Klassikkohaaste osa 2: Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K. Rowling

Harry Potter ja viisasten kivi: J.K.Rowling. Suomentanut Jaana Kapari. Kuvittanut Jim Kay. Tammi 2015 (kuvitettu painos.)

Englanninkielinen alkuteos (1997, 2015 kuvitettu painos): Harry Potter and the Philosophers's Stone

"Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Tosin hän asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun.

Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! 

Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkomaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Wesleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka...
----------

Kate Greenway -mitalilla palkitun Jim Kayn häikäisevä nelivärikuvitus on hieno tulkinta Tylypahkan maagisesta maailmasta. Kayn kuvissa on herkkyyttä, huumoria ja voimaa. Maalauksellisuus ja tarkkaan harkitut yksityiskohdat tekevät oikeutta Rowlingin ajattomalle klassikolle. Nyt myös nuoremmat lukijat voivat tarttua Rowlingin teossarjaan ja vanhemmille faneille tarjolla on nyt jotain aivan uutta! Näyttävä ja suurikokoinen lahjakirja."

Oma arvio:

Minun kirjallisessa sivistyksessäni on aina ollut Harry Potterien kokoinen aukko, ja se on hiukan hävettänyt minua. Kerran nuorempana yritin lukea tätä ensimmäistä osaa, mutta jotenkin se tuntui liian vaikealta. En ollut juurikaan silloin lukenut fantasiakirjallisuutta, ja olin kovin tottumaton kaikkeen sellaiseen kirjallisuudessa. Nyt minua arvelutti, tuntuisiko Harry Potterit liian lapselliselta minun makuuni, kun päähenkilö on vasta 11-vuotias poika. Olen nuortenkirjoja valitessani pitänyt itselleni sellaista rajaa, että päähenkilön on oltava vähintään 15-vuotias.

Lähdin jo toista kertaa mukaan kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen, jota emännöi tällä kertaa Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogi ja halusin viimein selättää Harry Potter -epäilykseni. Kun vielä sain käteeni tämän hienon kuvitetun painoksen Harry Potter ja Viisasten kivi -romaanista, olin haltioissani. 

"Ongelma oli se, että Harryn lähettyvillä tapahtui usein kummia, eikä auttanut vaikka hän kuinka , ettei hän niitä kummia pannut tapahtumaan."

Tarina imaisi minut alkukankeuden jälkeen melko nopeaa mukaansa. Minä en oikein jaksanut innostua vielä Harryn alkuvaiheista Dursleyn perheessä, mutta kun Hagrid tulee hakemaan Harryä mukaansa, vie hänet erilaisiin velhotarvikekauppoihin ja Harry viimein lähtee matkaan kohti velhokoulua, nautin lukemastani suuresti. Minulle jäi kirjasta sellainen mukava suutuntuma, niin mukavasti luettavaa tekstiä J.K.Rowling kirjoittaa. Jim Kayn hienot kuvitukset ovat aivan hengästyttävän hienoja, joita voisin jäädä tuijottelemaan tunneiksi. Jaana Kapari on myös tehnyt hienoa, perusteellista käännöstyötä.

" 'Hermione, montako kertaa elämässä kukaan saa nähdä kun lohikäärme kuoriutuu?' "

Harry on lempeä, fiksu henkilöhahmo, josta ei voi olla pitämättä. Hän joutuu sijaiskodissaan kiusatuksi, mutta osaa antaa kamalalle Dudley-serkulleen takaisin hyvin älykkäällä tavalla. Pahansuopa hän ei ole siis lainkaan, mutta pitää puolensa.
 

 Harryn ensiaskelia noitakoulussa on mukava seurata, etenkin kun siihen kuuluu niin paljon kaikkea erikoista: huispauspelit, tupajärjestykset, kirjeitä lähettävät pöllöt, erikoiset oppitunnit.  Harry ystävystyy jo junassa Ron Weasleyn kanssa. Myöhemmin hän tutustuu myös Nevilleen ja Hermioneen - viimeksi mainittu saa pojat alussa raivon partaalle. Niin myös minutkin. En voi alkuun sietää koko viisastelevaa tyttöä, mutta onneksi hänestä tulee tarinann edetessä sisedettävämpi. Tottakai noitakoulussa on ärsyttäviä kiusanhenkiä, kuten Malfoy ystävineen, jotka ottavat Harryn  silmätikukseen. Onneksi oveluus voittaa aina ilkeyden, ja typerykset saavat nenilleen.

"Ron haukkoi henkeä.

'Mitä?' Harry sanoi. 

'Sinä sanoit tiedät-kai-kenen nimen!' Ron parahti kuulostaen sekä järkyttyneeltä ja ihailevalta. 'Olisin kuvitellut, että sinä kaikista ihmisistä-' "  

Tarinan taustalla piilee uhka kamalasta Voldemortista, joka on Harry Potterin ja Viisasten kiven perässä. Myös omituisesti kyräilevä professori Kalkaros saa Harryn ystävineen epäilemään, että hänellä olisi pahat aikeet mielessään. Lopussa kuitenkin tulee järisyttävä juonenkäänne, joka saa lapset muuttamaan epäilystensä suuntaa.   

Lempeä ja hiukan hölmö Hagrid on kirjan lempihahmoni. Hän on aina Harryn ja hänen ystäviensä puolella. 

Olen ylpeä itsestäni, että luin viimeinkin ensimmäisen Harry Potterini. Kyllä tämä on ehdottomasti kaiken ikäisille sopiva kirja. Poikani sai tämän saman kuvitetun painoksen kuusivuotislahjaksi kummisedältään, ja olemme aloittaneet kirjan luvun myös hänen kanssan yhdessä. Aion myös jatkaa sarjan lukemista eteenpäin vielä jossain vaiheessa, ehkäpä kesällä.
 
Arvosanani tälle kirjalle 4,5  

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Muissa blogeissa:  Kirjojen keskellä, Luettua elämää, Kirjoista, Yöpöydän kirjat

K18: Johanna Hulkko

 

K18: Johanna Hulkko. Karisto 2016.

" Mä yksin tän talon herrana. Kun ovi kolahti ja takavalot vilahti, mä huusin niin ku joku Herkules.

Aksu ottaa ja mokaa pahemman kerran. Porukat poissa, koko talo käytössä, vähän juomaa, hyvää seuraa. Maria – the beibe – ei ikinä antaisi anteeksi.

Rento romaani nuoruudesta."

Oma arvio:

Tämä on lupaustensa mukaan rennolla otteella kirjoitettu nuortenkirja. Uskaltaisin väittää, että tämä olisi räätälöity yläasteikäsille pojille, sillä tämä tarina voisi tavoittaa heidät mainiosti. K18-kirjassa ei suoranaisesti valisteta mistään, mutta jonkinlainen opetus tässä tulee tarinan myötä. Sen saa kuitenkin lukija itse oivaltaa - tai olla oivaltamatta.

Ja jos mä nyt haluisin olla opettavainen niin ku alussa uhkailin, tää olis se mesta. Mä voisin nostaa sormen pystyyn.

Sit te ehkä venaisitte et mä sanon et varokaa viinaa.

Tai saarnaisin et seksi on kivaa sit kun on sen aika eikä sitä kantsi turhaan kiirehtiä.

Mutta en mä nyt sentään noin opettavaiseks ala.

Aksu on ihan järkevän oloinen lukioikäinen nuorimies, jolla on ihana tyttöystävä,  ystäviä, aktiivinen harrastuselämä ja normaali perhe. Hänessä on silti onneksi puutteita - hän myöntää olevansa ujo, eikä sen tähden ole vielä pystynyt toteuttamaan kaikkia unelmiaan. Hän saa jäädä kotiinsa yksin sillä aikaa, kun muu perhe käy reissuillaan, ja saa näin vanhempien luottamuksen. Eräällä kerralla hän sitten innostuu läträämään hiukan liikaa viinan kanssa ja seurauksena siitä on ongelmien vyyhti, jonka takia Aksu on menettää Marian. Onneksi puhumisen ja anteeksiannon voima on suuri ja asiat lutviutuvat.

Maria ei lähettänyt iltapusua Whatsapissa.

Se oli paha merkki.

Mä lähetin viis. Haiskahtiko hei vähä syylliseltä?

En tarkemmin paljasta, mikä Aksun tekemä moka on. Minulla oli melko stereotyyppinen ennakko-olettamus siitä, mikä se olisi, mutta sainkin nenilleni. Olin ehkä hieman pettynyt, sillä moka ei ole minusta niin mittava kuin olin ajatellut. Aksun elämä menee siitä kuitenkin hetkeksi raiteiltaan, joten hänelle se on suuri juttu. Minua häiritsi myös suuresti se, miten tilanteessa toimitaan. Edes hätiin saapuneet aikuiset eivät toimi mielestäni oikealla tavalla. 

Kirjassa on lukiolaisen Sylvester Kivelän kuvitus. En ole hirveän innostunut siitä, että kirjassa ikään kuin määrätään kuvien kautta, miltä päähenkilön tulee näyttää. En ole valokuvauksen asiantuntija, mutta minusta mustavalkokuvat sopivat kuitenkin kirjan teemaan erittäin hyvin. 

Kirja on kirjoitettu kokonaan puhekielellä ja on nopealukuinen, sillä sivuja kirjassa on vain 103. Aksun tarina on surkuhupaisan todentuntuinen, ja Aksun tajunnunvirtamainen kertojaääni saa virneen lukijan naamalle. Tämä kannattaa myös tyttöjen lukea, niin pääsee hiukan kurkistamaan - ikään kuin salaa - pojan ajatusmaailmaan.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Päivitys Persef0ne-trilogiaan

Luin viimeisen osan, Don't let go,  Michelle Gagnonin  Persef0ne-trilogiasta. Voit lukea arvioni tästä linkistä.

