Kosmoksessa tavataan: Jack Cheng

Kosmoksessa tavataan: Jack Cheng. Suomentanut Terhi Kuusisto. Aula & Co 2017

Englanninkielinen alkuteos (2016): See You in the Cosmos. Kansi: Jason Henry, Noora Karlsson (sov.)

"Kosmoksessa tavataan on Jack Chengin ensimmäinen kirja lapsille ja nuorille, mutta yhtä hyvin sen voi lukea aikuinenkin. Se kertoo 11-vuotiaasta Alex Petroskista, joka matkustaa Coloradosta New Mexicoon ja Las Vegasista Los Angelesiin ja tallentaa kaiken kokemansa kultaiseen iPodiin. Hän aikoo lähettää sen avaruuteen aivan kuten hänen sankarinsa Carl Sagan vuonna 1977 lähetti Voyager-luotainten mukana maapallon ulkopuolisille älyllisille olennoille kultaisen äänilevyn, joka sisälsi mm. tervehdyksen 55 eri kielellä, valaiden ääntelyä, rakastuneen naisen aivoaaltoja ja vastasyntyneen vauvan naurua.

Matkalla Alexille paljastuu salaisuuksia, jotka muuttavat hänen elämänsä. Myös lukija oppii paljon terävästä, intohimoisesta ja ajoittain sydäntä särkevästä tarinasta – hyvä voi voittaa vaikeinakin aikoina ja odottamattomat tahot voivat antaa voimia muutokseen. Kosmoksessa tavataan on hieno osoitus pyyteettömän rakkauden ja anteeksiannon tärkeydestä maailmassa, joka on epäreilu. Se muistuttaa lukijaa siitä, että toivoaan ei koskaan saa heittää. (Aula & Co)

Oma arvio:

Minulle tuli heti kirjan alkumetreillä déjà-vu: Kosmoksessa tavataan muistuttaa kerronnaltaan R.J. Palacion tänä keväänä (2017) ilmestynyttä lasten- ja nuortenkirjaa Ihme. Molemmissa kirjoissa on  näkökulmahenkilönä varhaisnuori poika, ja molempia myös markkinoidaan niin lapsille kuin nuorille, mutta myös aikuisillekin lukijoille sopivaksi. Minusta on ihanaa, että tällaisia kaikille sopivia kirjoja tehdään (vaikka periaatteessa kaikkihan sopii kaikille, riippuen lukijan asenteesta.)

Joskus aikuiset on tosi outoja. Joskus kun olen liian pitkään muiden aikuisten kuin äidin kanssa, haluaisin vain  huutaa: Onko kaikki täällä täysin sekoja!

Tuntuuko teistä koskaan siltä? (s. 181)

Kosmoksessa tavataan on eräänlainen 11-vuotiaan pojan road trip läpi Amerikan. Lapsen ajattelumaailma välittyy todella hienosti Alexin äänitallenteista, joita hän matkallaan äänittää kultaisella iPodillaan, tarkoituksenaan lähettää tallenne sitten itsetehdyllä raketilla avaruuteen. Alussa minua ihmetyttää, miten hänen äitinsä päästää pienen pojan yksinään matkaan ja mitä nuo Alexin mainitsemat äidin "hiljaiset päivät" ovat. Heti hiipii mieleeni ajatus, ettei Alexin kotona taida olla kaikki ihan niin kuin pitää.

Kuva: Pixabay

Alexin matkakohteena on rakettifestivaali Sharf, jonne hän matkustaa koiransa Carl Saganin ja omatekoisen rakettinsa kanssa. Junamatkalla poika tutustuu omalaatuiseen Zediin, joka on vannonut hiljaisuuslupauksen ja kommunikoi vain kirjoittamalla. Myöhemmin mukaan liittyy myös Zedin kaveri Steve, ja kolmestaan he lähtevät rakettifestareiden jälkeen hetken mielijohteesta etsimään Alexin isää, joka on hänen äitinsä mukaan kuollut, mutta jonka osoite kuitenkin löytyy Las Vegasista. Näin Alex löytää myös "oman" Terransa, siskopuolensa.

Sitten hän sanoi: Noin fiksuksi pojaksi olet kyllä aika pöllö joissain asioissa, ja minä sanoin: Totta kai olen pöllö monissakin asioissa, minulla ei ole aikaa muuhun kuin opetella kaikki raketeista ja astronomiasta ja sankaristani ja jos käyttäisin aikaa myös muiden asioiden opetteluun, olisin fiksumpi muissakin asioissa, HALOO! (s. 177)

Alex on sympaattinen poika, jonka fiksuus, ja nimenomaan tiettyyn aihepiirin keskittyvä sellainen, on välillä sillä tasolla, että mietin, onko hänellä aspergerin oireyhtymä. Omat tallenteeni tuossa iässä eivät olisi olleet ihan noin pohdiskelevia ja analysoivia, tai sitten en vain ollut kovin älykäs lapsi. Toisaalta parhaimmillaan Alex suhtautuu moniin asioihin, kuten pettymyksiin, juuri niin hupsusti kuin 11-vuotias lapsi vaan voi, ja lapsen mustavalkoinen ajattelumaailma tulee hyvin kirjassa esille. Hänellä ei ole myöskään kovin monimutkainen huumorintaju.

Alexin tulevaisuus surettaa,  mutta lapselle tyypillisiin tapaan hän ei itse osaa olla huolissaan omasta äidistään ja tulevaisuudestaan. Häntä kiinnostaa vain Carl Sagan, raketit ja viesti ulkoavaruuteen - ja siskopuoli Terra.

Ehkä teidän suru on meidän iloa, ja te nauratte ja hymyilette, kun olette surullisia, ja teille tulee siitä parempi mieli, ja se on samanlaista kuin valailla, jotka kuulostavat siltä kuin ne itkisivät, mutta ne vain kuulostavat siltä koko ajan, silloinkin kun niillä on hauskaa. (s. 258)

Alexin muualla asuva ja työskentelevä, jo aikuinen isoveli Ronnie on suurimman osan etäisenä hahmona tuolla jossain, mutta viimein hänenkin on tartuttava ongelmaan, kun Alex joutuu onnettomuuteen. Minua hiukan riepoo isoveljen pakoilu ja vastuuttomuus, etenkin kun hän viimeiseen asti käskee Terraa ja Alexia hissuttelemaan Alexin äidistä. Viimein selviää, mikä Alexin äitiä vaivaa ja asioihin saadaan tartuttua aikuisten oikealla tavalla.

Vaikka kirjassa on tärkeitä teemoja, sympaattinen päähenkilö ja hieno juonenkaari, en ole niin innoissani tästä kuin olin ajatellut. Alexin välkkyys alkaa välillä riepoa ja lapselle tyypillinen kerrontatyyli, pitkine virkkeineen ilman loppua näkyvissä, alkaa välillä hengästyttää.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on (ennakko)arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Luetut.net
Kirjakko ruispellossa

Samantyylistä luettavaa:

Ihme: R. J. Palacio

Osallistun tämän kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, josta bloggaan elokuun lopussa.