Kenties tapan sinut vielä: J.S. Meresmaa. Karisto 2022 (Kenties tapan sinut vielä #1)
"Veretseisauttava jännitystarina pojasta, joka tapaa vampyyrin.
E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle, raskaan metallioven luo. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua...
Vampyyrien kuolematonta lumoa hehkuva notkea fantasiajännäri pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka. "(Karisto)
Onko vampyyrin ja ihmisen välinen romanssi sellainen aihe, joka on jo kaluttu loppuun? Vai vieläkö siitä saisi kiinnostavan ja jännittävän tarinan, joka toisi lisäksi jotain uutta vampyyriaiheeseen?
J.S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä on kirja, jolla voisi houkutella sitä hankalinta kohderyhmää, eli yläkouluikäisiä ja ehkä mahdollisesti myös amispoikia tarttumaan kirjaan. Kirja on ensinnäkin hyvin pieni, siinä on vain 135 sivua. Kirjan päähenkilö on amiksen sähkölinjalla opiskeleva Aleksi, joka harrastaa pelaamista hyvin tavoitteellisesti. Kirjassa ei ole sitä perinteistä asetelmaa, että tyttö on se avuton ja suojeltava yksilö, jonka yliluonnollinen olento ottaa suojelukseensa, vaan nyt Aleksi on se, jota viedään.
Aleksi kertoo kirjassa tarinaansa menneessä muodossa. Tarina alkaa Aleksin hätääntyneellä nauhoitteella, jossa hän kertoo ystävänsä Noran kadonneen. Nauhoitepätkät rytmittävät tekstiä loppuun saakka.
Mitä sä tekisit tilanteessa, jossa sun on valittava
kahden huonon vaihtoehdon välillä?
Millä perusteella valitset sen, minkä valitset? (s.120)
Aleksi tapaa Noran sattumoisin jäätelöbaarissa, kun hän hakee lohtua pilalle menneen pelisession jälkeen. Tytön erikoiset silmät, olemus ja päällekäyvä tyyli saavat epävarman pojan hämilleen, etenkin kun tämä lyöttäytyy saman tien pojan seuraan. Aleksi ei osaa olla varuillaan, kun tyttö jo vie tätä teollisuusalueelle ja johonkin hämyiseen bunkkeriin, jossa meinaa purra tätä. Jokin kuitenkin keskeyttää tilanteen, nimittäin Noran rasittava, psykopaattinen vampyyriveli Kaspar, joka haluaa pilailla siskonsa kustannuksella.
"Eli jos mä opetan sua pelaan, sä et tapa mua?" (s.55)
Aleksin yrittäessä toipua järkytyksestä hän jatkaa pelaamista ystävänsä Roopen kanssa ja kohtaaminen tuon viehkeän vampyyritytön kanssa alkaa tuntua jo harhalta. Sitten eräänä iltana Roopen ulkoiluttaessa Hertta-koiraansa, puussa istuskelee tuttu tyttö. Nora oli yllättävän kiinnostunut Aleksista ja kyselee tämän peliharrastuksesta. Hän vaatii päästä näkemään, kun Aleksi pelaa. Vampyyrien tapaan Nina osaa hurmata, aistii toisen elintoiminnot ja tuoksut tarkasti, ja on vanhempi kuin miltä näyttää. Tämä käy välillä ilmi vanhahtavista sanoista hänen puheessaan. Hauskaa on se, että raa'at pelit eivät tyttöä kiinnosta vaan The Sims on lopulta se, johon Nina koukuttuu niin, että Aleksin on laitettava vanha peliläppäri kuntoon yllärivierastaan varten, joka alkaa ilmaantua pojan huoneeseen säännöllisesti. Norasta ja Aleksista tulee ystäviä.
Nyt kun tulin ajatelleeksi, oli aika mukavaa, että Nora oli musta huolissaan. Se tarkoitti, että se välitti. Mun rintaan sytty lämpö, joka laajeni ja hehkui. (s.102)
Tilanne alkaa kuitenkin eskaloitua nopeasti. Alkuun Nora hermostuu, kun Aleksi kyselee Kasparista ja tämän äidistään, joka on kuollut, eikä tyttöä näy viikkoihin pojan huoneessa. Aleksi huomaa kaipaavansa tuota hassua tyttöä. Yhtäkkiä Aleksi huomaa olevansa suuressa vaarassa, eikä hänen ystävänsäkään ole välttämättä enää turvassa.
Tämä kirja saa hyvin mahdutettua sisäänsä napakan, jännittävän urbaanifantasiatarinan, jossa säilyy koko ajan oma hyytävä ja pahaenteinen tunnelmansa. Vaikka kirjan asetelma tuo kieltämättä vahvasti mieleen sen tunnetuimman YA-vampyyrissaagan eli Twilightin, ei se kuitenkaan ole täysin sen kopio. Vaikka Aleksi onkin tarinan pelastettava, ei hän ole Twilightin Bellan tapaan ihan niin vietävissä oleva ja täysin lumoutunut uudesta tuttavuudestaan. Myöskään rakkaustarina ei mene niin imelyyksiin, vaan Noran ja Aleksin ystävyys on vahvemmassa osassa.
Olen hiukan paksumpien kirjojen kuin tämä ystävä syystäkin; kun sivuja on reilut sata, ei kirjan maailmaan ja hahmoihin ja juoneen pääse samalla lailla uppoutumaan ja kiintymään, kun kirja onkin jo hujauksessa luettu. Jäin miettimään, miten mahtava tämä olisikaan ollut paisutettuna vaikkapa 300-400-sivuiseksi romaaniksi. Mutta ymmärrän, miksi tämä on näin kevyt kooltaan. Näitä ohuempiakin fantasiatarinoita tarvitaan kipeästi nuorten lukutaidon heiketessä. Toisaalta, lyhyt mutta näinkin taitavasti rakennettu tarina jättää lukijan vielä hetkeksi kirjan maailmaan ja saa miettimään, mitä kaikkea vielä voisikaan tapahtua.
Arvosanani 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muissa blogeissa:
Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:
23. Pieni kirja
Booklist Queen -haaste saa ruksin kohtaan:
Catchy title
Seinäjoen lukuhaasteessa merkitsen kirjan kohtaan:
18. Kirjassa ollaan kotona
Popsugar-haaste saa merkin kohtaan:
A Book you can read in one sitting
YA-spefihaaste saa kirjan kohtaan:
Kotimainen kirja
Kunnes tapamme taas: J.S. Meresmaa. Karisto 2023 (Kenties tapan sinut vielä #2)
"Vertahyytävä jännitystarina pojasta, josta tuli vampyyri.
17-vuotias Roope on aloittanut uuden epäelämän vampyyrina. Se ei ole kovin helppoa, sillä Roopen verikammo tekee syömisestä lähes mahdotonta eikä entisen elämän hylkääminen onnistu ilman kipuja. Ikävä perhettä ja parasta ystävää Aleksia kohtaan on kova, mutta erityisesti viimeksimainitun veren tuoksu on aivan liian houkutteleva. Pystyykö Roope vastustamaan petoa itsessään?
Palkitun kirjailijan notkea fantasiajännäri hehkuu vampyyrien kuolematonta lumoa ja pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Kirja on itsenäinen jatko-osa kehutulle Kenties tapan sinut vielä -nuortenromaanille." (Karisto)
Oma arvio:
* Tässä postauksessa on oleellinen juonipaljastus edellisestä osasta, joten jos eka osa on lukematta etkä halua tietää, suosittelen jättämään tämän arvion vielä lukematta*
Kenties tapan sinut vielä jäi sen verran jännään kohtaan, että jatko-osa oli kovin toivottu ja odotettu. Kunnes tapamme taas kertoo nyt asiat Roopen, Aleksin parhaan kaverin näkökulmasta. Edellisessä osassa Aleksi joutui turvautumaan Noran apuun, sillä Roope olisi menehtynyt verenhukkaan Kasparin hyökkäyksen takia. Noran täytyi muuttaa Aleksin paras kaveri vampyyriksi. Tässä kirjassa keskitytään Roopen tuntemuksiin ja ajatuksiin siitä, mitä kaikkea muutos tuo tullessaan.
Vampyyrit ovat todellisia. Tätä ei koulussa opetettu. (s.10)
Nora pitää Roopesta hyvää huolta, sillä se kuuluu lajin luonteeseen, kun on sattunut synnyttämään uuden vampyyrin eli on luojavampyyrin roolissa. Heidän täytyy piileksiä syrjäisessä mökissä kaukana ihmisasutuksista, kun nuori vampyyri Roope käy vielä läpi muutostaan. Kaiken huipuksi hänellä on verikammo. Vaikka veren juominen ällöttää, veressä virtaavat strixit pitävät huolen siitä, että se on ainoa oikea ravinto.
Mä tunnen kyllä ruumiini janon. On vain hemmetin vaikea hyväksyä, että se on verenjanoa. Hyi oikeasti nyt. (s. 28)
Aleksi viestittelee Noran kanssa ystävänsä tilasta, mutta Nora vannottaa Aleksia pysymään kaukana heistä. Roopen kaksoissisko Iiris on vaikeampi pala, ja Roope käykin salaa vakoilemassa, miten hänen siskonsa voi. Muulla perheellä ei ole helppoa, koska Roope on vain yhtäkkiä kadonnut heidän elämästään. Käyttääkö hän huumeita? Onko hän edes elossa?
Mä en ole enää ihminen.Ei sitä pysty käsittämään. (s.61)
Minusta tämä jatko-osa on huomattavasti syvällisempi, synkempi ja tiiviimpi kuin ensimmäinen osa. Roopen tunteita, aistimuksia ja ajatuksia on kuvattu ihailtavan tarkasti ja todentuntuisesti. Täydellinen vampyyrina olon kuvaus, mitä olen koskaan ennen lukenut. Kirjan tunnelma on jotenkin hämyisen ja toivottoman välimaastosta, mutta toivoakaan ei ole heitetty romukoppaan. Norasta saa hyvin sympaattisen kuvan tämän kirjan perusteella, etenkin kun hän avaa hieman menneisyyttään Roopelle. Kasparin erikoisuus ja epävakaisuus korostuu entisestään tässä kirjassa, ja hänen ja Noran sisarussuhde saakin kirjan lopussa mielenkiintoisen ratkaisun. Kiehtovia piirteitä on havaittavissa myös Roopen tunteissa ystäväänsä Aleksia kohtaan. Kirjan loppu saa taas janoamaan jatkoa sarjaan yhtä paljon kuin vampyyri janoaa verta.
Jos ajattelen tätä kirjaa vinkkauksien kannalta, tämä voi olla hiukan vaikeampi myydä yläkoululaisille kuin hiukan toiminnallisempaa Kenties tapan sinut vielä -avausosaa. Harvemminpa sitä kuitenkaan kakkososia vinkataankaan. Itse kuitenkin nautin tämän kirjan lukemisesta jopa hiukan enemmän kuin ensimmäisen osan.
Arvosanani 4,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Muualla:
Samantyylistä luettavaa:
Kyllä, näitä ohukaisiakin tarvitaan! Tosi monet nuortenkirjat ovat varsin paksuja, mikä tuskin ainakaan houkuttelee lukutaidoltaan heikompaa nuorta.
VastaaPoista