" 'Meitä oli viisikymmentä.Tämä on meidän tarinamme.'
Hätkähdyttävä
YA-romaani maailmasta, jossa nuoret joutuvat vankilaan rikoksista,
jotka heidän on laskettu tulevaisuudessa tekevän.
'Meidät
noudettiin keskellä kirkasta päivää, kohteliaasti ja rauhallisesti.Ei
varmasti ollut tarkoitus, että kukaan kuolisi.Ei varmasti ollut
tarkoitus, että kaikki menisi sellaiseksi kuin meni.Tämä on meidän
tarinamme.mä ovat meidän äänemme.' " (Tammi)
Oma arvio:
Kovasti olen odottanut tätä Salla Simukan uusinta YA-dystopiaa, sillä pidän oikein kovasti hänen aiemmasta dystopiakirjaparista Jäljellä ja Toisaalla. Olisin lukenut Lukitut kesäkuiseen Pride-lukuhaasteeseen, mutta koska pyytämääni arvostelukappaletta ei alkanut näkyä eikä kuulua, jouduin jonottelemaan tätä kirjaston varausjonossa eikä kirja näin ollen ehtinyt minulle haasteaikana. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Heti kirjan ensimmäisessä luvussa paljastetaan, että yksi kirjan näkökulmahenkilöistä tulee kuolemaan. Tämän jälkeen palataan ajassa puoli vuotta taaksepäin, aikaan jolloin yhteensä viisikymmentä tarkkaan valittua nuorta haetaan kotoaan vähäeleisesti ja sullotaan vankilaan, kukainenkin viiden henkilön selleihin. Johannes, Vega, Kaspian, Meea ja Oliver käyvät läpi niitä tuntemuksia, mitä äkillinen vankeus tuo esiin. Kaikilla nuorilla on oma historiansa ja kipukohtansa, joita lukijalle aletaan hiljakseen ripotella samalla, kun alkaa selvitä, miksi nämä nuoret on vangittu.
Vaikka olettekin vankilassa, voitte ajatella aikaanne täällä myös retriittinä tai mahdollisuutena hiljentymiseen ja itseenne tutustumiseen. Käyttäkää päivänne hyödyllisesti ja muistakaa: tämä kaikki on teidän omaksi parhaaksenne. (s. 24)
Niin, miksi? On tehty pommintarkka todennäköisyyslaskentamalli, jolla pystytään selvittämään, tekeekö nuori tulevaisuudessa jonkin rikoksen. Nyt nämä valitut nuoret ovat siis mallin mukaan tulevia rikollisia, ja heidät on valittu uudenlaiseen kokeiluun. Nuorille ei kerrota, mikä on heidän tuleva rikoksensa, vaan heidän on arvattava se itse. Vankilassa on vähän kuin BB-talon päiväkirjahuone, johon he voivat halutessaan mennä arvaamaan rikoksensa, ja jos osuu oikeaan ja osoittaa katumusta, pääsee kotiin. Kuulostaa helpolta, mutta on yllättävän vaikeaa, ja niinpä nuoret tulevat huomaamaan, kuinka yksi toisensa jälkeen palaa tunnustushuoneesta pettyneenä takaisin. Nuoria valvotaan jatkuvasti, ja virheitä tehdessään he saavat sähköiskuja rannelaitteidensa kautta.
- Väärä vastaus. Poistu huoneesta. (s. 39)
Kirjan asetelma on oikein herkullinen tällaiselle vannoutuneelle dystopiafanille kuten minä, mutta ikävä kyllä idea ei kanna tarpeeksi pitkälle, vaan Lukitut keskittyy loppujen lopuksi esittelemään henkilöhahmojen kipupisteitä ja vankien keskinäisiä ihmissuhdedraamoja. Päähenkilöiksi on valikoitunut mukavasti eri identiteettien kirjoa, mutta jossain vaiheessa minulle tulee tunne, kuin lukisin seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiopasta: on muunsukupuolinen aromanttinen, homo ja bi, demi- ja panseksuaali sekä polyamoriaa. Sinänsä on oikein mukavaa, että henkilögalleria on heterogeenistä, mutta liika variaation määrä ja terminologian esilletuominen nuorten repliikeissä alkaa paistaa helposti läpi eikä tunnu luontevalta. Tulee tunne, että on valitsemalla valittu mahdollisimman monipuolinen kokoelma ns. valistusmielessä.
Mun täytyy olla niiden puolella jotka on oikeassa, vaikka se tuhoaisi mun oman elämäni. Mä en voi enää teeskennellä.
Vaikka mun rannekkeessa lukee V2 mä olen vanki ja vankien puolella. (s. 237)
Kirjan parhaita paloja ovat vankilan toiminnasta kertovat yksityiskohdat, joissa luetellaan tarkoin harkittuja sääntöjä ja toimintaohjeita. Metsäjoen vankilassa, jonka nimi muuten olisi voinut olla vähän särmikkäämpi, hyvällä käytöksellä voi saada ylennyksen vartijaksi, jolloin saa paremmat oltavat ja mahdollisuuden antaa sähköiskuja muille. Johannes pääseekin vartijatasolle, mikä alkaa aiheuttaa säröjä hänen ja poikaystävänsä Oliverin välille.
Päähenkilöitä on sen verran monta, ettei kukaan heistä päässyt minulla
ihon alle, vaan jäivät pintaraapaisuiksi. Kiehtovin henkilöistä on Vega,
joka on valinnyt itse lapsena nimensä tähden mukaan. Hän onkin
loppuratkaisun kannalta hyvin tärkeä henkilö. Hän kantaa mukanaan salaisuutta, joka kalvaa häntä. Vangit keksivät viihdytyksekseen harjoitella ja esittää oman musikaalin, johon lavarunoutta harrastava Kaspian kirjoittaa biisit ja Oliver on toinen pääroolin esittäjistä. Kaspian tuo lavarunoissaan esille rodullistetun nuoren tuntemuksia, mutta myös sitä, kun ei voikaan täyttää vanhempiensa odotuksia. Meea ihmettelee, miksi hän, tunnollinen ja kunnollinen Kiinasta adoptoitu tyttö tulisi tekemään jonkin rikoksen. Henkilöissä on siis tarpeeksi monipuolisuutta, mutta harmillisesti tilaa heille kasvaa ja kehittyä jää rajalliseksi vajaa 300-sivuisessa kirjassa.
Menneisyys ei määritä mua. Tulevaisuus ei määritä mua. Tämä hetki määrittää. (s. 237)
Kirjan lopusta ei dramatiikkaa puutu, ja lopussa lukijaa harhautetaan tosissaan, mutta todellinen loppuratkaisu on hieman pettymys. Harmi, sillä aiheesta olisi voinut revitellä paljon dystopiamaisemmin. Lukitut on kuitenkin ihan mukiinmenevä nuorten ihmissuhteisiin, itsensä etsimiseen ja elämänsä pohtimiseen keskittynyt nuortenkirja, jota suosittelisin noin 14+ -ikäisille.
Arvosanani 3
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Löysin tieni Yöpöydän kirjat blogin puolelta tänne sun blogiisi, juuri tämän kyseisen teoksen saattelemana. Kuvailit niin luontevasti tässä sun omassa tekstissä teoksen tyyliä, hahmoja, tapahtumia... että nyt en malta odottaa, että saan teoksen käsiini. Heti kirjaston varauksiin siis. Kiitos vinkistä, ja mukavantuntuisesta blogista! :)
VastaaPoistaKiitos Petra sinulle mukavasta palautteestasi 🙂 On aina mukavaa ja toivottavaa, että joku innostuu blogiarvioni luettuaan lukemaan kirjan, vaikka en olisi sitä aina hehkuttanut maasta taivaisiin. Toivottavasti saat kirjan pian käsiisi!
Poista