Nauhoitettava ennen käyttöä: Mikko Koiranen

Nauhoitettava ennen käyttöä: Mikko Koiranen. Myllylahti 2019.

 Kansi: Karin Niemi

 "Nauhoitettava ennen käyttöä on perusankeaan kerrostalolähiöön sijoittuva hurja ja mieltä kutkuttava tarina aikamatkailusta, sen vaaroista ja omituisuuksista sekä siitä, mitä kaikkea aika voi meille tehdä.

”Ehkä mää menneessä jotaki muuttasin jos voisin, mutta kannattaako nykyaikaan koskia jos se on ihan hyvä?”

Kaverin isän kanssa suoritetun kiusallisen pyöränkorjausoperaation jälkeen Miro Alavus, 16-vuotias yh-äidin poika, haluaa vihdoin saada selville, kuka hänen oma isänsä on. Hän kysyy asiasta äidiltään, mutta tämä menee vaikeaksi ja pitää Miroa liian nuorena ymmärtämään monimutkaista juttua. Liian nuorena? Onko isä elinkautisvanki tai edes jotain muuta kuin kolmekirjaiminen sana?

Myöhemmin Miron sattumalta yhyttänyt Heikki, pienen digitointipuljun pitäjä, kertoo omistavansa kaukosäätimen, jonka avulla on mahdollista päästä vanhojen kotivideoiden kuvaushetkiin. Pettyneenä äitinsä salailuun Miro päättää tarttua Heikin pähkähulluun ideaan ja matkustaa ajassa vuoteen 2002 löytääkseen isänsä, mutta menneisyydestä löytyykin jotain muuta. Jotain, mikä laittaa koko Miron elämän täysin uusiksi."(Myllylahti)

Lukunäyte:  https://issuu.com/myllylahti/docs/nauhoitettava_ennen_kayttoa_lukunayte

Kirjatraileri:  https://www.youtube.com/watch?v=drFpk8K3ur4

Kirjailijavlogi (Koiranen esittelee kirjan tapahtumapaikkoja Tuirassa): https://www.youtube.com/watch?v=yAgvF-xNvr8

Oma arvio:

Hiukan skeptisesti tartuin tähän kirjaan, jonka huhunomaisesti kuulin  olevan kirjoitettu sen takia, että kirjailijan nuoruudessa nuortenkirjat olivat kovin huonoja. Yleensä tällaisissa tapauksissa pilkka on osunut omaan nilkkaan. Aavistelin siis ennakkoon, että tämä kirja on suunnattu erityisesti pojille, vaikka tällaisen sukupuolittamisen ei tietenkään tarvitse olla niin kiveen hakattua ja osoitettua. Karin Niemen retrohenkinen kansikuva herättää minussa ristiriitaisia tunteita: toisaalta se on ihanan retro keltaisine väreineen ja VHS-kasettinauhoineen, toisaalta se hipoo överiyden rajaa. Karkottaako kansi mahdolliset nuoret lukijansa?

Kirjan alussa 16-vuotias Miro korjaa kaverinsa isän kanssa pyöräänsä ja alkaa mietiskellä, millaista olisi tehdä korjaushommia oman isänsä kanssa. Mirolla ei ole aavistustakaan omasta isästään, eikä hänen äitinsä saati mummonsa suostu kertomaan mitään. Miro törmää kauppareissullaan omituiseen Heikkiin, jolla on digitointiliike, ja epätoivoissaan käy tämän luona kuulemassa, miten tällä olisi keino selvittää isäarvoitus. Ratkaisu on kuin suoraan scifielokuvasta, nimittäin Heikillä on keino matkustaa ajassa. Tarvitaan vain kierrätyskeskuksesta ostettu videokamera, VHS-kasetti ja nauhuri isolla TV-näytöllä. Nyt Miron täytyy vain uskaltaa astua vuoteen 2002, aikaan ennen syntymäänsä.

Tuntui kuin menneisyys olisi kietonut kätensä ympärilleni ja alkanut vetää; kuin olisin ollut lähdössä reissuun jonnekin kauas, missä kukaan muu ei ollut koskaan käynyt, eikä kyseessä ollut edes mikään kaukainen paikka, vaan jotain paljon eeppisempää. (s. 73-74)

Hauskaa on se, että kirjan tapahtumat sijoittuvat tiukasti kotikaupunkiini Ouluun, pääosin Tuiran kaupunginosaan. Kirjassa kurkistetaan myös Oulun keskustaan vuonna 2002, jolloin kauppakeskus Valkeaa ei ollut vielä rakennettu, Finnkino Plazan tilalla on parkkipaikka ja huoltamo ja bussit on vielä ruman keltaruskeita. Tuiran S-Market ja Valintatalo vilahtelevat tarinassa, samoin pikkuputiikkien markiisit ja kerrostalot. Harmikseni Tuiran kirjasto ei pääse mukaan tarinaan. Päähenkilöt puhuvat oululaisittain "mää" ja "nää", joten repliikit ovat miljöölleen uskollisia. Kirjaa lukiessa tulee uskomattoman kotoisa olo, ja herään miettimään, miten suuri vaikutus sillä on, että pääsee lukemaan välillä myös omaan kaupunkiin sijoittuvia kirjoja. Harvinaista herkkua tosissaan!

Siinä korttelissa, jonka nykyaikana täytti jättimäinen hotelli ja leffateatteri, oli vain sorapohjainen parkkipaikka ja kulmassa Teboilin ruskeatiilinen huoltoasema. (s. 91)

Miro tapaa vuoden 2002 Oulussa äitinsä, josta paljastuu uskomattomia asioita. Samalla hän saa tietää alkuperästään. Miro joutuu kahnauksiin myös tuiralaisen kovanaaman Jannen kanssa, joka kiusaa Heikkiä, ja tämän uskomattoman söpöön siskoon Katriin. Katri kutsuu Miron bileisiinsä, mutta Miron täytyy käydä nykyajassa keräämässä rohkeutta ja neuvoja kaveriltaan Sakelta, ennen kuin uskaltautuu bileisiin. Bileissä Miro tulee kokeilleeksi ensi kertaa alkoholia, mikä tuossa ajassa on enemmän omituisuus kuin nykynuorten keskuudessa. Ensimmäinen krapula on kuvattu juuri niin karmaisevana kokemuksena kuin se onkin.

Kuva alkoi taas muovautua: ensin hologrammiefekti, jossa kuva näytti kolmiulotteiselta, mutta oli edelleen litteä, kunnes ruudun taakse tuli oikea tila.Näky oli tälläkin kerralla yksinkertaisesti käsittämätön: olin Heikin kanssa hänen työhuoneessaan, ja hänen litteään telkkariinsa oli avautunut ikkuna laajaan ulkoilmaan. Tuosta optisesta illuusiosta - joka ei edes ollut optinen illuusio - syntynyt huimaus muljautti mahaani. (s. 194-195)

Kirjan juoni pitää jatkuvasti otteessaan ja aikamatkustusaspekti tuo kiehtovuutta tarinaan. Aikamatkustus kaikkine ongelmineen on pitkälle mietitty ja hyvin uskottavasti toteutettu. Kirjan henkilöt on uskottavia ja helposti samaistuttavia. Sen lisäksi, että kirjassa pohditaan isän merkitystä, sivutaan myös vanhemman menettämistä ja asetutaan kiusaaja-Jannen saappaisiin. Uskoisin, että Nauhoitettava ennen käyttöä uppoaa paikallisuutensa takia kotikaupunkini nuoriin. Nappasinkin tämän heti lennosta seiskaluokkalaisten vinkkauspakettiin. Oli myös mukava miettiä vajaan parinkymmenen vuoden takaista Oulua.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Sirpale; Sanna Isto 
Sinä ja minä sitten joskus: jay Asher & Carolyn Mackler 
Auringon pimeä puoli: Marisha Rasi-Koskinen

 Lisään kirjan Scifi-lukuhaasteeseen.

Kirja sijoittuu Ya-haasteen kohtaan:

Esikoiskirja

Helmet-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

4. Kirjailijan ainoa teos

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

9. Kirja, joka sijoittuu Pohjois-Suomeen

Päivitys Orjattaresi-sarjaan

Luin Margaret Atwoodin jatko-osan Orjattaresi -teokselle. Klikkaa kuvaa, niin pääset lukemaan mietteeni Testamentit-kirjasta.

Päivitys Kone-trilogiaan

Luin Helena Wariksen Kone-trilogian päätösosan Jäänvartija. Kuvaa klikkaamalla pääset koko trilogiaa käsittelevään bloggaukseen.

Kuiskaaja: Alex North

Kuiskaaja: Alex North. Suomentanut Irmeli Ruuska. Otava 2019.

Englanninkielinen alkuteos: The Whisper Man. Kansi: Hanka Steidle/ Arcangel Images, Getty Images ja Shutterstock

"Vuoden pelottavin trilleri, jonka luettuasi jätät yövalon palamaan.

Tom Kennedy muuttaa 7-vuotiaan poikansa Jaken kanssa Featherbankin uneliaaseen pikkukaupunkiin. Jake on menettänyt äitinsä ja Tom vaimonsa, ja perhe kaipaa uutta alkua. Featherbankilla on silläkin oma raskas laahuksensa: 20 vuotta aiemmin sairas sarjamurhaaja kaappasi ja murhasi siellä viisi poikaa. Viimeistä uhria ei koskaan löydetty. Ennen kiinni jäämistään tappaja sai lisänimen Kuiskaaja. 

Tomin ja Jaken elämä uudessa kodissa tuntuu jo asettuneen uomiinsa, kun Jake alkaa käyttäytyä kummallisesti. Hän kertoo tytöstä, jota kukaan muu ei näe, ja iltaisin ikkunan takaa kuuluvasta oudosta kuiskeesta. 

Yksi poika on jälleen kateissa." (Otava)

Oma arvio:

Pitkästä aikaa blogiini tupsahtaa jännäriarvio. Minulla oli kovat odotukset tästä kirjasta, ja saatoin ehkä joutua osittain (karmean) kauniin kansikuvan uhriksi. Olen aiemmin mainostanut pitäväni kovasti psykologisista jännäreistä, mutta en niinkään perus dekkareista. Odotin Kuiskaajan olevan kauhusekoitteista, piinaavaa psykologista jännitystä, mutta kallistuisin kuitenkin enemmän dekkarin puolelle kirjaa määritellessäni. Eikä kirjan luettuani ollut todellakaan tarvetta yövalolle, kuten takakannessa peloteltiin.

Kirjassa näkökulmahenkilöinä vuorottelee enimmäkseen rikoskomisario Pete Willis, joka saa jälleen tutkittavakseen lapsen katoamisen Featherbank-nimisellä paikkakunnalla; kuusivuotias Jake, joka juttelee mielikuvitusystävänsä kanssa ja Jaken isä Tom Kennedy, joka on juuri muuttanut poikansa kanssa omituiseen taloon Featherbankiin perheen äidin, Rebeccan, kuoltua. Kun Jake alkaa kuulla uudessa talossa kuiskausta, ja kun lopulta Tom näkee jonkun juttelevan pojalleen postiluukun kautta keskellä yötä, poliisit astuvat kuvioihin. Kaikkea muutakin omituista tapahtuu: Jake juttelee jatkuvasti tytölle, jota kukaan muu ei nää, joku outo mies hiippailee talon pihalla ja Tom yllättää hänet pyrkimästä talon autotalliin, ja sitten Tom löytää autotallin pahvilaatikosta jotain kammottavaa.

Minä olen hiukan karttanut jännäreitä, joissa aiheena on lapsiin kohdistuvat rikokset (jollaisia tuntuu tulevan nykyään aika usein). Olisi pitänyt lukea kirjan kuvaus tarkemmin, sillä Kuiskaajassa keskiössä on Featherbankissa tapahtuneet lasten sieppaukset ja murhat. Lisäksi useassa jännärikirjassa tuntuu olevan nykyään keskeisessä roolissa lapsi, jolla on jonkinasteisia yliluonnollisia kokemuksia ja usein myös  autistisia piirteitä. Niin myös kirjan Jake-pojalla, joka kantaa outoa erikoistavarapakkiaan joka paikkaan, piirtelee outoja taistelusuttupiirroksia ja joutuu ongelmiin  koulussa äkkipikaisuutensa takia. Tällainen alkaa tuntua jo loppuunkulutetulta.

Kun hän avasi suunsa, hänen äänensä oli käheä ja luonnoton ja kuulosti aivan liian aikuismaiselta.

"Haluan pelotella sinua", hän sanoi. (s. 141)

Minulle tulee tästä kirjasta kovasti mieleen Uhrilampaat, niin vahvan perhosteeman että päärikollisen Frank Carterin psykopaattimaisuuden kautta. Jotenkin vain tuntuu, että moni asia jää kirjassa hiukan puolitiehen, mikä jättää minut hämmästelemään ja kummastelemaan. Esimerkiksi Kennedyn perheen äidin kuolema jättää paljon kysymyksia, samoin kuin pienet yliluonnolliset elementit, kuten Jaken mielikuvitusystävä ja hänen kuulemat kuiskailut. Valitettavasti nuo jäävät hyvin irrallisiksi eivätkä ole omiaan ainakaan minua pelottelemaan. Henkilöhahmojen pahimpia pelkoja tuodaan esiin painajaisunien ja muistikuvien kautta. Tomin muistikuva hänen äitinsä ja isänsä viimeisestä yhteenotosta osoittautuu hämmentäväksi, mutta tuokin seikka jää turhan irralliseksi juonen kannalta.

Lasin helinää.

Äiti huutaa. 

Mies karjuu.

Herää, Tom.

Herää nyt heti. (s. 131)

Henkilöhahmot ovat lähtökohtaisesti ihan mielenkiintoisia, mutta heidän väliset kohtaamiset jäävät melko pintapuolisiksi. Pete Willisin elämää varjostaa alkoholismista toipuminen, Tom Kennedy taas tuntuu olevan paremmin toipunut vaimonsa kuolemasta kuin Jake-poika, ja reportteri Karen, jonka poika Adam on samassa koulussa Jaken kanssa, on juuri sopiva tuki sopivaan aikaan Tomille. Kirjassa paljastuu myös Peten ja Tomin välinen yllättävä kytkös.

Kaiken kaikkiaan Kuiskaaja on ihan kelpo ja hyvin kirjoitettu jännäri, mutta ei kuitenkaan vastannut täysin odotuksiani.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Kirjasähkökäyrä


Samantyylistä luettavaa: 

Liitu-Ukko: C.J. Tudor
Ennen kuolemaani: S.K. Tremayne
Annoin sinun mennä: Claire Mackintosh
Mersumies: Stephen King
Jääkaksoset: S.K. Tremayne 

Lisään kirjan Pohjoinen lukuhaasteen kohtaan:

6. Kirja, jonka valitsin kannen perusteella

Päivitys Viimeinen illuusio -trilogiaan

Luin Henrik Fexeuksen Viimeinen illuusio -trilogian toisen osan, Ontot. Kuvaa klikkaamalla pääset arviooni.