Munkki ja robotti -duologia: Becky Chambers

Veisu luonnonkoneille: Becky Chambers. Suomentanut Kaisa Ranta. Hertta 2024 (Munkki ja robotti #1)

Englanninkielinen alkuteos (2021): A Psalm for the Wild-Build. Kansi: Feifei Ruan / Tor.com

"Hugo-palkittua hyvän mielen scifiä

Vuosisatoja sitten Pangan robotit tulivat tietoisiksi ja laskivat tehtailla työkalunsa. Ne vaelsivat yhtenä joukkona villiin luontoon, eikä niitä sittemmin ole nähty. Ihmisten mielissä niistä on jo kauan sitten tullut myytti.

Sisarus Dex työskentelee kiertävänä teemestarina ja elää sinänsä oikein miellyttävää elämää, mutta häntä kaihertaa tyytymättömyys – ja vetää puoleensa villiintyneen erämaan hiljaisuus ja ihmisettömyys. Dexin maailma kuitenkin järkkyy, kun luonnon helmassa häntä lähestyy tuttavallinen robotti. Ennen kuin se voi palata kaltaistensa joukkoon, sen on selvitettävä, mitä ihmiset tarvitsevat.

Veisu luonnonkoneille aloittaa Munkki ja robotti -duologian, jonka lämmin toiveikkuus ja lempeä huumori ovat kuin rauhoittavaa teetä lukijan hermoille. (Hertta)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Minulla venähti tämän viime vuoden syksynä ilmestyneen kirjan luku tämän vuoden puolelle, joten en harmikseni ehtinyt ottaa tätä huomioon Blogistanian Glogalia -äänestyksessäni. Ilokseni tämä kuitenkin sai kolmannen sijan 5.2.2025 julkistetuissa tuloksissa, joten eipä siinä mitään. Minulla oli aavistus, että ihastuisin tähän pikkuiseen, iloisen näköiseen scifikirjaan. Oikeassa olin.

Veisu luonnonkoneille kertoo utopistisesta maailmasta, jossa Panga-nimisen valtion robotit on jossain vaiheessa vapautettu tehtävistään niiden tultua liian tietoisiksi ja vietyä ihmisten työt. Nyt roboteista kerrotaan enää saduissa, sillä kukaan ei ole niitä enää nähnyt. Sisarus Dex on elellyt Pangan kaupungissa onnellisena hoidellen puutarhaa, mutta nyt hän on alkanut kaivata jotain muuta. Hän haluaisi kuulla joskus sirkkojen siritystä, ja on kuullut, että jossakin maalla sitä voisi vielä kokea. Lopulta hän jättää oman rakkaan yhteisönsä Ketokolossa ja lähtee kiertäksi teemestariksi hienoilla härkäpyörävankkureillaan.

Teemestarina olo vaatii monenlaisia taitoja, joista tärkein on ihmisten kuunteleminen. Tässä Dexillä on alussa ongelmia, mutta pikku hiljaa, parin vuoden kiertelyllä hänestä tulee toivottu vieras joka kylässä, jonne hän vuoron perään polkee tarjoamaan oma kehittelemiään teelaatuja. Ihmiset tulevat tutuksi huolineen, iloineen ja murheineen, mutta Dex huomaa jälleen kaipaavansa jotakin muuta. Eikä hän ole edes vielä kuullut niitä sirkkoja. Ehkä ne ovat kuolleet sukupuuttoon.

"Aaaaah", hän sanoi metsälle. Metsä vastasi kahisevilla neulasilla, narisevilla oksilla eikä millään muulla. (s. 59)

Sitten hän kuulee kaukaisesta Hirvaslaen erakkoluostarista, jossa saattaisi olla vielä havaittavissa pilvisirkkoja. Paikka on kaukana hyvin vaikeakulkuisen vuoristoisen maaston takana, mutta sinne Dexin on päästävä. Siellä hän saisi mielenrauhan. Ja matkalla sinne hän törmää yllättäen robottiin. Niitä ei pitäisi olla enää olemassa, mutta siinä se nyt seisoo. Hän, tai se, esittäytyy nimellä Kirjotäplänukakas, tuttavallisemmin Nukakas. Kaikki robotit, joita siis on yhä olemassa vapaana kuljeskelemassa, on nimetty sen asian mukaan, minkä ne ovat ensimmäisenä nähneet. Dexin on hyvin vaikea suhtautua robottiin, joka käyttäytyy hyvin ystävällisen asiallisesti ja haluaa liittyä Dexin seuraan. 

Robotti käveli suoraan hänen luokseen. "Minun nimeni on Nukakas", se sanoi ojentaen metallisen käden.

"Mitä tarvitset ja kuinka voisin auttaa?" (s. 63)

Nukakas pyytää Dexiä opastamaan ihmisten kyliin tutustumiskierrokselle, sillä sille tehtävälle se on lähetetty, mutta Dex aikoo suunnata erakkoluostariin, kuten on aikonut. Hän joutuu luovuttamaan ja hyväksymään itsepintaisen robotin matkaseurakseen, ja onhan tästä myös hyötyäkin. Dex muistaa kyllä, miten huonosti aiemmin ihmisille kävi, kun he hyväksyivät robotit apureikseen. Nykymaailmassa ei käytetä enää edes robotti-imureita sen takia.

"Minusta on omalla tavallaan kaunista, kun on onni todistaa jonkin haipumista pois." (s. 119)

Matkalla luostariin Dex ja Nukakas käyvät keskusteluja roboteista, ihmisistä ja elämästä yleensä. Dex on hyvin mielenkiintoinen persoona. Hän on muunsukupuolinen munkki, sisarus, joka kuitenkin kiroilee hyvin ronskisti eikä muutenkaan käyttäydy mitenkään hurskaasti. Välillä hän rukoilee Allalle-jumalaansa, mutta siihenpä oikeastaan uskonnollisuus jääkin. Nukakas on hyvin symppis, joka kyselee kuin lapsi ihmisten asioista, kuten moraalista. Nukakas rakastaa yli kaiken eläimiä, ja innostuu, kun karhu vierailee heidän leirissään. Dex ei niinkään. 

"Pitävätkö robotit toisiaan kädestä?" Dex kysyi.  "Onko se ...minkäänlainen juttu teillä päin?"

"Ei ole, Nukakas sanoi. "Mutta kokeilisin hyvin mielelläni." (s. 146)

Nukakkaan oivallukset elämäkset eivät mene minusta liiallisen filosofiseksi vaan pysyvät mukavan ymmärrettävällä tasolla. Kirja tarjoaakin ihanasti oivalluksia, ja varmasti paranee uusintalukukierroksella. Harvoin harkitsen lukevani samaa kirjaa uudestaan, mutta voi olla, että tästä tuli juuri uusi lohtukirjani, johon palaan vielä uudelleen.

Ihana, ihana kirja! Jään innolla odottelemaan kesällä ilmestyvää kirjaparin toista osaa Ylistys kainolatvoille.

Arvosanaksi annan 5-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjavinkit

Kirjaimia

Kirjamaa

Päiväkävelyllä

Murhabotin päiväkirjat -sarja: Martha Wells

Hälytystila - Murhabotin päiväkirjat 1: Martha Wells. Suomentanut Mika Kivimäki. Hertta 2023 (Murhabotin päiväkirjat #1)

Englanninkielinen alkuteos ( 2017): The Murderbot Diaries 1: All Systems Red. Kansi: Samppa Ranta / Punavuoren Folio Oy ( suunnittelu), Designprojects / Adobe Stock (kuvat)

"Tulevaisuudessa avaruusmatkoille on palkattava henkivartijaksi vartiointi- ja turvallisuusandroidi. Vaikka androidit ovat tietoisia, ihmiset vieroksuvat niitä – ja Murhabotin tapauksessa tunne on molemminpuolinen.

Murhabotti on hakkeroinut oman järjestelmänsä ja poistanut androideille asennetut käyttäytymis- ja tottelevaisuusrajoitteet. Se on lähetetty kaukaiselle planeetalle tutkijaryhmän turvaksi, mutta töiden tekemisen sijaan se mieluiten pysyttelisi omissa oloissaan, ahmisi saippuasarjaa ja välttelisi kiusallisia kohtaamisia ihmisten kanssa.

Mutta kun tutkijat kokeita tehdessään joutuvat pahaan pulaan, jää Murhabotin vastuulle pelastaa ihmisensä.

Hälytystila on mustalla huumorilla höystetyn scifisarjan avausosa. Päiväkirjaa pitävä Murhabotti tarkkailee maailmaa ympärillään ja yrittää löytää oman paikkansa siinä – ja tekee samalla kirpaisevan osuvia huomioita ennakkoluuloisista ihmisistä." (Hertta)

Oma arvio:

Heti kun näin Hertta-kustannuksen kevään luettelossa tämän Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjat -sarjan aloitusosan kuvauksen, ajattelin, että tämä on varmasti kirja minun makuuni. Minähän olen ollut vallan tietämätön koko sarjasta, mutta vannoutuneet scifin ystävät ovat voineet lukea englanniksi näitä sarkastisen androidin ajatuksia jo vuodesta 2017 asti. Sarjaan kuuluu jo kahdeksan osaa. Niinpä olen saanut lukea hehkutuksia tästä sarjasta ja siitä, että se tulee vieläpä Mika Kivimäen suomentamana. Ja miten upea tämä Samppa Rannan taiteilema kansi on! 

Kirjassa puhuu nimensä mukaisesti androidi, joka on palkattuna erään avaruusmatkaseurueen turvallisuutta takaamaan. Vaikka hän nimittää itseään Murhabotiksi, murhanhimoinen hän ei ole. Hän on koukuttunut satelliittien viihdeohjelmatarjontaan, ja viettääkin suurimman osan ajasta tukikohdassa tuijottaen muun muassa Paratiisikuun porteilla -nimistä saippuasarjaa. Ihmisistä hän ei niinkään välitä, mutta sietää heitä tehtäviensä puitteissa. 

Muistatteko, kun kerroin aikaisemmin siitä, kuinka hakkeroin hallintamoduulini, mutta se ei tehnyt minusta joukkomurhaajaa? Se oli vain tavallaan totta. Minä olin joukkomurhaaja jo valmiiksi. (s. 101)

Heti kirjan alussa alkaa tapahtua, kun hän joutuu pelastamaan tohtorit Volescun ja Bharadwajn hirveän, tutkimuskohteena olevan planeetan kraatterissa majailevan hirviön kynsistä. Tohtorit ovat tyystin tietämättömiä siitä, että heidän turvallisuusandroidinsa on hakkeroinut hallintamoduulinsa, eli hän ei periaatteessa ole enää ihmisten hallittavissa. Silti hän pelastaa heidät.

Mutta miksi HubSystem ei lähettänyt varoitusta kraatterissa piilevästä vaarasta? Ja miksi myöhemmin alkaa ilmetä samantyylisiä puutteita HubSystemin toiminnassa, ikään kuin joku olisi kajonnut siihen? Kun tutkimusseurueelle selviää, että toinen seurue toisella puolen planeettaa ei reagoi viesteihin, he aavistavat jotain pahaa tapahtuvan ja lähtevät Murhabotti turvanaan selvittämään toisen seurueen kohtaloa. Luvassa on vaarallisia tilanteita, joissa Murhabotti saa laittaa kaikkensa peliin. Samalla hän joutuu sietämään ihmisten epäluuloisuutta, mutta myös rasittavaa myötätuntoa häntä kohtaan. Hänen ei pitäisi tuntea mitään, hän ei ole ihminen. Mutta tohtori Mensah on sentään ihminen hänen mieleensä, hänestä Murhabotti pitää. Ja kai hänen täytyy muistakin ihmisistä jotenkin pitää, sillä hän auttaa heitä, vaikkei enää omista toimivaa hallintamoduulia eli hänen ei olisi pakko?

"Mitä teemme. kun he tulevat tänne?"

Minä sanoin: "Olemme jossakin muualla." (s. 117)

Pidän kirjan toiminnallisesta juonesta, Murhabotin sarkastisesta (jos androidi voi olla sarkastinen?) asenteesta ja siitä, miten väärin tutkimusseurueen ihmiset tulkitsevat hänen reaktioitaan inhimillistämällä häntä. Kirja paranee loppua kohti ja jää sellaiseen kohtaan, joka jättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä ilmaan. Koska rakastan avaruuteen ja avaruusmatkailuun liittyvää kirjallisuutta, aihe ja miljöö ovat minulle erittäin mieluisia ja pitävät mielenkiintoani yllä. Kirja on hyvin napakka, vajaat 200-sivuinen ja on melko nopeasti luettu. Aionkin ehdottomasti napata tämän kasiluokkalaisten genrevinkkauksiin.

"Teidän ei tarvitse katsoa minua. En ole mikään seksibotti." (s. 135)

Vaikka Hälytystila on kiehtova sarjan aloitus, jokin jäi lukukokemuksestani puuttumaan, etten riemastunut täysiin pisteisiin saakka. Ehkä se johtuu siitä, että minun oli hirveän hankala päästä jyvälle tutkimusseurueen henkilöistä. Olisin jotenkin janonnut vielä enemmän vieraalla planeetalla tutkiskelua, kun se jäi oikeastaan siihen alkuosan kraatterihäslinkiin. Pidän kuitenkin Murhabotin raportoivasta kerrontatyylistä, joka toi mainiosti esille hänen epäinhimillisyyttään. Aion ehdottomasti lukea seuraavankin osan, Keinotekoinen olotila, joka ilmestyy tämän vuoden lokakuussa.

Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Monikkoelämää (amuhonen)

Goodreads

Samantyylistä luettavaa:

Yksin Marsissa: Andy Weir

Artemis: Andy Weir

Viimeisenä pettää sydän: Margaret Atwood

 Viimeisenä pettää sydän: Margaret Atwood. Suomentanut Hilkka Pennanen. Otava 2020.

Englanninkielinen alkuteos (2015): The Heart Goes Last. Kansi: Getty Images (kuva), David Mann (suunnittelu).

 

"The Handmaid’s Talen luoja näyttää lukijalle painajaismaisen lähitulevaisuuden. Mitä olisit valmis tekemään hyvinvointisi puolesta?

Kodittomat Stan ja Charmaine yrittävät epätoivoisesti pitää päänsä pinnalla keskellä taloudellista romahdusta. Elämä on jatkuvaa taistelua ja pelkoa. Kuin vastauksena rukouksiin Charmaine löytää ilmoituksen erikoisesta hankkeesta. Vapaaehtoiset osallistujat muuttavat asumaan suljettuun kaupunkiin. Kukaan ei ole työtön, ja kaikki saavat mukavan kodin joka toiseksi kuukaudeksi. Joka toinen vietetään vankilassa.

Aluksi uhraus ei vaikuta suurelta. Mutta sitten Stan ja Charmaine alkavat kehittää pakkomielteitä heidän kodissaan vuorokuukausin asuvasta pariskunnasta…"(Otava)

Oma arvio:

Aina kun saa käsiinsä Atwoodin tuotantoa, voi olla varma, että luvassa on jotakin hyvin tavatonta, absurdia, mutta uskomattoman viihdyttävää luettavaa. Olen aiemmin lukenut kirjailijalta teokset Orjattaresi ja Testamentit sekä MaddAddam-trilogian osat Oryx ja Crake ja Uusi maa ja pitänyt kovasti hänen kirjoittamistyylistään ja kirjojen tulevaisuuteen liittyvistä teemoistaan. 

Kirjan päähenkilöt, Charmaine ja Stan nukkuvat autossa ja kituuttelevat Charmainen ankealla palkalla tulevaisuuden maailmassa, jossa kaupungin järjestys on totaalisen sekaisin, työttömyys kukoistaa, rikollisuus reuhottaa ja tuloerot kasvavat. Kaiken maailman huligaanit vaanivat kadulla autoja varastettavaksi ja naisia raiskattavaksi, joten pariskunnan on nukuttava toinen silmä raollaan. Stan tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja hyödyttömäksi, ja harkitsee tosissaan ottavansa rikolliselta Conor-veljeltään jonkin keikan vastaan. Huhutaan, että rikkaat ostavat vauvojen verta pysyäkseen terveempinä.

Taas keskiyö ja uusi pysäköintialue, jo kolmas samana iltana. Edellisiltä oli pakko paeta. Nyt he ovat niin hermostuneita etteivät saa unta. (s. 22)

Eräänä päivänä Charmaine näkee telkkarimainoksen, jossa värvätään ihmisiä mukaan uuteen Consilience-kaupungin Positron-projektiin, jossa luvataan ratkaista työttömyys- ja rikollisuusongelmia uudella, mullistavalla tavalla. Charmaine saa kuin saakin houkuteltua Stanin mukaan kokeiluun, vaikka Conor-veli häntä kovasti varoittelee. Alkukarsinnan ja -perehdytyksen jälkeen Stanin ja Charmainen elämä saa uuden käänteen: vuoroviikoin pariskunta viettää aikansa vankilassa, jossa he saavat omat erityistehtävänsä, ja vuoroviikot he asuvat omassa kauniissa talossaan, jonka he jakavat vuorotellen toisen pariskunnan kanssa. Stan ei voi lakata epäilemästä, onko tämä nyt onnea vai ei, mutta Charmaine tuntuu olevan vilpittömän onnellinen uuteen elämään Stanin kanssa. Kaikki ei ole kuitenkaan ihan sitä, miltä näyttää.

Aurora hymyilee tiukkaa, rypytöntä hymyään.

Mitä jos kasvot eivät olekaan hänen omansa? Charmaine ajattelee. Mitä jos ne on vain liimattu päälle ja alla on jättiläistorakka tai jotain? Lähtisivätkö kasvot irti, jos tarttuisin molemmista korvista ja kiskoisin? (s. 261)

Kun Stan löytää jääkaapin takaa huulipunasuudelmalla sinetöidyn, seksiä tihkuvan viestilappusen Jasminelta Maxille, jotka Stan päättelee talossa vuoroviikoin asuvaksi pariskunnaksi, kaikki muuttuu. Stan alkaa kuvitella eroottisia päiväuniaan punahuulisesta Jasminesta pakkomielteenomaisesti, sillä oma Charmaine ei ole ollenkaan niin kiihkeä ja aloitteellinen seksin saralla. Stanille alkaa kuitenkin paljastua hyvin hämmentäviä asioita niin Charmainesta kuin Maxin ja Jasminen tapauksesta, ja pian hän huomaa olevansa osa todella monimutkaista vyyhtiä, johon liittyy muun muassa tilapäinen seksiorjuus ja Elvis-imitointi. Kyllä vain. Kirjan tapahtumat jaksavat yllättää ja naurattaa käänteissään ja erikoiset henkilöhahmot saavat minut pyörittelemään silmiäni.

Hän käynnistää levyn. 

Voi. Voi ei.

Kasvot lehahtavat tulipunaisiksi, televisioruutu sumenee silmissä. Kuva on hämärä ja epätarkka, mutta hän siinä on. Hän ja Max, yhdessä niistä autiotaloista. He ryntäävät toisiaan kohti, törmäävät yhteen ja heittäytyvät lattialle. Ja millaisia ääniä hänestä lähtee, kuin ansaan joutuneesta eläimestä...hirvittävää. (s. 240)

Kuten arvata saattaa, Positron-projektin johtajalla Edillä ei olekaan täysin puhtaat jauhot pussissaan ja vankilassa tapahtuu hyvin kyseenalaisia asioita. Lukija pääsee seuraamaan vankilan seksibottien laajaa tuotantoa ja valmistumista sekä Charmainen erityistehtävän kyseenalaisia menetelmiä, jossa rikoksen tehneistä ihmisistä päästään nopeaa eroon - ja myöhemmin heitä osataan hyödyntää ihan uudenlaisessa tuotannossa. Charmaine laitetaan todella kovan valinnan eteen, jossa testataan hänen sitoutuneisuutta projektiin. 

Sitten Charmaine työntää neulan lääkepulloon. Kädet liikkuvat lateksihanskoissa kuin levä meressä; käsivarret tuntuvat raskailta, ikään kuin uisi nestemäisessä liimassa. Kaikki tapahtuu hidastetusti. (s. 222)

Kirjaa lukiessa käväisi mielessäni, kuinka huippu (ja outo) leffa tästä tulisi. Pikaisella googlettelulla sain hataran tiedon siitä, että tv-elokuva olisi suunnitteilla. Toivottavasti toteutuu!

Monet ovat olleet sitä mieltä, ettei Viimeisenä pettää sydän ole Atwoodin parhaimmistoa. Minä kyllä nautin tästä kirjasta ja sen poskettoman dystopisesta tarinasta lähes täysien pisteiden verran. Kirjan loppu jää ärsyttävän ihanasti auki.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjaluotsi

Kirjallisia 

Kulttuuri kukoistaa

Samantyylistä luettavaa:

Rotukarja: Agustina Bazterrica

Joulukuun kymmenes: George Saunders

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa

Taikuri ja taskuvaras -trilogia: Anniina Mikama

Taikuri ja taskuvaras: Anniina Mikama. WSOY 2018. (Taikuri ja taskuvaras #1)

Kansi: Sami Saramäki

"Vakuutan teille, että teitä vedetään nenästä ihan koko rahan edestä!

Taikuri ja taskuvaras aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta.

Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Tom on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890 ja Mina on pian osa show'ta, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon, liikkumaan ja puhumaan.Nuoret huomaavat olevansa toisilleen enemmän kuin ystävät, mutta kummankin menneisyydessä on pahoja, selvittämättömiä asioita. He joutuvat juonittelun pyörteeseen ja ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla - muutama taikatemppu hihassaan." (WSOY)

Oma arvio:

Olen pyöritellyt tätä kauniskantista kirjaa käsissäni siitä asti, kun se vuosi sitten ilmestyi, mutten jostain syystä saanut luettua Anniina Mikaman esikoisteosta Taikuri ja taskuvaras kuin vasta nyt. Viime vuoden Hel-YA:n yleisöäänestyksessä kirjan päähenkilöt, Mina ja Tom, voittivat parhaan YA-kirjaparin palkinnon, samaten kun graafikko Sami Saramäen taiteilema kansi voitti  äänestyksessä parhaan YA-kirjakannen palkinnon. Lisäksi kirja voitti vuoden 2018 Topelius-palkinnon.

Kirjan päähenkilö, 16-vuotias Mina, on tottunut elämään köyhyydessä ja kurjuudessa sen jälkeen, kun hän menetti vanhempansa traagisessa onnettomuudessa. Mina elättää nyt itsensä taskuvarkaana, ja asuu vuotavassa ladossa 1800-luvun lopun Helsingissä. Kun Mina huomaa nuoren, komean miehen sujauttavan kadulla hienon kellon taskuunsa, Mina huomaa jälleen kerran tilaisuutensa koittaneen. Varkaus onnistuu loistavasti, mutta kotivajalleen päästyään Mina huomaa, ettei hänen varastamansa esine näytäkään kellolta. Ja sitten oven takana jo huhuilee tuo sama nuorimies, joka pyytääkin poliisien kutsumisen sijaan Minan kahville kanssaan ja tekee ehdotuksen, joka muuttaa täysin Minan elämän. Näin Mina muuttaa Tomin hienoon kartanoon, alkaen pitää seuraa erityisen kärttyiselle ja hankalalle professorille. Lisäksi hän saa auttaa muissa talon askareissa.

Se oli taidetta ja todellista magiaa, ja katsomon pimeydessä Mina tunsi, kuinka kaikki hänen ympärillään olivat unen kaltaisesssa tilassa, johon taikuri oli heidät vaivuttanut ja piti heitä nyt täysin vallassaan. (s. 117)

Tomasz Alexander on niin ammatiltaan kuin elämäntavaltaan taikuri, mutta myös keksijä. Hänen talonsa pursuaa hänen ihmeellisiä mekaanisia keksintöjään, jotka tuntuvat sen ajan ihmisistä ihmeellisiltä. Aidon oloiset lentävät linnut, ihmeellinen sisälle rakennettu puutarha eläimineen ja huikeat illuusioshowt hämmästyttävät ihmisiä. Mina katselee lumoutuneena, kuinka Tom osaa flirttailla yleisölle, ja tietysti ihastuu nuoreen mieheen välittömästi. Vapaa-ajalla Tom käyttäytyy kuitenkin oudon muodollisesti ja kohteliaasti. Yksi Tomin ihmeellisimmistä keksinnöistä on tismalleen Tomilta näyttävä humanoidirobotti, jota kutsutaan Sotamieheksi. Sotamiehen aivot koostuvat ihmeellisistä virtapiireistä, ja robotti onkin hyvin oppivainen ja eläväisen oloinen ihme. Mutta mitä ihmettä Tom tuntuu koko ajan salailevan menneisyydestään, ja miksei hän voi osoittaa Minaa kohtaan kiintymyksen merkkejä, vaikka selvästi pitää tästä kovasti? Professori väittää löytäneensä Tomin aikoinaan tajuttomana kadulta.

- Miksi valitsit juuri minut? hän kysyi.

- Kuinka niin? kysyi Tom. - Minä kun luulin, että sinä valitsit minut.

- Sinä olit vain...väärässä paikassa väärään aikaan.

- Oletko varma? Ehkäpä minä olinkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan?

- En tiedä.

- Ei se mitään. Entä voisitko uskoa, että jokainen on ansainnut uuden tilaisuuden,vaikka olisikin tehnyt jotakin väärin?

Mina nyökkäsi hitaasti.

- Siihen minä voisin uskoa, hän sanoi. (s.56)

Kirjan juoni kietoutuu jännittäväksi vyyhdeksi, kun rikas herra Morton kutsuu Tomin esiintymään suuren tavaratalonsa avajaisiin. Vanhan miehen nuori rouva Cecilia ihastuu Tomiin kovasti. Mina joutuu todistamaan kauheuksia vakoillessaan tuon epäilyttävän naisen touhuja, ja pääsee myös vihille siitä, mitä hänen omille vanhemmilleen mahdollisesti on tapahtunut.

Minulla oli hyvin toisenlainen käsitys kirjasta etukäteen. Odotin todella hykerryttävää romantiikkaa - sitä ei ollut. Odotin enemmän magiaa ja taikuutta - se jäi muutamaan esitykseen. Olin koko kirjan ajan epävarma sen kohderyhmästä: Minan näkökulmakerronta on kovin lapsekasta ja kirjan romanttinen osuuskin jää niin kesyksi, että kirja olisi mielestäni enemmän jo varhaisnuorille sopivaa, kun taas jotkut juonikuviot menevät melko raadollisiksi. Tomin jäyhyyteen annetaan loppuvaiheilla selitys, joka mullistaa koko kirjan juonen, mutta olisin kaivannut silti jotain hieman enemmän... Tunnetta, kuohua. Mina on jotenkin turhan laimea henkilöhahmo. Tomin luona asuvan 14-vuotiaan Joelin ja Minan ystävyys ja siitä syvenevä Joelin ihastuminen jää myös melko turhaksi  tapahtumaksi muun myllerryksen keskellä.

- Siinä on jotakin peräti luonnonvastaista, mies sanoi. -Sanalla sanoen kammottavaa. Ajatelkaa, jos tuon kaltaisia olisi enemmän, ja eräänä päivänä ne päättäisivät hyökätä ihmisten kimppuun. (s. 206)

Kirjassa parasta on steampunk-henkisyys, Tomin mekaaniset keksinnöt ja yllättävä, scifihenkinen käänne kirjan lopulla. Minun yksi lempielokuvistani on Terminator 2 - Tuomion päivä, jossa koneet ottavat vallan ja Terminator-niminen androidi lähetetään tulevaisuudesta pelastamaan Sarah Connor ja hänen poikansa. Kirjassa on hiukan samaa henkeä. Pidän myös kovasti viittauksista Vakaa tinasotamies -satuun, joka on yksi lempisaduistani. Kirjan kansikin tuo mieleen kovasti sadun.

Kirjan seuraava osa, Huijarin oppipoika, odotteleekin minulla jo lukemistaan.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Luetaanko tämä?
Todella vaiheessa
Unelmien aika
Kirjojen keskellä
Kirjasähkökäyrä



Helmet-haasteeseen sijoitan kirjan kohtaan:

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

24. A debut novel

Huijarin oppipoika: Anniina Mikama. WSOY 2019 (Taikuri ja taskuvaras #2)

Kansi: Sami Saramäki

 "Lumoavaa tunnelmaa ja jännitystä

Viime vuoden arvostelumenestys, lukijoiden rakastama Taikuri ja taskuvaras saa jatkoa. Taikuri ja taskuvaras -teoksessa esitellyn taikuri Tomin menneisyys avautuu lukijalle. Tarina on täynnä yllättäviä käänteitä, täpäriä tilanteita ja salaisuuksia.

Krakova 1824. Wiktor on kellosepän oppipoika, joka haaveilee seikkailuista ja on korviaan myöten ihastunut kauniiseen Zofiaan. Kun Wiktor joutuu onnettomuuteen oudon taivaankappaleen räjähtäessä joenrannassa, hänen elämänsä muuttuu. Wiktorin hengen pelastaa salaperäinen Tom - vaikka on itsekin vaarassa. Apuun tulee kelloseppä Seweryn, joka tuntuu tietävän kellojen korjaamisen ohella yhtä ja toista myös taikuudesta. Huijarin menneisyys seuraa Seweryniä ja pian koko kolmikko tempautuu mukaan mutkikkaisiin juonitteluihin. Wiktor saa huomata, että jos aikoo taikuriksi, on opittava improvisoimaan tiukan paikan tullen.Tom ja Wiktor ovat Taikuri ja taskuvaras -teoksesta tuttu silmänkääntäjäkaksikko. Huijarin oppipoika kertoo heidän ensimmäisestä yhteisestä seikkailustaan, josta ei puutu yllättäviä käänteitä, täpäriä tilanteita ja salaisuuksia." (WSOY)

Oma arvio:

Vaikka toisaalta olisin kauheasti kaivannut, että seuraava Taikuri ja taskuvaras -trilogian osa olisi jatkanut Minan tarinaa, aikahyppy taaksepäin osoittautuukin erittäin kiehtovaksi ratkaisuksi. Ensimmäistä osaa lukiessa kun paloin halusta tietää, mistä ja miten androidi Tom putkahti Wiktorin elämään.

Kun Wiktor kohottautui käsiensä varaan ja yritti nousta, hän tunsi selässään hirvittävän kivun leimahduksen, ja siinä samassa maailma pimeni. (s. 54)

Huijarin oppipoika on tarina Wiktorista, yhtä aikaa hänen onnestaan ja epäonnestaan tämän kohdatessa Tomin ensimmäistä kertaa. Tom nimittäin pelastaa Wiktorin hengen hänen avaruusaluksensa räjähtäessä, mutta Wiktor halvaantuu alaruumistaan loppuelämäkseen. Muuan kulkuri Seweryn sattuu paikalle ja vie onnettoman Wiktorin kotiinsa, yksinhuoltajaäitinsä luo.

Alkaa pojan hidas toipuminen ja henkinen kamppailu, eikä pojan kiukulta säästy ihana Zofiakaan, joka tuntuu löytäneen seuraa komeasta Rufus-pojasta. Kynsin hampain Wiktorin äiti lupaa Sewerynin jäädä apulaiseksi heidän taloonsa, tosin hän joutuu oleskelemaan ulkovajassa. Seweryn alkaakin tehdä erilaisia kellosepän töitä ja opettaa myös Wiktorille tätä tarkkaa työtä. Kaikilta salassa he kuitenkin korjaavat taivaalta pudonnutta, räjähdyksessä hajonnutta miestä, joka ei kuitenkaan ole kuten ihmiset. Tom on saatava "henkiin", ja Sewerynillä ja Wiktorilla on siihen suunnitelmansa.

Kirjassa on kiehtovia ja yllättäviä juonenkäänteitä, ja  se on tasaisen viihdyttävää luettavaa. 1800-luvun Krakova on hurmaava miljöö tälle uskomattomalle tarinalle, joka selittää ja taustoittaa sarjan alkuosaa.

- Haluaisin sanoa sinulle jotain kaunista, hän aloitti. - Halusin sanoa ja aiemmin. En vain tiedä, miten sanoisin sen.Ehkä minun pitäisi kirjoittaa se, mutta sanat eivät riitä kuvaamaan, miten kaunis sinä mielestäni olet. Sinä olet niitä ihmisiä, jotka tekevät kaikesta kaunista. (s. 399)

Mikaman luomissa henkilöhahmoissa on ihanaa epätäydellisyyttä, kuten Wiktor osoittaa lapsellisella kiukuttelullaan ja epävarmuudellaan Zofiaa kohtaan. Olisin ehkä kaivannut hieman rohkeampaa romantiikkaa heidän välilleen, kun se nyt jää hyvin araksi tunnusteluksi. Kolmiodraama Zofian, Rufuksen ja Wiktorin välillä on ratkaistu hyvin kypsän haikealla tavalla.

- Minun kaltaiseni lähetettiin pahimpiin paikkoihin, hän sanoi. - Sinne, minne ihmissotilaat eivät voineet mennä. Ja ennen kaikkea sinne, minne ihmissotilaat kieltäytyivät menemästä. Meidät lähetettiin tuhoamaan, ja me olimme siinä työssä tehokkaampia kuin mikään muu sotakone konsanaan. Mutta minä olen saanut siitä tarpeekseni. (s. 150)

Kiehtovinta kirjassa on se, kuinka Tom opettelee ihmismäisyyttä matkimalla ja tarkkailemalla ihmisiä. Hän on ollut tulevaisuuden avaruussiirtokunnassa taistelurobottina, mutta vastoin ohjelmointeja halunnut lopettaa tappamisen ja matkannut näin 1800-luvun Krakovaan. Tom ei halua tappaa enää ketään, ja siitä hän pitää kiinni. On kiehtovaa ajatella, että tekoälyllekin voisi kehittyä moraalinen ajattelukyky. Tomin saapuminen tulevaisuudesta tuo taas mieleeni yhden lempielokuvistani, Terminator 2 - Tuomion päivä, sillä kirjan asetelmassa on hyvin paljon samaa. Tästä mainitsinkin jo ensimmäisen osan arviossani.

- Suru on tunne, joka on vain ihmiselle tuttu. Mutta uskon tietäväni siitä jotakin. Se on kuin virhe, jota ei voi korjata, ja se muistuttaa minua itsestään joka hetki. (s. 178)

Huijarin oppipoika sopii hyvin myös sellaisille, jotka eivät ole lukeneet sarjan ensimmäistä osaa. Suosittelen kuitenkin lukemaan sarjan oikeassa järjestyksessä, että ensimmäisen osan yllättävyys säilyisi. 

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Siniset helmet
Bibbidi Bobbidi Book
Kirjojen keskellä

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Tinasotamiehet: Anniina Mikama. WSOY 2020. (Taikuri ja taskuvaras #3)

Kansi: Sami Saramäki

"Maaginen seikkailu viktoriaanisessa Lontoossa

Palkitun Taikuri ja taskuvaras -trilogian päätösosassa taikuri Tom ja hänen rakastettunsa Mina kohtaavat vaarallisimman vihollisensa kaukaa toisesta ajasta.

Tomin ja Minan nimet näyttävät hyvältä yhteisen taikashow’n mainosjulisteessa. Kulissien takana Mina pohtii voiko hän rakastaa Tomia, vai ovatko he tuomittuja olemaan toisilleen vain hyviä ystäviä? Matka Lontooseen tarjoaa seikkailuja suuren maailman tyyliin. Tom tutkii omaan menneisyyteensä kytkeytyvää arvoitusta ja käynnistää tapahtumaketjun, jonka seurauksena vanha vihollinen pääsee hänen jäljilleen. Mina ja Tom yhdistävät vielä kerran voimansa taistelussa, apunaan uskollinen Tinasotamies, Tomin mekaaninen kaksoisolento." (WSOY)

Lukunäyte: https://issuu.com/kirja/docs/9789510446461-tinasotamiehet

Oma arvio:

Anniina Mikaman Tinasotamiehet on ollut minulle tämän kevään odotetuin kirja. Viime vuonna vaikutuin kovasti sarjan ensimmäisestä (Taikuri ja taskuvaras) ja toisesta (Huijarin oppipoika) osasta, jotka tarjoavat ihan uudenlaista, magiaa ja hiukan scifiaineksiakin sekoittelevaa fantasiaa nuorille. Kun sarjan toisessa osassa hypättiinkin yllättäin ensimmäisen osan tapahtuma-ajasta taaksepäin, nyt iloksemme ja onneksemme pääsemme lukemaan, miten Minalle, Tomille, Sotamiehelle ja Wiktorille käy.

- Olen yrittänyt jättää menneisyyden taakseni, sanoi Tom. - Mutta se palaa aina takaisin muistuttamaan minua asioista, jotka haluaisin unohtaa. (s. 41)

Kun aiemmissa osissa on seikkailtu 1800-luvun Helsingissä ja Krakovassa, nyt lukija pääsee kiehtovaan Lontooseen. Kärttyisä Wiktor-professori saa nimittäin yllättävän kutsun ystävältään Sir Gilbertiltä, joka haluaa näyttää jotain hyvin hämmentävää vanhalle ystävälleen. Tom, Mina ja Alexiksi nimetty androidi (entinen Sotamies) päättävät laajentaa taikashowtaan Lontooseen ja innostuvat matkasta yhtä lailla.

Matka ja saapuminen Lontooseen on kuvattu kiehtovalla tavalla. Heti alkujaan Mina joutuu paikallisten taskuvarkaiden uhriksi, mutta itsekin taskuvarkailleena hän osaa reagoida nopeasti ja saa pienen pitkäkyntisen nalkkiin. Tätä kautta hän tulee heti tutustuneeksi Clerkenwellin jengiin, johon kuuluu joukko laitakatujen poikia ja tyttöjä. Erityisen tutuiksi tarinan myötä tulevat Percy, Ollie ja joukon vanhin Jimmy, joka iskee silmänsä kauniiseen taikurin avustajaan Minaan.

Wiktor yllättyy totisesti kohdatessaan vanhan rakkautensa Zofian. Sir Gilbert on halunnut järjestää tämän yllätyksen vanhalle ystävälleen. Wiktorin ja Zofien toisilleen tiuskiminen ja äyskiminen on hupaisaa luettavaa, kun lukija voi heti alusta aavistella, mihin tämä lopulta johtaa. 

Minan, Tomin ja Alexin taikashowt saavat suurta suosiota Lontoossakin ja herättävät suurta ihmetystä erikoisuuslaatuisuudellaan. Minan ylpeys on Vakaa tinasotamies -satuun pohjautuva illuusioshow, joka symboloi samalla hänen ja Tomin epäsuhtaista rakkautta. Mina kun ei voi koskaan saavuttaa Tomin kanssa sitä, mistä haaveilee - koska Tom on kone eikä kykene koskaan tuntemaan rakkautta. Mina taas ei usko koskaan rakastavansa ketään muuta niin paljon kuin Tomia. Sitten muuan impressaari Lumley esittää Minalle tarjouksen, jossa tämä saisi mainetta ja kunniaa, mutta joutuisi jättämään Tomin ja muut lopullisesti. Mina on vaikean valinnan edessä. Haluaako hän alkaa luoda omaa silmänkääntäjän uraansa Lontoossa ja sanoa hyvästit Tomille?

Meillä oli niin vähän aikaa. Ja sittenkin se, mitä meillä on ollut, on enemmän kuin moni tässä maailmassa saa osakseen. (s. 325)

Mina tulee aavistaneeksi, että heidät paikalle kutsunut Sir Gilbert ei kerro Minan kuullen kaikkea, ja tyttö salakuunteleekin mikä on todellinen syy heidän Lontoon matkalleen. Hän kuulee puhuttavan erittäin vaarallisesta Merlinin avaimesta, joka on Tomin hallussa. Pian he huomaavat olevansa suuressa vaarassa, sillä näyttää siltä, että Tomin jäljille on päästy: tulevaisuuden androidit ovat hänen jäljillään, sillä he etsivät Marsin siirtokunnasta löydettyjä arkeoneja, jotka ovat ihan uudenlainen, muuntautuva elämänmuoto. Pian Mina, Tom, Alex, Wiktor ja Sofia ovat vanhojen englantilaismyyttien äärellä, johon liittyy kuningas Arthur ja velho Merlin. Vanhat mytologiat on kirjoitettu tässä kirjassa kiehtovalla tavalla ihan uusiksi!

- Te väitätte rakentavanne rauhaa, mutta valmistaudutte sotaan, Mina sanoi. (s. 331)

Kirjan loppu saa yllättävän scifimäisiä piirteitä, kun tulevaisuuden androidit jahtaavat Tomia. Eeppiseen lopputaisteluun liittyy myös nuo mystiset arkeonit, ihka aito velho Merlin ja tulevaisuuden telekopterit. Kyllä vain, yhtä lailla kiehtovaa ja hämmentävää on lukea kirjan hengästyttävän tapahtumarikkaita loppuvaiheita, jossa Mina joutuu tekemään vaikeita valintoja ja hyvästelemään tärkeän ihmisen. Tarinan päätös on kuitenkin kutakuinkin lukijalleen tyydyttävä. Mutta saako Mina Tomin rakastumaan itseensä? Enpäs kerrokaan!

- Sanot, että häntä ei ole olemassa vain siksi, että et voi enää koskettaa häntä. Mutta sinä kannat myös hänen muistojaan mukanasi. Ja luulenpa, että sinä yksin voit päättää, mitä teet niillä. (s. 366)

En tykästynyt tähän viimeiseen osaan niin voimakkaasti kuin Huijarin oppipoikaan, sillä koin kirjan keskivaiheilla hetkittäisiä pitkästymisen hetkiä, mutta olen todella tyytyväinen tarinan päätösosan ratkaisuihin. Mikama osaa kirjoittaa hyvin kiehtovaa, omaleimaista ja laadukasta nuorten fantasiaa. Pidän siitä, kuinka luontevasti tähän sarjaan on sekoitettu fantasian, scifin ja historiallisen romaanin aineksia. Sarjan sijoittuminen 1800-luvun kaupunkeihin lisää tarinan viehättävyyttä. Minan ja Tomin kiehtovia taikashow-kuvauksia luen suorastaan ahmimalla. Osa henkilöhahmoista tässä päätösosassa jää varjoon, kuten Wiktor ja Sofia, mutta Mina, Tom ja Alex saavat loistaa loppuun saakka.

Kun sarjan ensimmäistä osaa lukiessani olin epävarma sen kohderyhmästä, olen päässyt jo hahmottamaan ajatukseni siitä, minkä ikäisille tätä vinkkaisin työssäni. Taikuri ja taskuvaras -trilogia sopii siis mielestäni parhaiten 13-15-vuotiaille lukijoille. Itse olen vinkannut sarjan avausosaa lähinnä seiskaluokkalaisille.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjahilla 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:  

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella

Popsugar-haasteessa kirja sijoittuu kohtaan:

A Book with a robot, cyborg or AI character 

Samantyylistä luettavaa:

Stephanie Garber: Caraval-trilogia 
Kerstin Gier: Rakkaus ei katso aikaa -trilogia

Armada: Ernest Cline

Armada: Ernest Cline. Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Gummerus 2018. 

Englanninkielinen alkuteos (2015): Armada. Kansi: Jussi Karjalainen

"Zack Lightman ei ole koskaan perustanut todellisuudesta, vaan elokuvat ja videopelit ovat aina vetäneet pidemmän korren. Hän toivoo, että tapahtuisi jotain fantastista. Että käynnistyisi suuri avaruusseikkailu.

Kun Zack sitten bongaa avaruusaluksen, hän uskoo menettäneensä järkensä. Näköpiirissä leijuva laite on suosikkivideopeli Armadasta, jossa pelaajien tarkoitus on suojella maapalloa ulkoavaruuden tunkeilijoilta.

Alkaa yllätysten ketju, joka panee Zackin tarkistamaan tietämyksensä maapallon historiasta, sen tulevaisuudesta sekä omasta elämästään. Vaakakupissa painaa ihmiskunnan eloonjääminen, ja Zackin on puettava ylleen sankarin viitta." (Gummerus)

Oma arvio:

Mitä jos kaikella pelaamisellasi olisikin ollut jokin suurempi tarkoitus? Mitä jos kaikki videopelit ja apokalyptiset elokuvat perustuisivatkin todelliseen uhkaan, joka Maan asukkaita uhkaa? Mitä jos peliteollisuus yhteistyössä elokuvateollisuuden kanssa olisikin valjastanut ihmiskunnasta tulevia avaruustaistelijoita, jotka pelastaisivat kotiplaneettansa avaruudesta tulevalta uhkalta? Ernest Cline on luonut mahtavan salaliittoteorian toisessa romaanissaan Armada, jossa videopelaaminen saa elämää suuremman merkityksen. Kirjaimellisesti.

Ei ihme, että olin alkanut nähdä niitä valveillakin.Täytyi vain lopettaa. Pitää tauko. Sitten kaikki olisi taas kunnossa. Minä olisin kunnossa. (s. 40)

Kirjan päähenkilö Zack Lightman on suositun Armada-pelin ranking-listan kuudes, eli pelaaminen on hänen erityistaitonsa. Ikävä kyllä mielenhallinta ja suosio koulussa ei ole hänen erikoisalaansa, ja hän joutuu välillä ongelmiin menetettyään malttinsa  muun muassa rasittavan Knotcherin kanssa. Zack asuu yhdessä vetävän näköisen sairaanhoitajaäitinsä kanssa, kun taas hänen isänsä on menehtynyt räjähdysonnettomuudessa pojan ollessa vauva.

Olin aina kuvitellut, että tulevaisuus näyttäisi enemmän Mad Maxilta kuin Star Trekiltä. (s. 113)

Zack palvoo isänsä muistoa keräämällä tämän tavaroita huoneeseensa. Hän törmää isänsä kummallisiin salaliittoteorioihin, joiden mukaan peliteollisuus kouluttaisi vaivihkaa kansalaisista sotaväkeä tulevaa muukalaisten hyökkäystä vastaan. Zack epäilee isänsä olleen harhainen, mutta joutuu itse pian epäilemään omaa mielenterveyttään, kun näkee  Armada-pelistä tutun aluksen lentelevän koulun lähistöllä. Pian iso alus saapuu noutamaan Zackin mukaansa taistelujoukkoihin, eikä Zack arvaa, mikä häntä omassa tukikohdassaan odottaa - tai kuka. Saati että tukikohta sattuu olemaan Kuun pimeämmällä puolella.

Minä, Zackary Ulysses Lightman, joka olen nimetty Maan Puolustusliiton upseeriksi, vannon täydestä sydämestäni että tulen auttamaan ja puolustamaan kotiplaneettaani ja sen kansalaisia kaikkia vihollisia vastaan,  että tulen osoittamaan toimissani uskollisuutta ja kuuliaisuutta, että otan vastaan tämän velvoitteen vapaasta tahdostani vailla salattuja varauksia tai pyrkimyksiä petollisuuteen, että tottelen esimiehekseni asetettujen upseerien käskyjä ja että täytän parhaan taitoni ja kykyjeni mukaan tehtävät jotka on minulle asetettu. Jumala minua siinä auttakoon. (s. 160)

Armada on loistavasti rakennettu romaani, josta ei jännitystä, toimintaa ja scifiä puutu. Kirjassa vilisee populaarikulttuuria menneiltä vuosilta, ja tutuksi tulevat apokalyptiset scifielokuvat, monet biisit ja pelit.  Armada on kirja, jota voi mieluusti suositella nuorille pojille, sillä päähenkilö Zackin nuori ikä (19 vuotta) ja pelimaailmaan sijoittuva seikkailullinen tarina voivat kiinnostaa nuoria miehenalkuja.

Kuva: Pixabay

En ole lukenut Clinen paljon kehuttua esikoisromaania Ready Player One (2015), mutta kirja odottaa yöpöydälläni lukemistaan. Armadan luettuani uskon pitäväni siitäkin.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Paula)
Kirjahurjake

Samantyylistä luettavaa:

Tähtiviima: Shimo Suntila
Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuusta: Tuomas Saloranta

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

44. Kirja liittyy johonkin peliin

Themis-kansiot: Sylvain Neuvel

Uinuvat jättiläiset (Themis-kansioiden ensimmäinen kirja): Sylvain Neuvel. Suomentanut Juha Ahokas. Like 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Sleeping Giants.

"Kun Rose-tyttö pyöräillessään putoaa syvään monttuun, maanpinnan alta paljastuu valtavia, metallisia ruumiinosia. Salainen tutkimusryhmä alkaa koota osia selvittääkseen niiden mysteerin, mutta tutkimukset keskeytyvät. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin tutkijaksi opiskellut Rose kokoaa uuden tiimin ratkaisemaan muinaisten esineiden alkuperän, ja tutkimukset johtavat maapallon ulkopuolelle." (Like)

Oma arvio:

Aina eivät toiveet ja odotukset kohtaa kirjan lopullista sisältöä, ja juuri niin minulle kävi tämän Sylvain Neuvelin Themis-kansioiden ensimmäisen osan kanssa. Jostain syystä minulla oli valmiiksi vahvat ennakko-odotukset tästä kirjasta, vaikka yleensä tartun kirjaan kuin kirjaan avoimin mielin. Kirjan sisäliepeellä on ylistäviä sanoja tästä kirjasta, muun muassa scifikirjailija Blake Crouchin omansa. Odotin tästä siis sellaista scifipläjäystä, joka menee suoraan selkäytimeeni.

Heti alussa hätkähdin kirjan erikoista rakennetta, joka siis koostuu pelkästään haastatteluista ja muutamista raporteista. Yllättävän hyvin tarina ja juoni alkaa kuitenkin rakentua näiden haastattelujen kautta ja pääsen helposti henkilöhahmojen sisään. Päähenkilö Rose Franklin saa tehtäväkseen johtaa salaista projektia, jossa aletaan etsiä jättiläisrobotin osia ympäri maailmaa radioaktiivista ainetta hyväksikäyttäen. Hyvin pian Franklin huomaa, että näiden löydösten hintana on ihmishenkiä, ja että projektia on hyvin hankala pitää maailmalta salassa. Kolmannen maailmansodan uhka leijuu ilmassa, joten projekti on jatkossa jaettava muun muassa Venäjän kanssa.

Rakennan asetta, pelottavaa sellaista. En kuitenkaan välttele tätä totuutta. Sitä ei voi välttää. Ymmärrän yhä selvemmin, kuinka tuhoisa aseeni voi olla. Se on toki saattanut olla rauhan väline, mutta sellaista rauhaa ei saavuteta oikeudenmukaisuudella ja ymmärryksellä. Tämä on tarkoitettu tappokoneeksi, niin mahtavaksi ja voimakkaaksi, että kukaan ei rohkene vastustaa sitä. (s. 192.)

**Jos et halua tietää juonesta enempää, jätä seuraavat pari lukua lukematta!**

Yhdysvaltain armeijan ylivääpeli Kara Resnik sekä vääpeli Ryan Mitchell on pestattu etsimään noita mystisiä jättiläisen osia. Heidän välilleen kehittyy hyvin tiivis suhde, mikä kuitenkin saa melko karun lopun, kun Ryan ei osaa pitää mustasukkaisuuttaan kurissa erään Vincent Couturen liittyessä mukaan kuvioihin. Kun robotin osat alkavat olla kasassa, käy ilmi, ettei sitä ohjaavia kypäriä voi sovittaa kenenkään muun kuin Karan ja Vincentin päähän. 

---Ennen kuin poistutte haluan teidän myös katsovan näitä malleja. Teidän on sovitettava ne jalan rakenteeseen.

- Mitä ne ovat?

-  Polvet.

- En ole teknikko, mutta ne näyttävät siltä kuin...

- Kyllä, tohtori Haas. Ne ovat väärinpäin. (s. 155)

Robotin anatomiassa on vain yksi pulma, sillä sen jalat muistuttavat taaksepäin kääntyneiden polvien takia hevosen takajalkoja. Niinpä projektin salaperäinen toimeenpanija, joka pysyy nimettömänä kirjan haastatteluiden takana, teettää Vincent Couturelle kivuliaan jalkaleikkauksen, jonka ansiosta hän voi kääntää polvilumpionsa taaksepäin ja näin ohjata jättiläisrobotin kävelyä. Tämä on mielestäni kirjan karmivin kohta. Couture kärsii leikkauksen takia erityisen kovista tuskista eikä kävelykään ole ongelmatonta. Koekävely ja siinä tapahtunut horjahdus saa aikaan kohtalokkaat seuraukset, jolloin paljastuu myös robotin todellinen voima aseena. Ikävä kyllä tutkimusryhmä menettää tärkeitä henkilöitä tässä turmassa, ja robotti pitää haudata meren syvimpään kohtaan muuta maailmaa rauhoitellakseen. Kunnes se taas kaivetaan esiin...

****

Pidän kovasti kirjan juonenkehittelystä ja tiiviistä tunnelmasta siihen asti, kun robotti on saatu kasattua, mutta sitten mielestäni jännitys hieman lopahtaa, eikä maailmanpoliittisten valtasuhteiden ilmaantuminen kuvioihin myöskään innosta. Nimetön haastattelija kaikessa kylmyydessään ja häikäilemättömyydessään saa aikaan karmivan tunteen selkäpiissäni, ja jättiläisrobotin alkuperä ja tarkoitus jättää mieleeni paljon kysymyksiä. Kirjan lopun yllättävä käänne houkuttelee jatkamaan sarjan lukemista, vaikka Uinuvat jättiläiset  ei mieltäni saanut nyt niin myllerryksiin kuin ajattelin. Henkilöhahmot ovat kuitenkin kirjassa kiintoisia ja niiden vaiheita huomasin seuraavani mielenkiinnolla läpi koko tarinan. 

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Uinuvat jättiläiset muissa blogeissa:

Taikakirjaimet

Kirjavinkit (Mikko)

Kirjasähkökäyrä

Samantyylistä luettavaa:

Twin Peaks - Salattu historia: Mark Frost.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta: Tuomas Saloranta

Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta: Tuomas Saloranta. Kuoriaiskirjat 2016. Novellikokoelma.

"Kaupunki ei nukkunut koskaan. Joka hetki joku rakastui, joku kuoli, yksi tarina alkoi ja toinen sai loppunsa – ja aivan varmasti jossain oli joka hetki juhlat.

Tuomas Saloranta on julkaissut lehdissä ja antologioissa noin viisikymmentä novellia. Kymmenen niistä, parhaat kauhukertomukset, nähtiin kokoelmassa Mahtavat Ammoiset, ja nyt Musta tähti kokoaa yksiin kansiin kahdeksan huiminta tarinaa tulevaisuuden maailmoista. Luvassa on aikamatkoja, enkeleitä, avaruussotaa, lonkerohirviöitä, epäsäätyistä rakkautta, moderneja vampyyreja, sankarin matka kohti jumaluutta sekä kaikkien aikojen kotibileet. "

Sisällys:

Avaruusloinen (Usva 4/2010)
Palkkasoturin arkipäivää (Tiamatin värit, Stk ry 2012)
Konemies hankkii elämän (Pimeyden reunalla, Tutka ry 2011)
Kaksipäisen lehmän varjossa (Spin 2/2012)
Vuosia enkelit varoittelivat (Me emme valehtele, 42 ry 2012)
Minulla on tehtävä (Verenhimo, Teos 2011)
Teräskukkia (Harmaa antologia, Kustannus Hauenleuka 2011)
Musta tähti (Portti 4/2012)

Oma arvio:

Alku tämän novellikokoelman kanssa oli minulle yhtä tuskastelua: avausnovelli Avaruusloinen ei avautunut minulle lainkaan, lähinnä sen humoristisen tyylinsä takia. Toista novellia Palkkasoturin arkipäivää luin vielä kauemmin ja tuskastuneemmin: avaruusooppera ei ole minulle lainkaan mieluinen lajityyppi, ja novelli tuntui lähinnä merkityksettömältä toimintapläjäykseltä.

Onneksi en heittänyt kirvestä (tai kirjaa) kaivoon, sillä löysin kuitenkin näiden kansien välistä muutamia hyviä lukuelämyksiä. Suosikkejani ovat kolme Toimeentuloraja-tarinaa, johtuen arvatenkin siitä, että ne ovat lempigenreeni sijoittuvaa dystopiaa, unohtamatta kuitenkaan Salorannan humoristista otetta. Konemies hankkii elämän kertoo hulvattoman, aavistuksen mauttomuuden rajoja hipovan tarinan siitä, miten terminaattorimainen synteesi Arska lähtee ystävänsä pyynnöstä viettämään vapaa-aikaa bileisiin... ja lopputulos on melko katastrofaalinen. Jollain hullulla tavalla pidin tästä tarinasta ja sen älyttömyydestä. 

Arska katsoi hölmistyneenä ensin miestä ja sitten asetta. "Ei se yleensä tällä tavalla laukea", hän sanoi ja ampui samalla kattoon. Juhlijat alkoivat kiljua ja heittäytyivät suojaan.

 Vuosia enkelit varoittelivat esittelee todella hienosti sitä dystopista elämäntapaa, mitä Yläpuolen ihmiset viettävät Salorannan luomassa tulevaisuuden kaupungissa: mielialoja säädellään jatkuvalla täsmälääkityksellä, nukkuminen hoituu unilääkkeen avulla ja mainokset tunkevat jo ihmisten koteihin väkisin. Kun päähenkilö Samson lähtee hänelle ilmestyvän enkelin houttelemana Toimeentulorajan alapuolelle, hän menettää kaiken omaisuutensa ja muuttaa alkeelliseen yhteisöön, jossa syödään hyönteisproteiinin sijaan lihaa ja viljaa ja tehdään työtä - ja nukutaan ilman unilääkkeitä.

Teräskukkia on palkkatappaja-Jaken ja Yläpuolen tytön traaginen rakkaustarina, ja esittelee enemmän Toimeentulorajan alapuolista elämää raadollisuuksineen.

Novellikokoelman niminovelli, Musta tähti on kokoelman helmi, miekka ja magia -tyylinen tarina yhteisöstä, jossa kasvit hallitsevat ihmisten elämää, ja jossa vilisee madonsyömiä, luistatehtyjä ja muita omituisuuksia. Nämä otukset nousevat sotaan Darinosta ja hänen yhteisöään vastaan. Tarina on melko toiminnallinen ja raaka, ja kuvailisin tätä vakavaluonteisimmaksi tämän kokoelman novelliksi.

He pysähtyivät hetkeksi. Darinos katsoi seuralaisiaan, noita kuutta, joista oli tullut hänelle läheiset. He eivät olleet puhuneet paljoakaan, Darinos ei edes tiennyt soturien nimiä, mutta yhteinen koettelemus oli yhdistänyt heidät sitein, jotka vain kuolema taistelussa katkaisisi. Heidän ei tarvinnut puhua nytkään, he vain nyökyttelivät toisilleen ja vetivät aseensa esiin.

Tuomas Salorannan novellikokoelma sopii erityisesti sellaisille, joiden mielestä scifin ei tarvitse olla kovin vakavamielistä, vaan sitä voi höystää ronskilla huumorilla. Vaikka osa novelleista ei osunut minun pirtaani, löysin onnekseni jotain itselleni sopivaa luettavakseni. Se juuri novellikokoelmien hyvä puoli on, että yleensä jokaiselle löytyy jotain, joka kolahtaa.

Mirva Nikusen tekemä kansi on minusta erittäin osuva ja lukemaan houkutteleva.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Samantyylisiä kirjoja:

Pienen rasian jumala ja muita novelleja: Anne Leinonen

Kuulen laulun kaukaisen: Anne Leinonen ja Petri Laine

Lemen: Jaakko Markus Seppälä

Hyvää kansainvälistä lastenkirjapäivää!

Tänään on satusetä H. C. Andersenin syntymäpäivä ja samalla kansainvälinen lastenkirjapäivä, jota on vietetty jo vuodesta 1967 lähtien. Sen kunniaksi olemme tutustuneet lasteni kanssa (tyttö 8 vuotta ja poika 6 vuotta) pariin uutukaiseen lastenkirjaan. 



Seikkailu Robomaassa: Zapf. Suomentanut Seija Kukkonen. Mäkelä 2016. Tavutettu suuraakkosin. 35 sivua.

Saksankielinen alkuteos (2013): Mein Freund aus dem Roboland

 "Aku päätyy koulumatkalla taikaportin kautta robottien valtakuntaan. Hän haluaisi palata kotiin, mutta joutuu pikkurobottien hyökkäyksen kohteeksi. Ja ne rikkovat hänen portinavaajansa! Akun onneksi paikalle ilmestyy Beta, robottien jättiläinen... "

Kirjatiikeri-sarjaan kuuluvat:

Aarteenmetsästäjät
Palokunta paikalle!
Delfiinitarinoita
Prinsessa Tuulispää
Varkaat kiinni!
Oikea ballerina
Kilpa-autojen lumoissa
Poni pelastaa prinsessan
Kolme uteliasta pikkudinoa
Puumajassa tapahtuu
Hevostarinoita
Vauhdikas päivä eläinlääkärissä
Veikeä metsänväki
Lentäjätarinoita
Ihanat ponit
Seikkailu Robomaassa 

Oma arvio: 

Akun tarina on minun mielestäni sopivan vauhdikas ja jännittävä, ja sopii erityisesti juuri lukemaan oppineille pojille, joille on yleensä vaikea löytää kiinnostavaa luettavaa. Robomaan roboteista osa on pahoja, jotka yrittävät tavoitella Akun kaukosäädintä, mutta pojan kanssa liittoutuu suuri, mutta ystävällinen Beta-robotti, joka on myös lasteni mielestä kirjan paras hahmo.

Kirjan kuvituksen värimaailma on melko tummanpuhuva, mutta sopiikin aiheeseen hyvin. Kuvat ovat selvärajaisia ja mukavia katsella, joten tämä menee kuvakirjan asemesta iltasatuna pienemmillekin, jotka kaipaavat hurjempia tarinoita. Poikaani vaivaa vain se, että Akun kaukosäädin näyttää kuulemma liikaa suurennuslasilta.

Molemmat lapsistani harmittelee sitä, kun Aku joutuu lähtemään lopuksi pois Robomaasta ja jättämään hyvästit Betalle. Ehkäpä he tapaavat vielä? Tytön mielestä kirja olisi saanut olla pidempi, mutta poika oli tyytyväinen tarinan pituuteen.

Lasten arvosana:

Tyttö:

Poika:

Oma arvosanani 4-

100 asiaa jotka haluat tietää:   Alex Frith, Minna Lacey , Jerome Martin  ja Jonathan Melmoth. Kuvittanut Federico Mariani ja  Jorge Martin . Suomentanut Reija Jousjärvi. Lasten keskus 2016. 127 sivua.

Englanninkielinen alkuteos (2015): 100 Things to Know about Science.


"Kukapa ei haluaisi tietää, miten maailman korkein pilvenpiirtäjä pysyy pystyssä. Tai mitä yhteistä on kynällä ja timantilla. Entä kuka varastikaan Einsteinin aivot?

Uusi inspiroiva lasten tietokirja kertoo hauskasti ja elävästi sata tärppiä luonnontieteiden eri aloilta. Tuhti tietopaketti on täynnä havainnollistavia kuvia ja tarkasti rajattuja tietoiskuja, joissa kerrotaan ihmeellisestä ja monimuotoisesta ympäristöstämme. Kirja avaa lapselle aivan uuden maailman aina solutasolta avaruuteen, herättää uteliaisuuden ja vastaa loputtomaan tiedonjanoon. Tämä opus koukuttaa myös aikuisen!"

Oma arvio:

Poikkeuksellisesti arvioimme myös lasten tietokirjan, koska tämä vain vaikutti todella mielenkiintoiselta. Kansikuva on ainakin järjettömän houkutteleva!

Tämä kirja todellakin koukuttaa aikuisen, sillä monet tietopläjäykset ovat minulle ihan uusia. Jokaiselle löytyy jotakin: minua kiinnostaa kaikki avaruuteen liittyvät, kun taas lapset kiinnostuvat eläimistä ja kuuluisista tiedemiehistä ja -naisista kertovista faktoista. Luimme mielenkiinnolla Darwinin luonnonvalinnan teoriasta, Albert Einsteinista ja Marie Curiesta. 

Pojan sanojen mukaan kirjan mielenkiintoisin kohta olikin "mies, jonka aivot lääkäri otti talteen", eli Einstein. Tyttöä kiinnosti eniten koralliriutoista kertova fakta, koska se oli hänen mielestään vain niin hieno. 

Tämän tietokirjan voi ottaa aina uudelleen esiin ja poimia faktan sieltä, toisen täältä. Pojan mielestä kirja on kuulemma liian pitkä, mutta tyttö olisi kaivannut lisää sivuja. Omasta mielestäni tämä olisi mahtava lahja tieteestä kiinnostuneelle koululaiselle, niin pojalle kuin tytöllekin, sillä kuten aiemmin mainitsin, tästä löytyy todella monipuolisesti eri aiheita. Tosin eläintiedettä olisimme kaivanneet kirjan sivuille lisää.

Kirjan kuvitukset ovat todella mahtavia, siitä iso plussa!

Lasten arvosanat:

Poika:

Tyttö:

Minun arvosanani on 4,5

Molemmat kirjat ovat arvostelukappaleita, kiitos kustantajille!

Lemen: Jaakko Markus Seppälä

Lemen: Jaakko Markus Seppälä. Like 2015

"Soheba City 2063. Hohtavan neonkaupungin kadut ovat ihmistehtaita, joissa valmistetaan raaka-ainetta suuryrityksille. Yhtiöiden ylivaltaa sotkee kuitenkin epävarmuustekijä: pakassa piilottelee jokereita, salaisuuksien paljastajia.

Nina, katujen koulima freelancer, saa toimeksiannon etsiä kadonnut Melinda Lee. Hän jäljittää naisen suuryrityksen tehtaalle ja pelastaa tämän turvallisuusjoukkojen kynsistä. Samalla hän ajaa itsensä umpikujaan, jonka toisella laidalla odottaa nimetön hauta, toisella kahdeksan vuoden vankeus. Kiihkeä kujanjuoksu johtaa Ninan syvälle Soheba Cityn alamaailmaan ja kyberverkkojen rinnakkaistodellisuuteen, jota tekoälyt hallitsevat."

Oma arvio: Astuin nyt totisesti pois mukavuusalueeltani, mutten kadu sitä pätkääkään. Myönnettäköön, että alku oli hieman tahmeaa, sillä oli kuin olisin lukenut englanninkielistä kirjaa - outoja nörttikoodaussanoja vilisi tekstissä tuon tuostakin, ja jouduin vain lukemaan eteenpäin ja olemaan takertumatta jokaiseen minulle vieraaseen sanaan. Alussa myöskin dystopinen kaupunkikuvaus ja selonteot tulevaisuuden kaupungin poliittisista rakenteista meinasivat saada minut epätoivoon, mutta jossakin välissä - tsäp - tekoäly(kö) nappasi minut otteeseensa enkä voinut enää laskea kirjaa käsistäni. 

Seppälä kirjoittaa tosi kuvaavaa tekstiä, jota oli miellyttävä lukea. Nina henkilönä vaikutti aluksi kamalan kovalta persoonalta, mitä hän kyllä oli loppuun saakka, mutta hän muuttui myös sympaattisemmaksi tarinan edetessä. Oricin astuminen kuvioihin oli hyvä lisä, sillä tuo nörttipoika oli minusta todella ihastuttava persoona ujon kuorensa alla. 

Mielenkiintoisinta antia olivat virtuaalipelikohtaukset, kyberavaruudessa seikkailut sekä dystopisen kaupungin arjen kuvaukset yksityiskohtineen - muun muassa vaatteet sai automaatista mittatilautyönä päälleen, ja muutaman päivän kuluttua ne alkoivat menettää ominaisuutensa ja ne heitettiin poltettavaksi. Monia herkullisia scifiyksityiskohtia löytyi sellaisista pitäville. Tekoälyn Lemenin takaa-ajo kyberavaruudessa aiheutti minulle välillä kauhunsekaisia tunteita, niin todentuntuisesti se oli kuvattu. Annan arvosanaksi kirjalle 4,5

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitos paljon!