Liitu-ukko: C.J. Tudor

Liitu-ukko: C.J. Tudor. Suomentanut Raimo Salminen. WSOY 2018.

Englanninkielinen alkuteos: The Chalk Man

"Vangitseva trilleri lapsuudenleikistä, joka menee vaarallisesti pieleen. Liitu-ukon yllätyskäänteet tyrmistyttävät taitavinta ja tottuneintakin lukijaa.

On vuosi 1986. Eddie ja hänen kaverinsa ovat kaksitoistavuotiaita. Liitu-ukot ovat heidän salainen koodinsa: he jättävät toisilleen viesteinä pieniä liitu-ukkopiirroksia, joiden merkityksen vain he tietävät. Mutta sitten salaperäinen liitumies johdattaa heidät suoraan paikalle missä silvottu ruumis lojuu - eikä mikään enää ole ennallaan.
30 vuotta myöhemmin ystävykset saavat kirjeen, joka sisältää ainoastaan kuvan liitu-ukosta. Sitten yksi heistä kuolee.

Eddie oivaltaa, että kykenee pelastamaan nahkansa vain selvittämällä, mitä kauan sitten todella tapahtui." (WSOY)

Kirjatraileri (englanninkielinen): https://www.youtube.com/watch?v=hvCam-weLr4

Oma arvio: 

Liitu-ukkoa on luonnehdittu  vuoden pelottavimmaksi kirjaksi. Liitutaulumainen kirjankansi, jossa liitu-ukko roikkuu hirtettynä hirsipuussa, on erittäin yhtä aikaa karmiva ja kaunis. Liitu-ukkokuvioinnit toistuvat kirjan selkämyksessä ja sisäkansissa. Olen erittäin utelias aloittamaan kirjan lukemisen ja valmistaudun hyytävään lukukokemukseen.

Kirjan tarina vuorottelee kahdessa ajassa.  Nykyajassa, vuonna 2016, kirjan minäkertoja, nelikymppinen Ed Adams, Eddie, saa yllättäin kirjeen lapsuusajan kaveriltaan Mickeyltä, joka tulee tekemään hänelle yllättävän tarjouksen.  Muut kaveripiirin jäsenet, Hoppo (David) ja Gav (Gavin) eivät innostu Mickeyn paluusta, ei etenkään Gav, joka on joutunut aikoinaan ikuisesti pyörätuoliin Mickeyn toilailun takia.

Kolmikon ei tarvitse kauaa miettiä suhtautumistaan Metal Mickeyn paluuseen, sillä vierailtuaan Eddien luona tämä katoaa. Mitä ihmettä hänelle tapahtui? Eddie saa kummallisen lappusen, joka muistuttaa häntä heidän lapsuuden liitu-ukkoviesteistään kotikatujen asvaltilla. Myös muut saavat viestejä, ja Eddie alkaa nähdä myös pelottavia valveunia, joissa häntä pelottelee lapsena jokeen hukkunut, Eddietä kiusannut Sean (joka on myös Mickeyn isoveli) sekä erikoinen lehtori Halloran, joka auttoi Eddietä tämän lapsuusaikanaan - sekä liitu-ukot.

Katsoin ympärilleni. Puiden rungot olivat täynnä piirroksia.Valkoisia liitu-ukkoja. Ja ne liikkuivat. Ne heiluivat ja hyppelivät puun kuorella kuin olisivat tanssineet jotain outoa, kammottavaa jig-tanssia. Ne sätkivät ja huitoivat tikkuraajoillaan. Kasvoja niillä ei ollut, mutta jotenkin tiesin niiden virnistävän minulle. Eikä ollenkaan iloisesti. (s. 280)

Kirjan toinen aika on takaumaa vuodesta 1986, jolloin pojat ovat 12-vuotiaita. Ystäväporukkaan kuuluu myös punatukkainen tyttö Nicky, jonka isä on hyytävä pastori Martin. Lapsuudenkavereilla on oma viestintäjärjestelmänsä: jokaisella on oma väri, jolla he piirtävät liitu-ukkoja toisten talojen edustalle, ja myös erilaisia nuolia ja merkkejä. Pojat joutuvat todistamaan kauhean tapahtuman tivolissa, jossa eräs huvipuistolaite silpoo kauniin nuoren tytön, Elisan, kasvot ja osan ruumista. Eddie ja lehtori Halloran antavat yhdessä ensiapua nuorelle tytölle, ja tämän jälkeen heidän välillään on pieni yhteys, vaikka Eddietä ajatus puistattaa. Hän kuitenkin saa myöhemmin apua Halloranilta pahassa paikassa ja tutustuu paremmin tuohon omituiseen opettajaan.

 Eddiellä on kotona huoli isästään, joka alkaa hiljakseen vajota muistisairauden syövereihin. Lisäksi hänen äitinsä työnkuvan takia perhe kärsii mielenosoittajien ja muun muassa pastori Martinin paheksunnasta. Eddien äiti on töissä aborttiklinikalla, ja tämä herättää paheksuntaa monissa. Kun kaupungissa tapahtuu pahoinpitely, myös Eddien isää epäillään.

Liitu-ukko kieputtelee juonta ovelasti suuntaan jos toiseen. Monet epäilykseni osoittautuvat vääriksi. Lopussa ei enää ole varma, kuka on kykeneväinen mihinkin. Pidän erityisesti Edin lapsuusajan kuvauksista, ne ovat aidontuntuisia ja suoria. Kirja imaisee hyvin mukaansa ja sen lukeminen on soljuvaa, mutta pelottavuudesta en menisi vannomaan. Ovela ja jännittävä juoni siinä on, mutta en ollut kertaakaan peloissani. Siinä mielessä olen hiukan pettynyt. Kirjan loppu on kuitenkin tajuttoman hämmentävä. Se pistää mielikuvitukseni lentämään ja kääntää kaiken päälaelleen.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin 
Kirjasähkökäyrä
Kartanon kruunaamaton lukija
Mininkirjat
Lukusoppi (KMV-lehti)

Samantyylistä luettavaa: 

Valhepeli: Ruth Ware
Ennen kuolemaani: S.K. Tremayne
Synkän metsän siimeksessä: Ruth Ware