Tulen tyttäriä -sarja: Maria Carole

Tulen tyttäriä: Maria Carole. Osuuskumma 2014 (Tulen tyttäriä #1)

Kansi: Alice Smith. Vinjenttikuva: Hannele Määttä

"Ei ole sinun osasi sen parempi tai huonompi kuin muidenkaan. Yhtä kaikki ylhäältä saneltu.

Tulen tyttäriä on itsenäinen fantasiaromaani, joka kertoo omaleimasta tarinaa Naarnista, Liviasta ja Emmasta. Kolme tulisieluista naista hakevat osaansa rakkaudesta ja paikkaansa maailmassa. Soturi, tytär ja äiti. Minkä roolin kukin jumalilta harteilleen saa tai itse ottaa?

Romanttinen ja vain hienokseltaan vakava tarina tarjoaa lukijalleen maailman, jossa on tilaa naisten väliselle ystävyydelle ja rakkaudelle ilman syyllistämistä. Tulen tyttäriä antaa empimättä naiselle miekan käteen, mutta ei korota ketään sukupuolensa vuoksi erityisasemaan. Maria Carolen esikoisteos keskittyy siihen, mikä elämässä on tärkeää silloinkin kun ympärillä kuohuu. Kirjan fantasiamaailma on rakennettu tyylikkään pienieleisesti, ja vetää lukijansa keskelle tapahtumia, osaksi henkilöiden elämää." (Osuuskumma)

Oma arvio:

Ehdin vielä nippa nappa lukea tämän Maria Carolen esikoisteoksen Tulen tyttäriä osana Prideviikon lukutempausta (Yöpöydän kirjat -blogi). Tämä kirja ei ole varsinaisesti vahvasti sateenkaariteemainen, mutta sopii kategoriaan mainiosti, koska kirjan keskiössä on naispari.

Tulen tyttäriä on takuuvarmaa viihdettä romantiikasta ja kevyestä fantasiasta pitäville. Kirjassa seikkaillaan kuvitteellisessa Melenassa, jonka Nelvikan kaupunki on yksi tapahtumien keskiöistä. Sieltä ovat kotoisin Naarni ja Anneke, naispuoliset sotilaat ja erikoiskykyjä osaavat puolijumalat eli knameirat, joita ihmiset sanovat halveksuen puolisiksi. Naiskaksikko hakee apua metsän keskellä asuvasta tönöstä, jotta taistelussa loukkaantunut Anneke saisi levähtää ja parantua. Siellä, Sudenkulmassa, asuu Emma poikansa Aton kanssa, ja Naarnin sydän jää sille tielle. Sotilaan velvollisuudet kuitenkin menevät kaiken edelle, ja Emman ja Naarnin on sinniteltävä komennusten ylitse, jotta taas saavat olla yhdessä.

Sattumien (ja Naarnin) kautta Emman luo tulee asumaan Melvikan kylästä karkuri Livia, nuori tyttö, joka ei suostu isänsä naimakauppoihin. Livia löytää paikkansa talossa ja pääsee läheiseen kylään sepän oppiin. Naarnin sotilaskaveri Vanja ei saa silmiään irti punatukkaisesta Liviasta, mutta Naarni vannottaa huiskentelevaa Vanjaa pitämään näppinsä erossa suojatistaan. Vaan tohtiiko tämä?

Naarnin tielle tulee suuria koettelemuksia ja hän joutuu eroon Emmasta. Viimein, kun hän kohtaa taas rakkaansa, hänen täytyy tehdä raskas päätös tämän parasta ajatellen. Myöhemmin hän tietenkin katuu tätä, mutta onko kaikki jo myöhäistä?

Hän kaipasi Emmaa, kosketusta ihollaan, paljasta halua ja kipinää, josta nainen ei itse tiennyt. Naarni oli nähnyt sen heti. Pieni, arkinen ja rauhallinen kipinä, joka piti Emman pystyssä päivästä päivään. Emma oli täynnä itsepintaista toivoa. (s, 172)

Viihdyn kirjan parissa mainiosti, vaikka minua häiritsee suuresti kirjan keskeisin henkilö, Naarni. En oikein saa hänestä mitään otetta ja koen hänet vastenmieliseksi henkilöksi, joten en kovin innostu hänen ja Emman välisestä rakkaussuhteestakaan. Livian ja Vanjan välinen kipunointi taas saa minut hymistelemään. Livia on miellyttävä henkilöhahmo, joka pitää oman puolensa eikä suostu miesten pompoteltavaksi. Hän hakeutuu sepän oppiin, vaikka yleensä siihen pääsee vain pojat, ja pääsee hyödyntämään tulitaitojaan. Hänellä on nimittäin sama kyky kuin Naarnilla, tulen hallitseminen. Vanja on taas parantajia, ihan kuten Anneke.

Kirjan fantasiaosuus jää mielestäni hiukan vaisuksi, enkä oikein pääse kaiken takana olevien jumaltarinoiden jäljille. Niihin olisin kaivannut lisää selvennystä, tai sitten vain luin puolihuolimattomasti. Toisaalta kirja on niin kevyttä fantasiaa, että genreen tottumatonkin voi helposti sujahtaa mukaan tarinaan. Fantasiaosuutta edustaa myös Naarnin löytämä lemmikkieläin, mystinen tulta syöksevä kashurra. Tämä muistuttaa kovasti Erika Vikin Kaksosauringot-trilogiassa esiintynyttä fantasialemmikkiä, amargundi-liskoa. Tulen tyttäriä -kirjan tyylistä tulee mieleen  niin ikään Annmari Dannebeyn  kevyt fantasia Kun kuulet laulun varjojen

Naarnin, Emman ja muiden tarina sijoittuu hienosti metsiin ja herttaisiin kyläpahasiin, mutta ympäristönkuvausta olisin kaivannut kirjan sivuille hiukan enemmän. Seksikuvaukset ovat hyvin vähäeleisiä ja hyvällä maulla tehtyjä. Pidän kirjan viihdyttävyydestä ja siitä, miten tarina kantaa eteenpäin ilman suurempia käännekohtia tai lopputaistoa.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko)
Lukujonossa
Kujerruksia
Vinttikamarissa
Tarua ja totta
Todella vaiheessa
Himen kirjava elämä 
Kulttuuri kukoistaa


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama

Rastitan Kirjankansibingosta kohdan:

Hieno fontti

Sinisen talon noita: Maria Carole. Osuuskumma 2019 (Tulen tyttäriä #2)

Kansi: Anu Korpinen.

"´Ainoastaan Auri. Paljaat jalat, painoa puolentoista kurpaleen verran, liian pitkä palmikko ja upouusi esiliina. Sillä olisi pärjättävä. Pelokkeeksi hänestä ei ollut kenellekään.´

Auri on 17-vuotias ja kaupungin vahvimpia parantajia. Hänestä tulee aikanaan maimo, aivan kuten isoäidistään, jonka opissa hän on ollut pikkutytöstä lähtien. Tulevaisuus on selkeä, Auria varten piiretty polku. Nelvikan ulkopuolella kylät ja kaupungit täyttyvät pakolaisista, jotka sekoittavat arkea. Aurin arki sekoittuu kuitenkin pääasiassa miehestä, joka tuoksuu kuparilta ja sulavalta lumelta. Eikä hän ole sinisessä talossa ainoa, jonka mieltä salaisuudet painavat.

Sinisen talon noita on itsenäinen jatko Maria Carolen esikoisteokselle Tulen tyttäriä. Se on fantasiaromaani, rakkaustarina ja kasvukertomus, jossa ihmisyys yhdistää enemmän kuin erottaa." (Osuuskumma)

'

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=-ykIhzDLxsM

Oma arvio:

Olen pidemmän aikaa kärsinyt fantasiaähkystä ja -kyllästymisestä, minkä vuoksi minulla on roikkunut yöpöydälläni  useampi keskeneräinen fantasiakirja kohtuuttoman kauan. Häpeäkseni täytyy siis myöntää, että olen lukenut tätä Maria Carolen viime kesänä ilmestynyttä Sinisen talon noitaa luvattoman kauan. Nyt kaivoin kirjan yöpöytäni laatikosta ja päätin viimeinkin antaa tämän tarinan soljua loppuun.

Auri-noita.

Ehkä sitäkin joskus.

Nyt vain Auri-parantaja. Niin olisi kaikille parempi. (s. 110)

Sinisen talon noita on tasaiseen tahtiin etenevää, viihteellistä ja "matalan kynnyksen" fantasiaa. Kirja on jatkoa Tulen tyttäret -teokselle, mutta toimii itsenäisenä teoksenakin. Nyt pääosassa on Tulen tyttäristä tutuksi tulleen Livian tytär Auri, jonka Hallava-mummi on kasvattanut parantajaksi. Aurilla on tulevaisuudessa edessään kylän parantajan, maimon rooli, kunhan mummo siirtyy ajasta ikuisuuteen. Auri kokeilee myös opettajan roolia, ja joutuu matkaamaan isänsä kanssa veriselle sotatantereelle. Nämä ovat hyvin opettavaisia, vaikkakin rankkoja kokemuksia. Sitten kuvioihin ilmestyy häntä paljon vanhempi Klemetti, jonka seurassa nuorella naisella tulee kovin levoton olo.

Kirjassa seurataan toki myös Tulen tyttäret -osassa keskiössä olleiden Emman ja Naarnin edesottamuksia. Terveytensä kanssa hapuileva Emma joutuu usein odottamaan rakastaan Naarnia sotareissuiltaan ja ketsomaan välissä myös Livian ja Vanjan murheenkryynin, Emeri-pojan perään. Livian ja Vanjan liitto meinaa murtua liitoksistansa, kun mies tuo reissuiltaan t Siiri-tyttären kasvatettavaksi. Totuus Siirin alkuperästä kun paljastuu myöhemmin naiselle. Livia painelee pitkäksi aikaa Emman ja Naarnin hoteisiin. En erikoisemmin tykästynyt ensimmäisessä osassa Naarnin hahmoon, enkä innostunut hänestä nytkään. Siksi Emman ja Naarnin välinen lämpö jäi minulta aistimatta.

Maria Carole kirjoittaa tosi mukavasti ja kiehtovasti, niin että kirjan tapahtumat tulevat helposti ja vaivattomasti lukijalle tutuksi. Suuria eeppisiä taisteluja tai muutakaan mullistavia juonenkäänteitä kirjassa ei ole, vaan tapahtumat kulkevat verkkaiseen eteenpäin, muutoksia tapahtuu ja ihmisiä rakastuu. Kirjan fantasiamaailma on hyvin reaalimaailman kaltaista: Melenjan kylistä, kuten Nelvikasta, Viitamasta ja Tiuranteesta huokuu talonpoikaisajan kyläpahasten tunnelma. Tärkeimpänä elementtinä tuntuu olevan ihmisten väliset tunteet ja eripurat. Myös aistit ovat tärkeässä roolissa, etenkin hajujen ja tuoksujen merkitystä korostetaan usein. Fantasiaelementtejä tuovat tarinaan lähinnä muutamat hahmot, kuten puolisiksi kutsutut puolijumalat eli knameirat, jollainen Naarni on, sekä mystisiä  parantajankykyjä omaava Auri, kuin myös kirjan alussa ja lopussa ilmaantuvat parantajien jumalat, Kimaleejat. 

Jos kaipaa kovin räiskyvää, tapahtumarikasta eeppistä fantasiaa, Sinisen talon noita ei ole oikea kirja. Jos halua maailmaltaan ja tarinaltaan helppoa, viihdyttävää fantasiaa, jossa on romantiikkaa ja pientä draamaakin, silloin tämä on nappivalinta. Kirjan voi mainiosti lukea ilman, että olisi lukenut ensimmäistä osaa. Minä viihdyin hetkittäin kirjan parissa, mutta en jäänyt juuri kaipaamaan enempää.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Nörttitytöt (Nita Mäenpää) 

Vetus et Nova (Jari Olavi Hiltunen) 

Lisään kirjan Popsugar haasteen kohtaan:

A Book you ment to read in 2019

Samantyylistä luettavaa:

Erika Vik: Kaksosauringot-trilogia
Annmari Dannebey: Kun kuulet laulun varjojen