"Luuletko tuntevasi ystäväsi? Ruth Waren maailmanmenestystrilleri vie lukijan synkälle rannikkoseudulle kylään, jonka meri uhkaa nielaista. Mutta merestä nousee myös salaisuuksia…
Isa Wilde saa tekstiviestin jota on pelännyt koko elämänsä. Hänen kouluaikaisen ystävänsä tarvitsee kirjoittaa vain kaksi sanaa.
Naiset kävivät aikoinaan yhdessä koulua, jossa pelasivat kahden ystävänsä kanssa Valhepeliä – leikkiä jossa voittaja sai ihmiset uskomaan mitä mutkikkaampiin valheisiin. Mutta nyt selviää, että yksi heistä on valehdellut kaiken aikaa. Heidän salaisuutensa uhkaa paljastua." (Otava)
Kuuntelin viime keväänä Ruth Waren esikoisromaanin, psykologisen jännärin Synkän metsän siimeksessä ja tykästyin kovasti tämän lontoolaiskirjailijan tyyliin. Valhepeli on naisen kolmas suomennettu romaani, tänä vuonna aiemmin on ilmestynyt myös Nainen hytissä 10, joka on minulta vielä lukematta/kuuntelematta. Voi olla, että ostan sen äänikirjana seuraavaksi lenkkeily- ja siivoilujännärikseni.
Valhepelin rakenne muistuttaa jokseenkin Synkän metsän siimeksessä -romaanin asetelmaa: pitkään erossa olleet opiskeluaikaiset ystävykset kokoontuvat yhteen ja paloja menneisyydestä alkaa nousta esiin - ja molemmissa on myös nuoruudenaikainen romanssi tärkeänä teemana. Nyt naisten kokoontumisen motiivina ei ole kuitenkaan kenenkään polttarit, kuten esikoisromaanissa, vaan naiset kutsuu koolle yhä opiskelukaupungissa asuvan Katen hätäinen viesti "Tarvitsen teitä." Se on koodi näille kirjan keskiössä oleville naisille; Isalle, Fatimalle ja Thealle, saapua paikalle kyselemättä. Heitä yhdistää teini-iässä tehty teko, joka on heidän yhteinen, synkkä salaisuutensa, ja jonka paljastumista kaikki pelkäävät enemmän kuin mitään.
Kirjan pää- ja näkökulmahenkilö on vauvansa kanssa Salteniin matkaava Isa Wilde, joka työskentelee nykyään lain parissa ja elelee onnellista elämää Lontoossa miehensä Owenin ja Freya-vauvansa kanssa. Menneisyyden haamut kuitenkin alkavat nostaa päätään heti, kun Isa matkustaa seitsemäntoista vuoden jälkeen takaisin pikkukaupunkiin, missä hän kävi Salten House -sisäoppilaitosta yhdessä Fatiman, Thean ja Katen kanssa. Ja mistä hän seitsemäntoistavuotiaana sai ikävien tapahtumien vuoksi lähtöpassit muiden tyttöjen tavoin. Mitä oikein tapahtui? Sitä kirjan tarina raottaa pala palalta, ovelasti takaumien kautta.
Nämä reilut kolmekymppiset ystävykset lyöttäytyvät taas yhteen Katen merenrantakotiin, Tide Milliin, johon heillä liittyy hyvin vahvoja muistoja - hehän hengailivat opiskeluaikoina paljon Katen kotona, jossa asui myös Katen taiteilijaisä Ambrose ja ranskalainen velipuoli Luc. Erityisesti Isalla on hyvin lämpimiä muistoja Lucista, sillä hän oli ihastunut tähän nuorukaiseen. Kate paljastaa, että hän on ilmoittanut kaikki heidän koulunsa Salten Housen vuosijuhlapäivällisille, koska muuten vaikuttaisi hyvin epäilyttävältä, miksi nämä naiset kokoontuisivat yhteen juuri nyt, kun Reachin rannalta on löytynyt vuosikausia hiekan alla lojunut ruumis.
Vaikka kirjan vahvimpana teemana on naisten piilottelema salaisuus ja valehtelu, jota he ovat harrastaneet nuoruudestaan saakka erinäisissä muodoissa, tarinassa kuvataan myös hyvin naisten välistä ystävyyttä ja sitä, miten kaikkien elämät ovat ajautuneet omille urilleen. Fatima on nykyään harras muslimi ja perheenäiti, Thealla on ongelmia alkoholin kanssa ja Kate on jumittunut ränsistyvään Tide Milliin, jossa hänen mystisesti kadonneen isänsä haamut vielä kummittelevat. Luc asuu myös naisten yllätykseksi yhä Saltenissa, mutta hänen vihaisuutensa säikäyttää erityisesti Isan. Isan ja Owenin välit alkavat tulehtua, sillä Isa joutuu nyt valehtelemaan myös miehelleen.
Lukija alkaa tietenkin laskea kirjan vihjeitä näppärästi yhteen: kadonnut Ambrose, rannalta löytynyt ruumis, tyttöjen hätäkokous, salaisuudet ja valheet. Mutta kaikki ei mene ihan niin kuin voisi yksioikoisesti ajatella, vaan kirjan juoni kiepsahtaa välillä pois ennakko-oletuksistani. Kyläläisten ynseä ja vihjaileva käytös naisia kohtaan ei helpota näiden paluuta opiskelukaupunkiin, mutta heidän on saatava selville, mikä hätä Katella on, että hän kutsui heidät kaikki luokseen.
Kirjan juoni on minusta hienosti rakennettu, mutta olen hiukkasen pettynyt loppuratkaisuun. Isan ja Lucin välit jäävät hiukan arvoitukseksi: tapahtuiko heidän välillään nuoruusaikana jotain vai oliko kaikki vain Isan yksipuolista ihastusta? Kirjan vahvuuksia ovat kuitenkin henkilökemiat ja yleinen jännittynyt tunnelma, joka pitää hyvin otteessaan. Näiden naisten salaisuus on vain pakko saada selville. Tarina on mielestäni hyvin viihdyttävä ja monipuolinen käänteineen kaikkineen.
Arvosanani 4+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kaisa Reetta T
Samantyylistä luettavaa:
Ennen kuolemaani: S.K. Tremayne
Hyvä naapuri: Shari Lapena
Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh
Synkän metsän siimeksessä: Ruth Ware
Valhepelin tärkein sääntö oli: Valehdelkaa kaikille muille. Mutta älkää koskaan toisillenne. (s. 59)
Kirjan pää- ja näkökulmahenkilö on vauvansa kanssa Salteniin matkaava Isa Wilde, joka työskentelee nykyään lain parissa ja elelee onnellista elämää Lontoossa miehensä Owenin ja Freya-vauvansa kanssa. Menneisyyden haamut kuitenkin alkavat nostaa päätään heti, kun Isa matkustaa seitsemäntoista vuoden jälkeen takaisin pikkukaupunkiin, missä hän kävi Salten House -sisäoppilaitosta yhdessä Fatiman, Thean ja Katen kanssa. Ja mistä hän seitsemäntoistavuotiaana sai ikävien tapahtumien vuoksi lähtöpassit muiden tyttöjen tavoin. Mitä oikein tapahtui? Sitä kirjan tarina raottaa pala palalta, ovelasti takaumien kautta.
Nämä reilut kolmekymppiset ystävykset lyöttäytyvät taas yhteen Katen merenrantakotiin, Tide Milliin, johon heillä liittyy hyvin vahvoja muistoja - hehän hengailivat opiskeluaikoina paljon Katen kotona, jossa asui myös Katen taiteilijaisä Ambrose ja ranskalainen velipuoli Luc. Erityisesti Isalla on hyvin lämpimiä muistoja Lucista, sillä hän oli ihastunut tähän nuorukaiseen. Kate paljastaa, että hän on ilmoittanut kaikki heidän koulunsa Salten Housen vuosijuhlapäivällisille, koska muuten vaikuttaisi hyvin epäilyttävältä, miksi nämä naiset kokoontuisivat yhteen juuri nyt, kun Reachin rannalta on löytynyt vuosikausia hiekan alla lojunut ruumis.
Vaikka kirjan vahvimpana teemana on naisten piilottelema salaisuus ja valehtelu, jota he ovat harrastaneet nuoruudestaan saakka erinäisissä muodoissa, tarinassa kuvataan myös hyvin naisten välistä ystävyyttä ja sitä, miten kaikkien elämät ovat ajautuneet omille urilleen. Fatima on nykyään harras muslimi ja perheenäiti, Thealla on ongelmia alkoholin kanssa ja Kate on jumittunut ränsistyvään Tide Milliin, jossa hänen mystisesti kadonneen isänsä haamut vielä kummittelevat. Luc asuu myös naisten yllätykseksi yhä Saltenissa, mutta hänen vihaisuutensa säikäyttää erityisesti Isan. Isan ja Owenin välit alkavat tulehtua, sillä Isa joutuu nyt valehtelemaan myös miehelleen.
"Tein niin suuren virheen... Minun olisi pitänyt valita sinut." (s. 335)
Lukija alkaa tietenkin laskea kirjan vihjeitä näppärästi yhteen: kadonnut Ambrose, rannalta löytynyt ruumis, tyttöjen hätäkokous, salaisuudet ja valheet. Mutta kaikki ei mene ihan niin kuin voisi yksioikoisesti ajatella, vaan kirjan juoni kiepsahtaa välillä pois ennakko-oletuksistani. Kyläläisten ynseä ja vihjaileva käytös naisia kohtaan ei helpota näiden paluuta opiskelukaupunkiin, mutta heidän on saatava selville, mikä hätä Katella on, että hän kutsui heidät kaikki luokseen.
Kirjan juoni on minusta hienosti rakennettu, mutta olen hiukkasen pettynyt loppuratkaisuun. Isan ja Lucin välit jäävät hiukan arvoitukseksi: tapahtuiko heidän välillään nuoruusaikana jotain vai oliko kaikki vain Isan yksipuolista ihastusta? Kirjan vahvuuksia ovat kuitenkin henkilökemiat ja yleinen jännittynyt tunnelma, joka pitää hyvin otteessaan. Näiden naisten salaisuus on vain pakko saada selville. Tarina on mielestäni hyvin viihdyttävä ja monipuolinen käänteineen kaikkineen.
Arvosanani 4+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kaisa Reetta T
Samantyylistä luettavaa:
Ennen kuolemaani: S.K. Tremayne
Hyvä naapuri: Shari Lapena
Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh
Synkän metsän siimeksessä: Ruth Ware
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: