"Piinaava trilleri äidin ja pojan siteestä Eläintarha on melkein tyhjillään, mutta Joan ja hänen nelivuotias poikansa viivyttelevät ennen lähtöä. He ovat viettäneet yhdessä lähes täydellisen päivän, he ovat onnellisia. Mutta eläintarhan portilla Joan näkee jotakin, mikä saa hänet ryntämään lapsi sylissä pakoon, takaisin eläintarhan uumeniin.
Seuraavan kolmen tunnin ajan koko romaanin ajan Joanin ja hänen poikansa elämä on uhattuna. Kuin eläimet he ovat vankeina eläintarhassa, joka onneksi on Joanille läpikotaisin tuttu. He pakenevat pitkin kiemurtelevia polkuja, rakennustelineiden alta, piilottelevat karusellin takana. Koko ajan Joan tuntee poikansa pienen ruumiin ja sydämen sykkeen tiiviisti itseään vasten.
Niin kuin me olisimme kauniita on mestarillinen trilleri ja vahva kuvaus siitä eläimellisestä vaistosta, joka yhdistää vanhemman lapseensa. Se kysyy, mihin saakka olemme valmiita menemään suojellaksemme rakkaitamme." (S&S)
Lukunäyte: https://issuu.com/setsforlag/docs/niinkuinmeolisimmekauniita_lukunayt
Oma arvio:
Pyysin ennakkokappaleen tästä kirjasta (jonka julkaisupäivä on tänään) sillä minut teki uteliaaksi eläintarha miljöönä jännityskirjassa. Toisaalta hiukan inhotti ajatus siitä, kärsisikö eläimet tarinan myötä.
Nyt kun hän istuu maassa ja koko maailma on varjossa ja täynnä ääniä, joista hän ei saa selvää, hän ei saa kuvitella, että joku ampuisi Lincolnin. Sellaista mielikuvaa ei vain ole. Hän ei anna sen tulla. (s. 139)
Tarina lähtee liikkeelle äidin ja pojan suhteen kuvauksella, kun Joan ja hänen erikoisen älykäs neljävuotias poikansa leikkivät eläintarhassa lähellä sulkemisaikaa. Joan kuvaa ajatuksiaan pojasta ja äitiydestään tunnontarkasti ja Lincoln esittää pikkuvanhoja kommentteja, joista syntyy hauskoja sanailuja äidin ja pojan välille. Joania huolettaa, miten hän saa pojan lähtemään kotiin ennen kuin eläintarha suljetaan, sillä poika ei kestä mitään äkillisiä muutoksia, vaan asia pitää saada jotenkin esitettyä pehmennetysti. Oletan heti Lincolnin olevan erityislapsi, sillä Joan miettii hiukan turhan tarkkaan poikansa mielenliikkeitä hänen ollakseen tavallinen. Sitä ei kuitenkaan oteta puheeksi missään vaiheessa kirjaa, vaan asia jää lukijan pääteltäväksi. Lincolnin erityisyydestä tulee olemaan juonen kannalta hyötyä loppuvaiheessa, ja se saattaa pelastaa hänen henkensä.
Toinen näkökulmahenkilö on Robby, yksi niistä kolmesta sekopäästä, jotka ovat päättäneet leikkiä metsästäjää eläintarhassa. Robby on hiukan onneton kaveri, joka on lähtenyt hommaan mukaan lähinnä Mark-kaverinsa ja uuden tuttavuuden, Destinin aloitteesta. Destin on hyvin eksyksissä oleva tyyppi, jolla on tietty missio eläintarhalahtauksen muodossa. Eipä näiden kavereisen motiiveista pääse ihan lopullisesti perille, mutta se tekeekin tarinasta erityisen hyytävän. Robbyyn saa jonkinlaisen inhimillisen otteen, sillä hänen lapsuuttaan muistellaan hiukan, ja hän osoittaa kuitenkin pieniä epäröinnin merkkejä tarinan loppuvaiheilla.
Tarinaan mukaan sujahtavat myös nuori kahvilatyöntekijä Kailynn sekä eläkkeelle jäänyt opettaja Margaret Powell. Kolmikon tiet yhdistyvät, mutta myös eroavat juonen myötä. Opettajalla varsinkin on hyvin suuri rooli juonen kannalta, sillä ilman häntä Joan ja Lincoln ei välttämättä pysyisi hengissä. Kailynn on melko ohut ja tyhjänpäiväinen henkilöhahmo, joka puhuu liikaa Joanin makuun, mutta hänelläkin on lopussa tärkeä rooli. Jos koko kirja olisi ollut Joanin ja Lincolnin välistä vuorovaikutusta, joka välillä intensiivisyydessään ja myötäileväisyydessään käy melko rasittavaksi, olisi kirja ollut melko nuiva lukea.
Niin kuin me olisimme kauniita on sutjakkalukuinen ja hyytävä yhdenpäivänromaani, joka kärsii pienistä käynnistysvaikeuksista, mutta tiivistää juonen hyvin loppua kohti. Eläinraakuuksia ei pelostani huolimatta ole kuin muutama, eikä niitäkään ole kuvattu kovin yksityiskohtaisesti. Pakokauhun tunne pimeässä eläintarhan metsässä, jossa jokainen risahdus on uhka, luo hyvin hyytävän olon lukijalle. Minua jäi häiritsemään se, että niin moni asia jäi ratkeamatta, ja mieltäni jää kaihertamaan esimerkiksi erään vauvan tapaus. Myös monet Joanin valinnat ja teot sotivat omaa ajattelumaailmaani vastaan. Kirja on kuitenkin oivallinen kuvaus siitä, miten loppujen lopuksi pelon vallassa oleva ihminen ei välttämättä ole sankarillinen, pelasta muita ennen itseään, varsinkin jos hänellä on jatkuva huoli oman rakkaan lapsensa hengissä pysymisestä. Veri on vettä sakeampaa.
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
tulossa
Ruksaan Kirjankansibingosta kohdan:
Rakkaus
 |
| Kuva: Pixabay |
Toinen näkökulmahenkilö on Robby, yksi niistä kolmesta sekopäästä, jotka ovat päättäneet leikkiä metsästäjää eläintarhassa. Robby on hiukan onneton kaveri, joka on lähtenyt hommaan mukaan lähinnä Mark-kaverinsa ja uuden tuttavuuden, Destinin aloitteesta. Destin on hyvin eksyksissä oleva tyyppi, jolla on tietty missio eläintarhalahtauksen muodossa. Eipä näiden kavereisen motiiveista pääse ihan lopullisesti perille, mutta se tekeekin tarinasta erityisen hyytävän. Robbyyn saa jonkinlaisen inhimillisen otteen, sillä hänen lapsuuttaan muistellaan hiukan, ja hän osoittaa kuitenkin pieniä epäröinnin merkkejä tarinan loppuvaiheilla.
Onko kaikkien muiden yhtä vaikea saada ajatuksensa pysymään siististi jonossa, yksi ajatus toisensa jälkeen, kuin junanvaunut peräkkäin kytkettynä? Hänellä ne ovat aina suistumassa ties mihin väärään suuntaan, ja tunteet puskevat taas pintaan. (s. 73)
Tarinaan mukaan sujahtavat myös nuori kahvilatyöntekijä Kailynn sekä eläkkeelle jäänyt opettaja Margaret Powell. Kolmikon tiet yhdistyvät, mutta myös eroavat juonen myötä. Opettajalla varsinkin on hyvin suuri rooli juonen kannalta, sillä ilman häntä Joan ja Lincoln ei välttämättä pysyisi hengissä. Kailynn on melko ohut ja tyhjänpäiväinen henkilöhahmo, joka puhuu liikaa Joanin makuun, mutta hänelläkin on lopussa tärkeä rooli. Jos koko kirja olisi ollut Joanin ja Lincolnin välistä vuorovaikutusta, joka välillä intensiivisyydessään ja myötäileväisyydessään käy melko rasittavaksi, olisi kirja ollut melko nuiva lukea.
Myös Joan haluaisi sulkea silmänsä, mutta ei sulje. Sen sijaan hän alkaa hengittää samaan tahtiin Lincolnin kanssa. Hän tuntee Lincolnin käsien takuttavan tukkaansa ja painuvan niskaansa. Hän tuntee Lincolnin itseään vasten varpaista otsaan. (s. 76-77)
Niin kuin me olisimme kauniita on sutjakkalukuinen ja hyytävä yhdenpäivänromaani, joka kärsii pienistä käynnistysvaikeuksista, mutta tiivistää juonen hyvin loppua kohti. Eläinraakuuksia ei pelostani huolimatta ole kuin muutama, eikä niitäkään ole kuvattu kovin yksityiskohtaisesti. Pakokauhun tunne pimeässä eläintarhan metsässä, jossa jokainen risahdus on uhka, luo hyvin hyytävän olon lukijalle. Minua jäi häiritsemään se, että niin moni asia jäi ratkeamatta, ja mieltäni jää kaihertamaan esimerkiksi erään vauvan tapaus. Myös monet Joanin valinnat ja teot sotivat omaa ajattelumaailmaani vastaan. Kirja on kuitenkin oivallinen kuvaus siitä, miten loppujen lopuksi pelon vallassa oleva ihminen ei välttämättä ole sankarillinen, pelasta muita ennen itseään, varsinkin jos hänellä on jatkuva huoli oman rakkaan lapsensa hengissä pysymisestä. Veri on vettä sakeampaa.
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
tulossa
Ruksaan Kirjankansibingosta kohdan:
Rakkaus
2 kommenttia:
Minäkin luin tämän ennakkona ja pitkälti samoja ajatuksia. Mielenkiintoinen sekoitus pitkälliseksi käyvää ja yksityiskohtaista äidin ja pienen pojan suhdetta ja vuorovaikutusta sekä toisaalta piinaavan jännityksen kiihtymistä ja laantumista, vuorotellen.
Minusta tässä oli parasta äitiyden ja vanhemmuuden kuvaus sekä Joanin ja Lincolnin lämmin suhde. Jännitys jäi hieman taka-alalle.
Lähetä kommentti