Pelko Ihmisessä: Siri Kolu. Otava 2013.(P.I. #1)
Ensin me ajateltiin, että Pilvi on siellä kaverillaan. Sitten me kuultiin että se oli käynyt testeissä. Ja sitten me kuultiin että se oli vapaaehtoisesti jäänyt Keskukseen sairastuneiden kanssa, eikä suostunut vastaanottamaan meidän viestejä eikä tahtonut nähdä meistä ketään. Mun on saatava se sieltä pois. Jokaisessa järjestelmässä on reikä, ja sen mä aion etsiä.
PILVI:
Saako näin sanoa. Largoa minä katsoin, jo silloin, ensimmäisenä iltana.
Hiljaista nuorta miestä, joka oli aina siellä, mihin katsoin. Treenattu
valppaus. Hänen nopeutensa ja minun voimani.
TUOMAS:
Papereiden, julisteiden ja banderollien aika on ohi. Me tarvitaan tiirikoita. Me tarvitaan sytytyslankaa ja rohkeaa mieltä.
Millaista on elää maailmassa, joka perustuu pelkoon? P-influenssa
muuttaa kaikkien elämän. Muuttaako se myös rakkaimmat vihollisiksi?(Otava)"
Oma arvio: Tämä kirja alkoi ihan kuin kesken kaiken, ja minulla tuli vahvasti tunne, että tämä olisi kirjasarjan toinen osa. Kirja onkin jatkoa novellille, jota en ole lukenut, joten oli vain pakko yrittää päästä juoneen ja tarinaan kiinni. Pikku hiljaa tekstissä raotettiin lisää tietoa, mitä PI tarkoittaa ja miksi tartunnan saaneita suljettiin luolaan. Täyttä varmuutta en kuitenkaan asiasta saanut, miksi he sinne menivät.
Totta kai tarinassa oli mukana myös romanssi, tai itse asiassa hiukan väkisin väännetty kolmiodraama. Largo oli vaikeaselkoinen ja tyly tyyppi, joka kohteli Pilviä kuin saastaa, ja silti tai juuri siitä syystä päähenkilötyttö ei voinut saada ajatuksiaan irti hänestä. Roni oli taas mukava soittajapoika, jonka kanssa olisin suonut Pilvin kehittelevän romanssia, mutta Ronin ihastuminen jäi yksipuoliseksi. Sitten oli vielä Tuomas, Pilvin entinen rakkaus, joka oli vaihtanut Pilvin hänen ystäväänsä Mimosaan. Hänen vastarinta-ajatukset olivat minusta sekavia enkä oikein päässyt niistä kunnolla jyvälle.
Pilvin ja hänen veljensä Petrin suhde oli omituisen kylmä - luulisi, että Pilvi olisi ollut hiukan iloisempi tapaamisistaan veljensä kanssa. Muuttiko sairaus hänen ajattelutapaansa vai kylmettikö luolaelämä hänen tunteensa. Pilvi henkilönä ei ollut minusta kovinkaan sympaattinen. West Side Story -lainaukset eivät oikein innostaneet minua, sillä kyseinen musikaali on minulle outo. Yleensä ottaen kirjassa oli kuitenkin hyvä ajatus taustalla, joten aion lukea jatko-osan.
Arvosanaksi annan 3-
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Ihmisen puolella: Siri Kolu. Otava 2014.(P.I. #2)
Oma arvio:
Pidin tästä kirjasta enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska tässä oli enemmän yllätyksiä ja jännittäviä tapahtumia. Kolun kirjoitustyyli oli minulle vieraannuttava, mutta kun unohdin sen seikan, tätä oli soljuvaa lukea eteenpäin. Se, että sai kurkistaa teatterimaailman kulisseihin, oli todella kiintoisaa.
Henkilöhahmoissakin pääsin pintaa syvemmälle, sillä ainakin Mimosan, Pilvin ja Petrin hahmot kehittyivät. Pilvi oli pelottavan vahva ja rohkea päähenkilötyttö. Mimosasta paljastui loppua kohti yllätys, jota en olisi osannut arvata. Largosta vain en päässyt selvyyteen, ja minusta hänen ja Pilvin suhde oli ärsyttävä, puhumattoman epämääräinen, kieroutunut ja outo. Pilvin ja Petrin välit vaikuttivat minusta nyt lämpimämmiltä kuin ensimmäisessä osassa. Melko hyvä jatko-osa, mutta ei yltänyt lempparikseni asti. Tuleekohan sarjaan enää jatkoa?
Arvosanaksi annan 3,5.
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Iltasatuja maailmanpalosta: Siri Kolu. Otava 2021. (P.I. #3)
"Kun maailma haluaa nujertaa Pilvin ja hänen kaltaisensa, voi tarinoiden avulla säilyä hengissä.
Pilvin ja Julianin sairastama P-virus on muuttanut heidät. Pihmiset ovat vainottu vähemmistö, uhka ihmisille. He majailevat milloin metroasemilla, milloin hylätyissä tehtaissa, aina valmiina lähtöön. Pilvi alkaa kertoa tarinoita pelastamalleen Julianille, jotta tämä uskaltaisi nukahtaa.
Pihmisten on valittava, vaaditaanko paikka maailmassa sodalla. Pilville
selviää, että omienkin joukossa selviäminen riippuu tarinoista – ne
voivat pitää hengissä tai ajaa tuhoon.
Iltasatuja maailmanpalosta jatkaa itsenäisenä teoksena romaanien Pelko ihmisessä (2013) ja Ihmisen puolella (2014) tarinaa."(Otava)
Oma arvio:
Siitä on kulunut tovi, kun olen lukenut Siri Kolun kirjaduon Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella, joiden tarinaa tämä Iltasatuja maailmanpalosta jatkaa. Aiemmista osista muistan myös hyvin vähän. Eipä juuri auta lukea noita aiempien osien postauksiani kuuden vuoden takaa, sillä ne ovat nolostuttavan luokattomia arvioita. (Onneksi jotain kehitystä on selkeästi tapahtunut...) Olen lukenut molemmat kirjat, mutta arvioitani lukiessa tuntuu, niinkuin en olisi tajunnut niistä puoliakaan. Aargh. Pitänee lukea nuo joku kerta uudestaan, josko lukutaitoni olisi kehittynyt.
Yhteisönä emme ole oppineet mitään: olemme viruksen luoma kansa, mutta eristämme sairaamme yhtä tehokkaasti kuin ihmiset eristivät aikoinaan meidät. (s. 64)
Iltasatuja maailmanpalosta toimii itsenäisenä teoksena, mutta lukijaa auttaa varmasti, jos tuntee jo tarinan: kuinka maailmaan iski P-influenssavirus, joka muutti ihmisiä ihan uudeksi lajikseen, pihmisiksi, joilla on muun muassa parempi suorituskyky ja ylimääräisiä aisteja nykyihmiseen verrattuna. Toisaalta he ovat kykenemättömiä lisääntymään. Mutta tietysti vähemmistöön jäävät pihmiset joutuvat pian syrjityksi, pelätyksi ja sorretuksi kansanosaksi, jotka joutuvat piileskelemään epämääräisissä suojissa peläten, että heidät löydetään ja heidän suojapaikkansa räjäytetään taivaan tuuliin.
Nykyään tiedän paremmin: me emme ole uudet ihmiset, vaan väliaikaiset. Homo feris on välivaihe. Turha mutaatio. Meidän ääniemme hiljentyessä ihmiskunta tuntisi vain helpotusta. (s. 21)
Kirjan päähenkilö Pilvi oli 16-vuotias sairastuttuaan P-influnssaan. Hän pakeni Suomesta yhdessä rakkaansa Largon ja pelastamansa 7-vuotiaan pojan Julianin kanssa Eurooppaan, josta viimein monien vaiheiden jälkeen löytyi turvapaikka, Tehdas. Siellä nyt kolmikymppinen Pilvi ja lähes parikymppinen Julian asustavat. Largon ja Pilvin tiet erosivat jossain vaiheessa, josta osasyynä on ollut Julianin ja tämän journalistityttöystävänsä Livin toiminta. Nyt myös Livin ja Julianin välit ovat tulehtuneet, eikä Julian voi edes nukkua naisensa vieressä, joka on menettänyt elämänhalunsa ja lymyää huoneessaan. Julian on sotilasjoukoissa, kun taas Pilvin tehtävä on kuunnella Tehtaaseen pyrkivien tarinoita ja yrittää ottaa selkoa, ovatko ne totta vai eivät. Tarinan perusteella päätetään, otetaanko uusi pihminen Tehtaan suojiin vai saako hän hylkäävän päätöksen. Pilvi ei saa tallettaa tarinoita muualle kuin omaan muistiinsa, mutta muut eivät tiedä, että hän on tehnyt muistiinpanoja kaiken varalta.
Kauhein tarina, jonka olen katakombeissa kuullut, on tila, joka vain puristaa sisään tulleet kuoliaaksi, kuin suuren roska-auton puristin. Ihminen on kekseliäin, mitä tulee kärsimykseen ja kuolemaan. Leikkivä ihminen, tuhossaan hirvittävä. (s. 90)
Kirja ei ole helpoimmasta päästä, mutta kun tarinan sisään pääsee, se on hyvin palkitsevaa. Kirja koostuu Pilvin, Julianin ja Livin vuorottelevista näkökulmista, jotka jaksottelevat eri ajanjaksoissa lähtien vuodesta 0, joka on aika, jolloin rauhansopimus ihmisten ja pihmisten välillä purettiin, aina vuoteen 12, joka on kirjan tapahtumien keskiössä. Pilvi kokee raskaaksi roolinsa siitä, miten hän saa päättää ketkä sata onnekasta (?) pihmistä enää mahtuu heidän turvataloonsa. Kuulustelut ovat hänen arkipäiväänsä. Hän tietää, että Largo jossain kaukana tarkkailee häntä ja saa tarvittaessa yhteyden Pilviin, sillä he voivat kommunikoida ajatusten voimalla. Tämä on myös yksi metamorfoosin läpikäyneiden ihmeellisistä erikoiskyvyistä.
Kirjan tunnelma on hyvin raskas ja epätoivoisen synkkä, ja siksi hyvin onnistunut dystopia. Henkilöiden elämää seuraa pelko ja uhka tulevasta, ja Kolu on hyvin onnistunut välittämään sen taitavalla kirjoitustyylillään lukijalle. (Törmään muuten välillä sellaisiin sanoihin, joita en ole koskaan ennen nähnytkään. Harmi, kun en merkinnyt niitä mitenkään enkä nyt siis voi nostaa niitä tässä postauksessa esille.)
Henkilöhahmojen väliset suhteet ovat hämmentäviä eivätkä millään muotoa yksioikoisia. Livin ja Julianin välien epämääräisyys on alussa yhtä kysymysmerkkiä lukijalle, mutta pala palalta paljastuu, miksi Julian karttaa Liviä. Sitten Liv nakkaa lopullisen pomminsa Julianille ja Pilville, ja he tajuavat, että heidän on lähdettävä pakomatkalle Tehtaasta. Mutta miten Pilvi pääsee yhtään minnekään ilman, että Largo saa tietää.
Pakenen sinua, en voi muuta kuin paeta sinua, kun kanssasi käteni eivät koskaan ole täysin minun. (s. 197)
Largo, tuo suuri mysteerimies. Mitä edellisten osien päivityksestä saan selville, en ole ollut kovin vaikuttunut tuon puhumattomaksi mieheksi kutsutun körilään ja Pilvin suhteesta, ja sama hämmennys minulla on nyt myös tämän osan kanssa. Largon ja Pilvin suhde on vallankäyttöä, suoranaista pelkoa ja pakokauhua, mutta toki myös sitä suurimmasta suurinta intohimoa, joka ei katkea edes etäisyyteen. Onneksi loppua kohti löydän jo hiukan inhimillisyyttä (vai pitäisikö sanoa pinhimillisyyttä) tuosta suuresta, mahtavasta Largosta.
Kirjan lopussa, joka on kaikeksi onneksi melko toiveikas, väläytetään tietoa uudesta flunssankaltaisesta viruksesta, joka olisi saanut alkunsa Kiinasta.
"Ei se meille tule--- Me olemme tällainen harvaanasuttu pohjoinen niemi." (s. 320)
Touché.
Mitä ne kirjan iltasadut sitten ovat? Tarinoilla on tässä kirjassa suuri roolinsa, ovathan jo taloon pyrkivien tarinat mukana heti kirjan alusta saakka. Kirjan loppua kohti Pilvi kertoo myös omaa tarinaansa kuvitteellisesta Alexista, tarinaa, jota hän on aikoinaan kertonut pikku Julianille ja jota hän aikoo kertoa myös uusille sukupolville.
Olen lukenut kaikki sadut, olen kuullut Pilvin sadut. Tiedän miten saduissa käy.
En halua särkyä enkä särkeä ketään. En halua rakastua. Eikä sitä voi valita. (s.128)
Iltasatuja maailmanpalosta on synkän dystopinen ja älykkään psykologinen romaani aikuisempaan YA-makuun. En suosittelisi tätä vähän lukeneelle nuorelle haastavuutensa takia, mutta paljon lukeneelle ja tiedostavalle nuorelle toki. Toimii tosiaankin ihan yksinään tai aiempien osien jatkoksi. Onnistunut sarjan päätös kaiken kaikkiaan.
Arvosanani 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muissa blogeissa:
-
Samantyylistä luettavaa:
Korento-sarja: Anne -Maija Aalto
Delirium-trilogia: Lauren Oliver
Lisään kirjan Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti