Elokuussa minä kuolen: Anne Leinonen. Haamu 2022
Mutta sitä ennen on kesä. On hyvästeltävä kaikki rakkaat. Heitä ei tosin ole monta.
Kuoleman odotus keskeytyy, kun naapuriin muuttaa salaperäinen Mia, joka vie Alman seikkailuille kotipihan perukoille Juurankojen maahan. Alma löytää toisenkin ystävän, Kuuran. Tietenkin asiat alkavat muuttua kiinnostaviksi juuri, kun Alman pitäisi kuolla. Miten tyypillistä.
Mutta jokin paha on liikkeellä, eikä se aio pysyä maan alla. Alman on voitettava pelkonsa, jotta hän voi pelastaa ystävänsä, joita on äkkiä jonoksi asti."(Haamu)
Oma arvio:
Viime aikoina nuortenkirjoissa on vahvana teemana kuolleet ja kuolema. Mainittakoon esimerkiksi Sini Helmisen Lujaverinen-sarja, jossa päähenkilö näkee kuolleita ja asuu hautaustoimistoa pyörittävän enonsa luona, tai Thomas Aidenin Hautausmaan pojat, jossa kuolleet ovat myös hyvin vahvasti tarinassa mukana. Mintie Dasin viime vuonna ilmestyneessä Kuolleetkin ghostaa -romaanissa nähdään myös kuolleiden henkiä. Lisään listaan vielä J.S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä. Nyt Anne Leinosen uusin kirja, jonka nimessäkin mainitaan reteästi kuolema, ilmestyi juuri kohderyhmänään varhaisnuoret kauhun ja fantasian ystävät. Elokuussa minä kuolen ei vaikuta nimensä perusteella hilpeimmältä mahdolliselta kirjalta.
Tämä on minun viimeinen kesäni.
Ylläni on kirous.
Elokuussa minä kuolen. (s.8)
Kirja alkaa hautajaisilla, jossa surraan juuri kuutosluokkansa päättäneen Alman rakkaan mummon, Baban kuolemaa. Samalla tyttö ilmoittaa reteästi, että tietää kuolevansa elokuussa, koska mummonsa antamat helmet ovat kirotut ja siirtäneet näin kirouksen Almaan. Alma tietää, että kirotut helmet olivat myös baban kuoleman syynä. Helmien lukumäärä määrittää sen, kuinka monta elinpäivää on jäljellä. Almalla niitä on enää 58, koska mummo käytti helmien elinpäivästä osan. Tässä on minusta nyt hieman epäloogisuutta, tai sitten en oikein ymmärtänyt oikein: jos kirottujen helmien määrä määrittää elinpäivät, miksi mummo kuoli kesken kaiken, koska helmiä on yhteensä 216?
- Mummi piti helmiä kaulassaan. Ja sai kurkkusyövän. Ne kantavat kirousta! (s.86)
Alma on melko yksinäinen lapsi: hänellä ei ole sisaruksia eikä tunnu olevan hirveänä ystäviäkään. Erikoinen Velieno vierailee heillä säännöllisesti, mutta muuten he elelevät talossaan aika lailla kolmistaan, Alma ja vanhemmat. Nyt kesäloman alussa Alma on melko paljon yksin, koska vanhemmat ovat töissä. Onnekseen eräänä päivänä Alma näkee naapurin kauan tyhjänä olleen talon pihassa kalpean, laihan tytön pyörätuolissaan ja tutustuu tähän. Syöpää sairastava Mia kertoo pian Almalle, että hän tietää, miten päästään hyvin erikoiseen paikkaan, Juurankomaahan. Niinpä Alma lähtee Mian kanssa jännittävälle seikkailulle maahan, joka näyttää hyvin samanlaiselta kuin oikea maailma, mutta jokin siellä on kuitenkin vinksallaan. Pian Alma tulee huomaamaan, etteivät retket Juurankomaahan ole kovin turvallisia. Mia haluaa kuitenkin jostain syystä sinne vaaroja kaihtamatta.
Emme ole mitään velkaa Juurankomaalle. Jos se on liian vaarallinen, meidän ei tarvitse mennä sinne. (s. 114)
Alma saa elämäänsä lisää uusia ihmisiä, kun Velieno (tämä rasittava nimi on yhdistelmä Veli-etunimestä ja sukulaisuussuhteesta) tuo näytille uuden naisystävänsä ja tämän tyttären, Kuuran. Alussa Alma ei voi sietää Kuuraa, mutta pikku hiljaa he tutustuvat toisiinsa. Kuura ei ole ihan niin kuin kaikki tytöt, ja kirjan lopussa hän hiukan avaa Almalle omaa hämmennystään omasta itsestään. Asiaa ei käsitellä kuitenkaan sen perusteellisemmin, mikä mielestäni riittääkin kohderyhmä huomioiden. Kiva, että tarinaan on saatu mukaan sateenkaarevuutta hyvin luontevasti.
- Minusta tuntuu, että minä en ole minä. Olen, mutta en ole sitten kuitenkaan. Tiedätkö? (s. 154)
Samalla kun Alma viettää viimeistä kesäänsä uusien ystäviensä ja perheensä kanssa, hän yrittää selvittää helmien kirousta. Löytyisikö vastaus kaikkeen Juurankomaasta? Kuka on pelottava Rappeuttaja, jota heidän pitää varoa?
Elokuussa minä kuolen on ihan mukavan seikkailullinen kirja, jossa yhdistyy fantasian ja kauhun elementit. Tarinaan on sekoitettu myös hiukan suomalaista kansanperinnettä, jota Baba on opettanut Almalle. Kuitenkin muutamat epäselväksi jääneet asiat tai epäloogisuudet haittasivat minua. Esimerkiksi Mian tapaus jäi jotenkin epäselväksi. Odotin jotenkin koko ajan, että hänestä paljastuisi jotain käänteentekevää. Toki hänen kohtalonsa on kovin yllätyksellinen.
Kirjan käänteismaailmassa on minusta hiukan samaa kuin Neil Gaimanin Coraline varjojen talossa -kirjassa ja siitä tehdyssä animaatioelokuvassa. Kirjan alkuasetelma, jossa 12-vuotias tyttö kertoo olevansa kirottu, tuo myös hyvin vahvasti mieleen Potterit ja Nevermoor-sarjan. Onneksi Almalla on kuitenkin molemmat vanhemmat elossa, sillä välillä alkaa jo tuntua turhan toisteiselta asetelma, jossa päähenkilölapsi on orpo.
Kirjaa suosittelisin noin 11-13-vuotiaille kauhun ja fantasian ystäville.
Arvosanani 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:
Booklist Queen: Speculative fiction
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: