Päivitys Hopea-sarjaan

Luin Victoria Aveyardin Hopea-sarjan toisen osan Lasinen miekka. Lue tästä linkistä, mitä mieltä olen.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 4. Apinoiden planeetta: Pierre Boulle

Apinoiden planeetta: Pierre Boulle. Suomentanut Outi Nyytäjä. Like 2001 (Otava 1964)

Ranskankielinen alkuteos (1963): La planète des singes


"Tähtien teillä lomailevat Jinn ja Phyllis löytävät pullopostia avaruudessta. Viestissään Odysseus Mérou kertoo tutkimusmatkasta vasta löydetylle asutulle planeetalle.

Pian paljastuu, että planeettaa hallitsevat älykkäät ja väkivaltaiset apinat. Evoluutio on kehittynyt eri suuntaan kuin maassa. Pääsevätkö Odysseus ja hänen toverinsa pakoon apinoita, saati sitten palaamaan kotiplaneetalleen? Miten käy Odysseuksen rakkaan Novan?"

Oma arvio:

Jo neljättä kertaa olen mukana kirjabloggaajien klassikkohaasteessa, jossa tavoitteena on paikata omia kirjallisia aukkojaan. Toisin sanoen, jokainen valitsee luettavakseen jonkin klassikon, jonka lukemattomuus hävettää ja nolottaa myöntää. Klassikon määritelmä on meillä melko väljä. Tällä kertaa klassikkohaastetta luotsaa Niina T Yöpöydän kirjat -blogista.

Tässä aiemmat klassikkoni:

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 3 ( 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä): Liisan seikkailut Ihmemaassa: Lewis Carroll.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 2 (Tuijata.Kulttuuripohdintoja): Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling 

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 1 (Reader, why did i marry him): Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien

Apinoiden planeetta -tarina tunnetaan ehkä yleisimmin lukuisien sen pohjalta tehtyjen elokuvien kautta, joita minäkin olen yrittänyt joskus katsoa, mutten ole pystynyt. Jotenkin ne ovat vain olleet niin luotaantyöntäviä. Nyt päätin tarttua tähän ranskalaiskirjailijan Pierre Boullen teokseen ja ravistaa ennakkoluuloni tästä konseptista, sillä olen kuullut tästä kirjasta kehuja. 

Tarinan alussa tulevaisuuden avaruuslomailijat Jinn ja Phyllis saavat luettavakseen pullopostia, jossa Odysseys alkaa kertoa merkillisestä matkastaan Sororin planeetalla. Heidän tutkimusryhmänsä laskeutuu tälle Betelgeuse-tähteä kiertävälle planeetalle avoimin ja uteliain mielin, toiveenaan löytää älyllistä elämää. Pian he huomaavatkin siellä olevan ihmisiä - tai he näyttävät ihmisiltä, mutta käyttäytyvät täysin alkeellisesti. Odysseys kiinnittää erityistä huomiota kuvankauniiseen Novaan.

En koskaan unohda millaisen vaikutuksen hänen ilmestymisensä minuun teki. Pidätin henkeäni nähdessäni tämän ihmeen kauniin Sororin olennon joka ilmestyi meille kuohujen koristamana Betelgeusen verenkarvaisessa valossa. Se oli nainen, oikeastaan tyttö, ellei se sitten ollut jumalatar. Hän toi rohkeasti esiin naisellisuutensa suunnattoman suurta aurinkoa vasten; hän oli aivan alaston eikä hänellä ollut muita koristeita kuin melko pitkä harteille valuva tukka. (s.28.)

Tutkimusryhmän jäsenet huomaavat pian, että asetelma Sororilla on täysin päinvastoin kuin Maassa: simpanssit, gorillat ja orangit ovat ainuita älyllisiä olentoja, jotka hallitsevat maailmaa, ja ihmisennäköiset otukset ovat alistettuja olentoja, joita vangitaan apinoiden tieteellisiin tutkimuksiin ja kokeisiin. Myös Odysseys ja Nova vangitaan sotaisien gorillojen hyökkäyksessä. Odysseys alkaa järjestelmällisesti osoittamaan apinoille, että hän ei ole kuten muut vangit. Eräs simpanssinaaras Zira huomaa Odysseyksen älykkyyden, alkaa pian opettaa tälle apinoiden kieltä ja auttaa hänet pois vankeudesta. Hän tutustuttaa miehen myös omalle kihlatulleen, arvostetulle tutkijalle Corneliukselle. Ziran ja Odysseyksen välinen ystävyys saa välillä hyvinkin lämpimiä sävyjä.

"Kunnioitettu puheenjohtaja.

Jalosukuiset gorillat. 

Viisaat orangit.

Älykkäät simpanssit.

Oi apinat!

Sallikaa ihmisen puhutella teitä.

Minä tiedän, ett' minun ulkonäköni on irvokas, hahmoni luotaantyöntävä, kasvojeni sivukuva eläimellinen, hajuni inhottava, ihonvärini vastenmielinen."(s. 140.)

Pian alkaa ilmetä, että ehkeivät apinat olekaan olleet aina vallalla Sororin planeetalla. Kun Nova synnyttää Odysseukselle lapsen, apinat ja etenkin niiden häikäilemätön orankijohtaja Zaius alkavat kokea tämän kolmikon uhaksi. Onneksi Cornelius ja Zira keksivät nerokkaan ratkaisun, jolla tämä perheenalku saadaan turvaan. Kaikki ei kuitenkaan lopu onnellisesti, sillä lopussa tapahtuu melko hätkähdyttävä ja lohduton käänne. Sen annan jokaisen lukijan itse selvittää.

- Nuo apinat, kaikki nuo apinat, ääni sanoi ja sen sävy oli levoton, - jo jonkin aikaa ne ovat vain lisääntyneet ja lisääntyneet, vaikka yhteen aikaan näytti siltä että niiden suku sammuisi. Jos sitä jatkuu, niin pian niitä on melkein yhtä paljon kuin meitä...(s. 197.)

Apinoiden planeetta herättää miettimään meidän planeettamme tilaa, ihmisten valta-asemaa ja keskinäisiä valtasuhteita (vrt. orangit, simpanssit ja gorillat) ja  sitä, mitä jos evoluutio olisi meilläkin vienyt asiat eri suuntaan. Apinoiden julmat kokeet Sororin ihmisille järkyttävät Odysseystä, vaikka hän tietää, että niitä samoja kokeita on tehty Maassa apinoille. Lopussa hän ja Zira meinaavat suudella, mutta kavahtavat toistensa rumaa ulkomuotoa eivätkä voi päästä yli siitä, vaikka ovat tulleet hyvin läheisiksi toisilleen. Novan kanssa Odysseys on valmis jatkamaan elämäänsä, vaikka tämä on kauniin ulkomuotonsa alla enemmän eläin kuin ihminen. 

Kirja viihdytti minua oikeastaan enemmän vasta loppupuoliskolla, sillä alussa tarina ja Odysseyksen Novan jumalointi tuntui jotenkin naiivilta. Kun Odysseys alkoi ystävystyä Ziran ja Corneliuksen kanssa, juoni alkoi muuttua kiintoisammaksi. Kirjan loppu on aivan mahtavan ällistyttävä, enkä olisi sitä kyllä osannut etukäteen aavistaa. Mielenkiinnosta ajattelin katsoa Tim Burtonin vuonna 2001 ohjaaman elokuvasovituksen kirjasta.

Olen taas kerran ylpeä itsestäni, että olen lukenut yhden klassikon lisää. Seuraava klassikkohaaste päättyy 31.7.2017 ja siihen minulla on jo teos valmiina.

Arvosanani tälle 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Apinoiden planeetta muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Kaisa)

Taikakirjaimet

Orfeuksen kääntöpiiri

Kirjallisuusblogi

Kani kirjalla

Uusi kuu

Lisäsin tämän Helmet-lukuhaasteessa kohtaan: 

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä: Roope Lipasti & Harri Oksanen

Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä: Roope Lipasti. Kuvittanut Harri Oksanen. Lukupalat-sarja. 64 sivua. Helppolukuinen. WSOY 2017.

"- Ja hän torjuuuuuuuuuuu!
Viittä vaille NHL-tähti Lauri aloittelee peliuraansa vauhdikkaassa uudessa Lukupalat-sarjassa.Lukupalat on helppolukuinen sarja lukemaan opetteleville.

Laurin elämä on yhtä jääkiekkopeliä. Hän torjuu ja laukoo kotona niin että perintövaasit ovat vaarassa. Maalivahdin polvisuojatkin leikataan äidin riemuksi vierashuoneen patjoista. Sitten Lauri pääsee pelaamaan ihan oikeaan jääkiekkojoukkueeseen ja kaukaloon. Hanskat uhkaavat lentää tiskiin jo ensimmäisten harjoitusten jälkeen, kun kiekot lipuvat yksi toisensa jälkeen hänen ohitseen maaliin. Avuksi löytyy kuitenkin enon pesäpalloräpylä, jossa on kuulemma taikaa (#kirja.)

Oma arvio:

Luimme ja arvioimme kirjan yhdessä seitsemänvuotiaan eskarilaispojan kanssa, joka on erittäin innostunut jääkiekosta.  

WSOY aloitti viime vuonna 2016 helppolukuisen kirjasarjan, jossa monet suositut lastenkirjailijat ja kuvittajat loistavat mainioilla,  kiinnostavilla aiheilla, joista jokaiselle löytyy jotain. Edellisissä osissa on ollut himpun verran, mutta ei liian pelottavia, fantasiamaisia aineksia (Yökoulu ja kadonnut opettaja: Paula Noronen ja Kati Närhi), jännittävää seikkailua ( Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita: Tapani Bagge ja Carlos Da Cruz) sekä ystävyyttä ja söpöjä lemmikkejä (Bella saa pentuja: Henna Helmi Heinonen ja Reetta Niemensivu).  Tähtiä ja tyttöenergiaa tarjoaa pian ilmestyvä 2A:n kamut kykykilpailussa: Anna Hallava ja Emmi Jormalainen. 

Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä on nyt Lukupalat-sarjan ensimmäinen urheiluaiheinen kirja, joka takuulla kiinnostaa kaikkia pikku jääkiekkofaneja, mutta uskoakseni muitakin.  Poikani kuunteli tätä silmät pyöreänä eikä höpötellyt lainkaan omiaan lukemisen aikana, mitä saattaa tapahtua, jos kirja ei ole niin kiinnostava. Jääkiekkoaiheisia lastenkirjoja olemmekin löytäneet harmillisen vähän, joten siinä mielessä tämä kirja on aiheeltaan aivan täydellinen. Tarina opettaa niin kestämään pettymyksiä kuin luottamaan itseensä.

Poikani mukaan kirja on jännittävä, kiinnostava ja surullinen. Ihmettelin hiukan tuota viimeistä, ja hän tarkensi, että eräässä kuvassa Laurin huoneen seinällä olevassa jääkiekkojulisteessa taklataan, ja se suretti häntä. Aika jännä, että poikani oli painanut tuon mieleensä.

Vaikka kirjassa on joka aukeamalla kuvituksia, poikani olisi halunnut lisää kuvia. Hänen mielestään kirjan kuvat ovar hauskoja, värikkäitä ja tarkkoja. Kirjan tarinasta pojalle jäi mieluisimpana mieleen se, kun Lauri torjui lopussa maaleja isänsä antamalla pesisräpylällä. Kirja olisi saanut olla hänen mielestään pidempi, mutta se loppui hänen mielestään mukavasti.  Jos hän saisi jatkaa tarinaa, alkaisi uusi peli, jossa Lauri torjuisi kaikki laukaukset uudella, oikealla jääkiekkoräpylällä. Poikaani huvitti melkoisesti se, että Lauri käytti pesisräpylää lätkäpelissä. 

Poikani ei oikein tykännyt siitä, kun Lauri leikkasi vanhasta patjasta itselleen maalivahdin patjat. Ehkä se on minun kannaltani hyvä, niin ei tarvitse pelätä, että joku päivä patjastamme puuttuu palanen... 

Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä on suunnattu 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille, mutta poikani mielestä se sopii 12-vuotialle. Minä hieman sitä kyseenalaistin, mutta poikani pysyi kannassaan. Hän suosittelisi tätä vain pojille, koska "tää on hei jääkiekkoa, ei se tyttöjä kiinnosta!" Hän olisi halunnut lukea kirjan uudelleen heti.

Poikani arvosana kirjalle 5, minä annan 4,5.

Lopullinen arvosana on 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteessa kohtaan:

35. Kirjan nimessä on erisnimi

Blogistanian kirjallisuuspalkintojen 2016 voittajat

Nyt on laskettu Blogistanian kirjallisuuspalkintoäänestyksen 2016 pisteet.

Avoin verkkoäänestys järjestettiin eilen eli 27. tammikuuta, ja siihen osallistui lähes 50 bloggaajaa. Ehdokkuuksia sai yhteensä 193 kirjaa neljässä eri kategoriassa. Bloggaajat

antoivat ääniä kotimaisille kirjoille Finlandiassa, käännöskirjoille Globaliassa, lasten- ja nuortenkirjoille Kuopuksessa ja tietokirjoille Tiedossa. Tästä linkistä näet minun antamani pisteet.

Vuoden paras kotimainen kaunokirja on Minna Rytisalon Lempi (Gummerus).

Toiseksi tuli Riitta Jalosen Kirkkaus (Tammi) ja kolmanneksi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin
kaupungista (Gummerus).

 Globalia-palkinnon voitti Sadie Jonesin Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto).

 Toiseksi sijoittui Elena Ferranten Loistava ystäväni (WSOY, suom. Helinä Kangas), ja kolmannen sijan vei Colm Tóibínin Nora Webster (Tammi, suom. Kaijamari Sivill).

Kuopus-palkinnon voittaja on Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava). (linkki omaan blogiarviooni kirjasta)

Toiseksi tuli Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler62 Kirja kolme: Matka (WSOY). Jaetulle kolmannelle sijalle sijoittuivat Janne Kukkosen Voro (Like) ja Seita Vuorelan Lumi (WSOY) (linkki omaan blogiarviooni kirjasta).

Tieto-palkinnon voitti Mari Mannisen Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja
hylätyt tyttäret (Atena).

Toiseksi sijoittui Yuval Noah Hararin Sapiens: ihmisen lyhyt historia (Bazar,suom. Jaana Iso-Markku) ja kolmannelle sijalle äänestettiin Rosa Meriläisen ja Saara Särmän Anna
mennä! Opas hauskempaan elämään (S&S).

Kuten tuloksista huomaa, yksikään minun äänestämäni kirja ei päässyt tänä vuonna palkintosijoille. Mitä äkkiseltään katsoin, suurin osa pisteyttämistäni kirjoista, olivat saaneet pisteen tai pisteitä vain minulta. Tämä johtunee melko varmasti siitä, että äänestin Globaliassa ja Finlandiassa suurimmalta osin vain spefiä, mikä ei yleensä ääniä saa. Finlandia-voittajasta, Minna Rytisalon Lempi, on ollut paljon pöhinää blogeissa, ja mielenkiinnosta haluaisin vielä lukea sen. Samoin minua kiinnostaa kovasti Globalian voittaja, Sadie Jonesin Kotiinpaluu. Muut Globalia-voittajat ovat minulle ihan outoja. Tieto-sarjan kärkikolmikko on minulle tuttuja silmämääräisesti, mutta koska luen aika vähän ja valikoidusti tietokirjallisuutta, tuskin tartun näihin teoksiin koskaan.

Minulle oli kaikkein vaikeinta ja tuskallisinta valita Kuopus-ehdokkaani, sillä valinnanvaraa on paljon ihan siitä syystä, että luen enimmäkseen lanu-kirjallisuutta. Jos minä itse saisin päättää, nuortenkirjoista ja lastenkirjoista äänestettäisiin ihan omissa kategorioissa (ja lisäksi aikuisten spefille pitäisi olla ihan oma kilpailunsa). Kuopuksen voittajakirja yllättää minut. Vaikka Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin on hieno, ajatuksia herättävä kirja, ei se minusta ole paras vuoden 2016 kirjoista. Myöskään Seita Vuorelan Lumi ei ollut minun kärkijoukossani. Timo Parvelan Kepler-kirjat minulta on lukematta, mutta ne kiinnostavat kyllä, varsinkin kun olen kuullut niistä pelkkää hyvää. Kolmanneksi tullutta Janne Kukkosen Voro-sarjakuvaa yritin viime syksynä lukea, mutten jaksanut keskittyä niin pitkään sarjakuvaan. Hieno teos ja mukava tarina kuitenkin! 

Blogistanian kirjallisuuspalkintovoittajat kukitetaan maaliskuussa. Ilmoitan tarkemman päivämäärän ja paikan lähempänä ajankohtaa. Itse en luonnollisestikaan pääse kukitustilaisuuteen, sillä se järjestetään toisella puolen Suomea. Oikein paljon onnea voittajalle ja nyt ahkerasti lukemaan, sillä tänäkin vuonna ilmestynee loistavaa kotimaista ja käännöskirjallisuutta, joista sitten äänestämme taas ensi vuoden alussa.

Apinan vuosi -lukuhaasteen koonti

Minä sain Evarian kirjahylly -blogin Evarialta tänään muistutuksen, että Apinan vuosi -lukuhaaste päättyy tänään! Apua, olin elänyt ihan uskossa, että se päättyy helmikuussa. Yksi siihen suunnittelemani teos on yhä kesken (Pierre Boulle: Apinoiden planeetta), mutta listaan nyt tähän ne kaksi, mitä ehdin haasteeseen vuoden aikana lukea.

Sain nyt harmikseni luettua vain  kaksi teosta, jossa on apina tai apinoita. Sillä ansaitsin ihmisen arvonimen.

Mauri ja mini-isoveli: Veera Salmi. Otava 2016.

Kirjan päähenkilöllä Maurilla on kuvitteellinen ystävä, Sam-apina.

 Nilviöt: Roald Dahl. Suomentanut Sami Parkkinen. Kuvittanut Quentin Blake. Otava 2009.

Kirjassa on  hyvin merkittävässä osassa Mukkelis-Makkelis -niminen apina perheineen.

Nyt minä siis yhä luen Pierre Boullen Apinoiden planeetta -teosta, joka on samalla minun Kirjabloggaajien klassikkohaasteen osa 4 kirja. Siitä on siis tulossa bloggaus ensi viikon tiistaina (31.1.2017) enkä sitä keskeneräisenä voi laskea tähän haasteeseen.

Kiitoksia Evarialle kivasta haasteesta!

Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaani 2016

Tässäpä tulevat minun viime vuoden parhaimmat lukuelämykseni eli Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaani vuodelle 2016. Ehdokkaita klikkaamalla pääset lukemaan arvioni.

Blogistanian Kuopus -pisteeni

3 pistettä

Eleanor & Park: Rainbow Rowell. Suom. Terhi Kuusisto. Viisas elämä 2016.

"Minä hullaannuin Eleanoriin ja Parkiin. Miten ihanan omituinen, mutta silti niin tavallinen rakkaustarina tämä onkaan!"

2 pistettä

Mätä: Siri Pettersen. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2016. (Korpinkehät #2)

"Hirka on aivan mahtava päähenkilö. Hän on rohkea, lahjomaton, hän on luottavainen ja hiukan uhkarohkeakin. Hän ei kumartele ketään. Hän on ihanan vilpitön ihmisten karussa maailmassa."

1 piste 

Emman salainen toive: Mari kujanpää. Otava 2016. 

"Vaikka minussa tämä kirja herättää hyvin perinpohjaisia pohdintoja, lapsilukijoille tämä antaa varmasti pintapuolisemman kuvauksen ystävyydestä, surusta, taitoluistelusta ja ylipäänsä sympaattisen Emman elämästä mummolassa. Kirjaa suositellaan yli yhdeksänvuotiaille, ja minä suosittelen tätä myös aikuisille! Tästä jäi niin hyvä mieli, että melkein itkettää ilosta."

 

Blogistanian Finlandia -pisteeni

3 pistettä:

Kuiskaava tyttö: Marko Hautala. Tammi 2016.

"Kuiskaava tyttö on kaikin puolin onnistunut kauhukirja. Se pitää minut heti alusta saakka otteessaan, sen henkilöt ovat mielenkiintoisia ja tapahtumat etenevät omalla painollaan paljastaen hiukan kerrallaan, muttei liikaa."

2 pistettä:

Älä riko pintaa: Katri Alatalo. Vaskikirjat 2016. Novellikokoelma. 

"Harvoinpa olen lukenut tällaista novellikokoelmaa, missä jokainen novelli on suosikkini!"

1 piste: 

Varpaat: Marko Hautala & Broci.  Haamu 2016. Sarjakuva-albumi.

"Pidän kovasti Brocin kynänjäljestä, joka on hyvin konstailematonta ja miellyttävää katsella."

Blogistanian Globalia -pisteeni

3 pistettä: 

Twin Peaks - Salattu historia: Mark Frost. Suomentanut Riie Heikkilä. Otava 2016.

"En voi muuta sanoa, kuin että tämä on hämmentävä, tyhjentävä, uteliaisuutta herättävä kirja."

2 pistettä: 

Jääkaksoset: S.K. Tremayne. Suomentanut Oona Nyström. Otava 2016.

 "Tämä kirja pyörittelee ja kääntelee juonta ja sai ainakin minut epäilemään ihan vääriä henkilöitä."

1 piste:

Hyväksyntä. Eteläraja-trilogia 3: Jeff VanderMeer. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2016.

"Miten joku kirja voikaan olla näin hämy? Jeff VanderMeer osaa pistää lukijansa pään pyörälle!"

 Blogistanian Tieto -pisteeni

3 pistettä:

Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen. Johnny Kniga 2016.

"En olisi halunnut hyvästellä vielä tätä kirjaa ja sen päähenkilöä."

2 pistettä: 


Suomen lasten Suomi: Kirsti Manninen ja Carlos da Cruz. Otava 2016.

"Carlos da Cruzin piirtämät hauskat henkilöhahmot esittelevät suomalaissukuisille amerikkalaissisaruksille, Johnille ja Jennylle, Suomea ja sen erikoisuuksia. Kirjassa on ihan valtavasti luettavaa ja katsottavaa, ja meillä meni tässä kyllä monen monituista iltaa. "

1 piste:

 Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon: Sini Visa. Tammi 2016. (Huom: linkki johtaa käsityö- ja leivontablogiini Cinnamonum)

"Kuten kirjan nimikin lupaa, klassikoista tehdään nyt erilaisia, hauskoja versioita.---Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon on huippu kirja sellaiselle, joka tykkää hullutella keittiössä eikä halua aina turvautua perinteisiin klassikoihin."

Runosunnuntai osa 1: Eeva Heilala

Keksinpäs tässä loistavan teeman tuleville sunnuntaille, kun päätin osallistua vuoden alussa runohaasteeseen (#runo100) , jota pitää Omppu Martin Reader, why did I marry him -blogissa. Runot ovat olleet minulle tutumpia aiemmin, mutta jostain syystä ne ovat jääneet. Nyt haluan herättää runosieluni uudelleen henkiin ja nauttia kotimaista ja ulkomaista runoutta tämän kevään, tai ehkä koko vuoden ajan. Tarkoituksenani olisi myös löytää jotain fantasia- tai scifigenren runoutta sekä lueskella myös nuortenrunoja. Runoteosehdotuksia otan vastaan!

Joka sunnuntaille en runopostausta lupaa, mutta yritän ainakin kaksi runosunnuntaita viettää kuukaudessa. Mitään täydellisiä runoanalyysejä en aio (enkä osaa) tehdä, vaan kertoilen postauksissani, millaisia ajatuksia runot herättivät. Siteeraan myös joka teoksesta muutamia runoja. Runoteoksia lainaan kirjastosta ja osan nappaan omasta hyllystäni.

------------------

Kirje maalta - Kootut runot: Eeva Heilala. Tammi 2000. 

"Eeva Heilalan runous kumpuaa maaseudun naisen arjesta. Se arki on avara, siihen mahtuu tietoisuus elämän rikkaudesta, ihmisen paikasta luonnossa ja sukupolvien ketjussa. Rakastetun pohjoissuomalaisen runoilijan koottujen runojen laitos sisältää J.H Erkon palkinnon saaneen esikoiskokoelman Hyvä on maa (1976), kokoelmat Tuhat koivua (1978) ja Hellyys ei ole hukassa (1987) sekä uusien runojen osaston "Kirje maalta". (Takakansi).


Eeva Heilala syntyi 13.12.1934 Paavolassa Pohjois-Pohjanmaalla. Heilalan runoilijatyön lähtökohtia ovat pitkä työura maatilan emäntänä ja nelilapsisen perheen äitinä. Hän debytoi vuonna 1976 kokoelmalla Hyvä on maa, joka sai J. H. Erkon esikoispalkinnon. Vuonna 2005 hän sai Oulun läänin taidepalkinnon (Tammi).

Kuva: Tammi

Tuotanto:

Elämän värit

Hellyys ei ole hukassa

Hyvä on maa

Ikkunasta avautuu maailma

Kirje maalta

Kylvöaika

Omenat omasta puusta

Punaposkipuolukoita

Tuhat koivua

Tässä iässä

Oma arvio:

Kun minut piirrät
piirrä totta
piirrä pieni kysyjä tuuliselle pellolle
vanhat verryttelyhousut
vanunut pusero
hiukset vapaiksi vain.
Kuule, piirrä paljasjalkaiseksi
varpaat vasten tervettä multaa. (Kun minut piirrät, s. 35)

Olin Päätaloviikoilla Taivalkoskella kesällä 2015, jossa oli vieraana Eeva Heilala. Kesäteatterin lavalla istui vaatimattoman oloinen iäkäs nainen, joka kertoi juttuja kissastaan ja sarkastisella otteella elämänsä vääjäämättömästä päättymisestä. Vaivaantuneena haastattelija yritti johdattaa Heilalan jutusteluja kevyempiin aiheisiin, vaikkapa kissaan, mutta Heilala jatkoi "synkistelyään" pilke silmäkulmassaan. Kuuntelin tuolloin hänen runojaan ihastuneena ja ajattelin, että tutustuisin hänen tuotantoonsa. Nyt siitä on kulunut 1,5 vuotta, kun sain viimeinkin tartuttua hänen runoteokseensa.

--onnellisempaa on löytää kuolleista heinistä yksi kukka
kuin puutarhan runsaudesta valmis seppel. (Kohta neljäkymmentä viikkoa olen odottanut sinua. s.71)

Näin hienosti Eeva Heilala kiteyttää onnen määrityksen runossaan, jossa on teemana raskaus ja onnellisuus.

Kirje maalta on mainio kokoelma Heilalan alkupään tuotannosta. Hänen runonsa heijastavat maalaistalon arkea, pohjoispohjalaisuutta ja naisena ja äitinä olemista, välillä  sarkastisella otteella Runoissaan hän muistelee lapsuuttaan, tutkiskelee avioliittoaan tai kertoo kylän asukkaista -  jotkut hän joutuu hyvästelemään viimeiselle matkalleen. Hänen runoistaan kumpuaa rakkaus eläimiin, luontoon ja vaatimattomaan elämään.

Huhtikuussa

Nyt minä syötän lehmille perunoita.
Älä kaikkia kanna,
jos vaikka kauppaan ostavat, sanoo mies.
- En minä kuin muutaman ämpärillisen, 
tämä on tällaista mielenterveystyötä
kevätpoikivien keskuudessa.
Tule katsomaan miten turvat touhuavat. (s. 47)

Kirjan "uudempien runojen" osasto käsittelee enemmän ikääntymistä ja jäähyväisien jättöä. Heilala ihmettelee runoissaan uuden sukupolven aikuisia.  Hän myös miettii ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita. Maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyvä runo Kiitospuheet eivät kuulu meille on ajatuksia herättävä:

Kiitospuheet eivät kuulu meille
eivät mitalit kaulaamme
ennen kuin hylätyt lapset
slummeista, kaduilta
sirpaleiden seasta
on saatettu suojaan.

---

Mitä äitejä me olemme
kun syliimme mahtuvat vain omat lapsemme.
Mahtuvatko hekään? (s. 192-193)

Minun on hirveän helppo samaistua Heilalan runoihin, sillä vaikka en maalla olekaan kasvanut, minulla on maatalon elämään kytköksiä mummolastani, joka ei hirveän kaukana runoilijan kotitilasta Ruukista ole. Runoja lukiessani näen tasaiset maat, pellot, mäntymetsät ja koivikot, maatalon arjen. Aistin runoista pohjoispohjalaisen vaatimattomuuden ja jäyhyyden, joka on minulle tuttua, kotoisaa ja konstailemattoman rehellistä. Heilalan runoista kumpuaa arjen kauneus ja rumuus sopivassa suhteessa.

Taas ilta
eikä tänäänkään muuta tuliaista
toisillemme
kuin väsymys. (Taas ilta, s.  149)

Annan arvosanaksi tälle runokokoelmalle 4

Tämä kirjan lainasin kirjastosta.

________________

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja

Päivitys Särkynyt meri -trilogiaan

Luin Joe Abercrompien Särkynyt meri -trilogian viimeisen osan Puolikas sotaa. Lue tästä linkistä arvio.

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2016

Viikon päästä koittaa taas aika, kun kirjabloggaajat nostavat parhaimpia vuoden 2016 kirjojaan esiin Blogistanian kirjallisuuspalkinto-äänestyksessä. Minä olen nyt toista kertaa mukana, viime vuoden osallistumisestani voit lukea tästä linkistä.

Tässä tulevat säännöt:

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2016

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa.

Kategoriat ovat:

•Blogistanian Finlandia
•Blogistanian Globalia
•Blogistanian Kuopus
•Blogistanian Tieto

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan perjantaina 27.1.2017 klo 10.00. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1.2017 klo 10.00.
 
Blogistanian Finlandia 2016

 
Blogistanian Finlandia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Laura Lindstedtin Oneiron (Teos 2016) Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011).

Finlandiaa emännöi Lukutoukan kulttuuriblogi.

Blogistanian Globalia 2016

 
Blogistanian Globalia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.


Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu John Williamsin Stoner (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro) Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow).

Globaliaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.

Blogistanian Kuopus 2016

 
Blogistanian Kuopus 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2012).

Blogistanian Kuopusta emännöi Notko, se lukeva peikko -blogi.

Blogistanian Tieto 2016

 
Blogistanian Tieto 2016 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2016 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2016 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman) Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011).

Blogistanian Tietoa emännöi Kirjakaapin kummitus -blogi

Osallistumisohjeet
 
Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Osallistuja julkaisee listan blogissaan perjantaina 27.1.2017 klo 10.00 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (20.1.2017). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.
Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.

Pisteytys
 
Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan teoksen listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Voittajakirjailijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan kukitus.
Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden äänestysemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

Päivitys Mörkövahti-sarjaan

Luimme tyttäreni kanssa Tuutikki Tolosen Mörkövahti-sarjan toisen osan Mörköreitti. Lue tästä, mitä pidimme.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen. Karisto 2017.

" Lukiota käyvä Milla joutuu muuttamaan isänsä työn takia majakkasaarelle, kauas kavereista ja tutuista kuvioista. Aluksi tilanne on Millalle maailmanloppu, mutta vähitellen hän tutustuu saarelaisiin: ainoat koulukaverit Jenna ja Miro ovat oikeastaan aika kivoja. Taiteilija Noora pyytää Millan mukaan projekteihinsa, ja hänen veljensä Matti on aikamoinen flirtti. Lontoossa au pairina työskennellyt Roope palaa saarelle hoitamaan kirjastoa ja ystävystyy Millan kanssa. Elämä majakkasaarella ei siis ole ollenkaan hullumpaa, mutta isän tutkimustyö ei miellytä kaikkia. Sitä aletaan sabotoida, ja lopulta tutkimusasema joutuu tuhopolton kohteeksi. Alkaa rikostutkinta, jossa epäiltyinä ovat vain saarelaiset.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta on huippuunsa viritetty nuortenromaani, jossa idyllinen majakkasaari muuttuu äkkiarvaamatta jännittävien tapahtumien näyttämöksi. Orastavat ystävyydet ja ihastukset joutuvat suurennuslasin alle, kun kehenkään ei voi enää luottaa. Vakavista sävyistä huolimatta kirjassa kukkii myös Palviaisen napakka huumori. (Karisto)"

Oma arvio:

Tykästyin Palviaisen mutkattomaan kirjoitustyyliin luettuni hänen edellisen nuortenkirjansa Tarpeeksi reilua. Samalla linjalla hän jatkaa myös romaanissa Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, jossa tosin majakkasaaren arvoituksen ratkaiseminen jää mielestäni osin muiden tapahtumien varjoon. Suuri osa tarinasta käsittelee Millan sopeutumista saarelle, jossa muita nuoria ei ole kuin yhden käden sormilla laskettava määrä ja huvituksetkin hyvin eri luokkaa kuin mantereella. Millan äiti on ulkomailla perheen vauvan kanssa, jota Milla ystävällisesti kutsuu vaippapaviaaniksi.  Millan ja hänen tutkijaisänsä suhde on lämmin ja konstailematon. Pidän Palviaisen huumorista, joka tulee esille henkilöiden vuoropuheissa.

"Sä oot pervo."

"Saattaa olla, mut ehkä sun ei silti kannata väittää jokaista tyyppiä pervoksi, joka sanoo sua kauniiksi."

"Mä yritän muistaa, jos mä vielä kuulen ton joskus."

"Mä voin sanoa sen sulle joka päivä, jos sä haluut" (s.97)

Hiukan minua hämää, kun Millalla on heti alussa kaksi otollista poikakaverikandidaattia, hotellin omistajan poika Miro sekä parikymppinen Matti, jota saaren muut nuoret tuntuvat pitävän omituisena. Kaiken huipuksi Millalle flirttailemaan saapuu myös Roope, joka pitää saaressa kirjastoa.  Pahimmilta draamoilta kuitenkin vältytään lukuunottamatta Matin mustasukkaisuuskohtausta, ja saarelle vierailulle saapuva Millan ystävä Iina iskee silmänsä Miroon. Roopen ja Millan romanssi jää harmikseni melko etäiseksi.

Tarinan taustalla kulkee tarina saarelta noitavainojen aikaan karkotetusta Valpurista, jonka uskotaan kummittelevan saarella yhä. Milla elää usein mielikuvitusmaailmassa ja kuvittelee myös tilanteita, joissa juttelee Valpurin kanssa.

On sanomattakin selvää, ettei 160-sivuisessa kirjassa ehdi käsitellä kaikkia henkilöitä ja teemoja kovin syvällisesti, mutta oli mukavaa välillä lukea tällainen kepeästi etenevä teos. Kirjassa sivutaan myös hieman Millan koulukiusaamistaustaa, perheen särkymistä äidin uran vuoksi ja ystävyyden rakoilua välimatkan vuoksi. Tarinan tapahtumat sijoittuvat saaristoon, jossa on mielestäni aina oma viehätyksensä. Salaperäinen sabotoija, joka ei halua hylkeentutkijoita saarelle, tuo lisäjännitystä muuten kevyeen tarinaan. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa sellaiselle yläasteikäiselle nuorelle, joka ei yleensä lue. 

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta muissa blogeissa:

en löytänyt vielä muita arvioita

Samantyylistä luettavaa:

Tarpeeksi reilua: Jukka-Pekka Palviainen

----------------------------------------------
Helmet-lukuhaasteesta yliviivasin kohdan:

19. Yhdenpäivänromaani

(HUOM! Yhdenpäivänromaanilla ilmeisesti tarkoitetaankin romaania, jonka tapahtumat sijoittuvat yhteen vuorokauteen, eikä siis romaania, jonka lukee yhdessä päivässä. Jätän tämän nyt kuitenkin näin, koska en ota tätä haastetta niin vakavasti. )

----------------------------------------------
Kirjassa käsitellään ystävyyttä, joten lisään tämän BFF-haasteeseen.

Fangirl: Rainbow Rowell

Fangirl: Rainbow Rowell. St Martin's Griffin 2013. Ei suomennettu.

"Cath is a Simon Snow fan.

Okay, the whole world is a Simon Snow fan...But for Cath, being a fan is her life—and she’s really good at it. She and her twin sister, Wren, ensconced themselves in the Simon Snow series when they were just kids; it’s what got them through their mother leaving.

Reading. Rereading. Hanging out in Simon Snow forums, writing Simon Snow fan fiction, dressing up like the characters for every movie premiere.

Cath’s sister has mostly grown away from fandom, but Cath can’t let go. She doesn’t want to.

Now that they’re going to college, Wren has told Cath she doesn’t want to be roommates. Cath is on her own, completely outside of her comfort zone. She’s got a surly roommate with a charming, always-around boyfriend, a fiction-writing professor who thinks fan fiction is the end of the civilized world, a handsome classmate who only wants to talk about words... And she can’t stop worrying about her dad, who’s loving and fragile and has never really been alone.

For Cath, the question is: Can she do this? Can she make it without Wren holding her hand? Is she ready to start living her own life? Writing her own stories? And does she even want to move on if it means leaving Simon Snow behind?"

Oma arvio:

Minä olen viimeinkin löytänyt oman kirjailijani. Juuri hänet, jonka kirjoitustyylistä pidän kirja kirjan jälkeen enemmän, ja jota arvostan todella suuresti, sillä hänen kirjoja on niin NAUTINNOLLISTA lukea. Rainbow Rowell on  pettämätön!

Luin viime vuoden puolella hänen uusimman teoksensa Carry on. The Rise and Fall of Simon Snow, jonka idea on kummunnut Fangirl-kirjan fanifiktiosta. Hauskaa, että luin nämä kirjat nyt väärässä järjestyksessä, mutta eipä tuo lukunautintoani pilannut - päinvastoin. Kun nyt tunsin Simonin ja Bazin tarinan, pystyin keskittymään täysillä Catherin tarinaan. 

"Get Your shoes," Reagan said. "I'm showing you where the dining hall is."

"No." Cath could already feel anxiety starting to tear her stomach into nervous little pieces. "It's not just that...I don't like new places. New situations. There'll be all those people, and I won't know where to sit - I don't want to go." (s. 39)

Kirjan päähenkilö Cath on kriisissä, sillä hänen kaksoissiskonsa Wren ei halua hänen kämppäkaverikseen yliopistossa, vaikka he ovat aina asuttaneet samaa huonetta ja kirjoittaneet fanifiktiota yhdessä. Cath kärsii sosiaalisten ja uusien tilanteiden pelosta, eikä asiaa auta uusi, yrmeähkö kämppis Reagan sekä hänen ekstrovertti poikaystävänsä Levi, joka tuntuu asuvan heidän huoneessaan. Ensimmäisinä viikkoina Cath ei syö muuta kuin jemmaamiaan energiapatukoita, sillä hän ei uskalla mennä yksin ruokalaan. Hän ei edes tiedä, missä se on. Wren tuntuu elävän ihan erilaista elämää kuin pidättyväinen siskonsa: hän bilettää, juo, tapaa ihmisiä eikä enää kiinnostu Simon Snown tarinasta niin kuin ennen. Pikku hiljaa hän ystävystyy Reaganin ja Levin kanssa. Suorapuheinen Reagan osoittautuu aivan mainioksi tyypiksi, joka osaa kannustaa Cathia juuri oikealla tavalla.

"I can't help it," Reagan said- "You're really pathetic."

"I am not."

"You are. You don't have any friends, your sister dumped you, you're a freaky eater... And you've got some weird thing about Simon Snow." (s. 42)

Simon Snow on kuvitteellinen seitsenosaisen fantasiakirjasarjan sankari (vrt. Harry Potter), jonka tarinan kirjoittaja Gemma T. Leslie aikoo viedä päätökseen seuraavan vuoden toukokuussa julkaisemalla viimeisen osan kirjasarjasta. Sitä ennen Magicath-nimimerkillä kirjoittavan Cathin on saatava päätökseen oma fanifiktionsa Carry on, Simon, jossa hän on tehnyt Simonista ja hänen pahimmasta vihollisestaan, vampyyri-Bazista rakastavaiset. Magicath on hyvin suosittu ja hänen kirjoituksillaan on paljon lukijoita, mutta opiskeluiden alettua hänellä ei enää ole niin paljon aikaa kirjoittamiselle kuin ennen. Kirjassa vuorottelee hauskasti Cathin tarina, sitaatit Carry on, Simon-fanifiktiosta ja Gemma. T. Leslien kirjoista.

Levi kärsii lukihäiriöstä, jonka takia hän opiskelee Reaganin kanssa. Levin ehdotuksesta Cath alkaa lukea hänelle ääneen kirjoittamaansa Simonin  ja Bazin tarinaa. Kirjan ehdottoman parasta lukunautintoa  tuottaa Levin ja Cathin ystävyys, joka perustuu nerokkaalle ja mutkattomalle sanailulle ja syvenee lopulta romanssiksi. Ensimmäisen suudelman jälkeen (joka voittaa kyllä parhaat-kirjasuudelmat-ikinä -palkinnon minulta) suhde ei etenekään ihan ennalta-arvattavasti, vaan mutkat matkassa ja inhimilliset erehdykset tekevät heidän tarinastaan uskomattoman todentuntuisen ja aidon. Levin ja Cathin vuoropuhelut ovat yhtä aikaa vilpittömiä, hassuja ja aidon rehellisiä.

"I like your glasses," he said. "I like your Simon Snow T-shirts. I like that you don't smile at everyone, because then, when you smile at me...Cather." He kissed her mouth. "Look at me."

She did.

"I choose you over everyone." (s.409)

Pidän siitä, miten mutkattomasti ja aidosti, muttei kuitenkaan liian synkästi, Rowell käsittelee kipeitäkin asioita kirjoissaan. Cathin sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on jotain, mihin hän ja hänen läheisensä ovat tottuneet, mutta silti kipeä asia, joka rajoittaa hänen elämäänsä ja valintojaan. Pikku hiljaa hän kuitenkin alkaa päästä peloistaan. Osaan myös samaistua häneen, sillä itsellänikin on ollut samanlaisia jännitystiloja nuorempana. Lisäksi Cathin ja Wrenin isä on maanis-depressiivinen, ja Cath huolehtii isästään kovasti, sillä hän on tottunut kotona ollessaan pitämään isäänsä silmällä. Kirjassa annetaan lukijan vihiä isän sairaudesta pikku hiljaa itsekseen, ja vasta myöhemmin hänen sairautensa laatu tulee kunnolla käsittelyyn. 

Cathin ja Wrenin äiti on jättänyt heidät kaksosten ollessa kahdeksanvuotiaita, eikä Cath ole mielissään, kun äiti alkaa tehdä taas tuttavuutta Wrenin kanssa. Cathin ja Wrenin välit menevät tästä syystä hyvin etäisiksi, kunnes tapahtuu karun opettavainen käänne, joka tuo taas sisarukset lähelle toisiaan. Cath oppii myös tekemään valintoja ja jättämään osan pakkomielteistään varjoon, eikä se olekaan ollenkaan kamalaa.

"You know that I'm falling in love with you, right?" (s. 381)

Jos haluat hyvän mielen, Fangirl takaa sen.

Arvosanani 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Fangirl muissa blogeissa:

Notko, se lukeva peikko
Kirjaneidon tornihuone
Kujerruksia


Samantyylistä luettavaa:

Carry On. The Rise and Fall of Simon Snow: Rainbow Rowell.
Eleanor & Park: Rainbow Rowell.

Ruksasin tällä kirjalla Helmet-lukuhaasteen kohdan:

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

Kirjassa ystävyys on tärkeä teema, joten lisäsin tämän myös BFF-lukuhaasteeseen.

Päivitys Rising Moon -sarjaan

Luin Sarianna Suorsan Rising Moon -sarjan toisen osan Omnipotent - Kaikkivaltias. Lue tästä, mitä tykkäsin.

Maailman lahjakkain tyttö: M. R. Carey

Maailman lahjakkain tyttö: M. R. Carey. Suomentanut Juha Ahokas. Like 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2014): The Girl with All the Gifts
 
"Melanie on hyvin erityinen pikkutyttö.

Joka aamu Melanie istuu huoneessaan odottamassa. Kun häntä tullaan hakemaan luokkaan, kersantti osoittaa Melanieta aseellaan samalla kun kaksi muuta sotilasta sitoo tytön pyörätuoliin. Melaniesta tuntuu, etteivät he pidä hänestä. Hän vitsailee, ettei pure, mutta he eivät naura.

Maailman lahjakkain tyttö on zombipainajainen, jollaista et ole vielä lukenut. Kaikki zombit eivät olekaan vain tahdottomia hirviöitä, vaan osa heistä saattaa kirjoittaa uusiksi ihmiskunnan tulevaisuuden.(Like)"

Oma arvio:

Hän on aina ollut kiltti tyttö. Mutta hän söi paloja kahdesta miehestä ja luultavasti tappoi heidät molemmat. Tappoi heidät hampaillaan. (s. 127)

En ole koskaan ollut erityisemmin zombieleffojen saati -kirjojen ystävä, mutta aavistelin, että tässä kirjassa olisi jotain muutakin sisältöä kuin aivottomia zombeja melskaamassa. Olin oikeassa. Oletin, että tämän kirjan henkilöhahmot olisivat kirjan vahvuus, mutta lopulta kiinnostavinta minusta oli seurata kirjan retkueen selviytymistaistelua maailmassa, jossa ihmisiä ei juuri enää ollut ja lähes kaikki ravinto oli joko pilaatunutta tai mennyt parempiin suihin. 

Tarina alkaa tutkimuskeskuksesta, jossa tartunnan saaneita lapsia tutkitaan. Saalistajat tekevät yllättäin tutkimuskeskukseen hyökkäyksen, jonka seurauksena tutkimuskeskuksesta on paettava. Sen myötä tarinan keskeisistä henkilöistä koostuva retkue ajautuu yhteen, kuten tartunnan saanut Melanie ja hänen opettajansa Helen Justineau, jota kymmenvuotias tyttö ihailee ja palvoo yli kaiken. Lisäksi räjähtäneestä tutkimuskeskuksesta pelastuvat kersantti Parks, sotilas Callagher sekä tutkimustyötä tehnyt lääkäri Caldwell, joka juuri ennen räjähdystä oli aikeissa viipaloida Melanien aivot tutkimustaan varten. 

Luonnollisestikin retkueessa vallitsee jännite: Melanie pelkää ja inhoaa Caldwelliä, jonka mielestä Melanie ei ole varsinaisesti elävä. Melanien aivoissa loisii sieni nimeltä Ophiocordyceps, joka saa isäntäruumiin käyttäytymään tahtonsa alla - eli ruokkimaan sieniloiseläjää ihmislihalla. Caldwell on kiinnostunut löytämään parannuskeinon tuota loiseläjää vastaan ja uskoo, että on pienempi paha uhrata siihen sairastuneita lapsia, sillä hän ei pidä näitä enää elävinä. Lapsiin kiintynyt, tutkimuslaitoksen opettajaksi palkattu Justineau on eri mieltä, sillä opettaessaan tartunnan saaneita lapsia hän on huomannut, miten älykkäitä ja inhimillisiä nämä ovat. Erityisesti tiedonjanoiseen ja herkkään Melanieen hän on kiintynyt. Niinpä Justineuaukaan ei juuri luota Caldwelliin, saati muihinkaan pelastuneisiin.

Kersantti Parks ja sotilas Callagher ovat alkuun hyvin epäileväisiä sen suhteen, että heidän pitäisi ottaa Melanie mukaan, mutta Justineuau pitää päänsä - hän ei voi hylätä lasta autioon kaupunkiin. Melanie alkaa matkan aikana tiedostaa oman erilaisuutensa ja sen, että hän voi olla myös rakkaalle opettajalleen vaarallinen, vaikka ei haluaisi. Tyttö osaa kuitenkin tiedostaa, milloin on pysyttävä kaukana ihmisistä. Tämä kiinnostaa eri toten lääkäri Caldwelliä ja häntä syyhyttäisi päästä tutkimaan Melanien aivoja.

Jotain aukeaa hänen sisällään, kuin suu, joka aukeaa yhä leveämmäksi ja leveämmäksi ja kirkuu koko ajan - ei pelosta vaan halusta. Melanie arvelee, että hänellä on nyt sana sille, vaikka se on edelleenkin hänelle täysin uusi tunne. Nälkä. (s.67)

Pidän kovasti siitä, millaisiksi tämän kirjan zombit on kuvattu. Silloin, kun he eivät saalista, he ovat menneet ikään kuin pois päältä ja seisovat paikallaan. Tarinan zombiet eivät aina reagoi suoranaisesti niinkään ihmisten hajuun, vaan myös koviin ääniin. Tämä tekeekin retkueen tiedusteluretkistä raastavan jännittävää seurata, kun he hiippailevat tyhminä paikallaan seisoskelevien zombien seassa varoen päästämästä kovia ääniä. Toki myös veren ja ihmisten feromonien hajut houkuttelevat näitä nälkäisiksi kutsuttuja ympärilleen. He ovat kuitenkin sen verran tyhmiä, etteivät osaa avata ovia eivätkä tunkeutua seinien lävitse ihmisten perässä, joten retkue pelastautuu mihin tahansa suljettuun tilaan, jossa on ovi.

Nälkäisillä on kaksi tilaa. Ne ovat jähmettyneet paikoilleen suurimman osan ajasta, seisovat vain niillä sijoillaan kuin eivät aikoisi enää liikahtaakaan. Sitten ne haistavat saaliin, aistivat sen lämmön tai näkevät siitä vilauksen ja syöksyvät pelottavalle tuonelan pikamatkalle. Ei verryttelyä ja varoituksia. Poimunopeus 9. (s.74)

Osa nälkäisistä ovat kuitenkin erilaisia kuin muut, eri toten lapset tuntuvat olevan paljon älykkäämpiä ja ihmismäisempiä kuin aikuisena tartunnan saaneet. Mielenkiintoisemmaksi menee vielä, kun retkue huomaa maahan kaatuneista nälkäisistä kasvavia valkoisia versoja, joissa on kummia itiöpesäkkeitä. Nämä itiöversot nousevat melko keskeiseen osaan tarinan kannalta.

Pidän myös siitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat vaihteeksi muualle kuin Yhdysvaltoihin, nimittäin tarinassa seikkaillaan tuhotuneen Lontoon raunioissa.  

Hiukan minulle jäi epäselväksi, mitä olivat nuo tutkimuskeskukseen hyökänneet saalistajat, sillä heihin ei oikeastaan koskaan enää törmätty. Minua jäi myös hämäämään, mikä oli tuo mystinen Majakka, missä kaikkien jäljelle jääneiden ihmisten sanottiin elävän. Oliko sitä lopulta enää olemassakaan? Samoin jäin miettimään, mikä oli ihmiskunnan lopullinen kohtalo, kun lopulta itiöpesäkkeet aukenivat levittääkseen siemenet ympäri maailman. Ei kovin hyvä, sen voi aavistella. Valitettavasti en päässyt kovin syvälle henkilöihin enkä ollut erityisemmin liikuttunut kenenkään kohtalosta, mutta nautin muuten kirjasta kovasti.

Jos aiot lukea elämäsi aikana vain yhden zombikirjan, lue tämä!

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Maailman lahjakkain tyttö muissa blogeissa:

Taikakirjaimet
Järjellä ja tunteella
Kirjasähkökäyrä
Kirjaston kummitus
Arca Fabulorum - Tarina-arkku

Samantyylistä luettavaa:

Kevätuhrit: K.K. Alongi.
Maze Runner - trilogia: James Dashner 
A Matter of Days: Amber Kizer.
Persefone-trilogia: Michelle Gagnon 
Wayward Pines -trilogia: Blake Crouch

Kirjasta on ilmestynyt viime marraskuussa 2016 Colm McCarthyn ohjaama elokuva. Aion ostaa DVD:n itselleni, kunhan se keväällä julkaistaan.

Traileri: http://www.imdb.com/title/tt4547056/videoplayer/vi3426661913?ref_=tt_ov_vi

Sain ensimmäisen kohdan ruksittua Helmet-lukuhaasteeseen:

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö