Saakelin satanen -sarja: Mikko With

Saakelin sieppaus: Mikko With. Myllylahti 2023 (Saakelin satanen #2)

Kansi: Kaisu Sandberg

"Saakelin sieppaus yhdistää jännityksen, huumorin ja samaistuttavat tunteet helppolukuiseksi nuortenromaaniksi. Pieneksi ilmiöksi nousseen saakelinmoisen kirjasarjan uusin osa tempaa mukaansa niin seikkailuihin ajautuvan Uunon kuin salaperäisen Heikkisen lukijafanit.

Uuno on 17-vuotias lukiolainen, jota ajatus tulevasta kesästä kotona pienellä paikkakunnalla ahdistaa, etenkin äidin uuden miesystävän ilmestyttyä kuvioihin. Onnekseen Uuno onnistuu saamaan kesätöitä Oulusta. Uusista kavereista numeroleikkejä rakastava Iiris saa aikaan sydämentykytyksiä, Hessu kuvaa kaiken nettiin ja Tuisku sekoilee.

Lupaavasti alkanut kesä rikkoutuu, kun Uunon täti alkaa käyttäytyä omituisesti. Tapahtuma seuraa toistaan, ja lopulta Uuno löytää itsensä istumassa vangittuna saunamökin lauteilta. Ovi on lukossa, kännykkä viety, eikä kukaan vastaa huutoihin. Onko Uunon parhaasta kaverista, salaperäisestä Heikkisestä, tilanteen pelastajaksi?

Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa Topelius-palkintoehdokkaana olleelle Saakelin sataselle. Sarjan avausteos on noussut laajalti lukulistoille ja saanut erinomaista palautetta niin juonestaan kuin henkilökuvauksestaan." (Myllylahti)

Oma arvio:

Minulla on yleensä tapana arvioida sarjat ilmestymisjärjestyksessä blogiini samaan postaukseen. Tällä kertaa teen poikkeuksen, sillä en ole tehnyt blogiarviota ollenkaan Mikko Within pari vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta Saakelin satanen, vaikka olen lukenut sen ja vinkannut ahkeraan niin seiska- kuin kasiluokkalaisillekin. Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa, eli tämän voi toki lukea ilman, että olisi ensimmäinen osa tuttu. Kuitenkin, jos sinulla siis on lukematta sarjan avausosa ja haluat tietää siitä ensin jotakin, suosittelen etsimään siitä bloggauksia esimerkiksi näistä blogeista:

Siniset helmet

Kujerruksia

Lastenkirjahylly

Kirjakaapin avain

Saakelin sieppaus jatkaa Uuno Turhasen tarinaa. On vierähtänyt vuosi Saakelin satasen tapahtumista ja Uuno opiskelee nyt Pyhäharjun lukion ekalla vuosikurssilla. Kesäloma häämöttää edessä ja jotakin pitäisi keksiä: äidin uusi miesystävä Asko puujalkavitseineen ja yli-innokkaine aktiviteetteineen käy Uunon hermoon. Lisäksi rasittavan ja sikarikkaan Danielin Yhdysvaltoihin suuntaavat kesälomasuunnitelmat saavat Uunon miettimään, pitäisikö hänenkin kesäänsä kuulua jotain muuta kuin Heikkisen kanssa hengailua. Äiti ehdottelee Uunolle kesätyöpaikkaa läheiseen K-rautaan, jossa hän oli edellisenäkin kesänä, mutta Uunolla on vielä tuoreessa muistissa edelliskesän kammottavat tapahtumat, jotka saivat sieltä alkunsa.

Ajatus lauantaista Askon kanssa kalareissulla oli kuin karmeimmasta painajaisesta. (s. 11)

Uuno onnistuu saamaan kesätyöpaikan Oulusta, K-Supermarketista, ja saa luvan asua tätinsä Tanjan luona ainakin ensi alkuun. Äiti hykertelee innoissaan poikansa oma-aloitteisuudesta. Niin Uuno pääsee kauaksi käpykylästä ja viime kesän kamalien tapahtumien muistoista.

Oululaisena olen tietysti innoissani, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Ouluun ja tutut paikat vilistävät kirjansivuilla. Kerrankin! Tanja-täti asuu Myllytullissa, ja alkukankeuden jälkeen Uunolla ja tädillä menee ihan mukavasti saman katon alla. Pian alkaa kuitenkin ilmetä outoja asioita. Täti on ihmeen säikkynä ja saa outoja kirjeitä. Muutakin hämärää asunnossa tapahtuu. Pian Uuno huomaa olevansa taas keskellä hyvin jännittäviä tapahtumia, joita ei olisi osannut kuvitellakaan.

Avasin ryhmäämme tulleen viestin. Haukka on pesässään. Hömötiaisia ei näy. Badidi ei ole parkissa. 007 lähtölupa ok. (s. 148)

Outojen tapahtumien ohella Uuno käy töissä Toppilan K-Supermarketissa, tutustuu omalaatuiseen kesätyötoveriinsa Tuiskuun ja pääsee hänen kauttaan tutustumaan porukoihin. Bileissä hän tapaa ihastuttavan Iiriksen, joka Uunon tapaa ei tykkää kännätä, rakastaa sana-arvoituksia ja mangoja. Vai olikohan se mangaa. Iiriksen ja Uunon välillä on pientä ujoa kipinää, eikä kommelluksilta voida välttyä, kun ihastunut Uuno yrittää tehdä vaikutuksen Iirikseen. Välillä Uuno muistaa ystäväänsä Heikkistä, jota pyytää ajelemaan Ouluun vierailulle. Joko nyt selviää, mikä Heikkisen salaisuus on? Onko hänellä oikeasti lapsi, ja minkä ikäinen hän tosi asiassa onkaan? Ja missä hän edes asuu? Nämä asiat jäivät auki ensimmäisessä osassa.

"Ensi kerralla vähemmän heilumista ja tiukempi solmu pyyhkeeseen"--- (s. 172)

Viihdyin todellakin tämän kirjan parissa. Saakelin sieppaus on minusta jopa vetävämpi ja parempi kuin edeltäjänsä Saakelin satanen. Huumori oli osuvaa eikä väkisin väännettyä, ja Uunon ja kumppanien kohellukset saivat minut hymistelemään ääneen. Henkilöhahmot ovat sopivasti erilaisia. Tuiskun sukupuolta ei määritellä ollenkaan ja Heikkinen jää vielä osin arvoitukseksi, vaikka muutama asia hänestä paljastuukin.

Juoni vetää onnistuneesti mukanaan ja pikku hiljaa mukaan hiipivät jännityselementit ovat sopivalla tavalla uskottavia eivätkä todellakaan liian kesyjä. Kirosanoja ei ole alettu siistimään ja korvaamaan millään epäuskottavilla kehveleillä tai vitseillä. Pidän myös siitä, ettei kirjassa olla liian ehdottomia. Ensimmäisissä bileissä Uuno valitsee kokiksen juomakseen, koska ei pidä hirveästi humaltumisesta, mutta toisissa bileissä ei kieltäydy yhdestä alkoholipitoisesta juomasta, kun huomaa Iiriksenkin nauttivan sellaisen.

Olisikohan Uunon elämästä jatkoa vielä tulossa? Toivottavasti!

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Saakelin sieppaus muualla:

Kirsin kirjanurkka

Mun Oulu


Samantyylistä luettavaa:

Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä

Marja-Leena Tiainen: Rakas Natasha

Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus

Freestyle: Dess Terentjeva.

 Freestyle: Dess Terentjeva. WSOY 2023

Kansi: Kaisu Sandberg, iStockphoto

"Tanssisalissa Kai on turvassa, siellä hän osaa lentää!

Freestyle on palkitulla Ihana-romaanillaan valloittaneen Terentjevan odotettu uutuus. Katutanssin rytmeihin kirjoitettu säeromaani pohtii ystävyyden ja oman seksuaalisuuden etsimisen kysymyksiä.

Kai ja Mandi eivät muista aikaa ennen tanssia – tai ennen toisiaan. He ovat erottamattomat ystävät, joiden askelkuvioihin tulee yllättäen säröjä, kun Mandi ihastuu tanssikoulun tyttöön. Kai taas ei tiedä kiinnostaako häntä seurustelu ylipäänsä. Kai on kyllästynyt itseään koskeviin olettamuksiin, joiden muotteihin hän ei sovi. Hän on alkanut kuitenkin aavistaa, että hänellekin voisi olla olemassa oma lokero. Terentjeva kirjoittaa oivaltavasti ja sensitiivisesti aseksuaalisuudesta. Kirjailijan oma tanssitausta sykkii elävänä säeromaanin rytmeissä." (WSOY)

Oma arvio:

Ai että, miten suurta iloa minulle tuotti viime syksynä tieto tästä  Dess Terentjevan  säeromaanista Freestyle: harrastan nimittäin itsekin katutanssia, joten on aina ilahduttavaa lukea kirjaa, joka liittyy itselle tuttuun ja niin rakkaaseen lajiin. Lisäksi säeromaanien kasvava suosio on yläkouluvinkkarille oikein ilahduttava asia, sillä näitä on aina mukava vinkata paksuja ja runsastekstisiä romaaneja karttaville nuorille.

Freestyle on suuri tarina ystävyydestä, mutta myös oman identiteetin ja tyylin etsimisestä. Päähenkilö, lukion ekalla opiskeleva Kai, kokee itsensä erilaiseksi kuin muut. Hän ei koe kaipaavansa seurustelua ja seksiä, silti kaikki ovat yrittäneet naittaa häntä ja hänen bestistään Mandia yhteen. Kai ei koskaan käy suihkussa tanssitunnin pukkaritiloissa, eikä Mandikaan. Se ei vain tunnu luontevalta. Kai rakastaa katutanssia, sen rytmiä ja kehonkieltä, mutta viime aikoina hänellä on ollut hankaluuksia pysyä mukana koreografioissa. Keskittyminen herpaantuu, hän ei pysy mukana laskuissa,  keho haluaisi tehdä omia liikkeitään. Freestyle on katutanssissa juuri nimenmukaisesti sitä, ettei noudata koreografiaa, vaan tekee liikeittä siinä ajassa ja hetkessä. Se ei auta, jos kevätnäytöksissä on osattava juuri tietty koreografia.

Sä et voi tietää ellet sä kysy,

Kai kirjoittaa

luulis et kaikista maailman ihmisistä

SÄ et pakottais mua tämmöseen (s. 38)

Mandin ja Kain ystävyyden perusta on rakkaus tanssiin. Muutenkin he ovat samalla aaltopituudella, mutta viime aikoina heidän ystävyyteensä on tullut outoja sävyjä. Mandi näyttää ihastuneen kilparyhmässä tanssivaan Vilmaan. Kun Kai mainitsee siitä, Mandi ahdistuu ja väittää, ettei Kai nyt ymmärrä. Ei se ole niin helppoa, kun ei edes tiedä, tykkääkö toinen tytöistä.  Mandi tuntuu olevan myös kunnianhimoisempi tanssija kuin Kai ja tähtää tosissaan syksyn aukkareihin, joissa valitaan uusia kilparyhmäläisiä. Kainkin on pakko hakea, sillä Mandi haluaa, että he menevät yhdessä. Sitä ennen on myös osattava voltti, sen Mandi on päättänyt.

Kesälomalla Mandi matkustaa maalle ja Kai ahdistuu yksin omista ajatuksistaan. Hänen on lopulta puhuttava äidilleen, mikä mieltä kaihertaa. Hän haluaa löytää oman paikkansa, oman lokeronsa, oman tyylinsä. Ehkä se on freestyle? Mandin somea seuratessaan Kai näkee Mandin ja Nian yhdessä: miten Kain ja Mandin ystävyyden käy, kun Mandilla on nyt tyttöystävä. Mitä jos Mandi pääsee kilparyhmään, mutta Kai ei? Yhdistääkö heitä enää mikään?

Kun edes aavistaa tietävänsä, kuka on

Kun tuntuu, että sopii jonnekin,

että nyt on millilleen jalkaan sopivat tanssi-Vansit --- (s.56)

Kain identiteettipohdintaa käsitellään ovelasti vertaamalla sitä tanssiin. Kirjan nimi Freestyle voi siis tarkoittaa sekä tanssimaailmassa tuttua, vapaan improvisoivan tanssin tyyliä, kuin Kain elämässä tapahtumaa oman lokeron tai lokeroiden löytymistä. Aseksuaalisuutta on käsitelty myös hiljattain J.S. Meresmaan säeromaanissa Kerberos. Aromanttisuuteen en ole tainnut vielä törmätä tätä ennen missään nuortenkirjassa. Tämä onkin tärkeä aihe tuoda esiin, sillä aika usein oletetaan, että nuoren elämään kuuluu väistämättä ihastuminen ja seurustelu. Mitä jos ei vain tunne vetoa keneenkään?

Pidän siitä, miten hyvin Terentjeva kuvaa tanssin rytmiä säeromaanille ominaisin keinoin. On laskuja "ja-vii-ja-kuu-ja-see-ja-kuu-ja" ja  rytmityksiä  tyyliin "tan-tan-tan." Tanssia harrastaneet tietää, miten tärkeitä ovat myös ja-iskut. Kirjassa hyödynnetään myös paljon toistoa. Kain päässä kiertävät negatiiviset ajatukset on välillä pienenpienellä fontilla. Pystyn myös hyvin samaistumaan siihen tunteeseen, mikä on juuri ennen tanssiesitystä. Miten kokee suurta painetta siitä, ettei voi pettää ryhmää möhlimällä koreografiassa. 

Kitalaki on rutikuiva

nyt vasemmalle, jää päkiälle jää päkiälle

JÄÄ NYT HELVETTI PÄKIÄLLE

- jätit sit painon väärälle jalalle - (s. 57)

Odotan aina säeromaaneilta voimakkaampaa tunnekokemusta kuin normiromaaneilta. Tekstin vähyys, väljyys ja asettelu antavat parhaimmillaan enemmän kuin tekstin paljous. En kokenut harmikseni kummempia tunnekuohuja Freestyleä lukiessani, vaikka muuten viihdyin kirjan parissa ja vaikutuin sen tyylistä ja sanomasta. En tiedä, miksi Kain ja Mandin kipuilut jäivät minulle kuitenkin hiukan etäisiksi. En kai löytänyt tarpeeksi samaistumispintaa. Samoin minulle kävi Terentjevan aiemman, paljon kehutun Ihana-säeromaanin kanssa: pidin, mutta en kuohahdellut tunteissani. Säeromaanin  kiinnostava aihe, aitous ja taidokas teksti kuitenkin tekivät lukukokemuksestani mukavan. Ilahduttavaa, miten Terentjeva omistaa kirjan Suomen kirjagramille ja kiittää meitä myös loppukiitoksissaan.

Ehdottomasti aion vinkata tätä yläkoululaisille. 

Arvosanani 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Freestyle muualla:

Lastenkirjahylly

HS

Keskisuomalainen

Samantyylistä luettavaa:

J.S. Meresmaa: Kerberos

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri

Joka päivä laiturilla 5: Clare Pooley

Joka päivä laiturilla 5: Clare Pooley. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY 2023

Englanninkielinen alkuteos (2022): The People on Platform 5. Kansi: Irene Martinez Costa (suunnittelu), Nathan Burton (kuvitus)

"Kuinka monta tarinaa mahtuu yhteen junavaunuun?

Totuushaasteen kirjoittajan uusi hyvän mielen romaani, joka liikuttaa, naurattaa ja ihastuttaa!

Joka arkiaamu kello 8.05 Iona Iverson nousee samalta laiturilta samaan junaan. Joka aamu hän näkee junassa samat kanssamatkustajat ja huvittaa itseään arvailemalla heidän taustojaan, hän on jopa antanut jokaiselle lempinimen. Mutta sanaakaan he eivät ole vaihtaneet, tietenkään, eihän kukaan puhu junassa ventovieraille. Eräänä aamuna työmatkalaisten rauha rikkoutuu, kun yksi heistä on tukehtua viinirypäleeseen. Tapahtuma laukaisee ketjureaktion ja yhdistää monenkirjavan joukon ihmisiä. Onko heillä kenties muutakin yhteistä kuin sama työmatka?" (WSOY)

Oma arvio:

Jos ihmettelet, miksi blogiini tänä vuonna tupsahtelee välillä myös aikuisille suunnattua kirjallisuutta, selitys on tässä: olen päättänyt ottaa tänne valikoidusti minulle viime aikoina hyvin tärkeäksi muodostuneen genren edustajia, eli aikuisten romantiikka- ja viihdekirjallisuutta. Haluan nostaa kyseistä genreä omaan arvoonsa, ihan kuten YA-kirjojakin. Ja lisäksi siksi, koska rakastan niitä. 

Kuuntelin viime vuonna Clare Pooleyn Totuushaasteen enkä ollut ihan vimpan päälle innostunut, vaikka ihan mukava hyvän mielen kirja se olikin. Niin on myös tämä Joka päivä laiturilla 5, joka  ei ole varsinainen pakko-lukea-loppuun-nyt-heti-lukusukkula, mutta oikein viihdyttävä ja mukava kirja. Ja tällaisia mukavia kirjoja kaipaan enemmän.

Kirjassa on viisi näkökulmahenkilöä, jotka ovat kaikki hyvin erilaisia. Kaikkia heitä yhdistää sama lontoolainen junalinja Hampton Courtista London Waterloon asemalle. Alussa he eivät tunne lainkaan toisiaan, mutta erilaisten sattumusten kautta hitsautuvat tiiviiksi viisikoksi.

Iona on 57-vuotias nainen, joka herättää huomiota junassa niin ulkoisella olemuksellaan kuin vakiintuneilla tavoillaan: joka päivä hänellä on mukanaan ranskanbuldogginsa Lulu sekä teekattaus aamupäivälle, kuin myös gin tonic -drinkki kotimatkaa varten. Iona pitää ihmissuhdeneuvontapalstaa lehdessä, jossa kaikki muut työntekijät ovat nuoria ja trendikkäitä, ja viime aikoina Iona on kokenut, ettei hänen työtään enää arvosteta kuten ennen. Muut työntekijät tekevät pilkkaa hänestä ja pitävät häntä avoimesti vanhanaikaisena.

Sanjay on nuori sairaanhoitaja, joka on rakastunut samassa vaunussa matkustavaan Emmieen. Ujo Sanjay ei uskalla tehdä aloitetta, vaikka yrittää miettiä valmiiksi sopivat keskustelunavaukset esimerkiksi junassa Emmien lukemaan kirjaan liittyen. Sanjayn yli-innokas äiti yrittää naittaa tätä milloin kenellekin ystäviensä tyttärille ja hössöttää muutenkin Sanjayn mielestä liikaa. Vaikka Sanjay rakastaa työtään, hän on viime aikoina saanut paniikkikohtauksia ja kokenut ahdistusta henkisesti raskaassa työssään. 

Miten ironista että Sanjay, joka sairaalassa jutteli sujuvasti kaikkien kanssa ja jonka sanottiin tekevän tuntemattomista ystäviä nopeammin kuin automaatista haki kupin teetä, ei Emmien seurassa saanut sanaa suustaan. (s. 126)

Emmie on nähnyt komean Sanjayn junassa, mutta on täysin tulevan kihlattunsa Tobyn lumoissa. Kaikki Tobyn kanssa on täydellistä: tämä on hyvin järjestelmällinen ja suunnitelmallinen mies, joka pitää kaikki ohjat käsissään ja palvoo Emmietä. Emmie työskentelee mainostoimistossa, ja kaipaisi joskus hieman merkityksellisempää työtä kuin hammastahnamainoksen suunnittelua. Lisäksi hän ei ole uskaltanut kertoa kenellekään, että saa kamalia viestejä tuntemattomasta numerosta.

OLET OLEVINASI NIIN FIKSU, MUTTA ME KAIKKI TIEDÄMME, ETTÄ OLET PELKKÄ TEESKENTELIJÄ. (s. 79)

Piers on tyylikäs liikemies, joka kulkee puku päällä töihin ja tekee junamatkat töitä kannettavallaan. Kerran hän meinaa tukehtua rypäleeseen työmatkallaan, mutta onneksi neuvokkaat Iona ja Emmie huomaavat tilanteen ja sairaanhoitaja Sanjay saapuu hätiin heimlich-otteineen. Toisena aamuna nuori tyttö oksentaa hänen läppärilleen, ja Piers saa moitteet Iona-rouvalta sättiessään tyttöä. Pikku hiljaa Piers alkaa tutustua junaystäviinsä ja lopulta he saavat myös tietoon hänen salaisuutensa, jota hän on pimittänyt myös arvonsa tuntevalta Candida-vaimoltaan.

Ja sitten siinä oli vielä yksi ylellisyys johon ei olisi varaa, jos vaihtaisi ammattia: hänen vaimonsa. (s. 61)

Martha on 15-vuotias tyttö, juuri se, joka hermostuksissaan oksentaa Piersin läppärille eräänä aamuna. Marthaa ahdistaa kouluun meno, sillä muut kiusaavat häntä eräästä hyvin nolosta ja intiimistä kuvasta, joka lähti leviämään koko koululle. Junaystäviensä kannustamana Martha hakee koulun näytelmään, jotta saisi kiusaajien huomion kiinnitettyä johonkin muuhun. Heidän avullaan Martha saa pääroolin ja apua vuorosanojen opetteluun. 

Joka päivä laiturilla 5 esittelee viisi hyvin erilaista ihmistä, jotka yhdistävät lopulta voimansa ja auttavat toisiaan tavalla tai toisella. Se on tarina ystävyydestä, välittämisestä, auttamisesta ja salaisuuksista. Mitään mullistavaa tässä kirjassa ei ole, mutta se jättää hyvän mielen ja uskon ihmisyyteen. Muutamia hyvin liikuttaviakin kohtia tässä on, vaikka muuten tyyli on hyvin kevyt ja huoleton, hauskakin. Mukana on  tärkeitä teemoja, kuten ikärasismi, yksityisyyden suoja, läheisen sairastuminen muistisairauteen, paniikkikohtaukset, manipuloiva suhde sekä irtisanomisen tuoma häpeä. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Miles Morales - Spider-man: Jason Reynolds.

 Miles Morales - Spider-man: Jason Reynolds. Suomentanut Antti Hulkkonen. Tammi 2022.

Englanninkielinen alkuteos: Miles Morales, Spider-man. Kansi: Antti Hulkkonen

"Miles Morales on tavallinen Brooklynissä asuva, puertoricolaistaustainen 16-vuotias teini – ja hän sattuu olemaan myös Spider-Man. Kirjan keskiössä on Miles, hänen jokapäiväinen elämänsä ja identiteettinsä: ystävä- ja perhesuhteet, ongelmat koulussa, öisin valvottavat painajaiset ja hänen supersankarikykynsä – onko niitä edes tarkoitettu hänen kaltaiselleen henkilölle? Ennen pitkää hänen pitää alkaa luottamaan superkykyynsä ja käyttää voimiaan pysäyttääkseen koko yhteisöä uhkaavan vaaran." (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Marvel-supersankareista on totuttu näkemään kirjoja lähinnä lapsille ja alakoululaisille. Niinpä kiinnostukseni heräsi, kun näin tämän uuden sukupolven hämähäkkimies Miles Moralesesta kertovan, nuorille suunnatun kirjan. (Näitä Marvel Press Novel Series -sarjaan kuuluvia romaaneja on ilmestynyt englanniksi jo melkoinen määrä.) Kirjan kirjoittajalta Jason Reynoldsilta ilmestyi suomeksi vuonna 2021 vaikuttava nuorten aikuisten säeromaani Minuutin mittainen ikuisuus. Minulla jostain syystä venyi tämän Miles Morales -kirjan lukeminen, vaikka eihän tämä huono tai tylsä ollut. En vain aluksi päässyt kunnolla vauhtiin, ja kirja jämähti yöpöydälleni useaksi kuukaudeksi. Onneksi luin loppuun, sillä tämä oli varsin mukiinmenevä supersankarikirja.

Miles Morales on puertoricolaistaustainen 16-vuotias nuori mies, joka käy Brooklynissä lukiota, jakaa asuntolahuoneensa pelaamista rakastavan Ganken kanssa ja kantaa suurta salaisuutta. Hän on saanut kohtalokkaan pureman radioaktiiviselta hämähäkiltä ja on siksi supervoimilla varustettu Spider-man. Koulussa hän on vain tavallinen ruskea poika, joka salaa haaveilee santelipuun tuoksuisesta, Alicia-nimisestä runotytöstä, jolle ei kuitenkaan koskaan tunnu saavan sanotuksi mitään järkevää.

NIMETÖN

En tiedä, kirjoitetaanko enää rakkauskirjeitä,

ja jos tämä on sellainen, kerron siinä kuitenkin vain, 

että tunsin heti, saman tien, santelipuun tuoksun. (s. 84)

Milesin pahamaineinen Aaron-setä on kuollut kolme vuotta sitten. Milesin isä on itsekin nuoruudessaan tehnyt hölmöyksiä, mutta toisin kuin veljensä, on hän tullut järkiinsä ja siirtynyt kaidalle polulle. Siksi Milesin vanhemmat eivät katsoneet hyvällä silmällä sitä, kun Miles vietti aikaansa setänsä kanssa vielä silloin, kun tämä oli elossa. Itse asiassa he eivät tienneet, kuinka paljon Miles olikaan tekemisissä Aaronin kanssa. He eivät myöskään tiedä, että Aaron-setä kuoli puolustaessaan Milesiä.

Kirjan alussa Milesin vanhemmat läksyttävät poikaansa, koska ovat saaneet jälleen kerran viestiä koulusta: Miles on lähtenyt jälleen kerran luokasta kesken oppitunnin. Miles ei kuitenkaan pysty vastustamaan hämähäkkivaistoaan, ja lisäksi hänellä on tullut erityisen voimakasta pahoinvointia lehtori Chamberlainin tunneilla.

Hänen päässään surisi.

Voi ei. Ei taas. (s. 67)

Lehtori Chamberlain tuntuu ottaneen Milesin silmätikukseen. Lisäksi tämä alkaa esittää tunneilla hyvin rasistisia mielipiteitään, kuten esimerkiksi puolustelee orjuutta, ja saa tietysti oppilaat hämmentyneiksi ja pöyristyneiksi. Erityisesti ruskeat oppilaat, kuten Alicia ja Miles eivät voi hyväksyä kuulemaansa. Chamberlainin käytös muuttuu koko ajan rasistisemmaksi ja oudommaksi. Lisäksi Milesin pahoinvointikohtaukset vain pahenevat.

Spider-manilla riittää töitä, muun muassa kun katujengit varastelee merkkikenkiä suoraan ihmisten jaloista kaduilla. Milesin myyntivuorolla joku käy pöllimässä kampuksen marketista satsin tölkkinakkeja, joita juuri kukaan ei voi edes sietää. Syntipukiksi sälytetään tietysti Miles, joka on jättänyt kioskin hetkeksi vartioimatta, jotta voisi viedä Alicialle tekemänsä runon. Työ kaupassa oli tärkeä Milesille, sillä siitä saaduilla tuloilla hän pystyi kattamaan lukio-opintojaan. Miles alkaa tajuta, että jotain mätää on koulun sisällä, sillä hänen oudot kohtaukset eivät voi syntyä tyhjästä. Miles huomaa olevansa vaarassa, sillä joku ei tykkää hämähäkkimiehestä.

"Hämähäkkimies", vanhus lausui, ja hänen äänensä oli jäätävä ja hymynsä puistattava. "Et tunne minua, mutta minä tunnen sinut. Ja löydän sinut varmasti." (s. 174)

Eihän tämä ollut lainkaan mikään tyhjäpäinen supersankarikirja. Hyvin etenevän juonen lisäksi siihen on ujutettu rasismiteemaa, hiukan romantiikkaa sekaan, Milesin ja Gankesin hulvattomia pelailusessioita ja rikosmysteerin selvittelyä. Miles Morales ei ole mikään itsevarma supersankari, vaan siviilielämässään hiukan epävarma nuori. Silti häneltä löytyy yllättävää rohkeutta vastustaa mielivaltaista opettajaansa ja lopulta lähestyä ihailemaansa tyttöä, vaikka hän mokaileekin tämän edessä useaan kertaan. Samalla mukaan ujuttautuu Milesin puertoricolaisperheensä arkea.

Minä pidin tästä, kunhan pääsin alussa vauhtiin. Voisin hyvin kuvitella vinkkaavani tätä ainakin seiskaluokkalaisille.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kisälli: Katinka Sarjanoja

 Kisälli: Katinka Sarjanoja. Voikukka kustannus 2023.

Kansi: Meri Mort

"Syntymälahjaksi voi saada kirouksen tai siunauksen ilman omaa syytään tai ansiotaan, ja Corde uskoo varmasti tietävänsä, kumpi hänen kohdalleen on osunut. Nuorten vartijakisällien aloittaessa koulutuksensa Cordelle ja hänen tovereilleen selviää, että heillä on vastassaan taikuudella luotu uhka, joka voi tuhota koko kaupungin.

"Teemme niin kuin ihmiset aina tekevät: Yritämme päästä eroon itse aiheuttamastamme ongelmasta keksimällä ratkaisun, joka on entistä tuhoisampi. Pelastusta ei ole.

Katinka Sarjanojan uusi YA-fantasiaromaani sijoittuu ympäristöongelmien runtelemaan maailmaan, jossa Corde-niminen päähenkilö joutuu vasten tahtoaan liittymään kisällinä vartijoiksi kutsuttuun soturijärjestöön. Vartijat suojelevat ihmisyhteisöjä pelottavilta taikuudella luoduilta olennoilta, mutta koulutuksensa aikana Corde joutuu pohtimaan, ovatko nämä olennot oikeasti niin pahoja ja epäinhimillisiä, kuin hänelle on väitetty, ja mikä oikeus vartijoilla on käydä niitä vastaan." (Voikukka kustannus)

Oma arvio:

Vaikuttavalla Meri Mortin taiteilemalla pöllömäisellä kannella varustettu Kisälli saa kunnian olla ensimmäinen vuonna 2023 lukemani YA-kirja. Kirjoitin postauksen jo aiemmin, mutta julkaisu ajastui kirjan varsinaiselle julkaisupäivälle. Kirja on Katinka Sarjanojan ensimmäinen nuorten aikuisten kirja. Häneltä on ilmestynyt aiemmin fantasiatrilogia Korpinlaulu. 

Kisälli alkaa lupaavan kiinnostavasti. Päähenkilö Corde on valmistumassa Teräksen ja Tulen yhteiskoulusta ystäviensä Amelan ja Lukan kanssa yhtä aikaa. Corde tietää, mitä se tarkoittaa: eroa ystävistä ja perheestä ehkä ikuisesti. Jokaisen paikka yhteiskunnassa on nimittäin määritetty tietynvärisellä neulalla jo syntymässä, ja Corden musta neula tarkoittaa sitä, että hänestä tulee vartijakokelas. Vartijat ovat pelättyjä, jotka näkyvät lähinnä erilaisissa tilausuukseissa mustissa kaavuissaan arvohenkilöiden vartijoina. Luka pääsee taas hopeisen neulansa ansiosta Johtajien akatemiaan. 

"Me unohdamme viimeisenä ne, joita olemme rakastaneet eniten" (s. 148)

Sitten päästään seuraamaan Corden ensimmäisiä päiviä Sepän pajan kisällikokelaana. Sepän paja on sisältä isompi kuin miltä se ulospäin näyttää, ja sen ovet avautuvat ja sulkeutuvat mielivaltaisesti. Myös Sepän pajalla on hyvin erikoista henkilökuntaa. Pajalla ollessaan kokelaat huomaavat, että heidän muistonsa muista ihmisistä ja entisestä elämästään alkavat hälvetä. Jotain taikuutta Sepän pajassa on. Corden lisäksi muita kokelaita ei ole kuin kaksi muuta: Errca ja Jamman. Kouluttajina toimivat komea Roland, upea Doreste ja julma Xanata. Kisällikokelaat kouluttautuvat suurta Valintakoetta varten, jossa heistä otetaan todella mittaa. Siellä he saavat sitten myös oman mestarinsa, joka jatkaa oman kisällinsä kouluttamista.

"Kuolema työhaastattelussa onkin juuri jotain sellaista, mitä olen uraltani toivonut." (s. 39)

Valintakokeeseen valmistautumisen lomassa kokelaat pääsevät myös tosi tehtäviin. Cordelle ja muille kokelaille tulee yllätyksenä, mitä kaikkea uhkia metsässä onkaan. Vartijoiden tehtävä ei siis olekaan pelkästään pönöttää senaattoreiden ja muiden turvamiehinä. Tätä ei tiedä kaupungissa asuvat ihmisetkään, ja asian on pysyttävä salassa.  Roland ja Corde alkavat harjoitella muutakin kuin taistelutaitoja, vaikka Corde ei saa silmiään irti myöskään upeasta Dorestesta, joka vierailee pajalla hiukan harvemmin. 

Vaikka kirjaa luonnehditaan fantasiaksi, siinä on mielestäni paljon dystopian piirteitä: Maailma on pahoin saastunut, eikä esimerkiksi luonnonvesissä voi enää uida. Luonnonvaraisia eläimiä ei enää ole. Kukaan ei siis enää myöskään syö lihaa. Kaikesta tuntuu olevan pulaa, niin juomavedestä kuin ruoastakin. 

Olin hyvin innoissani kirjan alkuasetelmasta, mutta innostukseni hieman hiipui juonen edetessä. Pidän kovasti kirjan dystopisista aineksista, yhteiskunnan rakenteesta ja ympäristön tilasta. Sitä puolta olisi saanut olla enemmän. Henkilöhahmoista en oikein saanut minkäänlaista otetta, ja Rolandin ja Corden suhteessa ei ollut kipinän kipinää. Olisin kaivannut jotain tuntemusten kuvausta heidän välilleen esimerkiksi heidän suudellessa. Corde ihailee Dorestea, mutta sitten ajautuu kuitenkin sekstailemaan Rolandin kanssa, koska tämä tuntuu hänestä järkevältä, ja sitten hän kuitenkin muistaa myös Lukan, jonka kohtaa myöhemmin uudelleen hämmentävässä yhteydessä. Henkilöhahmojen ulkonäön ja olemusten kuvausta olisin myös kaivannut kirjan alkumetreille.

"Osalla niistä on tarpeeksi ymmärrystä päässään pysyä kaukana meistä tai ainakin välttää taistelua, jos pystyvät. Osa on melko harmittomia, jos niitä ei ala tahallaan ärsyttämään. Mutta sitten on aina joukossa näitä, joiden mieli on vihan sumentama, joilla on pedon luonto ja ihmisen julmuus." (s. 72)

Metsässä piilevät vaarat eli taikuuden synnyttämät dryadit, eläimet ihmismäisillä piirteillä ja ihmisen tietoisuudella, eivät oikein vakuuttaneet minua. Toki ne tuovat toimivasti kirjan tarinaan esimerkkiä siitä, miten pieleen voi mennä ihmisten kokeilut jalostaa eläimiä ja puuttua muutenkin luonnon kiertokulkuun ja evoluutioon. Eläinten metsästys tuo myös moraalista pohdintaa kirjaan, koska etenkin Cordella on vaikeuksia niellä dryadien metsästystä. Kirja olisi toiminut mielestäni kuitenkin mainiosti ilman fantasiaelementtejä eli noita otuksia. En tiedä, ne olivat vain minulle liikaa.

Vartijoiden taistelu dryadeja vastaan toi minulle vahvasti mieleen Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan ja Varjometsästäjät-trilogian, jossa on samaan tapaan pitkiä taistelukohtauksia voimakkaiden, yliluonnollisten petojen kanssa. Vartijakoulutus Sepän pajalla taas tuo mieleeni lempidystopiani, Veronica Rothin Outolintu-trilogian. Dystopioita lukeneena lajityypille ominaista on lapsuudessa peritty ammatti tai muu asema yhteiskuntaluokassa, kuten tässäkin kirjassa se korostuu lapsena saatujen neulojen myötä. 

Kirjan juoni on sinänsä kiintoisa ja mukaansatempaava, mutta olisin kaivannut jotain lisää, että olisin innostunut kaikista kirjan tapahtumista ja päässyt syvemmin henkilöiden ja kirjan maailman sisään. Kirja loppuu hämmentävästi ja monikin asia jää kesken, joten aavistelen jatkoa olevan tulossa. Muuten aika moni asia jää vielä selitystä vaille. 

Arvosanani 3+

Kiitos kustantajalle ja kirjailijalle arvostelukappaleesta.

Kisälli muualla:

Risingshadow

Goodreads

Samantyylistä luettavaa:

Veronica Roth: Outolintu

Cassandra Clare: Varjojen kaupungit ja Varjometsästäjät