"Nuori äiti Amanda makaa pienessä maalaissairaalassa kuolemaisillaan. Hänen sänkynsä reunalla istuu David-niminen poika, joka ei ole hänen lapsensa. Molemmat kertovat tarinaa rikotuista sieluista, perheen tuottamasta voimasta ja epätoivosta.
Amandan uusi ystävä Carla on kertonut hänelle kammottavan tarinan pojastaan, jonka sielun uskoo vaihtuneen toisen lapsen kanssa. Amanda pitää Carlaa hulluna. Sairaalavuoteella tarina muuttuu kuumeiseksi painajaiseksi, joka lause lauseelta kiertyy yhä tiiviimmäksi psykologiseksi trilleriksi. "(Like)
Oma arvio:
Kun nykyään käsiini on ajautunut melkoisia kirjajärkäleitä, hämmästyin tämän kirjan ohuutta: Hourenuni on vain 144 sivua pitkä. Kirjassa ei erillisiä lukuja ole ollenkaan, mutta kirjan lyhyyden vuoksi rakenne ei tunnu kamalan raskaalta lukea. Tämän kauhuelementeillä höystetyn psykologisen trillerin kansikuva lumoaa kauneudellaan ja ristiriitaisuudellaan, ja myönnettäköön, että se juuri houkutteli minut lukemaan tämän kirjan.
- Hän oli minun. Mutta ei ole enää. (s. 13)
Houreuni perustuu kahden henkilön, sairaalassa makaavan Amandan ja Davidin vuoropuhelulle David auttaa kuolemassa olevaa naista muistamaan kauhistuttavia tapahtumia, jonka seurauksena hänen tyttärensä on kadonnut. Davidin repliikit on erotettu kursiivilla. Omituisiin tapahtumiin liittyy vahvasti Davidin äiti Carla, sekä David (joka ei ehkä enää olekaan David) sekä tietenkin Amandan rakas tytär Nina. Amanda on pitänyt tytärtänsä aina vahvasti tiukan kuvitteellisen talutusnuoran päässä, jota hän kutsuu pelastusetäisyydeksi.
Kauheat tapahtumat ovat saaneet Carlan kertomana alkunsa siitä, kun David on sairastunut juotuaan vettä saastuneesta purosta. Sama tauti on tappanut tilan hevosetkin, ja epätoivoinen äiti vie kuolemaisillaan olevan lapsensa erään naisen luo, joka asuu vihreässä talossa. Tämä pelastaa Davidin hengen, mutta hän ei ole enää sen jälkeen entisensä. Amanda purkaa kuulemaansa ja kokemaansa omituista tarinaa yhdessä Davidin kanssa. Tapahtumat kiteytyvät siihen, kun Amanda itsekin sairastuu. Lukijan pää kieputetaan totaalisen pyörälle. Minä jään miettimään, kenen kanssa Amanda lopulta juttelee viimeistä jutteluaan? Tipun kärryiltä.
- Äiti, lähdetäänkö? tyttö sanoo ja ravistelee minua.
Ja olen niin kiitollinen; se on kuin käsky, aivan kuin hän olisi pelastanut meidän kummankin hengen. Nostan sormen huulilleni sen merkiksi, että meidän pitää olla hiljaa. (s. 102)
Houreuni on palkittu Premio Tigre Juan -palkinnolla (2015) sekä se on ollut ehdolla seuraaviin palkintoihin: Man Booker International Prize (2017) ja Warwick Prize for Women in Translation (2017). Minut tarina jättää kylmäksi, vaikka yritin kovasti nauttia kirjan hitaasti hiipivästä jännityksestä ja kauhun häivähdyksistä. Tämä kirja vaatisi ehkä vielä toisen lukukerran, jotta pääsisin paremmin jyvälle, mitä ihmettä tapahtui. Kirjan loppu jää avoimeksi ja jättää pään täyteen kysymyksiä: kuka, mitä, missä, miksi?
Arvosanani 3+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
En löytänyt vielä muita bloggauksia
Muissa blogeissa:
En löytänyt vielä muita bloggauksia
Tämän kirjan tunnelma on kyllä hyytävän hieno. Pienin elein rakennettu ja pitää otteessaan. Paljon jää kyllä kysymyksiä ratkaisematta, ehkä ne pahimmat painajaiset ovat sitten aina omassa päässä...
VastaaPoista