Kirjanoita-sarja: Anne Leinonen

Kirjanoita: Anne Leinonen. WSOY 2017. (Kirjanoita #1)

Kansi: Laura Lyytinen, Istockphoto

"Tarinat voivat pelastaa henkesi.

Atorox-palkittu Anne Leinonen on kirjoittanut urbaanin fantasiaromaanin kahdesta symbioosissa elävästä kaupungista.

17-vuotias Aura näkee välähdyksiä toisesta maailmasta: kun hän katsoo näyteikkunaa Bulevardilla syyssäässä, ikkunasta heijastuu lumimyrsky ja hänen takanaan kulkee ihmisiä, joita ei ole olemassa. Hän asuu Helbyssä, joka vain muistuttaa 2010-luvun Helsinkiä.

Kokemukset ovat tehneet Aurasta uteliaan, mutta totuuden jäljille hän pääsee vasta aloitettuaan työt Menetettyjen unelmien talossa. Siellä Aura tutustuu kirjoihin täynnä taikaa ja noitiin, joiden tehtävä on säilyttää kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä - sekä kiehtovaan Pyryyn, jolla on salaisuus.

Pian Aura huomaa ratkaisevansa montaa eri arvoitusta. Miten valita puolensa, kun ei tiedä käyvänsä taistelua?

Anne Leinosen fantasiakudelmassa kaikki on mahdollista." (#kirja)

Oma arvio:

Aura astui keskemmälle huonetta ja näki lähimpien vitriinien sisälle. Hän ymmärsi ympärillään olevan aarteen arvon, vaikka ei ollut koskaan aiemmin todella nähnyt tai pitänyt kädessään hyllyjen sisältämiä esineitä.

Vitriineissä oli kirjoja. Ohuita ja paksuja, tummakantisia ja kirkkaita. Leveitä, korkeita, matalia, järkäleitä, pienenpieniä. Aitoja ja oikeita paperisia kirjoja. (s. 28)

Millaista olisi elää maailmassa, jossa sähkölaitteet olisivat tuhonneet kaikki kirjat ja paperi olisi tullut tiensä päähän? Anne Leinonen on luonut kirjaansa Helsingin rinnakkaistodellisuuden, Helbyn, jossa tarinoita voi lukea enää elektronisilta läpysköiltä ja paperin korvikkeeksi on valmistettu eräänlaista älymuovia - ja jossa kirjat ovat historiaa. Kirjan päähenkilö Aura saa kuitenkin tietää salaisuuden niin itsestään kuin kirjoista: sen lisäksi, että hän on alkanut nähdä välähdyksiä toisesta todellisuudesta,  hän saa tietää olevansa yksi kirjasieluisista noidista, joka osaa taikoa kirjojen sanojen avulla. Lisäksi hän pääsee uuden työpaikkansa myötä tutustumaan salaperäiseen kirjavarastoon, jossa on vielä tallessa lukematon määrä varjeltavia kirjoja. Hänen uusi työnantajansa Raisa sekä kahvilassa asuva Pyry opastavat Auraa käyttämään sanoja taikomiseen - apuna esimerkiksi Edgar Allan Poen Korppi tai J.R.R. Tolkienin Hobitti - Sinne ja takaisin.

- Painettu teksti on kaiken alku ja juuri. Vain painetut lauseet merkitsevät, Raisa luennoi samalla. - Ja kuinka tärkeää on tietää, mitä sanoja käyttää missäkin tilanteessa. Sanat voivat pelastaa hengen. (s.99)

Auran äiti on kadonnut jäljettömiin hänen ollessa yksivuotias, kuten moni muukin ihminen, kun maailma oli mennyt tuolloin kertaheitolla sekaisin. Tämän jälkeen kehä kolmosen ulkopuolelle ei ollut enää asiaa ja sitä kutsutaan Joutomaaksi. Siellä sanotaan olevan pelottavia otuksia, kuten terävähampaisia matoja. Auran ja hänen isänsä elämään on ujuttautunut viime aikoina Inga-täti, joka tuntuu pitävän otteessaan isää. Hän yrittää myös kovasti määräillä Auraa, joka kuitenkin pistää hanakasti vastaan. 

- Olet ihana, Aura sanoi ja halasi Pyryä. - Onneksi me tutustuttiin. 

- Samoin. Sä olet tehnyt mun elämästä mielenkiintoisemman.

- En välitä siitä, kuka tai mikä sä olet. Aura kuiskasi ja painautui tiukemmin Pyryä vasten. (s 156)

Aura tutustuu paremmin Pyryyn, joka toimii tytölle mainiona oppaana taikomisessa. Pyry tuntuu kuitenkin salaavan jotain, ja häviää yhtäkkiä jäljettömiin. Aura yrittää löytää Pyryn ja matkustaa tämän takia myös vaaralliselle matkalle Joutomaalle, johon hän ottaa mukaan ystävänsä Silken. Silke ei ole kirjasieluinen, mutta ottaa yllättävän hyvin vastaan tiedon ystävänsä erikoiskyvyistä.

Kuva: Pixabay

Kirjanoita on erittäin helppolukuinen ja mukava niin juoneltaan kuin aiheeltaan. Pidän siitä, miten tarinoista ja sanoista on valjastettu taikavoimia ja kirjoja suorastaan palvotaan. Tekstissä vilisee jatkuvasti intertekstuaalisia viitteitä monista eri teoksista, niin taikomisen yhteydessä kuin muulloinkin.  Kirjasieluisuus on ihana määritelmä ihmisestä, joka tajuaa sanojen arvon - taidankin alkaa nimittää itseäni kirjasieluiseksi. Kirjassa on sopiva ripaus romantiikkaa ja jännitystä sekä yllättävä käänne lopussa, jonka kyllä hieman uumoilinkin tapahtuvaksi. Tarina on huolella loppuun mietitty ja lukijalle avattu, ja se takaa aina miellyttävän lukunautinnon.

Aura kallisteli kirjaa ja siveli sivuja sormenpäillään. Hän oli tunnistavinaan puuttuvan sanan sieltä, toisen täältä, sitten kokonaisia lauseita. Hän sulki silmänsä ja näki taian mukaansa imaisemat sanat. Ne soljuivat tasaisena virtana hänen tietoisuuteensa. (s. 210)

Helsinki ja Helby rinnakkaisina ulottuvuuksina on kutkuttava asetelma, ja seuraavassa osassa jännitetäänkin sitten, yhdistävätkö noidat nämä kaksi todellisuutta vai antavatko he yhteyksien katketa kokonaan näiden kahden todellisuuden välillä? Miten käy Helbyn? Minua jää myös askarruttamaan, löytääkö Aura äitinsä. Jään uteliaana odottelemaan sarjan toista osaa Noitakirja, jonka nimi tulee kaikkein arvokkaimmasta kirjasta, jota Helbyn noidat etsivät.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Kirjanoita muissa blogeissa:

Luetaanko tämä? 
Mustetta paperilla
Unelmien aika
Yöpöydän kirjat

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

Noitakirja: Anne Leinonen. WSOY 2018. (Kirjanoita #2)

Kansi: Laura Lyytinen / IStockphoto

"Jokainen kirja kantaa sisällään taikuuden kipinän.

Kirjanoidan tarinan päättävässä Noitakirjassa Aura löytää itsestään väkevän noidan.

Selma on siepannut Pyryn mukaansa Helbystä Helsinkiin. Auran on seurattava heitä, mutta kaikki helpot tiet on katkaistu. On kuljettava Nuuksion epävakaan erämaan halki. Käy ilmi, että matkalla Helsinkiin oma mielikuvitus on pahin vihollinen.

Helsinki osoittautuu vaaralliseksi, sillä siellä noitia metsästetään. Liittolaisia löytyy yllättävistä suunnista, mutta mahtavimman loitsukirjan, Noitakirjan, löytäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä, sillä kaupunki on täynnä kirjoja. Auran on Pyryn lisäksi kyettävä auttamaan myös Helbytä, joka on vaarassa tuhoutua.

Loitsu kerrallaan Auran voima kasvaa, mutta voiko taika koskaan peitota kaikkia eri puolilta nousevia uhkia?" (WSOY)

Oma arvio:

Pidin Kirjanoita-teosta kiehtovana niin maailmansa kuin tapahtumiensa vuoksi, mutta sitten tämä toinen osa, Noitakirja, ei meinannut lähteä minulla millään käyntiin. En tiedä, onko vika siinä, että ensimmäisen osan lopussa tuli niin paljon käänteitä ja paljastuksia, että tunnelma Noitakirjassa tuntuu jollakin tapaa kuluneelta, lätsähtäneeltä. Toimintaa ja käänteitä tässäkin osassa kyllä piisaa, mutta jotenkin nyt en vain niin kovasti viihtynyt kirjan parissa.

Tässä sarjan toisessa osassa Aura lähtee ystävänsä Silken, joka on vielä lumouksen vallassa, sekä inhoamansa Miron, antikvaristin, kanssa kohti Nuuksion Joutomaa-aluetta, jossa pitäisi vielä olla toimiva portaali Helbyn rinnakkaismaailmaan Helsinkiin. Nuuksiossa todellisuus on hyvin vääristynyttä ja omituista. Aura kuitenkin pääsee ystävineen Helsinkiin, mutta kohtaa siellä monenlaisia uusia vaaroja. Helsingissä on myös moni asia toisin kuin taianomaisessa Helbyssä.

 Aura oli edelleen tyrmistynyt ja ihastunut näkemästään. Kauppaan olisi voinut jäädä asumaan - kaikki se paperi ja sanat niihin painettuna, kenen tahansa saavutettavissa... Eikä yksikään noista teoksista räjähtänyt tai syttynyt palamaan joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Helsinkiläiset olivat onnekkaita, kun heillä oli tavallisia kirjoja! (s. 67-68)

Auran ihastus Pyry ilmaantuu tarinan edetessä takaisin tytön elämään, tosin aaveena, sillä hän ei voi olla rinnakkaismaailmassa omassa ihmishahmossaan. Aura ei tunnu pääsevän millään Noitakirjan jäljille, saati että hän pääsisi selvyyteen, kuka on lopulta pahiksien pahis: onko se Selma, joka kaappasi edellisessä osassa Pyryn mukaansa Helsinkiin vai Raisa, jonka kerrotaan myös olleen osallisena rinnakkaismaailmojen syntyyn. Kaikelle löytyy lopulta melko erikoinen selitys, joka kyllä yllättää lukijan puun takaa. Siitä iso kiitos, vaikka en itse kovin ilahtunut kirjan loppuratkaisuista. Tapahtumat menevät loppua kohti melko monimutkaisiksi. Ei sillä, että kaiken pitäisi aina olla niin helppoa, mutta olisin jotenkin toivonut tälle kirjasarjalle kevyempää ja yksiselitteisempää loppua.

Kuva: Pixabay

Auran ja Pyryn romanssi muistuttaa rakkauselokuvien helmeä Ghost - näkymätön rakkaus. Aura tuntee välillä Pyryn lämmön lähellään ja näkee tästä vain hailakan heijastuksen. He viettävät unenomaisia helliä hetkiä, Pyry aaveena ja Aura omana lihallisena itsenään. Pariskunnan loppu on melko surullinen, mutta toivoa on kuitenkin ripauksen verran.

Tuuli toi mukanaan laulua.Se oli se sama sävel, joka oli kutsunut Auraa puoleensa Kirjatalossa. Sanat olivat tyystin uudet: Mene pois, korppiseni, paha tunteeni. Ja korppi vastaa: En koskaan! (s. 46)

Minusta Noitakirja olisi toiminut paremmin vähän vähemmällä fantasiaelementtien määrällä. Pelkkä rinnakkaismaailmojen olemassaolo ja taikuus olisi tehnyt sarjasta sopivan,  mutta esimerkiksi ihmissudet ovat mielestäni liikaa, etenkään kun niillä ei ole juonen kannalta kuitenkaan merkittävää osaa. Ihmettelen myös, miksi ihmeessä klovnit on mainittu muutaman kerran lähinnä Auran pelkojen kohteena. Ne eivät jotenkin sovi kirjan maailmaan. Kiehtovinta on Auran kirjakatkelmien käyttäminen taikomiseen, mutta olisin ehkä kaivannut vielä enemmän kehitystä hänen kyvyissään. Myös Aurassa tapahtuva eräs muutos on minusta tarpeeton juonen kannalta, ja se jää tarinassa jotenkin keskenkäsitellyksi.

Pidän kovasti kirjan lopussa olevasta kirjalistasta, jossa on siis lueteltu Auran mukana kantamat taikakirjat ja muita tarinassa sivuttuja teoksia. Kiva, että Leinonen on käyttänyt kirjassa vaihtelevasti niin vanhempaa (esim. Kallaksen Sudenmorsian) että uudempaa ja vähemmän tunnettua kirjallisuutta (esim. Saloranta: Stepanin koodeksi.)

Arvosanani 3

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Noitakirja muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko) 

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

Samantyylistä luettavaa:

Loihtijakronikka-sarja: Kami Garcia ja Margaret Stohl 

Louhi-sarja: Mervi Heikkilä