Ilmatilaloukkaus: Laura Suomela

Ilmatilaloukkaus: Laura Suomela. Karisto 2020.

Kansi: Saara Helkala

"16-vuotiaan Rosan elämä jumittaa. Catering-opinnot keskeytyivät, yhteishaku meni sivu suun ja tulevaisuus ahdistaa. Onneksi on turvallinen koti, jonne voi rauhassa syrjäytyä katsomaan Netflixiä. Ainakin siihen asti, kunnes äidin miesystävä Jari muuttaa saman katon alle. Uuden isäpuolen kylkiäisenä Rosan reviirille änkeää myös Jarin poika, joka on päässyt Tampereen ilmaisutaidon lukioon. Koulumenestykseen panostava besserwisser-Iiro on täysin eri planeetalta, sen paljastaa jo ensikohtaaminen.

Ilmatilaloukkaus on taidokas romaani uusperheen henkilökemioista, kätketystä surusta, hukatusta suunnasta ja siitä, miltä tuntuu, kun joku vihdoin ymmärtää."(Karisto)

Oma arvio: 

Ilmatilaloukkaus pureutuu tilanteeseen, jossa nuoren pitäisi jo tietää, mitä haluaa tulevaisuudessaan olla ja tehdä, mutta jossa mikään ei oikein ota sujuakseen. Kirjan päähenkilö ja minäkertoja, 16-vuotias Rosa, on keskeyttänyt äitinsä harmiksi catering-opinnot, koska opiskelu ei vain tuntunut mieleiseltä. Tölväistyään rumasti eräälle asiakkaalle Rosa otti viimein hatkat eikä sen koommin palannut kouluun. Kesätyö puhelinmyyntifirmassa ei suju sen paremmin, ja Rosa lopettaa viikon jälkeen. Asiakaspalvelutyö ei taida olla hänen heiniään.

Olen ainoa lapsi ja tottunut siihen, että ympärilläni on aina runsaasti tilaa. Oma rauha on mulle luovuttamaton elinehto, jota ilman pääni sekoaa. (s. 6)

Kontrastina Rosan epävarmaan eloon mukaan kuvioihin ilmestyy Iiro, äidin miesystävän Jarin poika, joka tulee Jarin kanssa asumaan Rosan ja äidin luo. Rosan on sopeuduttava muuttuneeseen tilanteeseen ja hyväksyttävä saman katon alle ministeriltä näyttävä, tärkeilevä käyrätorven soittaja, jolle tuntuu kaikki tulevaisuudensuunnitelmat olevan jo selvillä. Iiro ei voi tajuta Rosan lepsuutta opiskeluiden suhteen ja sanoo sen ajattelemattomasti ääneen. Rosa on hyvin herkkänahkainen ja on päättänyt inhota Iiroa ensivaikutelman perusteella. Tämä tekee tietenkin paljon kitkaa äidin ja Rosan välille, vaikka äiti toki puolustaa tytärtään parhaansa mukaan ja yrittää pehmittää Iiron sanoja.

- Tästä ei vaan tuu mitään. Oikeesti. Olis kaikkein parasta, että mä vaan muutan pois. Mä en kestä enää asua täällä. (s. 65)

Onneksi Rosa pääsee välillä pakoon rasittavaa velipuoltaan Ruisrockiin, jossa hän tutustuu kivoihin tyyppeihin. Yksi näistä, Samun isoveli Aksu, alkaa osoittaa enemmän kiinnostusta Rosaan, joka kuitenkin hiukan arkailee, koska myös Rosan ystävä Helmi näyttäisi olevan kiinnostunut Aksusta. Mutta mitä jos Aksu haluaakin vain Rosan? Aksusta paljastuu pian myös asioita, jotka pistävät Rosan miettimään, onko poika susi vai lammas. Aika paljon olettamuksia ja vääriä luuloja tuntuu olevan näiden kahden tiellä, mutta onneksi asioista puhumalla asiat alkavat loksahdella paikalleen.

---Ja sen vaan sanon, että tunge se saakelin käyrätorvi perseesees ja syvälle! (s. 68)

Oppiiko Rosa koskaan sietämään Iiroa, joka ei itsekään näytä yrittävän suodattaa sanomisiaan? Miksi kaikki Rosan ystävät näkevät Iiron ihan eri silmin ja jopa pitävät tätä mukavana? Rosa joutuu tekemään paljon itsetutkiskelua ja kasvamaan tarinan edetessä. Pidän siitä, että kirja tuo hyvin esille kaikkien osapuolten näkökulmia asioihin syyllistämättä ketään. Kolikolla kun on aina kaksi puolta.

Voi hyvää päivää näitä Iiron sanavalintoja. Inhoan sanaa PYÖRYKKÄ. En voi olla läheisissä väleissä ihmisen kanssa, joka sanoo lättyä RÄISKÄLEEKSI ja lihapullaa PYÖRYKÄKSI! (s. 94)

Laura Suomela on ammatiltaan nuorisotyönohjaaja, jonka näkee hyvin siitä, miten hän osaa ymmärtää nuoren Rosan ajatuksia. On hyvä, että tällaisiakin kirjoja tehdään: tavanomaista nuoren naisen arkielämän kuvausta, jossa ei kaikki mene suunnitelmien mukaan, mutta jossa löydetään ne asiat, jotka tuovat iloa elämään. Kaverien kanssa oleilu, korispelit, festarit, yhteiset spa-illat äidin kanssa, hyvä leffa velipuolen kanssa. Rosan tukena on myös kummitäti Minna, jonka luo Rosa voi hetkeksi paeta, kun ilmapiiri kotona tulehtuu liikaa.

On ollut turvallisempaa jäädä kotiin kuin mennä rikkinäisenä ihmisten ilmoille. Enää en jaksa pakoilla maailmaa. (s. 172)

Rosan elämästä löytyy  surua, joka kalvaa taustalla, sillä hänen isänsä on kuollut Rosan ollessa yhdeksän. Rosalla on ollut aiemmin myös hyvin huono kausi, jolloin hän lintsasi paljon koulusta ja liikkui huonoissa porukoissa. Siksikin äiti tuntuu olevan huolissaan tytöstään ja yrittää kannustaa tätä hakemaan kouluihin, mutta Rosa kokee tämän ahdisteluna. Rosa voi alkuun vaikuttaa hemmotellulta ja huonosti käyttäytyvältä, jopa rasittavalta nuorelta, joka ei tunnu edes yrittävän. Näin ei kuitenkaan voi ajatella, sillä kyllä Rosa yrittää. Minä koin valtavia samaistumisen tunteita, sillä löysin hyvin paljon Rosasta ja nuoresta itsestäni samaa. Minä olen myös Rosan tapaan aina ollut herkkä ärsyyntymään pienistä asioista, kuten ihmisten sanavalinnoista, mutta oppinut näin aikuistuttuani selviämään asian kanssa.

Ilmatilaloukkaus tuo minulle mieleen niin tyyliltään kuin rakenteeltaan perinteisen nuortenkirjan, jollaisia luin jo 90-luvulla (silloin ei edes tunnettu YA-kirjoja). Vajaa 200-sivuinen kirja on helppolukuinen, mutta kätkee kansien sisään paljon suuria asioita.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia.

Samantyylistä luettavaa:

Rakas Natasha: Marja-Leena Tiainen