Yksi meistä -trilogia: Karen M. McManus

Yksi meistä valehtelee: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2018. (Yksi meistä #1)

Englanninkielinen alkuteos: One of Us is Lying. Kansi: Melissa Four

"Esikoistrilleri Yksi meistä valehtelee pitää lukijansa kiehtovassa piinassa alusta loppuun.

Viisi oppilasta jää jälki-istuntoon, vain neljä selviää siitä hengissä. Jokainen on epäilty ja kaikilla on jotain salattavaa. 

Bronwyn tähtää Yalen yliopistoon eikä ole koskaan rikkonut yhtäkään sääntöä. Koko koulun lemmikki Cooper on tähti baseballkentällä. Nate on paha poika ja ottaa jo ensiaskelia rikollisuralla. Tanssiaisten kuningatar Addy yrittää pitää kasassa täydellistä elämäänsä. Simon on luonut koulun pahamaineisen juoru-appin: hän tuntuu tietävän kaikkien pimeimmätkin salaisuudet. Simon kuolee vuorokausi ennen kuin aikoi paljastaa jotain synkkää Bronwynin, Cooperin, Naten ja Addyn elämästä. Kuolinsyy ei ole onnettomuus, ja he kaikki ovat epäiltyjä. 

Kaikilla on salaisuuksia. Vain sillä on merkitystä, kuinka pitkälle on valmis menemään niitä suojellakseen" (WSOY) 

Oma arvio:

Kun sain tämän kirjan käsiini, oivalsin heti, että nuorten aikuisten kirjallisuudessa on ollut valtava jännäreiden mentävä aukko. Kun fantasia- ja dystopiapainotteiset YA-kirjat ovat vallanneet alaa, perinteisiä, dekkarimaisia jännäreitä on julkaistu (ja suomennettu) yllättävän vähän. Tarkoitan nyt siis selkeästi YA-jännäreitä, sillä kyllähän varhaisnuorille suunnattuja jännäreitä julkaistaan jonkin verran. Vuoden alussa suomennettu Cara Delevingnen Mirror mirror tekee tästä poikkeuksen, ja nyt tämä huikea yhdysvaltalaisen Karen M. McManusen esikoiskirja Yksi meistä valehtelee, joka saa minulta täydet hehkutukset.

"Minä olen kaikkitietävä kertoja", Simon tokaisee. (s.17) 

Alkuun kirjan henkilöt ja juoni vaikuttaa tyypilliseltä, kliseiseltä amerikkalaiselta peruskauralta: on perus lukiomeininkiä, suosittu baseballpelaaja Cooper, kaunis tanssiaiskuningatar Addy, rasittava juorupalstan pitäjä Simon, joka yrittää päästä muiden suosioon julkaisemalla pöyristyttäviä juoruja, pahis-poika Nate ja koulun priimus Bronwyn. Heti alussa tapahtuu kuitenkin kamala onnettomuus, kun pahasti pähkinäallerginen Simon saa jälki-istunnossa (johon nämä nuoret joutuvat oudon sattuman kautta) allergisen reaktion, eikä hänen epi-kynäänsä löydy mistään. Niinpä kohtaus on hänelle kohtalokas. Nämä neljä muuta nuorta joutuvat tiukan syynin ja mediasirkuksen kohteeksi, eikä asiaa helpota outo Tumbrl-tili, jossa joku nimetön tyyppi julistaa olevansa Simonin murhaaja eli ehkä jopa joku näistä neljästä. Vai onko hän joku muu?

En usko, että kukaan heistä teki sitä. (s. 270)

Tarina seuraa tasapuolisesti kaikkien näiden neljän jälki-istunnossa olleen nuoren elämää, ja jokaisella heistä on suuri salaisuus, jonka Simon on juuri aikonut julkaista. Onko joku heistä halunnut vaientaa Simonin? Kirjan henkilöhahmot alkavat näyttää itsestään muitakin puolia kuin alussa annetut perusolettamuksia. Suosikikseni nousevat koulun priimus, latinalaistaustainen Bronwyn ja paha poika Nate, jotka ovat ihan täysin eri maata, mutta alkavat ikään kuin vahingossa tutustua tämän onnettomuuden takia. Koska Bronwynin vanhemmat eivät päästä Natea lähellekään tytärtään, joutuvat nämä nuoret juttelemaan prepaid-puhelimien kautta yömyöhäisellä. Nate ei olekaan mikään toivoton tapaus, vaan ihan tavallinen poika, jonka isällä on ongelmia alkoholin kanssa ja äiti on kuollut tämän ollessa pieni. Bronwyn taas ei ole pelkkä pänttääjä, vaan hänellä on huumorintajua ja ymmärtävä sydän. Bronwynin pianonsoittokohtaus tuo mieleeni Stephenie Meyerin Houkutuksen, jossa Edward soittaa Bellalle pianoa. Samoin Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulossa on kohtaus, jossa Elisabeth tekee vaikutuksen herra Darcyyn soittaessaan. Tässä asetelma on toisinpäin, mutta vaikutus sama.

Nate nojaa kirjahyllyyn käsivarret ristissä, ja kerrankaan hän ei näytä ikävystyneeltä tai siltä, että aikoo pian pottuilla. "En ole koskaan kuullut mitään noin hienoa", hän sanoo.(s.62)

Tapahtumien edetessä ja salaisuuksien paljastuessa syntyy monenlaista draamaa. Addy on ollut kuin paita ja peppu täydellisen poikaystävänsä Jaken kanssa, joka on kuitenkin kontrolloinut tyttöystäväänsä pukeutumista myöten. Addyn ihana isosisko Ashton on tarkkanäköinen ja huomauttelee siskolleen kynnysmattona olosta. Hän on myös siskonsa tukena, kun tämän on viimein kerrottava Jakelle totuus, ennen kuin hän saa kuulla sen muualta. Cooper on menestynyt hyvin baseballissa ja hänen isänsä hykertelee, kun kykyjenetsijät seurailevat poikansa pelejä ja huimasti parantuneita syöttönopeuksia ja -tekniikoita. Mutta onko edistystä tullut liiankin nopeaa? Kuka on se, joka saa Cooperin kasvoille valaisevan hymyn tekstareillaan, koska selvästikin tyttöystävä Keelyn seura näyttää lähes ahdistavan? Mikä on Cooperin salaisuus?

Sillä voi luoja, miten kauniisti tuo poika hymyilee. (s.242)

Yksi meistä valehtelee oli pakko ahmaista viikonlopun aikana (päivässäkin tämä olisi mennyt, jos ei olisi ollut muuta elämää.) Tarina imaisee mukaansa kuin superimuri ja lopputulos on pakko saada selville -  täysin onnistunut jännärin juoni. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia, mutta heitä kuitenkin yhdistää lopulta monikin asia. Kirjassa on myös hyvin ihana, onnistunut romanttinen lataus, ja kirjan pääpari saa minut huokailemaan ihastuksesta. Kirja on kuitenkin hyvin kesy, eli suudelmia pidemmälle ei kuvailussa juuri edetä. Tämä toimii kuitenkin mainiosti. Olen erittäin onnellinen tästä kirjasta ja aion heti ensi kädessä vinkata tätä yläkouluikäisille. Iloisena yllätyksenä kirjasta on tekeillä TV-sarja!

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Satunurkka
Kirjojen keskellä
Lintusen kirjablogi
Hurja Hassu Lukija
Ikuinen lukutoukka


Yksi meistä on seuraava: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2020 (Yksi meistä #2)

Englanninkielinen alkuteos: One of Us is next. Kansi: Melissa Four, iStockphoto LP

"Totuus vai tehtävä? 

Kumman sinä valitsisit: nöyryyttävän salaisuuden paljastumisen vai kohtalokkaan vaarallisen tehtävän?

Bayview’n lukiota alkaa piinata uusi oppilaiden menneisyyttä syynäävä painajainen. Tällä kertaa kyseessä on peli - totuus vai tehtävä. Kun ensimmäinen uhri ei halua pelata, hänen puolestaan valitaan totuus. Erityisen synkkä paljastus tekee kerralla selväksi, että tässä pelissä valitaan aina tehtävä.

Lopulta peliin mukaan pakotetut joutuvat taistelemaan jopa hengestään. Nuoret ovat omillaan, sillä Maeve on oppinut sisarensa Bronwenin kohtalosta: poliisin apuun ei kannata luottaa. (WSOY)"

Oma arvio:

Olen odottanut jatko-osaa Karen M. McManusin Yksi meistä valehtelee -jännärille kieli pitkällä. Hain tämän Yksi meistä on seuraava -kirjan eilen postista, ja tänään olin jo lukenut sen.  Se kertoo jo aika paljon kirjan koukuttavuudesta ja mielenkiintoisuudesta! En vain yksinkertaisesti voinut laskea kirjaa käsistäni, ennen kuin olin lukenut sen loppuun ja saanut selville kirjaa kannattelevan mysteerin.

Kirja alkaa dramaattisesti pätkällä Channel Seven Newsin uutistoimittajan haastattelua, jossa kysellään paikallisen koulun oppilaiden tuntemuksia sen jälkeen, kun heidän luokkatoverinsa on menehtynyt. On kulunut puolitoista vuotta Simonin kuolemasta, ja nyt Bayview High -nimisessä lukiossa taas kuohuu. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Phoebe Lawton, sinä olet ensimmäinen! Lähetä valintasi: Paljastanko totuuden, vai otatko vastaan tehtävän? (S. 38)

Kirjassa hypätään kymmenisen viikkoa taaksepäin tarkastelemaan, mistä kaikki sai alkunsa. Joku aktivoi nettiin jälleen vihamielisen foorumin sitten Simonin tapauksen. Kosto on minun -foorumissa lähinnä Bayview 2020 ja Darkestmind -nimiset tyypit hautovat kostoa ja haluavat aloittaa jotain konkreettista kostotoimenpiteikseen. Pian kirjan päähenkilöiden, kolmannen vuoden lukio-opiskelijoiden kännyköihin alkaa tulla omituisia viestejä uudesta Totuutta vai tehtävää -haasteesta, jossa nimensä mukaisesti valitun henkilön pitää valita jompi kumpi vaihtoehto määräaikaan mennessä. Jos valintaa ei tee, lävähtää kaikkien nähtäville jokin salaisuus kyseisestä henkilöstä. Peli kuohuttaa ja kiehtookin Bayview High:n oppilaita, vaikka pidemmän päälle peli menee aivan liian rankaksi.

Jos lähetän sinulle Totuus vai tehtävä  -kysymyksen, sinulla on 24 tuntia aikaa tehdä valintasi. (s. 122)

Tässä osassa esitellään uusia lukion kolmosluokkalaisia, mutta myös ensimmäisestä osasta tutut vanhat Addy, Nate, Bronwyn ja Cooper ovat osa tarinaa. Pääosassa ovat kuitenkin  Bronwynin hakkerointitaitoinen pikkusisko Maeve, Maeven ex-poikaystävä ja nykyinen hyvä ystävä Knox, keskeisessä tapahtumapaikassa, Café Contigossa työskentelevä Phoebe, joka on menettänyt isänsä kolmisen vuotta sitten onnettomuudessa, sekä hottis Luis Santos, kahvilanomistajan poika, joka käy kuumana Maeveen. Lisäksi kirjassa toki vilisee myös muutamia keskeisiä sivuhenkilöitä, kuten Addyn isosisko Ashton ja juristi Eli, jotka ovat pian menossa naimisiin ja joiden häävalmisteluihin myös Phoebe joutuu äitinsä kautta osallistumaan.

Mielenkiintoisimmaksi henkilöksi nousee introverttiluonteinen Maeve, joka viettää kaiken vapaa-aikansa Café Contigossa seuranaan läppäri ja kahvikupponen. Toki Knox pitää hänelle myös usein seuraa. Maeve ikävöi isosiskoaan Bronwyniä, joka on opiskelemassa eri kaupungissa. Lisäksi Maevella on varjonaan uusi huoli: nenäverenvuodot ja oudot mustelmat saattavat tarkoittaa sitä, että hänen leukemiansa on uusinut. Hän ei uskalla puhua asiasta kenellekään. Komea Luis flirttailee Maevelle, joka ei alkuun tajua pojan olevan tosissaan. Viimein poika saa houkuteltua tytön ulos ja pian heidän välillään roihahtaa, mutta sitten Maeven huoli omasta terveydestään ja Totuutta ja tehtävää -haasteen tuomat paljastukset saavat tytön käyttäytymään väärällä tavalla, eikä jutusta meinaakaan tulla mitään.

Kaunis Phoebe on tottunut saamaan pojan kuin pojan. Tällä erää hän sekstailee koulun kuumimman ja tyhjäpäisimmän pelinrakentajan Brandonin kanssa kaiken liikenevän aikansa. Sitten Totuutta ja tehtävää -haasteen tuoma paljastus sotkee Phoeben elämän: koko kansalle ja hänen siskolleen Emmalle paljastuu, että hän on maannut siskonsa exän Derekin kanssa. Välit Emmaan menevät lopullisesti ja koulussa kaikki alkavat juoruta ja naljailla siskosten tarjoamasta kimppakivasta. Brandonkaan ei jaksa enää kiinnostaa, etenkin kun hän alkaa turhan kovakouraiseksi. Phoebe tutustuu vaivihkaa uusiin ihmiseen hänen bestiksensä Julesin alkaessa liikkua muiden kanssa. Muun muassa Maeve vaikuttaa ihan mukavalta tytöltä, ja hintelä ja huomaamaton Knox tekee vaikutuksen pelaamalla Phoeben yksinäisen pikkuveljen Owenin kanssa videopeliä. Phoeben ja Knoxin välit alkavat lämmetä yhteisten vastoinkäymisten myötä.

Knox työskentelee koulun ohessa Until Proven -asianajotoimiston apulaisena. Hän järkyttyy siitä, millaisia tappouhkauksia hänen ihailemansa lakimies Eli saa. Knox tulee myös kärsimään nahoissaan Totuutta ja tehtävää -haasteen myötä, sillä kaikille selviää inhottava yksityiskohta hänen ja Maeven seurusteluajoilta. Tämä paljastus myös rikkoo ystävysten välejä. Knox on aina tunnettu mukavana ja miellyttävänä poikana, josta mummot tykkäävät, mutta jonka perään tytöt eivät kuolaa. Siksi hän uskoo painivansa ihan eri sarjassa kuin Phoebe. Mutta kuinkas käykään?

Mitä nyt, Bayview? Ettekö muka tienneet?

Sääli. Ette selvästi ole ajan tasalla. 

Tässä on pikku neuvo seuraavaa pelikertaa varten: 

Valitkaa aina tehtävä. (s. 48)

Totuutta ja tehtävää -haaste johtaa traagisiin tapahtumiin, jonka johdosta yksi oppilas menehtyy ja Knox saa naamansa täyteen ruhjeita. Maeve, Knox ja Phoebe alkavat tutkia asiaa ja alkavat päästä viestejä lähettäneen Tuntemattoman jäljille. Juoni kieputtuu loppua kohti melkoiseksi vyyhdeksi, epäillyt vaihtuvat ja piina alkaa olla kestämätöntä. Kuka on kaiken takana ja miksi? Juonenkäänteet ja viestit Tuntemattomalta tuovat hyvin vahvasti mieleen Valehtelevat viettelijät -sarjan, jota en ole siis kirjan muodossa lukenut, mutta sarjan kaikki kaudet katsonut.

Loppuratkaisu aiheuttaa minulle melkoisen leuan loksahduksen ja osittaisen pettymyksenkin. En toivonut ihan tällaista loppua. Siksi en antanut arvosanaksi täyttä vitosta. Muuten kirja on lähes täydellisen viihdyttävä niin henkilöhahmojen, romanttisten kuvioiden kuin jännittävien juonenkäänteiden osalta.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Unelmien aika

Kirjakko ruispellossa

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A book about or involving social media

Yksi meistä on palannut: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2024 (Yksi meistä #3)

Englanninkielinen alkuteos ( 2023): One of Us is Back. Kansi: Melissa Four.

"Bayview’n murhien ensimmäinen uhri Simon oli oikeassa yhdestä asiasta: salaisuudet paljastuvat aina lopulta. Menestyskirjailija palaa ensimmäisen kirjansa maisemiin ja henkilöhahmoihin.

Kaikki alkoi siitä, kun Simon kuoli jälki-istunnossa ja Bronwyn, Nate, Addy ja Cooper joutuivat todistamaan syyttömyytensä. Seuraavana vuonna kostonhimoinen jäljittelijä iski uusiin uhreihin.Ja nyt kaikki alkaa alusta. Ensin se vaikuttaa vain mauttomalta vitsiltä, mainostaululla teksti Aika aloittaa uusi peli, Bayview. Mutta kun yksi alkuperäisjengistä katoaa, on selvää että peli on otettava vakavasti. Kukaan ei vain tiedä kieroutuneen pelin sääntöjä. Kun odottamattomin hahmo menneisyydestä palaa kaupunkiin, peli muuttuu kuolettavaksi ja joka ikinen on kohde." (WSOY)

Oma arvio:

On kulunut neljä vuotta siitä, kun Karen M. McManusin Yksi meistä -sarja sai toisen suomennetun osansa. Luulin sarjan päättyvän siihen, mutta vielä mitä. Kirjailija täydentää Bayview High -lukiolaisten ympärille kietoutuvan piinaavan jännitysnäytelmän kolmannella osalla Yksi meistä on palannut. Kiehtovaa! En tiedä, olisinko kaivannut sarjaan enää jatkoa, mutta yhtä varmasti kuin vuosi vaihtuu, luen aina kevätpuolella kirjailijan uusimman YA-jännärin, koska ne ovat vain niin hyviä.

Trilogian päätösosassa ovat nyt mukana sekä kakkososasta tutuksi tulleen Maeve, Luis, Knox ja Phoebe, että ensimmäisen osan keskeiset henkilöt Bronwyn, Nate, Addy, Cooper ja Kris. Lisäksi toki näiden henkilöiden perheenjäsenet, kuten pikku- ja isosisarukset heittävät lusikkansa soppaan. Minun täytyy myöntää, etten millään muistanut enää, kuka on yksi näkökulmahenkilöinä kirjassa esiintyvistä, nimittäin Phoebe. Täytyi luntata omasta edellisen osan blogipostauksesta. 

Phoebe sai tietää edellisessä osassa, että hänen isosiskolla Emmalla ja pikkuveljellä Owenilla oli näppinsä pelissä Brandon-nimisen nuorukaisen hengen vieneessä Totuus vai tehtävä -pelissä. Emma ja Phoebe haluavat varjella pikkuveljeään, eivätkä ole hiiskuneet siitä mitään, että tämä päätti tehdä yhteistyötä Jared Jacksonin kanssa Emman lopetettua. Nyt tämä Murhakerhoksi itseään kutsuva, kovia kokeneiden nuorten porukka seuraa kauhuissaan uutisia, joissa kerrotaan Addyn kamalan ex-poikaystävän Jake Riordanin pääseen ehdonalaiseen. Miksi ihmeessä hänet vapautettiin?

"---Totuttele elämään olkasi yli vilkuillen, koska jonain päivänä minä olen siellä." (s. 162)

Samaan aikaan kaupungin mainostaulussa näkyy pelottava viestisarja, jossa pelotellaan uudesta pelistä. Joku on hakkeroinut mainostaulun, mutta kuka? Eräiden bileiden jälkeen kukaan ei saa yhteyttä Phoebeen. Mihin hän katosi bileiltana, jolloin näytti ottaneen vähän liikaa ilolientä? Pientä kinaakin oli Addyn ja Phoeben välillä. Phoebe löytyy lopulta käsivarressaan teksti: HARJOITUS. Nuoret ovat ymmällään ja peloissaan. Kohta katoaa Naten kämppäkaveri Reggie. 

"Teit ison virheen."

Mitä niistä tarkoitat? mietin.

Sitten kaikki menee mustaksi. (s. 96)

Phoeben lisäksi keskeisiä näkökulmahenkilöitä ovat Nate ja Addy, jotka ovat aiempien tapahtumien vuoksi hitsautuneet todella hyviksi ystäviksi. Nate työskentelee baarissa, jossa Jaken äiti käy jatkuvasti hukuttamassa murheitaan Chardonney-lasillisiin, on mielettömän rakastunut Bronwyniin ja iloitsee siitä, että hänen isällään ja äidillään alkaa olla asiat viimeinkin hallinnassa. Silti hänellä on jatkuva epäilys siitä, että jompi kumpi pettää vielä hänen luottamuksensa. Addy taas yrittää rakentaa välejään aiemmin täydellisyyttä vaatineeseen äitiinsä, joka katuu syvästi sitä, ettei nähnyt tyttärensä ex-poikaystävän petollisuutta aiemmin. Addyn mielessä on myös suudelma ystävänsä Keelyn kanssa. Sitä hän ei vielä tiedä, johtaako suudelma mihinkään syvempään, mutta mukavalta muisto tuntuu.

Kirjassa sukelletaan myös välillä menneisyyteen, kuuden vuoden takaisiin tapahtumiin, jolloin Simon ja Jake olivat vielä ystäviä. Tosin Jake on alkanut tuntea lähinnä ärsytystä kummallisesti käyttäytyvää ja ei-niin-suosittua Simonia kohtaan. Nämä takaumat alkavat valottaa kaikkia niitä tapahtumia, mitä tapahtui Yksi meistä -sarjan ensimmäisessä ja toisessa osassa. Minkä kauhean teon Jake tekikään suojellakseen isäänsä ja olisiko siellä menneissä tapahtumissa jokin johtolanka nykyisiin Bayviewn kamaliin tapahtumiin, joissa lopulta yksi nuori menettää taas henkensä. Tai oikeastaan kaksi.

"Hyvä luoja!" Bronwynin käsi lennähtää suulle, ja hänen eilen ostamansa uusi puhelin putoaa lattialle niin että kalahtaa. Onnistun pitämään omastani kiinni, vaikka vatsaani vääntääkin tuijottaessani edessämme avautuvaa näkyä. (s. 188)

Yksi meistä on palannut on hieno täydennys sarjaan, mutta en tiedä, olisiko tämä ollut niin välttämätön. En kokenut tällä kertaa myöskään niin kovaa lukemisen imua kuin aiempien osien kanssa. Loppua kohti tapahtumat toki tiivistyvät toki niin, että mielenkiinto pysyy paremmin yllä, ja tämän vuoksi arvosananikin nousi kolmosella alkavasta nelosella alkavaan. Henkilöhahmojen kautta en saanut juuri mitään suuria tunne-elämyksiä ja romanttiset kuviot olivat aika minimissä. Naten ja Bronwynin lähes täydellisyyttä hipova romanssi ei jaksanut innostaa. Parasta minusta olikin Naten ja Addyn ystävyys ja huolenpito toisistaan ja ylipäänsä Nate henkilöhahmona.

Annan arvosanaksi 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:

Kolme pahan perii: Karen M. McManus

Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus

You´ll Be the Death of Me: Karen M. McManus

Neljä askelta murhaan: Karen M. McManus

Mirror mirror: Cara Delevingne
Kolmetoista syytä: Jay Asher 
Poika - murha seitsemännellä luokalla: L.K.Valmu 

Kiltin tytön murhaopas -trilogia: Holly Jackson  

The Magpie Society -sarja: Zoe Sugg ja amy McCullogh

Me olimme valehtelijoita -sarja: E. Lockhart

Sadie: Courtney Summers

Runosunnuntai osa 8 ~ Revi se: Kaisa Happonen & Karri Paleface Miettinen

Revi se: Kaisa Happonen & Karri "Paleface" Miettinen. Kuvat Laura Mendelin, Kaisa Happonen & Karri Miettinen. Piirroskuvat Daniel Špaček.  WSOY 2018.

Kansi: Riikka Turkulainen, iStockphoto & Karri Miettinen

"Revi se - ja kokoa maailma uusiks!

Karri Paleface Miettisen ja Kaisa Happosen rohkea runokirja innostaa runovallankumoukseen.

Revi se on uudenlainen ja liikkeelle laittava runokokoelma. Se on oivaltava, suorapuheinen ja kantaaottava; sen teemat käsittelevät niin ilmastonmuutosta ja rahaa kuin myös omaa pääkoppaa ja seksuaalisuutta.

Runot on toteutettu leikkaamalla, tussaamalla ja irrottamalla sanoja irti kontekstistaan. Kirja kannustaa lukijaa avaamaan pään ja sanomaan ääneen, tarttumaan rohkeasti kynään, saksiin tai näppikseen. Mitkä tahansa tekstit ja asenteet voi repiä ja rakentaa uudelleen - kuka tahansa voi löytää oman sanomisen tapansa. Maailma on täynnä sanoja. Ota ne käyttöön!" (WSOY)

Oma arvio:

 (Tekijänoikeudellisista syistä en julkaise postauksessani runoja kokonaisuudessaan.)

Jokainen on varmasti joskus tehnyt tai saanut sellaisen synttärikortin, johon on leikelty eri lehdistä sopivia sanoja, lauseita, kuvia ja lätkäisty ne sopivaan (tai sopimattomaan) harmoniaan kartongille. Joskus sanat ovat muodostaneet runoja, joskus toteamuksia ja joskus ne ovat olleet vain sopivia sanoja kortin saajalle. Tähän Karri Miettisen ja Kaisa Happosen nuorille suunnattuun runokirjaan on käytetty samaa synttärikortti-ideaa, mutta tasoa on nostettu hieman pykälällä ylöspäin.

Maailma on kaunein galaksi

yksi yhteinen uni - - - (s.45)

Revi se ottaa kantaa niin nuorten elämässä pinnalla oleviin asioihin, kuin yleisesti kaikkia ihmisiä koskettaviin asioihin, kuten yhteiskuntaan ja ilmastoon ja niiden muutoksiin. Lehdistä leikatut sanat tuovat vakaviin aiheisin kuitenkin keveyttä, ja myös muunlaisia tekniikoita on käytetty: kirjankansirunoja, googlehakutuloksia ja black out poetry -tyyliä. Joistakin runoista huokuu vahva rakkaus, joistakin yhteiskunnallisuus, joistakin huoli, joistakin kannustus. Huomaan tunnistavani, mitkä ovat Miettisen ja mitkä Happosen käsialaa. Runoja lukiessa koen suuria oivalluksen tunteita. Tekniikka on oikein toimiva.

Saisiko olla tulevaisuutta --- (s.69)

Pidän oikein kovasti kirjan kuvituksista, joissa on paljon ihmisiä, mutta myös erilaisia taustoja, pintoja ja esineitä. Lisäksi kirjassa vilahtelee Daniel Špačekin piirroskuvia.  Kuvat sopivat hyvin runojen henkeen.

S. 41

Revi se -runoteoksen aiheet puhuttelevat eniten ehkä yläkouluikäisiä tai sitä vanhempia nuoria. Mielellään näitä myös aikuinenkin lukee, sillä samat teemat puhuttavat osittain meitäkin. Pidän erityisesti sivulla 102 olevasta runosta, jossa on vahva feministinen teema :

---Naishenkilö teki miehen työn

tytöt ja pojat tarvitsevat miehen mallia--- (s.102)

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa/verkkojulkaisuissa:

Kirsin kirjanurkka

Lukufiilis

Samantyylistä luettavaa:

Siniset vuodet - Blue years: Tekla Inari

Lisään tämän Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen.

Lisään tämän myös Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

2. Kotimainen runokirja

Päivitys Linnunsitoja-sarjaan

Luin Helena Wariksen Linnunsitoja-sarjan toisen osan Vedenkehrääjä. Kuvaa klikkaamalla pääset arvioon.

Liitu-ukko: C.J. Tudor

Liitu-ukko: C.J. Tudor. Suomentanut Raimo Salminen. WSOY 2018.

Englanninkielinen alkuteos: The Chalk Man

"Vangitseva trilleri lapsuudenleikistä, joka menee vaarallisesti pieleen. Liitu-ukon yllätyskäänteet tyrmistyttävät taitavinta ja tottuneintakin lukijaa.

On vuosi 1986. Eddie ja hänen kaverinsa ovat kaksitoistavuotiaita. Liitu-ukot ovat heidän salainen koodinsa: he jättävät toisilleen viesteinä pieniä liitu-ukkopiirroksia, joiden merkityksen vain he tietävät. Mutta sitten salaperäinen liitumies johdattaa heidät suoraan paikalle missä silvottu ruumis lojuu - eikä mikään enää ole ennallaan.
30 vuotta myöhemmin ystävykset saavat kirjeen, joka sisältää ainoastaan kuvan liitu-ukosta. Sitten yksi heistä kuolee.

Eddie oivaltaa, että kykenee pelastamaan nahkansa vain selvittämällä, mitä kauan sitten todella tapahtui." (WSOY)

Kirjatraileri (englanninkielinen): https://www.youtube.com/watch?v=hvCam-weLr4

Oma arvio: 

Liitu-ukkoa on luonnehdittu  vuoden pelottavimmaksi kirjaksi. Liitutaulumainen kirjankansi, jossa liitu-ukko roikkuu hirtettynä hirsipuussa, on erittäin yhtä aikaa karmiva ja kaunis. Liitu-ukkokuvioinnit toistuvat kirjan selkämyksessä ja sisäkansissa. Olen erittäin utelias aloittamaan kirjan lukemisen ja valmistaudun hyytävään lukukokemukseen.

Kirjan tarina vuorottelee kahdessa ajassa.  Nykyajassa, vuonna 2016, kirjan minäkertoja, nelikymppinen Ed Adams, Eddie, saa yllättäin kirjeen lapsuusajan kaveriltaan Mickeyltä, joka tulee tekemään hänelle yllättävän tarjouksen.  Muut kaveripiirin jäsenet, Hoppo (David) ja Gav (Gavin) eivät innostu Mickeyn paluusta, ei etenkään Gav, joka on joutunut aikoinaan ikuisesti pyörätuoliin Mickeyn toilailun takia.

Kolmikon ei tarvitse kauaa miettiä suhtautumistaan Metal Mickeyn paluuseen, sillä vierailtuaan Eddien luona tämä katoaa. Mitä ihmettä hänelle tapahtui? Eddie saa kummallisen lappusen, joka muistuttaa häntä heidän lapsuuden liitu-ukkoviesteistään kotikatujen asvaltilla. Myös muut saavat viestejä, ja Eddie alkaa nähdä myös pelottavia valveunia, joissa häntä pelottelee lapsena jokeen hukkunut, Eddietä kiusannut Sean (joka on myös Mickeyn isoveli) sekä erikoinen lehtori Halloran, joka auttoi Eddietä tämän lapsuusaikanaan - sekä liitu-ukot.

Katsoin ympärilleni. Puiden rungot olivat täynnä piirroksia.Valkoisia liitu-ukkoja. Ja ne liikkuivat. Ne heiluivat ja hyppelivät puun kuorella kuin olisivat tanssineet jotain outoa, kammottavaa jig-tanssia. Ne sätkivät ja huitoivat tikkuraajoillaan. Kasvoja niillä ei ollut, mutta jotenkin tiesin niiden virnistävän minulle. Eikä ollenkaan iloisesti. (s. 280)

Kirjan toinen aika on takaumaa vuodesta 1986, jolloin pojat ovat 12-vuotiaita. Ystäväporukkaan kuuluu myös punatukkainen tyttö Nicky, jonka isä on hyytävä pastori Martin. Lapsuudenkavereilla on oma viestintäjärjestelmänsä: jokaisella on oma väri, jolla he piirtävät liitu-ukkoja toisten talojen edustalle, ja myös erilaisia nuolia ja merkkejä. Pojat joutuvat todistamaan kauhean tapahtuman tivolissa, jossa eräs huvipuistolaite silpoo kauniin nuoren tytön, Elisan, kasvot ja osan ruumista. Eddie ja lehtori Halloran antavat yhdessä ensiapua nuorelle tytölle, ja tämän jälkeen heidän välillään on pieni yhteys, vaikka Eddietä ajatus puistattaa. Hän kuitenkin saa myöhemmin apua Halloranilta pahassa paikassa ja tutustuu paremmin tuohon omituiseen opettajaan.

 Eddiellä on kotona huoli isästään, joka alkaa hiljakseen vajota muistisairauden syövereihin. Lisäksi hänen äitinsä työnkuvan takia perhe kärsii mielenosoittajien ja muun muassa pastori Martinin paheksunnasta. Eddien äiti on töissä aborttiklinikalla, ja tämä herättää paheksuntaa monissa. Kun kaupungissa tapahtuu pahoinpitely, myös Eddien isää epäillään.

Liitu-ukko kieputtelee juonta ovelasti suuntaan jos toiseen. Monet epäilykseni osoittautuvat vääriksi. Lopussa ei enää ole varma, kuka on kykeneväinen mihinkin. Pidän erityisesti Edin lapsuusajan kuvauksista, ne ovat aidontuntuisia ja suoria. Kirja imaisee hyvin mukaansa ja sen lukeminen on soljuvaa, mutta pelottavuudesta en menisi vannomaan. Ovela ja jännittävä juoni siinä on, mutta en ollut kertaakaan peloissani. Siinä mielessä olen hiukan pettynyt. Kirjan loppu on kuitenkin tajuttoman hämmentävä. Se pistää mielikuvitukseni lentämään ja kääntää kaiken päälaelleen.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin 
Kirjasähkökäyrä
Kartanon kruunaamaton lukija
Mininkirjat
Lukusoppi (KMV-lehti)

Samantyylistä luettavaa: 

Valhepeli: Ruth Ware
Ennen kuolemaani: S.K. Tremayne
Synkän metsän siimeksessä: Ruth Ware

John Lennon minussa: Heidi Silvan

John  Lennon minussa: Heidi Silvan. Myllylahti 2018.

Kansi: Karin Niemi

"Lämmintä huumoria pursuava maagisrealistinen tarina ihanan ärsyttävän hippimuusikon ja kasiluokkalaisen tytön kohtaamisesta nykyhetken Suomessa.

”Olisi pitänyt aavistaa jotain, koska John alkoi kilisytellä kolikoita taskussaan ja mieleeni tuli heti, että siinä hän vain seisoskelee, John Lennon, vanha kettu, edessäni elävänä vuonna 2017, neuvottelee kanssani ja kilisyttää taskunsa pohjalla shillinkejä vuodelta 1962.”

John Lennon minussa on huumorilla höystetty kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun John Lennon haluaa laulaa. 14-vuotiaalle Aija Velssille Lennonin lauluhalut aiheuttavat sen, että hän päätyy vahingossa koulubändin solistiksi, biisinsanoittajaksi ja -säveltäjäksi. Sinipaitapoika-Elia rakastuu Aijaan, eikä suinkaan komea Julius Lundahl, niin kuin tarkoitus oli. Aija rakastuu itsekin sillä välin, kun ainoa tyttökaveri katkaisee välit, isä saa kohtauksen ja kasiluokan kevät kuluu huomaamatta ohi bändiharjoituksissa hikoillessa ja ensisuudelmasta haaveillessa.

Päämääränä on osallistua bändikisaan. Onneksi Aijalla on tukenaan John Lennon. Tai no, onneksi ja onneksi. Lennon on armoton neuvottelija, joten jos häneltä haluaa jotakin, on varauduttava vastapalvelukseen.

John Lennon minussa on maagisen realistinen kasvutarina tarjoiltuna tilannekomiikalla ja rahtusella romantiikkaa. Kirja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille." (Myllylahti)

Lukunäyte:  https://issuu.com/myllylahti/docs/silvan_lukunayte_2_18

Oma arvio: 

"Kyllä, katso silmät kiinni taivaalle ja kuvittele."

"Mitä?"

John ei vastannut heti, mutta kun hän lopulta vastasi, hänen äänensävynsä kertoi, että lisäkysymykset olisivat turhia. "Kaikki. Kuvittele kaikki, ja silloin näet." (s. 119)

Joskus pelkkä kirjan nimi on niin vetovoimainen, että se on vain ihan pakko saada luettua. Minulla on taustallani nuoruudenaikainen syvä ihastus, ellei jopa rakastuminen, tuohon rauhaa maailmalle toivovaan laihaan, pitkätukkaiseen ja pyöreäkakkulaiseen liverpoolilaismieheen eli John Lennoniin. (Joka on siis yksi maineikkaan The Beatles -yhtyeen jäsenistä, jos joku onneton ei tiedä!) No okei, rakkauteni oli ehkä "hiukan" yksipuolista, jo senkin vuoksi, että rakkauteni kohde oli kuollut jo aikoja sitten. 

Toinen hauska, tähän kirjaan liittyvä yhteyteni on se, että olen aikoinani opiskellut Silvanin kanssa yliopistossa samalla vuosikurssilla suomen kieltä. Emme ole kuitenkaan olleet tekemisissä, joten turha kenenkään kuitenkaan pelätä, että se vaikuttaisi arviooni.

John Lennon minussa alkaa yläkoulun joulujuhlasta, jossa koulun kuoron jäsen Aija saa yhtäkkiä apua edesmenneen John  Lennonin hengeltä. Tämä hippimuusikko ottaa tytön ruumiin lainaa hetkeksi (niin että tytön tietoisuus kuitenkin säilyy) ja  Aija yllättää koko koulun laulamalla kuuluisan Lennonin ja Yoko Onon joululaulun Happy x-mas (war is over) -  ja vieläpä hyvin mallikkaasti. Aijalla on ongelmia itsetuntonsa kanssa, eikä hänen laulutaitoaan ole ennen kehuttu kovin kaksiseksi. Aijalla on myös lieviä asperger-piirteitä, jotka saavat usein aikaan väärinkäsityksiä kanssakäymisissä muiden kanssa. Nyt kaikki alkavat nähdä Aijan uusin silmin, niin vaikuttava hänen esityksensä on.

Kirjan alku on minusta hiukan töksähtävä, vaikka alkaa kivasti lukijaa puhuttavalla tyylillä. Jossain vaiheessa vain "John  Lennon tuli minuun - mutta ei siinä mielessä"-jankkaaminen alkaa riittää. JOOJOO, uskotaan jo, ettei se tullut siinä mielessä, tekisi mieleni jo huutaa ääneen. Aluksi on hiukan hankala suhtautua edesmenneen rokkitähden läsnäoloon tarinassa, saati hänen soluttautumiseensa nuoren tytön ruumiiseen, mutta tarinan edetessä se ei enää tunnukaan yhtään omituiselta. Lennon on mukana Aijan elämässä enemmänkin sarkastisena, irvailevana mentorina eikä ruumiinhaltuunottoja tapahdu tarinassa kuin muutaman kerran sopivissa tilanteissa.

Minun oli pakko kasvaa aikuiseksi itsenäisenä tyttönä, ei sellaisena, joka pyytää apua ja neuvoja mielikuvituskaveriltaan. (s.101)

Johnista on kyllä apua epävarmalle Aijalle, mutta suurimman työn tekee Aija itse, joka kypsyy ja kehittyy tarinan aikana. Suuri ihastus Julius Lundahl -nimiseen poikaan ei enää valtaa mieltä niin paljon, kun Aija pääsee mukaan oikeaan bänditouhuun yhdessä Elian, Rikun ja Ramin kanssa. Myöhemmin mukaan liittyy myös Aijan ainoa ystävä Katariina, jonka ihastus Eliaan aiheuttaa pientä skismaa tyttöjen välille. Aija kun tuntee itsekin jotain kihelmöivää Elian seurassa ollessaan, mutta vakuuttaa Katariinalle, että heidän välinsä ovat puhtaasti toverilliset. Aijaa kiusaa jatkuvasti hänen hankaluutensa sanoa oikeita asioita ihmisille, ja usein hän sanookin asiat pelkästään omassa mielessään. Eihän asia sitten tietenkään muille välity, ja taas hän tulee väärinymmärretyksi.

Ikävöin Johnia. Minä, joka aina ennen olin viihtynyt yksin, kaipasin lähelleni sitä ylimielistä änkyrää, jonka tupakoiden savu sai minut yskimään ja silmäni kirvelemään ja jonka lakonisella äänellä lausumat kommentit jättivät minut toisinaan sanattomaksi.

Voi kaikki-pyhät-asiat-maailmassa, minä ikävöin häntä niin. (s.34)

John Lennon minussa on mielestäni herttainen ja hassu kirja, joka tuo hieman uutta tuulta nuorten lukemistoon. Enpä ole ennen lukenut vanhan rokkitähden ja nykyaikaisen teinitytön ystävyydestä. Aijan rohkaistuminen tarinan edetessä tuo lohtua ja suosittelisinkin tätä erityisesti nuorelle, jolla on ongelmia itseluottamuksensa kanssa. Aija on sympaattinen ja samaistuttava henkilöhahmo, jolle toivoisi pelkkää hyvää.  Aijan, Elian, Rikun ja Ramin (ja Katariinan) bändin (jonka nimi on hauskasti Capt. Lemon's Headache Big Band) treenaamista on hauska seurata ja samalla lukija pääsee kurkkimaan, miten This is happiness -biisiin syntyvät täydelliset sanat. Aikuinen lukija taas saa nostalgiapläjäyksen John Lennon -hahmon muodossa, etenkin jos on koskaan ollut Beatles-fani. Kieli on mukavasti eteenpäin soljuvaa ja huolellista, ja hauskana erikoisuutena henkilöt puhuvat Pohjois-Pohjanmaalaisittain 'mää-sää'-muodossa, muttei murteellisuuksissan ole menty kuitenkaan sen pidemmälle (ehkä hyvä niin.)

Karin Niemen pirteä kansikuvitus sopii Aijan tarinaan paremmin kuin mikään.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly

Valhepeli: Ruth Ware

Valhepeli: Ruth Ware. Suomentanut Terhi Kuusisto. Otava 2018

Englanninkielinen alkuteos (2017): The Lying Game

"Luuletko tuntevasi ystäväsi? Ruth Waren maailmanmenestystrilleri vie lukijan synkälle rannikkoseudulle kylään, jonka meri uhkaa nielaista. Mutta merestä nousee myös salaisuuksia…

Isa Wilde saa tekstiviestin jota on pelännyt koko elämänsä. Hänen kouluaikaisen ystävänsä tarvitsee kirjoittaa vain kaksi sanaa.

Naiset kävivät aikoinaan yhdessä koulua, jossa pelasivat kahden ystävänsä kanssa Valhepeliä – leikkiä jossa voittaja sai ihmiset uskomaan mitä mutkikkaampiin valheisiin. Mutta nyt selviää, että yksi heistä on valehdellut kaiken aikaa. Heidän salaisuutensa uhkaa paljastua." (Otava)

Oma arvio:

Kuuntelin viime keväänä Ruth Waren esikoisromaanin, psykologisen jännärin Synkän metsän siimeksessä ja tykästyin kovasti tämän lontoolaiskirjailijan tyyliin. Valhepeli on naisen kolmas suomennettu romaani, tänä vuonna aiemmin  on ilmestynyt myös Nainen hytissä 10, joka on minulta vielä lukematta/kuuntelematta. Voi olla, että ostan sen äänikirjana seuraavaksi lenkkeily- ja siivoilujännärikseni.

Valhepelin rakenne muistuttaa jokseenkin Synkän metsän siimeksessä -romaanin asetelmaa: pitkään erossa olleet opiskeluaikaiset ystävykset kokoontuvat yhteen ja paloja menneisyydestä alkaa nousta esiin - ja molemmissa on myös nuoruudenaikainen romanssi tärkeänä teemana. Nyt naisten kokoontumisen motiivina ei ole kuitenkaan kenenkään polttarit, kuten esikoisromaanissa, vaan naiset kutsuu koolle yhä opiskelukaupungissa asuvan Katen hätäinen viesti "Tarvitsen teitä." Se on koodi näille kirjan keskiössä oleville naisille; Isalle, Fatimalle ja Thealle, saapua paikalle kyselemättä. Heitä yhdistää teini-iässä tehty teko, joka on heidän yhteinen, synkkä salaisuutensa, ja jonka paljastumista kaikki pelkäävät enemmän kuin mitään.

Valhepelin tärkein sääntö oli: Valehdelkaa kaikille muille. Mutta älkää koskaan toisillenne. (s. 59)

Kirjan pää- ja näkökulmahenkilö on vauvansa kanssa Salteniin matkaava Isa Wilde, joka työskentelee nykyään lain parissa ja elelee onnellista elämää Lontoossa miehensä Owenin ja Freya-vauvansa kanssa. Menneisyyden haamut kuitenkin alkavat nostaa päätään heti, kun Isa matkustaa seitsemäntoista vuoden jälkeen takaisin pikkukaupunkiin, missä hän kävi Salten House -sisäoppilaitosta yhdessä Fatiman, Thean ja Katen kanssa. Ja mistä hän seitsemäntoistavuotiaana sai ikävien tapahtumien vuoksi lähtöpassit muiden tyttöjen tavoin. Mitä oikein tapahtui? Sitä kirjan tarina raottaa pala palalta, ovelasti takaumien kautta.

Nämä reilut kolmekymppiset ystävykset lyöttäytyvät taas yhteen Katen merenrantakotiin, Tide Milliin, johon heillä liittyy hyvin vahvoja muistoja - hehän hengailivat opiskeluaikoina paljon Katen kotona, jossa asui myös Katen taiteilijaisä Ambrose ja ranskalainen velipuoli Luc. Erityisesti Isalla on hyvin lämpimiä muistoja Lucista, sillä hän oli ihastunut tähän nuorukaiseen. Kate paljastaa, että hän on ilmoittanut kaikki heidän koulunsa Salten Housen vuosijuhlapäivällisille, koska muuten vaikuttaisi hyvin epäilyttävältä, miksi nämä naiset kokoontuisivat yhteen juuri nyt, kun Reachin rannalta on löytynyt vuosikausia hiekan alla lojunut ruumis.

Vaikka kirjan vahvimpana teemana on naisten piilottelema salaisuus ja valehtelu, jota he ovat harrastaneet nuoruudestaan saakka erinäisissä muodoissa, tarinassa kuvataan myös hyvin naisten välistä ystävyyttä ja sitä, miten kaikkien elämät ovat ajautuneet omille urilleen. Fatima on nykyään harras muslimi ja perheenäiti, Thealla on ongelmia alkoholin kanssa ja Kate on jumittunut ränsistyvään Tide Milliin, jossa hänen mystisesti kadonneen isänsä haamut vielä kummittelevat. Luc asuu myös naisten yllätykseksi yhä Saltenissa, mutta hänen vihaisuutensa säikäyttää erityisesti Isan. Isan ja Owenin välit alkavat tulehtua, sillä Isa joutuu nyt valehtelemaan myös miehelleen.

"Tein niin suuren virheen... Minun olisi pitänyt valita sinut." (s. 335)

Lukija alkaa tietenkin laskea kirjan vihjeitä näppärästi yhteen: kadonnut Ambrose, rannalta löytynyt ruumis, tyttöjen hätäkokous, salaisuudet ja valheet. Mutta kaikki ei mene ihan niin kuin voisi yksioikoisesti ajatella, vaan kirjan juoni kiepsahtaa välillä pois ennakko-oletuksistani. Kyläläisten ynseä ja vihjaileva käytös naisia kohtaan ei helpota näiden paluuta opiskelukaupunkiin, mutta heidän on saatava selville, mikä hätä Katella on, että hän kutsui heidät kaikki luokseen.

Kirjan juoni on minusta hienosti rakennettu, mutta olen hiukkasen pettynyt loppuratkaisuun. Isan ja Lucin välit jäävät hiukan arvoitukseksi: tapahtuiko heidän välillään nuoruusaikana jotain vai oliko kaikki vain Isan yksipuolista ihastusta? Kirjan vahvuuksia ovat kuitenkin henkilökemiat ja yleinen jännittynyt tunnelma, joka pitää hyvin otteessaan. Näiden naisten salaisuus on vain pakko saada selville. Tarina on mielestäni hyvin viihdyttävä ja monipuolinen käänteineen kaikkineen.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kaisa Reetta T

Samantyylistä luettavaa:

Ennen kuolemaani: S.K. Tremayne
Hyvä naapuri: Shari Lapena
Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh
Synkän metsän siimeksessä: Ruth Ware