Again again: E. Lockhart. Delacorte Press 2020.
"This twisty novel from the New York Times bestselling author of We Were Liars and Genuine Fraud asks: What if there were infinite universes and infinite ways to fall in love?
If you could live your life again, what would you do differently?
After
a near-fatal family catastrophe and an unexpected romantic upheaval,
Adelaide Buchwald finds herself catapulted into a summer of wild
possibility, during which she will fall in and out of love a thousand
times–while finally confronting the secrets she keeps, her ideas about
love, and the weird grandiosity of the human mind.
A raw, funny
story that will surprise you over and over, Again Again gives us an
indelible heroine grappling with the terrible and wonderful problem of
loving other people."(Delacorte Press)
Oma arvio:
Kuuntelin tässä taannoin ihan sattumalta E. Lockhartin äänikirjan We were liars ja mykistyin täysin, kuinka hienosti kirjoitettu se oli. Kirjasta oli hankala sanoa, oliko se jännäri, mysteeri, rakkausromaani vai nimenomaan kaikkea sitä yhdistettynä erittäin kauniin pohdiskelevalla kerronnalla, jota oli kuin unenomaista kuunnella äänikirjana. Nythän kyseisestä kirjasta julkaistaan ihan näillä näppäimillä suomennos Me olimme valehtelijoita, jonka olen jo tilannut omaan kirjahyllyyni.
Jotain tätä samaa mystistä, surumielistä tunnelmaa pitää sisällään myös tämä kirja, jossa on hauskasti leikitelty rinnakkaismaailmoilla. Varsinainen aikamatkailukirja tämä ei ole, mutta totuttua rakennetta rikkoo vaihtoehtoiset tarinalinjat, joita saattaa olla tapauksesta riippuen yksi tai jopa viisi. Nämä on erotettu varsinaisesta tarinalinjasta lihavoidulla fontilla. Idea vaihtoehtoisista universumeista, joissa sama asia tapahtuu eri lailla, tuo mieleeni yhden lempi-YA-kirjani, Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää.
To Adelaide, the boy was a promise. He promised her that
happiness could still exist,
could still be hers.(s. 12)
Adelaide Buchwald ulkoiluttaa kesätöikseen lukionsa opettajien koiria, kun hän törmää heti kirjan alussa todella söpöön poikaan. Tämä ulkoiluttaa Sunny Kaspian-Leen B-Day-nimistä koiraa, opettajan, joka on määrännyt Adelaiden tekemään kesätehtävän päästäkseen kurssista läpi. Jack ja Adelaide tutustuvat ja Adelaide insta-rakastuu silmittömästi hassusti kävelevään tummahiuksiseen komistukseen. Adelaide on päättänyt nimittäin unohtaa surunsa: surun siitä, että hänen pikkuveljensä on huumeaddikti ja että Mikey Double L. jätti hänet kesän alussa ja väitti, etteivät he kumpikaan olleet koskaan toisiinsa rakastuneita.
This kiss will
make him change his mind. It'll
make him feel
what I know he used to feel. (s. 82)
Itse asiassa Adelaide tietää Jackin entuudestaan. He ovat tavanneet pari vuotta sitten bileissä, jossa Jack on antanut tytölle runon. Jack ei kuitenkaan muista tapahtunutta, sillä hänellä on tapana jaella runojaan paperilapuilla monille ihmisille. Adelaide haluaisi kuitenkin uskoa olevansa todella erityinen. Hänellä on yhä runo lompakossaan.
Cerulean dress and
wide eyes, like a lion.
A raging wave of disobedient hair.
She contains
contradictions. (s.11)
Välillä Adelaide ei kuule Jackista viikkoihin, välillä he taas tapaavat milloin missäkin, suutelevat pari kertaa ja käyvät muun muassa uimassa yhdessä. Silti Jack tuntuu etäiseltä. Adelaiden ystävä ja entinen kämppis Stacey varoittelee häntä ja väittää tämän rakastavan yhä Mikeytä. Aikaa on kulunut niin vähän. Mikey sotkee Adelaiden ajatuksia viestittämällä tälle.
SHALL WE PRETEND I
AM NOT A NARCOTICS
ADDICT?
SHALL WE PRETEND
YOU ARE NOT
WORRIED I WILL
CORRUPT THE
WHOLESOME MEMBERS
OF YOUR SPORTY
TEAM? (s. 167)
Adelaiden suurin varjo pään päällä on kuitenkin hänen toipuva addiktiveljensä Toby. Hänen huumeriippuvuutensa ja sen vaikutus koko perheeseen on rikkonut hänet. Kirjassa kuvataan hyvin koskettavasti niitä tunteita, joita Adelaide on käynyt läpi siitä saakka, kun hänen veljensä jäi huumekoukkuun, kuinka hän joutui vieroitukseen, kuinka hänen perheensä piti jakautua kahtia sen takia, kuinka hän pettyi Tobyn retkahduksiin ja kuinka satuttavaa oli huomata oman veljensä olevan kuin ontto kuori, jota ei enää kiinnostanut samat asiat ja joka ei vastannut Adelaiden kirjeisiin. Adelaide löysi myös kerran veljensä kylppäristä tuupertuneena yliannostukseen, mutta tässä universumissa ensiapu saapui ajoissa paikalle ja Toby jäi henkiin. Jossain toisessa universumissa Toby ei selvinnyt.Sisarusten viestittelyt ovat liikuttavaa luettavaa.
People befriend me because
they think I'm
happy. I'm not even sure why they think I'm
happy, but they do. I get distracted, and
I laugh, and
I turn something on in myself that makes me, maybe, fun
to be with.
Ans I'm just - I want you to know up front that I'm
false advertising. (s. 97)
Adelaide onkin tottunut peittämään surunsa ja esittämään kaikille onnellista, ihastuttavaa persoonaa. Sellaiseksi Mikeykin luuli häntä, sillä Adelaide ei koskaan kertonut tälle Tobysta. Hän ei myöskään kerro kenellekään opiskeluvaikeuksistaan ja siitä, että jos hän reputtaa Sunny Kaspian-Leen kurssin, hän ei välttämättä pääse jatkamaan seniorivuoden lukio-opintojaan Alabasterin sisäoppilaitoksessa, vaan joutuisi palaamaan Baltimoreen äidin ja Tobyn luokse julkiseen kouluun. Jackille Adelaide on päättänyt olla valehtelematta.
That sentence was on repeat in her skull: My little brother is an addict. (s. 113)
Again again on yllättävä, kaihoisa ja koskettava. Juuri kun luulen, että asiat ovat menneet, niin kuin ne nyt kerrotaan menevän, kirja tarjoaa vielä yhden vaihtoehtoisen universumin ja tapahtumat vierivät ihan eri suuntaan. Pidän kovasti Lockhartin tyylistä kirjoittaa, mutta pelkään hänen kirjojen menettävän jotakin käännöksissä. Siispä minua hiukan jännittää, millainen lukukokemus Me olimme valehtelijoita on tulee olemaan (sain juuri korvanappiini tiedon, että kirjapaketti on tulossa minulle lähipäivinä!). Minua myös kovasti kiinnostaa hänen 2017 vuonna valmistunut YA-jännäri Genuine Fraud, josta oli vuosia sitten aie tehdä elokuvasovituskin, mutta hanke jäi ilmeisesti toteutumatta.
EllaBella came over and flopped on the ground. I love you, Adelaide.
Rabbit asked, Would you throw a stick for me?
So Adelaide threw a stick.
Pretzel asked, Could I have a dog treat. (s. 117)
Koiraystäville tämä kirja on myös varmasti mieluinen. Adelaide rakastaa hoitokoiriaan ja välillä hän kuvittelee koirien puheita heidän eleiden perusteella. Minä en välitä koirista, mutta Adelaiden koirarakkaus on ihan mukava lisä tarinaan.
Arvosanani 4,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Kuin viimeistä päivää: Lauren Oliver
Lisään kirjan Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia -haasteen kohtaan:
Kirja kirjoitettu muulla kuin äidinkielelläsi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: