"Tytöillä on taito vietellä miehet, villitä viattomat pojat ja syöstä
vaimot mustasukkaisuuden syövereihin. Siksi heidät karkotetaan erämaahan
naiseuden kynnyksellä, päästämään taikuutensa valloilleen ennen avioon
asettumista. Kaikki eivät kuitenkaan palaa.
Tierney ei tunne oloaan voimakkaaksi tai maagiseksi. Ja nyt hänen on selviydyttävä kokonaisesta vuodesta luonnon armoilla.
Armonvuosi on hengästyttävä feministinen dystopia, joka tarkastelee teräväkatseisesti tyttöjen keskinäisiä suhteita, naiseutta jota he lähestyvät ja vaikeita päätöksiä, joita he joutuvat tekemään. Se on tarina toivosta, kapinasta ja siitä hinnasta, jonka joudumme maksamaan, kun naisten oikeudet ja arvo kiistetään."(Karisto)
Tierney ei tunne oloaan voimakkaaksi tai maagiseksi. Ja nyt hänen on selviydyttävä kokonaisesta vuodesta luonnon armoilla.
Armonvuosi on hengästyttävä feministinen dystopia, joka tarkastelee teräväkatseisesti tyttöjen keskinäisiä suhteita, naiseutta jota he lähestyvät ja vaikeita päätöksiä, joita he joutuvat tekemään. Se on tarina toivosta, kapinasta ja siitä hinnasta, jonka joudumme maksamaan, kun naisten oikeudet ja arvo kiistetään."(Karisto)
Oma arvio:
Vannoutuneena YA-dystopiafanina en voinut kuin hihkaista ilosta, kun huomasin Armonvuoden Kariston kevään uutuusluettelossa. Olen kuullut hyttysen ininää siitä, että dystopiat olisi jo niin nähty. No eikä ole! Suuremmanpuoleisesta fantasiaähkystä kärsineenä otan innosta puhkuen luettavakseni tämän kauniin pinkkikuorisen kirjan, jonka alkulehdillä on lupaavasti sitaatit sekä Margaret Atwoodin Orjattaresi että William Goldingin Kärpästen herrasta -kirjasta.
Armonvuosi alkaa lupaavasti. Heti alussa kerrotaan pelonsekaisesti armonvuodesta, joka on eräänlainen aikuistumisriitti 16-vuotiaille naisenaluille. Kukaan kirjan yhteiskunnassa ei tiedä tarkkaan, mitä tuon vuoden aikana tapahtuu, sillä siitä puhuminen on kiellettyä. Vain se tiedetään, että nuoret naiset ovat tuon vuoden jälkeen menettäneet taikavoimansa ja voivat palata kylään joko vaimoiksi tai erilaisiin työtehtäviin. Osa karkotetaan kylän laitamaille kurjuuteen ja köyhyyteen. Armonvuodesta palaavat naiset ovat rähjäisiä, laihoja ja lannistettuja, mutta tämän jälkeen he eivät enää ole uhaksi kylän miehille. Enää he eivät voi käyttää taikavoimiaan.
Naitetuksi tuleminen ei minun silmissäni ole mikään etuoikeus. Mukava elämä ei jätä tilaa vapaudelle. Avioliiton kahleet ovat toki pehmustettuja, mutta kahleita yhtä kaikki.(s. 17)
Kirjan päähenkilö on Tierney, joka ajattelee eri tavalla kuin muut kylän tytöt. Hän ei missään nimessä halua ennen armonvuottaan huntua keneltäkään eli joutua armonvuotensa jälkeen kenenkään vaimoksi. Eipä hänellä ole siihen mahdollisuuksiakaan, sillä kylässä on vain 12 naimakelpoista miestä kolmeakymmentäkolmea naista kohden. Tierneyn parhaan ystävän, Michaelin, uskotaan luovuttavan huntunsa kauniille ja ylimieliselle Kierstenille, mutta Tierney ei välitä tästä, sillä hän haluaa mieluummin työläiseksi kuin vaimoksi. Ja Michael on vain ystävä. Tierneyn äiti ja siskot eivät ymmärrä hänen ajatuksiaan, kun taas isä yrittää puolustaa tytärtään.
Kylässä on myös erityisen kiellettyä nähdä unta, ja jos siitä jää kiinni, saa kovan rangaistuksen. Tierney on nähnyt jo pitkään unta tytöstä, joka johdattaa Tierneyn salaiselle metsäaukiolle. Perheenjäsenet kuitenkin pitävät yhtä eivätkä ilmianna häntä unistaan. Ruumiillisia, julkisia häpeärangaistuksia jaellaan kylässä tuon tuosta monista muistakin rikkeistä. Julkiset piiskaamiset, ruumiinjäsenten silpominen ja kylästä karkottaminen ovat tyypillisiä rangaistuksia. Ja kärsijöitä ovat naiset, kaiken pahan alku ja juuri. Kylällä kohistaan myös keskuudessa olevasta vallantavoittelijasta, joka uhmaa kylän sääntöjä. Mitäpä olisi dystopia ilman kapinallisia.
Armonvuosi alkaa aina syksystä, jolloin edelliset nuoret naiset palaavat (he, jotka ovat vielä elossa) koettelemuksestaan ja uudet naisenalut lähtevät sekalaisin tunnelmin omaan koitokseensa, hiukset säännönmukaisesti letitettyinä punaisilla lettinauhoilla, kuohittujen vartijoiden saattelemana. Osa lähtee armonvuoteen leuka pystyssä, osa pelosta jäykkänä, osa innosta kihisten. Kukaan ei tiedä, mitä odottaa, mutta jotain yhtä aikaa kauheaa ja ihanaa sen täytyy olla. Matka leiripaikalle on pitkä ja vaarallinen, sillä metsissä naisia vaanii saalistajiksi kutsutut, brutaalit miehet, joiden huhutaan paloittelevan kiinni saamansa naiset ja myyvän heidän osansa pullotettuina. Armonvuoden naisten ruumiinosilla kun kerrotaan olevan parantavia ja vahvistavia ominaisuuksia. Kannattaa siis pysyä polulla ja myöhemmin armonvuoden rituaalipaikaksi tarkoitetulla aidatulla alueella.
"En minä sinua pelkää", hän vastaa ja katselee huuliani. "Pelkään tunnetta, jonka saat minussa aikaan." (s. 243)
En aio kertoa kirjan juonesta tämän pidemmälle. Itse koin nimittäin kirjaa lukiessa kiehtovimpana sen, etten tiennyt yhtään, mitä seuraavaksi oli edessä. Nuorten naisten armonvuosikoettelemukset ovat sekoitus Nälkäpeliä, Orjattaresia, Maze Runneria ja Kärpästen herraa. Meno yltyy häikäilemättömäksi, raa'aksi, josta eniten eri lailla ajatteleva Tierney joutuu kärsimään. Mukaan on saatu ujutettua (mielestäni tarpeeton ja päälleliimattu) romanssikin, mutta ennalta-arvaamattomat paljastukset ja juonenkäänteet ovat ehdottomasti tämän kirjan juttu.
Tiedän silti, mitä näin. Tiedän, mitä tunsin.
Muut kutsuvat sitä taikavoimaksi.
Minä kutsun sitä hulluudeksi.
Mutta yksi on varma.
Täällä ei tunneta armoa. (s. 153)
Kirjan loppu on minulle hienoinen pettymys. Se kyllä tarjoaa YA-kirjamaisen lupauksen toivosta, mutta minä odotin jotain suureellisempaa paljastusta loppuun. Muutenkin juoni tarjosi kyllä ylläreitä joka kulman käänteessä, mutta monet asiat jäivät vaivaamaan ja selittämättä. Kuten aiemmin mainitsin, romanssikuvio oli minusta tarpeeton. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, ettei tarinaa ole venytetty trilogiaksi, vaan melko moniulotteinen dystopinen maailma on saatu melko hyvin ahdettua tähän yhteen kirjaan. Siis jos tämä jää ainoaksi.
Taikavoimia meiltä ei ehkä löydy, mutta voimattomia emme ole. (s. 331)
Kirjan pääteemana on kiinnittää huomiota naiseksi kasvavien nuorten tyttöjen miehiltä osakseen saamaan häiritsevään huomioon, joka ei yleensä ole positiivista, vaikka se on semmoiseksikin yritetty vääntää. Armonvuoteensa valmistuvat nuoret naiset saavat kylällä ennen hunnutusseremoniaa peräänsä himokkaita katseita niin nuorilta kuin vanhemmilta miehiltä. Ei ole väliä, onko mies naimisissa tai pappi. Punaisella lettinauhalla letitetyt naiset tuntuvat olevan vapaata riistaa nämä muutamat päivät, ennen kuin heidät lähetetään kadottamaan taikavoimansa. Ja tuolla leirillä naiset ovat itse toistensa pahimpia vihollisia.
Olen käpertynyt kosteaan maahan, mutta en saa unta. En ymmärrä, kuinka kukaan voisi nukkua. Huuto on hirvittävää. Huhut tietävät kertoa, että saalistajat pyrkivät nylkiessään pitämään meidät elossa mahdollisimman pitkään, sillä kärsimys lisää taikavoiman tehoa, mutta nyt jopa vartijat vaikuttavat hieman levottomilta. On kuin saalistajat tahtoisivat meidän kuulevan jokaisen huudon, jokaisen viillon; he tahtovat meidän tietävän, mikä meitä odottaa. (s. 82)
Armonvuosi on erittäin viihdyttävä ja raikas lisä YA-dystopiagenreen, vaikka välillä lukiessa tuli mietittyä, että tämä(kin) tapahtuma on jo aiemmin luettu ja keksitty. Olisin kaivannut hiukan lisää omaperäisyyttä kirjan maailmaan. Tierneystä on kaavailtu selkeästi uutta Katnissia tai Offrediä, omapäistä ja uhmakasta sankaritarta, joka raivaa esteet tieltään ja haluaa uskoa muutokseen, vaikka se onkin tehty vaikeaksi, Tierney kun joutuu systemaattisen kiusaamisen, eristämisen ja vallankäytön uhriksi. Loppuratkaisussa on selvä viesti: ihan kaikkea ei saa kerralla muutettua, mutta yhdessä vaikeuksista selvitään ja ehkä asiat muuttuvat pikku hiljaa, armonvuosi armonvuodelta. Avoimeksi jäänyt loppu vihjailee mahdollisesta jatko-osasta, ja kirjailija itse ei ihan suoralta kädeltä teilaa tätä ajatusta Goodreadsissa.
Näin kirjaa lukiessani tämän elokuvana, ja pikaisella googlettelullahan selvisikin, että Universal on ostanut kirjan elokuvaoikeudet. Mielenkiinnolla odottelen, mitä tuleman pitää!
Arvosanani 4+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
En löytänyt muita bloggauksia.
Samantyylistä luettavaa:
Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins
Maze Runner -trilogia: James Dashner
Orjattaresi ja Testamentit: Margaret Atwood
Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:
A book with a pink cover
Näin kirjaa lukiessani tämän elokuvana, ja pikaisella googlettelullahan selvisikin, että Universal on ostanut kirjan elokuvaoikeudet. Mielenkiinnolla odottelen, mitä tuleman pitää!
Arvosanani 4+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
En löytänyt muita bloggauksia.
Samantyylistä luettavaa:
Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins
Maze Runner -trilogia: James Dashner
Orjattaresi ja Testamentit: Margaret Atwood
Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:
A book with a pink cover
Joo, ei muuten yllättänyt yhtään kun loppukiitoksissa kiiteltiin jo leffatuotantoyhtiötä. Liggettillä on jotenkin tosi elokuvamainen ja visuaalinen tyyli tässä, paljon oli kohtauksia, jotka näki selkeinä kuvina – ja jotenkin tuntui jopa paikoin siltä, että kirjoittaessa on ajateltu, että tästä tulee tosi näyttävän näköinen kohtaus.
VastaaPoistaTästä kyllä tulee varmasti mehevä leffa, jossa punaiset ja valkoiset lettinauhat liehuu hidastetusti 🙂
Poista