John Lennon minussa: Heidi Silvan

John  Lennon minussa: Heidi Silvan. Myllylahti 2018.

Kansi: Karin Niemi

"Lämmintä huumoria pursuava maagisrealistinen tarina ihanan ärsyttävän hippimuusikon ja kasiluokkalaisen tytön kohtaamisesta nykyhetken Suomessa.

”Olisi pitänyt aavistaa jotain, koska John alkoi kilisytellä kolikoita taskussaan ja mieleeni tuli heti, että siinä hän vain seisoskelee, John Lennon, vanha kettu, edessäni elävänä vuonna 2017, neuvottelee kanssani ja kilisyttää taskunsa pohjalla shillinkejä vuodelta 1962.”

John Lennon minussa on huumorilla höystetty kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun John Lennon haluaa laulaa. 14-vuotiaalle Aija Velssille Lennonin lauluhalut aiheuttavat sen, että hän päätyy vahingossa koulubändin solistiksi, biisinsanoittajaksi ja -säveltäjäksi. Sinipaitapoika-Elia rakastuu Aijaan, eikä suinkaan komea Julius Lundahl, niin kuin tarkoitus oli. Aija rakastuu itsekin sillä välin, kun ainoa tyttökaveri katkaisee välit, isä saa kohtauksen ja kasiluokan kevät kuluu huomaamatta ohi bändiharjoituksissa hikoillessa ja ensisuudelmasta haaveillessa.

Päämääränä on osallistua bändikisaan. Onneksi Aijalla on tukenaan John Lennon. Tai no, onneksi ja onneksi. Lennon on armoton neuvottelija, joten jos häneltä haluaa jotakin, on varauduttava vastapalvelukseen.

John Lennon minussa on maagisen realistinen kasvutarina tarjoiltuna tilannekomiikalla ja rahtusella romantiikkaa. Kirja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille." (Myllylahti)

Lukunäyte:  https://issuu.com/myllylahti/docs/silvan_lukunayte_2_18

Oma arvio: 

"Kyllä, katso silmät kiinni taivaalle ja kuvittele."

"Mitä?"

John ei vastannut heti, mutta kun hän lopulta vastasi, hänen äänensävynsä kertoi, että lisäkysymykset olisivat turhia. "Kaikki. Kuvittele kaikki, ja silloin näet." (s. 119)

Joskus pelkkä kirjan nimi on niin vetovoimainen, että se on vain ihan pakko saada luettua. Minulla on taustallani nuoruudenaikainen syvä ihastus, ellei jopa rakastuminen, tuohon rauhaa maailmalle toivovaan laihaan, pitkätukkaiseen ja pyöreäkakkulaiseen liverpoolilaismieheen eli John Lennoniin. (Joka on siis yksi maineikkaan The Beatles -yhtyeen jäsenistä, jos joku onneton ei tiedä!) No okei, rakkauteni oli ehkä "hiukan" yksipuolista, jo senkin vuoksi, että rakkauteni kohde oli kuollut jo aikoja sitten. 

Toinen hauska, tähän kirjaan liittyvä yhteyteni on se, että olen aikoinani opiskellut Silvanin kanssa yliopistossa samalla vuosikurssilla suomen kieltä. Emme ole kuitenkaan olleet tekemisissä, joten turha kenenkään kuitenkaan pelätä, että se vaikuttaisi arviooni.

John Lennon minussa alkaa yläkoulun joulujuhlasta, jossa koulun kuoron jäsen Aija saa yhtäkkiä apua edesmenneen John  Lennonin hengeltä. Tämä hippimuusikko ottaa tytön ruumiin lainaa hetkeksi (niin että tytön tietoisuus kuitenkin säilyy) ja  Aija yllättää koko koulun laulamalla kuuluisan Lennonin ja Yoko Onon joululaulun Happy x-mas (war is over) -  ja vieläpä hyvin mallikkaasti. Aijalla on ongelmia itsetuntonsa kanssa, eikä hänen laulutaitoaan ole ennen kehuttu kovin kaksiseksi. Aijalla on myös lieviä asperger-piirteitä, jotka saavat usein aikaan väärinkäsityksiä kanssakäymisissä muiden kanssa. Nyt kaikki alkavat nähdä Aijan uusin silmin, niin vaikuttava hänen esityksensä on.

Kirjan alku on minusta hiukan töksähtävä, vaikka alkaa kivasti lukijaa puhuttavalla tyylillä. Jossain vaiheessa vain "John  Lennon tuli minuun - mutta ei siinä mielessä"-jankkaaminen alkaa riittää. JOOJOO, uskotaan jo, ettei se tullut siinä mielessä, tekisi mieleni jo huutaa ääneen. Aluksi on hiukan hankala suhtautua edesmenneen rokkitähden läsnäoloon tarinassa, saati hänen soluttautumiseensa nuoren tytön ruumiiseen, mutta tarinan edetessä se ei enää tunnukaan yhtään omituiselta. Lennon on mukana Aijan elämässä enemmänkin sarkastisena, irvailevana mentorina eikä ruumiinhaltuunottoja tapahdu tarinassa kuin muutaman kerran sopivissa tilanteissa.

Minun oli pakko kasvaa aikuiseksi itsenäisenä tyttönä, ei sellaisena, joka pyytää apua ja neuvoja mielikuvituskaveriltaan. (s.101)

Johnista on kyllä apua epävarmalle Aijalle, mutta suurimman työn tekee Aija itse, joka kypsyy ja kehittyy tarinan aikana. Suuri ihastus Julius Lundahl -nimiseen poikaan ei enää valtaa mieltä niin paljon, kun Aija pääsee mukaan oikeaan bänditouhuun yhdessä Elian, Rikun ja Ramin kanssa. Myöhemmin mukaan liittyy myös Aijan ainoa ystävä Katariina, jonka ihastus Eliaan aiheuttaa pientä skismaa tyttöjen välille. Aija kun tuntee itsekin jotain kihelmöivää Elian seurassa ollessaan, mutta vakuuttaa Katariinalle, että heidän välinsä ovat puhtaasti toverilliset. Aijaa kiusaa jatkuvasti hänen hankaluutensa sanoa oikeita asioita ihmisille, ja usein hän sanookin asiat pelkästään omassa mielessään. Eihän asia sitten tietenkään muille välity, ja taas hän tulee väärinymmärretyksi.

Ikävöin Johnia. Minä, joka aina ennen olin viihtynyt yksin, kaipasin lähelleni sitä ylimielistä änkyrää, jonka tupakoiden savu sai minut yskimään ja silmäni kirvelemään ja jonka lakonisella äänellä lausumat kommentit jättivät minut toisinaan sanattomaksi.

Voi kaikki-pyhät-asiat-maailmassa, minä ikävöin häntä niin. (s.34)

John Lennon minussa on mielestäni herttainen ja hassu kirja, joka tuo hieman uutta tuulta nuorten lukemistoon. Enpä ole ennen lukenut vanhan rokkitähden ja nykyaikaisen teinitytön ystävyydestä. Aijan rohkaistuminen tarinan edetessä tuo lohtua ja suosittelisinkin tätä erityisesti nuorelle, jolla on ongelmia itseluottamuksensa kanssa. Aija on sympaattinen ja samaistuttava henkilöhahmo, jolle toivoisi pelkkää hyvää.  Aijan, Elian, Rikun ja Ramin (ja Katariinan) bändin (jonka nimi on hauskasti Capt. Lemon's Headache Big Band) treenaamista on hauska seurata ja samalla lukija pääsee kurkkimaan, miten This is happiness -biisiin syntyvät täydelliset sanat. Aikuinen lukija taas saa nostalgiapläjäyksen John Lennon -hahmon muodossa, etenkin jos on koskaan ollut Beatles-fani. Kieli on mukavasti eteenpäin soljuvaa ja huolellista, ja hauskana erikoisuutena henkilöt puhuvat Pohjois-Pohjanmaalaisittain 'mää-sää'-muodossa, muttei murteellisuuksissan ole menty kuitenkaan sen pidemmälle (ehkä hyvä niin.)

Karin Niemen pirteä kansikuvitus sopii Aijan tarinaan paremmin kuin mikään.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly