Päivitys Valinta-sarjaan

Luin Kiera Cassin Valinta-sarjan kolmannen osan Ainoa. Lue tästä, mitä tykkäsin.

Pieni urheilukirja: Mauri Kunnas

Pieni urheilukirja: Mauri Kunnas. 32 sivua. Lasten kuvakirja. Otava 2017.

Kirjan kuvitus on peräisin kirjasta Mauri Kunnas: Suuri Urheilukirja (1983)

"Jokaisen pienen urheilijan toivekirja esittelee parikymmentä urheilulajia humorististen kuvitusten kera. Jalkapallo, jääkiekko, voimistelu, pyöräily, uinti – mikä näistä on sinun lajisi?" (Otava)

Oma arvio: 

Ihanaa, että myös pienetkin urheilun ystävät otetaan huomioon! Mauri Kunnaksen typistetty versio vuonna 1983 ilmestyneestä Suuresta urheilukirjasta on mukavan napakka paketti, johon on valikoitu sopiva määrä erilaisia urheilulajeja. Myös minun eskari-ikäinen poikani tykkäsi tästä, vaikka olemme lukeneet myös Suurta urheilukirjaa. Tämän lukee helposti iltasaduksi ilman, että ääni muuttuu korpin raakunnaksi. Suositusikä kirjalle on kustantajan sivuilla kolmesta vuodesta eteenpäin.

s. 4

Poikani mielestä Pieni urheilukirja on hauska ja hupsu. Eniten häntä kiinnosti freestylehiihto, koska siinä tehdään temppuja. Kuvat ovat hänen mielestään värikkäitä, tarkkoja ja kiinnostavia - vaikka lisääkin niitä olisi voinut olla. Kaikista mieleenpainuvin on kuulemma kohta, jossa koripallonpelaaja on tunkenut päänsä koriin. Poikani suosittelee kirjaa kaiken ikäisille tytöille ja pojille. 

Annamme molemmat arvosanaksi 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

22. Kuvitettu kirja

Surullisia uutisia

Lukutoukan kulttuuriblogista ja Suomi lukee -sivustolta tuttu, iloa kupliva ja kirjoja rakastava Krista Airola on menehtynyt eilen sairaskohtaukseen. Haluan välittää syvimmät osanottoni hänen omaisilleen. Lepää rauhassa, Krista!

Kemisti: Stephenie Meyer

Kemisti: Stephenie Meyer. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Otava 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2016): The Chemist. Kansi: Mario J. Pulice & Kelly Campbell.

"Työnantajaansa pakeneva ex-agentti joutuu henkensä pelastaakseen ottamaan vastaan vielä yhden tehtävän huikaisevan koukuttavassa trillerissä.

Vain harva tiesi naisen supersalaisesta tehtävästä Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa. Varoittamatta hän sai tappajat peräänsä, kun hänen työnsä haluttiin pyyhkiä olemattomiin. Mutta nainen pääsi pakenemaan, eikä hän sen jälkeen ole pysytellyt pitkään samassa paikassa tai käyttänyt samaa nimeä. Hänen ainoa luotettunsa on surmattu, ja hän pitää nyt yksin hallussaan tietoa, joka on hallitukselle uhka. Sitten vainoajat ottavat häneen yhteyttä. Nainen saa pitää henkensä, jos suostuu vielä yhteen, entistä kammottavampaan tehtävään." (Otava)

Oma arvio:
(paljastaa osan juonesta)

Osasin jo hiukan aavistellakin, ettei minun kannata odottaa tältä Stephenie Meyerin uutuudelta samaa kuin hänen aiemmilta kirjoiltaan Twilight-saaga ja Vieras. Ei sinne päinkään. Olin silti hyvin ihmeissäni, miten tyystin erilainen tyyli Kemistissä on. Jännityskirjallisuus ei ole oikein minun ominta alaani, joten minulla ei ole käyttää arviossani vertailukohtaa juurikaan muihin saman genren kirjoihin.

Hän oli nyt se toinen, se jota osastolla kutsuttiin Kemistiksi, ja Kemisti oli kone. Säälimätön ja hellittämätön. Nyt hänen hirviönsä oli vapaana. (s. 84)

Kemisti lähtee minusta hyvin tahmeasti käyntiin, ja olin jo menettää toivoni, että tulisin koskaan nauttimaan tämän lukemisesta. Päähenkilö Alex vaikuttaa aluksi hyvin epämiellyttävän pakkomielteiseltä henkilöltä, joka nukkuu kaasunaamari tpäässään ja käy läpi monenmoiset turvarituaalit, ennen kuin uskaltaa nukahtaa - kylpyammeessa. Hänen elämänsä on viime vuodet olleet yhtä pakenemista, sillä hänen henkensä on vaarassa. Alexin (joka ei siis tietenkään ole hänen oikea nimensä) toimenkuvan paljastuttua ei tekisi mieli tutustua häneen tarkemmin, sillä ajatus kuulustelijasta, joka aiheuttaa kipua kemiallisten aineiden avulla, ei tee henkilöhahmosta kovin herttaista ja samaistuttavaa.

Pikku hiljaa alkaa hahmottua, ettei Alex ole mikään psykopaatti lääkäri, vaan hänellä on vain ollut hyvin  erikoinen ja raadollinen työnkuva, johon hän on suhtautunut viileän asiallisesti ja ammattimaisesti. Vaikka hän on satuttanut kuulustelemiaan ihmisiä, hän on ollut hyvin perillä, mitä mitkäkin lääkkeet aiheuttavat ihmiselle, eikä hän ole koskaan aiheuttanut kuulustelemilleen ihmisille pysyviä vaurioita. Lääkärinä hän on aina  tarkkaillut heidän elintoimintojaan ja huolehtinut nesteytyksestä. Kaikki nämä tuskat hän on aiheuttanut ihmisille vain yleisen hyvän nimissä, sillä nämä ihmiset ovat olleet rikollisia, jotka ovat olleet osallisia tai suunnitelleet erilaisia terroritekoja.

Alex lupautuu tekemään vielä yhden keikan, sillä eräs Daniel-niminen opettaja on mukana ketjussa, joka aikoo levittää tappavaa virusta ympäriinsä. On kiehtovaa, vaikka myös karmivaa lukea, miten huolella Alex suunnittelee kaiken: miten hän saa Danielin huumattua metrossa niin, että tämä luottaa häneen täysin ja lähtee hänen mukaansa. Alexin kidutusmenetelmät nostavat ihon kananlihalle, etenkin kun lukijalle alkaa hyvin pian valjeta, ettei Daniel taidakaan olla oikea henkilö. Alexille valkenee tämä seikka onneksi ajoissa, ja kun joku tunkeutuu hänen tukikohtaansa yllättäen, alkaa selvitä hyvin monimutkainen salajuonien vyyhti.

"Alex, Alex", Daniel huohotti hänen kaulaansa vasten. "Jää minun luokseni. Älä lähde." (s. 313)

Danielin ja Alexin välit kehittyvät melko ennalta-arvattavaan suuntaan. Onkohan Meyer tehnyt tarkoituksella tähän kirjaan täysin päinvastaisen asetelman kuin Twilightissa, eli jossa nainen on kokeneempi elämään paossa ja tavallista elämää tähän saakka elänyt mies hiukan altavastaajana? Danielin ylisuojelevaisuus Alexia kohtaan tuntuu välillä ärsyttävältä, kun hänen kaksoisveljensä Kevin ja Alex eivät saisi nokitella ollenkaan keskenään.  Alex ei ole koskaan elänyt tavallista elämää, saati luottanut elämäänsä toisen käsiin, joten hän alkuun vastustaa romanttisia tunteita Danielia kohtaan. Hän on tottunut olemaan itsenäinen, eikä haluaisi, että kiintyisi keneenkään, saati että joku olisi hänen pakomatkansa esteenä tai hidasteena. Hänen muurinsa alkaa kuitenkin murtua ja hän saa huomata, kuinka helpottavaa on nukkua yönsä huolettomana ilman turvavirityksiä.

Kevin ja Val jäävät harmittavasti hiukan yksipuolisiksi persooniksi. Olisin toivonut lukevani enemmän Kevinin ja Alexin välien kehittymisestä, sillä alkuun heillä on hyvin vahvat antipatiat toisiaan kohtaan ja lopussa he jo tekevät yhteistyötä.

Tarinan juoni on enimmäkseen melko verkkaisesti etenevä, ja välillä tuumiskelin, että tässä yli 500-sivuisessa kirjassa olisi voinut olla tiivistäminen paikallaan. Kirjan lopussa on mukavasti toimintaa ja yllättäviä käänteitä, mutta osan kirjasta olisin voinut vaikka harpata yli. En myöskään ole kovin riemuissani siitä, että lopussa 3-vuotias lapsi sotkettiin kuvioihin mukaan, vaikka häntä ei vahingoitettukaan. Kaikin puolin tämä on kuitenkin monipuolinen ja viihdyttävä jännityskirja, joka parhaimpina hetkinään pitää tiukasti otteessaan. Danielin ja Alexin välinen intohimo on uskottavaa, jota  olisin kaivannut mieluusti lisääkin. Isot plussat annan niin lääketieteellisille ja kemiallisille yksityiskohdille kuin tarkoille selostuksille Alexin mitä moninaisimmista aseista: sormuksista, laukunkahvoista jne. Se toi tarinaan jamesbondimaisuutta.

Hän otti mukaan olkalaukun sijasta salkun: olkahihnan puukoristeet saattoi napsauttaa salkun kahvaan. Salkussa oli metallisisus, ja se oli tyhjänäkin painava, joten sitä saattoi tarvittaessa käyttää lyömäaseena. Riipus ja sormukset mutta ei korvakoruja. Hän joutuisi käyttämään hiukan väkivaltaa, eikä olisi turvallista pitää korvakoruja. Kenkäveitset, leikkausveitset, huulipuikko, erilaiset suihkeet... lähes täysi varustus. (s. 56)

Arvosanani Kemistille on 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Kemisti muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi 
Ullan luetut kirjat
Usva
Lillin kirjataivas

My True Love Gave To Me - Twelve Winter Romances: Stephanie Perkins (edit.)

My True Love Gave To Me - Twelve Winter Romances: Stephanie Perkins (edit.) Macmillan 2014. Ei suomennettu.

 Kansikuva: Anna Gorovoy

"On the first day of Christmas, my true love gave to me ...This beautiful collection features twelve gorgeously romantic stories set during the festive period, by some of the most talented and exciting YA authors writing today. The stories are filled with the magic of first love and the magic of the holidays."

Oma arvio:

Myönnettäkään, että tuntui hiukan hassulta lukea maaliskuussa jouluisia tarinoita. Löysin tämän ihanan nuorten aikuisten novellikokoelman kirjastoni kokoelmista, kun etsin Rainbow Rowellin tuotantoa. Häneltä tässä on siis yksi kahdestatoista novellista, mutta sainpahan kaupan päälle paljon  muidenkin kirjoittamia romanttisia tarinoita. Tämän kirjan luettuani siirappi valuu jo korvistani ja näen kaiken vaaleanpunaisena, mutta muuten olenkin viime aikoina lukenut melko raadollisia tarinoita, ja tämä on ehdottomasti kevään piristys.

Koska on mahdottomuus pitää jokaisesta kahdestatoista kirjan novellista yhtä paljon, päätin käydä jokaisen novellin tässä arviossani lyhyesti läpi erikseen. Pisteytän siis joka novellin erikseen ja kirjan lopullinen arvosana on näiden keskiarvo.

Midnights: Rainbow Rowell.

"I never saved your life, Noel."(s. 16 )

Tämä novelli on täydellinen avaus ja se edustaa Rowellin taattua huumoripitoista, suoraa ja mutkatonta kerrontatyyliä. Muista tarinoista poiketen tässä ajankohtana on uudenvuodenaatto, tai oikeastaan viisi uudenvuodenaattoa. Mags on ollut jo kauan ihastunut ystäväänsä Noeliin, ja joka uusivuosi hän jää ilman suudelmaa, sillä aina väliin ehtii joku toinen. Rowell tykkää käsitellä aina jotain ongelmaa kirjoituksissaan, ja tässä Noelilla on paha pähkinäallergia, josta Magsilla ja Noelilla on joka uusivuosi hauskaa sanailua. Tarina päättyy suloisesti.

Arvosana 5

The Lady and the Fox: Kelly Link

On the plane, she falls asleep and dreams that it's snowing. (s. 47) 

Tässä tarinassa on ripaus maagista realismia, kun Mirandan elämään putkahtaa outo nuorukainen aina jouluaattoisin, vain lumisateen aikaan. Vaikka tarina pursuaa intohimoista romantiikkaa ja maagista tunnelmaa, en kokenut tätä lempparikseni. Liian outo loppu.

Arvosana 3- 

Angels in the Snow: Matt de la Peña.

"I don't know why I just told you that," Haley said. "I don't think I've shared that with anyone before. Not even my closest girlfriends." (s. 74)

Hellyttävä tarina siitä, miten kahden nuoren tiet kohtaavat sattumien kautta. Shy on luvannut pitää joulunpyhinä huolta ystävänsä Miken kissoista, mutta joutuu kärsimään nälästä, sillä asunnossa ei ole tarpeeksi ruokaa, eikä Shylla ole rahaa. Kun yläkerran Haley tulee pyytämään suihkua lainaa, sillä hänen asunnostaan ei tule vettä, Shy alkaa viihtyä kissavahtina ihmeen hyvin. Haley päättää helpottaa Shyn nälkää ja loihtii tälle illallisen. Oikein viihdyttävä tarina.

Arvosana 4,5

Polaris is Where You'll Find Me: Jenny Han.

"Are you and your dad robbers?" He asked me. I gasped. So he did speak English! "Excuse me, but my father gives people gifts, he doesn't steal them. He's Santa." (s. 100)

Tämä on kokoelman kummallisin tarina, sillä siinä ollaan joulupukin ja tonttujen maailmassa. Natty kokee itsensä erilaiseksi tonttujen joukossa, sillä hän on ihminen, jonka joulupukki on adoptoinut. Natty on rakastunut Flynn-tonttuun, mutta tietää, ettei voi ihmisenä koskaan saada tätä. Hän muistelee myös ruotsalaista poikaa, jonka kanssa hän on kokenut ensisuudelmansa, kun hän oli isänsä kanssa lahjanjakoreissulla. Flynn järjestää Nattylle  ihanimmista ihanimman jouluyllätyksen. No joo, onhan tämä tosi hassu ja ihana tarina, vaikka melko outo onkin.

Arvosana 3,5

It´s a Yuletide Miracle, Charlie Brown: Stephanie Perkins.

"Of course you're going to make me" - Marigold grunted - "regret your help forever." (s 121)

Tämä tarina on toinen suosikkini. Se kertoo tarinan Marigoldista, joka on joutunut äitinsä kanssa muuttamaan pois kodistaan, koska hänen isänsä on löytänyt uuden perheen. Marigold tekee vapaa-aikanaan animaatioita ja rakastuu joulukuusia myyvän pojan ääneen. Hän ei vain millään kehtaa kysyä pojalta, haluaisiko poika tulla hänelle ääneksi, joten hän norkoilee joulukuusien seassa - ja tulee vahingossa ostaneeksi yhden. North lähtee kantamaan kuusta Marigoldin kotiin, ja tästä alkaa heidän kuuma romanssinsa kehittyä. Ihana, luin tätä varpaat sykkyrällä! Tarinassa on myös hauskaa sanailua, ja huumori on toki aina plussaa.

Arvosana 5-

Your Temporary Santa: David Levithan

I'm worried about being in love, because it involves asking so much. I am worried that my life will never fit into his. That I will never know him. That he will never know me. (s.162)

Tässä tarinassa Connor pyytää poikaystäväänsä tekemään perheelleen joulupukkikeikan. Tarkoituksena on viedä lahjat yöllä herättämättä ketään, mutta Connorin pikkusisar Riley herää tietenkin ja haluaa jututtaa pukkia. Myös toinen Connorin sisar tulee alakertaan, piikikäs Lana, joka ei voi sietää Connorin poikaystävää. Valepukin täytyy päästä tukahduttavasta tilanteesta, ja samalla hän tulee miettineeksi omaa suhdettaan Connoriin. Minusta tämä tarina oli melko tylsä, enkä kovin siis innostunut tästä.

Arvosana 2,5

Krampuslauf: Holly Black

Scramble the letters S-A-N-T-A and you get S-A-T-A-N. (s 173)

Tässä toinen novelli, jonka lukeminen oli minulle suoranaista pakkopullaa. Saatanalliset juhlat sarvineen kaikkineen ja epäonnistuneet uudenvuodenbileet fantasiahahmokuokkavieraineen eivät nyt vakuuttaneet minua.

Arvosana 2

 What the Hell Have You Done, Sophie Roth?: Gayle Forman

"You never had apple pie with cheese?" (s. 207)

Sophie on muuttanut opiskelemaan syrjäseudulle, eikä hänellä ole varaa matkustaa edes kotiin jouluksi. Tai oikeastaan hanukaksi. Onnekseen hän tapaa Russelin joululaulutapahtumassa, ja he huomaavat, että heillä on yhtä mainio huumorintaju. Yhdessä he päättävät pelastaa Sophien hanukan. Tykkäsin tästä tarinasta, etenkin sen huumoripitoisesta vuoropuhelusta.

Arvosana 4+

Beer Buckets and Baby Jesus: Myra McEntire

"Are you trying to find a way to make your father accept me or something?" I didn't think so, but I had to ask."Are you trying to fix me?"

"Why? Are you broken?" (s. 245)

Tarinan pääosassa on poika, joka on tottunut aina tekemään kolttosia. Kun hän vahingossa polttaa kirkon tarvikevaraston, pappi antaa hänelle tilaisuuden hyvittää tekonsa suostumalla auttamaan raivauksessa ja joulunäytelmän valmistelussa. Vaughn saa kaverikseen pastorin tyttären Gracien, jonka kanssa yhteistyö alkaa alkukankeuden jälkeen sujua yllättävän hyvin. Mukava tarina, jossa on myös muutakin sisältöä kuin romantiikka.

Arvosana 4,5

Welcome to Christmas, CA: Kiersten White

"How will you know what home feels like?" It hangs in the air between us, as frozen as our breaths. I don't have an answer. (s. 277)

Aww, tämä on suorastaan nerokkaan ihanan oivaltava tarina. Ripaus maagista realismia, mutta myös arkisia ongelmia ja kauniisti etenevä romanssi tarjoilijana työskentelevän Marian ja uuden kokin Benin välillä. Benillä on maaginen kyky loihtia asiakkaille juuri sitä ruokaa, mitä he tarvitsevat, ilman että he olisivat ehtineet tilata mitään. Maria kokee, ettei hänen uusperheessään kukaan välitä hänestä, vaikka totuus onkin toinen. Marian sydän on puhdasta kultaa, kun hän auttaa työkaveriaan Candyä, jolla on väkivaltainen poikaystävä.

Arvosana 5

Star of Betlehem: Ally Carter

 "Now I know what real stars look like," I told him. "I'm sick of the imitations." (s. 322)

Ihanaa maalaisromantiikkaa pitää tämä loistava tarina sisällään. Yllättävä juonenkäänne tarinan lopussa  paljastaa, kuka islantilaiseksi vaihto-oppilaaksi tekeytynyt tyttö lopulta onkaan.

Arvosana 5-

The Girl Who Woke the Dreamer: Laini Taylor

"I will lift you..." (s. 355)

Mukavaa, että novellikokoelmassa on yksi ehta fantasianovellikin. Höyhensaarilla asuva Neve ei halua samaa kuin muut tytöt - aviomiestä ja  vauvoja. Saaren jouluperinteisiin kuuluu, että miehet vievät joulukuun ensimmäisestä päivästä jouluaattoon saakka rakastamalleen neidolle lahjan kotiportaille, ja jos nuori nainen kieltäytyy kosinnasta, hän jättää portaille kuolleen kukan. Neve huomaa kauhukseen portaillaan Raamatun, joka on kylän papilta, Spearilta. Neve tulee kutsuneeksi hätiin yhden saaren nukahtaneista jumalista, Dreamerin. Tämä rakastuu Neveen ja jättää hänen portailleen paljon houkuttelevampia lahjoja kuin pastori. Tarinan loppu on lähes jumalallisen hieno.

Arvosana 4,5

Yllättävän erilaisia tarinoita sain lukea, vaikka kaikissa toki on toki joulutarinoihin liittyvät kliseet ja romanttiset ennalta-arvattavuudet. Ihanaa hömppälukemista ja romantiikan räiskettä talveen.

Koko kokoelma saa arvosanaksi 4

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. (Sori, kun myöhästyi!)

My True Love Gave To Me muissa blogeissa:

Christina Reads YA
Caught Read H&nded
Pretty Books
Snuggly Oranges
Book Nerd Reviews

Samantyylistä luettavaa:

Let It Snow - Kolme talvista rakkaustarinaa: John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle.

Lisään tämän kirjan Reader, Why Did I Marry Him? -blogin pitämään Novellihaasteeseen, sekä Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

Lumoava luonto -luontokirjahaaste ~ Suomen lasten luontokirja: Lasse J. Laine ja Iiris Kalliola.

Tänään, maailman vesipäivänä päättyy Oksan hyllyltä -blogin Lumoava luonto -lukuhaaste, jossa tavoitteena oli lukea ainakin yksi luontokirja ja blogata siitä tänään. Minä löysin lasteni kirjahyllystä mainion kirjan, joka sopii hyvin tähän haasteeseen.


Suomen lasten luontokirja: Lasse J. Laine ja Iiris Kalliola. Lasten tietokirja. 232 sivua. Otava 2010.

 Kannen kuvat: Jari Peltomäki, Emmi Kyytsönen, Lasse J. Laine

 "Mikä on ainoa hyönteislaji, joka näkee punaisen värin? Kuinka monta kasvilajia on löydetty Helsingin tuomiokirkon portailta? Miksi vesilinnut pesivät mielellään meluisan lokkiyhdyskunnan lähellä? Mitä kannattaa pakata rinkkaan talviretkelle?

Monipuolinen luontokirja opastaa liikkumaan luonnossa kaikkina vuodenaikoina ja rohkaisee nauttimaan yhtä lailla kaupungin kivierämaan kuin ikimetsienkin luonnosta. Kirjasta löytyy paljon kiinnostavaa tietoa, jota koulukirjoissa harvoin näkee: Suomen eläinmaailman ennätyksiä, syitä eläinten käyttäytymiselle, esimerkkejä tulokaslajeista.

Kotimaan ainutlaatuinen luonto tulee tutuksi eri ympäristötyyppien ja pätevien tekstien avulla luonnossa liikkuja oppii tunnistamaan eri lajeja ja havainnoimaan ympäristöä avoimin mielin." (Otava)

Oma arvio:

Järvestä nostettu vesiämpärillinen näyttää "pelkältä vedeltä", mutta se on ihme nestettä. Vesi on luonnonvara. Sitä tarvitaan juoma- ja pesuvedeksi. Se kantaa, siinä uidaan ja kellutaan, sitä pitkin kuljetaan, siihen voi sukeltaa ja siihen voi upota. Vesi kiertää ja kerrostuu, jäätyy ja sulaa. Siinä on aineita ja se kihisee eliöitä. (s. 130)

Suomen lasten luontokirjan nimi on mielestäni harhaanjohtava, sillä mielestäni tämä ei kalpene yhtään aikuisten luontokirjanakaan. Huomasin kirjaa lukiessani, että minun pitäisi ehdottomasti lukea enemmän luontokirjoja, sillä niiden lukeminen rentouttaa mieltä kummasti. Tunsin, miten hengitykseni syveni ja mieleni rauhoittui, kun katselin taidokkaita kuvia Suomen metsistä, soista ja tuntureilta. Pääsin kesäisille niityille, järvien rannoille, kuusimetsiin, hillasoille, karuille tuntureille. Sain ihastella nisäkkäitä, lintuja, kauniita perhosia, inhottavia ötököitä, metsiemme marjoja.  Kirjan lukeminen oli minulle todellista sielunhoitoa!

S. 71. Kuvat: Markku Varesvuo, Jarkko Mäkineva ja Lasse J. Laine

Kirjassa on käsitelty mainiolla tavalla Suomen luontoa vaiheittain: ensin aloitetaan taajamien luonnosta ja eläimistä, siitä siirrytään erilaisiin metsiin, niittyihin, vesistöihin, soille ja lopuksi tuntureille esitellen niille tyypillisiä kasveja ja eläimiä ytimekkäästi, mutta hyvin perinpohjaisesti. Sain lukiessani hyvin paljon uutta tai unohtunutta tietoa. Kirjan kuvitus on silmiä hivelevän kaunista. Olen nyt jonkinlaisessa Suomi-luontohuumassa tämän jälkeen.

S. 73. Kuvat: Lasse J. Laine

Olen erittäin tyytyväinen, että sain luettua kannesta kanteen tämän monipuolisen ja luonnon rikkauksia ylistävän luontokirjan.  Tämä kirja on voittanut ilmestymisvuonnaan WWF:n Vuoden luontokirja -palkinnon, eikä suotta.

Kiitos Marika Oksa haasteesta! 

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on lasteni kirjahyllystä.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

4. Kirja lisää hyvinvointiasi

Tassu-trio-sarja: Helena Meripaasi

Tassu-trio - Kuriton koiranpentu: Helena Meripaasi. Lastenkertomus. 157 sivua. Otava 2017.

Kansi: Mirjami Manninen


"Unelmien koiranpentu saa Allun elämän sekaisin. Eläinystävien uusi koukuttava toivesarja!

Allu on ruikuttanut koiraa jo kauan, mutta äidin vastaus on ollut ehdoton ei. Ei paimenkoiraa, ei terrieriä, ei spanielia, ei edes chihuahuaa dobermannista puhumattakaan! Mutta siinä se nyt on, tekemässä tuhojaan heidän olohuoneensa matolla: kääpiöpinseri-pentu Kirppu, väri kuin dobermannilla, sukutaulu täynnä muotovalioita.

Allu ei tunne uudesta koulustaan ketään, mutta pian hän törmää Christaan, joka on suuri kissojenystävä, ja Erikaan, jonka upean valkoisen koiran hän pelastaa tieltä harhailemasta. Heitä kaikkia yhdistää rakkaus eläimiin." (Otava)

Oma arvio:

Luimme kirjan yhdessä kohta yhdeksänvuotiaan tyttäreni kanssa.

Tämä uusi sarja on nappivalinta koiria ja kissoja rakastavalle lapselle, etupäässä tytölle. Tarinan lomassa saa kuin vahingossa tietoa monista eri koira- ja kissaroduista, koira-agilitystä ja koirien ja kissojen hoidosta ja hankkimisesta ylipäänsä.

Tarinan päähenkilöinä on kolme tyttöä, joilla kaikilla on hiukan erilaiset kotiolot. Erikan äiti pitää eläinlääkärivastaanottoa kotonaan ja heillä on paljon koiria ja kissoja, joten Erikalla on mahtavat mahdollisuudet harrastaa agilityä. Kuitenkin hän kaipaa isäänsä, joka on muuttanut Ruotsiin uuden perheensä luo. Allu taas on tottunut pärjäämään yksin  kotona, koska hänen äitinsä keikkailee lastenmusiikkibändin kanssa ympäri Suomea, ja silloin kun äiti ei ole keikalla, hän tekee ilta- ja yövuoroja läheisessä pizzeriassa. Allun isosisko on huolissaan pikkusisarestaan, ja myös Erikan äiti alkaa huolestua, kun saa tietää Allun tilanteesta.

Kolmas päähenkilötyttö, Christa, suree kuollutta kissaansa ja kaipaisi aikaa ja ymmärrystä isältään, joka ei voi sietää kissoja, eikä siksi suostuisi ottamaan heille enää uutta kissaa. Isän huomio tuntuu menevän vain Christan veljelle, jota tämä kuskaa harrastuksiin. Onneksi Christalla on neuvokas äiti, joka pitää tyttärensä puolia ja keksii lopulta keinon, miten Christa voi saada uuden kissan - täytyy vain löytää kissarotu, josta ei lähde paljoa karvaa.

Kuva: Pixabay

Näiden kaikkien tyttöjen tiet risteävät tarinan myötä ja he alkavat pikku hiljaa ystävystyä, vaikka alku onkin hankalaa. Allun kotiasiat jäävät vielä epämääräisiksi, eikä hänen Kirppu-koiransakaan osaa vielä käyttäytyä kirjan loppuun mennessä, joten jatko-osiin jää vielä paljon mielenkiintoisia aiheita käsiteltäväksi.

Tyttäreni mieleen oli eniten Erika ja Allu. Hänestä Allu on mukava ja hänellä on söpö koira, ja Erika on kiva, kun opettaa Allua kouluttamaan Kirppua. Parasta tyttärestäni on, kun Erika ei enää ollutkaan ilkeä Allulle ja alkoi ystävystyä tämän kanssa.  Christasta hän ei oikein pitänyt. Kaikin puolin hän luonnehtii kirjaa hauskaksi ja kiinnostavaksi. Kuvien puute ei haittaa häntä ollenkaan. Kirjan loppu on kuulemma mieluinen, ja jos tyttäreni saisi jatkaa tarinaa, kaksi kuukautta olisi kulunut, ja Christa olisi saanut jo Mäyrä-kissan koeajan jälkeen omakseen. Hänestä kirja sopii 8-vuotiaille ja sitä vanhemmille tytöille. Hän tuumailee, etteivät pojat välttämättä ole niin kiinnostuneita eläimistä eikä siitä, että kirjan pääosissa on vain tyttöjä. Tyttäreni aikoo lukea kirjan vielä uudelleen.

Kuva: Pixabay

Itse en ole koiraihminen alkuunkaan, saati että innostuisin agilitystä, joten huomasin välillä puutuvani koira-aiheeseen, mutta muuten nautin mielenkiintoisesta ja syvällekin pureutuvasta tarinasta. Tyttäreni ei välttämättä vielä ymmärrä ihan kaikkia kirjan perhekiemuroiden asioita, mutta tykkäsi kovasti eläinteemasta, etenkin kun häntä kiinnostavat nykyään koirat.

Tyttäreni arvosana kirjalle on 5, minä annan arvosanan 4+,
yhteisarvosana on siis 4,5

Tämä kirja on  arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Tassu-trio seikkailee muissa blogeissa:

Jiipeenetti.fi (Pinja Jylhävuori)
Venlan maailma

Samantyylistä luettavaa:

Bella saa pentuja: Henna Helmi Heinonen ja Reetta Niemensivu
Tepsu joutuu pulaan: Holly Webb
Paula saa ystävän: Katja Reider
Onnentyttö Dunne: Rose Lagercrantz
Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (agility ja koirarodut)

Caraval-trilogia: Stephanie Garber

Caraval: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017. (Caraval #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Caraval. Kansi: Erin Fitzsimmons ja Ray Shappell & Shutterstock

"Tervetuloa Caravaliin, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua

Salamannopeasti 25 maahan myyty fantasiaromaani vie lukijansa Dragnan sisarusten mukana Caravalin mielikuvitukselliseen pelimaailmaan, joka tuo mieleen Liisan seikkailut ihmemaassa.

Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto.

Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren.

Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?" (#kirja)

Oma arvio:

Haluamme lumota teidät, mutta älkää antako lumon viedä teitä mennessään. (s. 88)

En nyt tiedä, miten saisin puettua sanoiksi ajatukseni tästä kirjasta. Olen kertakaikkisen mykistynyt, haltioitunut ja innostunut tästä Stephanie Garberin esikoisteoksesta. I LOVE IT I LOVE IT I LOVE IT! Pitkästä aikaa sain käsiini  kirjan, joka saa minut hengästymään ja jopa pidättämään hengitystä välillä. Värejä, symboleja, taikuutta, mysteerejä,  kauniita asuja, satutunnelmaa, hykerryttävää romantiikkaa - Caraval vei minut maagiselle ja kaikilla aisteilla aistittavalle lukumatkalle.

Yksi sisäänpääsy Caravaliin.

Pääportti sulkeutuu keskiyöllä,  kasvukauden 13. päivänä, Elantinen dynastian 57. vuonna. Myöhästyneet eivät voi osallistua peliin eivätkä täten voittaa tämänvuotista palkintoa, joka on yksi toivomus. (s. 23)

Kirjan juonesta en aio paljastaa kovin paljoa, sillä juuri juonen ällistyttävät ja ennalta-arvaamattomat äkkikäänteet tekevät tästä erittäin koukuttavan ja henkeäsalpaavan lukukokemuksen. Erilaiset toistuvat symbolit, kuten ruusu, sydän, lukko, nappi, lohikäärme, ovat muutenkin herkulliselle  tarinalle mukava lisä, samoin kuin väriteemat.

Suoraan eteenpäin lähtevä tie johti valtavalle pihalle, joka kuhisi värejä, ääniä ja ihmisiä. Kaiken keskellä kasvoi banianiviikuna, jossa vilisi pikkuruisia ihmelintuja. Siivekkäitä seeproja, liihottelevia kissanpentuja, pienenpieniä lentäviä tiikereitä, jotka painivat kämmenenkokoisten, korviensa varassa lepattavien norsujen kanssa. Puun ympärillä oli huvimajoja ja telttoja, joista kiiri musiikkia, toisista taas raikui nauru,  kuten esimerkiksi jadenvihreästä teltasta, jossa myytiin suudelmia. (s. 132)

Scarlett kokee tunteensa väreinä, ja Yöpöydän kirjat -blogin Niina mietiskelikin Twitterissä, mahtaako kirjailijalla olla synestesia, kun päähenkilön tunteet on noin värisidonnaisia. Scarlettin levottomat tunteet ovat kellanvihreitä, pelko violettia, raivo punaista, nolostuminen punamarjojen eri sävyjä ja niin edelleen. Suorastaan ahmin kaikkia värejä kirjan sivuilta ja aloin niitä  ihan odottaa.

Tarinassa vaikuttavat myös muut aistit, kuten hajut, joista laventelin, aniksen ja mädäntyneen luumun haju yhdistyy Scarlettin ja Donatellan julmaan isään. Scarlettin pelko ja painajaisunet ovat violetteja, koska hänen isänsä pukeutuu violettiin ja luumunpunaiseen,  eikä luumunvärinen pukukaan miellytä Scarin silmää. Välillä myös maut tuntuvat lukijan suussa, kun ilma on siirappista, välillä makeaa ja välillä karvasta. Tuntoaistimuksia on kuvattu tarkasti, eri toten, kun kuvankaunis Julian koskettaa Scarlettia.

Lämpö ympäröi heitä, vaikka hetki sitten koko maailmaa oli peittänyt kylmyys. Se maistui valolta, kupli kielellä, valui sokerina kurkkuun, sai ihon kihelmöimään kiireestä kantapäähän. (s.85)

Tunteet vaikuttavat Caravalin pelimaailmassa myös esimerkiksi niin, että kun Julian ja Scarlett pujahtavat piiloon takaa-ajajiaan salaovesta, heidän pelkonsa saa tilan koko ajan pienenemään, ja vasta heidän rentouduttuaan tila alkaa taas laajeta. (Tästä tulee mieleeni etäisesti Outolintu-trilogian pelkosimulaatio, jossa Tris ja Neljä joutuvat ahtaaseen tilaan kahdestaan.) Totuus ja valhe punnitaan, sillä Caravalissa maksuksi käyvät yleensä suurimmat salaisuudet - valheista jää heti kiinni.

Henkilöiden vaatteet näyttelevät isoa roolia, ja tarinassa vilahtelee mitä kauneimmat mekot ja miesten hännystakit, kravatit ja silinterit. Scarlettilla on Caravalissa käytössään maaginen tunteisiin reagoiva puku, joka vaihtaa väriä ja muotoa tämän tästä.




Vaikka Stephanie Garber näyttää ottaneen ideoita ja aineksia sieltä sun täältä, hän on onnistunut luomaan erityislaatuisen ja uskomattoman fantastisen maailman kirjaansa: Nälkäpeli-trilogiasta tutut symbolit, ruusut, ilmestyvät myös Scarlettille pitkin peliä. Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -kirjassa Jali-poika saa kultaisen pääsylipun, kuten myös Scarlett tarinan alussa Caravalissa. Caravalin hattupäisistä ja hännystakkeihin pukeutuneista, viekoittelevista herroista ja tulee mieleeni Villi Vonkka. Liisan seikkailut Ihmemaassa -kirjan tunnelma on hyvin vahvasti aistittavissa Caravalissa, missä aika on nurinkurista (peli toimii yöllä, ei päivällä). Tyttöjen väkivaltainen isä tuo taas mieleeni Outolinnun, sillä myös Neljällä oli samantyyppinen lapsuus, kun hän sai isältään selkäsaunoja.

Seuraa poikaa, jolla on musta sydän. (s.143)

Twentieth Century Fox on ostanut Caravalin elokuvaoikeudet, ja kyllä, näkisin kovin mielelläni tämän tarinan elokuvana. Jatkoa sarjaan odottelen kuin kuuta nousevaa, vaikka todennäköisimmin sitä saadaan odottaa vielä vuosi. Yyh.

Tämä huumaavan mahtava kirja ei voi saada minulta vähempää kuin 5+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Caraval muissa blogeissa:

Carry on reading
Yöpöydän kirjat
Kirjavinkit (Paula)
Kirjamaailma
Villasukka kirjahyllyssä
Bibbidi Bobbidi Book
Unelmien aika


Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

42. Esikoisteos


Valenda: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2018. (Caraval #2)

Englanninkielinen alkuteos (2018): Legendary. Kansi: Erin Fitzsimmons/iStockphoto

"Tervetuloa takaisin Caravalin pelimaailmaan!

Stephanie Garberin rajaton mielikuvitus avaa jälleen portit maagiseen peliin, jota Caravalin jatko-osassa pelataan keisarikunnan pääkaupungin kaduilla ja palatseissa.

Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen – jota kukaan ei tiedä.

Tella heittäytyy uuden Caravalin pyörteisiin pääkaupunki Valendan hämyisissä kortteleissa ja komeissa tanssisaleissa. Tällä kertaa pelissä on sekä hänen oma henkensä että pelin – ja koko keisarikunnan – tulevaisuus."(WSOY)

Oma arvio:

Heti alkuun hauska yksityiskohta kirjan takakannesta: siinä rinta rinnan ovat blogisitaatit, jotka on kirjoitettu sarjan aloitusosasta, Caravalista. Ensin Yöpöydän kirjat -blogin Niinan asiallinen ja loistavan mielikuvituksellisesti muotoiltu lausahdus, sitten Kirjapöllön huhuiluja -blogin hupsu, fanityttömäinen hehkutus. On aina mukava löytää katkelma omasta blogista joko kirjan takakannesta/liepeestä tai kustantajan sivuilta, mutta silti minua monesti pelottaa ja järkyttää, minkä kohdan kustantaja on päättänyt lainata tekstistäni. On nimittäin käynyt niin, että joskus on napattu joku ihan  päätön ja omasta mielestäni pöljä sitaatti. Noh, olen nyt ihan tyytyväinen tähän fanityttöhehkutukseeni.

"En ole ikinä elämässäni halunnut olla joku toinen ennen kuin sillä hetkellä, kun hän suuteli sinua tanssilattialla." (s. 234)

Valendan pääosassa on Scarlettin sisar Donatella, tuttavallisemmin Tella, joka oli edellisessä Caraval-pelissä sisarensa tietämättä yksi näyttelijöistä. Tella on ollut kirjeenvaihdossa salaisen ystävän kanssa, jonka henkilöllisyyttä tämä ei itsekään voi kuin arvailla, ja solminut aiemman pelin aikana sopimuksen tämän kanssa. Tella haluaa nimittäin kuumeisesti löytää äitinsä Paloman, joka katosi seitsemän vuotta sitten. Nyt sisarukset ovat lähdössä Caravalin seurueen mukana keisarikunnan pääkaupunkiin Valendaan, sillä Scarlett ei voi olla erossa Julianista, johon hän rakastui Caraval-pelin aikana.

Tella muistaa äidistään vain muutamia välähdyksiä, joista mieleenpainuvin on se, kun hän löysi äidin lippaasta erikoisen korttipakan ja sieltä araakkelikortin, jonka kuva vaihtuu ennustuksenomaisesti. Hän kuulee myöhemmin korttipakan olevan Kohtalon korttipakka, jossa esitellään vanhan legendan Kohtalot eli maagiset olennot. Tuohon korttipakkaan liittyy hyvin monimutkainen vyyhti, joka paljastuu Tellalle ajan kuluessa.

Tella päättää liittyä Valendassa uuteen peliin, joka pelataan totutusti öisin. Yksi pelaajista, Dante, saa nuoren naisen hämmentyneeksi. Tella on nimittäin suudellut Dantea edellisessä Elantinen päivän juhlassa Caraval-pelin päätyttyä, mutta uskottelee muille ja vähän itselleenkin vihaavansa tuota komistusta. Eihän Caravalin aikana voi luottaa kehenkään, voiko siis siirappisia tunnustuksia laukovaan Danteenkaan. Lisäksi valtakunnan kruununperijä, häijyksi ja armottomaksi tyypiksi tituleerattu Jacks aiheuttaa Tellalle ongelmia suudelmallaan - Jacks myös paljastuu ihan joksikin muuksi, miksi Tella häntä olisi osannut kuvitellakaan. Jacksin isoäiti, itse Elantine, vaikuttaa taas Tellan liittolaiselta. Mutta kuka on itse Legend? Tellan on selvitettävä Legendin nimi salaiselle ystävälleen, jotta hän saa äitinsä takaisin. Selviääkö Legendin henkilöllisyys kirjan aikana? Ja mihin Scarlett katoaa iltaisin huoneestaan, vaikka hän ei aikonut pelata? Onko sisko mukana pelin näyttelijäporukassa?

Kuoleman mätänevä kähinä hätkähdytti Tellan hereille. Hän pomppasi pystyyn sängyssä kieli raskaana, märkä tukka takertuneena ihoon. Mutta sydän ei pamppaillut. Pikemminkin se sykähdytti hieman hitaammin kuin edellisenä yönä.

Sykäys...sykäys...sykäys.

Tauko.

Sykäys...sykäys...sykäys. (s.131)

Olen odottanut Caravalin jatko-osaa kovasti, mutta nyt mietiskelin lukiessani, olisiko kirjan tarinaa oikeastaan kannattanut jatkaa. Caraval-pelistä on kadonnut hohto, kun sen tietää olevan suunniteltua ja laskelmoitua peliä. Kun ensimmäistä osaa lukiessa oli pääni pyörryksissä kaikesta enkä tiennyt, mikä oli totta ja mikä peliä, nyt tiesin kuviot ja pelin hengen, enkä ollut niin hämmästynyt kaikesta. Lisäksi Tella tuntuu todella naiivilta henkilöhahmolta. Kirjan suomennos on paikoin tönkkö, sillä kirjailijan kielikuvat ja sanat eivät tunnu luontevilta suomeksi:

Taivas oli rusehtavahko ja himmeähkö ja oudohko ja pani hänet miettimään, kumpi oli mennyt raiteiltaan, iltapäivä vai hänen näkökykynsä. (s. 152)

(Pitäisi aina olla alkukielinen teos vieressä, jotta voisin vertailla kielikuvia suomennoksiin tarkemmin.) Lisäksi kirjassa on muutamia virheitä, jotka eivät minua sinänsä satunnaisesti haittaa, mutta jos niitä on useita, sitten hiukan alkaa jo vaivata (esim. sivun 223 hutera-sanan väärä taivutus huterommat.) Minua häiritsee myös eräs kohtaus, joka on kuin suoraan Veronica Rothin Outolinnusta, jossa Tris ihmettelee ja ihailee Tobiaksen tatuointeja. Tässä Tellan ja Danten välillä käydään hyvin samanlainen kohtaus.

"Kerro noista tatuoinneista"---

"Esitän niin monia rooleja, että tatuoinnit auttavat minua muistamaan, kuka olen. Jokainen kertoo tarinan minun menneisyydestäni." (s.281)

Tarinan loppu onnistuu kuitenkin yllättämään minut ja saa vielä uteliaaksi seuraavan osan suhteen. Kirjan romanttiset kohtaukset ovat hyvin kirjoitettuja, joskin tietysti hyvin kliseisiä ja ilmeisiä. Olen maininnut rakastavani kliseitä ja suorastaan etsiväni niitä, mutta liika on sitten kuitenkin liikaa. Donatellan versio tarinasta ei nyt saanut minun hehkutushanojani auki, mutta ihan viihdyttävä kirja tämä silti on, etenkin nuorille seikkailun, draamailun ja romantiikan ystäville. Vaikka nyt siis tiukkapipoisesti nillitän kaikesta virheellisestä tai minua häiritsevästä, pidin kuitenkin kirjaa ihan mukavalukuisena ja hauskana.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Finale: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2019 (Caraval #3)

Englanninkielinen alkuteos: Finale. Kansi: Erin Fitzsimmons, iStockphoto

"Stephanie Garberin magiaa, romansseja ja eksoottisia värejä tiukkuva sarja saa arvoisensa päätöksen kolmososassa Finale, jossa pelit on pelattu, mutta lopullinen voittaja on vielä arvoitus.

On kaksi kuukautta siitä, kun kohtalot vapautuivat korttipakan kahleista, kun Legend julistautui kruununperijäksi ja kun Tellalle selvisi, että hänen rakastettuaan ei tosiasiassa ole olemassakaan. Ihmishenkien, keisarikunnan ja sydänten tulevaisuus on vaakalaudalla. Tellan on päätettävä, luottaako Legendiin vai entiseen viholliseen. Sisar Scarlett, joka sai selville mullistavan salaisuuden, on puolestaan toivottoman tehtävän äärellä. Ja Legendillä on edessään ratkaiseva, lopullinen valinta. Caraval on päättynyt, mutta sitä paljon julmempi peli on vasta alkanut…"(WSOY)

Oma arvio: 

Rakastin niin kovasti tämän trilogian ensimmäistä osaa, ja koin sitten pienoisen pettymyksen toista osaa Valenda lukiessani, sillä se ei yltänytkään niin korkealle päänsisäisen arvosteluraatini pisteytyksessä. Nyt tätä viimeistä Finale-osaa vastahankaisesti lukien rupesin miettimään, olisikohan sarjan ensimmäinen osa Caraval riittänyt ja toiminut pelkästään itsenäisenä kirjana. Onko jatko-osissa mitään uutta annettavaa?

Kämmenet hikosivat vielä pahemmin kuin varpaat. Scarlettin teki mieli kuivata ne pukuunsa, mutta olisi ollut kamalaa, jos hehkuvan vaaleanpunaiseen kankaaseen olisi jäänyt jälkiä.

Hän veti monta kertaa kevyesti henkeä ja yritti tyyntyä, kun palvelija avasi oven laajaan lasin kattamaan puutarhaan. " Armon herra ottaa teidän vastaan täällä." (s. 54)

Finale keskittyy esittelemään tapahtumia vuoron perään  Scarlettin ja Donatellan näkökulmasta. Donatella on keskellä kolmiodraamaa, kun mystinen ja rakastumaan kykenemätön Legend, Dantenakin tunnettu, hämmentää nuorta naista liehittelyillään ja omahyväinen Kohtalo Jacks taas omistajan elkein vie kuin pässiä narusta. Tella tapaa alussa Legendiä pääosin unimaailmoissaan, kunnes jokin alkaa mennä pieleen eikä Legend enää pääsekään Tellan uniin. Viime osassa Tella ja Scar saivat pelastettua äitinsä Paloman korttipakasta ja nyt tämä nukkuu syvää untaan heidän hoteissaan. Äidin herättyä ei Tella voi kauaa iloita, kun tämä jo karkaa teilleen ja kokee karmea kohtalon.

Ansaitset ihmisen, joka voi rakastaa sinua...et kuolematonta joka haluaa vain omistaa sinut. (s. 310)

Scarlett on myös kahden vaiheilla: Julian on vienyt hänen sydämensä, vaikka hän ei halua sitä miehelle myöntää, mutta toisaalta Scarlettin tuleva sulhanen kreivi Nicolas on herttainen ja varteenotettava vaihtoehto. Sitten alkaa tapahtua kauheita, Kohtalot alkavat tehdä tuhojaan Valendassa ja Scarlett päättää lähteä tapaamaan isäänsä, pelottavaa Kohtaloa nimeltä Langennut tähti eli Gavriel. Isä on kamalampi kuin Scarlett osasi aavistaakaan, sillä tämä muun muassa pitää kotonaan vankina lintuhäkissä naista, jota kutsutaan Teljetyksi rouvaksi. Pian Scarlettkin huomaa olevansa isänsä vankina. Donatellan ja Julianin täytyy löytää tiensä Kuolemattomaan kirjastoon, jossa on eräänlainen ennustuskirja Ruscica. Kirja paljastaa Tellan kauhuksi, että hän on tullut luvanneeksi Jacksille enemmän kuin aikoikaan.

Tämä oli aivan toista maata kuin heidän täydellinen ensisuudelmansa Kohtalokkaissa kutsuissa. Tämä suudelma oli vimmainen, villi, raaka ja turmeltunut. Heidän välillään virtaavien kauheiden tunteiden kyllästämä. Surun ja kivun myrsky. (s. 96)

Vaikka Finale on täynnä kiehtovaa magiaa, kilttiä romantiikkaa ja kieroilua, kirjan lukeminen oli minulle melko tahmeaa ja osin sekavaa. Kuten tuossa aiemmin pohdiskelin, pelkkä Caraval olisi riittänyt minulle. Jäin kaipaamaan ensimmäisen ja toisen osan peliä, joka nyt puuttuu tästä päätösosasta kokonaan. Donatellan kolmiodraama Jacksin ja Legendin kanssa on jotenkin jopa minun makuuni yliampuvaa, naiivia ja epäuskottavaa. Nuorten naisten äidin ilmaantuminen ja saman tien katoaminen kuvioista on myös melkoisen omituinen ratkaisu, samoin outo kreivi Nicolasin ja Julianin kosiokilpa, jonka Scarlett heille määrää.  Varmasti tämä toimii paremmin romantiikasta ja fantasiasta tykkääville noin 12-14-vuotiaille lukijoille (vaikka minä en ikinä käytä sitä tekosyynä, etten ole kohderyhmää, sillä harvanpa bloggaamani kirjan kohderyhmään kuulunkaan. Se ei ole pointti.)

Arvosanani 3-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia.

Lisään tämän kirjan Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen, joka päättyy tänään.

YA-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

Sijoittuu toiseen maailmaan.

Samantyylistä luettavaa:

,
Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins
Liisan seikkailut Ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa: Lewis Carroll

Päivitys Louhi-sarjaan

Luin Mervi Heikkilän Louhi-sarjan kolmannen osan Pohjolan porteilla. Lue tästä, mitä siitä kirjoittelin.

Herra Gummi ja kirsikkapuu: Andy Stanton

Herra Gummi ja kirsikkapuu: Andy Stanton. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Kuvittanut David Tazzyman. Lastenkertomus. 230 sivua. S&S 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2010): Mr Gum and the Cherry Tree

"Hillitöntä kieli-ilottelua myös pojille!
 

Lamonen-Pulin pikkukaupungissa tapahtuu ihan outoja. Vanha Mummu väittää muinaisten henkien heränneen ja lähtee johdattamaan kyläläisiä kohti metsää. Kevätkuumettako on ilmassa, vai mikä kumma saa kaikki vaeltamaan syvälle metsään valtaisan kirsikkapuun juurelle? Voiko kirsikkapuu puhua?

Polly ja sähköisillä lihaksilla varustettu piparkakku-ukko Allan Raatali tarttuvat toimeen. Mitä rähjäisellä herra Gummilla ja hänen ystävällään, kuvottavalla lihakauppiaalla Ville Viljami Kolmannella on tällä kertaa mielessä?" (S&S)

Muita sarjassa ilmestyneitä osia:

• Olet ilkimys, herra Gummi! (2014)
• Herra Gummi ja Piparipohatta (2014)
• Herra Gummi ja voimakivet (2015)
• Herra Gummi ja vuorenpeikot (2015)
• Herra Gummi ja tanssiva karhu (2016)
• Mitä syödään, herra Gummi? (2016) 

Suomentamattomia:

Mr Gum and the Secret Hideout (2011)

Mr Gum and the Hound of Lamonic Bibber (2011)

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä 7-vuotiaan, esikouluikäisen poikani kanssa.

Herra Gummi on minulle ennestään täysin tuntematon kirjasarja, mutta rohkeasti päätimme lukea suoraan tämän sarjan seitsemännen osan Herra Gummi ja kirsikkapuu. Tarina alkaa siitä, kun Vanha Mummo hokee "ennenvanhan" palanneen. Kaikki Lamonen-Pulin-kaupungin omituiset asukkaat lähtevät vaeltamaan metsään ihmettelemään, mistä on kyse. Onneksi myös neuvokas Polly-tyttö, joka huomaa jotain mätää puun sisällä asuvassa Runtussa, jota kyläläiset alkavat palvoa. Rohkea Polly ja Allan Raatali lyöttäytyvät yhteen, ja yhdessä uusien lemmikkiensä, joita ovat leppäkerttu Jussi Tuplatäplä, Tauno Toukka ja Penelope-kirva - sekä lopulta heidän miljoonat poikasensa - yrittävät pelastaa kyläläiset vale-Runtulta. Kuka onkaan sitten tuo Runtuksi tekeytyvä kurjimus? Tuskin vaikea arvata.

Tämä kirja rikkoo mielellään kaikkea mahdollista: tekstin painatustyyliä (teksti ei täyty perinteisesti koko sivua ylhäältä alas, vaan usein tekstiä on vain sivun keskellä), fonttikokoja ja -tyylejä, kieltä, merkityksiä ja sovinnaisuuksia. Tyyli muistuttaa hyvin vahvasti Roald Dahlin ja Russell Brandin tyyliä. Myös mustavalkoisesta piirroskuvituksesta minulle tulee mieleen Roald Dahlin kirjojen kuvitus. Harry Pottereiden kääntäjänä tunnettu Jaana Kapari-Jatta vastaa Stantonin erikoislaatuisen kirjoitustyylin suomennoksesta, mikä ei varmasti ole ollut helppo tehtävä.

Mietin tässä vain, että onko liika liikaa? Kun jatkuvasti tekstissä vilisee huuhahduksia (PÖÖ PÖÖ LEPATI LEPATI), höpsöjä lauluja, erikoisia tyyppejä ja kummallisia tapahtumia, se saattaa käydä turhan levottomaksi lukea. Huomasin, ettei poikani aina jaksanut keskittyä kovin sekavaan tekstiin, vaikka toki häntä välillä monet asiat kirjan tarinassa naurattivatkin.

Poikani mielestä Herra Gummi ja kirsikkapuu on hauska ja hupsu, mutta hiukan pelottava kirja. Kirjan mustavalkoisia ja epätarkkoja kuvia oli hänestä jopa liikaa, vaikka niitä ei todellakaan ole joka  sivulla. Hänen mieleensä jäi kirjasta sivuhenkilönä esiintynyt tyttö nimeltä Pekka. Häntä myös huvitti kovasti Herra Gummin juoma, Laukkavillen kotitekoinen metsäsiideri, jossa on varsin omituiset ainekset:

Poikaa harmitti, kun herra Gummi paljastui kirsikkapuun sisällä mölyäväksi Gummiksi. Hän ei olisi halunnut sen paljastuvan vielä, koska kyläläiset eivät ehtineet antaa sille tarpeeksi lahjoja. Laukkavillestä, kentaurista, joka oli oikeasti Herra Gummin toveri Ville Viljami Kolmas, poikani ei pitänyt ollenkaan. Se olikin melko kummallinen hirnuja. Kirjaa hän suosittelisi rutkasti itseään vanhemmille, yli 12-vuotiaille pojille ja tytöille. Voihan olla, että vuoden, pari vanhempana poikanikin olisi ymmärtänyt tarinan paremmin. Tätä kirjaa mainostetaan erityisesti pojille sopivana, mutta mikseipä tytötkin voisi tykätä kirjan överihuumorista ja hassuttelusta, joka hipoo soveliaisuuden rajoja.

Poika antaa kirjalle arvosanaksi 4, minä 3,5

Yhteisarvosanaksi tulee siis 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Herra Gummi ja kirsikkapuu muissa blogeissa:

 En löytänyt vielä muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Hamelnin pillipiipari: Russell Brand.

Ilmarin ihmelääke: Roald Dahl

Nilviöt: Roald Dahl. 

Kekseliäs kettu: Roald Dahl. 

Iso kiltti jätti: Roald Dahl

 Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Themis-kansiot: Sylvain Neuvel

Uinuvat jättiläiset (Themis-kansioiden ensimmäinen kirja): Sylvain Neuvel. Suomentanut Juha Ahokas. Like 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Sleeping Giants.

"Kun Rose-tyttö pyöräillessään putoaa syvään monttuun, maanpinnan alta paljastuu valtavia, metallisia ruumiinosia. Salainen tutkimusryhmä alkaa koota osia selvittääkseen niiden mysteerin, mutta tutkimukset keskeytyvät. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin tutkijaksi opiskellut Rose kokoaa uuden tiimin ratkaisemaan muinaisten esineiden alkuperän, ja tutkimukset johtavat maapallon ulkopuolelle." (Like)

Oma arvio:

Aina eivät toiveet ja odotukset kohtaa kirjan lopullista sisältöä, ja juuri niin minulle kävi tämän Sylvain Neuvelin Themis-kansioiden ensimmäisen osan kanssa. Jostain syystä minulla oli valmiiksi vahvat ennakko-odotukset tästä kirjasta, vaikka yleensä tartun kirjaan kuin kirjaan avoimin mielin. Kirjan sisäliepeellä on ylistäviä sanoja tästä kirjasta, muun muassa scifikirjailija Blake Crouchin omansa. Odotin tästä siis sellaista scifipläjäystä, joka menee suoraan selkäytimeeni.

Heti alussa hätkähdin kirjan erikoista rakennetta, joka siis koostuu pelkästään haastatteluista ja muutamista raporteista. Yllättävän hyvin tarina ja juoni alkaa kuitenkin rakentua näiden haastattelujen kautta ja pääsen helposti henkilöhahmojen sisään. Päähenkilö Rose Franklin saa tehtäväkseen johtaa salaista projektia, jossa aletaan etsiä jättiläisrobotin osia ympäri maailmaa radioaktiivista ainetta hyväksikäyttäen. Hyvin pian Franklin huomaa, että näiden löydösten hintana on ihmishenkiä, ja että projektia on hyvin hankala pitää maailmalta salassa. Kolmannen maailmansodan uhka leijuu ilmassa, joten projekti on jatkossa jaettava muun muassa Venäjän kanssa.

Rakennan asetta, pelottavaa sellaista. En kuitenkaan välttele tätä totuutta. Sitä ei voi välttää. Ymmärrän yhä selvemmin, kuinka tuhoisa aseeni voi olla. Se on toki saattanut olla rauhan väline, mutta sellaista rauhaa ei saavuteta oikeudenmukaisuudella ja ymmärryksellä. Tämä on tarkoitettu tappokoneeksi, niin mahtavaksi ja voimakkaaksi, että kukaan ei rohkene vastustaa sitä. (s. 192.)

**Jos et halua tietää juonesta enempää, jätä seuraavat pari lukua lukematta!**

Yhdysvaltain armeijan ylivääpeli Kara Resnik sekä vääpeli Ryan Mitchell on pestattu etsimään noita mystisiä jättiläisen osia. Heidän välilleen kehittyy hyvin tiivis suhde, mikä kuitenkin saa melko karun lopun, kun Ryan ei osaa pitää mustasukkaisuuttaan kurissa erään Vincent Couturen liittyessä mukaan kuvioihin. Kun robotin osat alkavat olla kasassa, käy ilmi, ettei sitä ohjaavia kypäriä voi sovittaa kenenkään muun kuin Karan ja Vincentin päähän. 

---Ennen kuin poistutte haluan teidän myös katsovan näitä malleja. Teidän on sovitettava ne jalan rakenteeseen.

- Mitä ne ovat?

-  Polvet.

- En ole teknikko, mutta ne näyttävät siltä kuin...

- Kyllä, tohtori Haas. Ne ovat väärinpäin. (s. 155)

Robotin anatomiassa on vain yksi pulma, sillä sen jalat muistuttavat taaksepäin kääntyneiden polvien takia hevosen takajalkoja. Niinpä projektin salaperäinen toimeenpanija, joka pysyy nimettömänä kirjan haastatteluiden takana, teettää Vincent Couturelle kivuliaan jalkaleikkauksen, jonka ansiosta hän voi kääntää polvilumpionsa taaksepäin ja näin ohjata jättiläisrobotin kävelyä. Tämä on mielestäni kirjan karmivin kohta. Couture kärsii leikkauksen takia erityisen kovista tuskista eikä kävelykään ole ongelmatonta. Koekävely ja siinä tapahtunut horjahdus saa aikaan kohtalokkaat seuraukset, jolloin paljastuu myös robotin todellinen voima aseena. Ikävä kyllä tutkimusryhmä menettää tärkeitä henkilöitä tässä turmassa, ja robotti pitää haudata meren syvimpään kohtaan muuta maailmaa rauhoitellakseen. Kunnes se taas kaivetaan esiin...

****

Pidän kovasti kirjan juonenkehittelystä ja tiiviistä tunnelmasta siihen asti, kun robotti on saatu kasattua, mutta sitten mielestäni jännitys hieman lopahtaa, eikä maailmanpoliittisten valtasuhteiden ilmaantuminen kuvioihin myöskään innosta. Nimetön haastattelija kaikessa kylmyydessään ja häikäilemättömyydessään saa aikaan karmivan tunteen selkäpiissäni, ja jättiläisrobotin alkuperä ja tarkoitus jättää mieleeni paljon kysymyksiä. Kirjan lopun yllättävä käänne houkuttelee jatkamaan sarjan lukemista, vaikka Uinuvat jättiläiset  ei mieltäni saanut nyt niin myllerryksiin kuin ajattelin. Henkilöhahmot ovat kuitenkin kirjassa kiintoisia ja niiden vaiheita huomasin seuraavani mielenkiinnolla läpi koko tarinan. 

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Uinuvat jättiläiset muissa blogeissa:

Taikakirjaimet

Kirjavinkit (Mikko)

Kirjasähkökäyrä

Samantyylistä luettavaa:

Twin Peaks - Salattu historia: Mark Frost.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Päivitys Uglies-sarjaan

Luin Scott Westerfeldin Uglies-sarjan toisen osan Pretties. Lue tästä, mitä siitä tuumailin.

Helppolukuisia kevään uutuuksia: Paula saa ystävän ja Metalliukko

Luimme hiihtoloman ratoksi 8-vuotiaan tyttäreni sekä 7-vuotiaan poikani kanssa pari kevään helppolukuista uutuuskirjaa ja arvioimme ne yhdessä.

Paula saa ystävän: Katja Reider. Suomentanut Seija Kukkonen. Kuvittanut Franziska Harvey. 34 sivua. (Tavutettu suuraakkosin. Kirjatiikeri-sarja.) Mäkelä 2017.

Saksankielinen alkuteos (2012): Die Neue in der Klasse.

"Paula kaipaa ystävää - sellaista, jonka kanssa kulkea kouluun ja jolle kertoa salaisuudet. Niinpä hän ilahtuu, kun luokalle tulee uusi tyttö. Enni ei kuitenkaan tunnu pitävän hänestä. Sitten eräänä aamuna Paula tarvitsee apua, ja Enni osuu paikalle juuri sopivasti..."(Mäkelä)

Paula-sarjassa aiemmin ilmestynyt:

Paula ja kissanpentu (2016)

Oma arvio:

Paula saa ystävän on mukava tarina siitä, miten ennakkoluulot on tehty muutettaviksi ja miten aina ensivaikutelma toisesta ihmisestä ei välttämättä osu nappiin. Kirjan tarina opettaa ymmärtämään, miksi joku käyttäytyy joskus hiukan kummasti ja asettautumaan toisen asemaan. Pidän kovasti kirjan kuvituksesta, joka on tyyliltään suloisen hempeää ja uskoakseni miellyttää lapsilukijoita. 

Tyttäreni mielestä kirja on hauska ja siinä oli mukavasti kuvia, jotka ovat hänen mielestään värikkäitä ja hiukan epätarkkoja. Tyttö tykästyi Paulaan, koska hän kuulemma näyttää mukavalta ja on mukava. Hänen mieleensä jäi kirjan sivuilta erityisesti koulun taukotilat, jossa on mukava kiipeilyseinä - sellaisen tyttönikin haluaisi kouluunsa. Häntä jäi hiukan kaivelemaan, mikseivät kirjan henkilöt kiipeilleet ollenkaan kiipeilyseinässä. Lisäksi häntä kismitti tarinassa se, kun kaikki eivät saaneet piirtää taukotilan suureen maalausalustaan mitä tahtoivat, vaan siihen tehtävään valittiin vain muutama. Jostain syystä hän ei myöskään pitänyt koulun uudesta oppilaasta, Ennistä. Jos tyttäreni olisi saanut jatkaa kirjan tarinaa, olisivat tytöt alkaneet maalata taulua, Paulalla olisi tullut siihen vahingossa läntti ja hän olisi alkanut itkemään, koska taulu olisi mennyt pilalle. Hmm, olikohan kirja liian "kiltti" tyttärelleni?

Tyttöni mielestä Paula saa ystävän sopisi ehkä häntä nuoremmille eli noin 3-5-vuotiaille. Ehkä tarina sopisi myös vanhemmille, mutta se riippuu niin paljon lapsen mieltymyksistä, millainen tarina viihdyttää. Minä pidin kyllä kirjan opettavaisesta tarinasta, mutta tyttäreni ei ollut varma, lukisiko tarinaa enää uudestaan. Kirjaa suosittelemme lähinnä tytöille, sillä poikia kirjan sivuilla ei näy yhden yhtäkään.

Tyttäreni antaa kirjalle arvosanan 3, minä annan arvosanan 4,5, 

yhteisarvosanaksi tulee siis 4-

Samantyylistä luettavaa: 

Bella saa pentuja: Henna Helmi Heinonen ja Reetta Niemensivu 
Onnentyttö Dunne: Rose Lagercrantz.

Metalliukko. Pronssikauden seikkailuja: Shoo  Rayner. Suomentanut Terhi Leskinen. 32 sivua. (Suuraakkoset. Hyppää kirjan kyytiin -sarja.) Mäkelä 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Metal Man

"Ohto katselee Viljan tekemiä kivivauvoja, ja hän saa kerrassaan mainion idean. Hän päättää tehdä metalliukon. Metalliukon valmistamiseen tarvitaan kuitenkin yhtä ja toista, kuten mehiläisiä ja kuumaa nuotiota..."(Mäkelä)

Pronssikauden seikkailuja -sarjassa aiemmin ilmestynyt:

Petojen armoilla (2017)

Oma arvio:

Metalliukko esittelee kivalla tavalla pronssikautta ja sen aikaisia menetelmiä hauskan tarinan ohella. Pieni lukija saa vaihe vaiheelta seurata, miten Ohto-pojan hieno pronssiukko valmistuu. Samalla tarinassa sivutaan hiukan sisaruskateutta, mutta ihan sivuroolissa vain. Kirjan kuvitukset ovat ihan mukavia, joskin minun makuun liian hailakoita väritykseltään. Kannen kuva on mielestäni hiukan harhaanjohtava, sillä sen perusteella olisi voinut odottaa jännittävämpää tarinaa, jossa seikkailee jättimäinen, häijynnäköinen metalliukko. Olin hiukan yllättynyt, kun se olikin vain pieni valettu patsas.

Poikani mielestä kirja on jännittävä, mutta ei kuulemma kovin kiinnostava. Henkilöhahmoista mukavin on Ohton isä. Kirjassa on pojan mielestä liian vähän kuvia ja ne ovat synkkiä. Ehkä hänkin olisi kaivannut kirkkaampia värejä, kuten minä? Metalliukon valmistusvaiheet ovat kuitenkin poikanikin mielestä kirjan parasta antia, mutta kirjan nimi ei häntä kuulemma miellytä. Kirjan tarina päättyi poikani mielestä hyvin, mutta jos hän olisi vielä saanut jatkaa sitä, metalliukko olisi alkanut elämään, eikä Ohton perheen olisi tarvinnut enää tehdä kotitöitä, sillä metalliukko olisi hoitanut ne. Poikani suosittelee kirjaa itseään nuoremmille, sekä tytöille että pojille. Hän ei aikonut itse enää lukea kirjaa uudestaan.

Poikani antoi kirjalle arvosanan 3, minä 3,5,

eli yhteisarvosanaksi tuli 3+

Samantyylistä luettavaa:

Pelottoman Tonin hirviöapu: Karyn Gorman.

Kirjat ovat arvostelukappaleita, kiitämme kustantajaa.