maanantai 12. kesäkuuta 2023

Soita minulle karusellin kelloa: Ella Paija

 Soita minulle karusellin kelloa: Ella Paija. Tammi 2023

Kansi: Laura Lyytinen

"Kesätyö huvipuistossa muuttuu painajaiseksi!

”Pelkään, että Yksi erityinen on herättänyt jotain, jonka olisi pitänyt jäädä uinumaan. Se saa minut tekemään jotain, mitä ei varmaankaan pitäisi tehdä.”

Teemu on päässyt kesätöihin huvipuistoon yhdessä muiden nuorten kanssa. Edessä on unelmien kesä! Järven rannalla oleva suuri huvipuisto on täynnä värejä ja ääniä. Mutta vähitellen kesä muuttuu oudoksi, koneet temppuilevat itsestään ja vuoristoradalla tapahtuu onnettomuus, kun huoltomies kiipeää huipulle ilman valjaita.

Sitten pikku lapsi katoaa keskellä päivää. Mitä hänelle on tapahtunut?

Ella Paijan esikoisteos on kesäinen trilleri, joka saa lukijan pidättämään henkeään. Nuorten elämän ja iloisen kesätyön ylle nousee huvipuiston tumma, arvoituksellinen varjo. Kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää." (Tammi)

Oma arvio:

Mikäs olisikaan mukavampi kesän alun kirja kuin huvipuistomaailmaan sijoittuva kauhunsekainen jännäri. Olen odottanut kovasti Ella Paijan esikoisromaania saapuvaksi, sillä sekä kirjan tapahtumapaikka, huvipuisto, että genre kiinnostaa niin työni kuin omien mieltymystenikin puolesta. YA-kauhua ei edelleenkään ole liikaa.

Yllätyksekseni kirjan minäkertojana toimii eloton olento, huvipuisto. Ei käy epäselväksi, että kyseinen huvipuisto on olemassa oleva Särkänniemen huvipuisto Tampereella. Aavistelin jo, kun minäkertoja mainitsi delfiinit, jotka sieltä vietiin myöhemmin pois. Minun täytyy myöntää, että olisin toivonut tapahtumapaikaksi täysin kuvitteellista huvipuistoa kuvitteellisessa kaupungissa. On hiukan ongelmallista, jos tapahtumapaikkana on oikeasti olemassa oleva paikka. 

Kirjassa on toki myös muita näkökulmahenkilöitä: Teemu, joka on ensimmäistä kesää töissä huvipuistossa, rehti ja hiukan epävarma itsestään; kolmatta kesää huvipuistossa aloittava Elina, villi, vapaamielinen ja hulvaton tapaus; Marianne, jonka juttu niin ikään huvipuistossa työskentelevän Valtterin kanssa tuntuu viilentyneen. Sivuhenkilöinä vilistää Janne, huvipuiston komistus, jota pikkutytöt stalkkaavat; Aleksi, mukava tyyppi, josta Marianne saa luottohenkilön; Petra, joka nappaa pistevastaavan työn Elinan nenän edestä; Telma, joka kiinnostaa Elinaa hirmuisen paljon; Janita, joka kertoo kuinka ihana poikaystävä hänellä onkaan ja Venla, joka ärsyttävästi vie Valtterin huomion Mariannesta.

Ajattelen taas Yhtä Erityistä. Ajattelen häntä jatkuvasti.
Hän näkee minut, koskettaa minua.
Hän sivelee pintaani hellästi, ei paisko portteja kiinni, ei louskuta ovia. Hän kulkee pehmeästi, tarttuu ohimennen sillankaiteeseen ja lepuuttaa hetken siinä. Minä tiivistyn hänen kämmenensä alle ja olen lämmin, melkein sulan. 
Hänkin rakastaa minua. Tunnen sen hänen käsistään. (s. 49-50)

Huvipuiston näkökulmat keskittyvät tuntemuksiin ja romanttisiin ajatuksiin eräästä erityisestä henkilöstä, jota hän kutsuu Yhdeksi Erityiseksi, ja jonka huvipuisto on bongannut heti aluksi. Tämä elottoman olennon hämmentävän inhimillinen kyky tuntea niin rakkautta, himoa, kaipausta, fyysistä kipua, surua ja suurta pettymystä ja vihaa rakentaa kirjan kauhuainekset, sillä huvipuistoa ravisuttaa kamala tapaus: kolmevuotias pikkutyttö katoaa, eikä häntä löydetä lukuisista etsinnöistä huolimatta mistään. Myös muita onnettomuuksia tapahtuu: huoltomies tippuu vuoristoradalta ja työntekijöiden illanvietto päättyy törmäilyauto-onnettomuuteen. 

Kirjassa keskitytään huvipuiston mietteiden lomassa päähenkilöiden keskinäisiin suhteisiin ja huvipuistoelämän kuvaukseen. Teemun kautta lukija pääsee kurkistamaan, mitä kaikkea uutta huvipuiston työntekijä oppii ensimmäisenä kesänään, kun taas kokeneiden konkareiden, kuten Elinan johdolla esiin tulee myös varjopuolia. Syntyy ystävyyssuhteita. Valtasuhteistakin taistellaan, kuten Elinan ja Petran tapauksessa. On mustasukkaisuutta, surua, ihastumista, pettymyksiä. Kaiken tämän näkee ja havainnoi huvipuisto, joka kaipaa yhä delfiinejä, rakastuu palavasti Yhteen Erityiseen ja tekee kamalan virheen tavoitellessaan onneaan. Itsestäni tuntuu hyvin oudolta ja vieraalta tämä huvipuiston näkökulma, etenkin kun hänellä on romanttisia tunteita ja hän tekee loogisia ratkaisuja. Koska teoista puuttuu kuitenkin inhimillisyys, ne eivät ole tietystikään järkeen käypiä. 

Mutta jos sade jatkuu liian pitkään, en tiedä, miten lapsen käy. (s. 210)

Ihmispäähenkilöt jäävät kaikki jollain tapaa etäisiksi pintaraapaisuiksi, mutta uskon sen olleen ihan tietoinen ratkaisu. Pääpaino on itse tapahtumapaikassa, huvipuistossa, sen elämän kuvailussa ja myös sen itsensä kokemuksissa. Tärkeimmäksi henkilöksi nousee epävarmana huvipuistokesän aloittanut Teemu, joka kokee suuren ihastumisen tunteen pettymyksineen, mutta myös tekee hyvin rohkeita ja kiitosta kerääviä ratkaisuja kesän aikana. Hän tuntee viimeinkin kuuluvansa joukkoon, saaneensa ystäviä ja olevansa merkittävä. Huvipuisto on hänelle tärkeä ja merkityksellinen paikka. Valitettavasti hän ei tiedä, mitä se huvipuistolle itselleen merkitsee, sillä kukapa arvaisi, että paikatkin osaavat tuntea. Räväkkä Elina taas edustaa tyyppiä, joka tuntee ja elää täysillä, muttei osaa toimia oikein todellisen ihastuksen satuttua kohdalle. Hän on vapaamielinen bi (tai pan?), joka ei kysele ja mieti, mitä muut hänen vapaamielisestä elämäntyylistään ajattelee. Juttu Telman kanssa jää hiukan haparoivaksi juuri Elinan häilyväisyyden takia.

- Niin voitko kertoa, mikä tässä kestää? (s. 275)

Soita minulle karusellin kelloa on nopsakka lukuinen, viihdyttävä ja omalla tavallaan hyytävä kauhujännäri. Huvipuistomiljöö tekee siitä erityisen. Pidän kirjan tunnelmasta, joka säilyy alusta loppuun. Tämä sopii myös sateenkaarevuutensa vuoksi hyvin meneillään olevan Pride-kuukauden lukemistoon.

Arvosanaksi annan tälle 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:


Samantyylistä luettavaa:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: