Olipa kerran: Kiyash Monsef

Olipa kerran: Kiyash Monsef. Suomentanut Riina Vuokko. WSOY 2023

Englanninkielinen alkuteos: Once there was. Kansi: Mike Heath & Krista Vossen

"Neil Gaimanin ja Philip Pullmanin vahva tarinankerrontaperinne kohtaa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat!

Olipa kerran on lumoava lukukokemus ja arvoituksellinen seikkailu, jossa persialaiset kansantarut punoutuvat osaksi nykymaailmaamme.

Isänsä kuoleman jälkeen Marjan Dastani saa tietää, että isä ei ollutkaan vain tavallinen eläinlääkäri vaan hoiti salaa myyttisiä taruolentoja, joista oli kertonut iltasaduissa tyttärelleen. Marjan vedetään mukaan synkkään ja ahneeseen verkostoon, jossa kilpailevat ikiaikaiset yhteisöt ja modernin maailman suuruudenhullut eksentrikot.

Totuuden palasia kootessaan turhautunut Marjan uppoaa yhä syvemmälle taruolentojen ja isänsä murhan sokkeloihin, ja vastassa on aina vain suurempia vaaroja. Hän saa apua kahdelta epätodennäköiseltä ystävältä, kotoaan karanneelta teini-ikäiseltä noidalta Mallorynilta ja hurmaavalta brittipoika Sebastianilta, joka tietää millaista on kasvaa aarnikotkan kanssa. Mutta kun maailman tasapaino uhkaa järkkyä, täydellisen tuhon voi lopulta estää vain Marjan.

Mikä on se jokin, joka erottaa Marjanin kaikista muista ihmisistä – yksisarvisen jättämä arpi rinnassa vai vielä mahtavampi taikuus?"(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Olipa kerran, ja kerran ei ollut. Näin sadunomaisesti alkaa iranilais-amerikkalaisen Kiyash Monsefin fantasiateos, jossa vuorottelevat persialaiset kansansadut ja mukaansatempaava fantasiatarina. Jos pidät ihmeotuksista, kuten yksisarvisista, keijuista ja muista käsittämättömistä mielikuvitusolennoista, tämä on kirja juuri sinua varten.

"Mitä minun on tarkoitus tehdä? Mitä ylipäätään voi tehdä pidätysvaivaiselle" - hiljensin ääntäni kuiskaukseksi - "tontulle?" (s. 118)

Nuori Marjan on saanut vastuulleen isänsä omistaman, konkurssin partaalla olevan eläinlääkäriaseman tämän kuoltua hämärissä olosuhteissa. Marjanilla on ristiriitaiset muistot kiireisestä isästään, joka sai tuon tuosta mystisiä puheluita, jonka jälkeen tämä katosi maailmalle joksikin aikaa. Marjanilla ei ole aavistustakaan, mitä isän työ piti sisällään. Mutta kun hän saa itsekin puhelun, jossa häntä pyydetään lentämään välittömästi Lontooseen, Marjan alkaa tajuta, ettei hänen isänsä ollutkaan ihan tavallinen eläinlääkäri. Lontoossa Marjan pyydetään parantamaan sairas aarnikotka nimeltä Kipling, Stoddardin suvun rakkain ja vaalituin taikaolento. Hämillään oleva Marjan ei tiedä, mitä tehdä, mutta kun hän koskettaa Kiplingiä, hän kokee jotain outoa: hän pystyy saamaan otukseen yhteyden, tuntemaan tämän tunteen, kuulemaan ajatukset ja näin ollen paikantamaan sen, mikä aarnikotkaa vaivaa. Samalla reissulla Marjan tutustuu Stoddardien poikaan Sebastianiin.

Hetkeksi aivoni tyhjentyivät täysin. Minua ei pelottanut. En ollut ihmeissäni. En ollut yhtään mitään. Päässäni oli yksi ainoa ajatus, mitään muuta sinne ei mahtunut.

Aarnikotka on olemassa. (s. 36)

Kotiin palattuaan Marjan ei tiedä, mitä ajatella. Hän haluaisi elää tavallista nuoren tytön elämää, viettää aikaa ystäviensä kanssa, mutta erikoiskyvyn tuoma taakka alkaa viedä häneltä liikaa voimia ja ajatuksia muualle. Viestittely Sebastianin kanssa antaa Marjanille voimia jaksaa. Hän alkaa saada lisää outoja pyyntöjä, joista yksi on mullistava hänen elämänsä. Ohjelmistoyhtiö Menagerien omistaja Horatio Prendergast esittelee Marjanille omituisten otusten kokoelmansa, jota hän pitää yhtiönsä tarkoin vartioidussa kellarikerroksessa. Häkeissään viruvat mm. keiju, Kultasarvi, Makara, kotitonttu ja tajuttoman pelottava, ihmiskasvoinen Manticora, jotka ovat tuttuja Marjanin lapsuuden saduista, joita hänen iranilaislähtöinen isänsä hänelle kertoi. Horatiolla on suunnutelma pelastaa maailma keräämällä otuksia ensin omaan säilöönsä. Hän tarjoaa Marjanille töitä, mutta tyttö ei voi suostua työskentelemään moisessa paikassa. 

Näillä eläimillä oli ihmeellinen taito löytää juuri sopiva paikka. Ihmisten elämässä oli niin paljon tyhjää tilaa. Minullakin oli. Ehkä tyhjä tila oli kuin magneetti. Ehkä se oli majakka - ei mille tahansa eläimelle vaan juuri sille tietylle. (s. 421)

Marjan tuntuu olevan haluttu, sillä myös taruolentojen parantamiskeikkoja Marjanille tarjonnut Jane Glass -nimisen henkilö haluaa Marjanilta jotain. Käy ilmi, että kyseinen nainen järjestää taikaolentojen huutokauppoja apunaan Glassin suvun perinteenä säilynyt teekannu, jossa on sisälle vangittuna minikokoinen lohikäärme. Marjan ei tiedä, kumman puoleen kääntyisi, Horation vai Janen, sillä molemmat tuntuvat toimivan moraalittomasti.

"Tämä eläin ei kuulu teille. Ei kenellekään. Se on erilainen kuin kaikki muut." (s. 256)

Marjan alkaa saada vihiä, että hänen isänsä saattoi tietää jotakin sellaista, joka vei hänen henkensä. Hän alkaa tehdä salapoliisityötä nuuskien isänsä kirjanpidot ja löytää johtolangan, lentoliput Ithacaan, jossa olisi nähty uskomattomin taikaolento, yksisarvinen, joka tarujen mukaan olisi kaikkien taikaolentojen alkulähde. Marjan lähtee yksin vaaralliselle matkalla, mutta paikan päällä häntä odottaa yllättävä, joskin toivottu matkaseuralainen. Mutta moni muukin haluaa löytää yksisarvisen, ja Marjan huomaa olevansa tekemisissä hyvin riskialttiiden asioiden kanssa. 

Olipa kerran on uskomattoman kiehtova ja omaperäinen fantasia. Persialaissadut ihmeolennoista taustoittavat aina kunkin olennon alkuperää ja ominaisuuksia. Kirjan juoni on hyvin loppua kohti tiivistyvä ja otteessaan pitävä. Pidän myös siitä, ettei tarinaan ole väkisillä tupattu romanttista sivujuonnetta, vaan se painottaa ystävyyttä ja luottamusta kahden ihmisen välillä, kaikkine komplekseineen. Toki mukana on lupaus enemmästäkin, mutta kaikki se jää lukijan itsensä mielikuvituksen varaan. Kirjassa on taustalla hyvin vahva oikean ja väärän välinen tasapainottelu. Onko moraalisesti oikein säilöä hoteisiinsa uhanalaisia otuksia toivoen niille parempaa aikaa olla taas vapaana? Onko oikein päättää ihmiskunnan kohtalosta, vaikka se olisikin itse pilannut omat mahdollisuutensa?

Tiesittekö muuten, ettei yksisarvinen ole sellainen kimaltava, valkoinen tai pinkki nätti sarvekas hevonen, vaan lähinnä kolhoa hirvieläintä muistuttava ruskea otus sorkkineen päivineen?

Annan arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Helsingin sanomat

Samantyylistä luettavaa:

Myrrys: Anniina Mikama