Päivitys Viha jonka kylvät -sarjaan

 Luin Angie Thomasin Viha jonka kylvät -kirjan esiosan Betoniruusu. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni tästä ja aiemmasta osasta.

Vardari-trilogia: Siri Pettersen

Rautasusi: Siri Pettersen. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2021 (Vardari #1)

Norjankielinen alkuteos (2020): Jernulven (Vardari 1). Kansi ja kartat: Siri Pettersen

"Vangitseva pohjoinen mysteeri verestä, halusta ja riippuvuudesta.

Juva inhoaa verenlukijoita. Heitä ihaillaan ja ylistetään kyvyistään, mutta he ovat pelkkiä rahan- ja vallanjanoisia huijareita. Juva tietää tämän varsin hyvin, koska hän on syntynyt verenlukijoiden sukuun.

Kun Juvan perhettä uhkaavat vardarit, kammottavat olennot jotka eivät vanhene, hän sotkeutuu mukaan kamppailuun verenlukijoiden perinnöstä: synkästä salaisuudesta, joka kerran mullisti koko maailman - ja saattaa tehdä niin uudestaan. Selviytyäkseen Juvan on kohdattava lapsuusmuistonsa, jonka hän on yrittänyt unohtaa: hän on nähnyt paholaisen.

Rautasusi aloittaa itsenäisen Vardari-trilogian, joka sijoittuu samaan fantasiauniversumiin kuin palkintoja ja kansainvälistä ylistystä kahminut Korpinkehät-sarja" (Jalava) 

Voit katsoa kirjatrailerin tästä.

Oma arvio:

Olen jankuttanut parin viime vuoden ajan kyllästymisestäni ja pettymyksistäni fantasiaan. Olen jättänyt monia aloittamiani sarjoja kesken, muun muassa siksi, että keskittymiseni ei ole riittänyt monimutkaisiin fantasiamaailmoihin, mutta myös siksi, että niissä on toistunut usein samat lainalaisuudet. Olen silti odottanut tätä Siri Pettersenin uutta Vardari-trilogian avausosaa Rautasusi kuumeisesti. Rakastin kirjailijan Korpinkehät-trilogiaa, enkä ole lukenut sen veroista ennen enkä jälkeen. Vielä kun kuulin, että tämä uusi eeppinen sarja sijoittuu samaan fantasiauniversumiin kuin Korpinkehät, en voinut olla innostuneempi. Palauttaako Rautasusi jälleen uskoni ja intoni fantasiaan?

Juva ei tappanut susia rahasta eikä varsinkaan metsästämisen ilosta. Hän tappoi, koska hänen oli pakko. Koska maailma olisi ratkennut liitoksistaan, jos hän olisi lopettanut. (s. 24)

Kirjan päähenkilö, nuori nainen nimeltä Juva, on tarinan alussa vaarallisessa susijahdissa, joka valitettavasti menee pahasti pieleen erään osaamattoman tulokkaan takia, joka paljastuu vieläpä veritrokariksi. Nämä myyvät sudenverta niitä janoaville, vaikka metsästettyjen susien veri kuuluu ehdottomasti kiville. Juvan pisteliäs ja päämäärätietoinen luonne tulee heti alussa selväksi, kun hän antaa mielipiteensä moisesta tunaroinnista. Susijahti on Juvalle kaikki kaikessa, mutta kaikkein eniten hän haluaisi olla tukijansa Broddmarin mukana metsästämässä kaupungin susitautisia. Siihen sairastuvat ne, jotka ovat nauttineet saastuttavaa sudenverta huumaustarkoituksessa. Broddmar kuitenkin kieltäytyy jyrkästi ottamasta nuorta Juvaa niin vaaralliseen hommaan.

---Nuorin sisarista, punapukuinen, ymmärsi paholaisen olevan kaikkialla. Kaikissa sydämissä. Hän ei tehnyt mitään, ja jäi eloon. Siitä saakka verenlukijat ovat aina tienneet, missä paholainen on. (s. 53)

Juvan äiti, Lagalune, on kohuttu verenlukija ja kunnioitetun Verenlukijain killan puheenjohtaja. Juva ei voi arvostaa äitinsä ammattia, koska hän kokee sen huijauksena: eivät verenlukijat osaa lukea ihmisiä oikeasti. Juvalla on skyky lukea ihmisiä, mutta sen hän pitää omana tietonaan. Hänellä on muitakin murheita: eräs Rugen jätti hänet aiemmin kuin nallin kalliolle, Broddmar ei ota häntä susitautisten jahtiin ja oudot sydämentykytykset vaativat häntä käyttämään hermoja rauhoittavaa juomaa, Torapiikkiä. Kun Juvan 16-vuotias sisar Solde hakee Juvan sairaan äitinsä luo, lähtee Juva melko ynseästi äitiään tapaamaan. Äiti haluaa Juvan muuttavan takaisin luokseen ja perivän äitinsä aseman tämän kuoltua. Juvaa vain ei voisi vähempää kiinnostaa.

Sitten kylällä tapahtuu kummia. Paikallaan pysyneet kivikehät ovat liikahtaneet ja niiden keskellä oleva Todistaja-patsas on alkanut liikkua. Huhutaan, että Mahti on palannut. Kivikehiä vartioidaan nyt entistä tiukemmin.

Hän veti henkeä ja keräsi ajatuksensa sydämestään. Hän tukahdutti pelon, jonka sydämentykytys aina nosti pintaan, ja keskittyi hauraaseen yhteyden tunteeseen. Siihen, että oli jonkin vaarallisen lähellä. Jonkin, joka haisteli hänen sydäntään. (s. 97)

Todistajan liikkumisen jälkeen alkaa monimutkaisten vyyhtien ketju: Sen jälkeen kun Juva näkee äitinsä kiistelemässä pelätyn vardarin, Nafraímin kanssa, Lagalune menehtyy. Hän saa koristua viimeisillä voimillaan Juvalle, että tämä perisi kaiken eikä saa ikinä antaa Paholaista muille.  Paholaista, jota Juva on lapsesta saakka pelännyt, ja jonka on vannottu hänelle olevan pötyä. Äiti sanoo nyt sen olevan totta. Soldesta ei olisi Verenlukijain killan johtajaksi, äiti varoittelee Juvaa.  Juva tajuaa, että jotain vaarallista on nyt meneillään, mutta häneltä kestää aikaa tajuta, mikä ja missä on tuo paholainen, jota ei pitänyt olla olemassakaan. Hän ei haluaisi myöskään jatkaa äitinsä perintöä ja tuhoaa siksi äitinsä testamentin, jotta Solde saisi haluamansa perinnön. Kaikki ei mene kuitenkaan Juvan suunnitelmien mukaan, sillä moni muukin saa surmansa Lagalunen jälkeen. Kuka on murhaaja, Nafraímko?

Haluaisin kertoa niin paljon enemmän tästä kirjasta, mutta en voi alkaa kuitenkaan spoilata enempää. Voin vain kertoa, miten nerokkaalla tavalla puuttuvat palaset alkavat loksahdella kohdalleen: Juva tekee hyvin merkittävän löydön kotoaan ja saa viimein selville merkillisten sydämentykytystensä syyn. Juva joutuu punnitsemaan sitä, keneen voi luottaa ja mitkä ovat oikeamielisiä ratkaisuja. Hänen perässään ovat  kuolemattomat vardarit, jotka havittelevat häneltä yhtä asiaa. Tätä Juva ei aio missään nimessä heille antaa. 

Hän etsi katseellaan Nafraímia, mutta tiesi ettei löytäisi tätä. Tiesi sen, sillä hänen ruumiissaan oli vain yksi sydän, eikä se ollut milloinkaan ollut niin pieni. Hauras, murtuva kuori ja yksinäinen pulssi. Kipeä ja herkkä, kuin henkäys. (s. 476)

Siri Pettersen on onnistunut jälleen luomaan kiehtovan ja omalaatuisen fantasiakirjan, jonka luin ahmimalla. Mukana on sopivasti vaaran ja intohimon tunteita, jotka sekoittuvat kirjan pahaenteiseen tunnelmaan. Vaikka kirja ei suoranaisesti kytkeydy Korpinkehät-trilogian tiettyihin henkilöihin ja paikkoihin, se antaa viitteitä siitä, miten samassa maailmassa liikutaan. Korpinkehissä puhutaan muun muassa ihmisistä, unohdetuista, jotka ovat saaneet saastutettua verta ja elävät ikuisesti, mutta kärsivät janotessaan lisää. Ovatko he juuri vardareita, mietiskelin lukiessani. Uskon, että kytköksiä tulee olemaan vielä enemmän, jos seuraavissa osissa matkataan toisiin ulottuvuuksiin. En vain tiedä, miten ihmeessä maltan odottaa seuraavaa osaa. (Täytyy kai opetella lukemaan norjaksi.)

En ole ehkä ihan samaa mieltä kirjaston kanssa, että kirja olisi lasten ja nuorten aineistoa. Jalava-kustannuksen ja Risingshadow -sivuston mukaan kirja on aikuisten fantasiaa, ja komppaan kyllä tätä. Vaikka päähenkilö on nuori, on kuumimmat seksisävytteiset kohtaukset mielestäni kuvailultaan enemmän aikuistasoa. Muutenkaan en mieltäisi kirjaa luonteeltaan YA:ksi, kuten en Korpinkehiäkään. Miksei selkeästi aikuisille suunnattu fantasiasarja voisi olla kirjastossa aikuisten fantasiahyllyssä? 

Suosittelen tätä erityisesti sellaiselle lukijalle, joka ei ole  aiemmin uskaltautunut lukemaan fantasiaa. Pettersen osaa kirjoittaa hyvin kiehtovalla tavalla, hänen luomaansa fantasiamaailmaan on helppo astua ja siinä viihtyy. Lisämausteena on kiehtovia hahmoja ja kuumia kohtauksia, jotka antavat lupausta jostain vieläkin kuumemmasta jatkossa. Ikäsuositukseni on 16+

En ole pitkään aikaan antanut täysiä pisteitä kirjalle. Mutta nyt...

Annan arvosanaksi 5+  

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

-

Samantyylistä luettavaa:

Korpinkehät-trilogia: Siri Pettersen

Lisään kirjan Booklist Queen haasteen kohtaan:

A Highly Anticipated Book

If you come softly: Jacqueline Woodson.

 If you come softly: Jacqueline Woodson. Puffin Books 2010. (G.P. Putnam's Sons 1998)

Kansi: Theresa Evangelista, @master me, @Frits Berends

"A lyrical story of star-crossed love perfect for readers of The Hate U Give, by National Ambassador for Children’s Literature Jacqueline Woodson

Jeremiah feels good inside his own skin. That is, when he's in his own Brooklyn neighborhood. But now he's going to be attending a fancy prep school in Manhattan, and black teenage boys don't exactly fit in there. So it's a surprise when he meets Ellie the first week of school. In one frozen moment their eyes lock, and after that they know they fit together--even though she's Jewish and he's black. Their worlds are so different, but to them that's not what matters. Too bad the rest of the world has to get in their way. "

Oma arvio:

Halusin tutustua Jacqueline Woodsonin kirjallisuuteen sen jälkeen, kun luin hänen ensimmäisen suomennetun teoksensa Ruskea tyttö unelmoi. Jäin ihmettelemään, miksen ole koskaan aiemmin kuullut hänestä, vaikka hän on saanut lukuisia palkintoa ja kirjoittanut toistakymmentä YA-kirjaa. Miksi ihmeessä hänen teoksistaan on suomennettu vain yksi, ja vasta tänä vuonna?

Varasin kirjastosta summanmutikassa tämän teoksen, joka vaikutti sopivalta romanttisine teemoineen. Kirjan nimi, If you come softly, teki myös minuun vaikutuksen, sillä se on ihanan herkkä ja sopii kirjan tunnelmaan. Kirjan nimi tulee Audre Lorden runosta, jonka Jeremiah lausuu Ellielle puistossa. Kirjan alussa on myös sitaatti kyseisestä runosta.

 

If you come as softly

as the wind within the trees

You may hear what I hear

See what sorrow sees.

 

Insta love jakaa mielipiteitä. Jotkut eivät voi sietää kirjoja tai elokuvia, joissa pääpari rakastuu toiseensa heti ensikatseesta. Jeremiahin ja Ellien tarina on ehdottomasti rakkautta ensi silmäyksellä, mutta niin uskottavasti kirjassa esitetty, että miten kukaan voisi tästä olla pitämättä. 

Kirjassa vuorotellaan kahden 15-vuotiaan henkilön näkökulmia; Jeremiah on koulun baseballjoukkueen vahva tähti. Hän ei halua kertoa kenellekään, että hänen isänsä on hyvin kuuluisa näyttelijä, ja äiti menestynyt kirjailija. Hän tuntee itsensä erittäin mustaksi uudessa Percyn koulussa, jossa valtaosa on valkoisia. Ellie on rikkaan valkoisen perheen tytär, joka näkee omasta ikkunastaan Central Parkin. Hänen isänsä on kiireinen lääkärin työssään ja äitiään hän ei suostu kutsumaan äidiksi, vaan Marioniksi, koska äiti kutsuu Ellietä Elishaksi. Ja koska äiti on lähtenyt jo kaksi kertaa hänen elämästään. 

Ensimmäisenä koulupäivänään Jeremiah ja Ellie törmäävät toisiinsa, Ellien paperit leviävät lattialle ja sitten heidän katseensä kohtaavat niitä keräillessä. (Aivan, mikä ihana klisee!) Jeremiah kertoo oman nimensä, mutta ei saa tietää Ellien nimeä. Kumpikaan ei saa toista mielestään, mutta harmikseen he eivät tapaa toisiaan pitkään aikaan uudestaan tämän jälkeen, vaikka ovat samassa koulussa. Kirja on ehtinyt jo puoleen väliin, kun vasta alkaa oikeasti tapahtua tämän parin välillä. Mutta miten ihanaa, että he kumpikin ovat kypsytelleet ajatuksiaan toisista sillä aikaa. Molemmat ovat miettineet muun muassa sitä, onnistuisiko heidän seurustelunsa, koska toinen on musta ja toinen valkoinen. Ellie epäilee lähinnä perhettään, sillä hänestä tuntuu, että he saattavat olla aika suvaitsemattomia. Ellien sisko Anne sanoo hiukan tökerösti, kun tämä kertoo olevansa ihastunut mustaan poikaan. Jeremiah taas ajattelee, haluaako aiheuttaa Ellielle kiusallista oloa, sillä hän on oppinut tuntemaan ihmisten katseet ja suhtautumisen häneen.

I'm going to kiss you soon, Jeremiah had found himself thinking. I don't know when or where or how, but soon I'm going to kiss you. (s. 101)

Sitten eräänä päivän Jeremiah siirtyy samalle kurssille Ellien kanssa, istuu tämän viereen ja he viimeinkin pääsevät juttelemaan. Eräänä päivänä he päättävät lintsata yhdessä, menevät puistoon istumaan ja Jeremiah lausuu Ellielle aiemmin mainitsemani runon. He ovat erottamattomat, mutta tapailevat alkuun salassa. Ellie ei missään nimessä halua esitellä Jeremiahia perheelleen, sillä epäilee vieläkin heitä. Voiko hän salailla heidän rakkauttaan loputtomiin? Jeremiahkaan ei ole aluksi täysin rehellinen, sillä ei halua paljastaa vanhempiensa kuuluisuutta.

"Feels like I'm spinning," he said softly. " Or like the whole world is spinning and I'm the only thing on it that's not moving." (s. 112)

Vaikka kirjan pääpaino on nuoren parin rakkaudessa, kirjassa käsitellään hienosti muitakin teemoja. Kirjassa pohditaan mustiin kohdistuvaa eriarvoisuutta esimerkiksi Miahin isoisän näkökulmasta. Miahin isä on myös kieltänyt tätä juoksemasta valkoisten asuttamilla alueilla. Miah joutuu miettimään eriarvoisuuttaan erityisesti Ellien kanssa ollessaan, sillä he saavat osakseen pahoja vilkaisuja niin mustilta kuin valkoisiltakin. Jeremiah on myös yhä surullinen vanhempiensa erosta, josta on jo jonkin verran aikaa. Hän ei voi käsittää, miten hänen isänsä on voinut lakata rakastamasta hänen äitiään ja ottanut uuden naisen elämäänsä. Elliellä on myös omat surunsa: hän ei voi luottaa äitiinsä Marioniin enää koskaan, sillä hänen lähtönsä aiemmin aiheutti niin pysyvän jäljen hänen sydämeensä. Isä tekee paljon työtä ja muut sisarukset ovat jo muuttaneet muualle, joten Ellie tuntee välillä itsensä yksinäiseksi  hienossa huoneessaan. 

Kirjan loppu yllättää minut totaalisesti. Se todella jättää lukijan miettimään, miten sattumanvaraista kaikki voi olla. Pidin oikein kovasti tästä kirjasta, joka sai mahdutettua paljon mietittävää 181 sivuun. Kirjalle olisi myös jatko-osa Behind you, jonka haluaisin ehdottomasti vielä joskus lukea.

Annan arvosanaksi 5-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Bound by words

Beauty is a sleeping cat

The Lesser joke

Regular rumination

Samantyylistä luettavaa:

Rakkaus suurempi kuin meri: Tahereh Mafi

Dear Martin: Nic Stone

 

Lisään kirjan Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia -lukuhaasteen kohtaan:

Rodullistettu päähenkilö

Kirja-arvonnan voittaja on....

 Arvoin tänään kirja-arvonnan voittajan, ja onnetar suosi Instagramin puolella osallistunutta Sofiaa (@sofiavaleksandra). Onnea hänelle ja kiitos kaikille osallistuneille!

Alla oleva linkki vie arvontavideoon IG:n puolella:

https://www.instagram.com/p/CQJiZkMnQKX/?utm_source=ig_web_copy_link

Ruskea tyttö unelmoi: Jacqueline Woodson

Ruskea tyttö unelmoi: Jacqueline Woodson. Suomentanut Katja Laaksonen. S&S 2021

 

Englanninkielinen alkuteos (2014): Brown Girl dreaming. Kansi: Theresa Evangelista. 

"Ajankohtainen nuorten klassikko vihdoin suomeksi

Jacqueline Woodson kasvoi sekä etelävaltioihin kuuluvassa Etelä-Carolinassa että New Yorkissa ja tunsi olevansa aina vain puolittain kotona. Tässä säeromaanissa hän herättää eloon lapsuutensa ja nuoruutensa ja kertoo, millaista oli kasvaa Yhdysvalloissa ruskeana tyttönä 1960- ja 70-luvuilla, kun rotuerottelulakien kumoamisesta ei vielä ollut kauan ja kansalaisoikeustaistelu alkoi vähitellen tulla osaksi hänen todellisuuttaan.

Koskettavan muistelmateoksen jokainen runo on täynnä tunnetta, jokainen säe kurkistus omaa ääntänsä etsivän nuoren sieluun. Teos todistaa erityisesti siitä voimasta ja
ilosta, jonka Woodson jo nuorena löysi kirjoittamisesta, huolimatta siitä, että hänellä oli lukihäiriö. Rakkaus tarinoihin sytytti rakkauden kirjoittamiseen." (S&S)

Oma arvio:

Aloin lukea tätä säeromaania tietämättä, että se perustuu kirjailijan itsensä elämään. Jossain alkuvaiheessa hoksasin sen onneksi kuitenkin. Tämä Jacqueline Woodsonin Ruskea tyttö unelmoi on siis ensimmäinen lukemani omaelämäkerta säeromaanin muodossa, huippua! Woodson on erittäin tuottelias nuortenkirjailija Yhdysvalloissa, mutta nimi oli minulle ihan outo. Jälleen taas yksi hyvä esimerkki siitä, miten heikosti suomennetaan muualla suosittua nuortenkirjallisuutta. Toivottavasti Woodsonin teokset ylittäisivät tämän säeromaanin myötä julkaisukynnyksen Suomessakin jatkossa.

Säeromaanissa Jacqueline käy läpi lapsuuttaan kolmessa eri kaupungissa: hän syntyy Jackin ja Maryn tyttärenä Ohiossa, mutta vanhempien erottua he muuttavat takaisin äidin synnyinseuduille, Etelä-Carolinaan, jossa asuvat äidin iäkkäät vanhemmat Georgiana ja Gunnar, ja jossa rotuerottelun jäljet näkyvät yhä selvemmin kuin Ohiossa. Myöhemmässä vaiheessa äiti lähtee etsimään parempaa elämää New Yorkista ja lapset jäävät mummin ja ukin hoiviin. Äiti lupaa, että joku päivä hän hakee lapsetkin isoon kaupunkiin. Jacqueline ei haluaisi jättää mummia ja ukkia, hän viihtyy leppoisassa Nicholtownissa. 

Isoisä siis uskoo,

että jos upottaa kätensä koleaan maahan, 

se antaa vastineeksi

kaiken mitä siltä on pyytänyt.

Tuoksuhernettä ja kaalia

vihreää paprikaa ja kurkkua

lehtisalaattia ja vesimelonia (s. 51)

Jacquelinen isoäiti on jehovan todistaja ja ottaa myös lapset mukaan kokouksiinsa ja myöhemmin ovelta ovelle julistamaan sanaa ja myymään Vartiotorni-lehteä. Lapsen näkökulmasta koettuna ja kerrottuna nämä kokemukset tuntuvat luontevilta, asiaan kuuluvilta, vaikka Jacqueline niitä välillä hieman ihmettelee ja harmitteleekin. Isoisä ei osallistu näihin menoihin ollenkaan, joten isoäidin ei auta kuin hyväksyä tämä. Saan sen käsityksen, ettei myöskään lasten äiti ole mukana Jehovan todistajissa, mutta kuitenkin antaa mummon ottaa lapset mukaansa menoihinsa.

Etelän väki taitaa puhua jostain toisesta

New Yorkista. Siitä missä

rahaa sataa suoraan taivaasta ja timantit kimaltavat

kaduilla. (s. 129)

Sitten koittaa se päivä, kun äiti hakee lapset suureen, suureen kaupunkiin, New Yorkiin. Jacqueline joutuu jättämään tutun mummolan, naapuruston rasittavat Corajasensiskot, suoristusraudan käryn, lettinauhat, jotka sidottiin päähän jokasunnuntaisille julistuskierroksille, papan yskänpuuskat, puutarhatyöt. Äiti saa heille uuden pikkuveljen, jonka nimeksi tulee Roman. New York ei oikein aluksi vakuuta Jacquelinea harmaine betoniseinineen, meluineen ja puuttomine katuineen. He muuttavat Kay-tädin alakertaan. Kauaa ei Jacqueline ehdi tätiään tuntea, kun sattuu onnettomuus ja täti menehtyy pudottuaan portaista. Tuntuu, että Jacquelinen elämä on täynnä traagisia sattumuksia: Hänen Odell-enonsa on menehtynyt jäädessään auton alle, Robert-eno joutuu vankilaan ja Gunnar-isoisä menehtyy lopulta keuhkosyöpään.

Kun luokkatoverini kysyvät, miksi

en saa vannoa uskollisuuttani Yhdysvaltain lipulle,

sanon uskontoni ei salli sitä sen sijaan että toteaisin:

Minä olen maailmassa, mutta en kuulu maailmaan. Eivät he

tajuaisi. (s. 145)

Jacqueline aloittaa koulun ja jatkaa mummon toiveesta Jehovan todistajana uudessa kaupungissakin. Tämä herättää tietysti hieman eriarvoisuutta koulussa, sillä Todistajilla on monenlaisia rajoituksia. Isosisko Odessa osoittaa neroutensa pärjäämällä koulussa erinomaisesti, pikkuveli Hope on taas tavattoman taitava tekemään kemiallisia kokeita huoneessaan ja on muutenkin kiinnostunut luonnontieteistä. Hänellä on myös kaunis lauluääni. Jacqueline etsii omaa kykyään: hän ei pärjää koulussa kauhean hyvin, mutta hän on aina ollut täynnä tarinoita, joita hän tykkää sepittää muille. Harmi vain, että tätä kykyä ei ole kukaan hänen lähipiirissään osannut arvostaa. Kukaan ei tiedä, että lukihäiriö varjostaa Jacquelinen koulumenestystä. Sitten pikkuveljen, Romanin outo sairaus alkaa varjostaa perheen elämää. (Syy sairauteen on uskomaton, etenkin nykymaailman vinkkelistä katsottuna. Onneksi nykyään ollaan viisaampia asiassa kuin asiassa.)

Lopeta haaveilu, äiti sanoo.

 

Jatkan siis sanojen kirjoittamista

niin että laulut ja tarinat ja uudet maailmat

pääsevät ujuttautumaan

muistiini. (s. 197)

Ruskea tyttö unelmoi sisältää niin valtavasti kaikkea, että ihan hämmästyttää, miten Woodson on saanut kaikki mahdutettua yhteen säeromaaniin. Jacquelinen tärkeät ihmiset saavat sijansa tarinassa, niin perhe, sukulaiset kuin uusi paras ystävä Maria, johon hän New Yorkissa tutustuu. Hän on saanut tiukan kotikasvatuksen, sillä heidän äitinsä piti huolen, että he puhuivat ja käyttäytyivät moitteettomasti.  Mustien ihmisoikeustaistelut sivuavat tarinaa, mutta koska tämä on kirjoitettu onnistuneesti lapsen näkökulmasta, ei niihin pureuduta kovin syvälle. Samoin jehovalaisuus on läsnä koko kirjan lähinnä toteavana ja välillä hieman ihmettelevänä, mutta ei sen syvällisemmin ruodittuna. Lopussa Jacqueline myöntää, että vaikka identifioituu Jehovan todistajaksi, ei ole kuitenkaan uskossa. On hienoa, että pienestä tarinansepittäjästä on kasvanut kirjailija, joka on selättänyt lukivaikeuttensa ja todistanut kaikille, että hänelläkin on jokin oma kyky.

Annan arvosanaksi 4 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

-

Samantyylistä luettavaa:

-

 

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

19. Kirjassa leikitään

Booklist Queen -haaste saa ruksin kohtaan:

Bestselling memoir

Matalapaine / Korkeapaine: Salla Simukka

 Matalapaine / Korkeapaine: Salla Simukka. Tammi 2021

Kansi: Laura Lyytinen, Istockphoto

"Yksi kesä. Kaksi tyttöä. Helteenkuuma ja sateenkirkas rakkaus, joka muuttaa maiseman toiseksi.

Suositun YA-kirjailijan voimakas, todentuntuinen romaani kahden nuoren kesästä ja rakkaudesta, epävarmuuksista ja etsinnästä.

Matalapaine/Korkeapaine kertoo peruskoulun juuri päättäneiden tyttöjen tarinan molemmista näkökulmista.

Varpu on aina ollut sivustakatsoja, jolle hiljainen rannikkokaupunki on tuntunut väärältä paikalta. Nyt hän elää viimeistä kesää ennen pääsyä lukioon toiselle paikkakunnalle, joka avaa hänelle aivan uudenlaisen maailman. Kesän ei pitäisi tarjota mitään yllätyksiä – mutta sitten Saga kävelee merestä hänen viereensä ja suutelee.

Molemmilla tytöillä on salaisuutensa ja pelkonsa, joita ei lausuta ääneen. Molempien kotona asuu painostava hiljaisuus. Varpun itsevarman pinnan alla vaanivat epävarmuuden syvät vedet, Sagan huolettomuus kätkee niin synkkää surua, vihaa ja epätoivoa, ettei mikään auringonpaiste saa varjoja väistymään. Rakkaudessa pitäisi luottaa ja uskaltaa, mutta onko se liian suuri vaatimus?

Matalapaine/Korkeapaine on voimakas, koskettava ja kaunis, suuria tunteita kannattelee Simukan kevyt ja ilmava kerronta, niin tosi että se tuntuu kehossa asti."(Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Sopivasti jokavuotisen Pride-lukuhaasteen puitteissa sain kätösiini tämän Salla Simukan uutuuden, kääntökirjan Matalapaine / Korkeapaine, joka kertoo kahden tytön kohtaamisesta, rakkaudesta, kipukohdista ja epätoivosta. Kääntökirjan molemmista puolista kertyy sivuja luettavaksi yhteensä vain 138, ja kerronta on kevennettyä, väliin jopa säeromaanimaista,  joten tämä on todella nopeasti luettava välipala. Siitä huolimatta ei tätä kuitenkaan purematta niele, sillä kansien sisään kätkeytyy todella isoja asioita kahden eri näkökulmahenkilön kautta kerrottuna. 

Ei puhuta tästä kenellekään. Tää on meidän salaisuus. (Matalapaine; s. 19)

Luin ensin kääntökirjasta Matalapaine-puolen, joka kertoo Varpun tarinan. Varpu on tullut muiden tapaan juhlimaan peruskoulun päättymistä uimarannalle, yksin, sillä hänen parhaat ystävänsä Veli ja Miranda ovat lähteneet kesätöihin naapurikaupunkiin. Varpulla on aavistus siitä, että heidän kolmikko on hajoamassa, koska Miranda valitsi mieluummin Velin työparikseen. Varpu ei tunne kuuluvansa uimarannalla ilakoivaan joukkoon, vaan siemailee siideriään yksikseen ja miettii myhäillen, kuinka hän aloittaisi syksyllä ihan eri lukiossa kuin muut. Varpua kuitenkin varjostaa huoli rahasta, sillä hänen yksinhuoltajaäidillään ei mene oikein hyvin. Isällä taas on uusi perhe Islannissa. Sitten Varpu näkee hänet: kaunis Saga, joka on koulun suosituimpia tyttöjä ja täysin Varpun saavuttamattomissa. Vai onko sittenkään?

Ajattelen, että voin lopettaa milloin vain.

Mutta sitten en voikaan.

En haluakaan.

Haluan vain jatkaa. (Korkeapaine: s. 20)

 

Toinen puoli, Korkeapaine, kuulostaisi nimen perusteella valoisammalta puolelta, mutta sitä se ei ole. Sagan elämää on pitkään varjostanut äidin sairaus, jolle ei tunnu olevan parannuskeinoa. Enää he voivat vain odottaa ja pelätä äidin kuolemaa. Sitten Saga näkee uimarannalla Varpun, joka on tehnyt hänet kumman levottomaksi kiharilla hiuksillaan ja pehmeillä muodoillaan. Saga päättää humalan turvin ja utelaisuudesta suudella Varpua. Tämän jälkeen Saga ei voi enää keskittyä muuhun. Varpu vie hänen ajatuksensa pois äidistä ja perheessä vallitsevasta tunnelmasta. Tyttöjen kesän täyttää satunnaiset tapaamiset leikkimökissä ja kuumaakin kuumempi, kokeileva seksi. Saga ei halua kertoa Varpulle itsestään mitään, ettei illuusio rikkoutuisi. Hän ei myöskään halua, että kukaan saa tietää heistä.

Hävettääkö sinua olla minun kanssani enemmän siksi, että olen tyttö vai siksi, että olen köyhä? (Matalapaine: s. 53)

Hieman tästä poskia punehduttavasta romanssista jää hyväksikäytön maku suuhun. Tokihan Varpu on ihastunut Sagaan, mutta sitä suuremmalla syyllä tuntuu hieman oudolta heidän kuuma kesäromanssinsa. Uimarannalla känninen Saga suutelee lupia kysymättä Varpua ja katoaa sitten paikalta. Myöhemmin tyttöjen uimareissulla Saga vie Varpua kuin pässiä narusta, tarttuu tämän rintaan ja sormettaa huipulle. Ja taas hän katoaa paikalta. Omassa osiossaan Saga myöntää, että Varpu on hänelle pakokeino kaikesta pahasta, mutta että tämä heidän välisensä jää kesäromanssiksi. Varpu taas toivoisi enemmän. Kirjan avoimeksi jäävä loppu on toki lohdullinen. 

Tämä kestää vain yhden kesän.

Kun kesä loppuu, tämä loppuu.

Ei ole muuta vaihtoehtoa.

En jaksa elää välitilassa pidempään. (Korkeapaine: s.39)

Kääntökirja ei ole mikään pelkkä heleä kesäromanssi, vaan tyttöjen hekumallista kesää varjostaa molempien suuret huolet. Kirja ei vie kuitenkaan kaikkea toivoa. Suosittelen lukemaan osion Matalapaine ensin, kuten minä tein, mutta myös Korkeapaine käy toki aloitusosaksi. Kirjassa on kuvattu vähäisen sivumäärän puitteissa mielestäni hienosti heräävää seksuaalisuutta ja oman identiteetin pohdintaa. Seksikuvaukset ovat suorasanaisia, mutta silti hienotunteisen kauniita. Kääntöpuolissa tulee myös hienosti esille se, miten ennakkoluulot määrittävät usein sitä, miten toisiin ihmisiin suhtaudumme. Asiat eivät aina ole niin, kuin ne ulospäin näkyvät.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa/vlogeissa:

Sivupiiri vinkkaa

 

Samantyylistä luettavaa:

Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen

Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi: Salla Simukka 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

11. Kirja kertoo köyhyydestä 

Booklist Queen haaste saa ruksin kohtaan:

A summer read

Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia - haaste saa kirjan kohtaan:

lgbtq+romanssi

KIRJAPÖLLÖN KESÄINEN KIRJA-ARVONTA!

Ihanaa kesäkuuta kaikille!

Haluan ilahduttaa blogini lukijoita näin kesälomani kynnyksellä kirja-arvonnalla, joka alkaa....nyt ja päättyy 14. kesäkuuta klo 24.00. Osallistua voit joko jättämällä kommentin sähköpostiosoitteen kera tähän postaukseen tai kommentoimalla Instagram-tililläni (@kirjapollonhuhuiluja). Ehtona arvontaan on, että olet blogini lukija joko Bloggerin tai Instagramin kautta. ( En tarvitse "väkisillä" lisää seuraajia, joten ethän liity bloggerin lukijaksi tai IG:n seuraajaksi vain arvonnan vuoksi. Jos bloggaukseni oikeasti kiinnostavat, sitten kyllä.)

Facebook/ Instagram ei ole mukana tässä arvonnassa. Arpomani kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale (sain niitä vahingossa kaksi.)

Arvon siis vasta ilmestyneen nuorten säeromaanin, Jacqueline Woodsonin Ruskea tyttö unelmoi (S&S 2021, suom. Katja Laaksonen), joka kertoo hänen elämästään. Olen jo itse lukenut kirjan ja voin lämpimästi suositella!

Onnea arvontaan!

Perhosten aika: Emma Luoma

 Perhosten aika: Emma Luoma. Myllylahti 2021

Kansi: Kaisu Sandberg

"Kiehtova nuorille aikuisille suunnattu romaani elämän muuttavasta luonnonvitsauksesta, nuorten miesten ystävyydestä ja rakkaudesta kotikaupunkiin. Sen piti olla paras kesä ikinä, mutta sitten saapuivat toukat.

Karvaiset, vaaleanharmaat toukat valtaavat Kuopion talo kerrallaan, ja asukkaat häädetään pois tuholaiskäsittelyjen alta. Myös tatuointistudiossa työskentelevä Viima joutuu evakkomatkalle majapaikasta toiseen parhaan ystävänsä Oulan ja tyttökaverinsa Tuikun kanssa. Pian yösijaa on vaikea löytää edes sukulaisten luota menneisyyden salaisuuksien sulkiessa ovia.

Syksyn edetessä toukat kehittyvät perhosiksi, karanteenialue laajenee ja kaupungin asukkaille alkaa ilmaantua outoja oireita, jotka tuntuvat liittyvän vitsaukseen. Tutkijaryhmät käyvät kilpajuoksua aikaa vastaan löytääkseen parannuksen perhostautiin, ja sosiaalinen media yrittää pitää ihmiset jatkuvasti muuttuvan tilanteen tasalla. Lopulta Viiman ja Oulan on pakko ryhtyä epätoivoiseen taisteluun perhosia vastaan – kotikaupunkinsa ja läheistensä puolesta."(Myllylahti)

Oma arvio: 

Inhoatko tai kammoatko perhosia? Jos vastasit kyllä tai ehkä, ei tämä kirja ole välttämättä sinulle. Niin lähelle tunkevat perhoset, jotka saavat lähes sivuhenkilön osan  tässä Kuopioon sijoittuvassa nuorten aikuisten kirjassa, jossa on ilahduttavasti keskiössä nuorten miesten välinen ystävyys (ilman seksuaalisia jännitteitä.) Kirjan perhospandemia heijastuu pelottavasti tähän aikaan, kun erilaisin rajoituksin taistelemme koronaa vastaan. Jos siis kaipaat pakoa koronakurimuksesta, ei tämä kirja välttämättä myöskään auta siihen, sillä ainakin itse ajauduin hyvin usein vertailemaan kirjan tapahtumia nykyaikaan.

Viima ja Oula, kaverukset 4-ever, ovat olleet toistensa tukena vaikeina aikoina, joita aletaan tarinan edetessä avata: Viimalla on ollut ongelmia mielenterveytensä kanssa, ja Oula on taas ollut aiemmin sairaalassa toipumassa auto-onnettomuudesta.. Viimalla on ollut sutinaa Oulan isosiskon Saagan kanssa, mutta Oula ei tiedä tästä, saati Viiman nykyinen tyttöystävä Tua, jota Viima kutsuu hellitellen Tuikuksi. (Okei, nyt jo tässä vaiheessa minun täytyy myöntää, että minua hermostuttaa ihan hirveästi kaikki nämä lempinimet, mitä kirjassa vilisee. On runkkaria, hellua, pupua (aargh), pimua, kamua, junnua, Vimpua, Willietä, Vilpuria, Vimpulaa, Oukkaa jne. )

Perhosia. Vitusti perhosia. Parvekkeella lepatti lauma harmaanmustia isosiipisiä kuvotuksia. Ne napsahtelivat ikkunaa vasten, törmäsivät siihen uudelleen ja uudelleen. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ei Suomessa ollut tällaisia perhosia. Eivät ne voineet olla todellisia. (s. 85)

Kun oudot perhoset toukkineen valtaavat Viiman kämpän, on hänen mentävä evakkoon Oulan ja tämän uuden tyttöystävän Adan luokse. Tuikku matkaa ystävänsä Rean luo, mutta pian selviää, että sielläkin on toukkia. Toukkien valtaamia kämppiä asetetaan karanteeniin ja kaikki luonnonkuituiset kankaat pitää käsitellä, jotta toukat kuolevat niistä. Kouluihin järjestetään hätämajoituksia ja osa yöpyy teltoissa ja matkailuautoissa. Jos löytää ihottumaa kaulaltaan tai irronneet perhosen siivet sängystään, on pulassa: nämä ällöt perhoset nimittäin pudottavat siipensä ja kiinnittyvät ihmisen tai eläimen nieluun munimaan. Vielä ei tiedetä, miten kantajalle käy toukkien kuoriuduttua. Mutta aika pian sekin selviää, lähinnä Rontti-nimisen kissan ansiosta, joka kuolee kouluun järjestetyssä hätämajoituksessa. Perhosten aiheuttama tauti nimetään Rontin taudiksi, ja yksi tautia tutkivista on juuri tämä Viiman ex-tyttis Saaga, joka käyttää koe-eläiminään sikoja.

Toivon, ettei kissan kohtalo voi tapahtua ihmisille. (s. 156)

Viimalla on onneksi vielä työnsä Inkinaattori-nimisessä tatuointiliikkeessä, jossa hän on ollut oppipoikana. Pomo Bossi ja työkaveri Jade tietävät Viiman mielenterveysongelma-taustat ja ovat hyvin ymmärtäväisiä hänelle. Kun hän eräänä päivänä näkee myös liikkeen lattialla toukkia, Viima päättää työpaikan menettämisen pelossa vaieta asiasta. Siitä hän joutuu myöhemmin kantamaan syyllisyyden taakkaa.

Kirjassa vuorottelee Viiman näkökulman lisäksi Gotsu just nyt -nimisen keskustelupalstan toukka-aiheiset jutustelut ja Saagan kirjoittamat Toukkatutkijan päiväkirjan sivut. Ne tuovat luontevasti tietoa toukkaepidemian vaiheista, sen aiheuttamasta Rontin taudista ja erilaisista karanteenitoimenpiteistä, joihin kaupungissa ryhdytään. Kun Tuikun ääni käheytyy ja Viima haistaa sieltä tutun, makean arsenikin tuoksun, joka lähtee perhosista,  ei jää epäselväksi, että myös hän on saanut perhosen kurkkuunsa. Ajatuskin kurkkuun telakoituneesta perhosesta inhottaa Viimaa, joka on aina pelännyt perhosia paniikkikohtauksiin asti, mutta rakkaus Tuikkuun voittaa. Minua hermostuttaa juuri se, miten huolettomasti Viima suutelee tyttöystäväänsä ja nukkuu tämän vieressä ilman suusuojaa, vaikka tietää perhosen majailevan tyttiksensä nielussa. 

Tuikku sätki kuin kuoleva hyönteinen. Hän oli perhonen, jolta oli revitty siivet, kipeä ja onneton. (s. 292)

Kirjan vahvuuksia on sen hyytävä tunnelma, minkä Luoma on onnistunut loihtimaan toukkien ilmestymisestä saakka. Päähenkilön kammo perhosiin välittyy myös lukijalle ja tuo inhon väreitä useaan kertaan. Ajatus perhosista munineen ja toukkineen ihmisen nielussa aiheuttaa kehokauhun väristyksiä lukukokemuksen aikana. Hyvin on siis onnistunut kirjailija tekemään tästä pandemiasta oikeasti uhkaavan tuntuisen. Lisäksi peukutan kovasti sitä, että kirjan keskeisiä henkilöitä ovat nuoret miehet, joiden ystävyys saa suuren siivun juonesta.

Voisiko Oula oikeasti pelastaa minut vielä kerran? Voisiko hän tehdä elämästäni elämisen arvoista, vaikka elämä ilman Tuikkua tuntui totaalisen väärältä? (s.360)

Kirjassa en kuitenkaan ihan kaikesta pitänyt. Nuo rasittavat lempinimet ja nimittelyt jo mainitsikin, ja myös henkilöhahmojen välisistä suhteista paljastuvat menneisyyden varjot jäivät minusta hieman liian pitkään tarinassa epäselviksi ja niitä purettiin liian epämääräisesti. Menneisyyden mysteerejä on mielestäni myös hieman liikaa, kun olisi voinut enemmän keskittyä olemassaolevaan pandemiaan ja sen aiheuttamiin pelkoihin. Tokihan menneisyyden haamut tuovat syvyyttä tarinaan, ja esimerkiksi Viiman mielenterveysongelmat on ihan hyvä ottaa käsittelyyn tarinan edetessä, etenkin kun hän tuppaa saamaan paniikkikohtauksia perhosten takia.

Keskeisistä henkilöhahmoista Viiman ja Saagan välinen jännite jää tavoittamattomaksi ja Oulan tyttöystävä Ada hyvin pintapuoliseksi. Puhumattakaan "puputtelevasta" Viiman tyttöystävästä Tuikusta, joka jostain syytä ottaa minua aivoon. Viiman lääkärinä työskentelevä isosisko Veera taas on järjen ääni ja lopulta suuri tuki ja turva Tuikun sairauden edetessä.

Perhosten aika tuo hieman mieleeni Tuomo Jäntin kauhuromaanin Verso, jossa ihmisen sisällä alkaa kasvaa nimenmukaisesti kasvinversoja, ja sisältää samantyylistä kehokauhua. Tässä kirjassa on hyvin omintakeinen idea, jollaiseen en ole tainnut aiemmin YA-kirjallisuudessa törmätä.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Siniset helmet

Samantyylistä luettavaa:

Tuomo Jäntti: Verso