Päivänvalolla ei näe: Kerstin Gier. Suomentanut Heli Naski. Gummerus 2023 (Muista minut #1)
"Quinnin parhaan kaverin Lassen 18-vuotisbileisiin ilmestyy Kim, lävistetty ja vahvasti meikattu vanhempi tyttö, jota kukaan ei tunne. Kim lähestyy Quinnia juhlissa ja vetää hänet mukaansa pelottavaan seikkailuun: auttaessaan Kimiä pakenemaan karmivia olentoja Quinn loukkaantuu vakavasti.
Kenelle Quinn voi uskoutua, kun hän yhtäkkiä alkaa nähdä asioita, jotka eivät voi olla tästä maailmasta – kehnoja riimejä lausuvia patsaita ja tuttavallisesti virnuilevia pääkalloja? Naapurissa asuva fantasiaromaaneita rakastava Matilda ei ole ollenkaan Quinnin tyyppiä, mutta ainoastaan hän ymmärtää Quinnin kokemuksia. Yhdessä he päätyvät maagiseen seikkailuun, ja yllätyksekseen Quinn huomaa tunteidensa heräävän..." (Gummerus)
Oma arvio:
Luettuani putkeen kaksi aikuisille suunnattua, melko synkkää fantasiaa, on ihana tarttua välillä nuorten hupsuun fantasiaan. Sillä mitä olen aiemmin lukenut Kerstin Gieriltä, hupsu on juuri oikea sana kuvaamaan hänen romaaniensa tyyliä. Olen siis lukenut kaikki hänen suomennetut teoksensa: Rakkaus ei katso aikaa -trilogian, Unien kirjat -trilogian sekä yksittäisen teoksen Pilvilinna. Ensimmäiseksi kirjan käteen saatuani ihastelin ääneen sen uskomattoman kaunista, monia yksityiskohtia sisältävää kantta.
Heti kirjan alussa tapahtuu onnettomuus. Päähenkilö, 17-vuotias Quinn seuraa outoa, lävistettyä tyttöä ulos kaverinsa synttäribileistä ja jää omituisten otusten jahtaamana auton alle. Hän loukkaantuu pahasti, mutta lääkärit ovat ihmeissään, sillä heidän mielestä on suoranainen ihme, ettei hän menettänyt henkeään onnettomuudessa. Paras ystävä Lasse ihmettelee Quinnin höpinöitä sairaalavuoteella ja alkaa karttaa tämän seuraa, koska uskoo kaiken johtuvan ystävänsä aivovammasta. Mutta totta se on: Quinn on alkanut nähdä hahmoja, joita muut eivät näe. Hän näkee kasvoja paikoissa, missä niitä ei pitäisi olla. Hän näkee kuolleita ihmisiä, joita kukaan muu ei näe.
"Minäkin olen huolissani", Quinn vastasi kireänä. "Nimittäin siitä, ettet ole pystynyt puhumaan minun onnettomuuteni jälkeen kokonaisia lauseita." (s. 314)
Quinnin kotiuduttua hän vetäytyy omiin oloihinsa. Lilly-tyttöystävää hän ei halua nähdä, varsinkaan kun hän oli juuri aikonut jättää tämän ennen onnettomuutta. Lasse loistaa poissaolollaan ja Quinnin elämää rytmittää lähinnä niin psyko- kuin fysioterapiakäynnit. Psykoterapeutti tuntuu tosin vain lannistavan poikaa, kun taas fysioterapeutti uskoo tämän vielä nousevan pyörätuolista kävelemään.
"Näetkö sinäkin toisinaan asioita, joita ei oikeastaan voi olla olemassa?" (s. 113)
Quinnin harmiksi (myöhemmin iloksi) hänen äitinsä palkkaa naapurin rasittavan uskistytön, hymykuoppanaaman eli Matildan pitämään pojalleen seuraa ja kuskaamaan tätä fyssarille ja terapiaan. Tosin Quinn ei tiedä, että äiti on maksanut Matildalle, vaan uskoo tämän auttavan hyvää, katolilaisen kasvatuksen ansioittamaa hyvyyttään. Heistä tulee alkukähinän jälkeen hyvät liittolaiset, sillä Matilda joutuu sotkeutumaan Quinnin mukana hyvin maagisiin asioihin. Quinn haluaa selvittää, kuka oli tuo sinitukkainen tyttö bileissä ja tämän jälkeen ulkona ilmestynyt hattupäämies, josta kaikki vaikeudet alkoivat. Asioita alkaa lähistön kukkakaupasta, jossa hääräävät erikoiset Fee ja Hyasintti. Quinnille alkaa paljastua, miksi hän näkee asioita, joita muut eivät, ja mitä erikoista hänessä on.
"Minun pitäisi siis...pelastaa maailma? Eikö siinä ole hiukan liian liikaa vastuuta pyörätuolissa istuvalle pojalle?"(s. 305)
Matilda on kirjan toinen näkökulmahenkilö ja mielestäni valloittava, nerokas persoona, jonka fantasiakirjatietämyksestä on hyötyä parivaljakon seikkailuissa. Hän on hyvin uskonnollisesta perheestä, mutta kokee olevansa suvun musta lammas, ja lisäksi häntä ärsyttää, miten kaikki sotkevat hänet aina ärsyttävään, täydelliseen Luise-serkkuun. Luise ja Leopold -serkut ovatkin melkoisia tekopyhiä piikkejä Matildan lihassa, jotka kyttäävät tämän tekemisiä jatkuvasti, jotta pääsevät juoruamaan tästä. Matilda hämmentyy Quinnin äidin pyynnöstä pitää pojalle seuraa, etenkin koska hän on ollut jo pitkään salaa ihastunut saavuttamattomaan naapurin hulivilipoikaan. Mutta pikku hiljaa, tutustuttuaan poikaan, hän ei ehkä edes haluaisi ottaa maksua tämän tapaamisesta. Pientä, mukavaa kipinää alkaa syttyä parivaljakon välille seikkailun tiimellyksessä.
Minusta tämä oli samaa taattua, mukavan rentoa, hupsua ja viihdyttävää Kerstin Gieriä, mitä odotinkin. Ajan trendien mukaisesti nähdään kuolleita, löydetään piileviä erikoisvoimia ja seikkaillaan hautausmaalla. Romanttiset kuviot Matildan ja Quinnin välillä toimivat oikein kivasti. Muutenkin päähenkilöt olivat mukavia persoonia ja heidän mukana oli miellyttävää viettää reilut 400 sivua. Vaikka Matilda on uskovaisesta perheestä, ei uskonnollisuus näy kirjan sivuilla muuten kuin hänen perheensä tavoissa toimia. Pidän myös kirjan huumorista, joka ei ole yliampuvaa, mutta kulkee sopivasti mukana tuomassa pilkettä silmäkulmaan. Saatoin jopa ääneen hörähtää jossakin kohtaa. Toivotaan, että jatkoa suomennettaisiin mahdollisimman pian. Juuri tällaista hyvän mielen fantasiaa olenkin kaivannut luettavakseni.
Tätä voi huoletta vinkata jo seiskaluokkalaisille romanttisen fantasian ystäville.
Arvosanaksi annan 4,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
---
Samantyylistä luettavaa:
Rakkaus ei katso aikaa -trilogia: Kerstin Gier
Unien kirjat -trilogia: Kerstin Gier
Pilvilinna: Kerstin Gier
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti