Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 7 ~ Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupéry

Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupéry. Suomentanut Irma Packalén. WSOY 2007 (1. suomenk. painos 1951)

Ranskankielinen alkuteos (1944): Le Petit Prince

"Viisas ja hellyttävä satuklassikko.

Asteroidi B 612 on taivaankappale, jolta on kotoisin yksi maailman tunnetuimmista satuhahmoista: Pikku Prinssi." (WSOY)

Oma arvio:

Tämä on nyt järjestyksessään seitsemäs Kirjabloggaajien klassikkohaaste, johon osallistun. Haastetta luotsaa tällä kertaa Katriina Unelmien aika -blogista. (Jos haluat tietää, mistä haasteessa on kyse, käy lukemassa haastepostaus tästä.)

Tällä kertaa oli osallistumiseni jäädä väliin, sillä klassikon valinta oli käydä mahdottomaksi liki 30 asteen helleaallon turruttamana. Olin aikonut lukea Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, mutta kun tartuin kirjaan, jo pelkkä ajatus sen lukemisesta ahdisti (aikaakin oli liian vähän). Päätin lukea tähän siis Jane Austenin Emman, mutta pitkien lauseiden ja vanhahtavan kielen sävyttämä klassikko ei vetänyt sekään, ja aika alkoi käydä vähiin. Olin jo luovuttamassa, kun siivotessani lastenkirjahyllyäni Pikku prinssi eksyi käteeni. Tässähän se on: vain satasivuinen, kuvitettu klassikko, joka on maannut hyllyssäni yli kymmenen vuotta, ansaitsee nyt tulla luetuksi. 

Olen yrittänyt lukea Pikku prinssiä aiemmin, ja aina se on tyssähtänyt heti alkumetreillä. Karsastan nimittäin lasten- ja nuortenkirjoja, joissa on olevinaan joku viisaus, paljon sivumerkityksiä ja jokin kauhean syvällinen opetus, joka minun pitäisi sieltä bongata. Sellainen olo tätä klassikkoa lukiessa on tullut heti alkumetreillä mieleen. Mietin aina, nauttiiko yksikään lapsi tai nuori tästä kirjasta, vai onko tämä tehty vain viisasteleville aikuisille, jotka haluavat lapsensa oppivan jotain suurempaa ja oivaltampaa tästä maailmasta. Vai onko tämä vain pelkkä tarina, satu prinssistä, joka asuu kaukaisella tähdellään, tai itse asiassa asteroidi B 612:lla kolmen sammuneen tulivuorensa, alati maasta esiin pyrkivien baobab-puiden ja piikikkään ruusunsa kanssa? Miksi kavahdan tätä varmaan yhtä eniten siteeratuimpia klassikkoa? Erään ystäväni kanssa kävimme keskustelun juuri tästä kirjasta, että mikä tämän suosion perusteena on. Samaan syssyyn ystäväni niputti A.A.Milnen Nalle Puhin, josta minä kyllä itse pidän, mutta jota hän ei ole koskaan sietänyt samasta syystä kuin Pikku prinssiä.

Hypähdin pystyyn kuin salamaniskusta. Hieroin silmiäni. Katselin. Ja näin aivan ihmeellisen pikkumiehen, joka tarkasteli minua vakavana. Tämä on paras kuva, minkä olen onnistunut hänestä piirtämään. (s.12-13)

Pikku prinssin kehyskertomuksessa kirjan minäkertoja kertoo kuuden vuoden takaisesta kohtaamisestaan omituisen pienen prinssin kanssa Saharan autiomaassa, kun hän oli joutunut tekemään hätälaskun moottorivian takia. Prinssi pyytää miestä piirtämään hänelle lampaan kuvan. Mies ei voi käsittää, mistä tämä pieni merkillinen poika on saapunut, kunnes kaikki alkaa pikku hiljaa valjeta hänelle prinssin kertoman myötä: Prinssi suuttui pienen kotitähtensä ainoalle ystävälleen kukalle, joka oli kovin vaativa. Hän myös väsyi sammuttamaan tulivuoria ja kitkemään tuhoisten baobab-puiden taimia, etteivät nämä tuhoaisi hänen pientä kotiaan. 

- Tiedätkö...kun on oikein surullinen, rakastaa auringonlaskua... (s. 27)

Pikku prinssi seikkaili planeetalta ja tähdeltä toiselle ja kohtasi eriskummallisia asukkaita: kuninkaan, jolla ei ollut alamaisia; Turhamaisen, jolla ei juuri käynyt ihailijoita kylässä; Juopon, joka joi unohtaakseen häpeänsä; Liikemiehen, joka laski omistamiaan tähtiä; vanhan maantieteilijä Herran, jolta puuttui tutkimusmatkailija; lyhdynsytyttäjän, joka oli turhautunut työhönsä. Lopulta pikku prinssi saapui Maahan, jossa hän kohtasi veikeän käärmeen, erämaassa asuvan kukan, vuoren päältä toistelevan kaiun, ruusutarhan piikikkäät ruusut ja kesyttämättömän ketun, jonka pikku prinssi pyynnöstä kesyttää, rautatien vaihdemiehen, kauppiaan ja viimein janoisan, lentokoneen moottoriaan korjaavan lentäjän. Kaikilta tämä pieni poika oppii jotakin elämästä.

-Maan ihmiset, pikku prinssi sanoi, kasvattavat jopa viittä tuhatta ruusua yhdessä kukkatarhassa...eivätkä kuitenkaan löydä, mitä etsivät...

- Eivät löydä, vastasin...

-Ja kuitenkin he voisivat löytää etsimänsä yhdestä ainoasta ruususta tai tilkasta vettä...

-Aivan oikein, vastasin.

Ja pikku prinssi lisäsi:

- Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä. (s. 81)

Pikku prinssi katuu sitä, että jätti rakkaan kukkansa kotiplaneetalleen ja hänellä on siitä jatkuva huoli. Kun he lentäjän kanssa löytävät kaivosta juotavaa, pikku prinssi päättää palata tähdelleen. Hänellä on siihen melko uskalias keino, sillä hän uskoo ruumiinsa olevan liian raskas palaamaan kotitähdelleen. Lentäjä on hyvin murheellinen joutuessaan jättämään jäähyväiset tuolle rakkaalle ystävälleen, pienelle, merkilliselle prinssille, joka opetti hänelle paljon. Hän haluaisi tietää, eihän lammas vain syönyt prinssin rakasta kukkaa.

Mikä olo minulle tästä kirjasta sitten jäi? Olen onnellinen, että sain luettua viimeinkin tämän klassikon, joka on kummitellut hyllyssäni pitkään. Kun ajattelen kirjaa pelkästään satufantasiamaisena tarinana, pidän siitä kovasti. Ymmärrän, miksi kirjaa siteerataan kovasti, sillä se sisältää hyvin kauniita ajatuksia, joiden pääteemana näyttää olevan se, että se mitä ihminen tuntee sisimmässään, on tärkeintä. Kirja on siis ylistys rakkaudelle, mutta panee myös ajattelemaan maailman mielettömyyttä ja mielekkyyttä. Mitä taas tulee siihen, kenelle tätä kirjaa suosittelisin, olen hieman epävarma. Itse teininä en olisi tajunnut tästä hölkäsen pöläystä, mutta tämä kirja vaatii lukijakseen ajattelevaisen nuoren, vähintään yläkouluikäisen. Toki prinssin seikkailut kuvineen voivat viihdyttää myös pienempiäkin, mutta esimerkiksi omat lapseni tuskin jaksaisivat kuunnella kirjan elämänohjeita jakelevia viisasteluja. Pikku prinssi herättää minussa hellyydentunteita, niin suloinen on tämä vilpitön kullankeltatukkainen poika, joka rakastaa syvästi omaa kukkaansa.

Kiitos Katriina Klassikkohaasteesta! Nyt nokka kohti seuraavaa haastetta, järjestyksessään kahdeksatta, jota pitää Margit Tarukirja-blogista ja joka päättyy 31.1.2019. Tässä vielä aiempiin haasteisiin lukemani klassikot omissa postauksissaan:

Osa 6: Vuonna 1984: George Orwell
Osa 5: Eläinten vallankumous: George Orwell.

Osa 4: Apinoiden planeetta: Pierre Boulle.

Osa 3: Liisan seikkailut Ihmemaassa: Lewis Carroll.
Osa 2: Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling 
Osa 1: Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on omasta hyllystäni

Muissa blogeissa:

Luettua elämää
Kirjavinkit (Juha)
Jokken kirjanurkka
Villasukka kirjahyllyssä
Kirjasähkökäyrä
Taikakirjaimet
Kirjasfääri

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa