"Emilialla on salaisuus, jonka hän kertoo vain pehmoleluilleen. Hän
myy aikaansa miehille - tuntemattomille aikuisille miehille, jotka
ihailevat hänen kuviaan netissä. Rahanteko tuntuu ällistyttävän
helpolta.
Pehmolelutytön silmin raikkaan analyysin
kohteeksi joutuvat niin oma perhe kuin kaveritkin, koko nykyhetki, jossa
aikuiset koettavat olla nuoria ja nuoret aikuisia. Pikkuhiljaa Emilia
sukeltaa yhä syvemmälle peliin, jossa kuvittelee olevansa
vallankäyttäjä, kunnes on kadota itseltään."(WSOY)
Oma arvio:
Kirjan takakansikuvaus saattaa äkkiseltään hätkähdyttää, niin karmeita asioita se kuvailee kirjassa olevan. Laura Lyytisen suunnittelema kansi pehmentää kirjan ensivaikutelmaa, kun viattoman söpö pehmopupu pitelee posket punoittaen käpälää suunsa edessä. Pupulla onkin paljon salaisuuksia sisällään, joista hän ei saa hiiskuakaan, sillä hänen omistajansa, 15-vuotias Emilia uskoutuu pehmoleluilleen kamalista asioista. Hän tekee sen kuitenkin niin suorasti ja viattomasti, ettei hänelle voi olla vihainen, vaan ainoastaan surullinen.
Nuoret haluavat olla aikuisia ja aikuiset nuoria. Aika harva on tyytyväinen siihen, mitä hän on tällä hetkellä, enkä minäkään ole siitä tietysti poikkeus. (s. 80)
Emilia näkee kokemansa ja tekemänsä asiat teini-ikäisen tytön, vielä lapsen silmin. Hän näkee aikuisissa paljon sellaista, mitä ei ymmärrä ja mitä hän halveksuen arvostelee, mutta silti hän haluaa olla itsekin aikuinen. Sympaattinen Emilia etsii omaa seksuaalisuuttaan, hakee paikkaansa muiden nuorten keskuudessa ja toivoisi salaa vanhemmiltaan huomiota. Vanhemmilla kun tuntuu olevan ihan omat intressinsä, eikä Emilia kuulu niihin.
Siinä suhteessa poikkean isästäni. Hän lukee paljon. Hän ahmii. Kirjoja, lehtiä, mainoksia. Ihan mitä vain saa käsiinsä. (s.20)
Se, miten Emilia ajautuu kuin vahingossa myymään palveluksiaan netissä, kuvastaa sitä, kuinka helppoa on viattoman nuorten joutua vaikeuksiin ja menettää kontrolli. Emilialle on vielä epäselvää, mitä on rakkaus ja seurustelu - onko se sitä, että hän nousee selvästi itseään vanhemman nettituttavuuden autoon ja kähmii tätä syrjäisessä paikassa? Eihän se rakkaudelta tunnu, mutta Emilia ei oikein osaa muutakaan. Hän haluaa niin kovasti olla niin kuin muut. Kun ikätoveri Santeri osoittaa kiinnostustaan Emiliaan, tyttö ei oikein tiedä, miten seurustella. Hänellä on vain pahat kokemuksensa aikuisista miehistä.
Minä olin nyt tyttöystävä.
En ollut hyvä tyttöystävä. En ollut Santerin arvoinen. En ollut puhdas. On olemassa likaa, jota ei voi pestä pois vedellä ja suihkusaippualla eikä edes niillä kaikilla kalliilla pulloilla, joita äiti ostaa apteekista ja jotka on testattu Euroopan parhaissa laboratorioissa, ja ehkä siksi minua vähän itketti, mutta pidin kyyneleeni sisälläni. (s. 161.)
Behm osaa kuvata niin hätkähdyttävän osuvasti nuoren tytön huomioita aikuisten maailmasta että omasta itsestään, etten voi kuin ihmetellä, miten hän sen tekee. Elän todellakin Emilian silmin koko tarinan, jonka lopussa koen syviä liikutuksen tunteita. Tarinan päätös tuo toivoa kaiken kauheuden keskelle. Emilian tarinassa korostuu se, kuinka 15-vuotias on vielä pehmoleluihin kiintynyt, vanhempiensa hellyyttä kaipaava lapsi, mutta toisaalta heräävä naisen alku. Hämmentävää aikaa kaikki se.
Kirjassa nousee Emilian huomioista hyvin tärkeäksi teemaksi seksismi, jonka olemassaolon voi etenkin jo nuoret tytöt aistia. Vaivihkaisia katseita vanhemmilta miehiltä, vihjailuja, kosketuksia. Näitä asioita on hyvä käsitellä, sillä ne eivät ole mihinkään hävinneet.
Jukka Behm on voittanut tällä teoksella WSOY:n järjestämän Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun. Lisäksi Pehmolelutyttö on yksi vuoden 2017 Finlandia Junior -palkintoehdokkaista.
Arvosanani 5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Behm osaa totisesti kirjoittaa uskottavasti tenitytön mielenliikkeistä, ihailin sitä itsekin. Kirjan kansi sen sijaan ei miellyttänyt minua. Jotenkin se ei herättänyt lainkaan kiinnostusta vaan näytti jotenkin jopa - halvalle? Jos en olisi päätynyt lukemaan kirjaa työjuttujen kautta, se olisi varmasti jäänyt minulta lukematta
VastaaPoistaOn tosi, Laura, että melko lapsekkaan oloinen kansi ei välttämättä houkuttele lukemaan. Se on kamalan ristiriidassa kirjan sisällön kanssa.
VastaaPoista