keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Matka nuorten kirjametrolla -lukuhaasteen koonti ja kirja-arvonta

Oikein hyvää uutta vuotta 2020!



Oulun kaupunginkirjaston Nuorten kirjametrolinjoihin perustuva lukuhaasteeni päättyi eilen 31.12.2019 ja on nyt aika tehdä koonti. 



Hävettää tunnustaa, etten ehtinyt saati muistanut itse lukea tähän haasteeseen yhtäkään kirjaa, mutta toimin nyt reippaana haaste-emäntänä kuitenkin. Eli kaikki te blogit, jotka ilmoittauduitte haasteeseen mukaan (ne näkyvät tästä aiemmasta haastepostauksesta), voitte jättää kommentteihin linkin mahdolliseen koontiin, tai jos sellaista ette ole kerinneet tekemään, voitte ihan kommentoida, minkä verran ehditte metrolinjoilla matkustella. Niin, ja toki tähän voi kommentoida nekin, jotka eivät alunperin ilmoittautuneet, vaan ovat hypänneet jossain vaiheessa myöhemmin kyytiin!

Arvon ensi sunnuntaihin 5.1.2020 mennessä haasteeseen osallistuneiden ja tähän postaukseen kommentoineiden kesken tänä syksynä ilmestyneen, Hank Greenin kirjoittaman YA-kirjan Ihan mieletön juttu. Onnea arvontaan!

Kuva: @Heidi Petrov
 Mielenkiinnolla odottelen kommenttejanne ja ajatuksianne nuorten kirjametrosta.

5 kommenttia:

  1. Hyvää uutta kirjavuotta ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
  2. Luin haasteeseen kaksi kirjaa, Sarah Crossanin Yksi ja Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras (joka oli koko kirjavuoden parhaita lukukokemuksia). Lukupinossa oli kolme muutakin kirjaa, jotka olisivat sopineet haasteeseen, mutta aika ei riittänyt kaiken kiinnostavan lukemiseen. Tämä oli tosi kiva haaste ja toivottavasti kirjametroja tulee jatkossakin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos samoin sinulle, Mai Laakso!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa, että lähdit mukaan Niina! Voisin harkita toki kirjametrohaasteen jatkoakin tässä myöhemmin, jos itsekin ehtisin mukaan :)
    Taikuri ja taskuvaras on kyllä <3

    VastaaPoista
  5. Hyppäsin tähän haasteeseen mukaan aika viime metreillä. Tuo Taikuri ja taskuvaras oli minustakin kyllä hieno lukukokemus :)

    VastaaPoista

Palautetta, ideoita, pyyntöjä ja lukuvinkkejä otetaan vastaan: