Tuhkataivas: Kati-Annika Ansas. Oppian 2021
"Tuhkataivas on ajankohtainen nuortenkirja, joka kertoo suljetulle osastolle päätyvästä 16-vuotiaasta Evelinasta. Kati-Annika Ansaksen esikoisromaani on kasvutarina, jossa päähenkilö oppii, että elämä on arvokasta, eikä kuolema ole tavoittelemisen arvoinen asia.
Kirjassa käsitellään sosiaalista mediaa, mielenterveyttä, groomingia, ystävyyttä sekä rakkautta koskettavasti ja kaunistelematta."(Oppian)
Oma arvio:
Viime aikoina mielenterveys on ollut aika usein nuortenkirjojen teemana, ja otinkin mielelläni Tuhkataivaan arvostelukappaleen vastaan, kun kirjailija sitä minulle tarjosi.
Kirjan tapahtumat alkavat siitä, kun Evelina on saapunut äitinsä saattamana ambulanssilla suljetulle osastolle. Alussa ei kerrota tarkemmin eikä selitellä sitä, mitkä tapahtumat ajoivat heidät tähän, muuta kuin että lääkärin lähetteessä on psykoosiepäily. Evelinan äiti on epävarma ja tulee katumapäälle, kun tajuaa, kuinka tiukasti kontrolloituun hoitoon hänen tyttärensä joutuu. Lukija ei voi vielä tietää sitä, kuinka vakava tilanne hänet ajoi pyytämään apua tyttärelleen. Lääkäri on kuitenkin vankkumaton päätöksessään; Evelinan on jäätävä tarkkailtavaksi.
Suljin silmäni. En kunnolla enää muistanut, mitä kaikkea oli tapahtunut. Jälkeenpäin oli aina vaikea palauttaa mieleensä niitä hetkiä, kun oli viiltänyt. Kuvat olivat unenomaisia, sekavia, ja koko ilta repaleinen kuin iankaikkisen vanha kankaan pala, joka oli niin ohut ja hauras, että pelkkä koskettaminen sai sen hajoamaan. (s. 87)
Tästä lähtien seurataan Evelinan sopeutumista suljetulle, jossa ylityöllistetyt ja väsähtäneet hoitajat kyttäävät syömishäiriöitä sairastavien potilaiden annoksia ja sitä, että ne tulevat syödyksi. Evelina on tottunut satuttamaan itseään viiltelemällä ahdistuksen käytyä suureksi, mutta osastolla on lähes mahdoton saada mitään terävää käsiinsä. Itsetuhoiset potilaat ovat kuitenkin yllättävän kekseliäitä; aina välillä löytyy jostakin terotin tai CD-levy. Toisella on ahmimisongelma, ja toinen taas ei saa palaakaan nielemättä ilman kyyneleitä silmissään. Evelinan ongelmat tuntuvat olevan eettisiä: hän on vakaasti päättänyt olla vegaani, mutta osastolla ei tunnuta ottavan vakavasti hänen ruokavaliotaan vaan kytätään vain syömättömyyttä. Mihinkään lakiin ei taida olla kirjattu, että vegaanin on saatava vegaaniruokaa? Toisaalta Evelina on verhonnut syömisongelmansa vegaaniuden ja gluteenittomuuden verhon taakse.
Mikä Evelinaa sitten ahdistaa niin paljon, ettei hän saa syödyksi ja haluaa viillellä päänsisäisen kivun pois? Hänellä on salaisuus, josta hän ei ole puhunut kenellekään. Tuo salaisuus on aikuinen mies nimeltä Juri, joka on ahdistellut tyttöä jo jonkin aikaa uhkaavilla viesteillään, joissa hän vaatii Eveliinaa lähettämään hänelle tuhmia kuvia ja videoita, tai muuten tämä uhkaa näyttää Evelinan äidille hänen aiemmin lähettämänsä kuvat. Kaikki alkoi tavallisella viestittelyllä, kuten kenen tahansa pojan kanssa, mutta eihän Evelina voinut arvata olevansa tekemissä groomaajan kanssa. Häntä hävettää, pelottaa, ahdistaa ja turhauttaa yhtä aikaa se, miten hän saattoi olla niin helposti huijattavissa. Hän ei voisi ikinä kertoa kenellekään!
Lopulta olin suostunut painostukseen. Vaikka en olisi halunnut. Vaikka tiesin ettei niin pitäisi tehdä. Tiesin kyllä. Yläasteella meillä oli koulussa käynyt kaksi poliisia puhumassa. Olin saanut mediakasvatusta. Olin seurannut uutisia. Olin perillä asioista, tiesin riskit, ja suostuin silti. (s. 70)
Evelinaa surettaa myös se, ettei hänen isänsä tunnu välittävän hänestä. Isän ja äidin erosta on jo vuosia, mutta Evelinasta tuntuu, ettei hänen äitinsä ole toipunut tästä vieläkään. Miten isä saattoi jättää heidät ja perustaa uuden perheen, josta tuntuu välittävän nyt paljon enemmän...
- Mun Suomi-Eve-sanakirjasta taitaa puuttua kokonaan onnen määritelmä. (s. 145)
Evelina ei ole Jukan ja Saaran biologinen lapsi. Lukuisat pettymykset ja tuskallinen keskenmeno jättivät jäljen heidän parisuhteeseensa, ja kun vuosien odottelun jälkeen he saivat viimein Evelinan käsivarsilleen, oli avioliitto jo melko särkynyt. Vaikka Tuhkataivas on nuortenkirja, siinä on tuotu hienosti mukaan myös Saara-äidin näkökulmaa ja tuntemuksia siitä neuvottomuudesta, kun oma lapsi oireilee psyykkisesti. Saara käy läpi itsesyytökset, raivon, epätoivon, masennuksen. Jukan käytös hänen kuultua Evelinasta on raivostuttavaa kenen tahansa mielestä.
- Tota, saanko mä kysyä, että miten täältä pääsee nopeiten pois? Tämä on ihan kamala paikka.
- Teeskentelemällä. Mä en ainakaan ole tullut tänne parantumaan. (s. 85)
Evelina tutustuu osastolla ollessaan vakavasta ahmimishäiriöstä kärsivään tyttöön, Bellaan, jonka tämä heti tunnistaa somesta tutuksi GuzzleGirliksi. Muut osaston tyypit jäävät vieraammaksi: kaljupäinen tyttö huorittelee Evelinaa joka ikinen päivä ruokalassa, sinitukkainen tyttö, Rafael eli Raksu yrittää syödä väen vängällä ja puhelias Tarmo ilmaisee ääneen ihastustaan Evelinaan tuon tuostakin. Hoitajista Annukka tulee tutuimmaksi. Hän ilmaisee oman inhimillisyytensä tuskastelemalla välillä sellaisia asioita ääneen potilaiden kuullen, mitä ei ihan ehkä varmaan saisi tai kannattaisi. Hän tuntuu olevan loppuun ajettu. Kirjailija arvatenkin haluaa ottaa jollain tavalla kantaa hoitajien henkilöstötilanteeseen Annukan henkilöhahmon kautta, on villi arvaukseni.
Tuhkataivas on hyvin valaiseva ja realistisen oloinen kuvaus suljetusta osastosta ja nuoren tuntemuksista siellä. Evelina ja Saara-äiti tulivat tuntemuksineen hyvin lähelle lukijaa, kun taas muut henkilöhahmot jäivät etäisiksi. Olisin kaivannut mukaan ehkä vielä Jukka-isän näkökantaa sekä tuonut esille vielä enemmän Raksun ja Evelinan lähentymistä, joka jäi nyt harmillisesti ihan loppumetreille. Tarmon roolia tarinassa hiukan myös ihmettelen, sillä alussa hän tulee hyvin esille, esittäytyy Evelinalle tämän saapuessa osastolle, mutta sitten hän jää sivuun koko tarinassa muutamaa repliikkiä lukuunottamatta. Ymmärrän toki, että Bellan ja Evelinan ystävystymiselle on haluttu antaa tarinassa enemmän tilaa. Jotenkin vain hänen ensiesiintymisensä kirjassa antoi ymmärtää hänen olevan mukana tarinassa enemmänkin.
Myös sosiaalinen media on ajan mukaisesti isossa osassa tarinaa; siitähän koko Juri-jupakkakin on saanut alkunsa. Evelina on julkaissut käyttäjänimellä Kookosvesi viiltelyvideoita, ja samalla päässyt mukaan yhteisöön, jossa muut psyykkisesti oireilevat nuoret jakavat ja ihannoivat omia oireilujaan. Sitä kautta myös Juri löysi Evelinan.
Saanko pliis alastonkuvan, mä haluaisin
katsella sua, nähdä sut ihan kokonaan? (s.91)
Evelinan viha äitiään kohtaan on hyvin voimakasta, vaikka sen kuitenkin ymmärtää, mistä se kumpuaa. Minusta on hyvä ratkaisu, että myös Saara pääsee tässä kirjassa ääneen, mutta ei kuitenkaan valtaa liikaa alaa. Tämä on kuitenkin Evelinan tarina. Kirja ei kuohuttanut minua tunnetasolla niin paljon kuin olisin toivonut, mutta luin sen kuitenkin mielenkiinnolla. Enemmän olisin nauttinut, jos kirjasta ei olisi paistanut paikoin alleviivailut läpi. Ansas kirjoittaa hyvin selkeästi ja konstailemattomasti. En välttämättä suosittelisi kirjaa psyykkisistä oireista kärsiville nuorille mahdollisten triggereiden takia, mutta kaikille, jotka ovat kiinnostuneet mielenterveysteemaisista romaaneista, tämä on valaiseva lukupaketti. Evelinan tarina antaa kaikessa karmeudessaan toivoa ja aihe on todella tärkeä.
Arvosanani on 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kirjailijalle ja kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: