"Seitsemän naista, kukin kotoisin eri maasta. Kuolemanjälkeisessä välitilassa, josta ei voi paeta – paitsi sanojen, kertomusten avulla.
Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta. Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi.
Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?"
Oma arvio:
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen lykännyt tämän kirjan lukemista, vaikka se on kovasti kiehtonut minua - ei niinkään viimevuotisen Finlandia-palkintonsa saati Blogistanian Finlandia-palkintonsa takia, vaan siitä lukemieni ristiriitaisten blogikirjoitusten takia. Osa näyttää rakastavan, osa taas vieroksuvan tätä teosta. Niinpä päätin kiltisti jonottaa kuukausikaupalla kirjaston varausjonossa, että pääsen muodostamaan oman näkemykseni Oneironista.
Alussa minulla on hankala päästä mukaan kirjan tarinaan ja juoneen: on paljon naishahmoja, outo valkoinen tila, omituinen suuseksikohtaus. Hiukan pelottaa, onko tämä kirja liian monimutkainen ja "aikuinen" minulle. Sinnikkäästi luettuani kirjaa eteenpäin alkaa minulle hahmottua, kuka kukin on. Jokaisella naisella on oma, kiehtova tarinansa, mutta kenenkään lopullista kohtaloa ei vielä paljasteta - suorastaan alan janota tietoa siitä, miksi kukanenkin on joutunut valkoiseen tilaan, aikaan ennen kuolemaa. Vaikken missään vaiheessa suoranaisesti kiinny kirjan naishenkilöihin, luen heidän tarinoitaan silmät kiiluen.
Se, mitä seuraavaksi tapahtui, yllätti kaikki. Rosa alkoi nimittäin vajota. Mutta ei poispäin. Rosa pysyi täsmälleen siinä kohdassa jossa hän oli ollut, hän ei loitontunut eikä pienentynyt, mutta ei myöskään pysynyt samana, Hän alkoi jollain tavalla...haalistua? Kadottaa piirteensä?
Oneiron on taitava sekoitus fiktiivistä tarinaa ja faktaa. Opin tarinan lomassa uutta muun muassa juutalaisuudesta ja ihmisen hautaan valmistelusta. Lindstedtin kerrontatyyli on välillä minun makuuni liiankin rönsyilevää, mutta toisaalta se säilyttää mukana koko ajan mukavan huumorisävytteisyytensä, vaikka käsiteltäisiin rankkojakin aiheita. Välillä naisten riidat ja pesänrakentelut valkoisessa tilassa puuduttivat minun lukuintoani ja huomasin kaipaavani enemmän takaumia naisten elämästä.
Erityiseen rooliin kirjassa pääsee performanssitaiteilija, anoreksiaa sairastava juutalaisnainen Shlomith, jonka tarina aiheuttaa minussa monenlaisia tunteita: surua, hämmästystä, inhoa, ihmetystä, raivoa.
Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää.
Tarinan lopussa saan sen, mitä olen odottanut - saan tietää kaikkien päähenkilöiden lopun. Oloni on hyvin haikea, kun jätän kirjan mukana jäähyväisiä tutuksi tulleille naisille. Kirjassa ei sorruta onneksi ennalta-arvattavuuksiin, vaan yllättäviä ovat kaikkien tarinat päätöksineen. Muutamien henkilöiden kohtalot sisältävät yllättävän kytköksen toisiinsa, mutta pettymyksekseni eivät kaikkien. Olisin odottanut, että kaikilla olisi ollut joku yhdistävä tekijä maanpäällisessä elämässä, ja jäin edelleen miettimään, miksi juuri nämä naiset olivat keskenään välitilassa. Polinan lopullinen kohtalo jää minua mietityttämään.
Kirjassa on niin paljon eri ulottuvuuksia, että en osaa kirjoittaa tämän enempää mitään. Monenlaisia mielenmyllerryksiä Oneiron minussa aiheutti ja niin kirja kuin kirjailijakin on mielestäni palkintonsa ansainnut (vaikken muita Finlandia-ehdokkaita ole lukenut). Erikoinen, huikea teos!
Arvosanani tälle kirjalle on 4,5
Lainasin tämä kirjan kirjastosta.
Oneiron muissa blogeissa:
Luettua elämää
Kirjakaapin kummitus
Mitä luimme kerran
Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia
Jokken kirjanurkka
Todella vaiheessa
Reader, why did I marry him?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: