"Eräänä aamuna Jung Yoonin puhelin soi. Langan päässä on hänen
nuoruudenrakastettunsa, jonka kanssa hän ei ole ollut yhteyksissä
kahdeksaan vuoteen. Heidän entinen kirjallisuuden professorinsa tekee
kuolemaa. Uutinen pakottaa Yoonin matkaamaan takaisin nuoruuteensa ja
elämään uudestaan tuon kipeän ja intensiivisen elämänjakson: niin
ystävyyden, rakkauden ja idealismin kuin yksinäisyyden, surun ja
tragedian.
Yoon aloittaa yliopisto-opintonsa 80-luvun Soulissa. Äitinsä kuolemaa
sureva Yoon ystävystyy kahden muun kirjallisuudenopiskelijan kanssa, he
kaikki ovat kampuksen outolintuja, sivustakatsojia. Arkisen elämän,
ilojen ja surujen, taustalla kuohuu rauhaton, vallankumousta elävä
Etelä-Korea. Yhteisten ruokahetkien lisäksi ilmassa väreilee
kyynelkaasun tuoksu. Ystävyys, rakkaus ja toivo, nuoruus ovat kaikkialla
sama." (Into)
Oma arvio:
"Toivon, että teillä kaikilla on joku, jonka kanssa yhdessä ollessasi haluat sanoa joka hetki Muistetaan tämä päivä ikuisesti." (s. 295)
Eteläkorealainen Kyong-sook Shin (Pidä huolta äidistä, Into 2015) on kirjoittanut kauniin, erittäin monisäikeisen ja elävän tarinan, joka ei sorru itsestäänselvyyksiin. Jouduin hetkeksi pois mukavuusalueeltani, sillä en juurikaan ole viime vuosina lukenut aikuisille suunnattua nykykaunokirjallisuutta. Välillä minulla olikin vaikeuksia imeytyä nuoren Yunin tarinaan. Tulin taas todistaneeksi, mitä eroa on nuorille aikusille suunnatussa kirjallisuudessa ja aikuisille suunnatussa kirjallisuudessa, jossa on nuoret päähenkilöt. Ero voi olla kuin yöllä ja päivällä. On kuitenkin raikastavaa välillä hypätä pois helpompien ya-kirjojen maailmasta ja uppoutua moniulotteiseen tarinaan.
Kirjassa nousee esille selkeänä teemana pelot ja ahdistukset. Päähenkilön, Jeong Yunin paras ystävä Dan pelkää kuollakseen hämähäkkejä, mutta värväytyy Yunin kummastukseksi armeijan palvelukseen ja voittaa hämähäkkipelkonsa. Yun on saanut elää vaimonsa kuolemasta ahdistuneen isänsä hoteissa, ja myös hänen oma mielensä on mustunut joskus liikaa. Kirjan tarina seuraa sitä, kun jo aikuinen Yun palaa opiskelukaupunkiinsa opiskeluaikaisen rakkautensa kohteen, Lee Myeong-seon pyytämänä. Kaikille tärkeä professori Yun on kuolemansairas, joten opiskeluaikaiset ystävät kokoontuvat taas kuolinvuoteen äärelle. Yun käy takaumien ja Myenong-seon Ruskeiden muistikirjalukujen kautta läpi aikaa äitinsä kuoleman jälkeen, kun hän jätti murheen murtaman isänsä ja muutti eri kaupunkiin opiskelemaan. Yunin tarinassa päällimmäisenä on ystävyys ja rakkaus, mutta myös muita teemoja nousee esille.
Yliopistossa Yun tutustuu Lee Myeong-seoon sekä hänen mystiseen, mustien hiusten takana piilottelevaan ystäväänsä Miruun. Miru piilottelee käsiään, ja pian syy käsien piilottelulle ja Mirun traagiselle taustalle selviää Yunille. Yhdessä tämä kolmikko viettää aikaa yhdessä, kirjoittavat Mirun muistikirjaan yhteisiä tarinoita ja laittavat ruokaa. Varoituksen sanana voisinkin sanoa, että kirjaa lukiessa alkaa tehdä hirveänä mieli korealaista kimchiä (jota en ole edes ikinä maistanut.) Korealainen kulttuuri tuo eksotiikkaa tarinaan, etenkin kun tämä on ensimmäinen korealainen kirja, jonka olen lukenut. Opiskelijoiden mielenosoitukset ja yleinen levottomuus on läsnä koko tarinan, mutta siitä en oikein osaa muodostaa mitään hienoa sanottavaa, sillä en ole ikinä ollut perillä yhteiskunnallisista selkkauksista. Ne kuitenkin vaikuttavat kaikkiin kirjan henkilöihin tavalla tai toisella, vaikka niitä ei koko aikaa alleviivata.
Kirjan rakkaustarina on kuvattu hyvin suurpiirteisesti ja rivien välissä, eikä lukijaa päästetä sen suhteen helpolla. Olisin kaivannut enemmän nuoruuteen kuuluvaa tunnetta ja draamaa, mutta ehkä tällainen haaveileva rakkaustarina istuu korealaiseen kontekstiin paremmin. Kaunis kerrontatapa hiukan etäännytti minua henkilöistä ja vaikeutti samaistumista. Kirjassa vuorottelevat nuoruuden kupliva ilo ja toisaalta haikeus. Mielestäni kiehtovimmaksi nousee kuitenkin leveää kukkahametta pitävän Mirun ja Yunin hiipivä ystävyys, Lee Myeong-Seon ajatukset, jotka tulevat esille hänen Ruskeiden muistikirjojen luvuista, sekä hienot symboliset teot kirjan lopussa, kun Yun ja Myeng-Seo palaavat professorin huoneeseen. Kirjailijan rakkaus kirjallisuuteen näkyy hyvin niin kirjan tarinassa kuin kirjan lopussa olevassa luvussa, joka on omistettu suomalaisille lukijoille. Kirjassa siteerataan muun muassa Emily Dickinsonia ja Pushkinia.
Suosittelen tätä kirjaa sellaisille, jotka haluavat lukea moniulotteisen tarinan ihmiskohtaloista, ystävyydestä, nuoruudesta, peloista, rakkaudesta toiseen ihmiseen ja kirjallisuuteen. Vaikka kaikkien tarina ei pääty onnekkaasti, jää lukemisen jälkeen tyyni mieli.
Arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kirjojen kauneudesta
Kirjasähkökäyrä
Lumiomena
Pidän sinusta yhtä paljon kuin tunsin silloin iloa. (s. 126)
Kirjassa nousee esille selkeänä teemana pelot ja ahdistukset. Päähenkilön, Jeong Yunin paras ystävä Dan pelkää kuollakseen hämähäkkejä, mutta värväytyy Yunin kummastukseksi armeijan palvelukseen ja voittaa hämähäkkipelkonsa. Yun on saanut elää vaimonsa kuolemasta ahdistuneen isänsä hoteissa, ja myös hänen oma mielensä on mustunut joskus liikaa. Kirjan tarina seuraa sitä, kun jo aikuinen Yun palaa opiskelukaupunkiinsa opiskeluaikaisen rakkautensa kohteen, Lee Myeong-seon pyytämänä. Kaikille tärkeä professori Yun on kuolemansairas, joten opiskeluaikaiset ystävät kokoontuvat taas kuolinvuoteen äärelle. Yun käy takaumien ja Myenong-seon Ruskeiden muistikirjalukujen kautta läpi aikaa äitinsä kuoleman jälkeen, kun hän jätti murheen murtaman isänsä ja muutti eri kaupunkiin opiskelemaan. Yunin tarinassa päällimmäisenä on ystävyys ja rakkaus, mutta myös muita teemoja nousee esille.
Tykkään sinusta yhtä paljon kuin tunsin silloin surua. (s.126)
Yliopistossa Yun tutustuu Lee Myeong-seoon sekä hänen mystiseen, mustien hiusten takana piilottelevaan ystäväänsä Miruun. Miru piilottelee käsiään, ja pian syy käsien piilottelulle ja Mirun traagiselle taustalle selviää Yunille. Yhdessä tämä kolmikko viettää aikaa yhdessä, kirjoittavat Mirun muistikirjaan yhteisiä tarinoita ja laittavat ruokaa. Varoituksen sanana voisinkin sanoa, että kirjaa lukiessa alkaa tehdä hirveänä mieli korealaista kimchiä (jota en ole edes ikinä maistanut.) Korealainen kulttuuri tuo eksotiikkaa tarinaan, etenkin kun tämä on ensimmäinen korealainen kirja, jonka olen lukenut. Opiskelijoiden mielenosoitukset ja yleinen levottomuus on läsnä koko tarinan, mutta siitä en oikein osaa muodostaa mitään hienoa sanottavaa, sillä en ole ikinä ollut perillä yhteiskunnallisista selkkauksista. Ne kuitenkin vaikuttavat kaikkiin kirjan henkilöihin tavalla tai toisella, vaikka niitä ei koko aikaa alleviivata.
Tykkään sinusta yhtä paljon kuin tunsin silloin epätoivoa. (s. 128)
Kirjan rakkaustarina on kuvattu hyvin suurpiirteisesti ja rivien välissä, eikä lukijaa päästetä sen suhteen helpolla. Olisin kaivannut enemmän nuoruuteen kuuluvaa tunnetta ja draamaa, mutta ehkä tällainen haaveileva rakkaustarina istuu korealaiseen kontekstiin paremmin. Kaunis kerrontatapa hiukan etäännytti minua henkilöistä ja vaikeutti samaistumista. Kirjassa vuorottelevat nuoruuden kupliva ilo ja toisaalta haikeus. Mielestäni kiehtovimmaksi nousee kuitenkin leveää kukkahametta pitävän Mirun ja Yunin hiipivä ystävyys, Lee Myeong-Seon ajatukset, jotka tulevat esille hänen Ruskeiden muistikirjojen luvuista, sekä hienot symboliset teot kirjan lopussa, kun Yun ja Myeng-Seo palaavat professorin huoneeseen. Kirjailijan rakkaus kirjallisuuteen näkyy hyvin niin kirjan tarinassa kuin kirjan lopussa olevassa luvussa, joka on omistettu suomalaisille lukijoille. Kirjassa siteerataan muun muassa Emily Dickinsonia ja Pushkinia.
Nauroimme kaupungin kaduilla usein ilman mitään erityistä syytä. Jos nauraminen alkoi tuntua oudolta, lakkasimme vaivihkaa nauramasta. En ollut koskaan nauranut niin kovasti. Saako ihminen nauraa niin paljon? (s. 120)
Suosittelen tätä kirjaa sellaisille, jotka haluavat lukea moniulotteisen tarinan ihmiskohtaloista, ystävyydestä, nuoruudesta, peloista, rakkaudesta toiseen ihmiseen ja kirjallisuuteen. Vaikka kaikkien tarina ei pääty onnekkaasti, jää lukemisen jälkeen tyyni mieli.
Arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kirjojen kauneudesta
Kirjasähkökäyrä
Lumiomena
Kirjailijan Pidä huolta äidistä oli minulle todella tärkeä kirja. Se kosketti kaikkia tunnetasoja. Se kosketti itseä äitinä, se kosketti minua suhteessa äitiini, se kosketti yleensä äitinäoloa ja äitien itsensä näkymättömäksi tekemistä. Tälläkin hetkellä palvelutalot ovat täynnä hylättyjä äitejä täällä meillä Suomessakin. Tiedän, kun olen ollut joskus siellä töissä. Taidan alkaa hylättyjen äitien puolestapuhujaksi ❤️
VastaaPoistaTämä toinen kirja oli erilainen. Kirjasta tuli mieleeni Haruki Murakamin Norwegian Wood, suosittelen. Luulen, että kirjan taustalla oleva vallankaappaus merkitsee korealaisille enemmän kuin meille länsimaalaisille. Molemmissa kirjoissa tuodaan esille häpeää ja hävettäviä asioita, joista kulttuurisesti yleensä vaietaan. Sairauksia, itsemurhia,jne.