Huimaa-trilogia: Vuokko Hurme

Kiepaus: Vuokko Hurme. Kuvat Susanna Iivanainen. S&S 2017. (Huimaa #1)

"Lenna Anderssen eli elämänsä kahdeksan ensimmäistä vuotta kaupungissa, jonka nimi oli Kardum, maailmassa, joka oli kääntynyt nurin päin. Siellä missä ennen oli taivas, oli nyt maa, ja missä piti olla maata jalkojen alla, olikin vain huikaiseva pudotus tyhjyyteen. Tapahtuma, jota kutsuttiin Kiepaukseksi, oli mullistanut kaiken. Ihmiset ovat kuitenkin oppineet pärjäämään ylösalaisessa maailmassaan, ja Lennan perheen elämä Kardumissa on oikeastaan juuri sopivan jännittävää ja mukavaa kunnes puhdas vesi alkaa loppua. Miten Lennan ja hänen perheensä, äidin, isän, pikkusiskon ja lemmikkikanan, käy? Uskaltavatko he lähteä etsimään tulevaisuuttaan toisesta maailmasta, joka ehkä on jossain heidän allaan, taivaalla?" (S&S)

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä 9-vuotiaan tyttäreni kanssa.

Kiepaus kiehtoi minua ideallaan jo ennen kuin ehdin tarttua siihen, sillä olen aina ollut innoissani väärinpäin kiepsahtaneen maailman ajatuksesta. Se on jotain, mikä on meillä varmasti käynyt mielessä jo lapsena: miksei maapallon toisella puolella asuvat roiku pää alaspäin, jos kerran maapallo on pyöreä.

Kiepaus on tarina postapokalyptisesta maailmasta. Kirjan minäkertoja, Lenna, kertoo heti kirjan alussa Kiepauksesta eli suuresta kamalasta tapahtumasta, joka kiepsautti kaiken ylösalaisin. Hänellä on asiasta tosin vain toisen käden tietoa, äitinsä ja isänsä kertomaa. Lennalle nurinpäin roikkuva kaupunki, Kardum, on aivan normaali kaupunki, sillä hän on syntynyt siellä. Hän harjoittelee talojen välillä kulkevilla vaijereilla kulkemista, syö kokeneesti kärpäsentoukkakakkuja, osaa säännöstellä vettä, varoo avonaisia ikkunoita, ettei putoaisi alhaalla avautuvalle taivaalle. 

Kuva: Susanna Iivanainen

Nautin eniten huolella ajatelluista yksityiskohdista, jotka tekevät riippuvassa kaupungissa elämisestä mahdollista. Aikuiset rakentavat uusia vaijeriratoja, hakevat vettä jäljellä olevista säiliöistä, yrittävät löytää vielä penkomattomia varastoja, tekevät kauppaa ruokatarvikkeista ja muista hyödykkeistä. Lennan perheen Newton-kana on heille kultaakin kalliimpi proteiininlähde, ja kärpäsentoukkien kasvatus toinen. Vaatteet käytetään loppuun asti, eikä vettä tuhlata niiden pesemiseen, vaan käyttökelvottomat vaatteet nakataan loputtomaan roskakuiluun - ikkunasta ulos, alas taivaalle.

Lennan perhe pitää ihanasti yhtä. Hänellä on pikkusisko Rousku sekä ihana ystävä Jaan, joka joutuu usein olemaan Lennan perheen luona yötä. (Hassua, mutta luulimme häntä kirjan puoliväliin saakka tytöksi, ja kun tekstistä kävi ilmi hänen sukupuolensa, olimme kumpikin hiukan ällikällä lyötyjä.) Silti Lennan perheessä ei kaikki ole aina satumaisen ihanaa, vaan perheen äiti reagoi välillä tuleviin huolenaiheisiin hyvin kiukkuisesti ja äreästi. Perheyhteisön lisäksi koko Kardumin kaupunki vetää yhtä köyttä. 

"Lenna, sinun pitää muistaa aina mikä meille on tärkeää, mikä Kardumissa on kaikkein tärkeintä. Sinun pitää luvata tehdä kaikkesi muiden auttamiseksi, mutta niin, ettet unohda itseäsi. Sinä pärjäät kyllä, kun muistat sen. Tarvitset muita, jotta voit selvitä." (s.165)

 Lenna joutuu kuitenkin kohtaamaan hyvin pelottavan tilanteen toisella vaijerireissullaan kaupalla, kun perheen tuttu ja luottokauppias Ondan on heitä vastassa vihaisena, veitsi ojossa. Tämä kohtaus vaikutti selvästi tyttäreeni niin, että hän meinasi menettää kiinnostuksensa koko kirjaan. Lisäksi tunnelmat muuttuvat loppua kohti melko synkiksi ja masentaviksi, niin että minuakin alkoi jo puuduttaa moinen. Synkkyys ja toivottomuus meinaa ottaa vallan tarinasta veden alkaessa loppua, Lennan äidin lähdettyä tutkimusmatkalle ja osan kaupungista alettua romahtaa. Lennan ajatuksista huokuu lapsen voimattomuus isojen asioiden äärellä, kun aikuiset päättävät asioista ilman lasten mielipidettä. Onneksi tunnelin päässä on valoa ja kirja päättyy hyvin toiveikkaasti.

Kuva: Susanna Iivanainen

Tyttäreni mielestä Kiepaus on hauska ja kiinnostava kirja, jossa olisi saanut olla kuitenkin enemmän kuvia. Mustavalkoisia kuvia hän luonnehtii hauskoiksi, tarkoiksi ja kiinnostaviksi. Hän piti kovasti Lennasta "koska se oli vaan niin kiva ja rohkea." Parasta kirjassa oli  "kun ne meni toiseen maailmaan joka oli taivaassa." Yllättävää ei ole se, että Ondan oli hänen mielestään ikävä henkilöhahmo. Kirjan kansikuva  ei saanut pisteitä tyttäreltäni, ja lisäksi kirja olisi saanut olla pidempi. Hän oli kovin pettynyt, kun Jaan paljastuikin pojaksi, ja ehdotti minulle, että ajattelisimme yhä hänen olevan tyttö.

Kirjan toiveikas ja muutoksellinen loppu oli tyttäreni mieleen. Hän suosittelee kirjaa yli yhdeksänvuotiaille lapsille. Hänen mielestään kirja kiinnostaa enemmän tyttöjä, koska päähenkilönä on tyttö. Hän aikoo ehdottomasti lukea kirjan vielä uudelleen, ja kyseli jo minulta, milloin tähän tulee jatkoa. Kirja jää kyllä kutkuttavan jännään kohtaan.

Kiepaus on huikean kiehtova tarina rohkeudesta ja selviytymisestä murenevassa kaupungissa. Sarjan jatko-osaa odotan innolla minäkin: Kaipaus ilmestyy vuonna 2018.

Tyttäreni arvosana 5

minun arvosanani 4+

Yhteisarvosanamme 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle! 

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly
Minityyli
Lähiömutsi


Kaipaus: Vuokko Hurme. Kuvittanut Susanna Iivanainen. S&S 2018 (Huimaa #2)

"Kiepauksen jälkeen kaipaus!

Vesi oli niin hirveän tuntuista. Ja sitten minä lipesin. Valuin avomeren puolelle ja kellahdin kylki edellä veteen.

Lenna perheineen on jättänyt taakseen ylösalaisin kääntyneen kotikaupunkinsa Kardumin. Hypättyään alas taivaalle he ovat laskeutuneet Mabaliin, uuteen maailmaan. Mabalissa, jossa on runsaasti vettä, maa vetää puoleensa ja taivas levittäytyy metsien päälle.

Lennan ei tarvitse enää pelätä taivaalle putoamista mutta nyt on pelättävä sitä, mitä taivaalta putoaa: Kardumista putoilee Mabaliin roskia mutta myös muuta: autoja, hiekkaa, taloja ja kallioita. Siksi Mabalin ihmiset rakentavat vahvoja kattoja, käyttävät suojavarjoja ja pukevat lapsilleen kypärät.
Ihmisiä Mabalissa on enemmän, ja ensimmäistä kertaa Lenna ja hänen pikkusisarensa Rousku pääsevät kouluun. Mutta Lennan paras ystävä Jaan on kadonnut hypätessään. Kun käy ilmi, että myös Mabalin ulkopuolella elää ihmisiä, Lennassa herää toivo: voisiko Jaan löytyä?

Kun aikuiset päättävät järjestää retkikunnan Jaanin ja tämän isän pelastamiseksi, Lennan on päästävä mukaan keinolla millä hyvänsä. Onhan Jaan hänen paras ystävänsä. Luvassa on meriseikkailu pelkoa herättävien, tuntemattomien ulkopuolisten maille. Mutta Lenna ei osaa arvata, millaisia yllätyksiä matka tuo mukanaan...

Kaipaus jatkaa lasten Huimaa-fantasiasarjaa, jonka ensimmäinen osa Kiepaus ilmestyi 2017." (S&S)

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan, kuten aiemmankin Huimaa-sarjan osan, yhdessä 10-vuotiaan tyttäreni kanssa. Alussa tyttäreni ei innostunut ollenkaan  tarinasta, joka sijoittuu nyt Mabalin saarelle. Hänellä kun oli vielä niin tuoreessa mielessä kiehtova Kardumin ylösalaisinmaailma. Loppua kohti kirjan jännittävät juonenkäänteet veivät kuitenkin mennessään, ja tyttäreni pitikin loppujen lopuksi tästä kirjasta enemmän kuin aloitusosasta Kiepaus.

Kirjan tapahtumat alkavat siitä, kun Lenna, Rousku ja isä ovat laskeutuneet nurin päin kiepahtaneesta ja pian murenevasta Kardumista laskuvarjoillaan ihan uuteen maailmaan, Mabaliin. Lennan järkytykseksi hänen rakasta ystäväänsä Jaania ja tämän isää Teoa ei näy missään! Lennan perhe sijoitetaan Suljetulle rannalle, eräänlaiseen tulokkaiden karanteeniin, jossa varmistetaan, etteivät he esimerkiksi tuo mitään sairauksia Kardumiin. Lennalla on tajuton ikävä äitiänsä, joka on hypännyt saarelle jo aiemmin, mutta pian hän saa nähdäkin hänet - tosin aluksi vain eristyslasin läpi.

Kirjan alku kuulostaa ihan dystopiamaiselta, mutta tilanne hieman normalisoituu, kun Lennan ja muiden karanteeniaika päättyy ja yhdessä äidin ja opastajansa, yrmeän Severon  kyydillä he matkaavat saaren toiseen päähän, tulevaan kotipaikkaansa. Hallin kylässä on hyvin tarkat säännöt, mikä jopa hiukan kammoksuttaa Lennaa. Kylää johtaa seesteinen ja pidetty, minusta hiukan pahaenteinen ja luotaantyöntävä, Frida. Minulle tulee hänestä mieleen joku uskonnollinen johtaja, vaikka kirjan tekijä on ilmeisesti tarkoittanut Fridan jotenkin turvalliseksi ja miellyttäväksi johtajaksi. Myöhemmin tulee ilmi, että Frida on hyvin ennakkoluuloinen Hallin kylän ulkopuolisen alueen asukkaita kohtaan, ja syynä tuntuu olevan se, etteivät he halua noudattaa Hallin nipotiukkoja sääntöjä.

Hallissa kaikilla tulokkailla oli auttajat. Fridan mukaan tulijat tarvitsivat tietoa siitä, miten kaikki kylässä toimi ja miten asioita oli tapana tehdä. Tiedon oli parasta "tulla vain yhdestä suusta", kuten Frida asian ilmaisi. Tyydyin pian siihen, että Severo ohjasi meitä. (s.85)

Lapsia ei juuri Hallissa ole, vaan kaikki pyörii aikuisten ehdoilla, mikä Lennaa välillä jurppii tosissaan. Toki lapsille on perustettu ihan koulu, ja jokaisella lapselle tehty oma huone. Lenna ja Rousku tutustuvat eristäytyvään Patel-poikaan, joka puhuu hiukan hassusti. Patel on menettänyt omat vanhempansa. Myöhemmin Halliin tulee myös Rouskun ikäinen Omi. Lenna kuitenkin kaipaa päivä päivältä enemmän Jaania, eikä voi tajuta sitä, etteivät aikuiset usko tämän olevan elossa. Lenna haluaisi lähteä etsimään ystäväänsä, mutta kun aikuiset... Minua hieman ihmetyttää sarjan aikuiset, jotka on kaikki jossain määrin omituisesti käyttäytyviä. Johtuuko se siitä, että aikuiset on kuvattu niin vahvasti lapsen näkökulmasta?

Kuva: Susanna Iivanainen

Kun Kardumissa olivat huolenaiheina putoaminen, murenevat rakennukset ja ruuan ja veden loppuminen, Mabalissa suurin pelko on se, että taivas putoaa niskaan. No ei ihan kirjaimellisesti, mutta koska Kardumista kaikki putoaa saarelle, asukkaat suojautuvat mahdollisilta taivaalta putoavilta tavaroilta liikkumalla taivasalla harkiten ja puiden suojaa hyväksi käyttäen. Lapset pitävät suojakypäriä. Silti onnettomuuksia välillä sattuu, kuten eräänä päivänä Hallissa, kun kokonainen lasten liukumäki putoaa erään asukkaan päälle.

Mabalin metsissä ei ollut tietenkään samalla tavoin hiljaista kuin Kardumissa. Linnut liversivät ja rapistelivat, ja hyönteiset surisivat ja pörisivät. Olin jo oppinut, ettei sen suurempiin, eikä järin vaarallisiin eläimiin voinut Mabalissa törmätä. Suuret nisäkkäät eivät olleet selviytyneet kiepauksesta, vain kalat ja linnut ja hyönteiset. (s. 126)

Taivaalta putoavat tavarat ovat uhan lisäksi kuitenkin myös aarteita - asukkaat saavat paljon hyödyllistä tavaraa, kuten vaatteita, työkaluja, rakennustarpeita. Luonnonvaroja Mabalissa riittää, ja Lennasta ja Rouskusta onkin outoa, kun vettä on riittämiin ja siinä voi jopa peseytyä. Lenna viihtyy metsässä yksistään, vaikka vanhempia kauhistuttaa päästää hänet sinne. Eräällä retkellään Lenna löytää metsästä uuden asukkaan, Glorian. Glorian menneisyydestä paljastuu yllättävä asia. Pian Lenna huomaa olevansa osana jännittävää seikkailua, johon liittyy Laituri-niminen lautta, Mabalin ulkopuoliset saaret ja kadoksissa oleva ystävä. Löytyykö Jaan, se on tämän tarinan polttavin kysymys.

Kuva: Susanna Iivanainen

Kirjan maailmankuvaa ei juurikaan selitetä, tai suurin osa kiepauksesta on selitetty vain sillä, että se vain eräänä päivänä tapahtui. Tässä jatko-osassa heitetään ilmaan sellainen epäily, että maailma olisikin nykyisin litteä, eli Mabalin asukkaat uskovat, että tarpeeksi pitkälle mentäessä tulee raja vastaan, ja liian syvään kaivaessa putoaakin pois. Tällainen kerroksittainen maailmankuva on ajatuksena kiehtova.

Tyttäreni mielestä Kaipaus on jännittävä, hauska ja kiinnostava kirja. Hänestä päähenkilö, Lenna, on kirjan kiinnostavin persoona. Mieleenpainuvinta tarinassa on se, kun Lenna lähtee salaa Laiturin mukana pelastusretkelle. Hänestä tapahtumat siinä on kerrottu mukavan tarkasti. Kirjassa olisi saanut olla enemmän kuvia, jotka ovat tarkkoja ja kiinnostavia. Kansikuva ei tosin oikein innosta häntä. Tytärtäni kirjan alun kankeus ei innostanut, eli tapahtumat lähtivät vasta myöhemmin kunnolla käyntiin. Kirjan päätökseen hän on tyytyväinen, ja seuraavassa osassa hän haluaisi lukea enemmän siitä, mitä kaikkea Lenna ja Jaan leikkivät saarella, kiipeilevät puissa jne. Tyttöni suosittelee kirjaa yli 10-vuotiaille tytöille. Hän aikoo ehkä lukea kirjan vielä joskus itse uudelleen.

Minulla on hieman ristiriitaiset ajatukset, minkä ikäisille Kaipausta suosittelisin. Kirja voi olla vielä hieman hankala 9-vuotiaalle lukijalle, joten itse ehkä vinkkaisin tätä viides-kuudesluokkalaisille.  Yllätyin, että sarja jatkuukin vielä tänä vuonna osalla Keikaus. Spekuloimme jo tyttäreni kanssa nimen perusteella, että kääntyykö Mabali nyt seuraavaksi nurinpäin. Jäämme jännityksellä odottamaan.

Tyttäreni arvosana 5
Minun arvosanani 3,5
Yhteisarvosana 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 

Kirjojen keskellä

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Popsugar-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

4. A book you think should be turned into a movie


Keikaus: Vuokko Hurme. Kuvittanut Susanna Iivanainen. S&S 2019 (Huimaa #3)

"Lennan elämä Mabalissa on alkanut asettua uomiinsa: paras ystävä Jaan on vihdoin löytynyt ja kotikylä muuttunut monin tavoin turvallisemmaksi. Hallin kylän niukka elämä kuitenkin kyseenalaistuu, kun kylän rantaan putoaa uusi saari, jonka tavarantäyteinen maa osoittautuu oikeaksi aarreaitaksi. Kun kyläläiset alkavat kaivella uutta maata, Lenna ja Jaan tahtovat esineistä osansa. Senkin uhalla, että se on lapsilta kiellettyä.

Kaivamiseen liittyy kuitenkin suuria riskejä. Kerrotaan, että Mabalin pohjaan on paikoin matkaa vain metrejä.

Mitä tapahtuu Pohjan läpi pudonneille, sitä ei kukaan tiedä. Putoavatko maankaivajat avaruuteen vai häviävätkö vain jonnekin?

Lenna ja Jaan saavat näihin kysymyksiin vastaukset, kun he päätyvät uuteen maailmaan. Kaupunki kuitenkin vaikuttaa hämärästi tutulta ja tunnistettavalta myös lukijalle. Mutta missä Lenna ja Jaan ovat? Ja kuuluuko lasten pelastaa maailma?" (S&S)


Oma arvio:

Olen lukenut aiemmat Huimaa-trilogian osat tyttäreni kanssa, mutta nyt häntä ei enää kiinnostanutkaan ja niinpä luin tämän sarjan päätösosan Keikaus ihan yksinäni. Harmi vain, sillä tämä osa oli ainakin minun mielestäni kaikista osista kiinnostavin ja juoneltaan vetävin lukea.

Jos on elänyt vaarojen keskellä, ei lakkaa koskaan ihan täysin pelkäämästä. (s. 11)

Ehkä osasyynä siihen, että nautin enemmän kirjan lukemisesta on päähenkilöisen kasvaminen lapsista varhaisteineiksi. Lenna on nyt kirjan alussa jo 11-vuotias eli edellisen kirjan Kaipaus tapahtumista on kulunut pikakelauksella neljä vuotta. Lennan ja  häntä hiukan vanhemman Jaanin ystävyys on ennallaan, ja lisäksi Lennalla on muitakin ystäviä Mabalin saarella. Saarta kuohuttaa nyt maa-aines, joka putosi roppakaupalla taivaalta mereen, aivan heidän kotikylänsä rannikon lähettyville. Aikuiset lähtevät vaaroja uhmaten kaivamaan aarteita uudelta saarelta, ja huimapäinen Jaan saa houkuteltua myös Lennan saarelle salassa aikuisilta. Jaan on nimittäin päättänyt vakaasti muuttaa omilleen, rakentaa oman asumuksen ja pyytää Lennaa asumaan luokseen. Lenna on hiukan skeptinen, mutta myötäilee ystäväänsä.

"Uskon, että Uusi maailma on litteä, että pyöreiden maailmojen aika on mennyt." (s. 45)

Aikuiset puhuvat pelonsekaisesti Pohjan läpi putoamisen vaarasta, ja tämä tietenkin kiehtoo Jaania, hiukan Lennaakin. Ja niinhän siinä sitten käy, että he humpsahtavat ihan vahingossa itsekin kaivamaansa kuoppaan ja päätyvät ihan ihmeelliseen paikkaan. Tuo paikka esittäytyy lukijalle heti ihan normaalina nykyajan yhteiskuntana kouluineen, liikenteineen, kauppoineen ja älykännyköineen.

Lennalle ja Jaanille tämä on tietenkin ihan outoa. He näyttävät kaupunkilaisille kummajaisina itsetehtyine vaatteine ja kenkineen. Nuoret joutuvat oppimaan kantapään kautta, että kaupasta saa ruokaa vain maksamalla rahalla, ja rahaa saa vain tienaamalla sitä - vaikkapa katulaulajana. Mutta mikä on tuo paikka, mihin ystävykset putosivat? En tahdo spoilata enempää, mutta vihjaan sen verran, että kirjassa leikitellään kovasti perinteisellä maailman- ja ajankuvalla. Paikka on tutumpi, kuin Jaan ja Lenna ovat osanneet arvatakaan.

Pidän kovasti Keikauksen juonivetoisuudesta ja aikatasoilla leikittelystä, joka näyttää olevan nyt kova trendi lasten- ja nuortenkirjoissa. Lennan ja Jaanin ystävyys on syventynyt entisestään, mutta ei etene romanssiin asti, mutta lukijan mielikuvitushan voi jatkaa kirjan avointa loppua mielesekseen. Toisaalta, miksipä aina pitäisi tytön ja pojan ystävyyden itsestäänselvästi edetä romanssiksi? Ei miksikään. Eli hyvä näin.

"Jaan, sinä kuuntelet nyt minua. Nyt me juostaan - ja kovaa." (s. 152)

Kirjan loppuvaiheilla on melkoisen apokalyptinen tunnelma ja Jaan ja Lenna ryhtyvät  maailmanpelastajiksi, mutta kirjan loppu on onneksi toiveikas ja avoin erilaisille vaihtoehdoille. Hieman surumieliseksikin tunnelma menee, mutta kirjan ihan viimeinen lause tuo takaisin kaiken toivon. 

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 

En löytänyt muita bloggauksia.

Samantyylistä luettavaa: 

Sisarla - seikkailu toisessa maailmassa: Salla Simukka