torstai 30. kesäkuuta 2022

Heartstopper-sarja: Alice Oseman

Heartstopper - osa 1: Alice Oseman. Suomentanut Oona Juutinen. Tammi 2022 (Heartstopper #1)

Englanninkielinen alkuteos (2018): Heartstopper, volume 1. Kansi: Alice Oseman.

"Poika tapaa pojan. Pojista tulee ystävät. Pojat rakastuvat.

Sydämen sulattava sarjakuvaromaani ystävyydestä ja tunnemyrskystä, jonka vain ensirakkaus voi synnyttää.

Charlie ja Nick käyvät samaa koulua ja tapaavat jouduttuaan vieruskavereiksi. Charlien sydän on pysähtyä, kun hän näkee Nickin ensi kerran, ja rakastuu päätä pahkaa. Vaikka Charlien järki sanoo, ettei heidän välillään voi koskaan olla mitään ystävyyttä enempää, hän ei voi tunteilleen mitään. Voisiko Nick sittenkin olla vähän kiinnostunut Charliesta…?

Heartstopper-sarjassa käsitellään ystävyyttä, rakkautta ja rohkeutta olla oma itsensä. Charlien ja Nickin polut kietoutuvat yhteen ja muodostavat suuremman tarinan, joka ei jätä ketään kylmäksi." (Tammi)

Oma arvio:

Olen auttamattomasti myöhässä hehkuttamassa tätä Alice Osemanin Heartstopper-sarjakuvaa, sillä mitä kirjasomea on seuraaminen, suurin osa YA-lukijoista on ahminut sarjaan kuuluvat neljä sarjakuvaa jo aikapäiviä sitten alkukielellä englanniksi. Silti aion nyt mattimyöhäishehkuttaa tätä omalta osaltani, joten varokaa vain. Idea Heartstopper-sarjakuvaan on lähtenyt poikimaan Osemanin Solitaire-romaanin maailmasta, jossa päähenkilönä on sarjakuvan poikapäähenkilön Charlien isosisko Tori. Koska Torin pikkuveljestä ja tämän poikaystävästä Nickistä tuli niin valtavan suosittuja, Oseman on kirjoittanut muutamia spin off -kirjoja heidän vaiheistaan ja sitten tulivat vuodesta 2018 lähtien nämä sarjakuvat, jotka räjäyttivät potin. Lisäksi tänä vuonna tuli Netflixiin sarja, joka on myös saanut suitsutusta osakseen. (Ja saa myös minulta ryökäleeltä, joka katsoin sarjan ennen kirjoja.)

"Ei homoutta voi kenenkään ulkonäöstä päätellä." (s. 204)

On hankala kertoa sarjakuvan juonesta niin, ettei tulisi käytyä läpi koko sisältöä. Takakansitekstissäkin on jo spoilattu melko olennaiset. Alkuasetelmassa Charlie on pussailemassa erään Benin kanssa kirjastossa, kun kello soi tunnille. Truhamin koulussa on tehty uudet ryhmäjaot, ja kasiluokkalainen Charlie joutuu istumaan ysiluokkalaisen urheilijatyypin Nickin viereen. Tai pääsee, sillä Nick vaikuttaa heti tosi mukavalta. Charlie tuntuu törmäävän Nickiin joka paikassa ja Nick tervehtii aina häntä iloisesti. Tämä on  varmasti entiselle koulukiusatulle Charlielle hämmentävää.

Alice Oseman: Heartstopper, osa 1: s. 228

Kun Nick huomaa Charlien juoksukyvyt, hän houkuttelee tätä mukaan rugbyjoukkueeseen, vaikka Charlie ei tiedä lajista yhtään mitään. Muut joukkuekaverit ovat homofobisia ja kyräilevät vierestä, kun Nick opettaa Charlien nopeasti lajin pariin. Pojat ystävystyvät, ja Charlie saa Nickiltä apua, kun kusipää-Ben vainoaa tätä. Charlie kun haluaa lopettaa tapailun tyypin kanssa, joka kohtelee tätä huonosti. Harmi, että Nick on hetero, sillä Charlie tykkää pojasta tosissaan. Mutta sitten Nick alkaa käyttäytyä hyvin epäheteromaisesti. 

Alice Oseman: Heartstopper, osa 1: s. 82

Heartstopper on niin käsittämättömän söpö, hellyttävä ja koskettava rakkaustarina, että se jää mieleen pitkäksi aikaa kummittelemaan. Olin jo Netflix-sarjan katsottuani ihan pastellinvärisessä hurmiossani (nuo värit tuntuu olevan melko vallitsevia sarjassa) ja sarjakuva sykähdyttää ihan yhtä paljon. Hämmästyttävää, miten TV-sarjaan on osattu valita niin samannäköiset tyypit mitä sarjakuvassa on, ja lisäksi se on tarinalle tosi uskollinen. Osemanin piirrostyylissä on vaikutteita mangasta ihan hitusen, mutta ei liikaa. Poikien vaatetyylien esittelyt ja päähahmojen henkilötietokortit tuovat myös mangamaisuutta. Mukavana lisänä lopussa on myös otteet molempien poikien päiväkirjan sivuista sekä Nickin Charlielle tekemän kasetin soittolista. 

Alice Oseman: Heartstopper, osa 1: s. 244-245

Tyttärelläni on hyllyssä seuraava osa enkuksi, joten enköhän lue sen tähän putkeen, koska seuraavia suomennoksia saa vielä odotella uskoakseni ensi kevääseen. Pitää varmaan tilailla sitten lisää osia niin äidin kuin tyttärenkin iloksi. Tässä sarjakuvassa on niin paljon hyväntahtoisuutta, kuplivaa iloa ja rakkautta, ettei tätä voi olla rakastamatta.

Arvosanani täpötäydet 5 + 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Pride-lukuhaaste

 Heartstopper, volume 2: Alice Oseman. Hodder Childrens book 2019 (Heartstopper #2)


"Nick and Charlie are best friends. Nick knows Charlie’s gay, and Charlie is sure that Nick isn’t.

But love works in surprising ways, and Nick is discovering all kinds of things about his friends, his family … and himself.

By Alice Oseman, winner of the YA Book Prize, Heartstopper is about friendship, loyalty and mental illness. It encompasses all the small stories of Nick and Charlie’s lives that together make up something larger, which speaks to all of us."(Hachette Children's Group)

Oma arvio:

Onnekseni teini-ikäinen tyttäreni tykästyi äitinsä lailla Heartstoppereihin ja tilasi loput, englanninkieliset osat sarjaan. Niinpä pääsin lähes heti perään nauttimaan jatko-osasta.

En osaisi tykätä tästä toisesta osasta yhtään sen vähempää kuin eka osastakaan. Viimeksi jäätiin siihen, kun Harryn bileissä Charlie rohkaistui suutelemaan Nickiä, ja Nick poistui häkeltyneenä paikalta, pääosin koska Harry ja muut huutelivat häntä. Charlie luuli, että Nick meni pois tolaltaan heidän suudelmastaan ja nyt toisen osan alussa soimaa itseään siitä. Sitten päästäänkin lempikohtaukseeni, joka on lähes identtinen TV-sarjan kanssa: seuraavana aamuna kaatosateessa kastunut Nick on Charlien ovella. Charlie pyytää tätä sisään ja huoneeseensa, pyytelee vuolaasti anteeksi tekoaan, jolloin Nick yllättää tämän suutelemalla häntä. Kohtaus Charlien huoneessa on hyvin tunteikas ja koskettava, kun Nick ilmaisee epävarmuutensa siitä, mikä hänen seksuaalisuutensa on. Charlie on vain niin ihanan ymmärtäväinen.

Alice Oseman: Heartstopper, vol. 2, s. 305


Charlie kutsuu myös Nickin keilaamaan ystäviensä kanssa syntymäpäivänään. Ystävät eivät tiedä heidän romanssistaan, ja Tao on todella ynseä Nickiä kohtaan, koska tämän rugby-kaverit ovat kiusanneet aiemmin Charlieta. Nick ja Charlie ovat umpi-ihastuneita, mutta eivät voi näyttää avoimesti tunteitaan. Nick selvittelee omaa seksuaali-identiteettiään, vaikka on melko varma siitä, että on bi. Hän huomaa, kuinka helpottavaa on kertoa edes jollekin: Higgsin tyttökoulun Tara ja Darcy saavat kunnian tietää ensimmäisenä poikien tapailusta.

Alice Oseman: Heartstopper, vol 2, s. 427


Kaikki ei mene kuitenkaan niin hyvin, kun Nick puolestaan kutsuu Charlien viettämään iltaa omien kavereidensa kanssa. Leffateatterissa odottaa ikävä yllätys, sillä kiusanhenki Harry on myös paikalla. Nick on hyvin pahoillaan, mutta Charlie haluaa jatkaa iltaa. Harry pilaa koko illan idioottimaisuudellaan, ja seurauksena on paljon pahaa mieltä ja muutama musta silmä.

Nick haluaa lopettaa salailun heidän suhteestaan, sillä hän on hyvin varma siitä, että tykkää Charliesta ihan älyttömästi. Poikien ekoilla oikeilla treffeillä rannalla Nick haluaa kertoa hyvin tärkeän asian Charlielle. Hän haluaa tulla ulos kaapista. Ensimmäisenä asiasta saa kuulla Nickin äiti.

Charlien ja Nickin tarinan lisäksi tässä kirjassa on myös minitarina Taran ja Darcyn romanssista, joka alkaa Higgsin tyttökoulun musiikkiluokassa. Tämä on oikein kiva pieni lisä.

Charlie ja Nick eivät lakkaa olemasta söpöjä. Heidän orastava romanssinsa on kuvattu niin ihanalla tavalla, että sydämeni ei lakkaa sulamasta. Olen niin onnellinen, että löysin tämän. En löydä pienintäkään moitittavaa tästä sarjakuvasta.

Arvosanani 5+

Tämän lainasin tyttäreni kirjahyllystä.

Muissa blogeissa: 


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Booklist Queen: Two books by the same author

Heartstopper, volume 3: Alice Oseman. Hodder Children's Book 2020. (Heartstopper #3)


"Charlie didn’t think Nick could ever like him back, but now they’re officially boyfriends. Nick’s even found the courage to come out to his mum.

But coming out isn’t just something that happens once – there’s Nick’s older brother, and a school trip to Paris, not to mention all the other friends and family – and life can be hard, even with someone who loves you by your side. As their feelings get more serious, Charlie and Nick will need each other more than ever before." (Hachette Children's Group)

Oma arvio:

Heartstopperin kolmas osa jatkuu siitä, mihin Netflix-sarjan ensimmäinen kausi päättyi: Nickin kaapistatuloon äidilleen. Niinpä olin tätä aloittaessani erityisen innostunut, koska en tiennyt, mitä uutta ja jännää Nickin ja Charlien elämässä tapahtuisi. Lisää söpöilyä ainakin, sen voi arvata.

Tämä osa keskittyy aika paljon kaapista tulemisen vaikeuteen. Nick on kertonut biseksuaalisuudestaan äidilleen ja Taralle ja Darcylle, mutta eihän se vielä riitä mihinkään. Miten kertoa asiasta veljelle, isälle, koulutovereille, joukkueelle? Nick ei yhtäkkiä olekaan niin varma. Charlie taas pelkää, että Nick joutuisi samanlaisen kiusaamisen kohteeksi kuin hän aikoinaan, joten Charlie ei hoputa Nickiä asiassa. Charlie haluaa kuitenkin kertoa nyt omalle perheelleen heidän seurustelusta, ja sekin on jo paljon. Vielä pitäisi kertoa ystäville, mutta se ei sitten sujukaan heti niin luontevasti.

Truehamin ja Higgsin  koulujen yhteinen Pariisin reissu on käsillä, ja pojat ovat innoissaan. Vaikka he eivätkään pääse samaan sänkyyn nukkumaan, heillä on välillä herkullisia tilanteita hiipiä pusuttelemaan salassa muilta. Charlie kertoo Aledille heidän seurustelusta, mutta Taolle hän ei oikein uskalla kertoa, koska tämä on kova möläyttelemään. Asia vaivaa Charlieta kovasti.

Alice Oseman: Hearstopper, vol 3: s. 637

Nickiä alkaa hieman huolestuttaa Charlien niukkaruokaisuus, sillä tuntuu, että muutenkin hintelä poika ei juuri syö mitään. Charlie myöntää, että hänellä on hiukan ongelmia syömisen kanssa. Hän on aiemmin kertonut myös Nickille viillelleensä itseään, kun koulukiusaaminen oli pahimmillaan. Nick huomaa välittävänsä Charliesta yhä enemmän, ja meinaa jopa lipsauttaa R-sanan, mutta ei sitten ihan vielä kuitenkaan. Charlie tuntee yhtä syvästi. Hekumoissaan Nick tekee Charlielle lemmarin kaulaan, jota tämä sitten joutuu nolouksissaan peittelemään - tuloksetta. Tyypit alkavat pähkäillä, kuka on tehnyt rakkauspuraisun Charlien kaulaan? Kuka muu seurueesta on homo? Poikien hämmästykseksi Harry puolustelee Nickiä ja Charlieta ja yrittää tulla hieromaan sovintoa.

Alice Oseman: Heartstopper, vol 3, s. 734

Ellen ja Taon ihastus toisiinsa pääsee myös tässä osassa pieneen sivurooliin. Lisäksi lopussa on oma minisarjis Ellen ensimmäisestä päivästä Higgsin koulussa. Elle ja Tao saa valitettavan vähän tilaa tarinassa, kun taas Netflix-sarjassa heillä on melko suuri osa Nickin ja Charlien romanssin lomassa. 

Muuten luokkaretki menee tuttuun tapaan: on tutustumisia museoihin, hillumista kaupungilla, bileitä hotellihuoneissa pullonpyörityksineen. Olisiko pullonpyöritys sopiva hetki tulla kaapista ulos koko porukalle?

En suostu edelleenkään keksimään mitään vikaa tästä, joten täydet 5+ on arvosanani.

Tämän kirjan lainasin tyttäreni kirjahyllystä.

Muissa blogeissa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Booklist Queen: Two books by the same author


klo Ei kommentteja:

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Kiss my juhannus: Laura Suomela

 Kiss my juhannus: Laura Suomela. Karisto 2022

Kansi: Saara Helkala

"Riemukas romaani teiniporukan juhannuksesta, joka ei suju aivan kuin oli suunniteltu.

Juhannuksesta on tulossa ennätystylsä. Viime tingassa Eetu saa varattua netistä luksusmökin porealtaineen, mistä tyttöystävä Alisa on innoissaan. Matkaan lähtevät myös kaverit Lassi ja Suvi, ja lopulta mukaan löydetään täysi-ikäinen, joskin hieman kyseenalaisen maineen omaava kuski.

Perillä käy kuitenkin ilmi, että mökki ei ole aivan sellainen kuin kuvissa. Soppaa hämmentää vielä tyttöjen salaperäinen kauppareissu, josta käynnistyy oikea väärinkäsitysten ilotulitus. Voiko yksi mökkireissu tuhota kaiken?

Laura Suomela tavoittaa teini-ikäisen mielenmaiseman ja ryydittää tarinaa hillittömällä huumorilla."(Karisto)

Oma arvio:

Juhannus oli ja meni, mutta ehdinpäs bloggailla tästä hyvin juhannusteemaisesta kirjasta ainakin melko lähellä mittumaaria. Olen tähän mennessä pitänyt tosi paljon Laura Suomelan viihteellisistä, humoristista ja keveistä kirjoista, kuten Minä vastaan marraskuu ja Ilmatilaloukkaus, joissa on jotenkin sitä vanhanaikaista nuortenkirjamaisuutta, mutta ne ovat kuitenkin tätä aikaa ja kaiken lisäksi tajuttoman hauskoja. 

Ymmärrän kyllä oikein hyvin, että kesämökkien kuuluukin olla vaatimattomia, mutta ei kai sentään ihan tällaisia. (s. 33)

Kiss my juhannus kertoo kahden nuoren minäkertojan, 17-vuotiaiden Alisan ja Eetun, kautta pienen kaveriporukan juhannuksesta, joka ei sitten menekään aivan suunnitelmien mukaan. Eetu haluaa tehdä vaikutuksen niin tyttöystäväänsä Alisaan kuin kavereihinsa Lassiin ja Suviin vuokraamalla viime hetkellä kohtuulliseen hintaan upean mökin läheltä Himos-festivaaleja. Läheltä ja läheltä, sillä Vehmaslahdella sijaitsevalta Apple Garden -luksusmökiltä on vielä sata kilsaa Jämsään. Mutta mitäs pienistä, sillä mökillä tuntuu olevan kaikkea: poreamme, palju, järvi suppilautoineen, pingispöytä ja kaikki varustelut.

Vielä pitäisi saada kyyti, sillä kaikkien vanhemmat on menossa omille menoilleen, eikä kellään porukasta ole ajokorttia vielä. Onneksi löytyy Banzo, Eetun entinen jäkisjoukkuekaveri, joka tosin tunnetaan vähän koheltajana. Tytöt ovat kuitenkin vaatineet, että mökkiloman on oltava päihteetön, sillä he ovat viettäneet päihteetöntä elämää jonkin aikaa. Alisa on viime ajat piiskannut itseään kauheasti lukio-opinnoissa, sillä hän tähtää lääkikseen, mutta Eetu on jaksanut tukea tyttöystäväänsä uskollisesti, vaikka haluaisi toki tämän välillä relaavan. Siksi hän halusikin yllättää tämän luksusmökkijuhannuksella.

Onhan se ollut hivelevää kuulla, että on kympin tyttö, mutta kehujen hintalappu on tähtitieteellisen korkea. (s. 129)

En halua spoilata kaikkea iloa kirjan lukijalta, mutta kerron sen minkä takakansitekstikin paljastaa: mökki ei todellakaan ole sitä, mitä nettikuvauksessa on luvattu. Seuraa tajuttoman hauskoja hetkiä, kun porukalle selviää, mitä mökkivuokra pitää sisällään. Kaiken lisäksi mökin vuokraaja, iäkäs Kalevi asuu pihamökissä ja ilmestyy tämän tästä ohjeistamaan nuorisoa. Tytöt eivät voi peitellä pettymystään, mutta Eetu yrittää ylipirteästi kääntää kaiken hyväksi, mikä ärsyttää Alisaa entisestään. Sitten Suvi, Alisa ja Banzo joutuvat lähtemään pikaiselle kauppareissulle, joka venähtääkin melko pitkäksi... Mökillä turhautuneet Eetu ja Lassi saavat väärän käsityksen ja tuohtuessaan tekevät hölmöjä ratkaisuja. Lopputulos on melkoisen hulvatonta kohellusta.

Joskus tuntuu, että haluaisin karata elämästäni, joka on kuin loputon peli. Aina pitää onnistua päästäkseen seuraavalle tasolle. Voisinpa lentää jonnekin autiolle saarelle, missä ei ole kirjoituksia eikä tulevaisuuttani määrittele joku yksittäinen koe. (s. 100)

Tykkään kovasti kirjan huumorista. Silti koko kirjaa ei ole vedetty kokonaan kieli poskella, vaan siinä käsitellään myös monenlaisia teemoja, kuten huonoja kotioloja, sober curiosityä, ylisuorittamista ja opiskelupaineita. Alisa ja Eetu miettivät kumpikin tahoillaan heidän suhdettaan, ja Suvilla ja Lassillakin on omat ongelmansa. Silti asioita ei jäädä vatvomaan, vaan kirjassa mennään toiminta edellä. Lassi moittii aina miellyttämässä olevaa Eetua tossun alla olevaksi, jolloin tämä alkaa itsekin miettiä, pyrkiikö liikaa miellyttämään Alisaa. Vai vaatiiko Alisa jotenkin liikaa? Alisa taas miettii, onko Eetu kyllästynyt häneen, kun hän ei osaa ikinä relata ja voi olla välillä aika vaativa. Siispä nuorella parilla on monenlaista selvitettävää kaaosmaisen juhannuksen aikana. Asiat kuitenkin lutviutuu mukavasti tässä kirjassa.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Booklist Queen: Recommended by a librarian
Seinäjoen kirjaston lukuhaaste: 12. Kirjassa ollaan maaseudulla
Popsugar: A Book that takes place during your favorite season


klo Ei kommentteja:

maanantai 27. kesäkuuta 2022

Perfect on paper: Sophie Gonzales

Perfect on Paper: Sophie Gonzales. Hodder Children's Book, 2021.


Kansi: @Jonathan Bush, @Shutterstock.com

"A bisexual girl who gives anonymous love advice to her school friends is hired by the hot new kid to help him get his ex back. Leah on the Offbeat meets To All the Boys I’ve Loved Before – the new queer YA rom-com from Sophie Gonzales.

Her advice, spot on. Her love life, way off.

Darcy Phillips:
Can give you the solution to any of your relationship woes – for a fee.
Uses her power for good. Most of the time.
Really cannot stand the new Australian jock at school, Alexander Brougham.
Has maybe not the best judgement when it comes to her best friend, Brooke…who is in love with someone else.
Does not appreciate being blackmailed.

But when Brougham catches Darcy in the act of collecting letters from locker 89 – out of which she’s been running her questionably legal, anonymous relationship advice service – that’s exactly what happens. In exchange for keeping her secret, Darcy begrudgingly agrees to become his personal dating coach. The goal? To help him win his ex-girlfriend back.

Darcy has good reason to keep her identity secret. If word gets out that she’s behind the locker, some things she’s not proud of will come to light, and there’s a good chance Brooke will never speak to her again.

Okay, so all she has to do is help an entitled, bratty, (annoyingly hot) guy win over a girl who’s already fallen for him once? What could possibly go wrong?"(Hachette Children's Group)

Oma arvio:

Minulla on taas ollut uskomattoman hyvä tuuri enkunkielisten, romanttisten YA-kirjojen suhteen, sillä tuntuu, että olen napannut luettavakseni viime aikoina ainoastaan järjettömän hyviä sellaisia. Vai olenko oikeasti niin hyvä valitsemaan luettavani, että en sorru yleensä huonoihin tapauksiin? Aloin jo ihan miettiä, mitä seuraajani ajattelevat, kun kaikki enkunkieliset, realistiset YA:t saa tänä vuonna hehkutuksia ja lähes poikkeuksetta välille 4,5-5 sijoittuvan arvosanan. Mutta kun minä oikeasti tykästyn näihin niin kovasti! Vaikutusta toki voi olla näihin täyskymppeihin sillä, että olen poiminut aika paljon luettavaa Goodreads Choise Awards -listoilta.

Sophie Gonzalesin Perfect on Paper ei heti alussa vetäissyt minua imuunsa, mutta aika pian huomasin käänteleväni sivuja kuin viimeistä päivää silmät innosta hehkuen. Kirjassa on hiukan samaa ideaa kuin yhdessä suosikkisarjoistani Sex Educationissa: Darcy Phillipsillä on salainen bisnes, jossa hän jakelee ihmissuhdeneuvoja muille lukiolaisille. Hän on onnistunut onkimaan koulunsa kauan tyhjillään olleen lokeron 89 koodin. Oppilaat laittavat lokeroon kirjeitä varustettuna kymmenellä dollarilla (Darcyn palkka) ja sähköpostiosoitteella, ja he saavat vastauksensa kuhunkin ongelmaan, liittyi se sitten seurusteluu, seksiin tai seksuaali-identiteettiin. Darcy on luonteeltaan auttavainen ja tämä harrastus tuo hänelle suurta tyydytystä: koulun jälkeen hän salaa hakee kirjeet reppuunsa samalla kun odottelee käytävällä koulussa opettavaa äitiänsä ja kotonaan vastaa sitten kuhunkin kirjeeseen parhaansa mukaan. 

Dear Locker 89,

My girlfriend dumbed me. I don't know what to do. It was a week ago, and it felt out of nowhere. ---(s. 91)

Ainoa ihminen, joka tietää tästä harrastuksesta ja bisneksestä, on Darcyn isosisko Ainsley. Mutta nyt joku muukin saa tietää, sillä heti kirjan alussa koulun uintijoukkueen komistus, Australiasta muuttanut Alexander Brougham yllättää Darcyn itse teossa tyhjentämässä lokeroa kirjeistä. Ja mitä ehdottaakaan tuo tyyppi: hän haluaa palkata Darcyn omaksi ihmissuhdeneuvojakseen, jotta saisi takaisin ex-tyttöystävänsä Winonan. Darcy kokee tulleensa kiristetyksi, eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua, ettei Alexander paljasta hänen salaisuuttaan.

Why was it so much harder to answer my own relationship questions than everyone else's? (s. 26)

Darcy on hyvä jakelemaan neuvoja muille, mutta ei osaa välttämättä toimia itse täydellisesti muiden kanssa. Hän on epätoivoisen ihastunut parhaaseen ystäväänsä Brookeen, jonka kanssa hän käy yhdessä Queer & Questioning Clubissa. Darcy on biseksuaali, kun taas Brooke tykkää pelkästään tytöistä. Ongelma on se, ettei Darcy saa sanottua Brookelle mitään tunteistaan. Sen sijaan hän on sabotoinut tämän aiemman suhteen yhden tytön kanssa oman salaisen lokerobisneksensä kautta. Ja nyt eräs Raina kiinnostuu Brookesta, ja tietysti Darcy on tietämättään antanut tälle lokero 89:n kautta hyvät ohjeet ystävänsä lähestymiseen. Brooke ja Raina alkavat seurustella, eikä Darcy saa enää viettää aikaa ystävänsä kanssa kahdestaan. niin kuin ennen. Kun Darcy saa tietää Rainasta erään ikävän asian, jälleen lokero 89:n ansiosta, hän ei voi sietää ystävänsä onnea Rainan kanssa. Voiko hän paukauttaa Brookelle tämän asian, jonka Raina kirjeessään tunnusti tuntemattomalle neuvojalle?

Toisaalta Darcy tekee kovasti työtä Broughamin eteen, jotta tämä pääsisi taas lähestymään ex-rakastaan Winonaa. Samalla Darcy tutustuu tuohon arvoitukselliseen poikaan, joka kovan ulkokuoren takana onkin ihan erilainen: hän välittää ystävistään, on erittäin huumorintajuinen, herkkä ja mukava. Hänen kotiasiansa ovat hiukan sekaisin, ja Darcy pääsee todistamaan tätä. Hän tarjoaa tukeaan pojalle, jota hävettää kovasti vanhempiensa toilailut. Ja kun lopulta vaikuttaa siltä, että Broughman saa Winonansa takaisin, Darcy tuntee olonsa oudon apeaksi. Sitä paitsi Darcy saa Winonasta melko ikävän vaikutelman, eikä täydestä sydämestään usko tämän olevan hyväksi Broughamille. Ja sitten tapahtuu jotain, joka saa tytön pasmat lopullisesti sekaisin. 

Suddenly, his eyes are glassy, and his teeth clenched. It seemed like something I'd said there had struck a chord. I wondered whether Alexander Brougham heard that very often. You're not a bad person. (s. 133)

Perfect on Paper ilahduttaa ja sykähdyttää minua monipuolisuudellaan. Kirjassa on monimuotoisesti sateenkaarevuutta ja henkilöhahmojen kulttuurista monimuotoisuutta, mutta sen lisäksi siinä käsitellään monenlaisia teemoja: Darcyn lokeroneuvontapalvelun kautta seurusteluun ja seksiin liittyviä ongelmia, ongelmallisia perhesuhteita (Darcyn vanhemmat ovat eronneet, ja Broughamin perheessä on alkoholismia, riitoja ja pettämistä) ja identiteettiongelmia. Darcy joutuu pohtimaan kovasti paikkaansa Q&Q Clubissa, kun biseksuaalina ihastuu poikaan. Kelpaako hän enää queeriksi, kun ei seurustelekaan tytön kanssa? Törmään ensimmäistä kertaa YA-kirjallisuudessa bifobia-ilmiöön, mihin liittyy esimerkiksi ajatusta, että biseksuaalisuuden ei uskota olevan HLBT-yhteisön sisällä, saati sen ulkopuolella oikea suuntautuminen, tai että biseksuaali ei koe olevansa tarpeeksi homo HLBT-yhteisöön tai kokee feikkaavansa. Sinänsä siis tärkeä teema tämäkin, sillä varmasti moni biseksuaali kokee hämmennystä, etenkin jos alkaa seurustella vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, jolloin voi alkaa (tai muut voivat alkaa) kyseenalaistaa omaa queeriuttaan.

Yksi mielenkiintoisimmista sivuhenkilöistä on Darcyn hersyvä isosisko Ainsley, joka on käynyt jokin aika sitten läpi sukupuolenkorjausprosessin. Ainsley rakastaa muotisuunnittelua ja pitää siihen liittyvää vlogia. Hän tukee sataprosenttisesti tunnollista ja auttamishaluista pikkusiskoaan. Harmi, että Ainsley ei saa kauhean paljon sivutilaa kirjassa.

Kirjan romanttiset osuudet saavat minulta täydet pisteet. Olin itsekin hieman hämmennyksissäni Darcyn ja Broughamin suudelmasta ja sen vaikutuksesta, sillä minulta oli mennyt täysin ohi Darcyn biseksuaalisuus. Ei sitä taidettu juuri alleviivaillakaan pahemmin, sillä alkuosa on vain täydellisesti sitä, kuinka ihastunut Darcy on Brookeen. Vaikka luenkin paljon sateenkaarevaa kirjallisuutta, samaistun kuitenkin heteroromantiikkaan vahvimmin, joten minulle oli suuri iloinen yllätys, etteivät Darcyn ja Broughamin välit jääneet platonisiksi, sillä heidän välinen luottamus ja siitä syntynyt kiintymys kasvoi niin ihanan vahvaksi. Usein tällaisissa friends-to-lovers-tarinoissa lukijalle annetaan liikaa vihjeitä henkilöiden tunteista toisiaan kohtaan, joten yllättävä suudelma ei olekaan niin kovin yllättävä, mutta tässä Darcyn tuntemukset pidetään onnistuneesti hyvin pitkään salassa.

Sophia Gonzalesilta on ilmestynyt myös YA-kirjat Only Mostly Devastated ja If This Gets Out, jotka lisäilen lukulistoilleni ehdottomasti myös.

Arvosanaksi annan täydet 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:




Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Pride lukuhaaste 2022


klo 1 kommentti:

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Sydämenmuotoinen kesä: Katariina Romppainen

 Sydämenmuotoinen kesä: Katariina Romppainen. Kvaliti 2022

Kansi: Michael Kingdom

"Sydämenmuotoinen kesä on monitasoinen tarina 16-vuotiaasta Lumista, joka ostaa hetken mielijohteesta fiftarimekon vintage-kaupan karismaattiselta Eeriltä. Kun Lumi pukee kotona mekon ylleen, hänet valtaa pakonomainen tarve kirjoittaa vuoteen 1979 sijoittuvaa tarinaa. Outo yhtälö, sillä Lumi ei tiedä tuosta ajasta mitään. Hän ei muutenkaan ole mikään sanataiteilija – eikä mekkoihminen!

Lumi palauttaa mekon Eerille, mutta tämä haluaakin selvittää mysteerin yhdessä. Miksi mekko saa Lumin kirjoittamaan? Onko tarinan taustalla tositapahtuma? Arvoitusta ratkoessa kuluu monta kuumaa kesäpäivää ja Lumi huomaa rakastuvansa salaperäiseen Eeriin. Mutta mekko pitää häntä yhä otteessaan..." (Kvaliti)

Oma arvio:

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka luen Katariina Romppaiselta. Sydämenmuotoinen kesä on kuitenkin jo kaiken kaikkiaan kymmenes nuortenromaani kirjailijalta, joten onhan se jo korkea aikakin tutustua hänen tuotantoonsa. Useimmiten olen törmännyt suosittuun Sori vaan, se on totuus -romaaniin, joka on kirjastomme kirjallisuusdiplomilistalla ja vaikuttaa olevan etenkin monen seiskaluokkalaisen mieleen.

Kuten jo kansikuvasta ja kirjan takakansitekstistä voi päätellä, kirjan keskeisenä elementtinä on purppuranpunainen fiftarimekko, jonka Lumi-niminen tyttö hetken mielijohteesta ostaa eräästä vintage-liikkeestä. Osasyynä heräteostoon saattaa olla kiehtova myyjä, Eeri, joka saa perhoset lepattamaan Lumin vatsassa. Lumi ei todellakaan ole mekkoihmisiä, ja kotona ihmetellään, miksi tyttö laittoi todennäköisesti satasia upeaa mekkoon. Oikeasti Lumi maksoi mekosta vain 5 euroa, mutta sitä ei kukaan uskoisi. Mekossa on hieno sydämenmuotoinen kaula-aukko ja pesulapusta käy ilmi, että se on tehty käsityönä Lapissa. 

Lumi huomaa mekon oston jälkeen jotain outoa: hän alkaa pakonomaisesti kirjoittamaan läppärillään tarinaa, joka sijoittuu 1979-luvulle. Tarinan kertojana on nuori Hanski-niminen tyttö, joka lähtee Lapissa asuvan kirjekaverinsa Virvan kanssa katsomaan Sulevi and the Rockboys -nimistä orkesteria Niittytansseihin. Virva on ruvennut fiftariksi sitten viime näkemän, ja Hanskilla on tässä sulattelemista. Virva saa kuitenkin houkuteltua Hanskinkin pukeutumaan tyylin mukaisesti, ja niinpä Hanski lähtee tansseihin yllään Virvan purppuranpunainen fiftarimekko. 

Lumista tuntui yhä oudommalta. Hän kirjoitti tarinaa, joka sijoittui ammoisille ajoille, kaukaiseen menneisyyteen. Siinä ei ollut mitään järkeä. (s. 14)

Tyttöjen ilta ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan: heillä tulee eripuraa, sillä Hanski haluaa mennä mieluummin katsomaan toisella lavalla esiintyvää punk-bändiä, Tuberkuloosia. Lisäksi silmälasipäinen Virva jää huomattavasti kauniimman Virvan varjoon. Myöhemmin Virva kääntääkin yhtäkkiä kelkkansa täysin ja tekee ikävät temput Hanskille. Hanski on huolissaan sokeritautia sairastavasta ystävästään, joka ei tunnu huolehtivan insuliiniannoksistaan niin hyvin kuin pitäisi. (huom. diabeteksesta puhuttiin 70-luvulla vielä sokeritautina.)

Mekko oli sotkenut hänen päänsä. Niin kuin siihen olisi ommeltu paha henki. (s. 39)

Kirjan tarina vuorottelee Lumin elämän ja hänen kirjoittamansa tarinan henkilöiden, Hanskin ja Virvan vaiheiden välillä. Lumi tajuaa hyvin pian, että mekolla ja pakonomaisella tarinan kirjoittamisella on yhteys. Välillä hän haluaa viedä koko mekon takaisin, mutta sitten isoveli Pyry vaatii salaa lukemaansa tarinaan jatkoa ja kehuu sitä, ja myös Eeri  haluaa Lumin jatkavan tarinaa, sillä hän haluaa tietää, miten Virvan ja Hanskin käy. Lumi saa hiukan muuta ajateltavaa, sillä hänen isänsä on koko ajan hänen kimpussaan: Lumilla ei ole vielä opiskelupaikkaa ensi syksyksi, eikä hän ole oikein varma, mitä hän haluaisi tehdä. Kaikki hänen ehdotuksensa isä tyrmää, sillä isä haluaisi Lumin menevän lukioon. Isoveli Pyry on paljon itsevarmempi ja fiksumpi kuin Lumi, joka on melko ujo ja arka. 

Virva halusi tehdä minusta täydellisen fiftarin. Hän ehosti kasvoni ja kiharsi hiukseni. --- Tuijotin ihmeissäni peilin nuorta naista. Olinko se minä? (s. 44)

Minusta tämä oli uskomattoman kiehtova tarina, jossa menneisyys ja nykyisyys kietoutui kivasti yhteen. 70-luvun Hanskilla oli hiukan samanlaisia ongelmia itsetunnon ja opiskelusuunnitelmien kanssa kuin tarinaa kirjoittavalla Lumilla, jota kalvaa myös hänen äitinsä ja isänsä muutaman vuoden takainen avioero. Äiti muutti erossa Ouluun, eikä Lumi ole tämän jälkeen vastannut äidin viesteihin saati käynyt tämän tykönä. Niin kipeää käy, kun äiti otti ja lähti.

Lumi tunsi palan kurkussaan. Puhuminen oli vaikeaa, olisi ollut paljon helpompaa kiertää ällöttävä aihe, vaikka se vaivasikin häntä. (s. 143)

Tarinaa kirjoittaessaan Lumi kuitenkin päätyy matkustamaan äidin luokse, sillä eräs keskeinen henkilö asuu kaupungissa yhä. Myöhemmin Eeri matkustaa Lumin perässä ja ystävykset yhdessä alkavat päästä mystisen mekon tarinan lähteille. Käyvätpä he mutkan lapissakin. Kirjassa ei mainita kaupunkien nimiä, mutta helposti voi päätellä, milloin ollaan Oulussa. Vuonna 1979 syntyneenä minä tietenkin riemastuin heti kuullessani, että kirjassa seikkaillaan kyseisessä vuodessa, mutta vielä hauskempi yllätys oli se, että vierailtiin myös minun kotikaupungissani.

Pidän kyllä kovasti Romppaisen tyylistä kirjoittaa. Kirja on mukavan kepeä lukea, vaikka siinä käsitelläänkin monia hankalia teemoja: itsetunto-ongelmia, ujoutta, sosiaalisia paineita, avioeron tuomia muutoksia ja ikävää, perheen sisäisiä paineita, ystävien välistä kateutta jne. Tämä on sellainen perinteinen nuortenkirja nykyajan ilmiöineen. Pyryn ja Lumin sisarussuhde on kuvattu realistisesti, se on vähän sellaista hellää piikittelyä, vaikka välillä Lumi ei jaksaisi Pyryn kommentteja. Lumin isä on vankkumaton tyttärensä jatko-opiskelujen suhteen, mutta onneksi Lumin äiti antaa tyttärensä itse päättää, mitä tämä haluaa tehdä. Eeri ystävänä vielä mukavasti haastaa ja kannustaa Lumia valitsemaan oikein, ja vihjaa, ettei kannata alisuoriutua elämässään. Lumilla kun on tapana vähätellä omaa osaamistaan.

"Kiitos siis mekon, että kohtasimme." (s. 225)

 Paljon tärkeää ajateltavaa, mutta myös viihdykettä ja nostalgiaa, tarjoaa siis tämä kirja, ja suosittelen tätä erityisesti nuorelle, joka juuri pohtii sitä, mitä haluaisi tehdä peruskoulun jälkeen. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Pride lukuhaaste 2022 (Yöpöydän kirjat)


klo Ei kommentteja:

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Kiltin tytön murhaopas -trilogia: Holly Jackson

Kiltin tytön murhaopas: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2022. (Kiltin tytön murhaopas #1)

Englanninkielinen alkuteos (2019): A Good Girls Guide to Murder. Kansi: Christine Blackburne (kuvat), Casey Moses (suunnittelu)

"Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka.

Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen.

Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?" (Karisto)

Oma arvio:

Tältä kirjalta ei ole voinut välttyä somessa. Viimeinkin saimme suomennoksen Holly Jacksonin mainetta niittäneestä YA-jännäristä Kiltin tytön murhakirja, joka aloittaa trilogian. Toivon mukaan muutkin osat suomennettaisiin melko ripeää.

Kirjan aloittaa heti aidon näköinen tutkielmasuunnitelma, jossa tulee ilmi Kiltonin pikkukaupungissa asuvan Pippa Fitz-Amobin itsenäisen laaja-alaisen tutkielman aihe ja suunnitelma. Tunnollinen ja menestyvä Pippa on valinnut aran aiheen: hän haluaa pureutua kaupungissa viisi vuotta sitten tapahtuneeseen tragediaan, jossa Andie-niminen tyttö katosi, ilmeisesti henkirikoksen uhrina, ja tämän poikaystävä Sal Singh löydettiin metsästä itsensä surmanneena. Sal todettiin syylliseksi Andien murhaan. Pippa ei kuitenkaan halua ostaa tätä, vaan aikoo nyt tutkielmassaan selvittää, onko Andie yhä elossa, tai jos ei ole, kuka hänet surmasi. Koska Pippa haluaa uskoa, ettei se ollut Sal.

Haluan niin ikään tehdä ehdottoman selväksi, että ET SAA MILLÄÄN TAVALLA OTTAA YHTEYTTÄ kumpaankaan asianosaiseen perheeseen. (s. 9)

Vaikka Pipan ohjaaja kieltää tätä ottamasta yhteyttä asianosaisiin perheisiin, voi arvata kaksi kertaa, ottaako hän kuitenkin. Pippa suhtautuu hyvin kunnianhimoisesti tutkielmaansa, vaikka hänen äitinsä haluaisi tämän mieluummin rehkivän päättökokeidensa ja jatkokoulutuspaikkahakemusten eteen. Kun Pippa vierailee heti alkuun jututtamassa Salin veljeä Ravia, hän saa tästä oivan apulaisen, jolla on oma agendansa auttaa: hän haluaa puhdistaa veljensä ja oman perheensä maineen. Kaupungissa nimittäin yhä suhtaudutaan ynseästi Singhin, murhaajapojan perheeseen.

Kirjan rakenne on mainio: kerronnan väliin sujutetut tutkielmapäiväkirjan sivut ja haastattelulitteroinnit tekevät lukemisesta autenttisen kokemukset. Ainut miinus, että nämä osiot ovat ihan järisyttävän pienellä fontilla. Pippan rikostutkimus on suorastaan ammattimaisen tarkkaa ja epäiltyjen lista kasvaa haastattelujen myötä. Kaikki menisi tietysti mukavasti, mutta sitten Pippa alkaa saada uhkaavia viestejä, joissa häntä käsketään lopettamaan tutkimukset. Pippa ei puhu kellekään mitään saamistaan uhkauksista, vaan päättää jatkaa, sillä hän on sen velkaa myös Raville, josta on tulossa Pipalle koko ajan läheisempi ja tärkeämpi ihminen.

Typerä ämmä. Lopeta kun vielä voit.
Lähettäjä tuntematon. (s. 210)

Minusta tämä on uskomattoman koukuttava ja viihdyttävä murhamysteeri, jossa true crime ja Agatha Christien murhatutkimukset yhdistyvät. En olisi millään arvannut loppuratkaisua, niin ovelasti lukijaa välillä ällyytettiin. Pidin kovasti siitä, miten romanssikuviot eivät ajaneet kirjan pääasian eli murhatutkimuksen edelle. Vaikka olenkin romantiikan ystävä, välillä tuntuu, että YA:ssa sitä tungetaan liikaa joka kirjaan. Nautin myös Pipan perhekuvauksista, sillä hänen hassunhauskat vanhempansa, nigerialaistaustainen isä ja vitivalkoinen äiti, sekä sympaattinen velipuoli Josh ja söpö kultainennoutaja Barney muodostavat hulvattoman perheen. Kirjassa on muutenkin huomioita monimuotoisuus: Singhin perhe on intialaistaustainen eivätkä Pipan ystävätkään ole kaikki valkoisia brittejä saati heteroja. Pipan ystävät pitävät tämän maan tasalla tutkielman teon välissä. Pippa joutuukin vähän hankalaan välikäteen, kun myös hänen rakkaan ystävänsä Caran isosisko ja isä päätyvät syytettyjen listalle.

"On vain yksi ihminen, jolla on syytä olla tästä pahoillaan." (s. 322)

Vaikka lopun ratkaisut yllättivät minut tyystin - mikä on aina hyvä, sillä ennalta-arvattavuus ärsyttää - minulle jäi hieman pettynyt olo siitä, miten kaikki sitten lopulta ratkesi. Oli vähän blääh-fiilis. Kirjan vahvuus on siis itse tutkimuksessa ja jännitteen kasvattamisessa. Vaikka lopussa tapahtuu melko kamalia juttuja (ja surullisiakin), tämä on kuitenkin minusta melko "kiltti" kirja, joten voisin vinkata tätä seiskaluokkalaisillekin.

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muissa blogeissa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Booklist Queen: By a british author
Popsugar; A book with a misleading title

Kiltti tyttö, julma kosto: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2023. (Kiltin tytön murhaopas #2)


Englanninkielinen alkuteos (2020): Good Girl Bad Blood. Kansi: Christine Blackburne (kuvat), Casey Moses (suunnittelu), Sakari Tiikkaja (tekstitys)

"Mestarillinen rikosromaani true crime -faneille - Kiltin tytön murhaopas saa jatkoa!

Pip ei ole enää etsivä. Nykyään hän juontaa Ravin kanssa podcastia murhatapauksesta, jonka he ratkaisivat edellisvuonna. Vaikka podcast on levinnyt viraaliksi, Pip vakuuttelee, että hänen päivänsä rikosten ratkojana ovat ohi.

Pipin on kuitenkin syötävä sanansa, kun hänen tuttunsa Jamie katoaa. Poliisi ei tee mitään, joten Pip tarttuu toimeen. Samalla hän tulee paljastaneeksi lisää kaupunkinsa synkkiä salaisuuksia... ja tällä kertaa kaikki ovat kuulolla. Löytääkö Pip Jamien ennen kuin on liian myöhäistä?

Koukuttava dekkari jatkaa Suomessakin ilmiöksi nousseen Kiltin tytön murhaoppaan tarinaa." (Karisto)

Oma arvio:

Lukusukkula, kirja jota ei malta laskea käsistään, kirja jonka sivut kääntyvät kuin itsekseen - mitä näitä nyt on, siis kuvauksia kirjalle, jonka juoni vie mennessään. Olen kovasti odotellut jatkoa Kiltin tytön murhaoppaalle, mutta olin hiukan epäileväinen, olisiko tämä sarjan toinen osa yhtä vetävä kuin eka osa. No olihan se!

Pippa Fitz-Amobi pitää yhä suosittua podcastiaan, jonka on nimennyt poikaystävänsä Ravin ehdotuksesta Kiltin tytön murhaoppaaksi. Nyt Pip käsittelee podissaan Max Hastingsin oikeudenkäyntiä. Max on syytettynä Natalie da Silvan huumaamisesta ja raiskaamisesta, ja Ravi on uskollisesti seurannut oikeudenkäyntejä raportoidakseen Pipille. Pippan elämä pyörii nyt podin ja opiskelun, sekä tietysti Ravin ympärillä, eikä hän kaipaa enää salapoliisitehtäviä elämäänsä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen ystävänsä Connorin veli Jamie ei palaa Salin muistotilaisuuden jälkeisenä iltana kotiin, eikä kukaan tiedä, missä hän on. Pip näki Jamien viimeksi muistotilaisuudessa, ja tämä vaikutti jotenkin tosi poissaolevalta rynniessään muita tönien jotakuta näkemäänsä ihmistä kohti. 

Hän mietti, olivatko he jo ohittaneet hetken, josta ei enää ollut paluuta, vai oliko kyseinen hetki tässä ja nyt, kun kursorin nuoli häilyi punaisen näppäimen yllä. Oli kummin tahansa, takaisin kääntyminen ei enää ollut mahdollista, ei ainakaan hänelle. (s. 70)

Pip ei todellakaan halua alkaa tutkia Jamien katoamista, vaikka Connor ja tämän äiti anelevat häntä, vedoten kuinka paljon Pippan podcastilla on kuulijoita. Mutta kun poliisi ilmoittaa, ettei aio etsiä Jamieta, Pip ei voi muuta kuin luvata yrittää. Äidilleen ja isälleen hän ei tietenkään kerro mitään, koska on luvannut pysyä poissa etsivähommista. Ravi on tukena ja apuna tyttöystävälleen, joka tosin uppoaa välillä vähän liiankin intensiivisesti tutkimuksiin, minkä takia tuoreen pariskunnan välit meinaavat välillä tulehtua. Ravi on kuitenkin ihanan ymmärtäväinen ja kärsivällinen, sillä tietää Pipin olevan vain niin omistautuva persoona.

"Sinä se taidat vetää mysteerejä puoleesi kuin magneetti." (s. 104)

Kirjan tapahtumat nappaavat otteeseensa huomaamattaan. Pippan nerokkaat päätelmät ja myös sattuman kaupalla tupsahtelevat johtolangat johdattelevat askel askeleelta kohti ratkaisua. Lukijan on mahdotonta arvata lopputulemaa, tai ainakaan minä en siihen kykene. Kirjassa ei keskitytä liikaa ihmissuhteisiin, vaan pääpaino on mysteerin selvittämisessä. Toki ihanana lisämausteena tulee Pippan ja Ravin tuore suhde, joka ottaa monia edistysaskeleita tutkimusten ohella. Yliromanttiseksi ei kuitenkaan heittäydytä. Tuttuun tapaan juonivetoisen tarinan lomassa nähdään podcast-haastatteluja, tutkimuspäiväkirjan muistiinpanoja, kuvia, kaavioita, karttoja ja viestiketjuja. Ainoa miinus tulee taas pienenpienestä fontista, jota pod-jaksojen kuvailussa käytetään. 

Jälleen siis erittäin nautinnollinen, viihdyttävä ja mukava lukukokemus. Nyt jään odottelemaan sarjan kolmatta osaa As Good As Dead, joka on saanut hyvin ristiriitaisia arvioita Goodreadsissa.

Arvosanani täydet 5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

--

Kiltti tyttö, kohta kuollut: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2024 (Kiltin tytön murhaopas #3)

Englanninkielinen alkuteos (2021): As Good as Dead. Kansi: Christine Blackburne (kuvat), Casey Moses (Suunnittelu)

"Hittidekkari Kiltin tytön murhaopas saa loppuhuipennuksensa trilogian päätösosassa.

Itseoppinut etsivä Pip on tottunut tappouhkauksiin viraalin true crime -podcastinsa jälkimainingeissa. Siitä huolimatta Pipiä alkaa huolestuttaa, kun joku lähettää hänelle anonyymisti saman kysymyksen uudestaan ja uudestaan: Kuka etsii sinua, kun sinä katoat?

Pian Pip tajuaa, että joku seuraa häntä tosielämässä. Kun hän löytää yhteneväisyyksiä vainoajansa ja kuusi vuotta sitten kiinni jääneen sarjamurhaajan välillä, hän pohtii, onko kaltereiden takana sittenkin väärä mies.

Poliisi kieltäytyy toimimasta, joten Pipin on löydettävä epäilty omin päin ennen kuin hänestä tulee seuraava uhri."(Karisto)

Oma arvio:

Olen pitänyt Kiltin tytön murhaopas -trilogian kirjoista osa osalta enemmän, joten kovat paineet olin asettanut tälle päätösosalle Kiltti tyttö, kohta kuollut. Olen aiemmin hiukan tiiraillut kirjan Goodreads-arvioita ja hämmästellyt, miten kahtia kirja porukan mielipiteet jakaa: on hyvin ylistäviä 5 tähden arvioita, ja hyvin kärkkäitä ja pettyneitä yhden tähden arvioita. Kumpaan porukkaan minä kuulun, vai kenties jonnekin välille.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen päättyy hyvin dramaattiseen ja moraalisesti arveluttavaan kohtaukseen. En aio spoilata sen enempää, etten pilaa kenenkään lukukokemusta (itse olin lukenut spoilerit jostakin 1 tähden arviosta, mutta siitä oli jo sen verran aikaa, että juonikuviot tulivat minulle ihan yllätyksinä.)

Vielä yksi tapaus, ja sitten kaikki olisi kunnossa.
Vielä yksi. (s. 45)

Pip kantaa traumoja edellisen osan lopussa eskaloituneiden tapahtumien vuoksi. Hän näkee kuolleita silmiä siellä sun täällä, ja hänen kätensä ovat veressä silloin, kun sitä vähiten odottaisi. Hän ei enää pysty nukkumaan ilman Xanaxia, jota hän käy salaa ostamassa Lukelta. Hän tietää olevansa pahassa koukussa, mutta valitsee silti hetkellisen mielenrauhan, jota lääke tuo. Kunnianloukkaussyytteen sovittelu Max Hastingsin osalta ei mene ihan putkeen, sillä Pip ei todellakaan suostu Maxin ehtoihin. Hän tietää, että Max on raiskaaja, joten ei aio julkaista anteeksipyyntöä somekanavissaan ja Podcastissaan. Ei, vaikka se tietäisi pitkää oikeudenkäyntiprosessia. Lisäksi pelottavat nimettömät viestit, joissa vihjataan Pipin olevan vaarassa sekä oudot liidulla katuun piirretyt tikku-ukot, joilla ei ole päätä, saati pihalta kuolleena löytyneet linnunraadot, piinaavat Pipin mieltä.

Voisiko hän pullottaa tämän tunteen, jaksaa sen voimalla jonkin aikaa? Täyttää itsensä jollain hyvällä ja olla huomaamatta käsiään tahrivaa verta, olla ajattelematta sitä, kuinka pöydän pintaan kolahtava muki kuulosti aivan laukaukselta ja kuinka kuollut katse odotti häntä pimeydessä, kun hän räpäytti silmiään? (s. 56)

Pipin ja Ravin suhde on vakaalla pohjalla, lukuunottamatta Pipin salailua mielentilastaan, vainoajastaan ja lääkekoukustaan.  Pipin vanhemmat ovat sitä mieltä, että tyttären murhatutkimukset saavat nyt jäädä, mutta kun hän kuulee Cambridgen laitamilta löytyneestä nuoren naisen ruumiista, hänen on aloitettava Podcastin julkaisut taas. Pip alkaa vakaasti menettää lopullisesti uskonsa oikeusjärjestelmään ja poliisiin, sillä kukaan ei tunnu ottavan häntä todesta, kun hän Ravin painostuksesta kertoo omista uhkausviesteistään. Hän alkaa vakaasti uskoa, ettei vankilassa viruva Billy Karras olekaan oikea Jesaritappaja, varsinkaan kun uusi tapaus muistuttaa tismalleen tämän sarjamurhaajan kaavaa, jossa hän sitoo uhrinsa tiukasti jesarilla. Jäljittelijöitähän on kyllä, mutta vierailtuaan Billyn vaimon luona ja tutkittuaan kuulustelupöytäkirjoja, hänen epäilyksensä vahvistuvat: jesaritappaja on yhä vapaana.

Hän pelkäsi yötä muttei pimeää, pelkäsi jopa katsoa omia käsiään. Hän oli hajalla. (s. 61)

Kirjan toinen osa muuttaa juonenkulkuaan hyvin erilaiseksi, mitä tässä trilogiassa on koskaan koettu. Olin lähes mykistynyt siitä käänteestä, mitä ensimmäisen osassa tapahtuu, ja mihin juonenkehittely siitä sitten lähteen edistymään. En muista, milloin olisin jännittänyt niin kovasti päähenkilön onnistumisen puolesta. Toisaalta taas mietin moraalisia asioita ja sitä, saisinko olla enää Pipin ja häntä auttaneen Ravin puolella? Hän sotkee ystävänsäkin hyvin itsekkäällä tavalla kuvioihin mukaan, mutta toisaalta hänellä on takana isompi, kaikkia hyödyttävä ajatus. Niinpä hyväksyin nämä tapahtumat loppua kohti mukisematta. Kirjavinkkarina ajattelisin, että koska sarja menee aika rajuksi ja rankaksi loppua kohden, en ihan seiskoille tätä lähtisi vielä tyrkyttämään.
Pip kamppaili. Veti henkeä muttei saanut happea. Hän yritti temmata miehen käsivarren kurkultaan ja kämmenen suultaan, mutta hänen voimansa ehtyivät ja pää alkoi tyhjentyä. (s. 229)

Arvasin jesaritappajan vähän ennen kuin se paljastui tekstissä, mutta eipä se latistanut lukuintoani. Siitähän vasta kaikki kunnolla lähtee käyntiin. Oli tämä trilogian päätös kyllä sellainen paukku, että huh huh. Viisisataasivuinen kirja hurahti tuosta noin vaan, kun sitä ei vain malttanut jättää kovin kauaksi kesken lojumaan. 

Hän olisi kohta kuollut.
Kohtakuollutkohtakuollutkohtakuollutkohtakuollutkohtakuollut.(s. 232)

Ainoa nurinan aihe voisi olla romantiikan vähyys. Pipin ja Ravin suhde vaikuttaa lähes platoniselta ystävyyssuhteelta, sillä he eivät (mikäli oikein muistan) edes suudelleet yhtään kertaa kirjan aikana. Ja käsittääkseni he kuitenkin ovat romanttisessa suhteessa. En oikein ymmärrä tätä, miksi halausta kummempaa mitään fyysistä heidän välillään ei ole. Hmph.

Kirjasarjaan on tulossa syksyllä 2024 vielä 150-sivuinen esiosa Kiltin tytön murhaleikki, jossa selviää, miten Pip aikoinaan kiinnostui murhajuttujen tutkimisesta.

Annan arvosanaksi täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Luetut.net

Kiltin tytön murhaleikki: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2024 (Kiltin tytön murhaopas #0,5)

Englanninkielinen alkuteos (2021): Kill Joy. Kansi: Sophia Chunn ja Casey Moses (suunnittelu), LoweTheWind/Getty images ja Shutterstock.com (kuvat)


"Mistä kaikki alkoi? Koukuttava esiosa Kiltin tytön murhaoppaan ystäville.

Pip saa kutsun kaikkien aikojen murhamysteeri-illalliselle. Pip ei ole juhlatuulella, mutta kun peli alkaa, hän huomaa heittäytyvänsä täysillä juonittelun ja petoksen maailmaan.

Pipin selvittäessä murhaajan henkilöllisyyttä johtolanka kerrallaan hänen mieleensä palaa myös eräs tosielämän murha...

Kiltin tytön murhaleikki on BookTok-ilmiöksi nousseen Kiltin tytön murhaopas -bestsellerin esiosa. Se sijoittuu aikaan ennen kuin Pipistä tuli itseoppinut murhatutkija ja rikospodcastin pitäjä. Kiltin tytön murhaopas -sarjaa on myyty maailmalla useita miljoonia kirjoja." (Karisto)

Oma arvio:

Mistä Kiltin tytön murhaopas -trilogian päätähti Pippa Fitz-Amobi sai ideansa lukiotyönsä aiheeseen, josta sukeutui kunnon murhatutkimus podcasteineen kaikkineen, ja jonka seurauksena myös Pip syyllistyi lopulta itsekin henkirikokseen? Vain 137-sivuinen trilogian esiosa sen kertokoon. Olipa mukava tarttua välillä tällaiseen ohueen välipalakirjaan, vaikka olinkin hiukan epäileväinen, jaksaisiko tämä enää minua viihdyttää niin paljon, kuin varsinainen trilogia.

Pip valmistautuu menemään ystävänsä Connorin järjestämään murhamysteeripeliin, jonka kutsu esitetään heti kirjan alussa. Illan isäntä eli Connor itse esittäisi roolipelissä rikkaan Reginald remyn hovimestaria, Humbrey Toddia. Pipin rooli olisi esittää Reginald Remyn sisarentytärtä Celia Bournea. Mukana pelissä olisivat myös trilogiasta tutuksi tulleet Ant Lowe, Zach Chen, Lauren Gibson ja Pipin paras ystävä Cara Ward. Pip on alussa hiukan epäileväinen, innostuisiko moisesta hupsuttelusta, mutta lopulta roolipeli vetäisee hänet ihan täysillä imuunsa - ja lopulta Pip ottaa pelin eniten tosissaan kuin kukaan muu.

Hän kokeili kahvaa ja huomasi sormiensa tärisevän. Miksi hän oli niin hermostunut? Tämä ei ollut edes totta, ei ensinkään. Mutta todelta tämä tuntui, ja Pipillä oli jotenkin  uudenlainen olo. Hän tunsi olevansa enemmän elossa, valppaampi, hänen ihonsa hyrisi ja säkenöi. (s. 93)

Kiehtovan pelin tuoksinassa syntyy välillä oikeasti jännittäviä tilanteita, kun peliin innostuneet nuoret ovat ylivirittyneessä tilassa. Kaikki eivät selity pelin juonenkäänteinä, mutta aina jokin järkevä selitys kaikelle löydetään. Tämä kirja ei ehkä tarjoa samanlaista "oikeaa" jännärimäisyyttä muuta kuin murhamysteeripelin kautta. Minulle tulee tästä hiukan mieleen kaikkien sarjojen pakolliset halloween-extra-jaksot, joissa ei ikinä tapahdu mitään oikeasti kauheaa eikä jännää, vaan kaikki säpsähdykset selittyvät lopulta luonnollisesti. 

Mitä? Pip luki viimeisen kohdan uudestaan. Miksi ihmeessä hän jättäisi todisteita lojumaan ympäriinsä? Millainen tomppeli vakoojaksi Calia Bourne oikein oli? Pip ei ikinä olisi niin typerä. Ja nyt hänen täytyi korjata asia ennen kuin hän jäisi kiinni. (s. 84)

Vaikka Kiltin tytön murhaleikki onkin tällainen spesiaali, tai ehkä juuri siksi, pidin tästä kuitenkin kovasti. Murhamysteeripeliä oli kiehtova seurata ja jännitin itsekin muiden pelaajien lailla, mikä olisi seuraava käänne - ja kuka olisikaan murhaaja. Kirjassa on tietysti kaikki murhamysteeripelin kirjeet ja vihjee, jotka elävöittävät lukukokemusta. Yllättävän hyvin kirjaan on saatu jokaisesta henkilöhahmosta mukaan heidän ominaisia piirteitään ympättyä, vaikka sivuja on vähän, ja keskiössä on pelin eteneminen. Pipin pettymys loppuratkaisuun pelin lopussa on hauska yksityiskohta, joka sysää häntä kohti tutkielmansa aiheen valintaan. Kirjan loppu on pysäyttävä. 

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjafile

Kirjakaapin avain


Samantyylistä luettavaa:


klo Ei kommentteja:

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Kärsimyskukkauuteaddiktio: Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli

 Kärsimyskukkauuteaddiktio: Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli. Otava 2022

Kansi: Iida Pohjolainen

"Kaksi maailmaa, kaksi eksynyttä nuorta. Huumaavan jännittävä tarina omien voimien etsimisestä.

Noituuttaan maaseudulla salaillut Juno muuttaa suurkaupunkiin ja liittyy noitapiiriin, mutta elämä uudessa paikassa on karua. Noitia vainoavat ihmiset tuhoavat ympäristöä ja uhkaavat luonnosta kumpuavaa valkoista magiaa. Noitapiirin kapinallinen Sadin tuntee vetoa pelättyyn mustaan magiaan, joka saa energiansa tuonpuoleisesta. Luonnon energian ehtyessä pimeät voimat houkuttavat Junonkin mukaansa. Mutta onko valkoinen magia täysin viatonta tai kielletty musta magia läpeensä pahaa?

Vangitseva romaani on ylistys luonnolle, nuoruudelle ja maailman pimeälle yöpuolelle."(Otava)

Oma arvio:

Onpas mukavaa lukea pitkästä aikaa YA-kirja noidista! Monenlaista taikuutta, magiaa ja yliluonnollisuutta toki on aiheena YA:ssa tasaisesti koko ajan, mutta näin selkästi noita-aiheisia tulee enää harvemmin. Magdalena Hain Royaumen aikakirjat -sarja muistuu muista kotimaisista ensimmäisenä mieleen.

Kärsimyskukkauuteaddiktio (mikä upea yhdyssana kirjan nimessä!) tuli minulle taas jostain puun takaa. Tiedä, katselinko taas Otavan kevään 2022 uutusluetteloa huolimattomasti vai oliko tätä siinä ollenkaan, mutta onneksi bongasin tämän kauniin kansikuvan ennakkoon jossakin somessa ja kiinnostuin heti. Kirjailijakaksikko Sevimli ja Pohjolainen on ennestään tuntematon, ja tämä onkin heidän yhteinen esikoiskirjansa.

"Sun metsästä saamasi energia alkaa vähitellen taas haihtua. Sä et ole koskaan ennen ollut näin kauan yhtäjaksoisesti poissa luonnon läheisyydestä. Siksi sä tunnet oireet erityisen voimakkaasti." (s. 159)

Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä, Juno ja Sadin. Vastavalmistunut Juno on juuri muuttanut maalta kuvitteelliseen Pilmontin kaupunkiin, pois vanhempiensa hoteista, jotka eivät ole koskaan täysillä tukeneet hänen noituuttaan, vaan pikemminkin kehottaneet salaamaan tämän. Aivan, Juno on noita, ja elämä sellaisena sisäänpäin kääntyneessä maalaiskunnassa ei ole kovin hääviä, vaikka toisaalta siellä luonto on aina lähellä. Juno ei ole koskaan oppinut käyttämään voimiaan oikein, eli loitsimisen taito on häneltä hukassa, sillä kukaan ei ole häntä oikein opettanut, sillä hän ei tiedä suvussaan olevan yhtään noitaa. Nyt hän yrittää itsenäistyä oudossa kaupungissa ja löytää ystäviä. Hän aloittaa työt Old Rosie -kahvilassa, jossa hän tutustuu heti söpöön Simoneen ja ynseään Sadiniin. Simonen kanssa Junolla tulee hyvinkin lämpöiset välit, kun taas Sadinin on hirveän hankala hyväksyä tämä uusi noita, joka ei osaa edes loitsia, ystäväpiiriinsä.

Ennen kuolemaansa äitini kysyi, mikä tekee minut onnelliseksi, mitä minä haluaisin elämässäni tehdä. Silloin en osannut vastata hänelle mitään. Mutta nyt vastaus on tässä, kirkkaana mielessäni. Se on tämä, lävitseni kulkeva energia. Paras tunne, jonka olen koskaan kokenut. (s. 142)

Sadin on myös noita, ja hänellä on onnekseen oma noitapiiri, johon kuuluvat Tomas, Hosein, Renata ja Emina. Heillä on hyvin vahva yhteys ja luja ystävyys, ja yhdessä he käyvät välillä ammentamassa voimaa metsästä. Heille tärkein ajankohta vuodesta on Samhain, jolloin he uhraavat viiniä ja ruokaa maahan, jotta luonto antaa heille taas lisää voimia. Sadin on kuitenkin viime aikoina tuntenut vieraantuvansa omasta piiristään, sillä hän kokee, etteivät heidän rituaalinsa ole tarpeeksi. Sadinin isoäiti ja  isä harjoittivat mustaa magiaa hyvin kohtalokkain seurauksin, mutta jotenkin oudosti myös Sadinia kiehtoo tuo pimeämpi taikuus. Hän törmääkin yllättäen hurmaavaan Maxiin, joka lupaa johdattaa Sadinin mustan magian rituaaleihin ja vakuuttaa, että niistä saatava voima on paljon parempaa kuin valkoisesta magiasta. 

"Sä siis haluaisit kulkea isoäitisi jalanjäljissä, tehdä samaa taikuutta, jota se teki?"(s. 55)

Juno loksahtaa aika luontevasti osaksi Tomasin noitapiiriä, ja Sadininkin on tämä nieltävä. Hän houkuttelee kuitenkin myöhemmin myös Junon mustan magian piiriin, sillä tämä on utelias kaikelle, joka voisi auttaa häntä käyttämään omia noitavoimiaan. Juno viihtyy hyvinkin paljon Simonen kanssa, mutta tämän veli Noa on uhkaava - monet Pilmontissakaan eivät pidä noidista, ja Noa kuuluu juuri niihin. Lisäksi Junosta tuntuu, kuin joku stalkkaisi häntä somessa ja muutenkin.

Kirjassa luonto on hyvin vahvasti läsnä, onhan noitien elinvoima kiinni siitä. Yrtit ovat tärkeitä rituaaleissa ja hyvinvoinnissa, ja kärsimyskukkauutteesta tehty tee rauhoittaa noitien mieltä. Tomasin noitapiiri on kuitenkin huolissaan siitä, miten heille ja muille kaupungin noidille riittää elinvoimaa metsästä, joka kokoajan kutistuu ihmisen toiminnan takia. Seuraavan Samhainin lähestyessä noidat kuulevatkin ikäviä uutisia ja joutuvat miettimään, miten he pysyvät enää jatkossa voimissaan. 

"Mitä ikinä näetkään, älä katso sitä silmiin. Älä tuijota, älä vilkuile ympärillesi. Älä puhu, älä edes avaa suutasi, seuraa vain mun esimerkkiä." (s. 140)

Kärsimyskukkauuteaddiktio on viehkeä ja viihdyttävä kirja, josta luonnon arvostus suorastaan huokuu. Samalla mukana kulkee huoli tulevasta luonnon tilasta, kun saasteet ja ihmisen toiminta kutistaa metsäalueita ja valjastaa koskia. Tärkeänä teemana kirjassa on valkoisen ja mustan magian välinen tasapainottelu, joka tuntuu välillä kääntävän suuntaansa, mutta kallistuu aina hyvän eli valkoisen magian puolelle. Kirjan henkilöistä Sadin tulee ehkä tutummaksi ja lähemmäksi, kun taas Juno jää minulle vieraammaksi. Pidän kovasti siitä, miten kirjassa kuvataan tunteita, joita valkoisen ja mustan magian aiheuttamat energiaryöpyt aiheuttavat. Romantiikka ei saanut kovin suurta roolia kirjassa, mutta eipä tuo oikeastaan minua haitannut. En ihan osaa sanoa, pidänkö kirjan loppuratkaisusta. Se oli toki hiukan yllättävä, ja herätti monia kysymyksiä. Ehkä hitusen jotain kaipasin lisää kirjaan, jotta olisin sukeltanut ihan täydellä tunteella sen maailman syvyyksiin.

Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muissa blogeissa:

--

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Seinäjoen kaupunginkirjasto: 22. Kirjassa ollaan puistossa tai puutarhassa
Popsugar haaste: A Book about witches







klo Ei kommentteja: