Kaunis maailma, missä olet: Sally Rooney. Suomentanut Cristina Sandu. Otava 2021.
"Sukupolvensa kirkkaimman kirjailijatähden kipeän koskettava ja viiltävän älykäs uusi romaani on maailmanlaajuinen tapaus.
Nuorena maineeseen noussut irlantilaiskirjailija Alice tapaa varastossa työskentelevän Felixin Tinderissä ja pyytää tämän kanssaan Roomaan. Dublinissa Alicen paras ystävä koettaa toipua kipeästä erosta, ja päätyy suhteeseen lapsuudenkaverinsa kanssa. He kaikki neljä ovat yhä nuoria, mutta aikuisuus häämöttää. He haluavat toisiaan, he etääntyvät toisistaan, he palaavat yhteen ja eroavat jälleen. Kaunis maailma, missä olet on romaani ystävyydestä, rakkaudesta ja seksistä. Siitä, miltä tuntuu olla viimeinen valaistussa huoneessa ennen maailmanlopun pimeyttä."(Otava)
Oma arvio:
Olipas ihana yllätys, että vielä ennen joulua julkaistiin tämä uuden lempikirjailijani, irlantilaisen Sally Rooneyn romaani, jonka voisi sanoa kuuluvan juurikin tähän mystisesti luokiteltavaan new adult -kirjallisuuteen.
Alice ja Eileen ovat nyt liki kolmekymppisiä ystäviä, jotka ovat joutuneet erilleen, koska mielenterveysongelmista kärsinyt Alice on muuttanut syrjemmälle Dublinista pitääkseen taukoa kaikesta siitä, mitä kuuluisuus menestyneenä kirjailijana on tuonut hänen elämäänsä. He ovat hyvin erilaiset ystävykset, jotka tapasivat aikoinaan yliopistossa ja päätyivät kämppäkavereiksi. Alice oli käytökseltään paljon räävittömämpi kuin paremmasta perheestä oleva Eileen. Eileen puolustaa kuitenkin ystäväänsä, määrittäen hänet sovinnaisuuksien vastustajaksi ja aidosti omaperäiseksi ja aikaansa edellä olevaksi.
Toisena opiskeluvuonna tytöt saivat seurakseen viisi vuotta vanhemman, lakia opiskelevan Simonin, jonka Eileen tunsi lapsuudestaan ja nuoruudestaan naapurin poikana. Viisitoistakesäisenä hän ihaili tuota fiksua miehenalkua, joka tuli töihin heidän maatilalleen isän avuksi. Nyt Simonilla tapasi olla yleensä tyttöystävänään joku upea, paljon häntä nuorempi naisenalku.
Jos yrität olla kiva, miksi sanot koko ajan niin pistäviä juttuja?
En koko ajan.
Et niin, mutta lauot niitä aina kun sinulle sopii, hän sanoi.
En tarkoita että olet häijy tai mitään. Vaan että ihmiset ei halua suututtaa sinua. (s. 278)
Kirjan alussa Alice tapaa Felixin, hauskan tyypin, joka tienaa paljon vähemmän kuin Alice. Heidän juttunsa ei alkuun tunnu saavan tuulta alleen, sillä Alicen pistävän pureva tyyli töksäytellä asioita saa rennon Felixin kavahtamaan. Eileen työskentelee taas Dublinissa kustannustoimittajana, eikä hänen pian naimisiin menevä isosiskonsa Lola voi peitellä halveksuntaansa siitä, miten Eileen on jumittanut huonopalkkaiseen työhönsä. Alice sai kustannussopimuksen esikoisromaaniinsa jo 24-vuotiaana ja pärjää nyt oikein mukavasti. Nyt hän vuokraa isoa, entistä pappilaa ja yrittää kasata itseään, sillä julkinen riepottelu on ottanut koville. Eileen on taas vieläkin katkera ja surullinen erostaan Aidanista, vaikka siitä on jo kulunut aikaa, eivätkä he Alicen sanojen mukaan olleet koskaan onnellisia yhdessä. Eileenin suru saattaakin johtua ihan jostain muusta kuin erosta.
Tiedätkö, joskus kun olen tosi surullinen ja masentunut, niin
makaan sängyssä ja ajattelen sinua. Enkä tarkoita seksuaalisella
tavalla. Minä vaan ajattelen sinun hyvyyttäsi ihmisenä. (s. 256)
Niin, kirjan keskiössä on monenlaisia ihmissuhteen sotkuja: Alicen ja Eileenin välit, jotka ovat tulehtuneet Alicen muutettua Dublinista, sekä Alicen ja Felixin outo suhde, sekä Eileenin ja Simonin erikoinen ystävyys, joka lähentelee muutakin kuin ystävyyttä, mutta ei tunnu saavan ikinä oikeaa mahdollisuutta. Kirjan nykyaikaan sijoittuvan kerronnan lomassa käydään välillä Eileenin ja Alicen kirjeenvaihtoa, joissa he pohdiskelevat elämää hyvinkin filosofisesti. Kaikki ovat aidosti ja elävästi rikkinäisiä nuoria aikuisia, jotka etsivät itseään ja toisiaan. Alussa lukijan on hankala löytää ristiriitaa Alicen ja Eileenin väliltä, joka kuitenkin kulminoituu, kun Alice kutsuu hänet ja Simonin luokseen.
Simon sanoi pehmeästi: Eileen, minä tiedän. Minä ymmärrän. Mutta se ei ole mahdollista, okei? Eileen tärisi ja hänen huulensa näyttivät kalpeilta. Anteeksi, Eileen sanoi. (s. 226)
Eniten minuun vaikutti Eileenin ja Simonin outo rakkaustarina, joka sai jo alkunsa Eileenin ollessa 15-vuotias. Syvästi katolinen Simon ei oikein kerro itsestään eikä tunteistaan mitään, mutta on läpi Eileenin elämän olkapää, tuki ja turva. Vakaa ja turvallinen ihminen, jonka luo Eileen voi aina palata. Simonilla on omat upeat tyttöystävänsä, mutta seksi kuuluu osana Eileenin ja Simonin ystävyyttä. Yksi vaikuttavimmista on eräs puhelinsoitto, joka muuttuu Eileenin ja Simonin puhelinseksiksi. Silti kaikki heidän välillään tuntuu lukijasta niin aidolta ja elävältä, tai ehkä juuri siksi, koska se ei mene niin kuin yleensä romanttisissa kirjoissa ja elokuvissa. Normaalielämä on yleensä sellaista: vailla järjen hiventä.
Ehkä jollakin tasolla tuntuu pahemmalta täyttää kolmekymmentä, kun ei ole kokenut edes yhtä todella onnellista parisuhdetta. (s. 197)
Eileenin ja hänen siskonsa Lolan välit ovat myös hyvin hankalat: isosisko on aina osoittanut ylemmyyttään pikkusiskoaan kohtaan, eikä Eileenin äitikään oikein helpota asiaa. Eileenin elämää ei juuri paranna se, ettei Alicella tunnu olevan aikaa tavata tätä, vaan pysyy "lomailemassa" maalla, niin kuin Eileen asian ilmaisee. Kun Alice ilmoittaa matkustavansa promoamaan kirjaansa, Eileen ei pidä siitäkään. Kirjassa käydään myös hienoa keskustelua uskonnosta ja uskomisesta, ja miten kunnioittaa uskovaa ihmistä, jos ei itse usko samaan.
Voiko olla, että jumalanpalveluksessa minä aloin oikeasti ihailla Simonin uskon vilpittömyyttä? Mutta miten minä voin ihailla sellaista uskomusta, johon en itse usko enkä halua uskoa ja joka on mielestäni silminnähden väärä ja absurdi? (s. 110)
Kaunis maailma, missä olet on ihanan älykäs, rehellinen ja rujo kuvaus kolmikymppisistä ystävyksistä. Siitä, kun oma elämä ei mene muiden odotusten mukaisesti. Siitä, kun rakkaus ei ole niin helppoa, kuin romanttisissa kirjoissa. Vaikka välillä ajattelin, onko kirja liian älykäs minulle (etenkin Eileenin kirjeet olivat hyvin syvällisen filosofisia), rakastuin siihen yhä enemmän loppua kohden. Lukiessa tuntuu, että kirjassa kaikki on niin kamalan väärin, silti tietää, että kaikki menee juuri niin kuin elämän pitääkin. Kirja on hyvin elämänmakuinen, suora ja aito. Toivon, että tästäkin tehtäisiin TV-sarja, kuten Rooneyn aiemmasta Normaaleja ihmisiä -romaanista.
Lopuksi pakko lisätä vielä kirjan paras lause, jonka aion ottaa käyttöön: "Aidan kantoi Eileenin kirjalaatikot autonsa takakontista ja sanoi ylpeästi: Sinun aivojesi paino." (s. 37) Voiko kauniimmin sanoa kirjaihmiselle?
Arvosanani 5-
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Normaaleja ihmisiä: Sally Rooney
"Kaikki ovat aidosti ja elävästi rikkinäisiä nuoria aikuisia, jotka etsivät itseään ja toisiaan." Tosi upeasti sanottu!
VastaaPoistaKiitos 🙂
Poista