Englanninkielinen alkuteos (2014): Brown Girl dreaming. Kansi: Theresa Evangelista.
"Ajankohtainen nuorten klassikko vihdoin suomeksi
Koskettavan muistelmateoksen jokainen runo on täynnä tunnetta, jokainen säe kurkistus omaa ääntänsä etsivän nuoren sieluun. Teos todistaa erityisesti siitä voimasta ja
ilosta, jonka Woodson jo nuorena löysi kirjoittamisesta, huolimatta siitä, että hänellä oli lukihäiriö. Rakkaus tarinoihin sytytti rakkauden kirjoittamiseen." (S&S)
Oma arvio:
Aloin lukea tätä säeromaania tietämättä, että se perustuu kirjailijan itsensä elämään. Jossain alkuvaiheessa hoksasin sen onneksi kuitenkin. Tämä Jacqueline Woodsonin Ruskea tyttö unelmoi on siis ensimmäinen lukemani omaelämäkerta säeromaanin muodossa, huippua! Woodson on erittäin tuottelias nuortenkirjailija Yhdysvalloissa, mutta nimi oli minulle ihan outo. Jälleen taas yksi hyvä esimerkki siitä, miten heikosti suomennetaan muualla suosittua nuortenkirjallisuutta. Toivottavasti Woodsonin teokset ylittäisivät tämän säeromaanin myötä julkaisukynnyksen Suomessakin jatkossa.
Säeromaanissa Jacqueline käy läpi lapsuuttaan kolmessa eri kaupungissa: hän syntyy Jackin ja Maryn tyttärenä Ohiossa, mutta vanhempien erottua he muuttavat takaisin äidin synnyinseuduille, Etelä-Carolinaan, jossa asuvat äidin iäkkäät vanhemmat Georgiana ja Gunnar, ja jossa rotuerottelun jäljet näkyvät yhä selvemmin kuin Ohiossa. Myöhemmässä vaiheessa äiti lähtee etsimään parempaa elämää New Yorkista ja lapset jäävät mummin ja ukin hoiviin. Äiti lupaa, että joku päivä hän hakee lapsetkin isoon kaupunkiin. Jacqueline ei haluaisi jättää mummia ja ukkia, hän viihtyy leppoisassa Nicholtownissa.
Isoisä siis uskoo,
että jos upottaa kätensä koleaan maahan,
se antaa vastineeksi
kaiken mitä siltä on pyytänyt.
Tuoksuhernettä ja kaalia
vihreää paprikaa ja kurkkua
lehtisalaattia ja vesimelonia (s. 51)
Jacquelinen isoäiti on jehovan todistaja ja ottaa myös lapset mukaan kokouksiinsa ja myöhemmin ovelta ovelle julistamaan sanaa ja myymään Vartiotorni-lehteä. Lapsen näkökulmasta koettuna ja kerrottuna nämä kokemukset tuntuvat luontevilta, asiaan kuuluvilta, vaikka Jacqueline niitä välillä hieman ihmettelee ja harmitteleekin. Isoisä ei osallistu näihin menoihin ollenkaan, joten isoäidin ei auta kuin hyväksyä tämä. Saan sen käsityksen, ettei myöskään lasten äiti ole mukana Jehovan todistajissa, mutta kuitenkin antaa mummon ottaa lapset mukaansa menoihinsa.
Etelän väki taitaa puhua jostain toisesta
New Yorkista. Siitä missä
rahaa sataa suoraan taivaasta ja timantit kimaltavat
kaduilla. (s. 129)
Sitten koittaa se päivä, kun äiti hakee lapset suureen, suureen kaupunkiin, New Yorkiin. Jacqueline joutuu jättämään tutun mummolan, naapuruston rasittavat Corajasensiskot, suoristusraudan käryn, lettinauhat, jotka sidottiin päähän jokasunnuntaisille julistuskierroksille, papan yskänpuuskat, puutarhatyöt. Äiti saa heille uuden pikkuveljen, jonka nimeksi tulee Roman. New York ei oikein aluksi vakuuta Jacquelinea harmaine betoniseinineen, meluineen ja puuttomine katuineen. He muuttavat Kay-tädin alakertaan. Kauaa ei Jacqueline ehdi tätiään tuntea, kun sattuu onnettomuus ja täti menehtyy pudottuaan portaista. Tuntuu, että Jacquelinen elämä on täynnä traagisia sattumuksia: Hänen Odell-enonsa on menehtynyt jäädessään auton alle, Robert-eno joutuu vankilaan ja Gunnar-isoisä menehtyy lopulta keuhkosyöpään.
Kun luokkatoverini kysyvät, miksi
en saa vannoa uskollisuuttani Yhdysvaltain lipulle,
sanon uskontoni ei salli sitä sen sijaan että toteaisin:
Minä olen maailmassa, mutta en kuulu maailmaan. Eivät he
tajuaisi. (s. 145)
Jacqueline aloittaa koulun ja jatkaa mummon toiveesta Jehovan todistajana uudessa kaupungissakin. Tämä herättää tietysti hieman eriarvoisuutta koulussa, sillä Todistajilla on monenlaisia rajoituksia. Isosisko Odessa osoittaa neroutensa pärjäämällä koulussa erinomaisesti, pikkuveli Hope on taas tavattoman taitava tekemään kemiallisia kokeita huoneessaan ja on muutenkin kiinnostunut luonnontieteistä. Hänellä on myös kaunis lauluääni. Jacqueline etsii omaa kykyään: hän ei pärjää koulussa kauhean hyvin, mutta hän on aina ollut täynnä tarinoita, joita hän tykkää sepittää muille. Harmi vain, että tätä kykyä ei ole kukaan hänen lähipiirissään osannut arvostaa. Kukaan ei tiedä, että lukihäiriö varjostaa Jacquelinen koulumenestystä. Sitten pikkuveljen, Romanin outo sairaus alkaa varjostaa perheen elämää. (Syy sairauteen on uskomaton, etenkin nykymaailman vinkkelistä katsottuna. Onneksi nykyään ollaan viisaampia asiassa kuin asiassa.)
Lopeta haaveilu, äiti sanoo.
Jatkan siis sanojen kirjoittamista
niin että laulut ja tarinat ja uudet maailmat
pääsevät ujuttautumaan
muistiini. (s. 197)
Ruskea tyttö unelmoi sisältää niin valtavasti kaikkea, että ihan hämmästyttää, miten Woodson on saanut kaikki mahdutettua yhteen säeromaaniin. Jacquelinen tärkeät ihmiset saavat sijansa tarinassa, niin perhe, sukulaiset kuin uusi paras ystävä Maria, johon hän New Yorkissa tutustuu. Hän on saanut tiukan kotikasvatuksen, sillä heidän äitinsä piti huolen, että he puhuivat ja käyttäytyivät moitteettomasti. Mustien ihmisoikeustaistelut sivuavat tarinaa, mutta koska tämä on kirjoitettu onnistuneesti lapsen näkökulmasta, ei niihin pureuduta kovin syvälle. Samoin jehovalaisuus on läsnä koko kirjan lähinnä toteavana ja välillä hieman ihmettelevänä, mutta ei sen syvällisemmin ruodittuna. Lopussa Jacqueline myöntää, että vaikka identifioituu Jehovan todistajaksi, ei ole kuitenkaan uskossa. On hienoa, että pienestä tarinansepittäjästä on kasvanut kirjailija, joka on selättänyt lukivaikeuttensa ja todistanut kaikille, että hänelläkin on jokin oma kyky.
Annan arvosanaksi 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
-
Samantyylistä luettavaa:
-
Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
19. Kirjassa leikitään
Booklist Queen -haaste saa ruksin kohtaan:
Bestselling memoir
Säeromaaneista minulla ei ole paljoa kokemusta, mutta tätä voisi koettaa. Kiitos esittelystä!
VastaaPoista