 

Päivitys Wayward Pines -trilogiaan

Luin Blake Crouchin Wayward Pines -trilogian viimeisen osan Viimeinen kaupunki. Lue tästä lisää.

Päivitys Razorland-trilogiaan

Luin Ann Aguirren Razorland-trilogian toisen osan Outpost. Klikkaa tästä lukeaksesi ajatuksiani kirjasta.

Blogistanian kirjallisuuspalkintovoittajat 2015!

Nyt on viimein pisteet laskettu, ja bloggaajat valitsivat nämä kirjat voittajasuosikeikseen:

Blogistanian Globalia -voittaja vuosimallia 2015 on:

John Williams: Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro)

Muut eniten pisteitä saaneet:

2. Audrey Magee: Sopimus (Atena, suom. Heli Naski)
3. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, suom. Hanna Tarkka)
4. Andy Weir: Yksin Marsissa (Into, suom. Kaj Lipponen) (minä annoin 3 pistettä)
5. Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta (Otava, suom. Marianna Kurtto)



Blogistanian Finlandia voittaja vuosimallia 2015 on:

Laura Lindstedt: Oneiron (Teos)


Muut eniten pisteitä saaneet:
 
2. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (Teos) (minä annoin 3 pistettä)

3. Katja Kettu: Yöperhonen (WSOY) (minä annoin 2 pistettä)

4. Elina Hirvonen: Kun aika loppuu. (WSOY)

5. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus)

Blogistanian Kuopus -voittaja vuosimallia 2015 on:

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY) (minä annoin kaksi pistettä)


Muut eniten pisteitä saaneet:

2. Anu Holopainen: Ihon alaiset (Karisto)
3. Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkäniemi: Kepler62 - Kirja yksi: Kutsu (WSOY)
4. Nadja Sumanen:Rambo (Otava)
 ja Kirsti Kuronen: Paha puuska (Karisto)
5. Katri Kirkkopelto: Soiva metsä (Lasten Keskus) 

Blogistania Tieto -voittaja vuosimallia 2015 on: 

 Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani. (Like)

Muut eniten pisteitä saaneet:

 2. Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen. (Atena)

 3. Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina – Elämää hurmaavien harhojen maassa. (WSOY)


Olipas mukava osallistua tähän! Sain myös monta hyvää vinkkiä, mitä voisin vielä lukea.  Tiesin, etteivät kaikki minun pisteyttämäni kirjat tule pärjäämään, mutta ei se mitään - pääasia, että sain kantaa korteni kekoon ja listata rehellisesti omat suosikkikirjani vuoden varrelta.

Blogistanian 2015 kirjallisuuspalkintoehdokkaani

Tät-tä-dä-tää, nyt on aika julkistaa ne vuonna 2015 julkaistut kirjat, jotka ansaitsisivat minun mielestäni Blogistanian kirjallisuuspalkinnot. Jos ihmettelet, mistä on kyse, voit tästä linkistä lukea aiemman postaukseni, jossa kerron enemmän asiasta. 

 Blogistanian Globalia 2015 -ehdokkaani ovat:



Andy Weir: Yksin Marsissa. Suomentanut Kaj Lipponen. Into.

3 pistettä

George Saunders: Joulukuun kymmenes. Suomentanut Markku Päkkilä. Siltala. 

2 pistettä

 Margaret Atwood: Uusi maa. Suomentanut Kristiina Drews. Otava.

1 piste

Blogistanian Globaliaa emännöi tänä vuonna Kirjallisena.Minna-blogi.

 Blogistanian Kuopus 2015 -ehdokkaani ovat:


Elina Rouhiainen: Vainuttu. Susiraja 4.  Tammi.

3 pistettä

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä. WSOY.

2 pistettä.

Siri Pettersen: Odininlapsi.Jalava.

 1 piste.

Blogistanian Kuopusta emännöi tänä vuonna Luetaanko tämä?-blogi. 

Blogistanian Finlandia 2015 -ehdokkaani on:

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Teos.

3 pistettä.

Katja Kettu: Yöperhonen. WSOY.

2 pistettä.

Blogistanian Finlandiaa emännöi tänä vuonna Kulttuuri kukoistaa -blogi.




Voit käydä katsomassa toisessa blogissani Cinnamonum, mitä kirjaa olen äänestänyt Blogistanian Tieto 2015 -sarjassa.

Yöperhonen: Katja Kettu

Yöperhonen: Katja Kettu. WSOY 2015.

"Universaali tarina sisusta, selviytymisestä ja oman kulttuurin merkityksestä.

Lappi, 1930-luku. Raskaana oleva valkokenraalin tytär Irga hiihtää takaa-ajajiaan pakoon Neuvostoliittoon. Rajan takana odottaa akiteeraaja Suenhammas ja uusi elämä.

Venäjä, 2015. Ruumishuoneella makaa kansatieteilijä Henrik, jonka suomalainen tytär Verna on saapunut etsimään isäänsä, liian myöhään. Verna joutuu selvittämään menneisyyttään ympäristössä jossa ihmiset on peloteltu hiljaisiksi ja jokaisella on syynsä valehdella. Suomensukuinen marilaisyhteisö jumaltaruineen ja uhrilehtoineen kamppailee kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseksi. Romaanissa henkilöiden kohtalot risteävät ja aikakaudet leikkaavat toisensa herkullisella tavalla; muodostuu suuri kertomus ystävyydestä, sisusta, oman heimon puolustamisesta."

Oma arvio:

Hyppäsin hetkeksi pois mukavuusalueeltani - kiitos siskoni, joka antoi tämän kirjan minulle joululahjaksi. Ajattelin, etten enää osaa lukea aikuisten "normaaleja" romaaneja, kun olen blogini myötä niin keskittynyt nuortenkirjallisuuteen ja eri toten spekulatiiviseen fiktioon.

Olen onnellinen, että luin mukavuusaluehyppäyksessäni juuri tämän kirjan. Yöperhonen imaisi minut tarinaansa mukaan, sai minut myötäelämään Irga Malisen rankkoja elämänvaiheita läpi, ihmettelemään ja hämmästelemään Vernan kanssa Mari-El Lavran kylän elämää ja hänen kuolleen Henrik-isänsä lopullista kohtaloa sekä rakastumaan suureen, mutta sydämellisen säyseään Kostjaan. Tarinaa siivittävät myös pienet fantasiaelementit, etenkin tarinan lopussa.

Tarinan lomassa saan tutustua suomen sukukielikansoihin ja heidän luonnonuskoonsa perustuviin tapoihin, myytteihin ja rituaaleihin. Katja Kettu on tehnyt valtavan taustatyön kirjaansa varten, hatunnosto hänelle! Tuntuu tosin välillä, että tarinaan on ujutettu tiedonrippeitä niin paljon, että tulee ihan infoähky. En voi kuitenkaan entisenä suomen kielen opiskelijana olla hymistelemättä, kun saan uppoutua suomalais-ugrilaisten kielisukukansojemme elämään.

Venäläisen vankileirin raadollisuus on ahdistavaa luettavaa, mutta Irgan vahvuus ja selviytymistahto eivät päästä lukijaa alimpiin masennuksen syövereihin. Aleksein ja Irgan romanssi jää minusta haaleaksi ja hiukan hämmentäväksi, kun taas Vernan ja Kostjan tarina jättää jäljen sydämeeni. Se on jotain alkuvoimaista, mutkattoman suoraa ja jäyhää rakkautta.

Kostja ottaa kiinni jalkateristäni, nuuhkii niitä. Hyvät jalat, kauniit jalat. Hiestynyt koivu leikkii auringonlaskun valolla kun kaadun tihenevään varjoon, puoliksi kaatuneen koivun runkoa vasten.

Elnan ja Irgan omintakeinen ystävyys on kuitenkin minusta koko kirjan ydin.

-Valossa on hyvä nukkua, tuumasi Elna venäjän ja marin sekoituksella. -Minun örtini lentää silloin vapaammin.

Pikkuhiljaa olin alkanut ymmärtää Elnan kummallista kieltä. Siitä oli tullut myös eräänlainen salakieli meille, sillä vaikka itse olinkin mykkä, saatoimme sitä kautta sopia vedenhausta, varoittaa ryöstöyrityksistä ja ihan vain lapsellisesti pitää hauskaa urkeimpien Kriminaalien kustannuksella.

Katja Ketun murteellinen kerronta oudoksuttaa minua aluksi, sekä muutamat karkeat ilmaisut hätkähdyttävät (vaikken ruukaa karkeutta puheessa kavahtaa), mutta pian huomaan nauttivani siitä, että voin tarinan edetessä jäädä makustelemaan murresanoja ja Ketun erikoista, kaunista kirjoitustyyliä. 

Pahkaukko kytjöttää kiikkutuolissa ja murisee:

-Salvaa pitäisi saada.

- Aina tuo räähkä. Vanhaa naista passuuttaa, minulla nivelet moukuu, sappi kiertäää veren tilalla, selkä kuni kysymysmerkki.

Suosittelen! Arvosanani tälle kirjalle 4,5.

Sain tämän kirjan joululahjaksi, kiitos isosisko!

Muissa blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi , Tuijata.Kulttuuripohdintoja, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka