"Tähtien teillä lomailevat Jinn ja Phyllis löytävät pullopostia avaruudessta. Viestissään Odysseus Mérou kertoo tutkimusmatkasta vasta löydetylle asutulle planeetalle.
Pian paljastuu, että planeettaa hallitsevat älykkäät ja väkivaltaiset apinat. Evoluutio on kehittynyt eri suuntaan kuin maassa. Pääsevätkö Odysseus ja hänen toverinsa pakoon apinoita, saati sitten palaamaan kotiplaneetalleen? Miten käy Odysseuksen rakkaan Novan?"
Oma arvio:
Jo neljättä kertaa olen mukana kirjabloggaajien klassikkohaasteessa, jossa tavoitteena on paikata omia kirjallisia aukkojaan. Toisin sanoen, jokainen valitsee luettavakseen jonkin klassikon, jonka lukemattomuus hävettää ja nolottaa myöntää. Klassikon määritelmä on meillä melko väljä. Tällä kertaa klassikkohaastetta luotsaa Niina T Yöpöydän kirjat -blogista.
Tässä aiemmat klassikkoni:
Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 2 (Tuijata.Kulttuuripohdintoja): Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling
Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 1 (Reader, why did i marry him): Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien
Apinoiden planeetta -tarina tunnetaan ehkä yleisimmin lukuisien sen pohjalta tehtyjen elokuvien kautta, joita minäkin olen yrittänyt joskus katsoa, mutten ole pystynyt. Jotenkin ne ovat vain olleet niin luotaantyöntäviä. Nyt päätin tarttua tähän ranskalaiskirjailijan Pierre Boullen teokseen ja ravistaa ennakkoluuloni tästä konseptista, sillä olen kuullut tästä kirjasta kehuja.
Tarinan alussa tulevaisuuden avaruuslomailijat Jinn ja Phyllis saavat luettavakseen pullopostia, jossa Odysseys alkaa kertoa merkillisestä matkastaan Sororin planeetalla. Heidän tutkimusryhmänsä laskeutuu tälle Betelgeuse-tähteä kiertävälle planeetalle avoimin ja uteliain mielin, toiveenaan löytää älyllistä elämää. Pian he huomaavatkin siellä olevan ihmisiä - tai he näyttävät ihmisiltä, mutta käyttäytyvät täysin alkeellisesti. Odysseys kiinnittää erityistä huomiota kuvankauniiseen Novaan.
En koskaan unohda millaisen vaikutuksen hänen ilmestymisensä minuun teki. Pidätin henkeäni nähdessäni tämän ihmeen kauniin Sororin olennon joka ilmestyi meille kuohujen koristamana Betelgeusen verenkarvaisessa valossa. Se oli nainen, oikeastaan tyttö, ellei se sitten ollut jumalatar. Hän toi rohkeasti esiin naisellisuutensa suunnattoman suurta aurinkoa vasten; hän oli aivan alaston eikä hänellä ollut muita koristeita kuin melko pitkä harteille valuva tukka. (s.28.)
Tutkimusryhmän jäsenet huomaavat pian, että asetelma Sororilla on täysin päinvastoin kuin Maassa: simpanssit, gorillat ja orangit ovat ainuita älyllisiä olentoja, jotka hallitsevat maailmaa, ja ihmisennäköiset otukset ovat alistettuja olentoja, joita vangitaan apinoiden tieteellisiin tutkimuksiin ja kokeisiin. Myös Odysseys ja Nova vangitaan sotaisien gorillojen hyökkäyksessä. Odysseys alkaa järjestelmällisesti osoittamaan apinoille, että hän ei ole kuten muut vangit. Eräs simpanssinaaras Zira huomaa Odysseyksen älykkyyden, alkaa pian opettaa tälle apinoiden kieltä ja auttaa hänet pois vankeudesta. Hän tutustuttaa miehen myös omalle kihlatulleen, arvostetulle tutkijalle Corneliukselle. Ziran ja Odysseyksen välinen ystävyys saa välillä hyvinkin lämpimiä sävyjä.
"Kunnioitettu puheenjohtaja.
Jalosukuiset gorillat.
Viisaat orangit.
Älykkäät simpanssit.
Oi apinat!
Sallikaa ihmisen puhutella teitä.
Minä tiedän, ett' minun ulkonäköni on irvokas, hahmoni luotaantyöntävä, kasvojeni sivukuva eläimellinen, hajuni inhottava, ihonvärini vastenmielinen."(s. 140.)
Pian alkaa ilmetä, että ehkeivät apinat olekaan olleet aina vallalla Sororin planeetalla. Kun Nova synnyttää Odysseukselle lapsen, apinat ja etenkin niiden häikäilemätön orankijohtaja Zaius alkavat kokea tämän kolmikon uhaksi. Onneksi Cornelius ja Zira keksivät nerokkaan ratkaisun, jolla tämä perheenalku saadaan turvaan. Kaikki ei kuitenkaan lopu onnellisesti, sillä lopussa tapahtuu melko hätkähdyttävä ja lohduton käänne. Sen annan jokaisen lukijan itse selvittää.
- Nuo apinat, kaikki nuo apinat, ääni sanoi ja sen sävy oli levoton, - jo jonkin aikaa ne ovat vain lisääntyneet ja lisääntyneet, vaikka yhteen aikaan näytti siltä että niiden suku sammuisi. Jos sitä jatkuu, niin pian niitä on melkein yhtä paljon kuin meitä...(s. 197.)
Apinoiden planeetta herättää miettimään meidän planeettamme tilaa, ihmisten valta-asemaa ja keskinäisiä valtasuhteita (vrt. orangit, simpanssit ja gorillat) ja sitä, mitä jos evoluutio olisi meilläkin vienyt asiat eri suuntaan. Apinoiden julmat kokeet Sororin ihmisille järkyttävät Odysseystä, vaikka hän tietää, että niitä samoja kokeita on tehty Maassa apinoille. Lopussa hän ja Zira meinaavat suudella, mutta kavahtavat toistensa rumaa ulkomuotoa eivätkä voi päästä yli siitä, vaikka ovat tulleet hyvin läheisiksi toisilleen. Novan kanssa Odysseys on valmis jatkamaan elämäänsä, vaikka tämä on kauniin ulkomuotonsa alla enemmän eläin kuin ihminen.
Kirja viihdytti minua oikeastaan enemmän vasta loppupuoliskolla, sillä alussa tarina ja Odysseyksen Novan jumalointi tuntui jotenkin naiivilta. Kun Odysseys alkoi ystävystyä Ziran ja Corneliuksen kanssa, juoni alkoi muuttua kiintoisammaksi. Kirjan loppu on aivan mahtavan ällistyttävä, enkä olisi sitä kyllä osannut etukäteen aavistaa. Mielenkiinnosta ajattelin katsoa Tim Burtonin vuonna 2001 ohjaaman elokuvasovituksen kirjasta.
Olen taas kerran ylpeä itsestäni, että olen lukenut yhden klassikon lisää. Seuraava klassikkohaaste päättyy 31.7.2017 ja siihen minulla on jo teos valmiina.
Arvosanani tälle 3,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Apinoiden planeetta muissa blogeissa:
Lisäsin tämän Helmet-lukuhaasteessa kohtaan:
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
4 kommenttia:
Minä olen katsonut alkuperäisen filmatisoinnin sekä niistä uusista Apinoiden planeetan synnyn, joka on muuten todella hyvä leffa, suosittelen. En tiennyt, että tämä on alunperin ollut kirja!
Elokuvana tämä oli oikein viihdyttävä. En sitten tiedä kuinka uskollinen elokuva(t) ovat tälle kirjalle. Tämäkin voisi olla ihan kiinnostava lukukokemus elokuvan jälkeen.
Hienoa, että pidit kirjasta. Oli mukava nähdä, että otit sen haasteeseen mukaan. Minä luin kirjan vasta nähtyäni useamman elokuvan ja tv-sarjan, johon hullaannuin nuorena plikkana. En tiedä onko Burtonin leffa se suositeltavin, itse pidin Charlton Hestonin elokuvasta paljon, vaikka apinat ei niin aidoilta näytäkään. Olin varmaan otollisessa iässä.
Klassikkohaasteet ovat mukavia. Tulee luettua jotain normaalin tbr-listan ulkopuolelta ihan tarkoituksella.
Minä olen myös katsonut elokuvia, enkä myöskään ole ajatellu, että elokuvan käsikirjoitus perustuu kirjaankin. Tämä voisi olla myöhemmin luettava kirja - oisi sopivasti hyvin erilaista luettavaa kuin tämän hetkinen historiallis-uskonnollinen kirjallisuus
Lähetä kommentti