Kaupunki joksi tulimme: N.K. Jemisin. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2023 (Suuret kaupungit #1)
"Manhattanilainen yliopisto-opiskelija jää pois junasta, eikä muista, kuka hän on tai mistä hän on kotoisin. Sen sijaan hän tuntee kaupungin sykkeen sisällään, näkee sen historian kautta aikojen ja tuntee sen voiman. Samaan aikaan myös neljä muuta kaupunkilaista kokevat samoin.
Jokaisella kaupungilla on sielu. Jotkut sieluista ovat yhtä vanhoja kuin myytit, jotkut taas yhtä uusia ja tuhoisia kuin kurittomat lapset. Jokaisella kaupungilla on myös oma pimeä puolensa. Pystyykö New York pelastumaan, kun viisi sen asukasta pyrkivät tekemään kaikkensa tuhon pysäyttämiseksi?" (Jalava)
Oma arvio:
N.K. Jemisin aiemmin suomennettua Murtunut maailma -fantasiatrilogiaa on kehuttu paljon, mutta en ole saanut vielä tartuttua siihen. Sen sijaan kiinnostuin tästä hänen lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia kahmineen Suuret kaupungit -trilogian avausosasta Kaupunki joksi tulimme nähdessäni sen kustantajan luettelossa. Kirjan idea kuulosti erityisen ainutlaatuiselta ja omituiselta: kaupunki, joka on elävä. En vielä hahmottanut kirjan kuvauksista, miten tämä tulisi kirjan tarinassa toteutumaan, ja hyvä niin. Sain kokea jotakin hyvin hämmentävää. Kirjan maailmaan ei ollut helppoa päästä, ja siksi minulla otti aikaa saada tämä kirja luettua. Kun se sitten imaisi, lukeminen helpottui.
Kirjan alussa esitellään sen keskeisin henkilö, johon kaikki kirjassa tapahtuva lopussa kiteytyy. Tämä henkilö ei ole kuitenkaan kirjassa eniten esillä. Hän on kuitenkin se, jota muut henkilöt etsivät kuumeisesti, etenkin yksi, joka kokee pelastavansa tämän ja kuuluvansa hänelle. Tämä henkilö on nuori mies, joka tuntee asuinkaupunkinsa New Yorkin hyvin erikoisella tavalla. Hän tapaa Paulo-nimisen henkilön, joka on ainoa, joka uskoo tämän kokemuksia. Ja kun tapahtuu kaikkien henkilöhahmojen kannalta merkittävä järistys, josta kaikki saa alkunsa, eli New York -nimisen kaupungin uudelleensyntymä, nuorelle miehelle tapahtuu jotakin merkittävää. Hänestä itsestään tulee New Yorkin ruumiillistuma, avatar.
Samaan aikaan toisaalla kaupungissa muutkin kokevat jotakin merkillistä. Manhattanilainen opiskelija menettää hetkeksi muistinsa ja sen, kuka on ja miksi hän on siellä. Kunnes hän tajuaa olevansa yksi New Yorkin kaupunginosista, Manhattan eli tuttavallisemmin Manny. FDR-sillalla hän joutuu keskelle hämmentäviä tapahtumia ja huomaa, että kaikessa on alkanut kasvaa valkoista kasvustoa, kuin rihmaa. Niitä kasvaa pahaa aavistamattomien ihmisten niskoista ja rakennuksista.
Ja silloin ennen hän ei taatusti osannut odottaa muuttuvansa piru vie tämän hurjan, uskomattoman, paskantyperän kaupungin eläväksi ruumiillistumaksi. (s. 217)
Kaikki avatareina syntyneet kaupunginosat kokevat omilla tahoillaan outoja asioita. Toisaalta he tietävät, keitä tai mitä he ovat, mutta asiaa on hankala ymmärtää. Bronxissa taidekeskusta pitävä Bronca (joka on siis itse Bronx) törmää keskuksessaan kammottavaan valkea-asuiseen naiseen, rouva Whiteen, joka väittää olevansa Paremman New Yorkin Säätiöstä ja haluaa oman taideporukkansa rasistista taidetta POC-henkisenä tunnetun keskuksen suojiin. Nuorempana rap-artisti Mc Freenä tunnettu Brooklyn taas asuu vanhempiensa ja Jojo-tyttärensä kanssa historiallisessa talossaan, jonka nyt jokin outo Paremman New Yorkin Säätiö aikoo pakkolunastaa itselleen keksityllä syyllä. Brooklyn ja Manny ovatkin ensimmäiset kaupunginosat, jotka kohtaavat toisensa ja tuntevat heti oudon yhteyden.
Manhattanin öinen profiili on täydellisessä asemassa, jotta Manny saa tuijottaa sitä suurimman osan matkasta, ja hän tekee sen ahneesti, lumoutuneena huolimatta tiedosta, että tuijottaa itseään. (s. 204)
Mukaan porukkaan liittyy vielä nuori nainen, tätinsä luona asuva Padmini eli Queens, jonka naapurin uima-altaassa tapahtuu jotain todella omituista, ja myöhemmin myös alkumetreiltä tuttu Sao Paulo ja hätiin tullut Hong Kong. Mukana porukassa on myös sekavissa tunnelmissa vellova Veneza, joka on Broncan pitkäaikainen työkaveri ja kuin tämän oma tytär. Hän on ainoa ei-kaupunki tai sen osa tässä porukassa.
Nainen kumartuu lähemmäksi ja kuiskaa Aislynin korvaan sanan, joka kajahtaa hänen kallonsa läpi kuin mitä hirmuisimpien suurten kellojen kumina, se ravistelee hänen luitaan niin pahasti, että hän horjahtaa ja putoaa polvilleen. Maailma hämärtyy. Hänen ihoaan pistelee ja syyhyttää ja kuumottaa joka paikasta, aivan kuin maailman ohi menemisen nostattama tuuli olisi polttanut häntä. (s.112)
Ainoa kaupunginosa, jota porukka ei saa yhteistyöhön, on Staten Islandissa asuva poliisin tytär Aislyn, joka pelkää vierasmaalaisia ja saarelta poistumista enemmän kuin mitään. Kun hän kohtaa ystävällisen rouva Whiten, joka lupaa olla tytön apuna, tämä nielee kaiken liian helposti.
"Sinä olet kiltti ulottuvuuksia murskaava hirvitys", hän sanoo. "Aion tehdä kaiken voitavani pitääkseni sinusta huolta niin kauan kuin voin." (s. 342)
Kirjan juoni etenee väistämättä kohti New Yorkin kaupungin pelastamista, mutta kaupunginosien avatareista koostuva porukka kokee siinä monenlaisia haasteita: ensinnäkin vastustelevan Staten Islandin, joka ei halua mukaan heidän värilliseen porukkaansa, toiseksi heitä askeleen edempänä kulkevan rouva Whiten, joka on kylvänyt rihmamaista kasvustoaan ja myöhemmin myös jättimäisiä sienimäisiä tornejaan kaikkialle, ja kolmanneksi itse New Yorkin avatarin paikantamisen, jonka Manhattan näki eräässä näyssä makaavan tajuttomana jossakin hänelle etäisesti tutussa paikassa. Samalla porukalle paljastuu, miten monta versiota kaupungista voi olla kaikkien multiversumien ulottuvuuksissa. Ja miten suunnitelmallisesti hirviömäinen rouva White on alkanut vallata kaupunkia jo kauan sitten.
Kaupunki joksi tulimme on totaalisesti ainutlaatuinen lukukokemus. Kirjan enimmäkseen POC-henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, joten vaikka välillä (ja usein) tapahtumat menevät yli hilseen, heidän mukana on helppo kulkea. Kirja on sekoitus fantasiaa, scifiä multiversumeineen ja ehkä hiukan myös uuskummaa. Rihmamaiset lonkerot, joita työntyy versoina milloin ihmisten ihon läpi, milloin maasta ja rakennuksista, ovat jotenkin puistattavia. Ne on kuvailtu jotenkin niin elävästi, että voin nähdä ne silmieni edessä heilumassa tuulen mukana.
Tulipa minulle myös tutuksi kaikki New Yorkin kaupunginosat (joita minun piti tietenkin Googletella, vaikka kirjan alussakin on toki jonkinlainen kartta olemassa.) Tämä oli siis omalla tavallaan hämmentävä, ei mikään helppo, mutta oikein hyvä lukukokemus. Kaikkea en ihan ymmärtänyt, enkä yrittänytkään ymmärtää, mutta kirjan henkilöt, juonenkuljetus ja kerronta on sen verran taidokasta (ja toki Mika Kivimäen upea suomennostyö lisänä), että kirjan parissa kyllä viihtyy. Jatkoa kirjalle saapuu jo tänä kesänä 2024 osalla Maailma jonka luomme. Pakkohan se on lukea.
Arvosanaksi annan 4
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: