Runosunnuntai osa 12: Supersalanen tyttöpäiväkirja: Veera Milja

Supersalanen tyttöpäiväkirja: Veera Milja. Tammi 2022

Kansi: Bifu

"Suorapuheisia ja herkkävireisiä runoja tytöksi kasvamisesta.

Lavarunouden taituri näyttää, millaista on kasvaa tytöksi muiden katseen alla.

Supersalanen tyttöpäiväkirja on kurkistus esiteini-ikäisen tytön mieleen, kun ei vielä olla aikuisia muttei lapsiakaan. Televisiossa kaksoistornit romahtavat ja Irakin sota jylisee, mutta kotona omassa huoneessaan versovat uudet tunteet ja ajatukset. Kiihkeä ilo, painostava häpeä, mykistävä hämmennys. Jatkuva odotus, että tänään tapahtuu jotakin, ihan mitä vaan, mikä muuttaa kaiken." (Tammi)

Oma arvio:

Hupsista, onpas aikaa kulunut sitten viimeisimmän Runosunnuntai-postaukseni. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että otin Runosunnuntait käyttöön blogissani vuonna 2017 ja runopostauksia blogiini on tullut tähän mennessä kyseisen otsikon alle 11 (joista osa on tosin säeromaaneja, jotka aiemmin jotenkin mielsin enemmän runoudeksi.) Eli kovin tiuhaan en ole runoista kirjoittanut. Jos kiinnostuit, tästä linkistä pääset katsomaan kaikki Runosunnuntai-postaukseni.

kaikki sanoo mulle et puhu pelkkää totta puhu pelkkää totta

puhu pelkkää totta vaik sun ääni värisis

ja mä puhun pelkkää, tota,

ettei kaikki se mitä tässä on menis ihan vielä nurin (s. 18)

Veera Miljan Supersalanen tyttöpäiväkirja on nimensä mukaisesti päiväkirjamainen runoteos, jossa käydään läpi 13-vuotiaan tytön elämästä vuosi , alkaen syyskuusta vuonna 2000 ja päättyen WTC-torni-iskujen jälkeiseen myllerrykseen. Lopussa aikuiseksi kasvanut tyttö vielä puhuu. Runot ovat hyvin lavarunomaisia, onhan Veera Milja tunnettu lavarunouden puolella, ja ne kannattaa ehdottomasti lukea ääneen. Ainakin minulle tuli heti aloitettuani tunne, että nämä on luettava ääneen, ja niin tein.

Mun kaikkeus rajautuu naapurin orapihlaja-aitaan ja viemäriojaan

mun kaikkeus rajautuu salaisuuden terävään reunaan, tästä me ei

sitten juoruilla pitkin kyliä

karhuun jota en nähny koskaan mutta josta viikkotolkulla

välitunneilla puhuttiin (s. 55)

Kirjan tyttö häpeilee kotiaan, jossa vanhemmat riitelevät. Hän ei halua päästää ketään kotiinsa. Tutuksi on käynyt komero, johon tyttö menee pakoon riitoja. Hänellä on ystävä, Taru, jonka hän kuitenkin menettää valheillaan. Valheet vain tulevat ulos hänen suustaan kuin vahingossa, koska niillä on niin helppo peitellä totuutta. Pian Taru kuiskii hänestä muiden tyttöjen kanssa eikä tytöllä ole ketään. Kun WTC-torneihin isketään ja tytön elämä sortuu samalla. Runoteos päättyy siihen, kun aikuinen tyttö on matkustanut tornien raunioille ja toteaa, että kaikki meni kuitenkin hyvin.

Viimeistä kertaa kun me halattiin

mä taisin käyttää vaan yhtä kättä (s. 69)

Minusta Supersalanen tyttöpäiväkirja on oikein vaikuttava tarina ystävyydestä ja sen särkymisestä, yksinäisyydestä, häpeästä, siitä kun totuus on liian satuttavaa, ja siitä miten haurasta aikaa nuoren tytön elämä on, jos kukaan ei huomaa. Täytyy myöntää, etten tajunnut ihan kaikkea ensimmäisellä kerralla, vaan minun piti aina palata takaisin joihinkin kohtiin, jolloin oivalsin taas teoksesta jotain uutta.  Suosittelen tätä ehdottomasti vinkattavaksi yläkoululaisille ja toiselle asteelle. Tämä kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon, jos äidinkielen oppitunneilla käsitellään lavarunoutta.

Rakastan muuten Bifun suunnittelemaa kirjan räväkänpinkkiä kantta, joka sopii kirjan teemoihin kuin nakutettu.

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

-

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

Seinäjoen kaupunginkirjasto: 19: Kirjassa ollaan mielikuvitusmaailmassa