Kirjapöllön huhuiluja: toukokuuta 2018

Nevermoor - Morriganin koetukset: Jessica Townsend. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Kuvittanut Beatriz Castro. Otava 2018. (Nevermoor #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Nevermoor - The Trials of Morrigan Crow. Kansi: Sami Saramäki

"Lue tarina, jonka kaltaista ei ole.
Astu maailmaan, jonka kaltaista ei ole.

Morrigan Korppi on syntynyt kirottuna. Hänen on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään, mutta merkillinen mies, Jupiter Pohjoinen, kiidättää hänet taianomaiseen kaupunkiin nimeltä Nevermoor.

Jupiter on valinnut Morriganin osallistumaan kokeeseen, jossa sadat lapset pyrkivät Nevermooria hallitsevan taikajärjestön jäseniksi. Toisin kuin kilpailijansa, Morrigan ei kuitenkaan löydä itsestään erityiskykyä. Hänen on keksittävä keino läpäistä koe – tai palattava kohtaamaan kohtalonsa.

Fantastinen sarjanavaus täynnä seikkailua ja mielikuvitusta koukuttaa uuden lukijasukupolven!" (Otava)

Oma arvio:

Minun ei pitänyt alunperin lukea tätä kirjaa ollenkaan. En innostunut Otavan kirjakatalogissa olevasta kirjan esittelystä, mutta sitten tämä kirja alkoi vilahdella Facebook-feedissäni muiden bloggaajien ansiosta, ja uteliaisuuteni sittenkin heräsi. Lähinnä Harry Potter -viittaukset saivat minut viimein tarttumaan kirjaan, sillä tuollaiset vertaukset klassikkokirjasarjaan ovat yhtä aikaa vaarallisia että kiehtovia. Kirjan kääntäjä on kaiken huipuksi Jaana Kapari-Jatta, joka on saanut kiitosta Harry Potter -sarjan käännöksistään.

Hän toivoi, että se tapahtuisi kivuttomasti. Hän oli lukenut jostain, että kirotun lapsen kuolema oli yleensä nopea ja rauhallinen - ihan kuin nukahtaisi. (s. 46)

Ennakkoajatusten vuoksi minun oli hyvin hankala olla vertaamatta kirjaa Harry Potteriin. Ja kyllähän niitä yhtäläisyyksiä alkaa löytyä etsimättäkin. Jo alkuasetelma on samankaltainen: yksitoistavuotias, kirousta kantava lapsi ja perheessään väärinymmärretty, jolle tulee yllättävä kutsu outoon maahan. Vaikka uusi asuinpaikka hotelli Deukalionissa ei ole varsinainen opinahjo Tylypahkan tapaan, on tytön käytävä läpi eräänlaisia pääsykokeita eli koetuksia päästäkseen Meineikkaaseen seuraan, joka on Morriganin suojelijan, Jupiter Pohjoisen mielestä tavoittelemisen arvoinen asia. Koetuksista tulee minulle mieleen Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa esiintyneet Uskaliaiden kokeet, joissa käytettiin myös hyväksi ihmisen pelonsietokykyä erilaisissa pelkomaisemissa. Morrigan joutuu myös käymään lävitse pelkokoetukset päästäkseen Meineikkaaseen seuraan, joskin ne eivät niin mässäile henkilökohtaisilla peloilla.

Hotelli Deukalion on talo, jossa tapahtuu Tylypahkan tapaan kummallisuuksia, mutta on edelliseen verrattuna minusta monin verroin kiehtovampi. Rikkoutuneen kristallikruunun tilalle kasvaa aikanaan uusi lamppu, talon vahtimestari on iso puhuva jättiläiskissa eli magnifikatti Fenestra, Morriganin huoneen sisustus mukautuu päivittäin Morriganin ajatuksiin ja on täten aina erilainen, talossa on kammottava varjohuone, jossa varjot alkavat elää omaa elämäänsä ja kaikista parasta on sauhubaari, jossa on saatavilla erilaisia tuoksusavuja mielentilan ja tarpeen mukaan. Nevermoor itsessään on myös kiehtova valtakunta, jossa kuljetaan nopeilla Meitroilla ja huvitellaan hyppäämällä sateenvarjon avulla katolta.

"Astu arkailematta", Morrigan kuiskasi.

Sitten hän sulki silmänsä.

Ja hyppäsi.

Tuuli otti hänet syleilyynsä. Morrigan tunsi vahvan adrenaliinihyöyn pudotessaan maata kohti, kylmän ilman piiskoessa hiuksia kasvojensa ympärillä, ja laskeutui lopulta tukevasti seisaalleen. (s. 86)

Kuten Harry Pottereissa, myös Morriganin koetuksissa päähenkilö löytää talosta ystävän, mutta vastapainoksi myös kiusanhengen riippakivekseen. Morrigan ystävystyy kilpakumppaniinsa, Pihlaja-nimiseen poikaan, joka on erityisen taitava käsittelemään lohikäärmeitä. Sitten se pakollinen vihollinen - kaunis ja lahjakas laulaja Noelle, jonka kieli on miekkaa terävämpi. Morrigan luulee myös Sointu-nimistä tyttöä vihollisekseen, kunnes käy ilmi, ettei hän ehkä olekaan sitä. Sointulla on hyvin erikoinen kyky, joka paljastuu viimeisessä koetuksessa ja lyö kaikki muut ällikällä.

Pihlaja antoi ystävyytensä kuin se ei olisi merkinnyt mitään. Hän ei voinut mitenkään arvata, että se merkitsisi kaikkea. (s. 155)

Morrigan on henkilöhahmona sympaattinen ja samaistuttava, jonka itsetuntoa on kalvanut koko lapsuuden kirotun lapsen leima. Kun hän alkaa päästä siitä, hänestä tulee hyvin rohkea tyttö. Jupiter Pohjoinen on erikoinen, yhtä aikaa isällinen ja kaverillinen suojelija Morriganille, ja pidän hänestä kirjassa eniten. Pihlaja on vekkuli poika, joka on Morriganin ystäväksi mainio. Niin, ja sitten se pahis - tottahan toki tässäkin kirjassa on se tyyppi, josta ei saisi ääneen puhua. Kuten Harry Potterissa on kamala Voldemort, Morriganin koetuksissa se on meinioseppä, tyyppi, joka kylvää tuhoa ympärilleen.

Jotkut sanovat, että meinioseppä kääntyi nurinpäin ja sen sisäinen pimeys on nyt ulkopuolella kaikkien nähtävissä. Sanotaan, että se on kammottavasti epämuodostunut niin, että hampaiden ja silmänvalkuaisten valkoisuus on muuttunut mustaksi kuin hämähäkillä. Että sen iho on harmaantunut ja hajoamistilassa niin kuin sen hajoava sielukin. (s. 223)

Nevermoor - Morriganin koetukset on eittämättä mukaansatempaava ja viihdyttävä kirja. Vaikka alkuun minua ärsyttää samankaltaisuudet Harry Potterin tarinoihin, huomaan kirjassa olevan kuitenkin ihan oma maailmansa, jossa seikkaillaan kiehtovasti eri rinnakkaismaailmojen välillä. Morriganin elämä erikoisessa hotelli Deukalionissa on kiintoisaa, ja koetukset Meineikkaan seuran jäseneksi vauhdikkaita. Seuran jäsenyydestä kilpailevien lasten erikoiskyvyt ovat hauska lisä, ja koko kirjan ajan tietysti jännittää, mikä on Morriganin salattu kyky. Niin, mikähän se on? Sen tietää vain Jupiter Pohjoinen.

Hän empi hetken ja kysyi sitten - yritti vielä viime hetkellä hätäpäissään ja epätoivoisena saada vastauksen ennen kuin koko Trollosseum tietäisi sen - "Mikä se on, Jupiter? Mikä on minun kykyni?" (s. 321-322)

Vaikka arvioni kirjasta on vertaileva, en ala arvottamaan, kumpi on parempi: Harry Potter - vai Nevermoor-sarja. Molemmissa on omat puolensa, ja kirjat ovat kuitenkin maailmoiltaan kovin erilaisia. Pidän siitä, että Nevermoor-sarjan keskiössä on tyttösankari. Jään kovasti odottamaan jatkoa tähän sarjaan.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjoihin kadonnut
Siniset helmet
Lukuaikaa etsimässä
Vuosi kirjoitusharjoituksia

Meinioseppä - Morriganin kutsumus: Jessica Townsend. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Otava 2019 (Nevermoor #2)

Englanninkielinen alkuteos (2018): Wundersmith - The Calling of Morrigan Crow. Kansi: Sami Saramäki

"Astu Nevermooriin – kaupunkiin, jossa mielikuvitus ja toivo heräävät eloon

Vuoden odotetuin jatko-osa!

Morrigan Korppi ja Pihlaja Swift ovat läpäisseet vaaralliset koetukset ja ovat nyt Nevermoorin Meineikkaan Seuran koulutettavia. Mutta Morriganin taival maagisessa Nevermoorissa, sen salaisuuksien keskellä on vasta alussa. Pian käy selväksi, että kaikkea taikuutta ei suinkaan käytetä hyvään…"(Otava)

Oma arvio:

Hiukan minua etukäteen jännitti, pystyisikö tämä Nevermoor-sarjan toinen osa kietomaan lukijan seikkailun ja taianomaisen maailman pyörteisiinsä niin tehokkaasti kuin avausosa Nevermoor - Morriganin koetukset. Edellisessä osassa kirjan lopussa Morrigan saa tietää olevansa yksi kautta aikojen kammoksutuista Meiniosepistä, ja tämä onkin kirjan päällimmäisin teema, kuten nimikin jo paljastaa.

Meinioseppä - Morriganin kutsumus alkaa hyvin samantyyppisesti kuin Harry Potter ja Viisasten kivi (anteeksi, en voi välttää vertailua), nimittäin koulun aloituksella, erilaisten hauskojen ja erikoisten oppiaineiden esittelyllä ja ryhmähengen hapuilevalla muodostamisella. Myös Meineikkaan seuran koulutettavat käyttävät koululle siirtymiseen omaa meitroasemaa (919, joka on myös Morriganin yksikön numero), jossa heidän saattajansa neiti Hilpiä heitä joka päivä odottelee. Lapset saavat tutustua koulun pelottavaan oppilasemäntä Peurapuroon, jolta ei juurikaan sympatioita heru. Mikä kammottavinta, Peurapurolla on myös toinen persoona, mystisten alojen oppilasemäntä Nurkkanummi, joksi muuntautuminen on kammottavaa katsottavaa ja kuunneltavaa: mongerrusta ja luiden rutinaa.

Erittäin Kunnianhimoisten Nuorten Tavoitteenasettelu- ja Saavutuskerho, joka kokoontui maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina illalla ja sunnuntaina koko päivän ei kuulostanut Morriganista mukavalta. Sen sijaan hän arveli, että saattaisi liittyä Äärimmäisen Anonyymeihin Introvertteihin, joka lupasi ettei minkäänlaisia kokouksia tai tapaamisia järjestettäisi milloinkaan. (s. 70)

Meineikkaan seuran koulutukseen kuuluu vaikka ja mitä kiehtovia oppiaineita lohikäärmeratsastuksesta aarteensukellukseen, mutta Morriganin harmiksi Peurapuro päättää, että Meiniosepän on hyödyllistä opiskella vain sitä, mikä tekee Meiniosepistä vaarallisia - että hän tietäisi paikkansa. Katalien meineikkaiden tekojen historiaa opettaa Morriganille hidastempoinen professori Hemingway Q. Onstald. Hän on meiläin eli puoleksi ihminen ja puoleksi kilpikonna, enemmän kuitenkin ihminen. Jatkossa Morrigan joutuu siis kärsimään kuivilla oppitunneillaan, kun muut yksikön jäsenet opiskelevat monipuolisia ja kiehtovia oppiaineitaan. Kaiken huipuksi muut tuntuvat pelkäävän ja karttavan Meiniosepäksi paljastunutta opiskelutoveriaan, tai kaikki paitsi Sointu ja Pihlaja.

Yksikkö 919:n jäsenet valmistautuvat yhdessä loppukoetukseensa, joka tekee heistä lopullisesti Meineikkaan seuran täysivaltaisia jäseniä. Koetus tehdään yhteistyössä ja siinä mitataan lojaalisuutta toisia kohtaan. Harmikseen ryhmä saa vain ennen koetta salaperäisiä nimettömiä uhkauslappusia, jossa vihjataan paljastaa heidän salaisuutensa kaikille (koskenee Morriganin Meinioseppyyttä, josta ei siis tiedä kuin Morriganin oma yksikkö), jos he eivät vuorollaan suorita lapussa annettua tehtävää. Lisäksi Nevermooria piinaa oudot katoamiset, joilta eivät lopussa enää välty Morriganin yksikön jäsenetkään.

PIRUNPIHA

VAROKAA!

MAANTIETEELLISTEN ERIKOISUUKSIEN RYHMÄN

JA NEVERMOORIN NEUVOSTON

MÄÄRÄYKSESTÄ

TÄMÄ KATU ON JULISTETTU

PUNAISEN HÄLYTYKSEN KIEROKUJAKSI

(ERITTÄIN VAARALLINEN METKU JA

MAHDOLLISUUS VAURIOON SISÄÄN ASTUTTAESSA)

SISÄÄNKÄYNTI OMALLA VASTUULLA (S. 225)

Kirjassa on niin paljon kiehtovia yksityiskohtia, että voisin kirjoittaa niistä oman romaanin. Minua kiehtoo erityisesti Nevermoorin kiehtovat kadut ja kujat, joilta löytyy erikoisia Kierokujia. Ne on merkitty varoituskyltein, ja niistä pääsee paikkoihin, joihin ei muualta pääse. Kierokujalle mennessään joutuu käymään läpi erittäin ikävän metkun, joka voi olla vaikka kokoajan kutistuva tila, kamala pahoinvointi, pää alaspäin roikkuminen tai joku muu. Kierokujan kautta Morrigan tulee vahingossa löytäneeksi Kammotorin, jonka olemassaolosta vain huhutaan.

Kaikkien kasvot kääntyivät Morriganiin päin. Tuttu tunne luikerteli Morriganin niskassa ja sillä hetkellä hän tajusi odottaneensa sitä. Alkaen ensimmäisestä päivästä Meiseussa, alkaen Paximus Onnin katoamisesta, kirottu tyttö, joka edelleen eli jossakin Morriganin sisuksissa, oli odottanut tätä. Syytöstä. (s. 194)

Kirjan pääteemana on kuitenkin Morriganin omien kykyjen löytäminen ja Meinioseppyytensä hyväksyminen. Onko hänkin läpeensä paha, niinkuin Onstald kirjoissaan kaikista Meiniosepistä opettaa? Oppiiko hän käyttämään ja hallitsemaan omaa voimaansa, Meiniotaan? Mitä kaikkien kauhistelema Meinioseppä Ezra Viima haluaa Morriganista?

Älkää puhuko hänestä kuin hän olisi hirviö. (s. 204)

Turhaan siis pelkäsin ja jännitin, sillä tämä Nevermoor-sarjan toinen osa on vähintääkin yhtä kiehtova, ellei jopa kiehtovampi kuin avausosansa. Tätä sarjaa mielelläni suosittelen niin ala- kuin yläkoululaisillekin lukijoille. Ei ole myöskään aikuisilta kielletty.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja vlogeissa:

Kirjahilla

Kirjoihin kadonnut

Siniset helmet

Kalenterikarju (Mikon ja Miken kirjakerho)

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

31. Kirjassa kuljetaan me(i)trolla

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

13. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Onttorokko - Morriganin ajojahti: Jessica Townsend. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta (riimit Oona Kapari). Otava 2021 (Nevermoor #3)

Englanninkielinen alkuteos (2020): Hollowbox - The Hunt for Morrigan Crow. Kansi: Sami Saramäki

"Odotettu paluu taianomaiseen Nevermoorin maailmaan.

Morrigan on nyt valmis täyttämään rohkeasti kohtalonsa meinioseppänä. Nevermooria koettelee kuitenkin tuntematon tauti, johon sairastuneet käyttäytyvät järjettömästi ja vihamielisesti. Uhrimäärän kasvaessa myös sekasorto yltyy. Morriganin tehtäväksi lankeaa parannuskeinon selvittäminen. Hän ja hänen rakastamansa kaupunki ovat suuremmassa vaarassa kuin koskaan ennen.

Sarjan aiemmat osat, Nevermoor - Morriganin koetukset ja Meinioseppä - Morriganin kutsumus, saavuttivat huippusuosion kahmien maailmalla lukuisia palkintoja ja valtavasti ylistystä."(Otava)

Oma arvio:

Aloitin tämän kolmannen Nevermoor-sarjan osan jo kesäkuussa, mutta jotenkin tämä sitten jämähti minulla pitkäksi aikaa yöpöydälleni keskeneräisenä. Minulle on ollut hankalaa viime aikoina lukea ns. lapsellista fantasiaa (oma termini), sillä kaipaisin kuitenkin juoneen mukaan muitakin elementtejä kuin fantasiamaailmoja ja seikkailua, esimerkiksi juuri sitä romantiikkaa, joka vallitsee nuorten aikuisten urbaanissa fantasiassa. Nevermoor-sarja keskittyy kuitenkin Morriganin ja hänen ystäviensä seikkailuihin eikä romantiikkaa tarinaan ole vielä ainakaan herunut. Otin itseäni niskasta kiinni ja luin tämän yöpöydältä häiritsemästä - ja onhan tämä ihan hirmuisen viihdyttävää luettavaa sittenkin, vaikka rakkaus ei sivuilla räiskykään.

Ensimmäistä kertaa ikinä Meiseu kävi järkeen, ja Morrigan kävi järkeen siinä. (s. 130)

Onttorokko vie lukijansa nyt uuteen opinahjoon, sillä Meiniosepäksi paljastunut Morrigan pääsee opiskelemaan Meiseun tavallisten opintojen lisäksi muista erillään Viheliäisiä aloja. Kahden eri persoonan Nurkkanummi/Peurapuro näyttää nyt taas uuden ilmentymänsä Mogille muuttumalla Rook Roosenfeldiksi, Meineikkaiden alojen oppilasemännäksi. Aliyhdeksännessä sijaitseva opinahjo on jotain uutta ja ihmeellistä. Viimeinkin Morrigan pääsee omiensa joukkoon ja tutustuu samanhenkisiin tyyppeihin. Aliyhdeksännessä kellarinörteiksi kutsutut Aliyhdeksännen tutkijat, joista varsinkin kettumei Sofia tulee Morriganille hyvin läheiseksi ystäväksi. Nyt Morrigania arvostetaan ja jopa palvotaan, toisin kuin muut yksikkö 919:n oppilaat, jotka ovat alkaneet hyljeksiä Meinioseppä Morrigania, koska hänen takiaan heidän täytyy salata Nevermoorin olemassaolo ihmisiltä.

Morrigan huokaisi ärtyneenä jo ennen kuin oli astunut askeltakaan. Totta kai hän seuraisi pelottavaa muukalaista pimeitä portaita alas salaiseen kellariin. Totta kai. (s. 99-100)

Morriganin opiskelu on erittäin kiehtovaa ja erilaista: aavetuntien avulla hän pääsee matkustamaan ajassa menneisyyteen ja osallistumaan oppitunneille menneisyyden Meinioseppien kanssa. Uudet opinnot meinaavat kuitenkin viedä Morriganin ystäviä loitommalle. Opiskelun iloa varjostaa myös mystinen sairaus, joka alkaa vaivata meiläimiä. Morrigan joutuu todistamaan, kuinka meitrossa Juvela De Flimsen silmät hohkaavat yhtäkkiä vihreätä valoa ja hän käy mielipuolena ihmisten kimppuun, jonka jälkeen hänestä ikään kuin katoaa virta ja hän lyyhistyy maahan. Pian alkaa tapahtua vastaavia muuallakin - meiläimiä riivaa jokin outo tauti, ja ihmiset alkavat tietenkin pelätä ja kammoksia meiläimiä. Tauti nimetään onttorokoksi, sillä kohtauksen saatuaan meiläimestä tulee kuin ontto kuori, joka joutuu viettämään pitkän aikaa sairaalassa toipilaana.

"Kultaseni, sinä jos joku tiedät, että ihmiset vihaavat sitä, mitä pelkäävät, ja eniten he pelkäävät sitä, mitä eivät ymmärrä.---" (s. 165)

Morrigan ei myöskään uskalla kertoa muille, saati Jupiterille, että kaikkien pelkäämä Meinioseppä Ezra Viima on ottanut yhteyttä häneen ja tarjoutunut opettamaan Mogille käyttämään meiniotaan eli voimiaan oikein. Toisaalta Morrigan ei halua olla missään tekemisissä Nevermoorista karkotetun julmurin kanssa, mutta toisaalta häntä kutkuttaa ne taidot, mitä Viima voisi hänelle opettaa. Pian Morrigan kuitenkin huomaa, että auttaakseen meiläimiä hänen on tehtävä yhteystyötä vihollisen kanssa. Onnistuuko Morrigan pelastamaan meiläimet?

Nouse ylös, se sanoi. Kukaan ei tule avuksesi. (s.143)

Kirjan juoni nappasi minut kyllä alkunihkeilyn jälkeen mainiosta mukaansa ja viihdyin kovasti juonivetoisen tarinan parissa. Nevermoorin maailmassa on paljon kiehtovia yksityiskohtia, joista tietysti mielenkiintoisin on ollut alusta asti hotelli Deukalion erikoisine, eläväisine huoneineen ja persoonallisine henkilökuntineen. Onttorokon piinatessa Nevermooria Deukalionin juhlat laitetaan tauolle, mitä rakennus loukkaantuu syvästi ja alkaa kuolettaa huoneitaan yksi kerrallaan. Talo kuitenkin välillä yrittää vihjailla asukkailleen, mikä heitä voisi piristää, ja järjestää muun muassa sopivaan aikaan kaikille pyjamabileet. Asuapa tuollaisessa talossa! Myös vierailu Maahiskirjastossa on melkoinen elämys; se kun on täydellinen kopio Nevermoorin kaupungista, mutta siinä kaikki kadut ovat täynnä kirjoja. Kirjatkaan eivät ole ihan tavallisia, sillä niissä asuvat kirjojen asukit voivat joskus päästä karkuun, jota varten on kirjataistelijat. Morrigan kumppaneineen joutuukin kirjastovierailullaan ällöttävien loisten hyökkäyksen kohteeksi.

Täytyy muistaa olla ärtynyt huomenna, hän ajatteli ennen kuin vajosi uneen. (s. 361)

Morrigan on urhea ja itsepintainen tyttö, joka välittää muistakin kuin itsestään. Hän tekee kuitenkin kokemattomuudessaan vielä paljon virheitä, joista saa sitten maksaa muiden halveksunnalla ja moitteilla. Hän kuitenkin kehittyy taidoissaan kirjan edetessä ja lopussa saa tehtyä oikean sankariteon.

Toivottavasti sarja jatkuu pian!

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muissa blogeissa:

Kirjahilla

Unelmien aika

Samantyylistä luettavaa:

Harry Potter -sarja: J.K. Rowling