Melkein tosi tarina: Mattias Edvardsson

Melkein tosi tarina: Mattias Edvardsson. Suomentanut Tiina Ohinmaa. Like 2017.

Ruotsinkielinen alkuteos (2016): En nästan sann historia. Kansi: Elina Grandin & Albacono, CC, montage

"Kumpi on tärkeämpää: kertoa hyvä tarina vai kertoa totuus? 

Hengästyttävän jännittävä tarina intohimoisista kirjallisuusopiskelijoista, joiden elämä saa julman käänteen.

Zackarias Levin aloittaa kirjoittajakoulutuksen yliopistossa 1990-luvun puolivälissä. Hän ystävystyy opiskelijatovereidensa kanssa, ja he haaveilevat loistavasta tulevaisuudesta kirjailijana.

Mutta kun he tutustuvat Leo Starkiin, legendaariseen kirjailijaan, heidän mielikuvansa kirjoittamisesta muuttuu ja heidän elämänsä saa julman käänteen.

Kaksitoista vuotta myöhemmin Zackarias päättää kirjoittaa kirjan siitä, miten Leo Stark katosi jälkiä jättämättä ja yksi kaveruksista tuomittiin murhasta vaikka ruumista ei koskaan löydetty." (Like)

Oma arvio:

Zackariaksen on mentävä häntä koipien välissä takaisin Skånen Veberödissä sijaitsevaan lapsuudenkotiinsa, sillä hän saa potkut toimittajan työstään ja samalla hänen naisystävänsä Caisa jättää hänet. Tukholmalaiseen elämäntyyliin tottunut, reilu kolmekymppinen Zack saa heti huutia sisäänpäinkääntyneessä pikkukylässä asuvalta äidiltään, etenkin kun hän ilmoittaa alkavansa kirjoittaa kirjaa. Hän haluaa palata romaanissaan Syytön murhaaja nuoruuteensa, 90-luvulle ja Lundin yliopiston luovan kirjoittamisen kurssille, ja selvittää totuuden kuuluisan kirjailijan Leo Starkin oletetusta murhasta, josta hänen opiskeluaikainen ystävänsä Adrian istui vankilassa kymmenen vuotta elämästään.

Totuuden on päästävä esiin.

Yksi Ruotsin eturivin kirjailijoista on kadonnut ja syytön mies on tuomittu murhasta. Kahdentoista vuoden jälkeen tapaus on alkanut painua unholaan, mutta kaikki eivät voi sitä unohtaa. (s. 9)

Kirjassa vuorottelevat mennyttä aikaa valaisevat Zackin romaanikäsikirjoituksen luvut ja nykyhetki. Zackin romaanin luvut paljastavat, miten eloisa Adrian, sulkeutunut Fredrik, lumoava Betty ja epävarma Zackarias lyöttäytyivät yhteen ja miten kohtalon langat kietoivat heidät tapahtumiin, joihin he eivät olisi osanneet aavistaa voivansa joutua. Kurssin vetäjä, hyytävän itsevarma runoilija Li Karpe paljastuu Adrianin pakkomielteeksi. Li Karpe tutustuttaa nuoret omalaatuiseen kirjailijakuuluisuuteen Leo Starkiin, joka haluaa Bettyn muusakseen. Adrian ei tätä sulata, sillä heillä kehkeytyy Bettyn kanssa suhde. Silti Betty livahtaa usein iltaisin Lin ja Leon talolle, eivätkä muut osaa kuin arvailla, mitä talossa tapahtuu.

Kuva: Pixabay

Kotiinsa palannut Zack ottaa yhteyttä opiskeluystäviinsä, joita elämä on murjonut monella tavalla. Suhtautuminen Zackin paljastusromaaniin herättää hyvin voimakkaita tunteita, mutta yhteinen kuvio alkaa hahmottua. Samaan aikaa Zackin äiti kyräilee omia olettamuksiaan ja Zack kipuilee ikäväänsä Caisaan.

"Äiti hei, en minä nyt jaksa tämmöistä. Minun  pitää saada kirja valmiiksi. Usko mitä huvittaa, mutta ihminen voi oikeasti pitää kirjoista ja asua Tukholmassa olematta homo." (s. 168)

Osa henkilöistä jää minulle hieman valjuiksi, mutta mukana on myös vahvoja persoonia. Adrian esimerkiksi on juonen kannalta hyvin keskeinen henkilö ja alussa hän tulee esiin hyvin vahvana persoonana, mutta  en saa kuitenkaan häneen kunnollista otetta. Myöskään Bettyn viehätysvoima ei oikein välity minulle. Leo Stark kuvataan hyvin vastenmieliseksi kirjailijapersoonaksi, jota kaikki kavahtavat, ja jonka sallitaan käyttäytyä täysin mielipuolisesti. Tämän takia en kovin arvosta Li Karpea enkä Bettyä henkilöinä, kun he myötäilevät moista persoonaa. Lin ja Bettyn suhde jäi myös hiukan kysymysmerkiksi. Zackin äiti on hulvaton persoona, jäykkäniskainen ja umpimielinen pikkukyläläisen karikatyyri, joka laukoo totuuksiaan keittiönpöydän  ääressä. Melkein jopa pidän hänestä.

"---Sitä mennään jonnekin Lundiin opiskelemaan herroiksi, kuvitellaan että ollaan muita parempia. Kohta sitä varmaan ollaan jo Tukholmaan muuttamassa. Turha sitten ryömiä tänne häntä koipien välissä, kun homma menee kuralle. Jos lähdet, teen huoneestasi saman tien ompelimon." (s. 87)

Melkein tosi tarina on erittäin miellyttävä lukea, eikä tarina jätä rauhaan, sillä Leo Starkiin liittyvä arvoitus on pakko selvittää. Juoni ei ole ennalta-arvattava, vaikka toki minä hieman osasin aavistella loppuratkaisua. Se ei minusta kuitenkaan ole kirjan oleellisin tarkoitus - takakansitekstissä mietitäänkin, kumpi on tärkeämpää, hyvä tarina vai totuus. Erityisesti nautin siitä, että kirjoittaminen on hyvin vahvasti esillä, luonnollisestikin, kun itse romaanin sisällä on romaani, ja päähenkilöt ovat kirjoittajakurssilaisia. Minä sain jopa pienen kipinän, josko alkaisin itsekin kirjoittaa taas jotain pöytälaatikkoon.

 Kirjoittaminen ei ole käsityötä. Kirjoittaminen on aivotyötä. Mutta samalla siinä myös paskannetaan housuun, revitään sydän irti rinnasta ja hikoillaan. Kuin kaivaisi ojia ja täyttäisi niitä. (s.105)

Suosittelen tätä kaikille, jotka kaipaavat jännitystä, hyvää tarinaa, mysteeriä, mutta eivät välitä verellä mässäilystä. Edvarssonin kirjoitustyyli on eläväistä, hauskaa ja miellyttävää. Tack så mycket!

 "Neljäsataakolmetoista sivua. Täydellinen kirjan pituus." (s. 275)

Pst. Tässä kirjassa ON neljäsataakolmetoista sivua ;)

Arvosana 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Kirjasähkökäyrä
Kirjaluotsi
Leena Lumi
Annelin kirjoissa