Punaisen luostarin kronikoita -sarja: Maria Turtschaninoff

Maresi. Punaisen luostarin kronikoita: Maria Turtschaninoff.  Suomentanut Marja Kyrö. Tammi 2014. (Punaisen luostarin kronikoita #1)

Ruotsinkielinen alkuteos (2014): Maresi. Krönikor från Röda klostret.

"Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa. Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri purjelaiva ilmestyy horisonttiin -- onko Jain isä sotajoukkoineen tulossa? Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta. "

Oma arvio:

Maria Turtschaninoff (maailman vaikein sukunimi kirjoittaa) on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Hän kirjoittaa nuorten fantasiaa, ja olen kuullut Maresista paljon ylistyksiä - onhan teos myös vuoden 2014 Finlandia Junior -voittaja. 

Maresi on hieno tarina matriarkaalisesta, saarelle eristäytyneestä yhteisöstä, jonka  tarinaa kuusitoistavuotias Maresi-niminen neitokainen kertoo. Saarelle kätkeytyy paljon mystisiä voimia ja legendoja, ja kaikilla saaren naisilla on jokin oma kutsumuksensa. Maresi viihtyy sisar O:N kanssa Tiedon talossa, joka on täynnä kirjoja ja tarinoita saaren historiasta. Kun saarelle saapuu laivalla resuinen ja vaitonainen Jai, tällöin kolmetoistavuotias Maresi saa tytöstä lukukaverin ja opastettavan. Jai alkaa pikku hiljaa valottaa menneisyyttään ja kokemiaan kauhuja, joilta hän ei usko olevansa luostarisaarellakaan turvassa.

Verisimpukasta Luostari on saanut nimensäkin, vaikka sisar O kyllä huomautti mainitessani siitä, että syitä on muitakin. Pyhä elämänveri ja sen sellainen, mutta niistä minulla ei vielä oikein ole käsitystä.

Saaren naisten hiuksiin on kätkeytynyt valtavasti voimaa, jota he saavat esiin erityisellä kuparikammalla. He elävät lähes kokonaan omavaraisesti, ja saavat tuloja harvinaisilla verisimpukoilla värjätyistä, kaikkialla himottavan punaisista kankaista. Heidän jumalansa on Alkuäiti, jonka sanotaan olevan jokaisessa naisessa sisällä ja jakaantuvan Neitoon, Äitiin ja Akkaan. Akka on pimein puoli, itse kuolema, ja Maresi eri toten pelkää Akan kutsua, sillä se on vienyt hänen pikkusisarensa.

Se oli ovi, korkea ja kapea ovi, ja se hohti hopeisena kuun voimakkaassa valossa. Se oli suljettu, mutta aistin sen takana odottavan pimeyden. Pimeyden niin tiheän, ettei edes kuunvalo päässyt tunkeutumaan sen läpi. Se oli nälkätalven ovi, jonka takana odotti Akka.

Kirjan miljöö ja tunnelma tuo kovasti mieleeni Siiri Enorannan fantasiaromaanin Surunhauras, lasinterävä, joka oli sattumoisin viime vuonna (2015) Finlandia Junior -ehdokkaana. Maresi on siitä erikoinen kirja, että minkäänlaista romanssia, ei edes sen viritelmää ei ole havaittavissa. Harmi, sillä minä aina kaipaan jotain säpinää tarinaan kuin tarinaan. Maresin ja Jain hiljalleen syvenevä ystävyyden kuvaus on kuitenkin mukavaa luettavaa, samoin kuin ylipäänsä elämä luostarisaarella päivän askareineen, myytteineen ja lopun jännittävine käänteineen.

Kirjat ja niihin kätkeytyvät tarinat ja tieto ovat kirjassa hyvin tärkeä teema, samoin naisista kumpuava Alkuvoima. Tarina kätkee sisäänsä paljon, vaikka onkin melko nopeaa luettu. Alkujaan naisten kerrotaan paenneen miehiä saarelle, eikä siksi saarelle ole miehillä edelleenkään asiaa. Tästä saaren naisyhteisön syntytarinasta olisi mieluusti lukenut lisää.

"Mutta kaikki voima maailmassa on peräisin Alkuäidistä, joka maailman aikoinaan synnytti", Sisar O jatkoi."Hänen voimansa virtaa maassa kuin  veri meidän suonissamme.---"

Sain hiljattain arvostelukappaleen sarjan itsenäisestä jatko-osasta Naondel, joka oikeastaan kertoo ajasta ennen Maresin tapahtumia. Aionkin lukea sen mielenkiinnolla heti tähän perään.

Arvosanani tälle 4+

Tämän kirjan ostin uuden veroisena nettikirppikseltä.

Maresi muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko Saari)
Taikakirjaimet
Mari A:n kirjablogi
Morren maailma
Sekaisin kirjoista
Kirjaneidon tornihuone
Ullan Luetut Kirjat
Eniten minua kiinnostaa tie



Naondel. Punaisen luostarin kronikoita: Maria Turtschaninoff. Suomentanut Marja Kyrö. Tammi 2016. (Punaisen Luostarin kronikoita #2)

 Ruotsinkielinen alkuteos (2016): Naondel. Krönikor från det Röda Klostret.


"Palkitun Maresin itsenäinen jatko-osa Naondel palaa ajassa taaksepäin, Punaisen luostarin perustamista edeltäviin tapahtumiin.Nuorille aikuisille suunnatussa kirjassa päähenkilöt, naiset ja tytöt kertovat kukin oman, ravisuttavan tarinansa. Kaikkia yhdistää sama kohtalo: joutuminen julman Iskanin haaremiin. Kaunis mutta säälimätön romaani vangitsee lukijan tiukkaan nyrkkiinsä, josta on vaikea ravistella itseään irti. Upeasti kirjoitetulle, intensiiviselle tekstille voi kuitenkin vain antautua.

Ensimmäisenä ääneen pääsee Kabira. Tytön elämäntehtäväksi on annettu vaalia Anjia, lähdettä, jonka suunnattoman voiman niin hyvään kuin pahaan vain hän tuntee. Hyvässä perheessä kasvanut nuori Kabira rakastuu visiirin poikaan, Iskaniin, ja huumassaan hän tulee paljastaneeksi miehelle lähteen salaiset voimat. Vallanhaluinen Iskan tajuaa heti voivansa hyödyntää lähdettä ja tyttöä omiin, paholaismaisiin tarkoituksiinsa.

Muut naiset saapuvat haaremiin kuka mistäkin syystä. Nomadiheimosta tuleva Garai on joutunut myytäväksi orjamarkkinoilla. Orseola taas kuuluu puissa elävään kansaan, unienkutojana hän pystyy vaikuttamaan toisten uniin ja niiden sisältöön. Voimakkaaseen naissoturi Sulaniin Iskanin väkivaltaisuus kohdistuu erityisen raakana. Sisarellinen yhteishenki ja tahto ei synny hetkessä, mutta naisten ja tyttöjen voima on suunnaton, kun on oikea hetki toimia."

Oma arvio:


Jäin Maresi-kirjan luettuani kaipaamaan lisää tietoa siitä, miten naiset alunperin joutuivat Menosin saarelle, mitä pahaa he joutuivat kohtaamaan, joka sai heidät jättämään kaiken taakseen ja purjehtimaan Naondel-laivalla asumattomalle saarelle? Nyt sain vastauksia, ja olen erittäin onnellinen.

Sen jälkeen yksikään meistä ei ollut sama kuin ennen.Tunsin sen sisälläni, voiman, joka oli ottanut minut haltuunsa. Näin täysin uudella tavalla. Näin, mikä mahti oli lähteen vedessä. Näin sen yhtä selkeästi kuin näin että veri on punaista. Kun katsoin toisia naisia, näin, että voima oli nyt heissä, kaikissa eri tavoin.

Naondel on minusta syvällisempi, raadollisempi, tunteikkaampi kuin edeltäjänsä. Pidän oikein kovasti siitä, miten se esittelee kaikkien näiden naisten tarinan mitään säästelemättä ja tuo synkkiä sävyjä mukaan. Kirjassa on välillä melko rankkoja kohtaloita, eikä tarinan miehistä ole hirveästi hyvää sanottavaa. Lohtua tuo kuitenkin naisten voima, heidän yhteen hiileen puhaltaminen (vaikkei se alussa heti luonnistukaan) ja omien voimiensa löytäminen.

Kun alkuun aloin lukea Kabiran tarinaa, ajattelin, että nyt pääsen kunnon romanttisen tarinan pauloihin, mutta juoni kääntyikin aivan erilaiseen suuntaan. Iskan, joka alussa vaikuttaa hurmaavalta mieheltä, onkin tarinan pahis, joka joutuu mystisen anji-lähteen pauloihin ja käyttää tästä saatua voimaa vääryyksiin. Hänen ensimmäinen vaimonsa Kabira saa hyvin pian huomata, ettei häntä tarvita kuin poikien synnyttämiseen - kun taas Kabiran sisar Lehan saa lämmittää miehen vuodetta. Iskan alkaa haalia jalkavaimoja, joilla kaikilla on hiukan eri tarkoituksensa.

Garai on ensimmäinen jalkavaimo, jonka Iskan ottaa. Hänellä on parantajan kyky ja taito käyttää kasveja, ja Kabira huomaa tämän, joten hän auttaa tätä kokoamaan omaa kasviota. Muuten naisten välit ovat yleensä melko etäisen viileät, mutta tosi paikan tullen he seisovat toistensa rinnalla.

En sure. Minussa ei ole tilaa surulle. Olen luomassa nahkaani. Vanhan alla on vielä vanhempi. Kova ja sitkeä, ja hyvin kestävä. Siinä nahassa ranteeni ovat täynnä arpia. Arpi jokaista uhria kohden.

Sulani ei ole tottunut katsomaan sivusta, kun miehet taistelevat. Hän on tappavan vaarallinen soturinainen, joka on syntynyt joesta. Iskan nappaa myös hänet jalakavaimokseen eräällä sotareissullaan. Sulani tuntee syvää yhteyttää palatsi palvelijattareen, Estegiin, ja heidän tarinaansa tulee melkoinen yllätyspaljastus lopussa.

Joskus kun katselin heitä, toivoin, että joku koskettaisi minuakin noin. Miehen jäljiltä taas toivoin, ettei kukaan koskettaisi minua enää koskaan.

On nautinto lukea näin monisäikeistä tarinaa, jossa jokainen hahmo on loppuun asti rakennettu. Erityisen mielenkiintoinen on Orseolan tarina: hän on kotoisin suistomaalta, jossa ihmiset asuvat puissa. Orseolalla on unienpunojan kyky, ihan kuten hänen äidillään ja isoäidilläänkin on. Se on hänelle niin siunaus kuin vitsauskin, sillä hän ei voi estää ajautumasta muiden ihmisten uniin, ja se on hyvin kuluttavaa. Iskan on hyvin mielissään saadessaan jalkavaimon, joka kutoo hänelle juuri mieluisimmat unet.

Orseola istui itsekseen nurkassa mumisemassa. Joskus unet käyvät hänelle liian raskaiksi. Olen ryhtynyt keittämään hänelle lientä sowanesta ja auliumista. Se antaa syvän ja rauhallisen unen. Mutta en pysty auttamaan häntä, kun hän on hereillä ja kun muiden unet pysyttelevät läsnä ja ahdistelevat häntä.

 Iskan ei hyväksy tyttölapsia, joten hän pyrkii niistä eroon. Kabira onnistuu kuitenkin synnyttämään mieheltään salassa tyttölapsen, jota hän naamioi pojaksi: Orano muille, Esiko äidilleen. Mukaan naisjoukkoon tulee  epämuodostunut ilotyttö Glarás sekä neitsytuhri Iona, joka ei salli Iskanin kajota häneen. Hän kutsuu isäntäänsä Hirviökseen, joka on hänen uskomuksensa mukaan hänen kuolemakseen.

Tarina soljuu luonteikkaasti kohti lopullista käännettä, joka yhdistää nämä kaikki naiset ja johdattaa heidät uuteen alkuun. Luostarisaaren alkuvuosista en ikävä kyllä saa tällä kertaa lukea, mutta ehkäpä ensi vuonna ilmestyvässä sarjan kolmannessa osassa kerrottaisiin jotain niiltä ajoilta. Toivoisin myös, että saisin tietää, mitä Maresille kuuluu: saiko hän perustettua koulun ja palasiko hän Menosiin enää koskaan?

Arvosanani tälle hienolle tarinalle 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 Naondel muissa blogeissa:

Sekaisin kirjoista
Luetaanko tämä?
Kirjoihin kadonnut

Maresin voima: Maria Turtschaninoff. Suomentanut Marja Kyrö. Tammi 2018 (Punaisen luostarin kronikoita #3)

 Ruotsinkielinen alkuteos (2018): Breven från Maresi. Krönikor från det Röda klostret. Kansi: Laura Lyytinen/Istockphoto


"Nuori Maresi on jättänyt Punaisen luostarin. Hän taivaltaa kohti kotikyläänsä, josta hänet lähetettiin aikoinaan nälänhätää pakoon. Luostarin sisaret ovat varustaneet Maresin paitsi vankoilla tiedoilla ja taidoilla myös hopearahoilla, jotta hän voi toteuttaa haaveensa: perustaa koulun kotiseutunsa tytöille.
Maresin perhe on suunniltaan onnesta, kun varttunut neito palaa pohjoiseen kotimaahansa, joka kärsii hallitsijoiden mielivallasta. Tytön sopeutuminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä Maresi on aivan erilainen kuin seudun muut nuoret naiset.

Vähitellen Maresi kypsyy tajuamaan omien voimiensa laajuuden. Hän saa myös käyttää niitä täysillä kansansa hyväksi, kun kauhistuttava uhka lähestyy heidän kaikkein pyhintään. Järisyttävän jännittävien tapahtumien myötä Maresi myös ymmärtää, että hänen ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin. Hän kohtaa myös syntymän ja kuoleman - sekä suuren rakkauden." (Tammi)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789520401740_lukun.pdf

Oma arvio: 

Punaisen luostarin kronikoita -trilogia on piinannut lukijoitaan ilmestymällä harvakseltaan kahden vuoden välein. Ehkä se on ihan hyväkin, sillä trilogian jokainen osa on osoittautunut huippuunsa hiotuksi timantiksi, huolella ja ajan kanssa tehdyksi teokseksi, joita on ilo lukea. Jokainen sarjan teos on hiukan erilainen, vaikka ne tukevat samaa tarinaa ja sanomaa: naisten voimaa, yhteishenkeä ja arvokkuutta. Kun avausosassa Maresi ollaan luostarisaarella Menosissa, toinen osa Naondel palaa aikaan ennen luostarisaaren perustamista. Nyt trilogia päättyy mihinkäs muuhunkaan kuin Maresin tarinaan, joka jäi avausosassa siihen, kun hän poistuu hopearahoinensa saarelta palatakseen takaisin kotikyläänsä Rovasiin perustaakseen koulun  ja siirtämään oppinsa kotikylänsä lapsille.

Kaikkein eniten pelkään sitä, mikä on vastassa, kun löydän kotikyläni. Ovatko kaikki elossa? (s. 21)

Kaikki ei kuitenkaan suju niin mutkattomasti, senhän arvaa. Vaikka Maresi otetaan kotonaan avosylin ja rakkaudella vastaan, eivät muut ilahdu hänen koulunperustamisaikeistaan. Mihin sellaista tarvittaisiin? Mitä tarvetta on lukutaidolla kylässä, jossa kaikki aika menee päivän puhdetöissä, niin lapsilla kuin aikuisillakin? Kylää on piinattu ankarilla verotuksilla, ja ruoka uhkaa olla jatkuvasti lopussa. Perheet pelkäävät kylää kiertäviä sotilaita, jotka saattavat viedä talon tyttäret ja naiset. Maresin äiti suhtautuu tyttäreensä oudosti, ja Maresi tuntee, ettei kuulu enää joukkoon.

Minä olen Akan, vaikka minusta ei koskaan tullutkaan sisar O:n noviisia, oikeasti. Ja Akka on kaikkea sitä mitä Neito ei ole, loppu, lahoaminen, kuolema. Kevät tuntuu minusta monin tavoin nurinkuriselta ja väärältä. Tai sitten minä olen nurinkurinen ja väärä ja tahdon vain syyttää kevättä. (s. 77)

Maresin voima on kirjemuotoinen teos, jossa on pelkästää Maresin saarelle kirjoittamia kirjeitä. Hän lähettää niitä aina kokoelmissa, kukin kirje osoitettuna eri henkilöille: Sisar O:lle, Jaille ja Ennikeruusulle. Maresi pohdiskelee niissä avoimesti sitä, miltä hänen paluunsa tuntuu, mutta myös potee tunnontuskia siitä, ettei ole edennyt kouluasiassa tai jos tuntee hyvin kihelmöiviä tunteita erästä miestä kohtaan. Hän hakee hyväksyntää teoilleen ja ajatuksilleen, mutta myös puolustelee tekemisiään. Välillä hän ei usko kirjeidensä koskaan edes pääsevät perille saarelle, saati että saisi koskaan niihin vastausta.

"Lupaa, ettet viskaa kaikkea pois miehen vuoksi. Lupaa se minulle."

Ja yhtäkkiä se lupaus oli helppo antaa.

"Lupaan, etten anna rakkaudelle paikkaa elämässäni , ennen kuin olen saanut jotain aikaan."

Siihen hän sai tyytyä. (s. 125-126)

Tämä viimeinen kirja on myös näistä kolmesta romanttisin. Alkuun Maresi pelkää kuollakseen kaikkia miehiä, sillä hänellä on vielä muistissa kamalat Menosin saaren tapahtumat, jossa saarelle tunkeutuneet miehet tekivät naisille pahaa. Pikku hiljaa Maresi kuitenkin oppii luottamaan miehiin, etenkin erääseen tiettyyn, joka teoillaan osoittaa todellista rakkautta ja välittämistä. Hän on ainoita, joiden mielestä Maresin ajatus koulusta on hyvä. Hän hyväksyy sen, ettei Maresi halua taipua koskaan kylän naisten tavoin perinteisen naisen rooliin, vaan että hänelle on tärkeää myös saada opettaa.

Fantasiaelementit tulevat esille oikeastaan vasta kirjan loppuvaiheilla, kun Maresi viimein löytää omat kykynsä ja joutuu niitä myös käyttämään pelastaakseen kylänsä kuningattaren julmien sotilaiden kynsistä. Kuten kirjan nimikin viittaa, Maresin ihmeelliset erikoiskyvyt ovat keskeisessä asemassa, kun kylän pyhiä, vainajien uhraamiseen tarkoitettuja metsiä suojellaan puunhakkaajilta. Samalla Maresi valjastaa myös muiden kylän naisien voiman yhteen, kun he alkavat kammata muuten tiukkaan palmikoituja hiuksiaan.

Minun  on ikävä sinua, teitä kaikkia, niin että rintani ratkeaa! Siitä on ikuisuus, kun näin teidät viimeksi, kun vene lähti purjehtimaan Luostarin pienestä satamasta ja kun te kaikki, sisaret ja noviisit, seisoitte portailla ja kallioilla ja lauloitte minulle lähtölaulua. Näin, kuinka sinun vaaleat hiuksesi aaltoilivat tuulessa, samoin Enniken ruskeat kiharat, ja pikku Heon tikkusuorat mustat suortuvat.  Se näky jäi silmiini viimeiseksi. 

Sinun unohdettu ystäväsi, 

Maresi (s. 150)

Maresin voima on tasaisesti voimakas tarina, jossa päähenkilön, Maresin, itsetunto alkuun horjuu erilaisuuden tunteen vuoksi, mutta nostaa sitten vaikeuksien kautta päätään ja tekee Maresista todellisen voimanaisen. Metsä ja sen luonto on Maresille antaa kotikylästään vieraantuneelle Maresille voimaa. Kirjeisiin hän voi purkaa kaiken ikävänsä ja kaupuunsa luostarisaarelle jääviä kohtaan. Kirjojen kautta hän avaa kyläläisille kokonaisen maailman, ja saa viimein kyläläiset tajuamaan lukutaidon merkityksen. Pidän kovasti tästä koko Punaisen luostarin kronikoita -trilogiasta, ja se saa mielestäni parhaan mahdollisen päätöksen.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Luetaanko tämä?


Samantyylistä luettavaa: 

Maresin voima: Tulen tyttäriä: Maria Carole
Naondel:  Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Maresi:  Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä