Kuolleiden kirja - paluu Uhriniituntakaiseen: Magdalena Hai

Kuolleiden kirja - paluu Uhriniituntakaiseen: Magdalena Hai. Karisto 2020

 Kansi: Satu Ketola

"Tervetuloa Uhriniituntakaiseen! On pelkkää pahaa puhetta, että täällä muka tapahtuisi enemmän selittämättömiä onnettomuuksia kuin muissa vastaavankokoisissa kunnissa. Varsinkaan Uhriniituntakaisen hautausmaassa ei ole kerrassaan mitään kummallista. Täällä ei ole aavebussia kiertämässä öisin, ei pahantahtoisia mustia tonttuja, kostonhimoisia ragemutseja, kirottuja kirjoja tai päättömiä hirvimiehiä.

Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen on hyytävä, ihastuttava ja naurattava kauhutarinakokoelma nuorille. Kirjassa on tarinoita niin keppariharrastajalle kuin gamerillekin, ja novelleissa käsitellään muun muassa ensirakkauden vaikeutta, hiertäviä perhesuhteita ja kuolemaa. Kokoelma on odotettua jatkoa teokselle Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (2016). " (Karisto)

Oma arvio:

Veikkaanpa, että tätä kirjaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Hain aiempi kauhunovellikokoelma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta toi muutamia vuosia sitten nuorille kauhunystäville jotain ihan uutta: ehtaa nuorten kauhua, jota ei ole selitetty parhain päin. Goosebumps-sarjan tunteville Hain novelleissa on paljon samaa, mutta hänen tekstinsä ovat paremmin kirjoitettuja, eivät kehnoja suomennoksia, ja hän käsittelee kauhutarinoiden ohella myös muita teemoja. Olen lukenut Haisevaa kättä puoleenväliin, mutta koska se jäi aikoinaan kesken, en ole siitä koskaan blogannut.  

Kuolleiden kirja päästää lukijansa takaisin Haisevasta kädestä tutuksi tulleeseen, kuvitteelliseen Uhriniituntakaisen kylään, jossa on aina tapahtunut selittämättömiä kauheuksia. Ensimmäisessä tarinassa tutustutaan Ragemutsiin, joka on hermostunut poikansa koulukiusaamisesta niin, että päättää kostaa kaikille koulukiusaajille tappamalla heidät lapiollaan ja pitämällä heitä vankinaan elämän ja kuoleman välimaastossa. Kuten tässä tarinassa, myös muissa on mukana jokin pohdiskeleva, opettavainenkin teema. Tiedä sitten, karkottaako se ehtaa kauhua janoavia nuoria lukijoita, vai olisiko pelkkä kauhuteema tarinoissa riittänyt.

Uhriniituntakainen - paras paikka elää ja kuolla! - Uhriniituntakaisen kuntamotto (s. 6)

Minun ehdoton lempitarina on Kepponen, jossa kaksi siskosta inhoaa toisiaan niin syvästi, että keksivät toisilleen toinen toistaan kamalampia kepposia. Lopulta he tulevat saattaneensa vanhempansa kriittiseen tilaan lasimurskapannukakulla ja tappaneensa sosiaalityöntekijän itse aiheutetussa autokolarissa. Tämän tarinan opettavaisuus on siinä, että paha saa aina palkkansa, sillä vanhemmilla on toivuttuaan lasimurskasta tyttöjen päänmenoksi kammottava rangaistus. Tämä tarina oli minusta niin hulvattoman kamala, että aloin innoissani selostaa sitä 11-vuotiaalle tyttärelleni. Myös Kivi, paperi, sakset on mielestäni niin karmea, että kerroin siitä tyttärelleni: tarinassa kerrotaan pojasta, joka hävisi aina kyseisessä leikissä. Kerran hän teki kivi, paperi, sakset peilikuvalleen, jolloin peilikuvakin voitti ja sieppasi pojan peilin sisälle. Tätä tarinaa tytöt kertovat heppaleirillä tallinvintillä, kun vintin peiliin ilmestyy yhtäkkiä kauhistuttava näky: tyyppi käsi valmiina haastamaan kivi, paperi, sakset -peliin.

Kaupunkilaistyttö alkoi kirkua.

13-vuotias könysi taaksepäin raputyyliin. Kuulin, kun sen selkä kolahti seinään mun takana. Se tuntui koomiselta, kunnes katsoin, mitä se pakeni.

Peilissä seisoi poika.

Sen käsi oli leikin alkuasennossa: nyrkissä. Se odotti. (Kivi, paperi, sakset: s. 27)

Joissakin tarinoissa on mukana romanttinen juoni, kuten esimerkiksi tarinassa Korppikesä, jossa hautausmaalla kesätöissä oleva Sunniva rakastuu mystiseen poikaan. Suomalainen tonttukansanperinne saa uuden vivahteen tarinassa Musta tonttu, jossa kouluun ilmestyy näitä pahantahtoisia otuksia. Humoristia sävyjä on tarinassa Hemmetin nimeen, Ruu, jossa Ruu-niminen tyttö yrittää manata paholaista karkottamaan demonia omasta papastaan, mutta koska ei pysty kiroilemaan, tulee kutsuneeksi Perkeleen sijasta hänen siskonsa Penteleen. 

Päästä sisään metsän henki

Lähteen neiti

Sienihattu

mutta älä koskaan päästä taloosi

Mustaa tonttua (Musta tonttu: s. 109)

Tarinoiden pituus kirjassa vaihtelee. Osa tarinoista on ihan parin-kolmen sivun mittaisia, kuten Äitini vihasi voikukkia tai Kawaii, kun taas osa pidempiä, kuten 26-sivuinen Hemmetin nimeen, Ruu. Pidän kovasti tarinoiden monipuolisuudesta. Muutamia harrastuksia on edustettuna, kuten PC-pelaaminen, ratsastus ja kepparit. Kirjan niminovelli Kuolleiden kirja sisältää mielestäni vahvoja Goosebumps-vivahteita, kun kirjasta astuu esiin vihalla elävä nahkapiru, joka on vienyt aikoinaan päähenkilö Teemun äidin. Pelastuakseen nahkapirulta Teemun on haudattava vihansa uusperheensä jäseniä, äitipuolta ja siskopuoltaan kohtaan. Kirjan lopussa on hassuna kevennyksenä vielä muutama uudelleensanoitettu joululaulu Uhriniituntakaisesta.

Voiko kirja olla melkein kuin elävä olento? Teemu ajatteli. Voiko se olla niin elävä, että se synnyttää hirviöitä? Ainakin kirja oli tehnyt hirviön hänestä. (Kuolleiden kirja: s. 138)

Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen on lahja nuorille kauhunystäville. Kirjaa on helppo lukea tarina kerrallaan, ja jokaiselle löytyy takuulla sopivan kammottava kertomus. Kauhuja ei ole tosiaankaan selitetty hyväksi, vaan monissa tarinoissa on avoin loppu. Pieni pilke silmäkulmassa keventää kuitenkin tarinoita ja se, että tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen kylään. Kirjaa suosittelisin noin 11-14-vuotiaille.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa: 

Sammuta valot!/Sytytä valot!: Salla Simukka

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli

Pohjoinen lukuhaaste saa merkinnän kohtaan:

16. Kirja, josta minulla on ennakkokäsitys, millainen se tulee olemaan

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A Book that's published in 2020