Tulen ja tuhkan tyttäret: Anniina Mikama. WSOY 2023
"Tulta, ruudinsavua ja hovijuonitteluja
Historiallisten seikkailujen mestarin 1500-luvun Irlantiin sijoittuva romaani tyttöjen välisestä ystävyydestä – ja taistelusta tuhoa kylvävää lohikäärmettä vastaan.
Legendan mukaan vuoren uumenissa asuu lohikäärme. Sotureiden retkue lähtee tutkimaan asiaa ja muinainen peto herää kostamaan pesärauhansa rikkojille. Hyökkäyksestä jää ainoana eloon linnanherran tytär Isibéal. Paetessaan halki palavien kylien Isibéal tapaa neljä kaltaistansa rohkeaa tyttöä. Kun sotureista ja miehistä suurin osa on saanut surmansa, joutuvat nuoret sankarittaret ottamaan ohjat käsiinsä. Heidän on saatava kaksi kilpailevaa aatelissukua yhdistämään voimansa lohikäärmeen kukistamiseksi."(WSOY)
Oma arvio:
Anniina Mikaman uuden fantasiakirjan mahtipontinen nimi Tulen ja tuhkan tyttäret ja liekkien loimuttama upea kansi, kiitos Sami Saramäen, antavat odottaa seikkailullista, historiallista, juonitteluntäyteistä fantasiaromaania, jossa tytöt saavat loistaa. Nämä olivat minun ennakko-odotuksiani. Katsotaanpas, miten kävi.
Vuoksilinnan jaarlin 15-vuotias tytär Isibéal haluaisi, että hänen isänsä Erland kohtelisi häntä tasaveroisesti, kuten 17-vuotiasta Egil-isoveljeä. Niinpä hän on hyvin mielissään, kun hän pääsee muun seurueen mukana vaaralliselle matkalle kohti huhuttua lohikäärmeen luolaa, jossa uskotaan olevan suuria rikkauksia. Reissu menee kuitenkin pieleen ja lähes kaikki muut menettävät henkensä lohikäärmeen tulisuihkun alle, paitsi Isibéal. Hän näkee vain, kuinka Lorcán-niminen nuorimies ehtii anastaa säkin lohikäärmeen luolasta, ja tämä suututtaa luolassa uinuneen pedon.
- Se oli valtavan kokoinen. Lensi vain pari kertaa tästä ylitse puhaltaen tulta, mutta se riitti polttamaan kaiken karrelle.Se poltti talot ja ajoi ihmiset pakosalle. Sitten se napsi juoksevia ihmisiä lennossa ja söi yhtenä suupalana. (s. 37)
Cáitlín ja Elen, ylimmät ystävykset, ovat palaamassa metsästysretkeltään, kun he kohtaavat kotikylässä kamalan näyn. Kaikki on palanut poroksi eikä juuri kukaan ole selvinnyt hengissä. Syylliseksi tuhosta paljastuu lohikäärme, joka on lentänyt kylän ylle ja puhkunut tulellaan kaikki maan tasalle. Tyrmistyneinä ja suruissaan he päättävät lähteä hakemaan apua jaarli Erlandin linnasta tietämättömänä tätä kohdanneesta tuhosta ja matkallaan törmäävät resuiseen, mielipuolisen oloiseen kulkurityttöön, jonka avusta he tylysti alkuun kieltäytyvät. He eivät vielä tiedä, että nokkelasta ja rohkeasta Moirinnista on heille vielä paljon apua matkansa aikana.
Mukaan kuvioihin tulee vielä perheensä Erlandin joukoille menettänyt Nóra, jolla on kana kynimättä tämän kanssa. Erlandin joukot ovat nimittäin syynä siihen, ettei Nóran perheestä ole enää kukaan elossa. Muut eivät tiedä Nóran kaunasta Erlandia ja tämän jälkeläisiä kohtaan siinäkään vaiheessa, kun Erlandin tytär Isibéal liittyy joukkoon mukaan ja kertoo, ettei Lordi Erlandia enää ole. Ja että hän tietää, missä lohikäärmeen pesä on. Muut tytöt ovat kääntymässä sen kannalle, että koska miehistä ei näytä olevan lohikäärmeen kukistajiksi, he voivat itse alkaa suunnitella tämän surmaamista. Kun Elen pukee yllensä haarniskan tekeytyen ritariksi, hän tietää viimein, kuka hän on. Hän ei ole enää Elen, hän on Éamon, joka on salamarakastunut kauniiseen Isibéaliin. Isibéal on tosin lupautunut eräälle nuorelle miehelle, josta hänet on erinäisten kahnausten takia erotettu. Cáitlín taas ei voi unhoittaa sokeaa bardi Harperia, jonka he pelastivat erään palaneen kylän raunioista.
Nämä viisi tyttöä astuvat pois tyttöjen perinteisistä rooleista ja käyvät kohti rohkeaa taistoaan lohikäärmettä vastaan. Éamon on löytänyt todellisen olemuksensa transpoikana, Isibéal unohtaa taistelun tuoksinassa ylhäisen asemansa, Nóra unohtaa kostoaikeensa yhteen hiileen puhaltaessaan, Moirinn osoittautuu ihan yhtä selväjärkiseksi kuin muutkin ja Cáitlín löytää rakkauden. Lisäksi selviää, miten monta väärinkäsitystä on tapahtunut ja miten ne voivat johtaa vääriin tulkintoihin ja ratkaisuihin - ja miten sen takia ihmishenkiä uhrautuu. He taistelevat tyttöjä vähättelevien miesten asenteita ja vastaan ja hämmästyttävät heidät neuvokkuudellaan.
Lohikäärmeen silmät olivat väriltään tulenkarvaiset kuin kuumana palavan ahjon hiillos. Ne katsoivat suoraan eteenpäin ja niissä oli tappamiseen tottuneen metsästäjän ankara ja mitään pelkäämätön katse. Suupielet kaartuivat siten, että terävät hampaat tulivat näkyviin ja näytti kuin peto olisi hymyillyt julmaa, itsetyytyväistä hymyä. (s. 77)
Mutta miten käy lohikäärmeen? Saavatko he surmattua tuhoa kylvävän otuksen?
Kirja lähti minusta mukavasti käyntiin lohikäärmeenmetsästyskohtauksellaan (huh, nyt tuli pitkä sana) ja sitten kaikki keskeiset tyttöpäähenkilöt esiteltiin luontevasti siihen perään. Jotenkin seikkailullinen tarina kuitenkin kävi minun makuuni ajoittain hiukan tylsäksi ja raskassoutuiseksi sen jälkeen, vaikka kiintoisia tapahtumia toki riitti. Henkilöhahmot erottuivat mukavasti toisistaan edukseen, mutta heidän sisäänsä oli kuitenkin hankala päästä. Romanssit syntyivät vähän niin kuin puun takaa, kuten Éamonin rakkaus Isibéalia kohtaan ja lopun Nóran ja Éamonin syvenevät tunteet. Eniten pidin Elenin/Éamonin hahmosta ja hänen tiestään kohti todellista sukupuoltaan transpoikana.
Koko ikänsä hän oli piilotellut todellista luontoaan, mutta nyt se pyrki esiin sellaisella voimalla, että hän oli alkanut vapista kauttaaltaan. Tämän rautapanssarinsa suojissa hän koki viimeinkin olevansa se, jollaiseksi hänet oli tarkoitettu. (s. 100)
En voinut sille mitään, että sympatiani olivat kokoa ajan lohikäärmeen puolella, enkä osannut nähdä sitä missään vaiheessa kyliä polttavana hirviönä, vaan omaa pesäänsä puolustavana otuksena, joka vain halusi elää rauhassa. Kirjassa selviääkin, miksi lohikäärme on toiminut niin kuin on toiminut, ja hän saa hiukan myötätuntoa osakseen ja hyvityksen siitä, mitä häneltä on viety.
Tulen ja tuhkan tyttäret on hienosti rakennettu fantasiaromaani, joka varmasti vetoaa historiallisista ja seikkailullisista kirjoista nauttiviin nuoriin lukijoihin. Siinä on hiukan samaa henkeä kuin aikuisimmissa fantasiasaagoissa Valtaistuinpeli ja Noituri.
Annan arvosanaksi 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Samantyylistä luettavaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: