Minuutin mittainen ikuisuus: Jason Reynolds. Suomentanut Niko Toiskallio. Otava 2021
Englanninkielinen alkuteos (2017): Long way down. Kansi: Juho Toiskallio (suunnittelu ja käsintekstaus). Kuvat; iStock/ Adam Smigielski, Violetastock, Sergei Dubrovskii.
"Kolme sääntöä: älä itke, älä vasikoi, kosta.
Viisitoistavuotias Will on matkalla kostamaan veljensä Shawnin murhan. Ase on hankittu, ja koston ja Willin välissä on enää seitsemän kerroksen hissimatka. Will tietää, kenen on maksettava hengellään Shawnin kuolema ‒ vai tietääkö? Kuudenkymmenen sekunnin odotus ja hississä kohdatut ihmiset herättävät lisää kysymyksiä. Tarina täydentyy kerros kerrokselta, säe säkeeltä.
Palkitun amerikkalaiskirjailija Jason Reynoldsin poikkeuksellisen vavahduttava runomuotoinen romaani väkivallasta, kasvamisesta ja vaikeasta päätöksestä."(Otava)
Oma arvio:
Minulle tuli yllätyksenä se, että tämä kirja on säeromaanin muodossa. Yleensä luen tulevien kirjojen kuvaukset tarkkaan, mutta tämän kohdalla taisin olla puolihuolimaton. Eipä siinä mitään, sillä viime vuosina on ilmestynyt tosi monta YA-säeromaania, joista olen tykännyt tosi paljon. Pelkkä muoto ei tee tietenkään täydellistä lukukokemusta, kuten sain todeta tämän romaanin kohdalla. Jason Reynoldsin Minuutin mittainen ikuisuus ei tehnyt minuun mullistavaa vaikutusta, koska se ei aiheuttanut minussa tunnetasolla oikein minkäänlaisia reaktioita. Vaikuttava aihe tässä kuitenkin on, joka laittaa vähintäänkin lukijan aivot raksuttamaan.
Viime vuosina on ilmestynyt Black Lives Matter -hengessä useita YA-romaaneja, joista Angie Thomasin Viha jonka kylvät lienee saanut eniten huomiota osakseen. Minuutin mittainen ikuisuus ei sinänsä käsittele vähemmistöjen kokemaa poliisien väärinkohtelua, vaan kirjan aiheena on lähiöjengit ja niihin liittyvät lainalaisuudet.
Kirjan päähenkilö, Will, on juuri menettänyt isoveljensä Shawnin jengien välisissä selkkauksissa. Kun hän löytää veljensä huoneesta aseen, hän nappaa sen mukaansa ja päättää lähteä kostamaan veljensä kuoleman. Hän on melko varma, kuka Shawnin ampui, ja se riittää. Will tietää, että on noudatettava isältä pojalle siirtyneitä sääntöjä, joiden mukaan kiellettyä on itkeminen ja vasikointi ja ehdottoman sallittua kostaminen. Kukaan ei tiedä, kuka säännöt keksi, mutta niitä noudatetaan. Aina.
MITÄ SÄ LUULET ET SUN PITÄIS TEHDÄ?
se kysy.
Noudattaa sääntöjä.
mä sanoin
niinku sanoin
kaikille muilleki.
Niinku säkin teit. (s. 218)
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Willin kotitalon hissiin, ja kerros kerrokselta hissin mennessä seiskakerroksesta alas mukaan liittyy joukko Willin elämään merkityksellisiä ihmisiä. Erikoista tästä tekee vain se, että he kaikki ovat kuolleita. Nyt he ovat tulleet kyseenalaistamaan Willin kostotempauksen. Kukaan ei sano mitään suoraan, vaan Willin on tajuttava asiat itse. Se käy parhaiten muistelemalla, mitä kävi kullekin jengiselkkausten takia menehtyneelle henkilölle: Shawnin ystävälle Buckille, Willin lapsuudenystävälle Danille, Mark-sedälle, isälle, Frickille (sille, joka murhas Buckin ja jonka siis Shawn ampui kostoksi) ja lopulta myös Shawnille, rakkaalle isoveljelle. Will alkaa tajuta, että monet ampumiset olivat erehdyksiä, tilannetajun kadottamisia, vahinkoja, virhearviointeja.
Kirjan idea ja rakenne on sinänsä kiehtova: seitsemän kerroksen ajan joka kerroksesta astuu uusi ihminen hissiin samalla kun hissitaulun numerot hupenevat. Jokainen henkilö tuo jotain lisää mietittävää Willille. Samalla kun tyypit meinaavat tukehduttaa Willin tupakansavuun ahtaassa hississä, he myös kertovat ja havainnollistavat tälle, miksi vanhat säännöt joutaisi heittää jo romukoppaan. Koska kenenkään ei enää tarvitsisi menettää henkeään. Maailma ei ole koskaan mustavalkoinen, eikä varmalta tuntuva asia kestäkään lähempää tarkastelua.
JA SILTI, VAIKKA
sen kasvot oli märät
kyynelistä joista se
ei ois saanu itkeä
kun se oli elossa,
mä en voinu nähdä
sitä minään muuna
ku mun broidina.
mun ykkösenä,
mun ainoona. (s. 307)
Minun oli kuitenkin hankala päästä henkilöiden sisälle enkä kokenut kirjan aikana mitään tunnetasolla. Ehkä aihe on kuitenkin niin vieras ja kaukana omasta maailmasta, että se ei kuitenkaan aiheuttanut minussa mitään tunnereaktioita. (En silti usko ihan siihenkään, sillä olen minä pystynyt samaistumaan kaukaisempiinkin asioihin.) Ehkä kirjan urbaani tyyli on vain omiaan vieraannuttamaan minut tarinasta. Will kuvailee toki suruaan veljensä menetyksestä ja myös kertoo siitä, kuinka hänen lapsuudenystävänsä Dani ammuttiin vahingossa leikkipuistossa. Suru ei vain minusta kantaudu nyt lukijalle asti.
Niko Toiskallio on tehnyt mielestäni hienon suomennostyön. En voi tietystikään verrata alkuteokseen, mutta minusta säkeet on katu-uskottavia ja tyyli toimii tämän teoksen teemoihin täydellisesti. (Toiskallio on suomentanut aiemmin Angie Thomasin YA-romaanin Mun vuoro räppilyriikat.)
Minuutin mittainen ikuisuus on ajatuksia herättävä yhdenpäivänromaani, jossa ikävien ja harkitsemattomian tapahtumien ketju muokkaa 15-vuotiaan nuoren miehen lähipiirin elämän. Vaikka se ei minusta ole mikään varsinainen nyyhkytarina, se kuvaa uskottavasti monille täysin tuntematonta elämää maailmassa, jossa jengien lainalaisuudet nousee varsinaisen lain yläpuolelle. Ja jossa pieni poika voi joutua katsomaan vierestä, kun paras ystävä kuolee hutilaukaukseen.
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Elizabeth Acevedo: Runoilija X
Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:
38. Kirja on käännetty hyvin.
Booklist Queen haasteesta ruksaan kohdan:
Title with three words
Popsugar haaste saa kirjan kohtaan:
A magical realism book
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: