Varjostajat: Maija & Anssi Hurme

Varjostajat: Maija & Anssi Hurme. S&S 2018

"Upeasti kuvitettu tarina lapsesta, isästä ja suuresta kaipuusta.

Varjostajat on salaperäinen tarina lapsesta, jonka elämään ilmaantuu outo hahmo. Sitä ei näe kukaan muu, mutta se kulkee mukana kaikkialle. Se estää syömästä aamupalaa, leikkimästä kavereiden kanssa päiväkodissa ja pyytää lukemaan kaikkein pelottavimman iltasadun.

Hienostuneesti kuvitettu kertomus ei anna hahmolle nimeä, mutta sitä voisi kutsua suruksi, huoleksi tai kaipaukseksi. Alkuun hieman pelottava hahmo muuttuu vähitellen lempeämmäksi ja päästää lopulta otteensa." (S&S) 

Oma arvio:
 

Varjostajat on kirja surusta. Kirjan tarina kertoo siitä, millaista on, kun suru (tai huoli) on kuin suuri varjo, tässä tapauksessa varjostaja, joka seuraa kaikkialle.

Tässä kirjassa lapsen suru äidin menettämisestä on saanut klovnimaisen ihmismuodon: omituinen varjostaja ilmestyy eräänä yönä lapsen hänen huoneeseen, istuu sängyn laidalle, seuraa aamupalalle ja päiväkotiin, kaikkialle. Lapsen on vaikea osallistua leikkihin, koska varjostaja pitää varjoaan hänen yllä. Kukaan muu ei näe sitä, ei edes aluksi isä, vaikka hänellä on sama suru: äiti on poissa. Kirjassa ei kerrota suoraan, onko äiti kuollut vai muuttanut pois, joten lukija saa sen itse päättää.

Tiesin, että se oli huoneessa jo ennen kuin avasin silmäni.

Pistin silmät kiinni ja teeskentelin, että nukuin.

Ehkä se lähtisi pois.

Mutta ei. Aamulla se oli kiivennyt sänkyyni.

-Kuka sinä olet? kysyin.

Se ei vastannut.

- Oletko sinä nähnyt äitiäni? kysyin.

Turhaan. Se pysyi vaiti.

Myöhemmin myös isä saa oman varjostajan. Nyt varjostajat sotkevat aamupalan ja hidastavat bussin kulkua. Ne kasvavat koko ajan suuremmiksi, pian ne eivät mahdu edes talon sisään. Isällä ja lapsella on yhteinen salaisuus, jota muut eivät tiedä. Heillä on yhteinen suru.

Kirjan värisävyt täydentävät lapsen ja isän surua: on harmaata, vihertävää, sinertävää. Kun kirjan lopussa varjostavat viimein poistuvat ja suru hälvenee, värejäkin tulee lisää  kirjan sivuille. Kuvitus on mielestäni todella kaunista, harmonista, muttei synkkää.En tiedä, vetoaako tämä kuvitustyyli lapsiin, jotka ovat tottuneet räiskyvimpiin värisävyihin Disney-kirjojen tyyliin, mutta ainakin minun aikuisensilmiäni se hivelee.

Alussa huoneeseen ilmestyvä varjostaja ihmetyttää kirjan lasta, hiukan pelottaa, mutta myös turhauttaa, koska varjostaja ei osaa sanoa, milloin äiti palaa. Sitten se tulee tutummaksi, viimein se hellittää ja jää taustalle, mutta seuraa toki sivummalta. Ihan kuten surukin. Lopulta varjostajat tempautuvat tuulen mukaan ja häviävät, mutta tyttö tietää, että hän tulee vielä kohtaamaan ne.Suru ei koskaan häviä, se jää vain taaemmas.

Samassa tuuli tarttui niiden valtaviin varjoihin.

Tuuli tempaisi varjostajat mukaansa. Juoksin perässä niin kauan kuin jaksoin.

-Hei sitten! Huusin.

Tiesin, että näkisimme taas.

Varjostajat kuvastaa todella kauniilla ja herkällä tavalla lapsen (miksei aikuisenkin) surua ja kaipausta. Kirja tuo lohtua, sillä sen loppu on hyvin vapauttava. Monet ovat sanoneet kirjaa hieman pelottavaksi klovnihahmoineen, mutta toisaalta: suru voi olla pelottavakin seuralainen.

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan sain omakseni työni puolesta.

Muissa blogeissa ja podcasteissa:

Baba Lybeck, kirja vieköön 
Lastenkirjahylly 
Sininen keskitie

Varjostajat on yksi vuoden 2018 lasten- ja nuorten kirjallisuuden Finlandiapalkintoehdokkaista, ja voittaja julkistetaan ensi keskiviikkona 28.11. 2018. Esittelin tämän kirjan 20. marraskuuta Oulun kaupunginkirjaston jokavuotisessa, perinteikkäässä Finlandiaehdokkaiden esittelytilaisuudessa.