Caraval-trilogia: Stephanie Garber

Caraval: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017. (Caraval #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Caraval. Kansi: Erin Fitzsimmons ja Ray Shappell & Shutterstock

"Tervetuloa Caravaliin, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua

Salamannopeasti 25 maahan myyty fantasiaromaani vie lukijansa Dragnan sisarusten mukana Caravalin mielikuvitukselliseen pelimaailmaan, joka tuo mieleen Liisan seikkailut ihmemaassa.

Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto.

Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren.

Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?" (#kirja)

Oma arvio:

Haluamme lumota teidät, mutta älkää antako lumon viedä teitä mennessään. (s. 88)

En nyt tiedä, miten saisin puettua sanoiksi ajatukseni tästä kirjasta. Olen kertakaikkisen mykistynyt, haltioitunut ja innostunut tästä Stephanie Garberin esikoisteoksesta. I LOVE IT I LOVE IT I LOVE IT! Pitkästä aikaa sain käsiini  kirjan, joka saa minut hengästymään ja jopa pidättämään hengitystä välillä. Värejä, symboleja, taikuutta, mysteerejä,  kauniita asuja, satutunnelmaa, hykerryttävää romantiikkaa - Caraval vei minut maagiselle ja kaikilla aisteilla aistittavalle lukumatkalle.

Yksi sisäänpääsy Caravaliin.

Pääportti sulkeutuu keskiyöllä,  kasvukauden 13. päivänä, Elantinen dynastian 57. vuonna. Myöhästyneet eivät voi osallistua peliin eivätkä täten voittaa tämänvuotista palkintoa, joka on yksi toivomus. (s. 23)

Kirjan juonesta en aio paljastaa kovin paljoa, sillä juuri juonen ällistyttävät ja ennalta-arvaamattomat äkkikäänteet tekevät tästä erittäin koukuttavan ja henkeäsalpaavan lukukokemuksen. Erilaiset toistuvat symbolit, kuten ruusu, sydän, lukko, nappi, lohikäärme, ovat muutenkin herkulliselle  tarinalle mukava lisä, samoin kuin väriteemat.

Suoraan eteenpäin lähtevä tie johti valtavalle pihalle, joka kuhisi värejä, ääniä ja ihmisiä. Kaiken keskellä kasvoi banianiviikuna, jossa vilisi pikkuruisia ihmelintuja. Siivekkäitä seeproja, liihottelevia kissanpentuja, pienenpieniä lentäviä tiikereitä, jotka painivat kämmenenkokoisten, korviensa varassa lepattavien norsujen kanssa. Puun ympärillä oli huvimajoja ja telttoja, joista kiiri musiikkia, toisista taas raikui nauru,  kuten esimerkiksi jadenvihreästä teltasta, jossa myytiin suudelmia. (s. 132)

Scarlett kokee tunteensa väreinä, ja Yöpöydän kirjat -blogin Niina mietiskelikin Twitterissä, mahtaako kirjailijalla olla synestesia, kun päähenkilön tunteet on noin värisidonnaisia. Scarlettin levottomat tunteet ovat kellanvihreitä, pelko violettia, raivo punaista, nolostuminen punamarjojen eri sävyjä ja niin edelleen. Suorastaan ahmin kaikkia värejä kirjan sivuilta ja aloin niitä  ihan odottaa.

Tarinassa vaikuttavat myös muut aistit, kuten hajut, joista laventelin, aniksen ja mädäntyneen luumun haju yhdistyy Scarlettin ja Donatellan julmaan isään. Scarlettin pelko ja painajaisunet ovat violetteja, koska hänen isänsä pukeutuu violettiin ja luumunpunaiseen,  eikä luumunvärinen pukukaan miellytä Scarin silmää. Välillä myös maut tuntuvat lukijan suussa, kun ilma on siirappista, välillä makeaa ja välillä karvasta. Tuntoaistimuksia on kuvattu tarkasti, eri toten, kun kuvankaunis Julian koskettaa Scarlettia.

Lämpö ympäröi heitä, vaikka hetki sitten koko maailmaa oli peittänyt kylmyys. Se maistui valolta, kupli kielellä, valui sokerina kurkkuun, sai ihon kihelmöimään kiireestä kantapäähän. (s.85)

Tunteet vaikuttavat Caravalin pelimaailmassa myös esimerkiksi niin, että kun Julian ja Scarlett pujahtavat piiloon takaa-ajajiaan salaovesta, heidän pelkonsa saa tilan koko ajan pienenemään, ja vasta heidän rentouduttuaan tila alkaa taas laajeta. (Tästä tulee mieleeni etäisesti Outolintu-trilogian pelkosimulaatio, jossa Tris ja Neljä joutuvat ahtaaseen tilaan kahdestaan.) Totuus ja valhe punnitaan, sillä Caravalissa maksuksi käyvät yleensä suurimmat salaisuudet - valheista jää heti kiinni.

Henkilöiden vaatteet näyttelevät isoa roolia, ja tarinassa vilahtelee mitä kauneimmat mekot ja miesten hännystakit, kravatit ja silinterit. Scarlettilla on Caravalissa käytössään maaginen tunteisiin reagoiva puku, joka vaihtaa väriä ja muotoa tämän tästä.




Vaikka Stephanie Garber näyttää ottaneen ideoita ja aineksia sieltä sun täältä, hän on onnistunut luomaan erityislaatuisen ja uskomattoman fantastisen maailman kirjaansa: Nälkäpeli-trilogiasta tutut symbolit, ruusut, ilmestyvät myös Scarlettille pitkin peliä. Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -kirjassa Jali-poika saa kultaisen pääsylipun, kuten myös Scarlett tarinan alussa Caravalissa. Caravalin hattupäisistä ja hännystakkeihin pukeutuneista, viekoittelevista herroista ja tulee mieleeni Villi Vonkka. Liisan seikkailut Ihmemaassa -kirjan tunnelma on hyvin vahvasti aistittavissa Caravalissa, missä aika on nurinkurista (peli toimii yöllä, ei päivällä). Tyttöjen väkivaltainen isä tuo taas mieleeni Outolinnun, sillä myös Neljällä oli samantyyppinen lapsuus, kun hän sai isältään selkäsaunoja.

Seuraa poikaa, jolla on musta sydän. (s.143)

Twentieth Century Fox on ostanut Caravalin elokuvaoikeudet, ja kyllä, näkisin kovin mielelläni tämän tarinan elokuvana. Jatkoa sarjaan odottelen kuin kuuta nousevaa, vaikka todennäköisimmin sitä saadaan odottaa vielä vuosi. Yyh.

Tämä huumaavan mahtava kirja ei voi saada minulta vähempää kuin 5+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Caraval muissa blogeissa:

Carry on reading
Yöpöydän kirjat
Kirjavinkit (Paula)
Kirjamaailma
Villasukka kirjahyllyssä
Bibbidi Bobbidi Book
Unelmien aika


Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

42. Esikoisteos


Valenda: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2018. (Caraval #2)

Englanninkielinen alkuteos (2018): Legendary. Kansi: Erin Fitzsimmons/iStockphoto

"Tervetuloa takaisin Caravalin pelimaailmaan!

Stephanie Garberin rajaton mielikuvitus avaa jälleen portit maagiseen peliin, jota Caravalin jatko-osassa pelataan keisarikunnan pääkaupungin kaduilla ja palatseissa.

Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen – jota kukaan ei tiedä.

Tella heittäytyy uuden Caravalin pyörteisiin pääkaupunki Valendan hämyisissä kortteleissa ja komeissa tanssisaleissa. Tällä kertaa pelissä on sekä hänen oma henkensä että pelin – ja koko keisarikunnan – tulevaisuus."(WSOY)

Oma arvio:

Heti alkuun hauska yksityiskohta kirjan takakannesta: siinä rinta rinnan ovat blogisitaatit, jotka on kirjoitettu sarjan aloitusosasta, Caravalista. Ensin Yöpöydän kirjat -blogin Niinan asiallinen ja loistavan mielikuvituksellisesti muotoiltu lausahdus, sitten Kirjapöllön huhuiluja -blogin hupsu, fanityttömäinen hehkutus. On aina mukava löytää katkelma omasta blogista joko kirjan takakannesta/liepeestä tai kustantajan sivuilta, mutta silti minua monesti pelottaa ja järkyttää, minkä kohdan kustantaja on päättänyt lainata tekstistäni. On nimittäin käynyt niin, että joskus on napattu joku ihan  päätön ja omasta mielestäni pöljä sitaatti. Noh, olen nyt ihan tyytyväinen tähän fanityttöhehkutukseeni.

"En ole ikinä elämässäni halunnut olla joku toinen ennen kuin sillä hetkellä, kun hän suuteli sinua tanssilattialla." (s. 234)

Valendan pääosassa on Scarlettin sisar Donatella, tuttavallisemmin Tella, joka oli edellisessä Caraval-pelissä sisarensa tietämättä yksi näyttelijöistä. Tella on ollut kirjeenvaihdossa salaisen ystävän kanssa, jonka henkilöllisyyttä tämä ei itsekään voi kuin arvailla, ja solminut aiemman pelin aikana sopimuksen tämän kanssa. Tella haluaa nimittäin kuumeisesti löytää äitinsä Paloman, joka katosi seitsemän vuotta sitten. Nyt sisarukset ovat lähdössä Caravalin seurueen mukana keisarikunnan pääkaupunkiin Valendaan, sillä Scarlett ei voi olla erossa Julianista, johon hän rakastui Caraval-pelin aikana.

Tella muistaa äidistään vain muutamia välähdyksiä, joista mieleenpainuvin on se, kun hän löysi äidin lippaasta erikoisen korttipakan ja sieltä araakkelikortin, jonka kuva vaihtuu ennustuksenomaisesti. Hän kuulee myöhemmin korttipakan olevan Kohtalon korttipakka, jossa esitellään vanhan legendan Kohtalot eli maagiset olennot. Tuohon korttipakkaan liittyy hyvin monimutkainen vyyhti, joka paljastuu Tellalle ajan kuluessa.

Tella päättää liittyä Valendassa uuteen peliin, joka pelataan totutusti öisin. Yksi pelaajista, Dante, saa nuoren naisen hämmentyneeksi. Tella on nimittäin suudellut Dantea edellisessä Elantinen päivän juhlassa Caraval-pelin päätyttyä, mutta uskottelee muille ja vähän itselleenkin vihaavansa tuota komistusta. Eihän Caravalin aikana voi luottaa kehenkään, voiko siis siirappisia tunnustuksia laukovaan Danteenkaan. Lisäksi valtakunnan kruununperijä, häijyksi ja armottomaksi tyypiksi tituleerattu Jacks aiheuttaa Tellalle ongelmia suudelmallaan - Jacks myös paljastuu ihan joksikin muuksi, miksi Tella häntä olisi osannut kuvitellakaan. Jacksin isoäiti, itse Elantine, vaikuttaa taas Tellan liittolaiselta. Mutta kuka on itse Legend? Tellan on selvitettävä Legendin nimi salaiselle ystävälleen, jotta hän saa äitinsä takaisin. Selviääkö Legendin henkilöllisyys kirjan aikana? Ja mihin Scarlett katoaa iltaisin huoneestaan, vaikka hän ei aikonut pelata? Onko sisko mukana pelin näyttelijäporukassa?

Kuoleman mätänevä kähinä hätkähdytti Tellan hereille. Hän pomppasi pystyyn sängyssä kieli raskaana, märkä tukka takertuneena ihoon. Mutta sydän ei pamppaillut. Pikemminkin se sykähdytti hieman hitaammin kuin edellisenä yönä.

Sykäys...sykäys...sykäys.

Tauko.

Sykäys...sykäys...sykäys. (s.131)

Olen odottanut Caravalin jatko-osaa kovasti, mutta nyt mietiskelin lukiessani, olisiko kirjan tarinaa oikeastaan kannattanut jatkaa. Caraval-pelistä on kadonnut hohto, kun sen tietää olevan suunniteltua ja laskelmoitua peliä. Kun ensimmäistä osaa lukiessa oli pääni pyörryksissä kaikesta enkä tiennyt, mikä oli totta ja mikä peliä, nyt tiesin kuviot ja pelin hengen, enkä ollut niin hämmästynyt kaikesta. Lisäksi Tella tuntuu todella naiivilta henkilöhahmolta. Kirjan suomennos on paikoin tönkkö, sillä kirjailijan kielikuvat ja sanat eivät tunnu luontevilta suomeksi:

Taivas oli rusehtavahko ja himmeähkö ja oudohko ja pani hänet miettimään, kumpi oli mennyt raiteiltaan, iltapäivä vai hänen näkökykynsä. (s. 152)

(Pitäisi aina olla alkukielinen teos vieressä, jotta voisin vertailla kielikuvia suomennoksiin tarkemmin.) Lisäksi kirjassa on muutamia virheitä, jotka eivät minua sinänsä satunnaisesti haittaa, mutta jos niitä on useita, sitten hiukan alkaa jo vaivata (esim. sivun 223 hutera-sanan väärä taivutus huterommat.) Minua häiritsee myös eräs kohtaus, joka on kuin suoraan Veronica Rothin Outolinnusta, jossa Tris ihmettelee ja ihailee Tobiaksen tatuointeja. Tässä Tellan ja Danten välillä käydään hyvin samanlainen kohtaus.

"Kerro noista tatuoinneista"---

"Esitän niin monia rooleja, että tatuoinnit auttavat minua muistamaan, kuka olen. Jokainen kertoo tarinan minun menneisyydestäni." (s.281)

Tarinan loppu onnistuu kuitenkin yllättämään minut ja saa vielä uteliaaksi seuraavan osan suhteen. Kirjan romanttiset kohtaukset ovat hyvin kirjoitettuja, joskin tietysti hyvin kliseisiä ja ilmeisiä. Olen maininnut rakastavani kliseitä ja suorastaan etsiväni niitä, mutta liika on sitten kuitenkin liikaa. Donatellan versio tarinasta ei nyt saanut minun hehkutushanojani auki, mutta ihan viihdyttävä kirja tämä silti on, etenkin nuorille seikkailun, draamailun ja romantiikan ystäville. Vaikka nyt siis tiukkapipoisesti nillitän kaikesta virheellisestä tai minua häiritsevästä, pidin kuitenkin kirjaa ihan mukavalukuisena ja hauskana.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Finale: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2019 (Caraval #3)

Englanninkielinen alkuteos: Finale. Kansi: Erin Fitzsimmons, iStockphoto

"Stephanie Garberin magiaa, romansseja ja eksoottisia värejä tiukkuva sarja saa arvoisensa päätöksen kolmososassa Finale, jossa pelit on pelattu, mutta lopullinen voittaja on vielä arvoitus.

On kaksi kuukautta siitä, kun kohtalot vapautuivat korttipakan kahleista, kun Legend julistautui kruununperijäksi ja kun Tellalle selvisi, että hänen rakastettuaan ei tosiasiassa ole olemassakaan. Ihmishenkien, keisarikunnan ja sydänten tulevaisuus on vaakalaudalla. Tellan on päätettävä, luottaako Legendiin vai entiseen viholliseen. Sisar Scarlett, joka sai selville mullistavan salaisuuden, on puolestaan toivottoman tehtävän äärellä. Ja Legendillä on edessään ratkaiseva, lopullinen valinta. Caraval on päättynyt, mutta sitä paljon julmempi peli on vasta alkanut…"(WSOY)

Oma arvio: 

Rakastin niin kovasti tämän trilogian ensimmäistä osaa, ja koin sitten pienoisen pettymyksen toista osaa Valenda lukiessani, sillä se ei yltänytkään niin korkealle päänsisäisen arvosteluraatini pisteytyksessä. Nyt tätä viimeistä Finale-osaa vastahankaisesti lukien rupesin miettimään, olisikohan sarjan ensimmäinen osa Caraval riittänyt ja toiminut pelkästään itsenäisenä kirjana. Onko jatko-osissa mitään uutta annettavaa?

Kämmenet hikosivat vielä pahemmin kuin varpaat. Scarlettin teki mieli kuivata ne pukuunsa, mutta olisi ollut kamalaa, jos hehkuvan vaaleanpunaiseen kankaaseen olisi jäänyt jälkiä.

Hän veti monta kertaa kevyesti henkeä ja yritti tyyntyä, kun palvelija avasi oven laajaan lasin kattamaan puutarhaan. " Armon herra ottaa teidän vastaan täällä." (s. 54)

Finale keskittyy esittelemään tapahtumia vuoron perään  Scarlettin ja Donatellan näkökulmasta. Donatella on keskellä kolmiodraamaa, kun mystinen ja rakastumaan kykenemätön Legend, Dantenakin tunnettu, hämmentää nuorta naista liehittelyillään ja omahyväinen Kohtalo Jacks taas omistajan elkein vie kuin pässiä narusta. Tella tapaa alussa Legendiä pääosin unimaailmoissaan, kunnes jokin alkaa mennä pieleen eikä Legend enää pääsekään Tellan uniin. Viime osassa Tella ja Scar saivat pelastettua äitinsä Paloman korttipakasta ja nyt tämä nukkuu syvää untaan heidän hoteissaan. Äidin herättyä ei Tella voi kauaa iloita, kun tämä jo karkaa teilleen ja kokee karmea kohtalon.

Ansaitset ihmisen, joka voi rakastaa sinua...et kuolematonta joka haluaa vain omistaa sinut. (s. 310)

Scarlett on myös kahden vaiheilla: Julian on vienyt hänen sydämensä, vaikka hän ei halua sitä miehelle myöntää, mutta toisaalta Scarlettin tuleva sulhanen kreivi Nicolas on herttainen ja varteenotettava vaihtoehto. Sitten alkaa tapahtua kauheita, Kohtalot alkavat tehdä tuhojaan Valendassa ja Scarlett päättää lähteä tapaamaan isäänsä, pelottavaa Kohtaloa nimeltä Langennut tähti eli Gavriel. Isä on kamalampi kuin Scarlett osasi aavistaakaan, sillä tämä muun muassa pitää kotonaan vankina lintuhäkissä naista, jota kutsutaan Teljetyksi rouvaksi. Pian Scarlettkin huomaa olevansa isänsä vankina. Donatellan ja Julianin täytyy löytää tiensä Kuolemattomaan kirjastoon, jossa on eräänlainen ennustuskirja Ruscica. Kirja paljastaa Tellan kauhuksi, että hän on tullut luvanneeksi Jacksille enemmän kuin aikoikaan.

Tämä oli aivan toista maata kuin heidän täydellinen ensisuudelmansa Kohtalokkaissa kutsuissa. Tämä suudelma oli vimmainen, villi, raaka ja turmeltunut. Heidän välillään virtaavien kauheiden tunteiden kyllästämä. Surun ja kivun myrsky. (s. 96)

Vaikka Finale on täynnä kiehtovaa magiaa, kilttiä romantiikkaa ja kieroilua, kirjan lukeminen oli minulle melko tahmeaa ja osin sekavaa. Kuten tuossa aiemmin pohdiskelin, pelkkä Caraval olisi riittänyt minulle. Jäin kaipaamaan ensimmäisen ja toisen osan peliä, joka nyt puuttuu tästä päätösosasta kokonaan. Donatellan kolmiodraama Jacksin ja Legendin kanssa on jotenkin jopa minun makuuni yliampuvaa, naiivia ja epäuskottavaa. Nuorten naisten äidin ilmaantuminen ja saman tien katoaminen kuvioista on myös melkoisen omituinen ratkaisu, samoin outo kreivi Nicolasin ja Julianin kosiokilpa, jonka Scarlett heille määrää.  Varmasti tämä toimii paremmin romantiikasta ja fantasiasta tykkääville noin 12-14-vuotiaille lukijoille (vaikka minä en ikinä käytä sitä tekosyynä, etten ole kohderyhmää, sillä harvanpa bloggaamani kirjan kohderyhmään kuulunkaan. Se ei ole pointti.)

Arvosanani 3-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia.

Lisään tämän kirjan Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen, joka päättyy tänään.

YA-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

Sijoittuu toiseen maailmaan.

Samantyylistä luettavaa:

,
Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins
Liisan seikkailut Ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa: Lewis Carroll