopolun varrelta, ja poliisi pyytää yleisöltä havaintoja valkoisesta Opel Vectrasta.

Rauma 1957. Matilda kiinnittää asuntolan kattoon julisteen tähtitaivaasta palatakseen lähes neljännesvuosisadan takaiseen talviyöhön. Tuona yönä Kuivasjärvellä mitattiin ennätyspakkaset, hevonen paleltui kuoliaaksi, mies syttyi palamaan ja maailmaan syntyi pieni tyttö, joka muutti kolmen suvun elämän.

Talven hallava hevonen on tarina kolmesta perheestä, myyteistä ja ihmisen perimmäisistä peloista. Suomalainen sukupolvitarina kohtaa maagisen realismin ja psykologisen kauhun."

Oma arvio: 
Kauhukirjallisuus on minulle lajina vieraampi. Toki olen aikoinani lukenut Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini ja Christine tappaja-auton, mutta sen jälkeen kauhukirjallisuus on kiertänyt minut kaukaa - tai minä sen.

Nyt olen iloinen, että luin tämän viihdyttävän, monen sukupolven tarinan, jossa ei mässäillä ja retostella kauhulla. Pidin siitä, miten tarina kulki koko ajan takautuvasti ja kertojat vaihtuivat. Henkilöt kytkeytyvät tarinan edetessä toisiinsa ja kummallisiin tapahtumiin. 

Talven hallava hevonen ei ole pelkästään kauhutarina, vaan tämä on ihmisten ja outojen sattumusten tarina. Joitakin asioita jää avoimeksi ja lukijan itsensä pääteltäväksi. Suosittelen!

Erityiskiitokset kauniille kannelle, jonka on suunnitellut Jenni Noponen. 

Arvosanani tälle 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Tuuletusten paikka, sain kirjankansibingoon vaakarivin!